Mammuttiruntu raportti

Jussi, JanneS, Juha ja Pekka kävivät kastastamassa Vihdin seudun maastot perinteisellä Mammuttimarssilla, matkana Runtu (126km ajassa 19h 21min). Jussi valitettavasti joutui keskeyttämään polven kipeydyttyä R7:lla, mutta muiden kisa meni ilman suuria ongelmia tasaisesti edeten, joskin kylmä sää (pahimmillaan -13C) aiheutti hiukan päänvaivaa jäätyneiden juomien ja eväiden muodossa. Kisa oli Jannen ja Pekan ensimmäinen yhteinen harjoitus Barcelonan EM-Rogainingia varten ja Juhalle kisa toimi hyvänä testijuoksuna ensi kesän Härkätielle.

Valmistautuminen

Tällä kertaa valmistautumisessa eniten päänsärkyä aiheutti odotettu kylmä sää, ja mitä pitäisi laittaa päälle kisaa varten. Onneksi vanhoista Loppiaisrogaining muistiinpanoista löytyi hyvin tietoa missä vaatetuksessa pidemmässä pakkaskisassa pärjää, joten valittu setti toimi todella hyvin. Startissa päällä oli merinovillainen pitkähihainen aluspaita, tekninen t-paita ja ohut kuoritakki, jaloissa kahdet sukat, 3/4 trikoot ja pitkät trikoot. Uimarastilla vaihdoin aluspaidan hieman paksumpaan merinovillaiseen aluspaitaan ja lisäsin irtohihat ja kompressiosäärystimet, ja noilla meninkin sitten loppumatkan. 

Startti (R1-R2)

Startissa koko joukko lähti R1:lle kohti Salmea ja koko Runtun porukka taisi olla lähes samassa supussa vielä R2:llakin. Kiiltomato venähti samantien hyvin pitkäksi kun tapahtumassa oli hyvin monentasoista kulkijaa, mikä osaltaan tekeekin tästä tapahtumasta erittäin hienon. Ensimmäiset reitinvalinta erot tulivat R2:lle lähestyttäessä kun osa lähti oikomaan pellon poikki suoraan rastille, me kiersimme kiltisti pellon takana menevälle tielle monen muun kanssa. Muilta osin kaikkien reitti taisi olla samanlainen uimarastille asti. Tiet olivat jäässä ja varsin liukkaat, joka taisi aiheuttaa eniten ongelmia pyöräjoukkueille.  

R1-R7

Uintirasti (R3)

Viime vuoden uintirasti oli vielä hyvin omassa muistissa, ja koska tuo kokemus oli positiivinen, ei rasti aiheuttanut isoa päänsärkyä etukäteen. Onnistuimme tuhraamaan rastilla parikymmentä minuuttia vaikka itse uinnin teimme samantien rastille tultua. Kamojen kanssa säätäessä ja yhtä hukkunutta sukkaa etsiessä minuutit juoksivat. Tuskin tuo nyt kuitenkaan hitain suoritus oli.  Kaminateltta oli varsin mukava kokemus uinnin jälkeen ja kuulemma siellä olisi joku makkarakin ollut tarjolla, mulla vaan oli se sukka hukassa kun niitä makkaroita jaeltiin. Onneksi Juha yhden lämpimän mehumukin työnsi nenän eteen etten ihan tyhjin käsin joutunut lähtemään matkaa jatkamaan. Kiitos vaan järjestäjille tästä(kin) unohtumattomasta kokemuksesta ja tarjoiluista. Näille reissuille kun lähtee siinä hengessä että kaikki on kannettava itse, niin kaikki tarjoilut ovat mukavaa lisää.

Juhan taidonnäyte uintirastilta (näkee että tekniikkakurssilla on oltu hereillä). Kuva: Grr.

Loppuyön tunnit (R5-R9)

Uintirastilta lähdön jälkeen oli pakko pitää vauhtia yllä että sai lämmöt taas päälle. Hiukan ennen meitä uintirastilta lähteneet Ihan Hukassa pojat pitivät hieman kovempaa vauhtia, joten heidän valonsa katosivat pikku hiljaa horisonttiin. Tiedossa oli myös että Jussi ja Fantti sekä yksin edennyt Bastvik Express olivat jossain edellä. Etenimme omaa vauhtia, suunnistus oli kohtuullisen helppoa kun poluilla näkyi sopivasti kuudet lenkkarin jäljet menevän oikeaan suuntaan. 

Ainoa hiukan harmaita hiuksia aiheuttanut vaiva oli allekirjoittaneen vatsavaivat, joita pikapuskaistunnolla kävin hoitamassa kolmeen otteeseen parin tunnin välein. Energiajuoman vaihtaminen veteen ja kiinteiden eväiden nauttiminen tuonkin vaivan lopulta taltutti, ja loppumatkasta vatsa oli jo ihan normaalissa kunnossa. 

Muutama reitinvalinta olisi saattanut olla parempi sen perusteella mitä ratamestarin kanssa keskustelin kisan jälkeen, mutta ihan hyvin edettäviä nuo meidänkin valinnat olivat. Kansalaisen karttapaikan kartoilla kun tuo musta katkoviiva voi tarkoittaa mitä tahansa 5 metriä leveästä päällystetystä baanasta polkuun, joka on ollut (ehkä) kuljettava kolmekymmentä vuotta sitten. Tällä kertaa kaikki polut/tiet olivat harvinaisen hyvä kulkuisia, ehkä lukuunottamatta R7:n lähestymistä jossa oli kuraa ja vettä ehkä 100 metrin matkalla. Aika luksusta siis.

R8-Maali

Loppumatka (R10-R18)

R9:n jälkeen heivasimme lamput reppuun ja pienen jalkahuollon jälkeen jatkoimme matkaa, siinä kohtaa mielessä Vihdin kauppojen tarjonta monen tunnin ja R15:n jälkeen. Eteneminen teitä pitkin sujui hyvin ilman isompia ongelmia. R9:ltä teimme jälkispekulointien mukaan hiukan turhaa kiertoa pohjoisen kautta kun meillä ei ollut tiedossa oikomahdollisuus joka ilmeisesti oli hyvin kulkukelpoinen väylä. Hyvin tuo kierto teitäkin pitkin eteni, isommilla teillä vauhdin sai pidettyä järkevänä kun mäet olivat molempiin suuntiin loivia ja ne rytmittivät hyvin juoksua/kävelyä.

Omista eväistä ruokapuoli alkoi olla lopussa jo aamun tunteina kun jäljellä oli vielä monta tuntia etenemistä, mutta jäätyneitä karkkeja olisi ollut vaikka muille jakaa. Suklaa upposi hyvin, mutta karkit jostain syystä eivät tällä kertaa maistuneet. Niin se vaan on että se mikä himoitti edellisellä reissulla ei välttämättä toimi enää seuraavalla, toki olosuhteet olivat aika lailla erilaiset kuin Retki-rogainingissa elokuussa.   

Vihdissä kävimme ostamassa 3 litraa Cokista ja leivät, ja niillä eväillä mentiin sitten loppumatka. Mitään suuria suorituspaineita ei enää ollut, tiedossa oli että ero eteen- ja taaksepäin oli niin iso ettei muutoksia tulisi ja tavoitteeseen (alle 20h) oli hyviä ansaittuna niin paljon että reippaalla kävelylläkin olisi ollut mahdollisuudet ehtiä. Juhan säärivaiva hiukan haittasi menoa, ei kylläkään hidastanut kun käveleminen sattui enemmän kuin juokseminen. Oma olo oli lopussa huomattavasti paljon parempi kuin yön tunteina, ja lopussa fiilis oli että voimia olisi ollut vielä jatkaakin. Siihen tunteeseen on mukava lopettaa. Ihan mielellään sitä meni saunaan ja paljuun kellumaankin.

Juomien jäätyminen

Tiedossa lukuisilta lumikenkäreissuilta oli, että juomapussin suukappale jäätyy kovalla pakkasella jos siitä ei juo säännöllisesti ja usein. Yllätyksenä silti itselle tuli juomapullojen totaalinen jäätyminen, odotin kyllä että juomapullon suutin jäätyy tukkoon, mutta myös koko korkki jäätyi kiinni pulloon siten että pulloa ei saanut auki ollenkaan. Ennen R5:sta sitten huljuttelin pullot auki järvessä (näpit jäässä) ja täytin ne. Kun tuolla pakkasessa ei nyt niin kova jano kuitenkaan ollut koko ajan ja korkin avaamisessa oli säätöä hanskojen kanssa, molemmat pullot olivat taas kunnolla jäässä tunnin sisällä täytöstä. R8:n jälkeen jaksoin enää avata ja täyttää vain toisen pulloista ja toisesta pullosta jäät lähtivät seuraavana päivänä kotona lavuaariin. R10:ä lähestyttäessä oma nestetasapaino meni hetkeksi negatiivisen puolelle, mutta siitäkin selvisin kun Pekan juomapussista kaivettiin ensiavuksi sulaa juotavaa. R:10:llä täytin pullon viimeisen kerran, eikä se enää päivällä auringon noustua jäätynyt. Pullon avaamiseen tarvitsin hiukan väkivaltaakin kun hakkasin jään pois suuaukosta kepukalla. Ens kerralla täytyy ommella joku villapipo noille juomapulloille.

Loppusanat

Runtun viivalla olevista lähes kaikki olivat tuttuja aiemmilta reissuilta, ja ennakkoarvailut maaliintulojärjestyksestä osuivat täysin oikein (poislukien toki keskeyttäneitä). Keskeytysprosenttikin taisi olla niitä matalimpia Runtulaisilla, johtuen varmasti siitä että suurimmalla osalla (ellei jopa kaikilla) oli näitä yli 100 km suorituksia jo koettuna. Fantti vei odotetusti ylivoimaisesti ykkössijan, vaikka odotteli matkalla Jussin kanssa raatotaksia ja kävi välillä hakemassa tiputtamaansa karttaa. Loppuaika olisi hänellä voinut olla paljonkin parempi. 

Osaa pyöräilijöistä kävi melkein sääliksi, varusteet näyttivät olevan hiukan kevyet tuohon keliin. Tiedän kuinka kylmää puuhaa usean tunnin pyöräily reilussa pakkasessa on. En odottanut näkeväni yhtään pyöräilijää matkalla koska he lähtivät tunnin ennen meitä, joten yllätys oli suuri kun yksi pari tuli ohi n. 15 km kohdalla, meillä takana 2 tuntia ja heillä 3 tuntia. Taisivat keskeyttää myöhemmin kisan. R5:lla näimme parikin isoa pyöräporukkaa Mahottoman reitillä. 

Hatunnosto kuitenkin kaikille, jotka uskalsivat lähteä haastamaan itsensä haastavaan tapahtumaan haastavassa säässä. Maaliintulo omin jaloin (tai pyöräillen) on voitto, eikä ole häpeä myöskään keskeyttää - parempi lopettaa ajoissa kuin leikkiä terveydellään. 

Ens vuonna uudestaan, matkana varmaankin sama Runtu, niin kivaa tuo taas oli. Äärettömän hyvä harjoitus jaloille noita 24h Rogaining kisoja varten. Ja kuka tietää jos jollekin UTMB:n matkallekin pitää joskus suunnata, kun noita pisteitäkin näköjään on jo päässyt kertymään ja Pekan kertomukset viime syksyn tapahtumasta kuulostivat varsin mielenkiintoisilta. 

Kiitokset tiimikavereille seurasta ja tsempistä, ja erityiskiitos Tiukuselle, joka oli suunnitellut hienon radan ja raatoi meidän nautiskelijoiden eteen lukemattomat tunnit.

JanneS

JanneH voittoon Vaarojen maratonin 86 km:llä

Vaarojen maraton eri matkoineen juostiin lokakuun ensimmäisenä lauantaina Kolilla. Tiimistä mukana olivat JanneH ultramatkalla ja Reijo ja Anu 43 km:llä. JanneH:n aika 9.37.47 riitti sarjan voittoon reilun minuutin marginaalilla ennen Karsun Pasi Penttistä. Reijo juoksi loppuaikaan 5.13.07 ja Anu 5.44.58.

 

Teksti: JanneH

Kuvat: Merja Ylihärsilä, Susanne Vuori, Marko Takanen

 

Valmistautuminen Vaaroille oli tehty selvästi Nuuksio Classicia paremmin, kun viikko oli menty rauhassa ja ahmittu energiaa koneeseen. Maanantaina kävin vielä hierojalla, jossa lihaksia käsiteltiin melkein normaaliin tapaan ja sen jälkeen paikat olivat pari päivää vähän jumissa. Keskiviikon juoksulenkki ja torstain lyhyt pyöräily saivat kuitenkin lihakset tuntumaan valmiilta. Perjantaiaamuna pakkasin kamat ja pian sen jälkeen lähdettiin matkaan, jonka aikana alas meni mäkkisafkaa ja ABC:n pasta-ateria.

 

Viikot ennen maratonia olivat olleet sateisia ja järjestäjät pelottelivat nettisivuillaan mudasta. Reitti oli oletettavasti liukas ja jalkaan piti sovitella nastalenkkaria. Kuukauden vanhat Salomon Spikecrossit olivat olleet jalassa muutaman pidemmän lenkin ja luottamus kenkiin oli hyvä. Muukin varustepuoli oli testattu hyvissä ajoin paria päivää ennen kisaa, kun olin saanut JanneS:ltä lainaan Salomon XT Advenced Skin 5 S-Lab-repun. Sen ainoana huonona puolena tällaiseen juoksuun oli solkien avaaminen, joten tarkoituksena oli ottaa reppu pois selästä vasta maalissa tai hädän sattuessa. Niinpä alusta asti takaosassa kulkivat pakolliset varusteet avaruushuopa, ensiside, kännykkä ja pieni otsalamppu sekä varmuuden vuoksi ohut vedenpitävä takki. Ruokapuoli oli pakattu etuosaan ja 6 dl juomapullo oli erillisessä vyössä. Eväitä oli Nuuksio Classicin myötä varattu lähes saman verran kuin 3 vrk seikkailukisaan. Niistä mukana oli tosin vain pieni osa ja loput kierrosten välillä huoltopaikalla odottamassa.

 

Alku rauhassa tunnustellen

 

Ultran startti tapahtui pienessä hämärässä klo 7.00. Edellisiltana olimme hoitaneet ilmoittautumiset, joten aamulla piti vain ajella mökiltä starttipaikalle. Paukusta kaksi juoksijaa lähti heti pitämään vauhtia ja jäin kiltisti Nuuksio Classicin voittaneen Jani Riissasen kantaan. Myös Leppäsen Jaska juoksi kanssamme, mutta jäi aina välillä hiukan taaemmas kunnes jälleen teknisissä alamäissä tuli porukkaan. 43 km kisan muutama vuosi sitten voittanut Mäkelän Ville ohjeisti edellisviikolla, että sitä parempaan lopputulokseen pääsee, mitä rauhallisemmin malttaa aloittaa. Yritin noudattaa ohjetta ja juosta ensimmäisen kierroksen mahdollisimman vähällä rasituksella. Etenimme sopivasti käsijarru päällä antaen kärkikaksikon mennä menojaan. Jaska tiesi toisen olevan Pasi Penttinen, toista emme edes ehtineet tunnistaa.

 

Maisemat ovat hienoja, vaikkei niitä kisassa ehdikään seurata

Ryläyksen ensimmäisissä mäissä noin 20 km jälkeen sain hiukan kaulaa ryhmään, vaikka pyrin pitämään vauhdin aisoissa. Mietin, että odotanko sen verran, kunnes saadaan porukka kasaan, mutta päätin jatkaa juoksua yksin kuitenkaan vauhtia nostamatta. Yllätys olikin suuri, kun Ryläyksen huipulla näköpiiriin ilmestyi toinen kärkijuoksijoista. Hetken matkaa yhdessä juostessa selvisi, että kyseessä oli Juha Jumisko, jonka suorituksista oli tullut syksyn aikana jonkin verran lueskeltua.

Kierroksen loppupuoli oli selvästi tievoittoisempaa ja siinä vauhti oli melko reipasta. Todennäköisesti olisin yksin juostessa mennyt hiljempaa ja kävellyt enemmän ylämäkiä. Nyt oli kuitenkin hyvä kirittäjä, joten päätin pysyä kyydissä. Teimme molemmat kierrosten välillä samanmittaisen vaihdon, n. 1,5 min, ja jatkoimme matkaa toiselle kierrokselle. Vaihdossa taskuista lähti eväitä pois ja uutta tuli tilalle. Teho-energiajuomaa meni alas puoli pullollista ja saman verran tuli ylös heti ensimmäisen alamäen lopulla.

 

Toisen kierroksen alkupuolella karkuun

 

Uuden kierroksen alussa saimme tietoa, että ero kärjessä paahtaneeseen Pasi Penttiseen kaventuu nopeasti. Päästessämme metsään n. 50 km kohdalla Juha totesi vauhdin olevan liian kova. Pian sain kiinni Pasin, joka antoi heti tilaa polun sivuun. Eroa alkoi tulla, mutta pyrin pitämään vauhdin edelleen maltillisena. Into juosta oli kova, kun näki kavereilla olevan vaikeampaa kuin itsellä. Tässä vaiheessa vaikeinta oli malttaa juosta sortumatta ylivauhtiin, sillä matkaa oli kuitenkin vielä paljon jäljellä. Lisäksi pari kertaa lensi pitkä sylki, kun yritti väkisin tiputtaa ruokaa ja juomaa alas.

Uskoin pystyväni lisäämään eroa Ryläyksellä toisellakin kierroksella, vaikken erityisesti yrittäisikään lyödä siellä. Tärkeämpää oli juosta maltilla ja järkevästi, sillä aikaisempia varsinaisia ultrakokemuksia juosten ei ollut, vaikka samanmittaisia matkoja joissain rogainingeissa on jalan mentykin. Juoksutreeniä oli syksyn aikana kertynyt noin 50 km/vko, kesällä sitäkin vähemmän, mikä on todella niukasti verrattuna vaikka siihen, että Juha oli elokuun lopussa voittamassa Ranskassa PTL:ssä 300 km vuoristojuoksua yhdessä Janne Marinin kanssa ja muutenkin tottunut ihan erilaisiin kilometreihin.

 

Juoksu kulki tasaisesti, vaikka jalka alkoikin olla aika raskas. Helppoa ei ollut, mutta on ollut vaikeampaakin. Tietoa takanatulevista ei ollut missään vaiheessa saatavilla, mutta kun pitkillä suorillakaan ketään ei näkynyt takana, päätin ottaa viimeisetkin mäet rauhallisesti. Lonkankoukistajissa tuntuivat suurimmat kivut ja varpaissa oli jonkinlaisia rakkoja, jotka tuntuivat melko pahoilta alamäissä. Koko ajan oli kuitenkin sellainen tunne, että mikäli ihan lopussa pitää alkaa juoksemaan kunnolla kilpaa, löytyy koneesta vielä yksi vaihde. Vasta 200 metriä ennen maalia sanottiin, että takaa tullaan noin minuutin päässä. Enää ei ollut tarvetta hötkyillä.

 

Maalilinja ylittyi, kun reipasta ulkoliikuntaa oli takana 9.37.47. Minään aiempana vuonna se ei olisi tainnut riittää voittoon, mutta en toisaalta uskonut omiin voittomahdollisuuksiini tänäkään vuonna. Maalissa lyötiin samantien karvamikrofoni nenän eteen ja olo oli lievästi sanoen häkeltynyt. Parin haastattelun jälkeen pääsi sisälle ja kisakumppaneiden kanssa saunan lauteille.

 

Jälkifiilikset

 

Ilta jatkui tästä eteenpäin hotellilla, jossa oli hyvä meininki. Juoksu ei ollut ilmeisesti juurikaan porukkaa rasittanut, sillä sen verran hyvin kaikki jaksoivat. Tanssilattian letkeimmät muuvit veti naisten ultran voittanut Nina Heiskanen, joka ei malttanut pitää taukoa jammailuistaan edes ulkona, kun kävimme ottamassa vastaan myöhemmin maaliintulleita.

 

Sunnuntaina ajeltiin kotiin ja ilta jännitettiin, millaista pätkää kisasta oli Urheiluruutuun saatu. YLE oli onnistunut hyvin välittämään juoksun tunnelmat videolle ja kännykkä alkoi lähetyksen jälkeen piippailla onnittelutekstareiden myötä. Seuraavana päivänä töissä riitti juttuseuraa ja hämmästelijöitä. Ilman Urheiluruutua porukka olisi todennäköisesti vain ihmetellyt, että minkä takia se Hietala taas kävelee viikonlopun jälkeen noin vaivalloisesti.

 

Palautuminen on sujunut ongelmitta ja maanantainen kevyt hieronta teki jaloille hyvää. Etureisissä kireyttä riittää vieläkin, mutta kiirettä lenkille ei vielä ole ja loppukuu on tarkoitus ottaa iisisti. Sitten taas uutta matoa koukkuun.

Podium-paikkoja XGlow-kaadosta

Multisport-kauden perinteiseen tapaan päättänyt X-kaato oli saanut tuotebrändäyksen myötä uuden nimen, mutta muuten kisa noudatti vanhaksi totottua hyvää kaavaa. Lähtölaukaus kajahti ilmoille aamuyöllä klo 5.00 ja ensimmäiset pari tuntia mentiin pimeässä. Tiimiä edusti tällä kertaa kolme joukkuetta, joista JanneH:n ja Jussin joukkue otti toisen sijan miesten kilpasarjassa ja Reijon ja Anun joukkue pronssia sekasarjassa. JanneS ja Sakari Hollmén olivat miesten sarjassa sijalla 11.

Aikaisesta startista johtuen kilpailumateriaaleja alettiin jakaa jo edellisiltana kilpailukeskuksessa Huhmarin koululla Vihdissä. Reitti oli tällä kertaa selkeä ja ratojen suunnittelu kävi nopeasti, vaikka parilla välillä olikin varteenotettavia vaihtoehtoja. Miesten kilpasarjan reitti kiersi eri suuntaan kuin naisten ja sekasarjan reitti, joka lisäksi jätti muutaman rastin käymättä. Miehet lähtivät pyöräilemään kohti Nuuksiota ja muut kilpasarjat toiseen suuntaan, jossa odotti parin kilometrin jälkeen pimeä melonta.

Miesten siirtymäpyöräily kesti noin 25 minuuttia ja porukka saatiin Neonsportin Mäkelän veljesten ansiosta palasiksi heti alkumetreistä lähtien. Pysyimme Jussin kanssa tiukasti takarenkaissa kiinni ja lähdimme yhdessä pimeään yösuunnistukseen Nuuksion poluille. Siellä vauhti oli pimeään metsään kohtuullinen 6 min/km, mutta lopussa pykälää isompaa vaihdetta ei löytynyt ja jouduimme antamaan Mäkelöille muutaman minuutin etumatkaa yhdessä b00tin poikien kanssa.

Heti pyöräilyn kärkeen saimme paremmalla reitinvalinnalla Mäkelät kiinni ja lyhyempää reittiä yrittänyt b00t putosi taakse. Seuraavilla sijoilla edenneillä joukkueilla oli huomattavia vaikeuksia Nuuksiossa ja erot kasvoivat. Pyörillä eroa taakse päin tuli lähinnä Villen ja Jaskan pitäessä tiellä kovaa vauhtia ja me yritimme vain roikkua peesissä. Rastivälillä 9-10 yritimme tehdä oman ratkaisun tunkkaamalla metsän läpi, mutta maasto oli oletettua huonompaa ja eroa kärkeen tuli noin kahdeksan minuuttia. Metsävälillä saatiin myös mukavasti kamat kastumaan ja reitinvalintaratkaisun tehneenä päädyin kantamaan vastuuni toistelemalla useaan otteeseen kovaan ääneen v:llä, h:lla, p:llä ja s:llä alkavia sanoja.

Tunkkauksen jälkeen ajelimme Veikkolan keskustaan lyhyelle suunnistusosuudelle ja siitä taas fillareilla pienellä lisälenkillä melonnan alkuun. Muita ei näkynyt ja erot molempiin suuntiin olivat venyneet useampaan minuuttiin. Juuri ennen melonnan vaihtoa hajosi rengas, mutta päätimme paikata sen vasta melonnan jälkeen. Palojärvellä läiskyteltiin ensin noin 4,5 km, jonka jälkeen käytiin jalalla hakemassa pari rastia järven eteläpuolisilta kallioilta luontopolkua pitkin. Näkymää riitti sumuisesta kelistä huolimatta, mutta sitä ei jääty ihmettelemään.

Luontopolkujuoksun vaihdoissa nähtiin myös muita joukkueita ja tilanne oli selvä: eroa keulaan oli 15 minuuttia, samoin kuin kolmanneksi nousseeseen Avantiin. Melonnan jälkimmäisen puoliskon aikana sovittiin työnjako renkaanvaihdossa ja parin rastin kautta vaihtoon päästyämme pöyriteltiin uusi sisuri paikoilleen. Siitä enää lyhyt pyöräily maaliin ja kakkossija. Eroa kärkeen tuli peräti 20 minuuttia ja saman verran taakse päin.

Maalissa ajassa 5 h 20 min. Kuva: Mikko Rantahakala

Muiden sarjojen luonne oli melko erilainen, sillä melonta tapahtui pimeässä ja Nuuksion suunnistus valoisassa. Reijo ja Anu olivat hyvällä suorituksella sekasarjan kolmansia, mutta pientä jännitystä aiheuttikin tuomariston päätös emitin hyytymisen vaikutuksesta. Todisteet kaikilla rasteilla käymisestä kuitenkin löytyi gps-jäljen muodossa ja tulos hyväksyttiin.

Kokonaiskisassa voiton otti Avanti Adventure tasaisesti sujuneen kauden päätteeksi. Me olimme kakkosia, mutta totuuden nimissä mainittakoon, että kovinkaan moni joukkue ei kiertänyt vaadittavaa kolmea kisaa.

Multisport-kausi huipentuu vielä lopullisesti gaala-risteilyyn lokakuun lopulla. Kisat on kuitenkin käyty ja vuodesta jäi jälleen hyvä maku, vaikka cup olikin tiimin tavoitteissa toissijainen Endurance Questin rinnalla. Hienoja kisoja joka tapauksessa ja mukaan mahtui paljon ikimuistoisia hetkiä.

JanneH