Lupus Extremen kokoonpano ArcticCircle24-kilpailuun on selvillä, kun tiukan hakuprosessin päätteeksi järvenpääläinen Reijo Roininen liittyy joukkueeseen. Seikkailupiireissä Reijo tunnetaan sekajoukkueesta Goblins, jossa yhteistyö parin kanssa ei rajoitu ainoastaan urheilun saralle. Ennen kilpailua tiimillä on tarkoituksena tehdä muutama yhteisharjoitus mm. maastopyöräilyn ja melonnan merkeissä. Joukkue on tyytyväinen valintaansa ja täynnä intoa, kun kilpailuun on aikaa muutama viikko.
ArcticCircle24 on kotimaisen seikkailu-urheiluskenen kovin kilpailu. Tiimi lähtee kauden tärkeimpään kilpailuunsa ensisijaisena tavoitteenaan selvitä kunnialla maaliin. Viime vuoden kilpailussa tähän pystyi avoimen kilpasarjan osalta 12 joukkuetta 21:stä. Luvassa on äärimmäisen hienoja maisemia Pallaksen liepeillä ja pitkiä etappeja isojen seikkailukilpailujen tyyliin.
torstai 24. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Jukolan 3. osuus rastiväleittäin
62. Jukolan viesti kisattiin viime lauantaina Hyvinkään Kytäjän vaativissa maastoissa. JanneH otti osaa kilpailuun Finnmap 1 -joukkueessa kolmannella osuudella eli pitkällä yöllä. Osuus oli nimensä mukaisesti pitkä ainakin ajallisesti, mutta yöstä ei voida puhua kuin osuuden alkupuolella.
Joukkueemme lähti kilpailuun tarkoituksena parantaa sijoitusta edellisvuodesta ja välttää yhteislähtö. Mikkelin maastoissa pojat olivat napanneet hienosti 360. sijan. Aivan tavoitteeseen emme kuitenkaan päässeet pienoisten epäonnistumisten johdosta, joten ensi vuonna joukkue pääsee starttaamaan numerolla 399, mikäli tulokset eivät juuri nykyisestään enää elä.
Ihan nappiin ei mennyt omakaan suoritus, sillä tarjolla olleessa maastossa olisi pitänyt ilmiselvästi osata suunnistaa. Vaikka lähtökarsinassa verrytellessä tuli lähes koko ajan hoettua kahta sanaa, eli oma suoritus, tulivat suurimmat virheet juuri siitä, ettei malttanut luottaa itseensä, vaan harhautui muiden mukana mihin sattuu. Ja vaikka suorituksen aikana ja jälkeen ottikin useaan otteeseen rankasti päähän, on mielessä lähteä Jukolan taikayöhön myös ensi vuonna.
Joukkueessa suunnistivat:
1. Janne Mononen
2. Matti Pärssinen
3. Janne Hietala
4. Tapio Leino
5. Timo Pekkinen
6. Jussi Kallioniemi
7. Jari Jaakkola
Kuljettu reitti ja analyysia
Matka puomilta K-pisteelle ja siitä eteenpäin 1. rastille sujui hyvin, kunnes vähän ennen rastia tapahtui jotain käsittämätöntä, mitä en ymmärrä vieläkään. Todennäköisesti kuvittelin olevani kartalla hiukan enemmän oikealla, jossa oli hiukan samanlainen paikka mäkeä noustessa. Väärälle nyppylälle nousua edesauttoivat lisäksi siellä ollut rasti ja muiden otsalamput. Pienen pyörimisen jälkeen laskeuduin mäeltä oikealle, jolloin sain kiinni suosta ja nousin rastille. Virhe maksoi datan perusteella noin 3-3,5 minuuttia.
Seuraavalla välillä päätin ottaa varman päälle ja vetää rastiviivan poikki kulkevaan jyrkänteeseen lievästi oikealle, jotten missään nimessä missaa jyrkännettä. Reitti meni kuitenkin liikaa oikealle ja ajauduin suon päähän. Tästä rastille oli helppo löytää, mutta pieneen koukkuun kului puolisen minuuttia.
Kolmas väli meni taas lievästi vihkoon, sillä en selvästikään ole ollut tietoinen, mistä kohtaa tietä ylitän. Letka vei oikealle, eikä karttaa tullut luettua riittävän selvästi. Ja kun mäen päällä peitteisessä ja epämääräisessä maastossa pimeällä ei tiedä sijaintiaan, ei sitä ihan helposti löydä. Jälleen virheeseen aikaa noin 3 minuuttia.
Seuraavat kolme väliä kulkivat kohtuullisesti, vaikkei reitinvalinta kutoselle optimaalinen ollutkaan. Tyytyväinen pitää silti olla, että isompaa virhettä ei tullut, sillä välin aikana oli hetkiä, jolloin täyttä varmuutta omasta sijainnista ei ollut.
6-7-väli oli koko viestin vaikein, ja kuvasti hyvin Jukolan luonnetta. Lähtökarsinassa vuoroa odotellessamme puhuimme kaverin kanssa, että väli pitää ottaa melko tarkasti, kun valotaululla juuri näytettiin kärkijoukkueiden tekevän sillä isoja virheitä. Jostain syystä nämä puheet eivät ikinä siirtyneet käytäntöön. 6. rastilta lähdettäessä osuin letkaan, jonka vauhti oli selvästi liian kova siihen, että olisin pystynyt seuraamaan, missä mennään. Noin puolen kilometrin jälkeen tipuin kartalta, mutta uskoin letkassa jonkun tietävän, mihin mennä. Pian epäusko alkoi vaivata ja hetken päästä mentiin isoa uraa, joka tuntui vievän oikealle. Vaikea oli kuitenkaan hypätä pois, kun ei ollut mitään hajua, missä on.
Jossain vaiheessa oli pakko lähteä vasempaan, ja niin teki pari muutakin. Hetken päästä seisoskeltiin kalliolla ja yritettiin paikallistaa itseämme. Aurinko oli ehtinyt jo nousta, ja otsalampun pystyi vaihtamaan pienemmälle. Takaa tuli porukkaa, joten oli pakko vain hypätä mukaan kyytiin. Hetken kuvittelin olevani taas kartalla ja lähellä rastia, mutta sen jälkeen mentiin vielä muutama sata metriä, kunnes rasti tuli vastaan. Paikka oli äärimmäisen tarkka ja väli pitkä, joten perille pääsy oli selkeä helpotus. Vaikeaa on ollut muillakin, kerran sijoitus välillä oli näin täydellisen sekoilun seurauksena 501/1433. Hyvin siihen nähden, ettei omaa "reitinvalintaa" olisi mitenkään osannut piirtää karttaan jälkikäteen. Kärkipäästä mm. Leksands OK:n Leif Bader käytti väliin 8 minuuttia kauemmin.
Tästä eteenpäin pidin huolen siitä, että olen letkoissakin koko ajan kartalla. Kumma juttu, ettei tätä voinut tehdä alusta lähtien, kuten oli itselleen hokenut. Seuraavat pari väliä kulkivat kohtalaisesti, mutta 10. rastille kuljettu reitti sisälsi todella huonoa pätkää. Kerran joutui hyppäämään alas kivikkoon siten, että viimeiset oksat väistyvät naaman edestä sivuun vasta ilmassa. Onneksi edellä mennen kaverin tuskanhuuto jalan tehdessä alastuloa paljasti, että nyt kannattaa skarpata.
11. ja 12. löytyivät letkaa ohitellen helposti. 13. rasti oli eri hajonta muiden lähellä kulkeneiden kanssa, mutta luin välin tarkasti ja osuin rastille hyvin. 14. rastille sain tulla myös yksin, mutta se löytyi ilman isompia kiemuroita. Osuuden pisin väli meni vauhdikkaan suunnistajan perässä lähes rastille saakka, mutta tajusin vähän ennen rastia, että meillä on eri hajonta. Pieni koukku 200 metriä ennen rastia, jotta sijainti varmistui, ja siitä lipulle.
Vilkaisu kelloon näytti, että tavoitteena olleeseen kahteen tuntiin tulee kiire. Loppu oli selvempää suunnistusta, eikä muita enää näkynyt edessä tai takana. Uriakin oli jo ehtinyt muodostua, joten ei muuta kuin talla pohjaan. Suunnistus kulki hyvin ja tossukin liikkui. Viimeisellä kahdella kilometrillä ei tullut eroa kärkeen kuin 41 sekuntia. Tähän kun pääsisi aina, niin voisi alkaa treenata tosissaan. Toisaalta kun oli juossut 1.45 pk-sykkeillä, jaksoi lopussa vähän painaakin kovempaa.
Ilman alkupään virheitä reissusta olisi jäänyt hyvä kuva. Hyvällä suorituksella ajasta olisi voinut saada 10 minuuttia pois, joten kovinkaan tyytyväinen ei omaan suoritukseen voi olla. Tosin tuntemus heti maaliintulon jälkeen oli vielä huonompi. Juoksu kulki lenkkien määrään nähden hyvin, tosin tuntuu, että tiellä vauhti ei olisi yhtään kovempi kuin metsässä. Isojen virheiden jälkeen oli mentävä varman päälle, joten mitään huippusuoritusta ei olisi pystynyt näissä olosuhteissa tekemään.
Tuloksia löytyy tarkemmin täältä.
Kuten monesti ja joka paikassa todettua, maasto oli erittäin hankala. Syynä tähän oli pienipiirteisyys ja paikoin erittäin suuri peitteisyys. Välillä tuli mieleen vuoden 2008 Tampereen Jukola, jossa tosin puskaa ei ollut lähellekään näin paljon. En tiedä kuinka moni oikeasti nautti suunnistuksessa, mutta saunassa ainakaan kukaan ei tunnustanut niin tehneensä. Onneksi teltalla odotti Iso Karhu, joka upposi saunan lauteilla kivasti.
Joukkue oli omaan tasoon nähden hyvä ja porukassa hyvä henki. Analyysia muiden suorituksesta ei valitettavasti ole julkisesti luvassa. Kiitos Finnmapin porukalle ja jos tarvitsette ensi vuonnakin täydennystä joukkueeseen kolmannelle osuudelle, niin soitelkaa.
Nyt taas uutta matoa koukkuun ja treenien kautta kohti Hiiltomiehet Adventurea.
JanneH
Joukkueemme lähti kilpailuun tarkoituksena parantaa sijoitusta edellisvuodesta ja välttää yhteislähtö. Mikkelin maastoissa pojat olivat napanneet hienosti 360. sijan. Aivan tavoitteeseen emme kuitenkaan päässeet pienoisten epäonnistumisten johdosta, joten ensi vuonna joukkue pääsee starttaamaan numerolla 399, mikäli tulokset eivät juuri nykyisestään enää elä.
Ihan nappiin ei mennyt omakaan suoritus, sillä tarjolla olleessa maastossa olisi pitänyt ilmiselvästi osata suunnistaa. Vaikka lähtökarsinassa verrytellessä tuli lähes koko ajan hoettua kahta sanaa, eli oma suoritus, tulivat suurimmat virheet juuri siitä, ettei malttanut luottaa itseensä, vaan harhautui muiden mukana mihin sattuu. Ja vaikka suorituksen aikana ja jälkeen ottikin useaan otteeseen rankasti päähän, on mielessä lähteä Jukolan taikayöhön myös ensi vuonna.
Joukkueessa suunnistivat:
1. Janne Mononen
2. Matti Pärssinen
3. Janne Hietala
4. Tapio Leino
5. Timo Pekkinen
6. Jussi Kallioniemi
7. Jari Jaakkola
Kuljettu reitti ja analyysia
Matka puomilta K-pisteelle ja siitä eteenpäin 1. rastille sujui hyvin, kunnes vähän ennen rastia tapahtui jotain käsittämätöntä, mitä en ymmärrä vieläkään. Todennäköisesti kuvittelin olevani kartalla hiukan enemmän oikealla, jossa oli hiukan samanlainen paikka mäkeä noustessa. Väärälle nyppylälle nousua edesauttoivat lisäksi siellä ollut rasti ja muiden otsalamput. Pienen pyörimisen jälkeen laskeuduin mäeltä oikealle, jolloin sain kiinni suosta ja nousin rastille. Virhe maksoi datan perusteella noin 3-3,5 minuuttia.
Seuraavalla välillä päätin ottaa varman päälle ja vetää rastiviivan poikki kulkevaan jyrkänteeseen lievästi oikealle, jotten missään nimessä missaa jyrkännettä. Reitti meni kuitenkin liikaa oikealle ja ajauduin suon päähän. Tästä rastille oli helppo löytää, mutta pieneen koukkuun kului puolisen minuuttia.
Kolmas väli meni taas lievästi vihkoon, sillä en selvästikään ole ollut tietoinen, mistä kohtaa tietä ylitän. Letka vei oikealle, eikä karttaa tullut luettua riittävän selvästi. Ja kun mäen päällä peitteisessä ja epämääräisessä maastossa pimeällä ei tiedä sijaintiaan, ei sitä ihan helposti löydä. Jälleen virheeseen aikaa noin 3 minuuttia.
Seuraavat kolme väliä kulkivat kohtuullisesti, vaikkei reitinvalinta kutoselle optimaalinen ollutkaan. Tyytyväinen pitää silti olla, että isompaa virhettä ei tullut, sillä välin aikana oli hetkiä, jolloin täyttä varmuutta omasta sijainnista ei ollut.
6-7-väli oli koko viestin vaikein, ja kuvasti hyvin Jukolan luonnetta. Lähtökarsinassa vuoroa odotellessamme puhuimme kaverin kanssa, että väli pitää ottaa melko tarkasti, kun valotaululla juuri näytettiin kärkijoukkueiden tekevän sillä isoja virheitä. Jostain syystä nämä puheet eivät ikinä siirtyneet käytäntöön. 6. rastilta lähdettäessä osuin letkaan, jonka vauhti oli selvästi liian kova siihen, että olisin pystynyt seuraamaan, missä mennään. Noin puolen kilometrin jälkeen tipuin kartalta, mutta uskoin letkassa jonkun tietävän, mihin mennä. Pian epäusko alkoi vaivata ja hetken päästä mentiin isoa uraa, joka tuntui vievän oikealle. Vaikea oli kuitenkaan hypätä pois, kun ei ollut mitään hajua, missä on.
Jossain vaiheessa oli pakko lähteä vasempaan, ja niin teki pari muutakin. Hetken päästä seisoskeltiin kalliolla ja yritettiin paikallistaa itseämme. Aurinko oli ehtinyt jo nousta, ja otsalampun pystyi vaihtamaan pienemmälle. Takaa tuli porukkaa, joten oli pakko vain hypätä mukaan kyytiin. Hetken kuvittelin olevani taas kartalla ja lähellä rastia, mutta sen jälkeen mentiin vielä muutama sata metriä, kunnes rasti tuli vastaan. Paikka oli äärimmäisen tarkka ja väli pitkä, joten perille pääsy oli selkeä helpotus. Vaikeaa on ollut muillakin, kerran sijoitus välillä oli näin täydellisen sekoilun seurauksena 501/1433. Hyvin siihen nähden, ettei omaa "reitinvalintaa" olisi mitenkään osannut piirtää karttaan jälkikäteen. Kärkipäästä mm. Leksands OK:n Leif Bader käytti väliin 8 minuuttia kauemmin.
Tästä eteenpäin pidin huolen siitä, että olen letkoissakin koko ajan kartalla. Kumma juttu, ettei tätä voinut tehdä alusta lähtien, kuten oli itselleen hokenut. Seuraavat pari väliä kulkivat kohtalaisesti, mutta 10. rastille kuljettu reitti sisälsi todella huonoa pätkää. Kerran joutui hyppäämään alas kivikkoon siten, että viimeiset oksat väistyvät naaman edestä sivuun vasta ilmassa. Onneksi edellä mennen kaverin tuskanhuuto jalan tehdessä alastuloa paljasti, että nyt kannattaa skarpata.
11. ja 12. löytyivät letkaa ohitellen helposti. 13. rasti oli eri hajonta muiden lähellä kulkeneiden kanssa, mutta luin välin tarkasti ja osuin rastille hyvin. 14. rastille sain tulla myös yksin, mutta se löytyi ilman isompia kiemuroita. Osuuden pisin väli meni vauhdikkaan suunnistajan perässä lähes rastille saakka, mutta tajusin vähän ennen rastia, että meillä on eri hajonta. Pieni koukku 200 metriä ennen rastia, jotta sijainti varmistui, ja siitä lipulle.
Vilkaisu kelloon näytti, että tavoitteena olleeseen kahteen tuntiin tulee kiire. Loppu oli selvempää suunnistusta, eikä muita enää näkynyt edessä tai takana. Uriakin oli jo ehtinyt muodostua, joten ei muuta kuin talla pohjaan. Suunnistus kulki hyvin ja tossukin liikkui. Viimeisellä kahdella kilometrillä ei tullut eroa kärkeen kuin 41 sekuntia. Tähän kun pääsisi aina, niin voisi alkaa treenata tosissaan. Toisaalta kun oli juossut 1.45 pk-sykkeillä, jaksoi lopussa vähän painaakin kovempaa.
Ilman alkupään virheitä reissusta olisi jäänyt hyvä kuva. Hyvällä suorituksella ajasta olisi voinut saada 10 minuuttia pois, joten kovinkaan tyytyväinen ei omaan suoritukseen voi olla. Tosin tuntemus heti maaliintulon jälkeen oli vielä huonompi. Juoksu kulki lenkkien määrään nähden hyvin, tosin tuntuu, että tiellä vauhti ei olisi yhtään kovempi kuin metsässä. Isojen virheiden jälkeen oli mentävä varman päälle, joten mitään huippusuoritusta ei olisi pystynyt näissä olosuhteissa tekemään.
Tuloksia löytyy tarkemmin täältä.
Kuten monesti ja joka paikassa todettua, maasto oli erittäin hankala. Syynä tähän oli pienipiirteisyys ja paikoin erittäin suuri peitteisyys. Välillä tuli mieleen vuoden 2008 Tampereen Jukola, jossa tosin puskaa ei ollut lähellekään näin paljon. En tiedä kuinka moni oikeasti nautti suunnistuksessa, mutta saunassa ainakaan kukaan ei tunnustanut niin tehneensä. Onneksi teltalla odotti Iso Karhu, joka upposi saunan lauteilla kivasti.
Joukkue oli omaan tasoon nähden hyvä ja porukassa hyvä henki. Analyysia muiden suorituksesta ei valitettavasti ole julkisesti luvassa. Kiitos Finnmapin porukalle ja jos tarvitsette ensi vuonnakin täydennystä joukkueeseen kolmannelle osuudelle, niin soitelkaa.
Nyt taas uutta matoa koukkuun ja treenien kautta kohti Hiiltomiehet Adventurea.
JanneH
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
No Limit Adventuren kisaraportti
Tiimi osallistui lauantaina laihoin tuloksin Tenholassa käytyyn No Limit Adventureen. Järjestelyiden osalta kilpailu täytti kaikki ennakko-odotukset, ja reitti kierteli upeissa maastoissa niin kuivalla maalla kuin vedessäkin. Kilpailun formaatti oli suoraviivainen, eikä sisältänyt turhaa nypläystä.
Kilpailun startti oli vasta klo 10, joten mielessä oli ajatus siitä, että tällä kertaa ei tarvitse herätä kovinkaan aikaisin. Matkaa kisapaikalle oli kuitenkin lähes pari tuntia, joten kello herätti 5.10.
Sää matkan aikana ja kisapaikalla oli sumuinen ja kolea. Ennen starttia oli hyvin aikaa laitella kamoja, suunnitella reittiä ja harkita vaatetusta useaan kertaan. Ennen kilpailua saatiin vain yksi kartta, muut kolme karttaa saatiin käteen matkan aikana. Lähtöpaikka sijaitsi noin 8 km päässä kilpailukeskuksesta, mutta onneksi siirtyminen onnistui joukkueen kuvaajan kyydillä, joten alkuverryttelyä ei tarvinnut tehdä fillareilla.
Alusta lähtien tarkkailuasemissa
Kilpailun startti tapahtui hiekkarannalta, josta lähdettiin jalan hakemaan viittä rastia vapaassa järjestyksessä. Ampaisin heti paukusta hyviin asemiin, sillä alun juoksupätkillä on tärkeää pysyä kärkiletkassa. 200 metrin juoksun jälkeen vilkaisin taakseni ja huomasin, että JanneS:n vauhti ei ollut parhaimmillaan. Hiljensin vauhtia ja kärkijoukkueet painelivat ohitse oikealta ja vasemmalta.
Letka paineli vastaan tulleesta tienristeyksestä vasemmalle metsässä olevalle rastille, mutta ajattelin, että haemme sen vasta lopussa, jotta pääsisimme porukan edelle pidemmällä olevalle rastille. Hetken kuluttua kuitenkin letka ohitti meidät taas. Rastin jälkeen tipuimme lopullisesti letkoista.
Valittu rastien kiertojärjestys osoittautui huonoksi ratkaisuksi, sillä väliin jätetyn rastin hakeminen lopussa vei enemmän aikaa. Varsinkin, kun sille ei osuttu kuin telkka pönttöön. Tahmeasta juoksuvauhdista ja lopun pienestä kierrosta johtuen lähdimme melontaosuudelle ristoulmalamaisesti tarkkailuasemista.
Melonnan kartta saatiin vaihdossa, ja tällä kertaa se oli mallia ilmakuva. Luonnollisesti en tutkinut karttaa tarkemmin, vaan laitoin sen nopeasti telineeseen. Ensimmäistä rastia kohden meloessa yritin tavata, missä mennään, mutta en päässyt kunnolla jyvälle. Vähän ennen rastia olin melkein varma, että muut menevät väärään suuntaan, mutta seurasimme silti perässä. Rastilla tajusin, että kartta oli väärin päin telineessä ja luin väliä väärään suuntaan. Syynä tähän oli se, että lähtöpaikkaa ei oltu merkattu karttaan, mikä aiheutti hämmennystä.
Pienen kantopätkän ja vastatuulen ryhdittämän järviosuuden jälkeen tarjolla oli coastaleeringia. Neljä rastia oli sijoiteltu vuorotellen eri niemiin, ja vaihtoehtona oli joko uida tai kiertää. Yhden välin päätimme uida, mutta seuraavat kiersimme rantaa pitkin. Vaihtoehdot olivat todennäköisesti aika lailla nopeimmat, kun vertasi muiden juokkueiden etenemiseen.
Tämän jälkeen taas melottiin ja välissä kannettiin kanootti yhden kannaksen yli. Nyt melontaa vauhditti onneksi myötätuuli. Jos juoksupätkällä tuntui eteneminen hitaalta, niin sitä se oli myös melonnassa. Vuokrakanootteja kyllä ohiteltiin, mutta ei läheskään niin nopeasti kuin Acronilla pitäisi. Lisäksi rantautumiset mentiin varovasti kanoottia säästellen, joten niissä otettiin takkiin muutamia sekunteja. Treeniä Spring Adventuren jälkeen oli ollut liian vähän ja se näkyi.
Pitkä pyöräily peesaillen
Melonnan jälkeen lähdettiin pyöräilyyn, joka jakautui kahteen erilaiseen osaan. Ensin ajettiin alle puoli tuntia kestävä teknisempi polkuosuus, ja sen jälkeen runtattiin metsäautoteitä ja hiekkateitä puolisentoista tuntia. Teknisen pyöräilyn alku mentiin varovasti, sillä sade oli tehnyt juurakkoisesta ja kivisestä polusta liukkaan. Alkupätkällä tuntui olevan vaikeuksia luottaa fillariin uuden karttatelineen kanssa, sillä teline peitti näkymää hieman enemmän kuin vanha.
Teknisen pyöräilyn loppupäässä vauhtia alkoi löytyä, mutta letkassa ohittaminen ei ollut helppoa saati edes kannattavaa. Kun selkeämpi tykitysbaana aukeni, ajoimme parin joukkueen letkassa. Kerran ehdin jo vaihtaa vaihdetta tarkoituksena kiihdyttää ohi, mutta takaa tuli komento, että pysytään letkassa. Kun rastilta 13 lähdettiin ajamaan tietä, tulivat takaa Omjakonin Heikki ja Outi. Heidän peesissään paineltiin pitkä tiepätkä vastatuuleen Heikin tehdessä lähes koko matkan ajan työt. Jossain vaiheessa Teres tuli takaa ohi ja keulille, minkä jälkeen vauhti vaihteli jatkuvasti. Heidän etenemisensä päättyi kuitenkin tiepätkällä pahannäköiseen kaatumiseen.
Rastilla 14 piti merkata karttaan kahden bunkkerin sijainti, ja näissä paikoissa sijaitsi rastit. Molempien rastien lähistöllä oli hämäykseksi myös toiset rastiliput, jotka piti käydä itsepintaisesti katsomassa, vaikka selvästi oli sanottu rastien olevan bunkkereissa. Sieltä matkaa jatkettiin kovassa myötätuulessa isompaa tietä. Pyöräilyn loppupuolella JanneS:n vauhti ylämäissä hidastui, joten peesit karkasivat. Pätkä oli kuitenkin onneksi sellaista, ettei siinä muiden apua tarvittu. Takaa tuli osuuden loppupuolella myös Karsun joukkue, jossa kilpailivat Laura ja Mikko.
Loppurypistys
Kisakeskuksessa odotti quest, jossa juostiin neljä 300 m kierrosta kenttää ympäri. Pari kierrosta mentiin käsi kädessä vetotaktiikalla, mutta syketasot nousivat nopeasti niin korkealle, ettei toisen vetäminen perässä tainnut vauhtia juuri lisätä. Questin jälkeen vaihdettiin jalkaan rullaluistimet, joilla luisteltiin lyhyt pätkä maailman huonointa asvalttia. Luistelutreenin puuttuminen tuntui ja näkyi etenemisessä, mutta ei muodostunut tällä kertaa joukkueen vauhtia hidastavaksi tekijäksi.
Viimeisenä osuutena oli vielä citysprintti Tenhola-cityssä. Lähdimme osuudelle hiukan Duron Tuomaksen ja Mikon perässä, mutta poikien vauhti oli tällä kertaa parempaa kuin meillä eikä heitä enää näkynyt parin ensimmäisen rastin jälkeen. Takana ei näkynyt ketään ja loppupätkä hölkkäiltiin maaliin vielä hiljempaa kuin kilpailun alussa, ja digitaalit pysähtyivät aikaan 5.04 ja rapiat päälle
Kommentit kilpailusta
Tiimin osalta suoritus oli alavireinen, mutta muuten kilpailu oli loistavasti järjestetty. Aika vaikea näitä yksittäisiä kilpailuja on pistää paremmuusjärjestykseen, mutta kärkipäähän tämän vuotinen No Limit Adventure ehdottomasti menee. Formaatti oli suoraviivainen, ja turha kikkailu oli jätetty pois. Reitinvalintavaihtoehtoja oli jonkin verran, mikä tuntuu olevan epätyypillistä tällaisille kilpailuille.
Sijoituksen parantaminen onnistuu jatkossa vain yhdellä tavalla, eli treenaamalla. Juoksupätkillä pitäisi pystyä vetämään lähes kärkipään vauhtia, ja melontaa treenata enemmän, jotta vauhti olisi edes välttävää. Pyöräilyosuuksien lopun hyytymisetkin saa pois ainoastaan ajamalla. Pieniä suunnistusvirheitä meinasi parissa paikassa tulla, mutta suunnistamiseen keskittyminenkin on helpompaa, jos vauhti on hyvää.
Hinausta ei päätetty ennakkokaavailuista huolimatta tehdä. Lopun selkeillä pyöräilyosuuksilla se olisi ollut ehkä mahdollista, mutta todennäköisesti toisen kilpailijan vetäminen perässä olisi ollut liian kova rasitus jalkalihaksille. Myös juostessa se olisi ollut hankalaa pätkien ollessa enemmän tai vähemmän metsän puolella.
Alla videokuvaa reissun varrelta. Saman videon löytää Youtubesta hiukan parempilaatuisena, tosin pitkällisen säätämisen jälkeen eri taustamusiikilla ja ihmeellisellä kuvasuhteella.
Kartta ja reitti
JanneS:llä on kilpailun jälkeen luvassa remonttia ja yskän parantelua, joten viivalla hänet nähdään vasta Hiiltomiehet Adventuressa. JanneH puolestaan osallistuu ensi viikonloppuna Jukolan viestiin OK Finnmapin joukkueessa.
JanneH
Kilpailun startti oli vasta klo 10, joten mielessä oli ajatus siitä, että tällä kertaa ei tarvitse herätä kovinkaan aikaisin. Matkaa kisapaikalle oli kuitenkin lähes pari tuntia, joten kello herätti 5.10.
Sää matkan aikana ja kisapaikalla oli sumuinen ja kolea. Ennen starttia oli hyvin aikaa laitella kamoja, suunnitella reittiä ja harkita vaatetusta useaan kertaan. Ennen kilpailua saatiin vain yksi kartta, muut kolme karttaa saatiin käteen matkan aikana. Lähtöpaikka sijaitsi noin 8 km päässä kilpailukeskuksesta, mutta onneksi siirtyminen onnistui joukkueen kuvaajan kyydillä, joten alkuverryttelyä ei tarvinnut tehdä fillareilla.
Alusta lähtien tarkkailuasemissa
Kilpailun startti tapahtui hiekkarannalta, josta lähdettiin jalan hakemaan viittä rastia vapaassa järjestyksessä. Ampaisin heti paukusta hyviin asemiin, sillä alun juoksupätkillä on tärkeää pysyä kärkiletkassa. 200 metrin juoksun jälkeen vilkaisin taakseni ja huomasin, että JanneS:n vauhti ei ollut parhaimmillaan. Hiljensin vauhtia ja kärkijoukkueet painelivat ohitse oikealta ja vasemmalta.
Letka paineli vastaan tulleesta tienristeyksestä vasemmalle metsässä olevalle rastille, mutta ajattelin, että haemme sen vasta lopussa, jotta pääsisimme porukan edelle pidemmällä olevalle rastille. Hetken kuluttua kuitenkin letka ohitti meidät taas. Rastin jälkeen tipuimme lopullisesti letkoista.
Valittu rastien kiertojärjestys osoittautui huonoksi ratkaisuksi, sillä väliin jätetyn rastin hakeminen lopussa vei enemmän aikaa. Varsinkin, kun sille ei osuttu kuin telkka pönttöön. Tahmeasta juoksuvauhdista ja lopun pienestä kierrosta johtuen lähdimme melontaosuudelle ristoulmalamaisesti tarkkailuasemista.
Melonnan kartta saatiin vaihdossa, ja tällä kertaa se oli mallia ilmakuva. Luonnollisesti en tutkinut karttaa tarkemmin, vaan laitoin sen nopeasti telineeseen. Ensimmäistä rastia kohden meloessa yritin tavata, missä mennään, mutta en päässyt kunnolla jyvälle. Vähän ennen rastia olin melkein varma, että muut menevät väärään suuntaan, mutta seurasimme silti perässä. Rastilla tajusin, että kartta oli väärin päin telineessä ja luin väliä väärään suuntaan. Syynä tähän oli se, että lähtöpaikkaa ei oltu merkattu karttaan, mikä aiheutti hämmennystä.
Pienen kantopätkän ja vastatuulen ryhdittämän järviosuuden jälkeen tarjolla oli coastaleeringia. Neljä rastia oli sijoiteltu vuorotellen eri niemiin, ja vaihtoehtona oli joko uida tai kiertää. Yhden välin päätimme uida, mutta seuraavat kiersimme rantaa pitkin. Vaihtoehdot olivat todennäköisesti aika lailla nopeimmat, kun vertasi muiden juokkueiden etenemiseen.
Tämän jälkeen taas melottiin ja välissä kannettiin kanootti yhden kannaksen yli. Nyt melontaa vauhditti onneksi myötätuuli. Jos juoksupätkällä tuntui eteneminen hitaalta, niin sitä se oli myös melonnassa. Vuokrakanootteja kyllä ohiteltiin, mutta ei läheskään niin nopeasti kuin Acronilla pitäisi. Lisäksi rantautumiset mentiin varovasti kanoottia säästellen, joten niissä otettiin takkiin muutamia sekunteja. Treeniä Spring Adventuren jälkeen oli ollut liian vähän ja se näkyi.
Pitkä pyöräily peesaillen
Melonnan jälkeen lähdettiin pyöräilyyn, joka jakautui kahteen erilaiseen osaan. Ensin ajettiin alle puoli tuntia kestävä teknisempi polkuosuus, ja sen jälkeen runtattiin metsäautoteitä ja hiekkateitä puolisentoista tuntia. Teknisen pyöräilyn alku mentiin varovasti, sillä sade oli tehnyt juurakkoisesta ja kivisestä polusta liukkaan. Alkupätkällä tuntui olevan vaikeuksia luottaa fillariin uuden karttatelineen kanssa, sillä teline peitti näkymää hieman enemmän kuin vanha.
Teknisen pyöräilyn loppupäässä vauhtia alkoi löytyä, mutta letkassa ohittaminen ei ollut helppoa saati edes kannattavaa. Kun selkeämpi tykitysbaana aukeni, ajoimme parin joukkueen letkassa. Kerran ehdin jo vaihtaa vaihdetta tarkoituksena kiihdyttää ohi, mutta takaa tuli komento, että pysytään letkassa. Kun rastilta 13 lähdettiin ajamaan tietä, tulivat takaa Omjakonin Heikki ja Outi. Heidän peesissään paineltiin pitkä tiepätkä vastatuuleen Heikin tehdessä lähes koko matkan ajan työt. Jossain vaiheessa Teres tuli takaa ohi ja keulille, minkä jälkeen vauhti vaihteli jatkuvasti. Heidän etenemisensä päättyi kuitenkin tiepätkällä pahannäköiseen kaatumiseen.
Rastilla 14 piti merkata karttaan kahden bunkkerin sijainti, ja näissä paikoissa sijaitsi rastit. Molempien rastien lähistöllä oli hämäykseksi myös toiset rastiliput, jotka piti käydä itsepintaisesti katsomassa, vaikka selvästi oli sanottu rastien olevan bunkkereissa. Sieltä matkaa jatkettiin kovassa myötätuulessa isompaa tietä. Pyöräilyn loppupuolella JanneS:n vauhti ylämäissä hidastui, joten peesit karkasivat. Pätkä oli kuitenkin onneksi sellaista, ettei siinä muiden apua tarvittu. Takaa tuli osuuden loppupuolella myös Karsun joukkue, jossa kilpailivat Laura ja Mikko.
Loppurypistys
Kisakeskuksessa odotti quest, jossa juostiin neljä 300 m kierrosta kenttää ympäri. Pari kierrosta mentiin käsi kädessä vetotaktiikalla, mutta syketasot nousivat nopeasti niin korkealle, ettei toisen vetäminen perässä tainnut vauhtia juuri lisätä. Questin jälkeen vaihdettiin jalkaan rullaluistimet, joilla luisteltiin lyhyt pätkä maailman huonointa asvalttia. Luistelutreenin puuttuminen tuntui ja näkyi etenemisessä, mutta ei muodostunut tällä kertaa joukkueen vauhtia hidastavaksi tekijäksi.
Viimeisenä osuutena oli vielä citysprintti Tenhola-cityssä. Lähdimme osuudelle hiukan Duron Tuomaksen ja Mikon perässä, mutta poikien vauhti oli tällä kertaa parempaa kuin meillä eikä heitä enää näkynyt parin ensimmäisen rastin jälkeen. Takana ei näkynyt ketään ja loppupätkä hölkkäiltiin maaliin vielä hiljempaa kuin kilpailun alussa, ja digitaalit pysähtyivät aikaan 5.04 ja rapiat päälle
Kommentit kilpailusta
Tiimin osalta suoritus oli alavireinen, mutta muuten kilpailu oli loistavasti järjestetty. Aika vaikea näitä yksittäisiä kilpailuja on pistää paremmuusjärjestykseen, mutta kärkipäähän tämän vuotinen No Limit Adventure ehdottomasti menee. Formaatti oli suoraviivainen, ja turha kikkailu oli jätetty pois. Reitinvalintavaihtoehtoja oli jonkin verran, mikä tuntuu olevan epätyypillistä tällaisille kilpailuille.
Sijoituksen parantaminen onnistuu jatkossa vain yhdellä tavalla, eli treenaamalla. Juoksupätkillä pitäisi pystyä vetämään lähes kärkipään vauhtia, ja melontaa treenata enemmän, jotta vauhti olisi edes välttävää. Pyöräilyosuuksien lopun hyytymisetkin saa pois ainoastaan ajamalla. Pieniä suunnistusvirheitä meinasi parissa paikassa tulla, mutta suunnistamiseen keskittyminenkin on helpompaa, jos vauhti on hyvää.
Hinausta ei päätetty ennakkokaavailuista huolimatta tehdä. Lopun selkeillä pyöräilyosuuksilla se olisi ollut ehkä mahdollista, mutta todennäköisesti toisen kilpailijan vetäminen perässä olisi ollut liian kova rasitus jalkalihaksille. Myös juostessa se olisi ollut hankalaa pätkien ollessa enemmän tai vähemmän metsän puolella.
Alla videokuvaa reissun varrelta. Saman videon löytää Youtubesta hiukan parempilaatuisena, tosin pitkällisen säätämisen jälkeen eri taustamusiikilla ja ihmeellisellä kuvasuhteella.
Kartta ja reitti
JanneS:llä on kilpailun jälkeen luvassa remonttia ja yskän parantelua, joten viivalla hänet nähdään vasta Hiiltomiehet Adventuressa. JanneH puolestaan osallistuu ensi viikonloppuna Jukolan viestiin OK Finnmapin joukkueessa.
JanneH
lauantai 12. kesäkuuta 2010
No Limit Adventure kisattu
Tenholassa kisattu vuoden 2010 No Limit Adventure sujui tiimin osalta alavireisesti. Hidas juoksuvauhti ja pienellä eturattaalla ajetut pyöräilyosuuden loppuvaiheen ylämäet aiheuttivat sen, että eroa kärkeen tuli jälleen kerran paljon. Sijoitus painui jonnekin päälle kymmenen, mutta reissusta jäi erittäin hyvin laaditun reitin myötä mieleen jotain positiivistakin. Raporttia kilpailusta luvassa lähipäivinä.
torstai 10. kesäkuuta 2010
No Limit Adventure lähestyy
Multisport cupin toinen osakilpailu No Limit Adventure käydään tulevana lauantaina Tenholassa Raaseporissa. Luvassa on kaikesta päätellen jälleen kerran hienoja maisemia, joita ei kiivaassa kilpailutahdissa ehdi juurikaan noteerata. Myös kelin pitäisi olla seikkailukilpailun hengen mukainen.
Tiimi lähtee kauden toiseen Multisport cupin osakilpailuun huonoista lähtökohdista. JanneS on kärsinyt viikon aikana yskästä ja säärikivuista, joihin hoitona on syöty kolme buranaa päivässä. Treenaamisesta tosin ei muutenkaan olisi tullut mitään, kun työaika on kulunut Amerikan pomon kanssa lounastaessa ja vapaa-aika uuden luukun kylppärin piikkaamisessa.
JanneH:n viikkoon puolestaan on mahtunut koskimelontaa, suunnistusta ja työmatkatempoa. Tiistainen huippusuunnistajien peesailu löi pohkeen aavistuksen jumiin, mutta lauantaina kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa. Jopa niin hyvässä, että reppuun on viritelty hinausköyttä juoksuosuuksia varten.
Kilpailupaikkana oleva Tenhola Raaseporissa entisen Tammisaaren alueella tarjonnee upeat puitteet seikkailuun. Kilpailunjohtaja Mika Pasonen on mitä luultavimmin onnistunut jälleen kerran laatimaan hyvän kilpailun, jossa jyvät erottuvat akanoista. Vähemmän yllättävää on se, että kun etelässä on satanut viimeksi Spring Adventuren aikaan kuukausi sitten, on mantereelle rantautumassa uusi sadealue. Tämän hetkisen säätiedotteen mukaan kuitenkaan pahin vesisade ei ajoitu kilpailun ajaksi.
Kilpailu starttaa juoksulla, jonka jälkeen on luvassa heti melontaosuus. Tästä painetaan questin kautta eteenpäin fillareilla, ja maastopyöräilyn jälkeen on jälleen luvassa quest. Siitä jatketaan rullaluistimilla ja viimeinen etappi ennen maalia edetään jalan. Ratamestari on lupaillut, että maastopyöräilypätkällä ei liikaa tarvitse asvaltilla pyöriä, joten hinauslaitteet jätetään suosiolla kotiin.
Tiimi on palkannut matkaan myös kuvaajan, joten kilpailun jälkeen lienee tarjolla myös valokuvia ja mahdollisesti videokuvaa tapahtumista.
JanneH
Tiimi lähtee kauden toiseen Multisport cupin osakilpailuun huonoista lähtökohdista. JanneS on kärsinyt viikon aikana yskästä ja säärikivuista, joihin hoitona on syöty kolme buranaa päivässä. Treenaamisesta tosin ei muutenkaan olisi tullut mitään, kun työaika on kulunut Amerikan pomon kanssa lounastaessa ja vapaa-aika uuden luukun kylppärin piikkaamisessa.
JanneH:n viikkoon puolestaan on mahtunut koskimelontaa, suunnistusta ja työmatkatempoa. Tiistainen huippusuunnistajien peesailu löi pohkeen aavistuksen jumiin, mutta lauantaina kaiken pitäisi kuitenkin olla kunnossa. Jopa niin hyvässä, että reppuun on viritelty hinausköyttä juoksuosuuksia varten.
Kilpailupaikkana oleva Tenhola Raaseporissa entisen Tammisaaren alueella tarjonnee upeat puitteet seikkailuun. Kilpailunjohtaja Mika Pasonen on mitä luultavimmin onnistunut jälleen kerran laatimaan hyvän kilpailun, jossa jyvät erottuvat akanoista. Vähemmän yllättävää on se, että kun etelässä on satanut viimeksi Spring Adventuren aikaan kuukausi sitten, on mantereelle rantautumassa uusi sadealue. Tämän hetkisen säätiedotteen mukaan kuitenkaan pahin vesisade ei ajoitu kilpailun ajaksi.
Kilpailu starttaa juoksulla, jonka jälkeen on luvassa heti melontaosuus. Tästä painetaan questin kautta eteenpäin fillareilla, ja maastopyöräilyn jälkeen on jälleen luvassa quest. Siitä jatketaan rullaluistimilla ja viimeinen etappi ennen maalia edetään jalan. Ratamestari on lupaillut, että maastopyöräilypätkällä ei liikaa tarvitse asvaltilla pyöriä, joten hinauslaitteet jätetään suosiolla kotiin.
Tiimi on palkannut matkaan myös kuvaajan, joten kilpailun jälkeen lienee tarjolla myös valokuvia ja mahdollisesti videokuvaa tapahtumista.
JanneH
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Toukokuun harjoitteluraportti
Kulunut kuukausi tarjosi hyvät puitteet kaikenlaiselle liikunnalle hyvien kelien myötä. Myös molemmat Jannet kävivät ulkoilemassa säännöllisesti. Toukokuusta tiivistahtisen tekivät myös kauden ensimmäiset seikkailu- ja rogaining-koitokset.
JanneH:
Toukokuu oli sekä tuntimääräisesti että tehojen puolesta tiukin kuukausi pitkään aikaan. Määrää kasvattivat kaksi 12 h rogainingia, joten tunteja ei täysin voi verrata yksi yhteen eri kuukausien kanssa. Myös muilta osin kuukausi sujui aktiivisissa merkeissä, ja harjoittelu oli onnistunutta.
Kuukausi alkoi kevyemmällä viikolla, sillä lauantaille ajoittui kauden avannut Spring Adventure. Kilpailu kuormitti fyysisesti suhteellisen vähän, joten seuraavalla viikolla iskettiin talla pohjaan. Alkuviikon treeneinä oli suunnistusta ja pyöräilyä, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä Helarogaining. Loppuviikko tasailtiin mökillä, jossa kanootin kanssa käytiin pari kertaa järvellä (ja kerran järvessä).
Jos edellinen viikko sisälsi määrää, oli seuraavassa tehoja. Viikon aikana oli yksi suunnistus jalan, yksi pyörällä ja yksi juoksukilpailu. Muu ohjelma oli enemmän tai vähemmän palauttavaa pyöräilyä tai rullaluistelua. Kuun viimeiselle viikolle puolestaan kevennettiin Salpaus-rogainingia silmällä pitäen.
Kaiken kaikkiaan sykemittari oli kuun aikana päällä vajaan 55 tunnin verran. Kesän kilpailuja ajatellen toukokuu oli varmasti hyödyllinen, sillä pitkiä treenejä tuli muutamia, samoin tehoja haettiin sopivassa määrin. Pientä väsymyksen tunnetta saattoi olla jaloissa muutamina päivinä, mutta silloin ajeltiin fillarilla vähän rauhallisemmin.
Positiivista hommassa oli tietysti se, että vammoilta vältyttiin kovemmasta harjoittelusta huolimatta. Motivaatio olisi helppo pitää korkeana, jos harjoittelu kulkisi aina näin hyvin. Erityisesti suunnistaessa nilkat olivat muutamaan otteeseen kovilla ja pari kertaa vähän meni ylikin, mutta Ice powerilla homma hoitui.
Kesäkuussa on odotettavissa yksi kovempi treenijakso, jonka jälkeen aletaan valmistautua heinäkuuhun vähentämällä treenimäärää ja palauttelemalla.
JanneS:
Toukokuussa treenejä ja kisoja tuli mittariin yhteensä n. 55 tunnin verran, eli enemmän kuin koskaan ennen. Toki näistä hieman yli puolet kisatunteja, niitä yhtään silti väheksymättä. Kolmen kisan osuessa samaan kuukauteen treenien rytmitys oli puoliväkisinkin joko keventelyä ennen kisaa tai palauttelua kisan jälkeen muutaman tehotreenin mahtuessa väliin.
Rogaining vei ainakin oman sydämeni, sitä täytyy saada lisää. Valitettavasti Retki rogaining menee turhan lähelle kauden pääkilpailua, joten seuraava rogaining-startti on varmaan sitten ensi vuonna. Vielä Salpaus-rogainingin puolivälissä tuntui, etten ikinä halua lähteä 24h rogainingiin, mutta mieli muuttuu nopeasti ja nälkä kasvaa syödessä. Josko kuitenkin ensi vuonna laittaisi kalenteriin yhden pitkän rogainingin...
Itselläni on kovasti ongelmia treenata viikkorytmityksen mukaan, jossa viikot olisivat selkeästi erilaisia, hyvistä tavoitteista huolimatta lopputuloksena on, että treenaan enemmän fiiliksen ja käytettävissä olevan aikataulun mukaan kuin oppikirjamaisesti viikkorytmityksen mukaan. Toukokuussa fiilispohjalta tuli treenailtua erittäin monipuolisesti, mukaan mahtui työmatkapyöräilyä, juoksua, suunnistusta sekä itse että lasten kanssa nuorinta selässä kantaen, seinäkiipeilyä, melontaa, rullaluistelua, salilla käyntiä ja tulipa maantiepyöräilykausikin avattua.
Tuosta lasten kanssa suunnistuksesta voisin vielä mainita, että on yllättävän silmiä avaavaa kun kartan kanssa kulkee metsässä kerrankin rauhallisesti ja voi seurata kartasta jokaista mäennyppylää, notkelmaa ja kiveä jonka ohitse kulkee ja miettiä, miten maasto on kartassa kuvattu. Itsellä siitä tuntuu olevan eniten apua korkeuskäyrien hahmotukseen, mikä vielä viime kesänä oli aika hepreaa.
Kesäkuussa tavoitteena on saada mukaan lisää tehotreenejä loppukuusta hieman kevennellen. Mukava olisi myös päästä enemmän ajelemaan maantiepyörällä jos vain aikataulut sen sallivat, ja treenailla paljon muutenkin kauniissa Suomen suvessa.
JanneH:
Toukokuu oli sekä tuntimääräisesti että tehojen puolesta tiukin kuukausi pitkään aikaan. Määrää kasvattivat kaksi 12 h rogainingia, joten tunteja ei täysin voi verrata yksi yhteen eri kuukausien kanssa. Myös muilta osin kuukausi sujui aktiivisissa merkeissä, ja harjoittelu oli onnistunutta.
Kuukausi alkoi kevyemmällä viikolla, sillä lauantaille ajoittui kauden avannut Spring Adventure. Kilpailu kuormitti fyysisesti suhteellisen vähän, joten seuraavalla viikolla iskettiin talla pohjaan. Alkuviikon treeneinä oli suunnistusta ja pyöräilyä, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä Helarogaining. Loppuviikko tasailtiin mökillä, jossa kanootin kanssa käytiin pari kertaa järvellä (ja kerran järvessä).
Jos edellinen viikko sisälsi määrää, oli seuraavassa tehoja. Viikon aikana oli yksi suunnistus jalan, yksi pyörällä ja yksi juoksukilpailu. Muu ohjelma oli enemmän tai vähemmän palauttavaa pyöräilyä tai rullaluistelua. Kuun viimeiselle viikolle puolestaan kevennettiin Salpaus-rogainingia silmällä pitäen.
Kaiken kaikkiaan sykemittari oli kuun aikana päällä vajaan 55 tunnin verran. Kesän kilpailuja ajatellen toukokuu oli varmasti hyödyllinen, sillä pitkiä treenejä tuli muutamia, samoin tehoja haettiin sopivassa määrin. Pientä väsymyksen tunnetta saattoi olla jaloissa muutamina päivinä, mutta silloin ajeltiin fillarilla vähän rauhallisemmin.
Positiivista hommassa oli tietysti se, että vammoilta vältyttiin kovemmasta harjoittelusta huolimatta. Motivaatio olisi helppo pitää korkeana, jos harjoittelu kulkisi aina näin hyvin. Erityisesti suunnistaessa nilkat olivat muutamaan otteeseen kovilla ja pari kertaa vähän meni ylikin, mutta Ice powerilla homma hoitui.
Kesäkuussa on odotettavissa yksi kovempi treenijakso, jonka jälkeen aletaan valmistautua heinäkuuhun vähentämällä treenimäärää ja palauttelemalla.
JanneS:
Toukokuussa treenejä ja kisoja tuli mittariin yhteensä n. 55 tunnin verran, eli enemmän kuin koskaan ennen. Toki näistä hieman yli puolet kisatunteja, niitä yhtään silti väheksymättä. Kolmen kisan osuessa samaan kuukauteen treenien rytmitys oli puoliväkisinkin joko keventelyä ennen kisaa tai palauttelua kisan jälkeen muutaman tehotreenin mahtuessa väliin.
Rogaining vei ainakin oman sydämeni, sitä täytyy saada lisää. Valitettavasti Retki rogaining menee turhan lähelle kauden pääkilpailua, joten seuraava rogaining-startti on varmaan sitten ensi vuonna. Vielä Salpaus-rogainingin puolivälissä tuntui, etten ikinä halua lähteä 24h rogainingiin, mutta mieli muuttuu nopeasti ja nälkä kasvaa syödessä. Josko kuitenkin ensi vuonna laittaisi kalenteriin yhden pitkän rogainingin...
Itselläni on kovasti ongelmia treenata viikkorytmityksen mukaan, jossa viikot olisivat selkeästi erilaisia, hyvistä tavoitteista huolimatta lopputuloksena on, että treenaan enemmän fiiliksen ja käytettävissä olevan aikataulun mukaan kuin oppikirjamaisesti viikkorytmityksen mukaan. Toukokuussa fiilispohjalta tuli treenailtua erittäin monipuolisesti, mukaan mahtui työmatkapyöräilyä, juoksua, suunnistusta sekä itse että lasten kanssa nuorinta selässä kantaen, seinäkiipeilyä, melontaa, rullaluistelua, salilla käyntiä ja tulipa maantiepyöräilykausikin avattua.
Tuosta lasten kanssa suunnistuksesta voisin vielä mainita, että on yllättävän silmiä avaavaa kun kartan kanssa kulkee metsässä kerrankin rauhallisesti ja voi seurata kartasta jokaista mäennyppylää, notkelmaa ja kiveä jonka ohitse kulkee ja miettiä, miten maasto on kartassa kuvattu. Itsellä siitä tuntuu olevan eniten apua korkeuskäyrien hahmotukseen, mikä vielä viime kesänä oli aika hepreaa.
Kesäkuussa tavoitteena on saada mukaan lisää tehotreenejä loppukuusta hieman kevennellen. Mukava olisi myös päästä enemmän ajelemaan maantiepyörällä jos vain aikataulut sen sallivat, ja treenailla paljon muutenkin kauniissa Suomen suvessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)