Lokakuun harjoittelu kulki tiimin jäsenillä hyvin erilaisia polkuja. Siinä, missä JanneS keskittyi Mammutin kesyttämiseen ja juoksuun, JanneH vietti ylimenokautta, jonka aikana lepo korostui sairastelun myötä turhankin paljon.
JanneS:
Lokakuun harjoittelu sujui omalta osaltani loistavasti, kokonaistuntimäärä pysyi hyvin kohtuullisena hieman päälle 30 tuntina mutta laatua tuli sitten sitäkin enemmän. Työmatkapyöräilyjen osuus väheni työkuvioiden muuttumisen johdosta ja valtaosa kuukauden treenistä olikin juoksua, yhteensä n. 20 tuntia ja vähän vajaa pari sataa kilometriä, joka on määränä yli tuplat normaaliin kuukauteen verrattuna.
Lokakuun harjoitukset palvelivat vain ja ainoastaan mammuttia, kuten alunperin suunnittelinkin. Mukaan mahtui yhteensä 3 pidempää lenkkiä kahden ja kolmen tunnin välille, useita tunnnin lenkkejä ja sitten tietysti kauden päättänyt mammuttimaraton. Yhden pitkän polkujuoksuharjoituksen tein hyvän ystäväni kanssa Nokian metsissä ja kaksi muuta pitkää lenkkiä palvelivat suunnitteilla olevan yhteistreenin maastonkartoitusta. Juoksin käytännössä suunnitteilla olevan treenin pyöräosuudet ja yhteismatkaksi tuli n. 50 kilometriä. Suunnistusosuudet (2 x 7km) täytyy vielä käydä kartoittamassa. Todennäköisesti yhteistreeni järjestetään vasta lumien sulettua ennen ensimmäisiä kisoja, joten aikaa on vielä runsaasti viilata reittiä kuntoon.
Marraskuussa vietän hyvin ansaittua ylimenokautta, tosin käytännössä treenailu varmaan jatkunee aika samanmoisena kuin aiemminkin. Nyt viikon tauon jälkeen takana on seinäkiipeilyä ja ensi viikon ohjelmassa kickbikella töihin menoa, juoksua ja työmatkapyöräilyä. Marraskuun lopulle on suunnitteilla tiimin yhteislenkki, alustavasti suunnitelmana on tehdä joku n. 5 tuntinen metsälenkki juosten/suunnistaen virtuaalirastien avittamana Pirttimäen suunnalla.
JanneH:
Omalta osaltani lokakuu puolestaan meni ammattitermejä käyttäen täydellisesti päin persettä. Alkukuussa tuli kai jotain tehtyäkin, mutta puolessa välissä kuuta iski flunssa, joka jatkui sitkästi marraskuun puolelle. Lihaskivut, kuumeilu, päänsärky ja tukkoisuus vaativat lopulta antibioottikuurin poistuakseen. Burana ja Panadol hot tulivat osaksi päivittäistä ruokavalioa, ja jos jonain päivänä tuntui hyvältä, oli olo seuraavana päivänä taas entistä heikompi.
Jos jotain positiivista hommasta hakee, niin sairastelu ajoittuu parhaaseen mahdolliseen aikaan vuodesta. Alkukuusta tehdyt pari juoksulenkkiä osoittivat, että maraton kulkisi kilpailukauden aikana treenilenkilläkin noin 3,5 tunnin paikkeille, joten peruskunto on ollut kohtalainen. Raatojuoksusta tuli kuitenkin aikamoinen pohjanoteeraus, eli kai tuollainen tauko jotain tekee kunnolle.
Marraskuussa olisi tarkoitus aloittaa pohjakunnon rakentaminen ensi kauden tavoitteita silmällä pitäen. Juoksua lisätään viikkoon 2-3 lenkin verran, ja lihaskuntotreeniä pyritään tekemään säännöllisesti. Pientä huolenaihetta valitettavasti aiheuttaa Raatojuoksussa tullut juoksijanpolvi, mutta jos ei viikossa Buranalla, kylmällä ja venyttelyllä lähde, pitää käydä taas hakemassa tulehduskipulääkekuuri. Näissä harrastuksissa saisi olla ihan jatkuva resepti tulehduskipulääkkeisiin.
tiistai 9. marraskuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Todellinen Raatojuoksu
JanneH käväisi ylimenokauden ja antibioottikuurin jälkimainingeissa juoksemassa Sipoossa Raatojuoksun 20 km lauantaina. Kolmen viikon sairastelu ja treenitauko olivat tehneet tehtävänsä, ja meno oli sitä myötä täyttä tuskaa alusta loppuun.
Perinteisesti suunnistuskauden päättävä Raatojuoksu oli laitettu kesällä kalenteriin, eikä tapahtumaa malttanut jättää väliin, vaikka tiedossa oli, ettei meno olisi kovinkaan herkkää. Edellisestä treenistä oli aikaa kolmisen viikkoa ja keskiviikkona aloitettu antibioottikuuri flunssan taltuttamiseen päällä.
Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui jo autolla ennen starttia, kun huomasin suunnistuskengistä unohtuneen pohjalliset kotiin. Jalassa kenkä tuntui kuitenkin ihan hyvältä, mitä nyt nastat vähän jalkapohjassa tuntuivat, enkä viitsinyt investoida uusiin kenkiin, joita oli myynnissä kilpailukeskuksessa.
Startista matkaa K-pisteelle oli puolisen kilometriä ja se mentiin käytännössä urku auki. Ensimmäinen rastiväli oli kolmisen kilometriä ja siitä suuren osan sai juosta tietä, kun lähti vähän kiertämään. Jo tieosuudella kävi selväksi, että tossu ei kulje, kun porukkaa paineli ohi jatkuvalla syötöllä. Vielä pieni typerä reitinvalinnan muutos liian myöhään vei ennen rastia ylimääräistä aikaa ehkä minuutin tai kahden verran.
Ensimmäiset neljä rastia olivat putkiosuutta, joiden jälkeen tehtiin erimittaisia perhoslenkkejä ja niiden sisällä lisää perhoslenkkejä. Oikea rastijärjestys piti katsoa aika tarkkaan. Suunnistuksellisesti kuitenkin eteneminen oli helppoa, sillä muista metsässäliikkujista sai apua eikä varsinaisia pummeja tullut kuin nimeksi.
Ilman pohjallisia suunnistuskengät näemmä menettävät kaiken sivutuen, joten metsässä juokseminen oli yhtä tuskaa. Nilkkoihin sattui aina jalan osuessa maahan ja välillä piti jopa kävellä sen takia. Suo-osuuksilla oli onneksi hyvä jäähdytellä nilkkoja jääkylmässä vedessä. Hakkuuaukeilla oli kaikkein vaikeinta ja tuntui kuin olisi ollut humalassa, sillä aika usein askel petti kokonaan alta. Mahtoi eteneminen näyttää aika typerältä, eikä sitä vaikutelmaa poistanut valitsemani sinivalkoinen vaakaraidoitettu suunnistusasu, jonka kuuluttajatkin noteerasivat tullessani maalisuoralla.
Noin tunnin juoksemisen jälkeen tuntui siltä, että tänään voisi vaikka keskeyttääkin. Maalialueelle oli kuitenkin niin pitkä matka, että lykkäsin päätöstä aina vaan eteenpäin. Loppua kohti jalat alkoivat muuttua todella tönköiksi ja kieltämättä oli aika inhottava fiilis, kun ei tielläkään jaksanut oikein juosta. Kevyttä töpöttelyä sitten mentiin, vaikka kuinka olisi halunnut lisätä vauhtia. Silminnäkijähavainnot myös kertoivat, ettei maalisuorassa "juoksu" enää näyttänyt kovinkaan irtonaiselta.
Kaiken kaikkiaan reissuun meni aikaa yli 3.07 ja suoritus oli jotain huonon ja surkean väliltä. Yllättävän paljon kunto voi laskea kolmessa viikossa, kun on tekemättä mitään ja sairastaa. Harjoituslenkeilläkin lokakuun alussa juoksuvauhti oli parempaa ja sykkeet selvästi alempana. Pahinta kuitenkin oli se, että vasempaan polveen kehkeytyi joku juoksijan polven tyylinen kipu, mikä vaatinee taas muutamia viikkoja parantelua.
Monia tuttuja näytti olevan mukana ja useat heistä onnistuivat hyvin tai erinomaisesti, joten onnittelut heille siitä. Ensi vuonna taas uudestaan.
JanneH
Perinteisesti suunnistuskauden päättävä Raatojuoksu oli laitettu kesällä kalenteriin, eikä tapahtumaa malttanut jättää väliin, vaikka tiedossa oli, ettei meno olisi kovinkaan herkkää. Edellisestä treenistä oli aikaa kolmisen viikkoa ja keskiviikkona aloitettu antibioottikuuri flunssan taltuttamiseen päällä.
Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui jo autolla ennen starttia, kun huomasin suunnistuskengistä unohtuneen pohjalliset kotiin. Jalassa kenkä tuntui kuitenkin ihan hyvältä, mitä nyt nastat vähän jalkapohjassa tuntuivat, enkä viitsinyt investoida uusiin kenkiin, joita oli myynnissä kilpailukeskuksessa.
Startista matkaa K-pisteelle oli puolisen kilometriä ja se mentiin käytännössä urku auki. Ensimmäinen rastiväli oli kolmisen kilometriä ja siitä suuren osan sai juosta tietä, kun lähti vähän kiertämään. Jo tieosuudella kävi selväksi, että tossu ei kulje, kun porukkaa paineli ohi jatkuvalla syötöllä. Vielä pieni typerä reitinvalinnan muutos liian myöhään vei ennen rastia ylimääräistä aikaa ehkä minuutin tai kahden verran.
Ensimmäiset neljä rastia olivat putkiosuutta, joiden jälkeen tehtiin erimittaisia perhoslenkkejä ja niiden sisällä lisää perhoslenkkejä. Oikea rastijärjestys piti katsoa aika tarkkaan. Suunnistuksellisesti kuitenkin eteneminen oli helppoa, sillä muista metsässäliikkujista sai apua eikä varsinaisia pummeja tullut kuin nimeksi.
Ilman pohjallisia suunnistuskengät näemmä menettävät kaiken sivutuen, joten metsässä juokseminen oli yhtä tuskaa. Nilkkoihin sattui aina jalan osuessa maahan ja välillä piti jopa kävellä sen takia. Suo-osuuksilla oli onneksi hyvä jäähdytellä nilkkoja jääkylmässä vedessä. Hakkuuaukeilla oli kaikkein vaikeinta ja tuntui kuin olisi ollut humalassa, sillä aika usein askel petti kokonaan alta. Mahtoi eteneminen näyttää aika typerältä, eikä sitä vaikutelmaa poistanut valitsemani sinivalkoinen vaakaraidoitettu suunnistusasu, jonka kuuluttajatkin noteerasivat tullessani maalisuoralla.
Noin tunnin juoksemisen jälkeen tuntui siltä, että tänään voisi vaikka keskeyttääkin. Maalialueelle oli kuitenkin niin pitkä matka, että lykkäsin päätöstä aina vaan eteenpäin. Loppua kohti jalat alkoivat muuttua todella tönköiksi ja kieltämättä oli aika inhottava fiilis, kun ei tielläkään jaksanut oikein juosta. Kevyttä töpöttelyä sitten mentiin, vaikka kuinka olisi halunnut lisätä vauhtia. Silminnäkijähavainnot myös kertoivat, ettei maalisuorassa "juoksu" enää näyttänyt kovinkaan irtonaiselta.
Kaiken kaikkiaan reissuun meni aikaa yli 3.07 ja suoritus oli jotain huonon ja surkean väliltä. Yllättävän paljon kunto voi laskea kolmessa viikossa, kun on tekemättä mitään ja sairastaa. Harjoituslenkeilläkin lokakuun alussa juoksuvauhti oli parempaa ja sykkeet selvästi alempana. Pahinta kuitenkin oli se, että vasempaan polveen kehkeytyi joku juoksijan polven tyylinen kipu, mikä vaatinee taas muutamia viikkoja parantelua.
Monia tuttuja näytti olevan mukana ja useat heistä onnistuivat hyvin tai erinomaisesti, joten onnittelut heille siitä. Ensi vuonna taas uudestaan.
JanneH
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)