Energiatankkauksen oppitunti case Nuuksio Classic

Ensimmäinen Nuuksio Classic Trail Marathon juostiin kaksi viikkoa sitten yli 200 juoksijan voimin Espoossa. Loistavasti järjestetty tapahtuma sai runsaasti kiitosta ja on herättänyt paljon keskustelua eri puolilla. Valitettavasti tiimin osalta puheenaiheena ei ole ollut Reijon, Anun ja Jennin hienot suoritukset, vaan JanneH:n energioiden loppuminen ja totaalinen hyytyminen pari kilometriä ennen maalia.

Maratonkoulujen ensimmäisellä oppitunnillahan se jo kerrotaan: maraton alkaa 32 km jälkeen. Oli alustana sitten asvaltti tai juurakkoinen polku, ei 32 km juokseminen ole hankalaa, vaan niiden jälkeisen kympin. Tälläkin kertaa jutun voisi aloittaa näistä kilometreistä, mutta alku lyhyesti tiivistettynä: iskettiin paukusta reippaasti ja muu kärkiryhmä jäi taakse viiden kilometrin jälkeen. Päätin juosta teknisemmän alkupuoliskon siten, että eroa tulee muihin. Taktiikka toimi hyvin ja eroa kakkoseen oli 30 km kohdalla useita minuutteja, kolmoseen noin 12 minuuttia.

Reitin varrella oli kolme juottopistettä, joista sai täydennettyä pulloa. Olin matkassa vyölaukulla ja energioina oli mukana viisi geeliä. Vähemmälläkin on maratoneja juostu ja loppuen lopuksi maratoninhan ei pitäisi olla energiansaannista kiinni, sillä ajallisesti sen kesto on vain muutama tunti. Käsitys on ehkä muodostunut vastapainoksi sille, että monet vetävät hirveät määrät hiilihydraatteja useita päiviä ennen juoksua ja syövät järkyttävän määrän geelejä tai patukoita kisan aikana. Lihasten glykogeenivarastot täyttyvät normaalilla ruokavaliolla, kun treenimäärä ennen kisaa vähenee ja kisan aikana tarvitaan kohtuullinen määrä hiilareita.

Viidestä geelistä jo kolme oli mennyt 26 km kohdalla olevassa juottopisteessä, jossa heitin pakkaukset nopeasti roskiin ja täytin pullon. Lähtiessäni huollosta huomasin, että kädessä oli vain yksi pakkaus eli yksi täysinäinen geelipussi oli mennyt roskiin. Kova alkuvauhti oli kuluttanut selvästi oletettua enemmän energiaa ja viimeinen geeli oli pakko ottaa heti 30 km jälkeen. Tossu alkoi painaa ja kilometrivauhdit tippua. 33 km kohdalla eroa muihin oli enää muutama minuutti, ja oli jo varmaa, että kohta tullaan takaa ja lujaa.

Seuraavien kilometrin aikana päässä alkoi humista. Korvat olivat lukossa ja jalat tönkköinä. Askel rupesi muuttumaan tunnottomammaksi ja pienetkin ylämäet piti kävellä. Yritin väkisin pakottaa itseäni eteenpäin, mutta kroppa pyrki vastustelemaan. Leveäkin polku alkoi käydä kapeaksi ja törmäilin sen varressa oleviin oksiin ja puuntaimiin. Välillä askel vei taaksepäin tai petti muuten vaan alta. Katse oli totaalisen tyhjä, kun lopulta alkoi tulla porukkaa ohi. Kolmantena tullut Kolehmaisen Mikko tarjosi Stroganoffia, mutta sekään ei enää mennyt suoraan reiteen toivotulla tavalla.

Kilometrikyltit olivat tulleet vastaan hitaasti, mutta 38 km jälkeen vaikeudet kasvoivat nopeasti isommiksi. Pystyssä pysyminen alkoi olla työn ja tuskan takana ja ylöspääseminen tuntui vaikealta. Jossain vaiheessa olin suon reunalla, mutten nähnyt reittimerkkejä enkä muita juoksijoita. Seuraava muistikuva on Sovijärven Tuomas kysymässä, onko kaikki ok. Vastasin yllättäen, että ei ole. Seuraavaksi heräsin jonkun talon eteisen lattialta, jonne maalista vastaan tullut Mikko ja järjestäjiin kuulunut Alpo olivat taluttaneet. Tuomaskin oli ehtinyt sitä ennen raahaamaan muutaman sata metriä ja testannut mm. nipistämällä reagointia. Ei ollut ilmeisesti juuri vaikuttanut käytökseen. Aikaa 38 km kyltin ohittamisesta virkoamiseen oli kulunut noin kaksi tuntia. Kasvoille alkoi palata väri ambulanssissa matkalla kisakeskukseen.

GPS:n mukaan lähdöstä mitatut kilometrit 37, 38, 39 ja 41 ympyröinä

Syitä totaaliseen kanttaukseen on tullut mietittyä kisan jälkeen ja keskusteltua asiasta monen eri henkilön kanssa. Oma johtopäätökseni on, että energiavarastot eivät olleet ennen kisaa riittävän täynnä, kova alkuvauhti kulutti odotettua enemmän energiaa ja sitä oli myös mukana selvästi liian vähän. Normaalisti maratonilla ja muissa sen mittaisissa kilpailuissa tulee juotua energiajuomaa, mutta nyt nesteenä oli vain vettä, mitä ei tullut oikeastaan edes ajatelleeksi ennen kisaa. Näiden seurauksena verensokeri on laskenut, mikä selittää ainakin valojen sammumisen. Yksi tekijä on saattanut olla myös imeytyminen, jonka kanssa voi tulla helposti ongelmia kovilla kierroksilla vedettäessä. Moni on sanonut syöneensä juoksun aikana saman määrän geelejä, mutta tuskin on juossut ensimmäistä kahta tuntia lähellä anaerobista kynnystä.

Kaikki kisaa edeltävät ja sen aikana tehdyt virheet olisi voinut välttää paremmalla valmistautumisella. Virheet ovat aloittelijamaisia, mutta helpommin niitä sattuu silloin, kun alkaa suhtautua kilpailuihin liian rutiininomaisesti, eikä muista huomioida perusasioita. Virheistä pitää kuitenkin ottaa opiksi ja kolmen viikon päästä Vaarojen 86 km ultrassa onkin syytä keskittyä hyvään energiahuoltoon ja ennen kaikkea maaliin pääsemiseen. Yksi juttu on kuitenkin varma: ensi vuonna tullaan paremmin valmistautuneena ja paremmassa kunnossa.

JanneH

TDS (Sur les Traces des Ducs de Savoie)

matka 114km, nousumetrit +7132, laskumetrit -7317,
Jussi Kallioniemi, aika: 19h 50min 56s, sijoitus 49/1426

Tausta

Vuonna 2010 Vaarojen Maratonin jälkeen heräsi mielenkiinto lähteä Keski-Eurooppaan vuorijuoksu kilpailuun. Toiveena oli tekninen maastoreitti, jonkin verran korkeuseroa ja maratonin mittainen. Varsinaista kiipeilyä varmistusten kanssa en reitiltä toivonut. Semmoista en nettiä penkomalla löytänyt. Vuoden 2011 Vaarojen Ultran jälkeen ajattelin, että voisi se vuorijuoksulenkki hieman pidempikin olla. Päätin lähteä UTMB-tapahtumaan. Laiskuuden vuoksi en saanut kasaan Mammuttimarssilta kuin 2 pistettä, joten oli tyydyttävä TDS juoksuun. Ei muuta kuin ilmo sisään.

Valmistautuminen

Tarkoitus oli juosta jossain vaiheessa alamäkeä niin pitkään, että etureidet on tukossa, mutta seikkailukisat sotki nämä suunnitelmat. Mihinkään väliin ei tullut riittävää taukoa. Koko kevät ja kesä meni valmistautuessa tai palautuessa seikkailukisoista (osallistuin: Extar48, Apex ja Endurance Quest). Muuten lisäsin kyllä maastolenkkien määrää ja pyrin juoksemaan paljon teknisiä alamäkiä.

Kisan kulku

Courmayer-Thuile, 21,2km , +1541m, -1315m 3h

Lähtöön en mennyt ajoissa, enkä päässyt ryysäämään eturiviin. Varmaankin kuitenkin ensimmäisessä neljänneksessä olin. Paukusta säntäsin alamäkeen parantelemaan sijoitusta. Hyvin sieltä jalkakäytävän kautta pääsi ohittelemaan. Vauhtia oli parhaimmillaan 3min/km ja sykkeet kisan korkeimmat 174. Reitillä on alussa noin pari kilometriä laskuvoittoista tietä kunnes nousu Col de la Youlazille alkaa. Olin ymmärtänyt, että heti nousun alusta on kapeaa polkua ja siksi olin hieman huolissani sijoitustani kaukana takana. Reitti oli kuitenkin Checroutin tarkastusasemalle asti hiekkatietä ja ohittelu oli mahdollista. Ihan alkunousu tuli vedettyä hieman liian kovaa, mutta muut veti vielä kovempaa, kun molemmilta puolilta mentiin ohi. Taisipa mulla hetken syke olla maksimialueellakin. Hyppyloikalla ohi menneet tulivat kyllä pian selkä edellä vastaan. Löysin nopeasti hyvää vauhtia etenevän naispuoleisen kilpailijan selän jota seurasin. Useimmilla kilpailijoilla oli sauvat (kuten myös minulla), mutta suuri osa ei osannut käyttää niitä. He menivät tasatyönnöllä eteenpäin tai muuten vain raahasivat sauvoja mukana.

 

Col Checroutin aseman jälkeen reitti muuttui poluksi, jolla ohittaminen oli hankalampaa ja letkat alkoivat katkeilemaan. Ennustettu sade alkoi hieman ennen Youlazin huippua ja heitin sadetakin päälle. Loppunousu Youlazille oli tosi jyrkkä ja liuskehiekka/-kivipintainen (ihme ettei siinä valunut kiviä alempana tulevien päälle) ja siinä mentiin ihan tappituntumalla.

Youlazin jälkeen oli pitkä lasku Thuileen. Alku oli niittyä, jossa oli serpentiinipolku. Paikalliset veti eläimellistä vauhtia suoraan niittyjen halki alas ja minä perässä. Tosin mun vauhti oli huomattavan paljon hiljaisempaa. Varoin myös etureisiäni. Niillä kun tuppaa olemaan taipumusta jumiutumiseen pitkissä alamäissä.

Thuilessa oli tehty reittiin viime hetken muutos ja reitti kiersi nyt Thuilen keskustan läpi. Thuile on vanha vuoristokylä, jossa on paljon pieniä kujia. Tässä oli järjestäjä varmaan miettinyt eri reittivaihtoehtoja, kun katuun maalatut nuolet osoittivat muutamassa paikassa aivan väärään suuntaan. Onneksi paikalliset pikkupojat opastivat meidän porukan oikeaan suuntaan. Täällä oli ensimmäinen ruokahuolto. Jokaisella oli oma muki mukana, jolla sai haluamaansa nestettä. Kertakäyttömukeja ei ollut ekologisista syistä. Itsellä pikastoppi, pari mukia kokista ja nuudelisoppaa naamaan ja menoks.

 

Thuile- Bourg St-Maurice, 23,1km, +847m, -1456m, 3h

 

Heti Thuilen ulkopuolella tehtiin pikkupummi isolla porukalla. Reitti kääntyi hiekkatieltä epämääräiselle niitylle. Koko pitkä letka jatkoi suoraan. Onneksi joku taaempana katsoi tarkemmin reittimerkintöjä ja huusi porukan takas. Muutama sata metriä tuli pummia. Thuilesta lähdettiin nousemaan polkua kohti Col du Petit St-Bernardia. Kisan reitti oikoi pientä serpentiiniautotietä. Neljän risteyksen kohdalla oli sama auto odottamassa pääsyä eteenpäin eli etenimme siis auton vauhtia;) Porukka eteni ylöspäin aika samaa vauhtia. Muutaman ohi menin ja muutama meni minusta ohi. Sykkeet oli jossain VK-alueen puolivälissä. Nousun loppuun olivat järjestäjät tehneet toisen pikku muutoksen reittiin. Kiersimmekin reitin varrella olleen järven länsipuolelta ja sieltä puolen loppunousu huipulle oli mielenkiintoinen. Se oli hyvin jyrkkä rinne, jossa polut kapeita ja kaikkialla ympärillä korkeata varvikkoa. Sauvoja oli hyvin vaikea käyttää. Kaiken kaikkiaan polulla oli hyvin hankala edetä.

 

Pikastoppi Col du Petit St-Bernardissa ja pelkkä mukillinen kokista naamaan. Tiedossa oli kuitenkin pian uusi huoltopaikka. Reitti oli aluksi alamäkikivitietä. Minut ohitti kanssakilpailija, jonka vauhti tuntui sopivan itsellekin. Enää ei säästelty etureisiä. Gepsistä katsoin, että alamäkeen mentiin pitkään n. 4,5min/km vauhdilla. Toki alamäki ei ollut hirveän jyrkkä. Sykkeet oli reilusti 140korvilla (mulla 150-170 VK-alue). Ohiteltiin siinä jonkin verran kanssakilpailijoita. Tie muuttui poluksi ja jyrkkeni. Jyrkemmällä osuudella en enää pystynyt seuraamaan ja tipahdin hyvästä peesistä. Ennen huoltoa oli muutaman kilometrin mittainen tasainen osuus. Nämä tasaiset pätkät olivat harvinaisuuksia kisassa, joten ne kannattaa mainita;). Burg-St-Mauricessa oli isot bileet. Katujen varsilla oli paljon väkeä hurraamassa. Tämä oli ensimmäinen huolto, jossa käytin hieman enempi aikaa, n.10min. Huollossa tarkistettiin myös pakollisia varusteita satunnaisesti.

Bourg St-Maurice- Cormet de Roselend, 16km, +1907m, -765m, 3h36min

Tämä oli ensimmäinen pitkä huolloton väli. Etukäteen arvelin sen vievän n. 4h. Koska keli ei ollut kuuma uskoin kahden 0,75L pullon riittävän taipaleella. Olin myös katsonut, että reitille osuu pari puroa, joista hätätapauksessa voi ottaa vettä. Tälle välille osui myös vaativin nousu, yhteensä n.1,7km. Passeur de Pralognan oli kerrottu olevan myös kisan vaikein kohta teknisessä mielessä. Olin tullut Youlazilta asti sadetakki päällä, vaikka sitä ei kyllä olisi tarvinnut koko aikaa. Yritin välttää turhia vaatteen vaihtoja. St-Mauricessa otin takin pois.

 

Reitti lähti heti kylän jälkeen kiipeämään jyrkkää polkua ylöspäin. Täällä ei enää ollut isoja porukoita vaan yksittäisiä kilpailijoita. Itsellä oli hyvä draivi ja sauvoja tehokkaasti pääsin hyvää vauhtia ylöspäin. Selkiä tuli tasaisesti vastaan ja innostuin siitä ehkä hieman liikaa. Pidin kuitenkin sykkeen tiukasti VK-alueen keskivaiheilla enkä päästänyt siitä ylöspäin. Kisattuna oli jo yli kuusi tuntia, mutta edessä oli arviolta 14h. Jossain vaiheessa Fort de la Platten luona alkoi tuulla ja sadettakin ripotteli. Oli aika heittää taas sadetakki niskaan. Näillä main lopetti myös GPS toiminnan. Taisin siellä ohittaa myös naisten kakkosen, jonka kanssa tuli myöhemmin useasti vaihdettua sijaa. Minä menin ylämäessä ohi ja hän alamäessä ja huoltopaikoilla.

Fort de la Platten jälkeen olikin vain karua kivikkoa hieman ehkä aavistuksen loivemmalla nousukulmalla. Ympärillä olisi voinut hienot maisemat mutta pilvessä oltiin. Col de la Forclazin luona olin epätietoinen paikasta, kun GPS väitti matkaa edetyn vain 50km, kun ko. sola on 53km kohdalla. Sadekin taisi näillä main tauota. Siitä alkoi lyhyehkö kivinen ja hidas alamäki. Jotkut menivät tässäkin huomattavasti kovempaa kuin minä, mutten ollut se kaikkein hitainkaan (melkein kylläkin). Alkoi loppunousu Passeur de Pralognanille. Polku oli kivinen ja jyrkkä, muttei niin paha kuin olin pelännyt. Ylhäällä oli kameraryhmä kuvaamassa laskun alkua. Siinä oli ehkä 10m hyvin jyrkkä ”kallioporras”. Vaijerikin oli jos halusi. Tässä ei meidän porukasta kukaan juossut, mutta eiköhän kisan kärki ole tämänkin kohdan juosten ole mennyt. Lasku jatkui tämänkin jälkeen jyrkkänä ja kivikkoisena ja muut porukasta saivat mennä taas karkuun. Muutama kilometri oli tasaista hiekkatietä Cormet Roselendin huoltopaikalle. Olin aika väsynyt sinne päästyäni ja tauko oli taas 10min mittainen. Naisten kaksi parasta tuli tauolle mun jälkeen ja lähti mua ennen. Heille oli omat huoltajat mikä nopeutti heidän huoltoa. Omat huoltajat sallittiin tietyillä huoltopaikoilla, mutta mitään F1-tyylistä varikkotoiminta ei sallittu.

Cormet Roselend-Col du Joly, 18,9km, +1260m, -1246m, 3h36min

Roselendistä lähdin naisten perään. Roselendista alkoi lyhyehkö nousu 400m Col de la Sauceen. Nousussa ohitin kakkosnaisen ja peesasin ykköstä. Kakkonen tippui tässä vaiheessa, vaikka oli Roselendiin asti johtanut kisaa. Roselendissä saatu energia ja juoma auttoi palautumaan ja nousussa tuntui meno varsin virkeältä. Tässä vaiheessa olin suhteellisen varma, että pääsen maaliin, jos mikään paikka ei hajoa. Huipulta alkoi hieno lasku La Gitteen. Tipahdin taas muiden kyydistä ja tulin omaa vauhtia alas. Laskun aikana tuli helikopteri seuraamaan naisten kärkikaksikkoa. Laakso oli harvinaisen kaunis. Lisäksi se ei ollut pilvessä eli ympärilleen näki. Pohjalla oli pieni jäätikkö, jonka yli juostiin. Helikopteri leijui aivan maanpinnassa kuvaten kakkosnaista. Jäätikön jälkeen laakso muuttui syväksi rotkoksi, jonka seinässä oli ”kalliokäytävä”. Helikopteri kuvasi jonkin aikaa etenemistämme käytävässä. Täytyy sanoa, että oli hieno paikka.

La Gittestä alko heti nousu Col est de la Gitteen. Pian mentiin taas pilveen ja ohitin samaisen kakkosnaisen. Alkoi myös sataa kohtuullisen reippaasti. Sadetakki taas niskaan. Harkitsin sadehousujenkin laittamista, mutta kylmä ei ollut. Energiaa tuntui vielä hyvin riittävän, mutta syke oli enää 140 korvilla. Huipun jälkeen niittypolut olivat enemmän tai vähemmän puroina, joten juoksin niityllä. Alempana polku muuttui kiviseksi ja aiemmin ohittamani henkilöt tulivat ohi, mukaan lukien naisten kakkonen. Etureidet alkoivat olla jo aika jumissa ja alamäet eivät enää menneet kovin rennosti (jos ne nyt jossain vaiheessa menivät rennosti).

Nousu Col du Jolyyn harjanteelle alkoi niittypolkuna ja loppui kiviseen jyrkänteeseen. Ylhäällä tuuli navakasti ja alkoi jo hämärtää. Arvelin ehtiväni Col du Jolyn huoltoon hämärän aikana enkä ruvennut lamppua säätämään. Hetkeä ennen huoltoa hämärässä polulla seisoi pari lehmää. Tuli pieni ongelma. Polku oli kapea ja oikealle puolella pystysuora kallioseinä ylöspäin ja vasemmalla hyvin jyrkkä niitty alaspäin. Siinä sitten mentiin peräkanaa kaksi lehmää ja minä. Hetken perästä jonon jatkoksi tuli vielä yksi lehmä ja ranskatar. Muutama kymmenen metriä mentiin peräkanaa kunnes polku jakautui ja päästiin lehmistä ohi. Kilsan verran taisi siitä olla pikkualamäkeä Col du Jolyn huoltoon. Täällä oli kylmä, tuuli ja hämärä. Mulle tuli ekan kerran kylmä. Huollossa laitoin ensiksi lisää vaatetta (sadehousut, buffi, ja hiihtohanskat) ja lampun ennen kuin söin. Tässä huollossa olin selkeästi muita hitaampi. Periaatteessa tämän piti olla pikahuolto, koska seuraavaan huoltoon oli vain 8km.

Col du Joly-Les Contamines, 9km, +51m, -877m, 1h38min

Tämä oli periaatteessa hyvin helppo pätkä, 5km alamäkeä ja 4km tasaista. Alussa olin jäässä ja hampaat kalisi. Ylhäällä oli sumu ja Lupine valaisi vain valkoista. Reittimerkit olivat hyviä, joten suunnistusvaikeuksia ei ollut. Minulla vaan alamäki oli nyt väkisin menemistä, mutta juosta vielä pystyin. Alku helppoa hiekkatietä ja mutaista peltotietä. Loppuun jyrkkä juurakkopolku, jossa mutaakin oli tarjolla. Hyvin näki Lupinella polun epätasaisuudet ja reittimerkit. Alun kylmäkin muuttuu kuumaksi, kun alhaalla olikin yllättävän lämmin. En kuitenkaan ruvennut kamojen vaihtoon. Alhaalla oli tylsä 4km suora hiekkatie Les Contaminesin huoltoon. Huollossa vedin perinteeksi tulleen satsin, pari kuppia kokista ja nuudelisoppa. Reppuakaan en riisunut.

 

 

Les Contamines-les Houches, 15,8km, +1322m, -1477m, 4h3min

Tämän välin jotenkin onnistuin etukäteen aliarvioimaan täysin. Näinhän toki, että siinä oli reilu tonni nousua, mutta reissun loppukin oli jo lähellä. Alkuun noustiin jyrkkää hiekkatietä ja pikku pätkä juurakkoista polkua ja ylös ensimmäiselle harjanteelle pääsin suht helposti. En revitellyt hirveän kovaa, vaikka voimia tuntui olevan. Harjanteen jälkeen jouduin alamäessä kävelemään tai köpöttelemään kipeillä etureisillä. Mukana olleet kisailijat hävisivät heti. Takaa ei kuitenkaan tullut ketään, sen verran isoja erot jo olivat.

Viimeinen nousu Col du Tricotille oli mulle kisan vaikein. Tähän mennessä ylämäet olivat olleet minulle hyviä, mutta nyt alkoi painaa. Liki 800m nousumetriä erittäin jyrkkää mäkeä oli vaikea. Energiat olivat vissiin loppu, kun en enää muistanut syödä. Välillä tuntui, ettei huippu tule koskaan. Katsoin usein korkeusmittaria ja aina oli kovin vähän tullut lisää metrejä. Ylhäällä tuuli ja satoi. Karkkipussi helpotti menoa ja pääsin ylös. Nyt oli vain reilu 1000m alamäkeä les Houchesiin ja sitä myöden myös maaliin. Alamäki oli teknisesti hyvin helppo, mutta mulle raskas. Semmoista kävelyn ja köpöttelyn välimaastoa yritin tulla alas. Puolivälissä oli pitkä riipusilta, jolla ylitettiin jonkin jäätikön alareuna. Vain kaksi kisaajaa sai olla yhtä aikaa sillalla. Sillä ei ollut juuri merkitystä, kun ei ketään ollut näköpiirissä. Laskeskelin, että voisi olla saumoja päästä aikatavoitteeseen eli alle 20h.

Yllätys oli reitti riippusillalta eteenpäin. Sen piti olla tasaista ja alamäkeä, mutta lähdettiinkin jyrkkään ylämäkeen. Siinä olikin 100m vaikeeta kivistä ja juurakkoista polkua, jota seurasi ”tasainen” polku. Polulla oli 10m korkeuseroja, jotka eivät näy reittiprofiilissa. Reitti sisälsi vaijerilla varmistettuja pätkiä ylä- ja alamäkeen. Bellevuesta reitti muuttui helpommaksi, pelkäksi alamäeksi. Itselle se ei tuonut helpotusta, mutta alaspäin kuitenkin mentiin ja kohti maalia. UTMB oli tullut samaa reittiä ja pätkä Bellevuesta alas oli muuttunut savialtaaksi tuhansien juoksijoiden siitä mentyä. UTMB:n aikana Bellevuessa oli myös ollut hieman lunta. Alamäen totesin, etten pääse aikatavoitteeseen ja hidastin kävelyksi lopun asfalttiserpentiinitiellä.

Les Houches-Chamonix, 7,9km, +204m, -181m, 58min

Olin muistanut viimeisen etapin pituuden väärin ja huomasin, että ehtisinkin ehkä alle 20h maaliin. Pikaisesti join vain kupin kokista ja säntäsin matkaan. Reitti Chamonixiin oli helppo. Alussa noustiin loivasti hiekka- ja asfalttitietä ja sitten laskettiin hiekkatietä Chamonixiin. Jouduin juoksemaan maksimivauhtia, jotta ehtisin ajoissa. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, mutta juoksin kuitenkin. Lopulta saavuin hiljaiseen Chamonixiin kellon lähestyessä kolmea (yöllä). Muutama hurraaja oli tullut reitin varrelle ja muutama ohikulkija oli varmaan matkalla baarista hotelliin. Ajassa 2.51 saavuin maaliin, 9 minuuttia alle tavoitteen.

Mietteitä kisan jälkeen

Kisa meni hyvin. Sijoitukseen olen erittäin tyytyväinen. Luulin maaliin tullessa olevani jossain parin sadan korvilla. Ylämäessä vauhti riitti, mutta alamäkiä treenattava, jos mielii uudelleen osallistua kisaan. Ei ole mitään mieltä ottaa kymmeniä minuutteja takkiin alamäessä. Jokaisessa alamäessä meni vähintään kaksi kisaajaa ohi, useissa enempi. Selvisin ilman rakkoja. Energiat riitti kohtuu hyvin, vaikka aika vähän söinkin. Juomapullot on nopeampi täyttää, mutta juomapussi olisi ehkä helpompi kantaa. Reppu painoi liikaa, mutta odotettavissa oli kovaa keliä, joten ihan minimillä ei voinut lähteä. Huoltaja helpottaisi monella tapaa varusteiden valintaa. Repun saisi huomattavasti kevyemmäksi. No enpä minä siellä kärjessä juossut, joten treenaamalla saisi aikaa parannettua paljon enempi huollon/varusteiden kehittämisellä.

Kisana TDS oli hieno. Olin toivonut reitiltä teknisyyttä ja sitä myös oli. Ilmeisestikin UTMB ja CCC ovat alustaltaan helpompia ja PTL on sitten ihan omassa kategoriassaan. Siellä mennään polkujen ulkopuolella ilmavia harjanteita, paikoissa jonne suuria massoja ei voi päästää.

Alla hieman dataa varusteista, ruuista ja huolloista

Käytetyt itse kantamat energiat: 3kpl Powerbarin jöötipatukoita, Powerbar Harvestia 1kpl, geelit (Maximin) 2kpl ja karkkia vajaat 200g. Mukana oli myös yksi Twix ja jäljelle jäi muutama Powerbar ja yks geeli ja vajaat 200g karkkia. Juomapulloihin meni aina veden sekaan Nuunia.

Huollot:

Col Checrout: suoraan ohi

La Thuile: 2 kuppia kokista, kuppi nuudelisoppaa, pari palaa tummaa suklaata

Col du Petit St-Bernard:1-2 kuppia kokista

Bourg St-Maurice:3 kuppia kokista, nuudelisoppaa, salamisiivuja

Cormet Roselend: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa, pari suolakeksiä, salamisiivuja

Col du Joly: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa

Les Contamines: 2 kuppia kokista, nuudelisoppaa, salamisiivuja

Les Houches: 1 kuppi kokista

Varustus päällä alussa:

Lyhythihainen ohut aluspaita, T-paita, irtohihat, caprimittaset trikoot (vaihtu edellisenä iltana, alunperin shortsitrikoot), säärisuojat, tuplasukat (ohuet linerit), Lasportiva Crosslite 1.0, lippis, alushousut, gaiterit

Repussa varavaatteet:

Hiihtohanskat (vaihtui edellisenä iltana sääennusteen vuoksi. Alun perin ohuet juoksuhanskat), vedenpitävät kuorihanskat, Buff, katkastu Buff, pitkät trikoot, pitkä paita, sadehousut (Montane Minimus), sadetakki (vaihtu edellisenä iltana järeämpään malliin, Montane Minimus->Haglöfs Electron)

Muut varusteet repussa:

Kännykkä, muki, passi, sauvat, lamppu (Lupine Wilma)+varalamppu (+varapatterit), 2kpl Raidlight pulloja, Ea-varusteita (itsekiinnittyvä side, pikkusen sideharsoa, pikkusen urheiluteippiä, Buranaa, kofeiinipillereitä, hyvin pieni linkkari, avaruuslakana, valkovaseliinia, rakkolaastaria, hakaneula)

Reppu painoi lähdössä 5,6kg, mikä on aivan liikaa, jos haluaisi mennä kovaa.

Sykekäyrä

Jussi