Eiger Ultra Trail: paluu kilparadoille

JanneH kävi tekemässä vuoriultradebyyttinsä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Eiger Ultra Trailissa Sveitsissä 20.7. 101 km / +6700 m reittiin kului aikaa 15.30.38 ja sillä irtosi kokonaiskilpailun 17. sija. Vaikka täysin tyytyväinen juoksuun ei voikaan olla, se antoi jälleen lisää motivaatiota harjoitteluun ja positiivisia asioita mahtui reissuun paljon.

Teksti: Janne Hietala

Matkaan lähdimme Toimelan Nikon kanssa keskiviikkona iltalennolla Pariisin kautta Zürichiin. Kaikki tärkeät tavarat oli pakattu luonnollisesti käsimatkatavaroihin ja kuinka ollakaan Nikon laukku ei päätynyt kanssamme samalla koneella perille, yllätys. Selvittelyn jälkeen nappasimme tilaihme Skoda Citygon allemme ja ajoimme pimeässä vesisateessa parin tunnin matkan Interlakeniin.

Seuraavana päivänä lähdimme suunnittellusti tekemään akklimatisoitumista vuoristoon ja tutustumaan kisakeskus Grindelwaldiin. Päivä alkoi mukavissa tunnelmissa, kun 50 km/h alueella tutka näytti 73 km/h ja tästä muistutuksena tuli 600 CHF eli noin 500 euron sakko. Vuoristoon kuitenkin päästiin ja siellä tehtiin noin tunnin lenkki, mikä on siis karkeasti ottaen noin tuntia vaille kolme vuorokautta liian lyhyt aika totuttautua ilmastoon.

"Tossa nousussa huomenna tiputetaan Iker Karrera, jos ollaan samassa letkassa"

 

Perjantaina halusimme heti aamusta käydä varustetarkastuksessa ja hakea kisanumerot, jotta loppupäivän voisi viettää kevyesti. Omat kamani eivät menneet läpi, sillä takki ei järjestäjien mielestä ollut vedenpitävä, varaparistoja lamppuun ei ollut riittävästi ja ruokaakin piti olla hätätilanteen varalle. Illalla siis uudelleen toisen takin, muutaman Babybellin ja toisesta lampusta irrotettujen paristojen kanssa.

Muu päivä piti viettää Tyler Hamiltonin kirjasta opittujen pyöräilijöiden energiansäästövinkkien mukaisesti: 1. Jos seisot, istuudu 2. Jos istut, käy makuulle 3. Vältä portaita kuin ruttoa. Näissä ei onnistuttu alkuunkaan ja jalkojen päällä oltiin lähes koko ajan. Jalan lihakset tuntuivat olevan jumissa jo ennen starttia. Edes rentouttavia oluita ei kisaa edeltävänä päivänä nautittu.

Kisa-aamuna kello herätti 3.00. Nopean aamupalan jälkeen ajeltiin ralli-Skodalla Grindelwaldiin (rajoituksia noudattaen) ja lähtöpaikalla oltiin hyvissä ajoin. Lopulta klo 5.00 ammuttiin lähtölaukaus ja porukka säntäsi mäkeä ylös kohti Grosse Scheideggia. Aurinko nousi noin tunti startista, jolloin olimme ehtineet jo ensimmäisen mäen päälle. Säteet valaisivat hienosti vierekkäisten vuorien Eigerin, Mönchin ja Jungfraun seinämät.

Alkupuoli reitistä kiersi laakson pohjoispuolta ja sen aikana oli myös korkein kohta Faulhorn, joka sijaitsi 2.580 metrissä. Nousu sinne tuntui tappavan hitaalta niinkuin kaikki muutkin siihen astiset nousut. Alamäissä olin kuitenkin pystynyt ohittamaan porukkaa ja mielestäni pidin ihan hyvää vauhtia. Väliajat kertoivat kuitenkin muuta, sillä olin tässä vaiheessa Nikoa noin 15 minuuttia perässä sijalla 76.

Parhaimmillaan polku oli teknisesti helppo ja juostavaa

Faulhornilta puolen välin huoltopisteelle asti reitti oli laskuvoittoisempaa ja pystyin alamäissä ohittelemaan porukkaa. Nilkka tuntui kestävän yllättävän hyvin, vaikka jouduin ottamaan sitä tukeneen siteen pois jo alkumatkasta sen painaessa jalkapohjaan. Burglauenenin huollossa noin 53 km kohdalla näin Nikon ja nopean huollon ansiosta pääsin loppupuoliskolle edellä.

Parissa minuutissa mätetty pastalautanen sekä muutama lasi kokista ja urheilujuomaa antoivat myös henkistä energiaa ja seuraavat puolitoista tuntia sisältäen nousun ja laskun Wengeniin sujuivat hyvin. Wengenistä alkoi monille kisan raskain vaihe ja sitä se oli itsellekin. 5 km matkalla noustiin noin 1000 m Männlichenille ja aikaa tähän kului noin 1.20. Aurinko paahtoi avoimessa rinteessä, johon ei tuntunut yhtään tuulenvirettä.

Huipulle pääsy oli iso helpostus ja sen jälkeen piti olla enää pienempiä mäkiä jäljellä. Jokainen niistä oli kuitenkin taistelua ylöspääsystä, mutta onneksi loppuun saakka alamäissä pystyi juoksemaan kohtuullista vauhtia ja sijoitus nousi pikkuhiljaa. Ukkoskuuro iski päälle, kun olin noin 75 km kohdalla, mutta omaan menooni se ei vaikuttanut. Taaempana tulleiden reittiä muutettiin osittain ilmeisesti sateen (!) takia.

"Oh my god, he is suffering"

 

Viimeisen nousun päältä maaliin on noin 5 km ja perille pääsin hyvissä ajoin ennen pimeää noin klo 20.30. Tuloksena 17. sija kokonaiskisassa, mikä kertoo siitä, kuinka heikko taso kilpailussa lopulta oli. Starttiviivalla paikalliset jormat näyttivät arvokkaissa vaatteissaan ja kapeine poskineen kovilta juoksijoilta, mutta yllättäen maastossa kyyti olikin hitaampaa. Niko saapui omien vaikeuksiensa jälkeen maaliin noin 1,5 tuntia myöhemmin, joten pääsimme hyvissä ajoin suihkun, palauttavan oluen, pastalautasen ja lyhyen hieronnan jälkeen palaamaan base campiimme Interlakeniin.

Päällimmäisenä kilpailun jälkeen pyöri mielessä se, miten huonosti ylämäet nousivat. Vaikka mäkitreenit nilkkavamman vuoksi jäivätkin vähiin, oli todennäköisesti enemmän merkitystä vuoristoilmalla, johon ei ole tottunut. Jos kisoihin haluaisi panostaa, pitäisi korkealla käydä tekemässä kesän aikana pari reissua, jotta kroppa tottuu. Tyytyväinen puolestaan voi olla alamäkien kulkuun ja siihen, miten vamman jälkeen pystyi palaamaan taas kisoihin, vaikkakin kunto ei ollut sillä tasolla, millä ilmoittautuessa ajatteli. Ja tärkeintä oli kuitenkin se, että nilkka kesti, vaikka pari kertaa saikin iskua kivikossa.

Kisajärjestelyt pelasivat sveitsiläiseen tyyliin kuin käkikello ja homma toimi hienosti. Oikeastaan mistään asiasta ei voi esittää kritiikkiä, joten skabaa voi suositella hyvillä mielin. Tarjolla oli myös 51 km ja 16 km matka, jos ei halunnut kiusata itseään liian kauaa. Reitillä maisemat olivat mahtavia, tosin juoksun ajan katse oli lähinnä edessä olevalla kahdella metrillä.

Reissu itsessään oli melkoista säheltämistä ylinopeussakkoineen, hukkuneine tavaroineen ja varusteiden unohteluineen. Pisteenä iin päälle etsimme Nikon autoa HKI-Vantaan parkkihallista noin 15 minuuttia. Mutta kaikesta huolimatta reissu oli hieno ja sen voisi hyvinkin toteuttaa ensi vuonna uudelleen. Silloin tosin mielellään olisi hyvässä kunnossa.

Somero yörogaining (8h) kisaraportti

JanneS ja Juha kävivät nauttimassa Someron metsistä perjantain ja lauantain välisenä yönä 8h rogaining kilpailussa. Tavoitteena oli tehdä aggressiivinen reittisuunnitelma, jonka onnistuessa saisi hyvät pisteet mutta lopulta riskit toteutuivat ja sijoitus jäi puolenvälin paikkeille 9 minuutin myöhästymisen rokottaessa neljäsosan kaikista kerätyistä pisteistä.

Teksti: JanneS

Yleistä kilpailusta
Someron yörogainingin osallistujamäärä tuplaantui edellisvuodesta ja sen verran hyvin järjestelyt sujuivat tänäkin vuonna, että toivon mukaan järjestäjät jaksavat järjestää kilpailua jatkossakin. 30 euron joukkuekohtaisella osallitumismaksulla sai kolme karttaa, kahvia, mehua ja pullaa lähdössä, maalissa puuroa, sipsejä jne. ja saunakin kuului hintaan. Lisäksi arvontapalkintoja oli suhteessa osallistujamäärään enemmän kuin olen missään ikinä ennen nähnyt. Normaalihinta muissa vastaavan tasoisesti järjestetyissä tapahtumissa on yleensä 50 euroa per henkilö.

Rastin 168 lähettyviltä (kuva otettu rasteja pois haettaessa)

Reittisuunnittelu
Ratamestari oli luonut onnistuneen radan, jossa oli paljon erilaisia vaihtoehtoja ja useat kärkitiimeistä menivätkin erilaisia reittejä. Päänvaivaa meille aiheutti suunnitteluvaiheessa Liesjärven kansallispuistoon sijoitetut 8 rastia, joista saisi yhteensä 59 pistettä. Rastit olivat näennäisesti lähellä toisiaan, joten pakkohan reitti sinne oli piirtää. Ongelmaksi muodostui se, että Liesjärven alue oli kartan koillisosassa kaukana kilpailukeskuksesta ja sinne meno- ja paluureittejä oli rajoitetusti. Ensimmäinen reittisuunnitelma jonka piirsin oli 70 km kuljettua matkaa, joten jouduimme uudelleen miettimään reittiä ja seuraavassa versiossa mittaa jäi vielä 60 km, kuitenkin siten että lopussa oli oikopaikkoja.

Toteutunut reitti, lähtöpaikalta vastapäivään. Karttapohjasta kiitokset Niilos MC:lle

Huomioikaa, että rastien pisteet katsotaan rastin viimeisestä numerosta, eli 153 on 3 pistettä, 154 on 4 pistettä, 160 on 10 pistettä jne.

Lähtö
Kilpailukeskuksen ympärille sijoitetut kolme rastia aiheuttivat sen, että lähes 50 joukkuetta hajaantuivat hyvin tehokkaasti eri suuntiin jo heti alusta. Me haimme kaksi lähirastia (161 ja 153) ja suuntasimme etelään hakien sieltä kaikki rastit (164, 154, 175, 168, 160, 177, 159 ja 156). Suunnistus sujui ilman suurempia ongelmia ja rastitkin löytyivät hyvin. Vaikka juoksu kulki ihan hyvin, metsäoiot olivat sen verran hitaita että olimme juuri ja juuri aiotussa 60 km kisavauhdissa alkumatkasta.

158:lla päätimme että haemme vielä lisälenkillä teitä pitkin 138:n jälkeiset 59:n ja 157:n. Molemmat olivat lähellä tietä, ja helppoja, mutta tämä vajaan 4 km lisälenkki vei vähän vajaat puolituntia, joka sitten osaltaan vähensi ratkaisevasti pelivaraa lopussa. Jälkiviisaana voi nyt todeta että tässä kohtaa olisi kannattanut mennä 138:lta suoraan 136:lle, kun muutenkin olimme hyvin tiukilla reittisuunnnitelman vaatiman etenemisvauhdin kanssa, mutta jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Olimme jo aluksi päättäneet olla menemättä Salkolanjärven ja Liesjärven toiselle puolelle hakemaan aika hajanaisesti sijoiteltuja rasteja, joten etenimme 136 - 167 - 114 - 135 - 124, jossa sitten tuli ensimmäinen pummi. Rasti oli sijoitettu rantaan kanavan kohdalle, mutta jatkoimme tien viertä liian pitkälle ja vasta kunnan rajan näkyessä tajusimme kääntyä takaisin ja mennä etsimään rastia järven rannasta (n. 7 min pummi). Olimme tähän asti vielä suurin piirtein aikataulussa, 4 tuntia tuli täyteen hiukan ennen 124:sta ja matkaa tuolloin oli kertynyt 29 km.

Liesjärven kansallispuisto ja maaliintulo
Liesjärvelle näennäisesti läheiseen ryppääseen sijoitellut rastit sitten osoittautuivatkin huomattavan paljon hitaammiksi hakea kuin olin ajatellut tai varautunut. Ajattelin, että polut olisivat jonkin verran hitaampia juosta, mutta en silti ollut vielä kovin huolissani ja ajattelin että ehdimme maaliin loppureitin hiukan oikaissen mutta silti ihan hyvin pisteitä keräten. Todellisuus kuitenkin oli toinen, vaikkemme tehneet mitään isoja virheitä, polut ja metsäoiot olivat niin hitaita, että meillä oli enää 2 tuntia aikaa kun pääsimme 129:lle, josta oli ainakin 15 kilometriä suorinta järkevää reittiä maaliin. Mietin jopa etelän kautta menoa, mutta koska olimme jo hakeneet kaikki rastit siltä suunnalta, olisi se tarkoittanut reilua 10 kilometriä ja 0 pistettä, joten jatkoimme riskillä pohjoiseen.

Ensimmäinen rasti jonka jätimme hakematta oli 117, josta olisi saanut 400 metrin pistolla 7 pistettä. Haimme sen jälkeen matkalta vielä 126:n joka oli n. 15 metrin päässä tiestä mutta jätimme 8 pistettä 148:lle kun sinne olisi pitänyt tehdä toinen 400 metrin pisto. 145:n päätimme hakea, kun sen kautta maaliin menevä reitti oli yhtä pitkä kuin muutkin vaihtoehdot, mutta teimme vielä viimeisen virheen kun lähdimme yrittämään Hirsaidankallioiden pohjoispuolella olevan pisteviivapolun kautta menevää n. kilometrin suorempaa reittiä kuin mitä teitä pitkin menevä reitti olisi ollut. Polkua ei koskaan löytynyt ja viimeinenkin toivo ehtimisestä ajoissa maaliin meni melkein kilometrin rymyämiseen ryteikössä. Vaikka tiekierto olisi ollut pidempi, olisi siihen mennyt n. 10 minuuttia vähemmän aikaa.

Kuva epävirallisista 8h sarjan tuloksista

Loppumatkasta laskettiin minuutteja ja toivottiin ihmettä, menimme vielä 169:n kautta kun oletus oli että rannassa voisi kulkea polku ja se väli onneksi osoittautui nopeaksi. Siitä huolimatta energiat allekirjoittaneen jaloissa olivat niin loppu ettei loppukiri riittänyt ja olimme maalissa 9 minuuttia myöhässä ja menetimme kerätyistä 197:stä pisteestä 45 pistettä. Lopussa jäi vielä hakematta lähes näköetäisyydeltä ohitettu 174 ja 165:n joka olisi vaatinut lyhyen metsäoion. 10 minuutin myöhästymisestä olisi seurannut hylätty suoritus, joten aika tiukalle meni sen suhteen.

Jälkikäteen on kiva jossitella, ja olisihan sijoitus ollut aika paljon parempi JOS olisimme ehtineet maaliin ajoissa ja JOS olisimme ehtineet hakea läheltä ohitetut 24 pistettä, mutta tällä kertaa näin. Emme olleet ainoat joille Liesjärven rastit tuottivat yllätyksen, viimeinen maaliintulija myöhästyi tunnin ja muillakin oli paluumatka Liesjärveltä ollut suorempi kuin alkuperäiset suunnitelmat olisivat antaneet olettaa.

Hyvä harjoitus kaiken kaikkiaan. Juhalla oli lopussa sen verran enemmän virtaa, että perässä pysyäkseni jouduin juoksemaan ihan rajoilla viimeiset kaksi tuntia, sen päälle että ensimmäiset kuusikin tuntia etenimme reippaampaa vauhtia kuin yleensä. Yhteensä edettyä matkaa kertyi 56 kilometriä. En muista koska viimeksi olisin ollut näin poikki maalissa. Nukuin heti maalipaikalla 1.5 tuntia, kotona päälle toiset samanlaiset päiväunet ja seuraavana yönä melkein 14 tuntia yhteen putkeen.

Kiitokset vielä järjestäjille hyvin järjestetyistä kisasta! Toivottavasti näemme samoissa merkeissä ensi vuonna.

Rokua Geopark Challenge (24h) - kisaraportti

Lupus Extremen jäseniä kisaili Rokua Geopark Challengessa kolmessa eri tiimissä, Jussi ja Reijo Lupus Extremen riveissä (miesten sarjan 7.), Anu naisten sarjassa AC Adventure tiimissä (naisten sarjan 3.) ja JanneS sekasarjassa Sweco Finlandia (sekasarjan 4.) edustamassa. Kilpailu käytiin Muhoksen maisemissa, ja ratamestarin optimistiset ihanneajat osuuksille aiheuttivat lopulta radan lyhentämisen muutamasta kohdasta jotta kärki saatiin aikataulussa maaliin.

Teksti: JanneS

 

Prologi (Run 5.4 km + Run, Swimming 5.4 km + Rollerblades/Run 12.8 km)

Kilpailu aloitettiin kolmeosaisella prologilla, jonka reittikirjan sai puolituntia ennen starttia. Jokaiselle osuudelle kartat saatiin vasta osuuden alkaessa. Kun kaksisataa metriä startin jälkeen jono paineli nokkospuskiin hakemaan ensimmäistä rastia, muistin miksen yleensä käytä lyhyitä trikoita seikkaiukisoissa vaikka olisi kuuma. Pitkä tauko edellisestä seikkailukisa startista oli päästänyt tämän elämän realiteetin painumaan taka-alalle ajatuksissa. Ratamestari oli löytänyt matkalle pari mukavaa tunnelin pätkää, joten joka osuudelle pakolliseksi varusteeksi merkitty lamppukin sai käyttöä heti aamusta. Sinänsä ensimmäinen osuus oli perussuunnistusta kaupungissa, yhdessä kohtaa pystyi hiukan oikaisemaan uimalla mutta muuten suuria reittivalintoja ei tarvinnut tehdä. 

Kuva: Tapani Launonen

Toiselle prologiosuudelle mukaan otettiin uimapatjat ja pääsimme tutustumaan lähemmin Muhoslampeen. Loppupuolelle oli vielä järjestetty "etsi vihje museon alueelta" tyyppinen tehtävä ja rastin pääsi hakemaan metsästä patjan kanssa. 

Prologin viimeinen osuus oli rullaluistelu/juoksu, jossa pääsi itse rullaluistelun lisäksi joko juoksemaan polkuja rullaluistinten kanssa tai opettelemaan nopeita rullaluistin/lenkkari vaihtoja. Koko kilpailun pahin virhe järjestäjien taholta sattui rastille 3.6 kun rastilla jonka piti olla 3.4 lukikin että kyseessä on 3.5 ja että rasti 3.6 pitäisi hakea läheiseltä monumentilta. "Kilpaileva" 3.6 oli kuitenkin merkitty karttaan, ja lopputuloksena oli kaikki kolmea variaatiota eli että haettiin rasti 3.6 sekä monumentilta että karttaan merkitystä kohdasta (tämä se oikea versio), haettiin vain kartan 3.6 tai että tiimi haki 3.6 vain monumentilta. En tiedä miten tuo lopulta otettiin huomioon lopputuloksissa, mutta niistä päätellen ketään ei kuitenkaan suuremmin rankaistu jos tämä meni väärin. 

Kuva: Janne J Sakko

Pitkä MTB (125 km)

Prologin jälkeen lähdettiin pyöräilyosuudelle, jonka alkupuolella oli laskeutumistehtävä. Questillä oli jonkin verran jonoa mutta muuten itse pyöräily oli aika peruskauraa. Aikataulujen venyessä kaikilta tiputettiin Ponkin kierto pois, mutta tästä huolimatta ainakin meillä mittariin tuli pyöräilyn aikana 135 kilometriä. Lopun jumarointi kuumailmapalloonkin jäi väliin kun tulimme paikalle sen verran myöhään että ketään ei ollut enää paikalla. Pyöräilyn rastit oli hyvin sijoitettu ja aika monella välillä oli useampia vaihtoehtoja reitiksi. Meillä suurin osa reittivalinnoista osui kohdalleen, ainoa isompi virhe tuli CP10:ltä CP11:lle kun tiekierto osoittautui pehmeäksi tieksi ja oikoreitti polkua suon läpi oli ilmeisesti ollut nopea ajaa. Pyöräilyn lopussa saimme niskaan vielä kaatosateen, joka sitten aiheutti sen että vaihto melontaan venyi aika pitkäksi.

Melonta (20+ km)

Melonnassa kävi heti alusta lähtien selväksi miksi ihanneaika reilun parinkymmenen kilometrin myötävirtaan melomiselle oli 6 tuntia, joessa oli kaatuneita puita riittävästi ja välillä pieniä koskia rytmittämässä menoa. Saimme hyvän rytmin melontaan heti alusta alkaen ja vaikka kanootti jäi lukuisia kertoja kiinni koskissa kivien päälle ja puunrunkojen päälle, pääsimme joka paikasta irti muutamassa minuutissa ja ohittelimme ehkä 4 tiimiä. Melonnan loppupuolella olevaa kantopätkää odottelimme kauan, ensimmäisen kerran karttaa katsottaessa olimme ehkä meloneet kolmasosan tuosta matkasta. Kanjonissa tarkka paikantaminen oli hankalaa kun maamerkkejä oli hyvin vähän, mutta lopulta kantopaikan lähellä oleva silta tuli näkyviin. Questin ja kanootin kannon jälkeinen melonta oli sitten helpompikulkuista.

Kuva: Janne J Sakko

Canyoneering (20+ km)

Canyoneeringin alussa aloimme katsella kelloa ja totesimme että loppumatkasta tulee vielä kiire että ehdimme maaliin annetussa maksimiajassa. Lopulta taisteluväsymys otti voiton ja seitsemän rastin jälkeen päätimme että jätämme joen toisella puolella olevat neljä rastia hakematta jotta varmasti ehdimme maaliin. Taktisesti olisi varmaan ollut järkevämpää oikoa jo pyöräilyssä esim CP 11, mutta päätimme jo alussa yrittää päästä koko rata läpi ja että oiomme vasta jos on pakko. Rastit löytyivät ilman isoja ongelmia ja pääsimme lopulta viimeiseen vaihtoon.

MTB (20+ km)

Vaihdossa saimme kuulla että lopun pyöräilystä oli tiputettu useampi rasti pois, mutta päädyimme kuitenkin vieläkin suorempaan reittiin viimeiselle rastille ja jätimme vielä kolme rastia välistä lopun pyöräilyssä. Maaliin pääsimme puolitoista tuntia ennen maalin sulkeutumista ajassa n. 31.5 tuntia. 

Kuva: Tuulia Miettinen

Omat tuntemukset

Oma fiilis kisan jälkeen oli erittäin positiivinen. Pari viime vuotta on tullut keskityttyä rogainingiin ja olen ehtinyt osallistua vain muutamaan lyhyeen seikkailukisaan vuosittain - mutta nyt muistui mieleen miten mukava tällainen pidempi kilpailu on. Lähdin mukaan viikon varoajalla, ja jos olisin tiennyt aiemmin osallistuvani - olisi kevään harjoitusohjelmaan kuulunut muutama pidempi pyörälenkki. Yllättävän hyvin pitkä MTB meni nytkin ottaen huomioon että maastopyöräkilometrit tälle vuodelle ainakin viisinkertaistuivat kerralla. 10 kilometriä suuntaansa työmatkan polkeminen ei valmista kovin hyvin vuorokauden seikkailukisan pyöräilyyn. Yhden "välikuoleman" koin jossain 50-60 km kohdalla, mutta vauhdin tiputtamisella ja CP15:n huollon energialla siitäkin pääsi yli. Iso apu oli myös siitä että molemmat tiimikaverit jaksoivat vetää letkaa ja minun huolekseni jäi vain suunnistus ja peesissä roikkuminen. Kokonaisuutena tiimi toimi hyvin yhteen vaikkei yhtään yhteistä lenkkiä ollutkaan takana. Ensi vuonna uudestaan.

GPS reitit löytyy täältä.

Matkalla kohti Eiger Ultra Trailia

Lauantaina Sveitsin Grindelwaldissa juostaan Eiger Ultra Trail, jossa valittavana on oman mieltymyksen mukaan joko 16, 51 tai 101 km matka. JanneH starttaa näistä pisimmälle vaihtoehdolle yhdessä Niko Toimelan kanssa, ja matka Alpeille käynnistyy huomenna. 

teksti: Janne Hietala

Kuulin Eiger Ultra Trailista ensimmäisen kerran 2.4., kun Niko laittoi viestiä, että on lähdössä ja etsii matkaseuraa. Kahta päivää myöhemmin ilmoittautuminen oli sisällä ja lentoliput hankittu. Kisa sopi mukavasti aikatauluun, sillä maalis-huhtikuu oli pyhitetty juoksupainotteiselle treenille. Toukokuussa oli hyvä kesään valmistava kisaputki, kun peräkkäisiin viikonloppuihin osuivat 12 h Salpaus-rogaining, Spring Adventure ja EXTAR 48 h. Alun perin kovalta kuulostanut tripla sujui yllättävän helposti ilman pidempää palautumisjaksoa ja myös menestys antoi viitteitä onnistuneesta harjoittelusta. Kaikissa kisoissa olimme sarjassamme palkintokorokkeella.

Kesäkuu painoittui taas ahkeraan harjoitteluun, jonka välipalana kisasimme Jussin kanssa No Limit Adventuren. Tässä vaiheessa rouva Fortuna näytti persettään, kun kisassa kesken juoksun pehmeällä metsäalustalla nilkka vääntyi äkillisesti. Seurasi 28 kirosanan sävyttämä äänekäs huuto ja muutaman minuutin kestänyt kova kipu. Jalka ylös, painetta ja side ympärille, jotta päästiin pois metsästä.

Ensimmäinen diagnoosi oli, että nivelside venähti, koska kuulemma jalalla ei voisi kävellä, jos se repeäisi. Pari viikkoa myöhemmin kuitenkin kävin näyttämässä jalkaa lääkärissä ja sen jälkeen magneettikuvissa, joissa paljastui, että "FTA-ligamentti on revennyt lähinnä totaalin näköisesti". Kolmen vammautumista seuranneen viikon aikana kertyi noin viisi harjoitustuntia, kun tavoitteena oli juosta lähemmäs 100 km/vko. Ei hyvä siis.

Pahin on kuitenkin ohi ja viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet mukavasti lähinnä fillarin satulassa. Jokunen juoksulenkkikin on takana ja jalka kestää jo hyvin kaikkea muuta paitsi vääntöä, jossa jänteeseen kohdistuu tippaakaan kuormaa. Jotain sellaista siis, mitä maastojuoksussa voi tulla joka toisella askeleella. Kunto ei ole millään mittarilla tavoitetasolla, mutta tunnelma matkatavaroita pakkaillessa on silti korkealla. Tavoitteena on, että Eiger vedetään läpi varovaisesti ja osittain retkeilyn kannalta. Loppukesän Nuuksio Classicin, Vaarojen maratonin ja Frankfurtin maratonin kannalta järkevin ratkaisu olisi olla osallistumatta, mutta rulettia pelataan nyt panoksilla, jossa kuulan osuessa mustalle nämä kolme kilpailua saavat jäädä juoksematta. Joka tapauksessa parhaaseen tuloskuntoon ei niissä pääse, ja tuloksena on mitä ilmeisemmin vain pettymyksiä.

Eigerilla haasteena on 101 kilometrin lisäksi 6.700 metriä ylä- ja alamäkeä ja esimerkiksi ensimmäinen 15 km on lähes pelkästään ylöspäin. Korkein kohta Faulhorn sijaitsee 2.680 metrin korkeudessa. Pahinta eivät kuitenkaan ole ylä- vaan alamäet, joihin varsinkaan epästabiililla nilkalla ei voi kovinkaan kovaa ladata. Kisareitistä pääosa on polkua, joka ei kuitenkaan kuvien perusteella vaikuta erityisen tekniseltä.

Kaiken kaikkiaan reissussa tarvitsee melko maltillisesti tavaraa ja huoltopisteitä on tiheään. Pisimmillään matka huoltopisteiden välillä on noin 1,5 tunnin luokkaa ja tarjolla on yleensä veden lisäksi jotain muutakin, kuten geelejä, energiapatukoita, kakkua, juustoa ja kokista, joten ruokaakaan ei juuri tarvitse mukanaan kantaa. Pakollisina varusteina on lähinnä vaatteita, pari otsalamppua varaparistoineen, teippiä, pilli ja avaruuslakana.

Tunnelmia ennen ja jälkeen kilpailun voi seurata sosiaalisesta mediasta esimerkiksi seuraavasti:
Facebook: www.facebook.com/lupusextreme ja www.facebook.com/EigerUltraTrail
Twitter: @JiiHietala, @EigerUltraTrail ja #EigerUltraTrail

Kun sulkee silmänsä, voi kuvitella olevansa Malminkartanon mäellä