sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Talven massahiihtojen satoa

Tiimin jäsenistä JanneH on vieraillut talven aikana parissa hiihtotapahtumassa, Hyvinkää Expert-hiihdossa ja Finlandia-hiihdossa. Hyvistä keleistä huolimatta talven hiihtokilometrit ovat jääneet vähäisiksi, mutta muun harjoittelun määrä on ollut aiempaa laadukkaampaa. Näillä eväillä suksikin liikkuu aiempaa paremmin.

Hyvinkää Expert-hiihto hiihdettiin 6.2. ja se sopi hyvin kalenteriin Finlandia-hiihtoa silmällä pitäen. Kilpailu itsessään jätti huonon maun monestakin syystä, joista merkittävimpänä oli tietoisuus siitä, että juoksu- ja pyöräilyharjoittelu ei varsinaisesti ole ollut omiaan lisäämään perinteisen hiihdossa vaadittavaa tasatyöntövoimaa.

Toinen negatiivinen asia oli suksen huono luisto, sillä alamäissä putosi säännöllisesti peeseistä. Jopa hetken aikaa perässä hiihtänyt ulkoministeri Alexander Stubb otti asian puheeksi. Kolmas ongelma oli liian takaa valittu lähtöpaikka, ja siitä johtunut energioiden tuhlaus ja tuskastuminen ohitteluun kilpailun ensimmäisen viiden kilometrin aikana.

39 km reitillä kului aikaa 2.24.13, jolla ei tulosluettelossa kovinkaan korkealle sijoituttu. Kilpailun jälkeen tehtiin muutamia toimenpiteitä, joilla haettin parempia lähtökohtia Finlandiaan: tasatyöntöä treenattiin sen verran kuin ehti, sukset vietiin hiontaan ja voiteisiin kulutettiin älytön määrä rahaa.

Jotain apua näistä ilmeisesti oli, sillä Finlandia-hiihdossa suoritus oli paras tähän astisista. Startti oli kymmenes putkeen ja sekä aika että sijoitus selvästi aiempaa parempia. Olosuhteet olivat tällä kertaa puolella, sillä keli suosi omia vahvuusalueita, eli vuorohiihtoa ja yksipotkuista tasatyöntöä. Ihan paras mahdollinen luisto ei taaskaan alamäissä ollut, mutta se saattaa johtua myös suhteellisen kevyestä massasta suksien päällä.

Etelän pakkaskelit parin viikon ajan olivat pakottaneet määrällisesti kevyempään harjoitteluun, joten kuntokin oli tullut vastoin suunnitelmia esiin. Hyvä hiihtoa ajatellen, mutta kesää ajatellen vähän tarpeetonta.

Nyt myös lähtöpaikan valinta onnistui siten, että pääsi käytännössä koko matkan hiihtämään omaa vauhtia. Ensimmäiset 40 km mentiin pääosin Maija Oravamäen peesissä, mutta viimeisellä kympillä piti yrittää kiristää vähän vauhtia. Osittain se taisi onnistuakin, vaikka takaa tulikin välillä porukkaa ohi melko kovaa. Aikaa 50 km reitillä kului 2.54.26 ja sillä irtosi sija 163. Paras sijoitus tähän mennessä on ollut viimevuotinen 273., joten parannus oli yllättävän suuri.

Onnistunut suoritus antoi uskoa omaan tekemiseen eikä harjoittelumotivaatio ainakaan laskenut. Kun tästä palaudutaan, pitää taas palata ahkeraan määrätreeniin. Jonkin verran lihaksistossa on vielä kipua, vaikka tulikin venyteltyä kohtalaisen hyvin. Varsinkin kun huomioidaan se, että yksi olut kisan jälkeen vastaa viiden minuutin venyttelyä.

JanneH

lauantai 19. helmikuuta 2011

Anulle hisu-sprintin aluemestaruus, Reijolle pronssia

Hiihtosuunnistuksen sprinttimatkojen Uudenmaan aluemestaruuskilpailut käytiin lauantaina rapsakassa pakkaskelissä. Pihkaniskojen ja Helsingin Jyryn järjestämän kilpailun näyttämönä toimivat Vantaan Simonkylän metsät. Lumiseen maastoon oli ajettu paljon kelkkauria, mutta muutaman kerran pääsi paukuttamaan myös isompaa baanaa.

Tiimin parhaan noteerauksen teki Anu, joka ennakkosuosikin paineet harteillaan otti voiton D40-sarjassa. Ylivoimasta ladulla kertoo se, että toiseksi tullut Taina Koistinen joutui käyttämään aikaa noin 1,5 kertaisesti Anuun verrattuna. Hyvin sujuneella suunnistuksella tuli myös kärkiaika jokaiselta rastiväliltä.

H35-sarjassa Reijo sijoittui kolmanneksi jääden kärjelle noin 3,5 minuuttia. Suoritusta vaivasivat parit huonot reitinvalinnat, jotka pronssimitalista huolimatta jättivät kilpailusta aavistuksen karvaan maun.

Henkilökohtaisten kilpailujen lisäksi hiihdettiin myös viestit. Anu ja Reijo osallistuivat viestin pääsarjaan Järvenpään Palon joukkueessa. Molemmat onnistuivat tekemään ehjän ja tasaisen suorituksen, joka oikeutti kovassa seurassa kuudennelle sijalle. Sijoitusta tärkeämpää oli kuitenkin hyvän rutiinitason pysyminen kaikilla osuuksilla.

Myös JanneH debytoi hisu-rintamalla. Kokemusta hiihdosta lintulaudan kanssa oli ennen kisaa noin 300 metriä ja sekin ilman karttaa, joten varmuus ja sujuvuus olivat suorituksesta kaukana. Parin kaatumisen ja muun sähläyksen jälkeen tuloksena oli H21-sarjan neljäs sija. Totuuden nimissä on kuitenkin mainittava, että sijoitusta paransi huomattavasti muutaman kilpakumppanin emitin hyytyminen kylmässä.

Lisäinfoa kisasivuilta

Keskipitkän ja pitkän matkan aluemestaruuskilpailut käydään maaliskuussa JanneH:n kotikulmilla Mäntsälässä. Mahdollisesti myös näissä karkeloissa voi nähdä tiimiläisiä.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Sipoonkorpi tutuksi

Kova pakkanen ei estänyt tiimiltä Sipoonkorven valloitusta, joten sunnuntaina käytiin lumikenkäilemässä suunnitellusti lähes viiden ja puolen tunnin ajan. Parhaat palat reissusta tallentuivat Anun kameraan.

Elohopea oli tukevasti kahdenkymmenen pakkasasteen tuntumassa, kun tiimi kokoontui Kuusijärven parkkipaikalle sunnuntaina klo 8.00. Mukaan oli raahautunut myös Jussi Kallioniemi, jolla oli jalassaan eilen hankitut TSL Escape 227:t. Keli oli sen verran viileä, että susiturkkimiehenä tunnettu Tero Jukolakin olisi todennäköisesti laittanut takin alle pitkähihaisen verkkopaidan ja ainakin alkumatkasta pipon päähänsä. Valitettavasti Tero ei kuitenkaan tällä kertaa päässyt mukaan matkaan.

Tiimipotretti mäen harjalla muutama minuutti auringonnousun jälkeen


Koskematonta maisemaa riitti kilometritolkulla


JanneH:lla on käytössään tetsari ja JanneS:llä perinteinen reppu


Pakkanen on jäädyttänyt hymyn Reijon kasvoille


Anu ja JanneH nojailevat sauvoihin JanneS:n yrittäessä sulattaa juomaletkua


Vieraileva tähti Jussi uusissa lumikengissä ja märissä kengissä


Retkikunta jätti taakseen komean uran


Vaikka kuvissa seisoskellaankin, niin GPS-jälki tallensi myös etenemistä

lauantai 12. helmikuuta 2011

"Urheilu on ihanaa"

Donny Olkkola tiivistää kaiken oleellisen kappaleessaan Urheilu on ihanaa. Urheilu on paras tapa nauttia talvisen auringon paisteesta. Tällaisena päivänä ei voi olla lähtemättä lenkille, tai ainakaan olla stressaantumatta jos lenkille ei pääse. Kylmästä johtuen ulkona taas ei voi olla, jos ei liiku reippaasti.

Kirkkaan siniseltä taivaalta paistava aurinko ja ikkunasta näkyvä hiihtolatu lukuisine hiihtäjineen houkuttelevat kilpaa ulos ja ladulle. Tunnetta voimistaa vielä se, että aamuinen puolituntinen vapaata pulkan ja 12 kg:n lisäpainon kanssa osoittivat, että suksi luistaa pakkasesta huolimatta hyvin ja lihaksisto on palautunut eilisen ja toissapäivän tasatyöntäharjoittelusta. Viikon aikana juoksu on kuitenkin jäänyt vain yhteen kertaan, joten puoliväkisin on iskettävä lenkkarit jalkaan ja lähdettävä hölkkäilemään.

Mutta pystyy ulkoilmasta nauttimaan juostenkin. Icebugin älynastan ottaessa napakan otteen alustastaan askel tuntuu väkisin vievän eteenpäin, ainakin alkumatkasta. Reilu 9 km menee 45 minuuttiin, sitten käsijarru pois päältä ja myötätuulen siivittämänä vajaa 11 km samaiseen 45 minuuttiin. Lopussa vauhti tuntuu väkisin hyytyvän pehmeällä alustalla, mutta onneksi on vielä yli kolme kuukautta harjoitteluaikaa maratonille.

Huomenna tiimi kokoontuu jälleen yhteen tavoitteenaan liikkua viisi tuntia lumikengillä Sipoonkorvessa. Luvassa on yhä enemmän pakkasta, mutta myös aurinko paistanee tänäiseen tapaan. Porukkalenkki aurinkoisessa säässä on varmasti parasta treeniä talviaikaan.

Kuvan maisema ei liity tapaukseen

JanneH

torstai 3. helmikuuta 2011

Talvella rakennetaan kuntopohjaa

Valoisat illat ja kirkas auringonpaiste päivisin muistuttavat siitä, että kevättä kohti mennään kovaa vauhtia. Vielä on kuitenkin parin kuukauden ajan mahdollisuus nauttia talviurheilusta ja luoda peruskuntoa, jolle on taas kesän tiivisrytmisessä kisarupeamassa käyttöä. Tiimin harjoittelu on sujunut pääosin suunnitelmien mukaan, ja isoimmilta vastoinkäymisiltä on vältytty.

Lupus Extreme on toteuttanut muutaman yhdistelmäharjoituksen peruskuntokauden aikana lumikengillä ja lisää on talven mittaan luvassa. Niiden lisäksi jokainen on tahollaan treenannut oman suunnitelmansa mukaisesti kehittäen kuntoaan ja pyrkien parantamaan tarvittavia osa-alueita.

Jannet ovat kuluttaneet juoksukenkiä hieman aiempaa enemmän, tosin hiukan eri tarkoituksessa. JanneS on luonut juoksukuntoaan Esport Centerin sisäradalla kesän päätavoitteenaan olevaa 24 tunnin rogainingia varten. JanneH taas tähtää selvästi lyhyemmälle matkalle, eli maratonille, ja on tästä syystä keskittynyt lähinnä juoksemaan kovavauhtisia lenkkejä. Vauhtia on käyty hakemassa säännöllisesti myös Pihkaniskojen ja Helsingin Jyryn järjestämiltä korttelirasteilta.

Reijo ja Anu ovat peruskuntokauden aikana hiihtäneet suhteellisen paljon, mutta myös juosseet ja pyöräilleet tuntuman ylläpitämiseksi. Kevään mittaan mukaan tulevat perinteiset suunnistusharjoitukset ja pyöräilyn määrää kasvatetaan. Takana on myös pari hiihtosuunnistusstarttia urheilun pääpainon ollessa kuitenkin määrässä ja monipuolisuudessa.

Lääkkeet perustekemisessä ovat kaikilla säilyneet viime vuoden kaltaisena, eli jokainen on pitänyt lajivalikoimaa laajana. Tällöin ei pysty yksittäisiin lajeihin keskittymään niin tehokkaasti, joten lajikohtainen kehitys esimerkiksi kiipeilyssä ei ole paras mahdollinen. Joka päivä ei kuitenkaan voi harrastaa juoksua, pyöräilyä, hiihtoa, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä jne., vaan viikon ohjelmaan pitää valita ne lajit, jotka aikatauluun sopivat ja joita on tarve treenata.

Tuntimäärät ovat pyörineet kohtalaisen hyvin suunnitellulla tasolla. Pieniä flunssanpoikasia lukuun ottamatta harjoittelua haittaavia terveydellisiä haittoja ei ole ollut. Enemmänkin voisi ja tekisi mielikin urheilla, mutta jo nykyisen tuntimäärän sijoittaminen työ- ja perhe-elämään aiheuttaa haasteita ja vaatii rutkasti suunnittelua.

Treenimielessä on hyvä käydä talvella myös vähän kilpailemassa, ja tiimin jäseniä voikin talven mittaan bongata vielä mm. hiihtosuunnistuksen Uudenmaan aluemestaruuskilpailuista, Finlandia-hiihdosta sekä ensi sunnuntain Hyvinkää Expert hiihdosta.

Normaali treenimaisema