torstai 6. toukokuuta 2010

Tiimi valmiina kisakauteen

Lupus Extremen kauden ensimmäinen yhteinen kisastartti tapahtuu tulevana viikonloppuna, kun Multisport cupin avauskilpailu Spring Adventure käydään Lohjalla Kisakalliossa. Joukkue lähtee mittelöön odottavaisena tiedostaen kuitenkin sen, että ero kärkitiimeihin erityisesti melonnassa on vielä melko suuri.

Tiimin talvitreenaus on sujunut lähes suunnitelmien mukaisesti ja parannus edellisiin vuosiin on ollut huima. Tätä tosin ei vielä kummoisenakaan mittarina voida pitää, kun aiempia harjoitusmuistiinpanoja tutkailee. Mutta nyt resepti on ollut selkeä: tulevan kesän seikkailukilpailujen talviharjoitteluun tuova motivaatio on pitänyt äijät liikkeellä läpi talven kylmyyden.

Spring Adventure aloittaa perinteisesti Multisport cupin, ja viivalla nähdään yhteensä lähes 80 joukkuetta. Luvassa on kärjen osalta noin 5 tuntia kisaamista, meidän tiimimme todennäköisesti käyttää koko 5,5 tunnin aikarajan etenemiseen. Kilpailun formaatti tulee olemaan loppuen lopuksi hyvin samanlainen kuin aikaisempina vuosina, vaikka ennakkoon oli odotettavissa enemmän muutoksia.

Kilpailussa on tarkoituksena edetä rataa mahdollisimman pitkälle, ja kärjen osalta koko reitin kiertämisen on arvioitu kestävän viisi tuntia. Rastit on haettava järjestyksessä, jotta välttää virhepisteet, mutta tärkeintä on huolehtia siitä, että on maalissa, kun 5,5 tuntia tulee täyteen. Sijoitukset menevät periaatteella eniten rasteja kerännyt voittaa, eli varsinaisia cut-offeja reitin varrella ei ole pois lukien oikaisu maaliin ennen täyttä aikaa.

Ensimmäinen osuus kilpailussa tulee olemaan melonta, mikä on tiimin kannalta huono juttu. Vauhdissa jäämme kärkijoukkueille paljon, joten hyvät peesit fillariosuudella voi unohtaa. Varsinkin, kun melonnan jälkeen on vielä juoksu-quest-juoksu -osuus.

Melonnan jälkeen lähdetään juoksuosuudelle, joka sisältää questin. Tämän jälkeen ajetaan osuus fillareilla, ja siitä taas juoksuun. Toisen juoksuosuuden aikana on myös quest, joka järjestäjien tiedon mukaan on köysitehtävä, jolla myös kastutaan. Siitä eteenpäin kilpailu etenee vaihdellen juoksun ja pyöräilyn välillä muutamaan otteeseen. Tarkemman reittikuvauksen voi lukea järjestäjien sivuilta. Tavoitteena tiimillä on tehdä puhdas hyvävauhtinen suoritus. Jälkikäteen nähdään, millaiseen sijoitukseen se riittää.

Kun kilpailun starttiin on aikaa puolitoista vuorokautta, on kevyt tankkaus käynnissä. Treenit tältä viikolta on jo tehty ja nyt on keskityttävä lepoon ja palautumiseen. Kamat pakataan valmiiksi perjantai-iltana, ja tietysti fillariinkin pitää tehdä vielä pienimuotoista säätöä, kuten takajarrulevyn vaihtoa ja muuta mukavaa. Jonkinlaisesta odottamisen innosta kertoo ainakin se, että sähköposti on liikkunut viime päivinä tehokkaasti ja järjestäjien sivuillakin tulee vierailtua muutaman tunnin välein.

Voittajasuosikkeja kilpailuun ei ole kuin yksi, sillä multisport.fi:n Janne Mononen - Eero Jäppinen on yksi maailman kovimmista parivaljakoista. Kaksikko pitää yllä sellaista vauhtia, että ilman isoja virheitä voitto on varma. Viime vuoden X-kaadossa nähtiin, että edes puolen tunnin tasoitus ei riittänyt muille. Toiselle ja kolmannelle sijalle riittää hyviä ehdokkaita, kuten esimerkiksi Woodman I tai Hiiltomiehet I. Kaiken kaikkiaan kilpailun tasoa voi pitää jossain määrin kovana. Naisten sarjan voittajaveikkauksessa kärkeen menee Multisport.fi 2:n hiihtäjäkaksikko Laura Ahervo - Maija Hakala ja sekasarjassa Omjakon joukkueella Heikki Hihnala - Laura Salminen. Omia voittajasuosikkeja voi esittää vaikka tämän viestin kommenttikenttään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti