JanneS ja Mika suorittivat Suomen ensimmäisen 200-mailisen polkujuoksun Lemmenjoelta Äkäslompoloon hieman alle 100 tunnissa. Matkalla tuli paljon uutta oppia eikä rakoiltakaan vältytty. Kokemus oli ainutlaatuinen eikä taatusti ihan helpolla unohdu.
Kisastrategia
Koska tiesimme, että emme taistele kärkisijoista eikä kummallakaan ollut takana lähellekään näin pitkiä koitoksia, päätimme maksimoida maaliinpääsyn mahdollisuuden ja mennä varman päälle koko matkan. Käytännössä tämä tarkoitti, että suunnitelma oli yksinkertaisesti kävellä koko matka ja levätä hyvin huolloissa. Alkuperäisessä suunnitelmassa varauduimme myös majoittumaan reissun pisimmällä toisella etapilla, mutta tarkoituksena oli edetä muut etapit ilman lepoja.
Toisin kuin monilla muilla osallistujilla lähdimme lepojen suhteen siitä ajatuksesta, että jos pysähdymme, niin sitten varmistamme kunnon unet, joka taas tarkoitti sitä, että minulla oli mukana majoitteita n. 1.5 kg Kalmankaltiosta eteenpäin (Z-packs duplex teltta, Therm-a-Restin Vesper Quilt 7C ja Therm-a-Restin NeoAir UberLite makuualusta). Mikalla mukana oli UD:n bivy ja tarppi.
 |
| Z-packs duplex Hietajärvellä |
Toisena isona päätöksenä ennen kisaa oli repun valinta - päädyimme molemmat ratkaisuun, jossa reppuna oli Salomon XA 35 ja sen lisäksi oli etupussukka, jossa eväät olivat käden ulottuvilla. Salomon XA on erinomainen reppu, mutta ei olisi yksistään mitenkään toiminut meidän taktiikan kanssa, jossa syödään tunnin välein.
Näin jälkikäteen voi sanoa, että valittu strategia oli meille oikea. Saimme hyvin levättyä sekä huolloissa, että kaksi kertaa matkan varrella. Vieläkin ihmettelen (ja nostan hattua) kanssakulkijoillemme, jotka nukkuivat mukana olleessa hätä-bivyssä. Tuo vaikutti ihan toimivalta ratkaisulta nyt kun sää oli lähes koko ajan hyvä, mutta pitkäaikainen sade olisi saattanut heittää isosti kapuloita rattaisiin.
Ensimmäisellä etapilla (photo: Rami Valonen)
Huonoin puoli valitsemassamme strategiassa oli, että repun painon ja tuon etupussukan kanssa juokseminen oli haastavaa, joten vauhdin maksimi tuli vähän niin kuin annettuna edellä mainittujen päätösten pohjalta.
Haluan vielä sanoa, että hyvä kisastrategia vaihtelee erittäin paljon riippuen odotetusta loppuajasta – kisan luonne on hyvin erilainen jos tavoite on 60-70 tuntia verrattuna meidän vähän alle 100 tunnin aikaan. Nopeimmat voivat edetä kevyen repun kanssa huoltojen välit ja sitten panostaa huolloissa lepäämiseen sen mitä tarvitsee. Me varauduimme siihen, että mikäli matkan varrella tulee ongelmia, voimme ne hoitaa pitkällä levolla tarvittaessa, vaikka maastossakin.
Njurkulahti-Kalmankaltio (88km; 17h 19 min) + tauko 3h 35min
Lähdimme startista rauhassa liikkeelle, jossain siellä 2/3 kohdalla porukasta. Lemmenjoen maisemat olivat todella hienot ja pidimme yllä hyvää reipasta kävelyvauhtia. Ensimmäinen taktinen valinta meiltä oli valita annetuista kahdesta joen ylityspaikoista jälkimmäinen. Olimme jo ennen starttia katsoneet tuon jälkimmäisen reitin olevan vähän lyhyemmän ja kun juuri meidän edeltä lähti 4-5 hengen ryhmä ensimmäiseen ylitykseen, oli valinta selkeä. Se olikin oikea, sillä samat henkilöt saivat meidät kiinni vasta muutamien tuntien päästä ylityksistä.
Poluttomalta pätkältä maisemaa
Olimme varautuneet poluttomalle osuudelle käsi-GPS:llä, kelloilla ja printatulla kartalla. Käsi-GPS osoittautui hyväksi heti kun sain siitä virransäästö ominaisuudet pois, sen jälkeen näyttö pysyi päällä vähän kauemmin kuin pari sekuntia kerrallaan. Mitään ongelmia matkalla ei ollut ja maasto oli ihan kulkukelpoista – vauhti oli jopa vähän kovempaa kuin mitä olimme pelänneet. Matkan varrella neljän hengen Samban porukkamme (minä, Mika, Pasi F ja Mikko A) yhdistyi toisen porukan kanssa ja taisi siinä välillä olla kymmenkunta henkilöä vilkuilemassa jälkiä laitteistaan.
Letkassa poluttomalla osuudella (Photo: MikaT)
Poluttoman osuuden jälkeen pääsimme mönkijäuralle - letka alkoi taas pidentyä ja kaikki jatkoivat etenemistä omassa tahdissaan. Tulimme Kalmankaltiolle hieman aamu viiden jälkeen, n. 17 tunnin etenemisen jälkeen. Kun pääsimme huoltoteltalle, alkoivat toimitsijat ajaa edellisiä nukkujia sieltä pois, jonka jälkeen oli helppo päättää laittaa oma teltta pystyyn pienen matkan päähän ja ottaa parin tunnin unet siellä.
Kalmankaltio-Hetta (108km; 12h 44min + 12h 35 min) + tauot 4h 06min + 5h 17 min
Kun lähdimme Kalmankaltiosta yhdeksän aikoihin aamulla, tulivat viimeiset ensimmäiseltä etapilta huoltoon. Pasi ja Mikko olivat lähteneet n. tunnin meitä ennen matkaan. Mikolla jalka oli alkanut vaivata niin paljon, että hän tuli vastaan matkalla takaisin huoltoon keskeyttämään.
Mönkijäuraa
Päivä alkoi kuumana ja teimme heti kärkeen virheen, kun otimme vain litran nestettä huollosta. Yllättäen reitin läheltä ei vettä saanut, joten ensimmäinen kahlaus joen yli tuli kuin tilauksesta. Jonkin matkaa sen jälkeen saimme kiinni jo hieman sekavan Pasin, joka ei ollut myöskään saanut riittävästi nestettä. Päätimme pitää kunnon jalkojen hoito tauon heti lähellä olevan toisen kahlauspaikan jälkeen. Tauon jälkeen Pasi olikin kuin uudestisyntynyt ja jatkoimme matkaa kolmistaan.
Suunnitelmaksi muodostui tässä vaiheessa nukkumatauon pitäminen vähän Valkamapään jälkeen, noin etapin puolessa välissä. Hieman ennen Valkamapäätä alkoi sade ja ukkonen jyrisi juurikin siellä suunnassa minne olimme menossa. Mietin jo että kuinkas hyvä idea avotunturiin meno salamoidessa onkaan, kun taivas valkeni nousussa ja pääsimme huiputtamaan Valkamapään auringon paistaessa mahtava sateenkaari taustalla.
Pidimme suunnitellun nukkumatauon, unta saimme ehkä n. pari tuntia ja tauon kokonaiskesto oli hieman yli 4 tuntia. Sadekin loppui juuri sopivasti, kun lähdimme liikkeelle. Saimme muutamat tiimit kiinni, jotka olivat tauottaneet omaa menoaan hieman erilailla ja etenimme hieman vaihtelevissa kokoonpanoissa kohti Hettaa. Nämä kohtaamiset reitillä olivat ihan parasta, sai tutustua uusiin ihmisiin.
Matka jatkuu kohti sateenkaaren päätä (kellonaika 1:45)
Matkan raskain vaihe itselle oli n. 18 km asfalttitie siirtymä Hettaan. Mikan ja Pasin vauhdit asfaltilla oli selvästi omaa raahustamista nopeampaa ja heidän selkänsä loittonivat tasaisesti. Kuljin aluksi yksin ja soittelin kotiin sekä kaikki kaverit läpi, jotka jaksoivat kuunnella sekavaa selvitystä reitin varrelta, sitten jatkoin äänikirjan kuuntelulla, mutta lopulta sekin alkoi väsyttämään. Onneksi Pasi piti pienen huoltotauon ja sain hänet kiinni - tulimme sitten viimeiset 5km jutellen maailmanpolitiikasta ja mitä tahansa keksimme aiheeksi. Pääasia, että sai huomion jonnekin muualle siltä asfalttitiellä kävelystä. Lopulta saavuimme huoltoon iltapäivästä.
Maisemia toiselta etapilta
Päätimme ettemme pidä mitään kiirettä Hetan huollossa ja suihkun jälkeen sovimme, että kello laitetaan herättämään kolmen tunnin jälkeen. Huollossa vierähtikin sitten lopulta reilut viisi tuntia, kun rauhassa söimme, välppäsimme kamoja, hoidimme jalkoja ja taas vähän söimme lisää. Osa porukasta oli lähdössä vielä myöhempään auringon laskiessa, alkuillasta kun oli vielä aika kuuma, mutta päädyimme siihen, että parempi vaan lähteä niin matka etenee. Valitettavasti Pasi joutui jättämään reissun kesken Hettaan, kun hän ei voinut enää laittaa toiselle jalalle ollenkaan painoa, joten kahdestaan jatkoimme matkaa.
Hetta-Pallas (67km; 8h 56min + 8h 36 min) + tauot 2h 46 min ja 4h 41 min
Alun reitti oli tuttu kesäkuun vaellukselta, kunnes lähdimme plan B reittiä kohti Tappurin autiotupaa ja siitä Ketomellaan. Emme olleet tutustuneet kyseiseen reittiin ollenkaan etukäteen, tiedossa oli vain, että menemme jonnekin parkkipaikalle ja sieltä sitten takaisin Hetta-Pallas vaellusreitille. Pieni mutkitteleva polku suon laidalla miljoonine hyttysineen oli todella puuduttava ja pitkän tuntuinen – tuntui että matka ei edennyt ollenkaan, kun polku vain jatkui ja jatkui. Ainoa mitä tuossa tilanteessa voi tehdä on laittaa jalkaa toisen eteen ja lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme tielle ja sieltä sitten kääntymään takaisin kohti kansallispuistoa.
Suollakin on upeita maisemia oikeaan aikaan päivästä
Olimme jo etukäteen ajatelleet nukkuvamme tällä etapilla, jotta varmasti olisimme täysissä voimissa viimeisellä etapilla. Olin katsonut sopivaksi paikaksi noin puolen välin paikkeilla olevan Hietajärven ja kun sinne pääsimme puuduttavan suopolun jälkeen, oli päätös helppo pitää ja sovimme 1h 30 min unista. Nyt kun katsoo tauon kokonaispituutta, niin sen verran noissa pysähdyksissä aina on säätöä ruokailujen, jalkahoitojen, leirin pystyttämisten ja purkamisten kanssa, että vaikka kohtuu ripeästi koittaisi toimia niin reilu tunti tuohon aina ylimääräistä näyttäisi kuluvan.
Tunkkausta Pallakselle (Photo: Manu Humppi)
Loppumatka Pallakselle kului nopeasti maisemia ihaillen. Hieman ennen viimeisiä nousuja juoksija tuli takaa kevyellä askeleella ja kun aloimme jutella kävi ilmi, että hänen piti startata Rogaining SM:ssä, mutta oli tullut viime hetken peruutus joten hän päättikin lähteä koko päivän lenkille ja juosta Vuontisjärveltä Äkäslompoloon kämpille. Jonkin aikaa sen jälkeen näimme jonkun kyykkivän edessä rinteellä ja mietimme jo, että näemmekö näkyjä, kuka täällä nyt paikallaan tässä kohtaa kyykkisi, Pallakselle kun oli kuitenkin vielä se 5 kilometriä matkaa, eikä järjestäjän kuvaajiakaan ollut näkynyt enää moneen päivään. Kun pääsimme kohdalle, yllätys oli suuri, kun möykky identifioitui vanhaksi kisakaveriksi Manuksi. Luulimme Manun olevan samaan aikaan starttaavassa Rogaining kisassa, mutta hän olikin joutunut jättämään kisan välistä flunssan takia ja lähtenyt tsekkaamaan Pallaksen maisemia, ja huomannut että olemme siinä ihan vieressä ja tuli nyt vaihtamaan kuulumiset ja kuvaamaan meitä. Siitä sai voimaa todella paljon ja loppumatka Pallakselle meni hujauksessa.
Photo: Manu Humppi
Kun tulimme Pallaksen huoltoon, oli huonemajoituksissa juuri sopivasti kaksi sänkyä vapaana. Nukuimme taas kunnon unet, 3 tuntia, söimme hyvin ja hoidimme jalat, jonka jälkeen oli sopiva hetki lähteä illalla päivän viilennettyä kohti Äkäslompoloa. Emme olleet varmoja jaksamisesta ilman taukoja maaliin asti, joten otimme varmuuden vuoksi majoitteet mukaan myös viimeiselle etapille.
Pallas-Äkäslompolo (66km; 17h 10 min)
Emme miettineet mitään loppuaikoja tai sijoituksia tässäkään vaiheessa. Tiesimme, että muutamakin eri porukka oli lähtenyt Pallakselta joitain tunteja aiemmin ja perään lähtisi todennäköisesti muutama. Oli käynyt jo selväksi, että kaikkien vauhti meidän lähellä oli suurin piirtein samanmoista ja ohitukset tapahtuivat yleensä taukojen aikana.
Poikkeus tähän sääntöön oli Karitsa, joka kulkiessaan kulki jonkin verran meitä nopeampaa ja hän saikin meidät kiinni n. 5 km Pallaksen jälkeen, juuri ennen kuin pieni polku alkoi. Pitkällä matkalla pienikin muutos rutiiniin toi paljon voimia ja matka Mustakeron autiotuvalle meni niitä näitä Karitsan kanssa rupatellessa nopeasti. Jäimme sinne huoltamaan ja Karitsa jatkoi matkaa, kunnes löysimme hänet hieman ennen Rauhalaa suonlaidalla pitämässä omaa taukoansa. Siitä jatkoimme yhdessä Rauhalan vesipisteelle, jonka jälkeen Karitsa jäi pitämään hieman pidempää taukoa ja jatkoimme taas matkaa kahdestaan.
Alkuperäinen suunnitelma oli pitää mahdollinen tauko vähän puolen välin jälkeen Pahtavuomalla, mutta kun siellä olimme täysissä voimissa niin päätimme jatkaa matkaa ainakin Peurakaltioon, joka oli viimeinen paikka missä olisi ollut mitään järkeä pitää pidempää taukoa. Samalla Hannu sai meidät kiinni kevyellä askeleella ja jatkoimme yhdessä matkaa kohti Mustakeroa. Matka jatkui taas niitä näitä jutellen kunnes hieman ennen Mustakeron laskua pidimme pienen huoltotauon ja Hannu lähti kepeällä askeleella tekemään eroa meihin.
Välillä piti pysähtyä ihailemaan maisemia
Hieman ennen Äkäskeron laskua katsoin, kun Mika alkoi mennä polun laidasta ja laitaan. Sanoin tästä ja päätimme pitää pikanukkumatauon siinä paikassa, koska tuo viimeinen lasku olisi hyvä päästä turvallisesti alas. Mika taisi nukahtaa jo ennen kuin pää osui mättäälle ja itsekin nukahdin muutama minuutti sen jälkeen. Yllättäen tämä 10 minuutin pikauni antoi taas voimia niin paljon, että loppumatkasta ei enää väsyttänyt. Olimme kyllä kuulleet näistä 5-10 min pikatorkuista ja niiden voimasta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun itse pääsin tätä ihmettä kokeilemaan.
Peurakaltiolle kun pääsimme, oli selvää, että jatkamme samoilla silmillä maaliin asti. Loppumatkasta oli tiedossa helppoa polkua/ulkoilutietä 17 km ja nyt tavoitteena oli vain päästä maaliin mahdollisimman pian. Koitimme hiukan juostakin Kotamajan jälkeen, mutta ei siitä oikein mitään tullut tuolla kohtuu painava reppu + etupussukka yhdistelmällä, joten lopulta jatkoimme trekkaamista tasaista tahtia kohti maalia.
Maaliintulo oli fantastinen kokemus, ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua ja Selvä Pyyn terassille oli kokoontunut paljon tuttuja onnittelemaan maaliinpääsystä. Loppuaika oli n 97h 45min.
Maaliintulo (Photo: Rami Valonen)
Maaliintulon jälkeen Mikko A otti ohjat käsiinsä ja katsoi että saan jotain syötyä, en nukahda suihkuun ja pääsen lepäämään. En ollut yhtään ajatellut etukäteen mitä maaliintulon jälkeen tapahtuu, mutta tällaisen koitoksen jälkeen jokaisella tulisi olla joku täysijärkinen kaveri pitämässä huolta, koska omassa aivokopassa ei kovin paljoa siinä vaiheessa enää liiku. Mikon epäonni reissussa oli meidän muiden kämppisten onni, hän kun otti meidät kaikki vuorollaan vastaan ja katsoi että pääsemme taas omille jaloillemme. Olen tuosta avusta ikuisesti kiitollinen.
Oppeja
Olin arvioinut etenemisvauhteja exceliin etukäteen ja suunnitellut 4 krt 4 tunnin tauon matkalle, yksi jokaiseen huoltoon ja yksi ylimääräinen toiselle etapille. Excel näytti loppuajaksi 97 tuntia.
Loppujen lopuksi eteneminen oli hieman nopeampaa kuin mitä olin ajatellut alun etapeilla, isoin ero tuli ekalta etapilta poluttoman osuuden ollessa paljon nopeampi kulkuista kuin mitä olin pelännyt. Kolmos- ja nelosetapit menivät aika lähelle arvioitu aikaa. Toiseen suuntaan olin aliarvioinut huoltoihin käytettävän ajan ja arvioidun 16 tunnin sijasta olimme tauoilla yhteensä 20h 25 min, josta unta n. 11h 30min, joka lienee vertailussa porukan yläpäässä.
Ehkä reissun olisi nopeamminkin voinut tehdä – liikkeen osalta se olisi vaatinut juoksua alamäissä ja huolloista olisi voinut varmasti nipistää jonkin verran, mutta prioriteettina oli maaliinpääsy ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä oli meille oikea etenemisstrategia tällä kertaa. Nyt saimme todella paljon oppia minkä verran tarvitsemme unta monipäiväisessä koitoksessa ja kuinka elimistö palautuu lepojen jälkeen.
Jatkosuunnitelmat
Mitäs tämän jälkeen – suomen ensimmäinen 200 mailinen suoritettu ja jotain haastavaa pitäisi keksiä. Vastausta tähän ei vielä ole, muuta kuin että päälajini rogainingin EM-kisat ovat Otepäässä, Virossa, syyskuun alussa, ja sinne nyt ainakin mennään. Myöhemmin syksyllä Synkkä Syysunelma kiinnostaa, ja siinä taisikin olla tämän vuoden loput startit.
Ensi vuosi on vielä jossain määrin kysymysmerkki muuten kuin rogaining osalta. Elokuussa on Tsekeissä rogaining MM-kisat ja toivomuksena on, että joku järkkäisi myös SM-kisat riittävän etäällä MM-kisoista, jotta saisi kaksi rogaining 24h starttia samalle vuodelle. Käsittääkseni myös Lapland Wilderness Challenge on vahvistettu ensi kesäksi ja se kiinnostaa kovasti. Muut hulluttelut sitten sen mukaan mitä kalenteriin mahtuu.
Linkkejä
Kisan tunnelmaan pääsee hyvin kiinni katsomalla Niilosmc:n videon: (https://www.youtube.com/watch?v=WKR4uq813CY)
Blogitekstejä:
Outdoorkati: https://outdoorkati.blogspot.com/2021/07/nuts-distance-300-by-black-diamond-326.html
Tuomas Maisala: https://tuomas.maisala.net/home/2021-nuts-distance-300
Trailplodder: http://paleo-runner.blogspot.com/2021/07/nuts-distance-300-dnf-race-report.html
JanneS
