Pronssia Tsekin MM-rogainingista 2022 (kisaraportti)

JanneS ja Manu Humppi saivat pronssia Tsekissä järjestetyssä MM-rogaining kisassa. Matkaa kertyi yhteensä 108 km ja nousua noin 5km. Hopean hävisimme 3 minuuttia ennen meitä maaliin tulleelle joukkueelle samoilla pisteillä.

Pronssimitali; kuva by Manu Humppi

Valmistautuminen

Sulkavan SM-kisan jälkeen kysyin Manua pariksi MM-kisoihin ja hän muutaman päivän miettimisen jälkeen ilmoitti tulevansa mukaan. Vaikka olemme tunteneet toisemme kymmenen vuotta, emme ole koskaan kisanneet yhdessä emmekä edes käyneet yhteislenkillä, joten valmistauduimme juttelemalla varusteet ja kisataktiikat lävitse ennen kisaa. Molemmilla meillä on onneksi takana useita 24h rogaining kisoja, joten ihan pystymetsästä emme kisaan kuitenkaan lähteneet. 

Ehdimme onneksi käydä mallikartalla hakemassa muutaman rastin kilpailua edeltävänä päivänä. Itse mallikartta ei nyt kovin realistista kuvaa antanut siitä millaista maasto kisassa tulisi olemaan, mutta saimme hiottua yhteistyötä paremmaksi pienen väittelyn jälkeen mitä kautta kakkosrasti kannattaisi hakea mallikartalta. 

Rasti mallikartan alueelta

Reittisuunnitelma

Arvioin ennen lähtöä, että voisimme edetä ainakin n. 110 km vuoristossa. Sulkavalla kilometrejä tuli meille molemmille yli 130km, mutta tiedossa oli, että Tsekeissä olisi paljon enemmän nousua ja hitaita osuuksia. Etenemisen arviointi vuoristossa on todella hankalaa, yhteen ylämäkeen kun voi mennä pahimmillaan melkein tunti, mutta toisaalta tasaisella ja alamäissä eteneminen voi olla hyvinkin nopeaa maaston ollessa kulkukelpoista. Kartassa oli oikeastaan kolmea väriä, valkoista - joka voi tarkoittaa mitä tahansa todella nopeasta metsästä läpipääsemättömään kuusitaimikkoon, keltaista - joka kuvaa avoimia alueita (ne olivat kaikki hyväkulkuista) ja kiellettyjä alueita. 

Suunnittelu käynnissä; kuva by Manu Humppi

Yllätyksemme kartan länsipuolen isoimmat mäet oli lähes kokonaan kiellettyä aluetta, poislukien muutama polku, joita pitkin pääsi alueen läpi toiselle puolelle. Tietenkin tuon alueen toiselle puolelle oli laitettu niin monta rastia, että pakkohan sinne oli mennä. Päädyimme suunnitelmaan, jossa ensin hakisimme kartan itäpuolelta lähes kaikki rastit ja sitten suuntaisimme kartan eteläosassa olevan laakson kautta länsipuolen rinteille ja lounaiskulmasta kielletyn alueen toiselle puolelle, sieltä sitten pohjoiseen ja riippuen lopussa käytettävissä olevasta ajasta, hakisimme paluumatkalla mahdollisimman monta rastia matkalta. 

Koitimme hahmottaa reittiä käyrien mukaan ja maksimoida käyriä pitkin menemisen ja minimoida ylä- ja alamäet. Aika hyvin tuossa onnistuimme, mutta tuli noita ylämäkiä siitä huolimatta ihan riittävästi. 

Kilpailu

Juuri ennen lähtöä päädyimme vielä piirtämään reittisuunnitelmaan alkuun kolmanneksi rastiksi 64:n, jonka kautta menisimme 82:lle, mutta heti startin jälkeen huomasimme että tuon lisäyksen jälkeen rasti 33 on suurin piirtein samoilla käyrillä mitä pitkin menemme 64:lle, joten päätimme hakea myös sen. Uutena kokemuksena 33:lla saimme herätellä rastileimasimen. Muutoin nuo rastileimasimet toimivat todella hienosti kädellä heilauttamalla parinkymmenen sentin päästä. Järjestävät kertoivat etukäteen, että jos rastilla ei ole kukaan käynyt vähään aikaan, sen saattaa joutua herättämään, joten tuo ei ollut sinänsä yllätys. Suosittelen tuota leimaustapaa kyllä Suomenkin kisoihin - todella paljon miellyttävämpää leimata käden heilautuksella kuin tunkea jokaisella leimasimella SI-tikku sinne leimasimen sisään. 

Lähtötunnelmissa; kuva by Hana Orienteering

Suunnistimme alun varmasti ilman virheitä hyvällä vauhdilla edeten. Ensimmäinen pieni kompurointi tapahtui 107:lla, joka oli helpon näköinen rasti kartassa, mutta luin rastimääreen väärin ja lähdin kiertämään jyrkänteen taakse. Katsoin nopeasti rastimääreen tarkoittavan että kyseessä olisi jyrkänteen lounaispuoli, kun kyseessä olikin lounainen jyrkänne, ja itse rasti oli jyrkänteen koillispuolella. Kiersimme tuossa ehkä sellaiset 5 minuuttia ylimääräistä. Samassa yhteydessä pääsin myös kokemaan millaisen sähköiskun sähköaidasta saa - ja onnistuin ottamaan sen tietenkin kahteen kertaan. Jos ketään kiinnostaa niin tunne oli aika samanlainen kuin jos jalkaan tulisi yhtäkkiä kramppi. Yhtä kokemusta taas rikkaampana matka jatkui. 

Seuraava haastava rasti oli 105:n, joka oli aika peitteisessä rinteessä oleva jyrkänne. Onneksi kuitenkin senkin kohtuu hyvin löysimme pienen etsimisen jälkeen. Vähän sen jälkeen meillä oli pisin yksittäinen rastiväli 36-66, johon meillä kului melko tarkkaan tunti. Sen viimeisenä osiona oli reilu sata nousumetriä puron vartta pitkin. Tuo nousu oli samalla rankin mutta myös muistettavin osuus koko kisassa. Puron ympäristö oli erittäin peitteistä ja päädyimme hyppimään mättäältä mättäälle puroa pitkin. Todella kaunis paikka.

Jatkoimme siitä suunnitelman mukaisesti kartan lounaiskulman siivousta rasteista ja kun lähdimme pohjoiseen n. 60 km etenemisen jälkeen, laskimme että joudumme oikaisemaan jotain pois alkuperäisestä suunnitellusta reitistä. Maalin lähellä oli vielä ryppäänä 53-76-95-75 rastit, jonne meidän pitäisi ehtiä hyvissä ajoin että saisimme niistä pisteet. Päätimme jo tuolloin, että jätämme ainakin 89-92 pois kartan luoteiskulmasta. Lopulta jätimme vielä 71:n pois jo siinä kohtaa. 

kuva by Hana Orienteering

Arvioimme aika tarkkaan n. 4-5 tuntia ennen ajan loppumista, mitä jokaiseen rastiväliin menisi aikaa, josta syystä päätimme tiputtaa pois 60-91:n ja ihan viime hetkillä totesimme ettemme ehtisi hakea myöskään 62:sta, vaikka menimme aika läheltä sitä. Haku olisi kuitenkin ollut yli 100 metriä nousua, josta puolet maastossa. 

Loppuun olimme alunperin piirtäneet 75:lta kierron käyriä pitkin vesipisteen kautta pohjoisesta 20:lle, mutta arvioimme 75-55 välin olevan nopeampi suoraan mentynä, vaikka siinä olikin yli 200 metrin yhtäjaksoinen nousu. Nuo polkuja pitkin tehdyt loivat nousut olivat kuitenkin kohtuullisen nopeita verrattuna umpimetsä nousuihin. Ihan lopussa tavoitteena oli hakea 44-23 ja jos olisi aikaa, vielä mennä 20:n kautta maaliin, mutta valitettavasti emme mitenkään ehtineet 20:lle, joten tulimme maaliin ajassa 23 tuntia ja 53 minuuttia, oman sarjan kolmantena ja kokonaiskilpailun yhdentenätoista joukkueena. 

Reitit löytyvät täältä

Tulokset löytyvät täältä

kuva by Hana Orienteering

Analyysiä

Olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Tiesimme, että täydellisellä suorituksella meillä olisi mahdollisuus mitaliin, mutta silti tuli hieman yllätyksenä että hopea jäi vain pienestä kiinni, vaikka suoritukseen jäi vielä parannettavaa - kuten yleensä aina rogainingissa. Tällä kertaa nuo olisivat olleet pieniä juttuja, muutama rastinotto olisi voinut olla sujuvampi. Itse reittisuunnitelma oli hyvä ja pystyimme etenemään hyvää vauhtia alusta loppuun ilman mitään romahtamisia. Odotetusti meillä oli hieman nopeuseroa, Manun ollessa hieman nopeampi. Eniten eroa tuli alamäissä, mutta ei onneksi kovin paljoa sielläkään. Yleensä nuo nopeuserot ovat tasoittuneet matkan edetessä, mutta tällä kertaa tilanne pysyi samana alusta loppuun.

Jatkosuunnitelmat

Tästä on hyvä jatkaa kautta vielä Vaarojen Maratonille yhdelle kierrokselle (65km) ja kauden päätteeksi on totutusti Synkkä Syysunelma. Molemmissa tavoitteena tehdä hyvä suoritus ilman sen kummempia aika tai sijoitus paineita.

Pikku hiljaa ajatukset ja suunnitelmat alkavat kuitenkin siirtyä ensi kauteen ja ilmoittauduin  Madeira Island Ultra-Trail 115k matkalle huhtikuun lopussa. Se toimii hyvänä motivaattorina mäkitreeneihin ja varsinkin alamäkitekniikan hiomiseen talvella ja alkukeväästä. Pääkisana ensi vuonna ovat kuitenkin Rogaining MM-kisat Lake Tahoella (US) heinäkuun lopussa ja siihen perään Rogaining EM-kisat Varsinais-Suomessa.

JanneS

SM-rogaining Sulkava (kisaraportti)

JanneS ja Juha (Jussi) Lehtonen voittivat Sulkavalla pidetyn SM-rogaining kilpailun n. 133km (3500-4000 nousumetriä) etenemisen jälkeen. Kilpailu oli tiukka ja lopputulos oli auki viimeisille tunneille saakka. Teimme varman suorituksen ilman suunnistusvirheitä ja pystyimme etenemään koko 24 tunnin ajan hyvää vauhtia. 

Lähtötunnelmissa

Valmistautuminen

Oma valmistautumiseni kisaan onnistui erittäin hyvin, heinäkuun alkupuolella tehty 6 päivän fastpacking vaellus Korsikalle valmisti hyvin pitkään koitokseen ja alkukeväästä juostu TransGranCanaria 126k antoi uskoa, että pystyn pitämään hyvää vauhtia yllä koko kisan. Suunnistus harjoitukset ovat ainoa osa-alue, joka on jäänyt tänä keväänä vähän vähemmälle. 

Jännitystä aiheutti eniten Mikan alkuviikosta turvonnut jalka, joka osoittautui rasitusmurtumaksi, ja tuosta seurannut uuden parin etsiminen. Onneksi Jussi kisaviikon tiistaina pienen miettimisen jälkeen suostui lähtemään mukaan. Tiesin meillä olevan jonkin verran vauhtieroa Jussin hyväksi, mutta edellisen parin viikon aikana hänen juoksemansa 400km+ ja reilu 10km+ nousua tasoittivat tuota eroa, joten lähdimme kisaan luottavaisina. Tavoitteena oli vain tehdä hyvä puhdas suoritus ja katsoa sitten maalissa mihin asti se riittää.

Kilpailu

Teimme yhdessä reittisuunnitelman, joka oli n. 118km kuljettua matkaa, mutta lisäsimme reittiin pari lisälenkkiä ja katsoimme loppuun parikin oikoa, mikäli näyttäisi että joudumme jättämään jotain välistä. Reittisuunnittelu oli tällä kertaa aika haastava, Partalansaari jakautuu pystysuunnassa kolmeen lohkoon saaren sisällä olevien kohtuullisen isojen järvien takia ja rasteja oli laitettu kartalle niin paljon, että jotain täytyisi jättää pois. Päädyimme lähteä kiertämään karttaa vastapäivään ja jättämään kartan ylemmän keskiosan pois.

 

Startista lähdimme kohti 4H rastia ja huomasimme melko nopeasti, että sinne ei alussa kovin moni muu lähtenyt ja saimme aika rauhassa tehdä omaa suoritusta. Metsä oli todella märkä ja katsoin kellosta, että 7 minuutin kohdalla sukat olivat jo läpimärät. En tiedä oliko tuo henkilökohtainen ennätys, mutta ei se siitä kauaksi voinut jäädä. Rastit tulivat hyvin vastaan ja leikimme jonkin aikaa kissa-hiiri leikkiä Dr. J and Dr J tiimin kanssa, välillä me olimme edellä ja sitten taas toisin päin, kunnes otimme paremman poistumisen pientä uraa pitkin rastilta 9E ja näimme pojat rantapusikossa kun juoksimme uraa pitkin ohitse, jonka jälkeen reittimme poikkesivat toisistaan.

Vauhdissa kurapolulla

Meillä oli täsmälleen sama aloitus Dr. J and Dr. J tiimin kanssa, kun taas Team Duro valitsi alussa etelän suuntaan koukkauksen, jonka jälkeen reittimme yhtyivät pidemmäksi aikaa. Nyt jälkikäteen, kun vertailen reittejä, sanoisin että Durolla oli selvästi parempi aloitus kuin meillä. Vaikka tuo koukkaus oli aika pitkä matkallisesti, suuri osa rastiväleistä oli tiesiirtymiä. Alla olevasta kuvasta näkee tilanteen muutaman tunnin jälkeen. 

 

Ensimmäiset pari tuntia

 

Jatkoimme 9E:ltä etelään kohti 9A:ta, joka olikin hieno rastipiste. Sen jälkeen reittimme erosi Duron reitistä siten, että haimme 10E:n, jonka he jättivät välistä. Vaikka tuo 10E ei ihan lähellä ollut, oli rastin haku aika nopea teitä pitkin ja perillä odotti paikallinen nähtävyys ”kivikirkko”, jonne oli hyvät opasteet. Tuo haku ehdottomasti kannatti. 

 

Matka jatkui hakemalla kaikki rastit 10H:lle, jonka jälkeen tulimme saman niemen toista laitaa etelään ja jatkoimme kohti kartan lounaiskulmassa olevaa niemenkärkeä. 

Reittivalinnat kartan länsipuolella

Alkuperäisessä reittisuunnitelmassa olimme jättäneet tuon optioksi, mutta olimme niin paljon alkuperäistä aikataulua edellä, että päätimme hakea kaikki rastit niemestä, joka osoittautuikin hyväksi päätökseksi. Vaikka siirtymä niemen eteläosiin oli aika pitkä, meni se nopeasti teitä pitkin. 

 

Pääsimme myös kokemaan ensimmäisen kahlauksen 4B:n jälkeen. Kilpailuohjeissa uinti oli kielletty, mutta karttaan oli merkitty useampia ylityspaikkoja, joiden syvyydeksi oli ilmoitettu maksimissaan 150cm. Me menimme yhteensä neljästä kahlauskohdasta, joista kaksi oli rintaan asti ja toiset kaksi vähän polven yläpuolelle. Ilmeisesti taktiikoita ylityksiin oli useampia - me otimme reput kantoon ja painelimme suoraan yli vaatteet päällä. Eipä tuo kastuminen haitannut kun koko päivän satoi enemmän tai vähemmän.

Välillä menimme melkein samoja jälkiä

Kartan eteläosissa meidän ja Duron reitit erosivatkin sitten aika paljon heidän hakiessa ensin 7B rastin, jonka jätimme väliin ja sitten he hakivat kierron 8H, 8G, 10C ja 6B ja palasivat sen jälkeen hakemaan rastit kartan etelälaidalta. Me jätimme 8H ja 6B kokonaan väliin ja haimme 10C – 8G myöhemmin. 

 

Reitit kartan eteläosissa

Jätimme alkuperäisen suunnitelman reitistä pois 7D ja 4G:n, mutta haimme 5D-3B-10D, jonka jälkeen palasimme vesipisteen kautta reitille ja haimme 7F:n pienellä kierrolla. Väli 5D-3B oli todella hidas ja meillä meni siihen 20 min. Koko 5D-3B-10D-vesipiste kiertoon meiltä meni melkein puolitoista tuntia. Durolla meni 20 min 5D-vesipiste väliin, joka olisikin ollut parempi reittivalinta tuossa kohtaa. Olisimme ehtineet tuolla yli tunnin säästöllä hakea 7H-9J kierron lopussa. Sen sijaan 7F:n haku oli hyvä tuossa kohtaa, eikä siihen mennyt kovin pitkää aikaa. 

 

Haimme Duron aiemmin hakemat 10C ja 8G idän kautta ja bonuksena vielä 5E, jonka jälkeen reitit taas yhtyivät joksikin aikaa. 

 

Kaakkoiskulma

Lopussa meillä oli sen verran enemmän aikaa käytössä kuin Durolla, että ehdimme tehdä piston 2G ja 9G, jonka jälkeen pääsimmekin sitten järjestäjien "haastatteluun" 4I:llä ja kuvattavaksi 10J:lle mennessä. Emme tuolloin tienneet, että Duro on tulossa kymmenen minuuttia perässä, kunnes vasta tulimme heitä vastaan 3H:lta poistuessa. Sen jälkeen ainoa tavoite olikin pitää Duro takana ja pää kääntyili varsinkin Jussilla vähän väliä katsomaan tuleeko takaa ketään viimeisillä suorilla. Arvelimme kyllä 10 minuutin keulan riittävän hyvin ja kyllähän se riittikin. Maalissa olimme noin ajassa n. 23h 35min - eli reilusti etuajassa. Optimi olisi n. 5-10 min ennen määräaikaa, mutta emme mitenkään olisi ehtineet hakea 7H, 9J, 6F tai 6I rasteja, ja kaikki muut lähirastit olimme jo hakeneet. 

Maaliintulo

Reittisuunnitelma oli kokonaisuudessaan hyvä – erityisen tyytyväinen olen siitä, että osasimme tehdä ensimmäiset muutokset jo 6 tunnin kohdalla, kun olimme edellä aikataulua. Alussa Duron aloitus oli parempi ja loppupuolella 3B-10D haku oli huono, mutta muilta osin en juurikaan keksi parannettavaa reittiin. Saimme 4 pistettä enemmän kuin Duro 7km lyhyemmällä reitillä, mutta toisaalta noihin kilometreihin ei kannata liikaa keskittyä. Lopulta ainoa mikä ratkaisee on kuinka kauan rastien hakuun kuluu, ja joskus kannattaa juosta pitkiäkin tiesiirtymiä jos jalka on iskussa ja suorempi vaihtoehto on hitaampi. 

Maaliintulo

Rastit löytyivät todella hyvin ja pummeja tuli yhteensä alle 5 minuuttia koko matkalla. Otimme todella tarkasti ja huolella hankalimmaksi oletetut rastit - Jussilla oli päävastuu suunnistamisesta, kun taas minulla oli päävastuu reitistä ja mitkä rastit haemme. Suurin osa rastipisteistä oli selkeitä, mutta muutamat jonkin verran haastavampia. Haastava tuota vaikeustasoa on verrata EM/MM kisoihin, mutta oma fiilis oli, että aika lähellä oltiin haastavuudessa – ehkä hieman helpompia nuo olivat, muttei mitenkään merkittävästi. EM/MM kisoissakin suurin osa rasteista on erittäin selkeitä (mäen päällä, polkujen risteys tms.), ja seassa on jokunen haastavampi, varsinkin jos sinne sattuu yöaikaan. 

Järjestelyt toimivat erittäin hyvin - toivottavasti sama tiimi järjestää kilpailuja jatkossakin. Rastipaikat oli hyvin valittuja - mukaan oli otettu paikallisia nähtävyyksiä ja samalla tuli nähtyä Partalansaaren parhaat paikat. Rasteja oli myös laitettu tasaisesti kartalle, eikä reittisuunnitelma ollut mitenkään itsestäänselvyys. 

Linkki reittiseurantaan täältä ja tulokset täältä.

Varusteet

Meillä oli mukana hyvin varavaatetta sääennusteen ennustaessa sadetta melkein koko kilpailun ajaksi. Mukana oli sadetakin lisäksi sadehousut, merinovillainen pitkähihainen, pipo, hanskat, buff ja ohut tuulitakki. Mitään noista en onneksi tarvinnut repusta, startissa päälle laitettu pitkähihainen urheilupaita ja pitkät trikoot riittivät hyvin. Pidän silti äärimmäisen tärkeänä pitää varavaatteita mukana ihan turvallisuustekijänä. Jos matkalla loppuu energia eikä pysty pitämään vauhtia ja samalla lämmöntuottoa yllä, tulee kylmä hyvin nopeasti. Ainoa, joka noista oli extraa normaaliin oli sadehousut, ja ne todennäköisesti jätän jatkossa pois. Repun paino oli startissa aika tasan 5kg, sisältäen litran vettä ja ehkä noin kilon verran syötävää.

Eväät

Menin jo tutuksi tulleella valikoimalla – söin kerran tunnissa, mukana oli 5 x ruisleipää, jotka otin 4 tunnin välein, ja muina eväinä oli 8 x suklaapatukkaa, 6 x Nosht vauhtikarkkia, 3 x 50g karkkipussia ja 4 x Tailwindiä. Maalissa jäljellä oli yksi karkkipussi ja yksi suklaapatukka. Energiat riittivät hyvin eikä mitään romahduksia tapahtunut. 

Jatkosuunnitelmat 

Seuraavaksi suuntana on Rogaining MM kilpailut 3 viikon päästä Tsekissä. Pariksi lähtee Duron riveissä kilpaillut Manu. Kilpailualueen alimman ja korkeimman kohdan erotus on hieman yli 900 metriä, joten odotuksissa on kunnolla nousumetrejä. 

Kuvat: Northern Adventure Team

JanneS

Fastpacking GR20 (200km) Korsikassa 6 päivässä

Janne ja Niko kävivät vaeltamassa Euroopan haastavimmaksi vaellusreitiksi mainostetun GR20:n Korsikassa. Tavoitteena oli tehdä Nikolle hyvä valmistava harjoitus syyskuun TOR:iin ja samalla lomailla hienoissa maisemissa, ja molemmat tavoitteet täyttyivätkin hienosti.  

GR20

GR20 on Korsikalla Calenzanasta Concaan vievä n. 200km vaellusreitti, joka on jaettu 16 päiväetappiin. Suurin osa vaeltajista vaeltaa yhden etapin päivässä. Reitin voi vaeltaa kumpaan suuntaan tahansa, me valitsimme suositumman suunnan pohjoisesta etelään. 

Reitti menee pohjoisesta etelään Korsikan keskiosien läpi

 

Etapit päättyvät aina Refugioille, joista sai ostaa ruokaa ja evästäydennyksiä, joskin valikoimat vaihtelivat hyvin suuresti riippuen siitä kuinka etäällä teistä refugio oli. Refugiot ovat myös ainoita paikkoja, joissa reitillä saa majoittua. Majoitusvaihtoehdot hieman vaihtelivat paikoittain, mutta suurimmasta osasta löytyi ennakkoon varattava sänkypaikka makuusalista, valmiiksi pystytettyjä telttoja ja telttapaikkoja omilla teltoilla majoittuville. Reitille osuu joitakin hotelleja, joten myös erittäin kevyillä kamoilla tehty juoksuvaellus on mahdollinen. Tapasimme muutaman kaverin, jotka olivat juoksemassa reitin neljässä päivässä ja he majoittuivat hotelleissa. Me valitsimme perinteisemmän tavan ja kannoimme molemmat omat teltat mukana, painoa selässä oli ilman ruokia ja vesiä n. 6 kiloa, käytännössä startissa rinkka painoi kaikkineen n. 10-11kg. Ruokia olisi halutessaan voinut kantaa vähemmänkin, matkalta niitä olisi saanut sen verran hyvin. Kun oli omat aamu- ja iltaruoat mukana, emme joutuneet turvautumaan niin paljon paikalliseen tarjontaan, mikä olikin hyvä koska siinä vaiheessa kun olimme perillä, oli illallisvaraukset jo menneet ja joinain päivinä muut söivät jo jälkiruokiaan kun tulimme refugiolle. 

Refuge d'Usciolu vuorenrinteellä

1. Päivä: Calenzana - Ascu Stagnu + Monte Corona (33 km, 3850 m+, 14 tuntia)

Starttasimme Calenzanasta heti aamutuimaan 6:15 ja ajattelimme olevamme ainoat siihen aikaan liikkeellä olevat, kunnes puolen tunnin kohdalla alkoi selkiä tulla vastaan ja lopulta ohittelimme ensimmäisten tuntien aikana parikymmentä vaeltajaa, ennenkuin saimme vaeltaa loppuetapin ilman muita. Sama kuvio toistui joka aamu, ensimmäiset lähtivät liikkeelle hieman ennen auringonnousua jo klo 5:00, mutta suurin osa heti aamun auringon ensi säteiden sarastaessa klo 5:30-6:00. 

 

 

Reitti menee kivikossa kallion reunaa ylöspäin

 

Ensimmäisellä etapilla Refuge d’Ortu di u Piobbu:un oli nousua reilut 1.5 kilometriä, mutta onneksi vielä tässä kohtaa hyvillä poluilla. Olimme hyvävoimaisina refugiolla ja pienen tauon jälkeen päätimme lähteä huiputtamaan lähellä olevaa Monte Coronaa (2.144m), josta palasimme takaisin refugiolle syömään nopean lounaan ja jatkoimme toiselle etapille kohti Refuge de Carozzu:a. Toinen etappi näyttikin sitten paremmin mitä olisi jatkossakin tiedossa, teknistä ylä- ja alamäkeä, kiviltä toisille hyppelyä ja välillä käsien avulla kalliota kiiveten ylös tai alaspäin.   

Vähän jyrkempi kohta reitillä

Saimme syötyä toisen lounaan Carozzu:ssa ja päätimme lähteä vielä iltaa vasten kolmannen etapin Ascu Stagnuun. Etappi oli vain 6 km, mutta sille oli varattu opaskirjassa peräti 5.5 tuntia. Heti etapin alussa huomasin toisesta Hokasta revenneen kantapään takaosan, jota sitten teippailin ja liimailin kiinni samantien. Liimaukset kestivät noin päivän ja muutaman päivän päästä toisestakin Hokasta lähti kantapään takaosa samasta kohtaa. Näillä kengillä oli juostu vajaat kaksisataa kilometriä ennen tätä reissua, joten täytynee lähettää tehtaalle ja kysyä olivatko maanantaikappale. Yllättäen kyllä puuttuva kantapää ei menoa häirinnyt muuta kuin vähän alamäissä, joissa terävät kivet iskivät välillä läpi. 

 

Hokat parin päivän jälkeen

 

Aurinko oli paistanut koko päivän ja omalta osaltani ensimmäinen ja oikeastaan ainoa romahdus tapahtui kolmannen etapin viimeisessä ylämäessä. Nousu alkoi käytännössä toisen etapin refugiolta ja nousi jokilaaksoa pitkin vajaan kilometrin vertikaalia. Kropan lämpötila nousi sen verran, että jouduin ottamaan pienen lepotauon ainoassa varjopaikassa mitä löysimme. Katselin siinä samalla opaskirjaa ja huomasin hieman ylempänä olevan lammen, jossa sain laskettua kropan lämpötilaa sen verran, että pääsimme mäen päälle ja siitä puolen kilometrin laskun auringon jo alkaessa laskea.

Lepotauko ainoassa varjoisassa paikassa

Uinti vuoristolammessa

Jälkikäteen ajatellen kolmas etappi kahden pitkän etapin ja Monte Coronan huiputuksen päälle saattoi olla vähän liikaa ja ekasta päivästä tulikin pisin ja rankin koko reissussa. 

2. Päivä: Ascu Stagnu – Castel di Vergio + Monte Cinto (28 km, 2.400m+, 12 tuntia) 

Toinen päivä alkoi neljännen etapin pitkällä 1.3km nousulla Monte Cintolle (2.706m). Itse huippu oli vain noin kilometrin sivussa reitiltä ja eri lähteiden mukaan nousuakin oli vain 100-200 metriä, mutta saimme silti menemään noin puolitoista tuntia huipulla käyntiin ja paluuseen. Eksyimme menomatkalla useampaankin otteeseen, kunnes tajusimme reitin menevän alempana rinteessä. Näkymät olivat kyllä ehdottomasti tämän kierron arvoiset ja suurin osa muistakin vaeltajista kävi Cinton huipulla, kun edellisenä päivänä Coronalla näimme vain yhden ihmisen. Monte Cinto on Korsikan korkein huippu ja näkymät olivat sen mukaiset. 

 

Aamun ekalla etapilla sai ohitella aiemmin lähteneet

Viides etappi Castel di Vergioon oli helppokulkuista polkua, mutta matkaa tuli 15 kilometriä ja nousuakin melkein kilometri. Olimme Castel di Vergiossa sen verran myöhään, että päätimme jättää toisen päivän kahteen etappiin. 

Monte Cinto - Korsikan korkein kohta

3. Päivä: Castel di Vergio – Refuge de l’Onda (37 km, 2.000m+, 13+ tuntia)

Kolmas päivä alkoi pitkällä (17km), mutta helppokulkuisella etapilla Refuge de Manganu:un. josta matka jatkui ehkä hienoimmalle etapille koko reissulla. Seitsemäs etappi Refuge de Petra Piana:lle nousi teknistä nousua kapealle Bocca a e Porte solalle, josta avautui uskomattoman hieno näkymä laaksoon, missä näkyi kaksi vuoristojärveä Lac de Capitellu ja Lac du Melo. Reitti kiersi laakson reunoja pitkin ja pääsimme ihailemaan Lac du Meloa vielä toiseltakin puolelta, jolloin vasta tajusimme sen olevan pari sataa metriä alempana Lac de Capitellua. 

 

 

Lac de Capitellu ja taustalla Lac du Melo

 

Nikolla alkoi energian imeytymisongelmat etapin alkupuolella, eikä hän saanut mitään sisään Petra Pianalla. Siitä huolimatta päätimme lähteä vielä kolmannelle etapille, jotta pysyisimme aikataulussa ja loppumatkalle jäisi vähän pelivaraa. Tähän reitin kahdeksanteen etappiin kuluikin sitten ihan kunnolla aikaa, vaikka polut olivat pääsääntöisesti hyväkuntoiset, 500 metrin nousu lopussa tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta punnersimme kuitenkin itsemme Refuge de l’Ondaan, jossa Nikon energianimeytymisongelmat jatkuivat.  

Siinä se polku menee

4. Päivä: Refuge de l’Onda – Bergeries d’ E Capanelle (27 km, 1.700m+, 11 tuntia)

Neljännen päivän aamuna Niko sai onneksi pidettyä ruoat jo sisällään ja pääsimme liikkeelle kohti Vizzavonaa reitin yhdeksättä etappia. Päätimme jo aamusta tehdä vain kaksi etappia ja koittaa palautella loppumatkaa varten, joten meillä oli reissun pisin, yli tunnin tauko Vizzavonassa, kun tilasimme pitsat ja nautiskelimme ne ihan rauhassa. Päivän toinen etappi (kymmenes reitillä) alkoi pitkällä, melkein kilometrin nousulla 8.5 kilometrin matkalla, jonka jälkeen reitti jatkui suhteellisen tasaisena loppuun asti. 

Pitsa maistui Vizzavonassa

Kaksi etappia päivässä olisi sellainen tahti, jota uskoisin meidän pystyvän jatkamaan lähes loputtomiin.  Koska tällä reissulla oli myös harjoituksellinen tavoite niin tiedossa oli, että jos ei mitään ihmeellistä sattuisi, loppuun pitäisi tehdä kahtena päivänä kolme etappia, jotta pääsisimme kuudessa päivässä reitin läpi. Tällöin voisimme nauttia yhdestä suunnitellusta varapäivästä Korsikalla ihan turisteina. 

5. Päivä: Bergeries d’ E Capanelle – Refuge de Matalza (42 km, 2.400m+, 13.5 tuntia)

Viides päivä alkoi helpolla 14km etapilla (nro 11) hyviä polkuja, jonka jälkeen alkoi reitin eteläisen puolen hienoin etappi, jossa noustiin ensin melkein kahteen tonniin ja sitten loppu etappi käveltiin välillä toisella puolella vuoren harjannetta, välillä toisella. Maisemat olivat todella hienot, tosin auringon paistaessa täydeltä taivaalta meno oli aika raskasta. 

 

Harjanteella menevä polku

Nousussa Refuge de Pratille näimme paikallisen miehen heittelevän isompia kiviä polulta sivuun. Kun pääsimme hänen kohdalleen, huomasimme ettei hänellä ollut ollenkaan kenkiä. Miehellä oli mukanaan kaksi koiraa, lapio ja pieni vesipullo. Valitettavasti meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kun koitimme kysyä kengistä, niin luulisin että vastaus oli jotain siihen suuntaan, että ei pyhiinvaellusmatkoillakaan kenkiä käytetty ja pitkä selitys hymysuin ranskaksi päälle, josta selityksestä emme ymmärtäneet mitään. Vaikka menimme ihan ok vauhdilla mäen ylös, ei tätä kaveria tarvinnut kauaa odotella Refugella – toki hän oli heitellyt matkalla ne isot kivet extrana pois. Meille ei selvinnyt oliko hän vaeltamassa, töissä vai muuten vain raivaamassa polkuja.

Harjanteet jatkuivat suuren osan päivää

 

Harjanteet jatkuivat vielä 5 ensimmäistä kilometriä päivän kolmatta etappia (13), jonka jälkeen laskeuduimme laaksoon ja jatkoimme helppoja polkuja päivän majoitukseen. Siellä muut olivat jo illallisella, mutta onneksi meille löytyi vielä viimeisestä nurkasta telttapaikat. Suihkussa käynti olikin sitten varsinainen elämys, harvoin sitä saa käydä jääkylmässä suihkussa suoraan kasteluletkusta, mutta on tuokin parempi kuin ei ollenkaan suihkua. Jokaisessa majoituksessa oli jonkinlainen suihkumahdollisuus, veden lämpötilat sitten vaihtelivat todella paljon. 

 

Suihku Refuge de Matalzassa

6. Päivä: Refuge de Matalza – Conca (40 km, 1.800m+/2.800m-, 13 tuntia) 

Viimeinen päivä alkoi pitkällä melkein 10 km hyväkulkuisella nousulla Monte Alcudinan huipun vierestä menevään solaan, josta oli tekninen lasku ensimmäiselle Refugiolle. Refugion jälkeinen toiseksi viimeinen (15) etappi kiersi vuorenrinnettä pitkin Bavellan kylään, jossa pidimme pitkän, hieman yli tunnin tauon paikallisessa ravintolassa. 

 

Vaihteeksi hyvää polkua 15. etapilla

Viimeinen etappi (16) olikin sitten reissun pisin kilometreissä (19km) ja laskua oli tiedossa 1.600m. Täytimme vedet n. 5km kohdalla olleesta Refugiosta, mutta pari kilometriä sen jälkeen polulla oli istumassa vanha pariskunta, jotka olivat tulleet 12km enimmäkseen nousua reitin eteläpäästä paahtavassa kuumuudessa. Meillä oli pieniä kommunikaatiohaasteita, mutta sen ymmärsimme että heiltä oli kokonaan vesi loppunut ja he näyttivät sen verran uupuneilta, että annoin puolet omista vesistäni heille, jotta he pääsevät viimeiset pari kilometriä Refugiolle. Menin sitten loppuetapin itse alle litralla vettä, kun etapin lähteet olivat täysin kuivia. 

Jollain on ollut ylimääräistä aikaa kasata kiviä juurakkoon

 

Yhteensä matkaa kertyi 206km, 14.200m+ nousua ja Garminin mukaan yhteiskulutus oli 21.000 kcal. Monte Coronasta ja Cintosta matkaa kertyi extra 7km, nousua 777m+ ja noihin huiputuksiin meni yhteensä n. 3.5 tuntia ylimääräistä aikaa. Yhteensä olimme liikkeellä 76 tuntia, josta 7 tuntia oli taukoja päivien aikana. 

Suosituksia

Mukana meillä oli reittioppaana Paddy Dillon: The GR20 Corsica - The High Level Route (Cicerone) josta löytyy kaikkien etappien kuvaukset, mistä saa lisää vettä jne. Se kannattaa ilman muuta hankkia jos aikoo vaeltaa GR20:n. Reitti on kyllä erittäin hyvin merkitty eikä mukaan tarvita erikseen karttoja, mutta joissain kohdissa tarkistimme sijainnin kännykällä GaiaGPS:stä, jonne olin ladannut offline-kartat ja reittijäljen. 

Reittimerkki ja taustalla Lac du Ninu

Jos haluaa mennä vaihtoehtoisia reittejä tai tehdä omia sivuretkiä, merkintöjen taso vaihtelee hyvin paljon ja silloin on syytä olla tarkempana siitä missä menee. 

Risteykset oli hyvin merkitty

Hieman yllätyksenä tuli kuinka pieniä kaupat olivat matkan varrella. Matkalta sai kyllä hyvin lisäruokaa, patukoita, vettä, juotavaa, aurinkorasvaa yms. mutta kaikki muut piti olla mukana. Calvista löytyi hyvin varusteltu Intersport, josta olisi saanut täydennystä retkivarusteisiin ja sieltä haimme kaasupullon, mutta sen jälkeen tarjonta oli hyvin rajallista. 

Viimeinen sola ennen laskua Concaan

Vaelsimme heti heinäkuun alussa ja ainakin silloin teltoille löytyi ihan kohtuulliset paikat. Oletukseni on, että myöhemmin heinäkuussa ja elokuussa vaeltajia saattaa olla ruuhkaksi asti. Mikäli haluaa majoittua jotenkin muuten kuin omassa telttamajoituksessa, kannattaa varaukset tehdä hyvissä ajoin tai sitten olla varaamassa paikkaa refugiolla aikaisin päivällä. Kun tulimme alkuillasta leiripaikoille, kaikki illallispaikat oli jo varattu ja jäljellä oli muutamia paikkoja omille teltoille. 

GR20 voi kyllä lämpimästi suositella - ehkä ei kuitenkaan ihan ensimmäiseksi vaellukseksi. Korsika oli muutenkin hieno saari ja siellä olisi voinut pidemmänkin ajan viettää. 

JanneS

Transgrancanaria (Classic126) kisaraportti

JanneS kävi juoksemassa TGC:n perusmatkan 126km ajassa 23:35. Juoksu onnistui hyvin ja nousujohteisesti ilman ongelmia. Transgrancanariaa voi ilman muuta suositella kauden avaus kisaksi, hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma, joka ei mene päällekkäin kaikkien kesän ja alkusyksyn kisojen kanssa. 

Transgrancanaria

Tapahtumasta löytyy matkoja lyhyistä perusmatkaan, jossa lähdetään Las Palmasista, noustaan saaren keskiosan vuorille ja lopuksi tullaan alas saaren toiselle puolelle. Tällä kertaa oli jo 20v vuotisjuhlakilpailu, joten tapahtumalla on pitkät perinteet ja aika paljon muitakin suomalaisia oli viivalla eri matkoilla. Oma polkujuoksu ura rajoittuu NUTS300:een, joten kirjoittelen tätä tällaisen polkujuoksunoobin näkökulmasta - miten meni ja mitä olisin voinut tehdä toisin.

Reittikartta

Perusmatkan startti oli illalla klo 23:00, josta sitten reitti lähti pikku hiljaa nousemaan saaren keskiosia kohti. Otin ekan etapin (18.9km/641m+) Arucasiin rauhallisesti, lähdin porukan periltä ja silti tasaisella porukka juoksenteli ohi oikealta ja vasemmalta, ylämäissä ohittelin jonkin verran, mutta seuraavassa alamäessä samat meni sitten ohi. En siitä sen enempää välittänyt, jatkoin omaa mukavaa vauhtia mitä ajattelin jaksavani loppuun asti. Ensimmäisessä huollossa olin ajassa 2:40 sijalla 644, eli jossain siellä koko porukan hännillä reilusta 700 startanneesta. 

Ensimmäinen mäki n 30 min lähdöstä, porukkaa riitti

Tokalla etapilla Teroriin (11.9km/822m+) omat vahvuudet sitten löytyivät kuramäestä. Alkuyön oli vähän sadellut ja nousut olivat hyvin kuraiset. Suurimmalla osalla oli sauvat mukana, mutta ilmeisesti sauvatekniikka oli vähän hakusessa, kun harva näytti laittavan painoa sauvojen varaan. Nyt ne Malminkartanon fasaanissa kuraisilla ja jäisillä keleillä vietetyt tunnit hyödyttivät todella paljon. En laskenut montako ohitin Terorin mäessä, mutta aika monta noita oli ja Terorin huollossa olin 5 tunnin kohdalla sijalla 555. 

Fontanalesin huolto

Huoltoihin tuli hyvin nopeasti rutiini ja luulen, että aika monta ohitin huoltojen aikana. Otin väliajat kellolla huolloista ja pisin oli 13 min El Garañonissa ja nopein lopussa vähän reilu minuutti. Käytännössä otin molemmat lötköt vettä täyteen, nappasin 1-2 banaanin palaa ja 2-4 snäckiä ja 1-2 mukillista Pepsiä, jota sitten join, kun lähdin kävelemään huollosta. 

Yölläkin löytyi kauneutta jos nosti katseen ylös mudasta

Kolmannesta etapista Fontanalesiin (11.4km/1008m+) ei jäänyt isoja muistikuvia, oli vielä pimeää, satoi, paljon mäkeä ja paljon porukkaa ohitettavaksi. Alamäet oli myös kuraisia ja niissäkin pääsin ohittelemaan, kun otin sauvoilla tukea ja annoin mennä. Tilastojen mukaan ohitin tällä välillä n. 120. 

4:llä etapilla pimeys väistyi ja sumu alkoi

Neljännellä etapilla El Hornilloon (9.7km/628m+) tuntuikin sitten että väki väheni ja sai alkaa tehdä omaa suoritustaan ilman jonoja. Jätin Fontanalesin huollossa ohuen tuulitakin päälle, kun just silloin ei satanut ja sitä kaduin sitten myöhemmin, kun jouduin vaihtamaan Salomonin Bonatti sadetakin, pipon, hanskat ja buffin vesisateessa ja ihan tajuttomassa tuulessa harjanteella. Ei siinä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaa ja pitää vauhtia päällä kohti seuraavaa huoltoa. Ensimmäiset maisemat avautuivat sitten hieman ennen El Hornilloa ja sadekin loppui vähäksi aikaa. 

Tekninen alamäki ennen El Hornilloa

Koko reissun pisin nousu alkoi jo vähän ennen El Hornilloa ja jatkui siitä viidennelle etapille Artenaraan (13.4km/1067m+). Nousu ei tuntunut mitenkään hankalalta, mutta oli todella pitkä. Artenaran (65km) laskin noin puoleksi väliksi ja olin siellä noin ajassa 12h 30min, joten ajattelin tässä vaiheessa loppuajan asettuvan jonnekin 25-26 tunnin väliin, mikäli pystyn pysymään liikkeessä ilman isoja ongelmia. 

Ylämäessä ennen El Hornilloa

Kokeneemmat olivat sanoneet, että Tejedassa paistaa aina aurinko ja siellä on kuuma. En uskonut, mutta totta se oli. Kuudes etappi päättyi Tejedaan (11.3km/657m+). Mietin jo pitäiskö vaatetusta keventää, mutta vaihdoin vain takaisin lippikseen, laitoin hanskat pois ja pidin Salomonin päällä. Se oli ihan hyvä päätös sillä ylempänä tuuli aika kovaa vielä Rogue Nublon jälkeenkin. 

Tejeda

Tejedasta jäljellä oli vielä kaksi isoa nousua, ensin El Garañoniin seitsemäs etappi (6.5km/741m+) ja sieltä lenkkinä Rogue Nublo kiertäen kahdeksas etappi Parking Rogue Nubloon (7.3km/516m+). Otin taktiikaksi mennä nämä mäet perus rauhallista vauhtia ylös ja sitten katsoa kuinka voimat ja etureidet riittävät lopun alamäkiin. El Garañonin ylämäessä oli mukava tavata suomalaiskolmikko Mikko, Jouni ja Tony. En ollut muita suomalaisia nähnytkään kisassa ja omat espanjan taidot eivät riitä keskusteluun paikallisten kanssa, joten oli todella piristävää jutella hetki ja vaihtaa kuulumiset.  

Mukavaa polkua El Garañonin jälkeen

El Garañonissa oli iso huolto ja drop bag, jonne sitten laitoin ylimääräiset kamat, vaihdoin Lupinen akun ja lisäsin vähän syötävää mukaan. Vaihdoin samalla kuivan paidan, mutta olin päättänyt että en syö mitään isompaa ruokaa vaan nappasin huollosta perussnäckit ja jatkoin matkaa. Muut suomalaiset jäivät vielä huoltoon, joten matkamme erkani siinä kohtaa.

Rogue Nublo oli hieno näky ja yksi pelkoni alkumatkasta oli, että jos Rogue Nublo on sumussa niin olisin missannut reitin kohokohdan, mutta onneksi aurinko paistoi siinä kohtaa - tuuli oli kyllä sitäkin kovempi ja järjestäjät lyhensivät reittiä osalle osallistujista, onneksi itse pääsin vielä tämän etapin suunnitellusti.

Matkalla oli kaikenlaisia polkuja

Laskin Rogue Nublolle noustessa, että jos pystyisin lopun alamäissä pitämään 6 km/h tahtia, niin ehtisin maaliin alle 24 tunnin ajassa, jota olin pitänyt jonkinlaisena haamuaikana itselle. Täytyy myöntää, että oli todella hankala arvioida loppuaikaa etukäteen, kun olen aktiivisesti välttänyt tapahtumia, joissa juostaan aikaa vastaan, enkä oikein tiennyt kenen aiempiin aikoihin pitäisi verrata. Olin kuitenkin niin hyvävoimaisena, että päätin lähteä tavoittelemaan 24 tunnin alitusta. Käytännössä tuo tarkoitti sitä, että koitin lisätä vähän vauhtia ylämäkiin ja juosta kaikki alamäet. Yhdeksäs etappi Tunteen (9.6km/227m+/917m-) alkoi heti sitten kohtuu lyhyellä, mutta sitäkin teknisemmällä mäellä. Alamäet Tunteen olivat myös aika kivikkoiset ja jyrkät ja niissä oli vähän hankaluuksia pitää vauhtia yllä. 

Aurinko alkoi laskea Tunten jälkeisessä ylämäessä

Kymmenes etappi Ayagauresiin (11.6km/325m+/958m-) olikin sitten jo vähän nopeampi, ylämäki oli hyvin kuljettava ja loiva, mutta alamäki oli pientä kohtuu teknistä polkua. Sain kuitenkin pidettyä ja vähän otettua marginaalia tavoitteeseen. Viimeisestä etapista Parque Suriin (14.4km/237m+/511m-) tiesin vain sen että se alkaa ylämäellä ja lopussa on jotain kivikkoista joen pohjaa. Ylämäki yllätti iloisesti olemalla tietä ja sen verran loivaa, että sain pidettyä sauvojen kanssa kävellessä yli 6 km/h vauhtia yllä. Joen pohja alkoi sitten jossain noin 10 km ennen maalia, välillä siinä oli pieniä pätkiä kivikkoa ja välillä taas oli ihan juostavaa hiekkatietä. Loikin kivikot ja juoksin hiekkatiet ja olin varma tavoitteen alituksesta kun jäljellä oli ehkä 7 kilometriä. Jatkoin kuitenkin samaan tahtiin maaliin asti ja siellä ajassa 23:35 sijalla 175. Voimia oli vielä maalisuoralla loppukiriinkin. 

Varusteista

Varusteet osuivat hyvin kohdalleen, jalassa Hokan Speedgoatit, reppuna Salomonin Adv Skin 12 litrainen, johon mahtui koko vaatevarastoni (myöhemmin siitä lisää) ja muut tarvittavat hyvin. Sauvoina käytin Black Diamondin Z-polesia, joita pidin enimmäkseen käsissä, mutta huolloissa laitoin ne tarvikevyöhön, joka oli myös mukana. 

Varusteet

Valojen suhteen panostin valotehoon, koska tiesin että alun 8 tunnin pimeän lisäksi pääsisin myös lopun tekniset alamäet pimeässä, joten mukaan lähti tuttu ja turvallinen Lupinen Piko. Koska en ottanut kahta akkua kantoon, otin Petzlin Bindin varalampuksi repun pohjalle. Lupinen valotehosta oli lopussa paljon apua - toki tuo painaa sen parisataa grammaa, mutta alamäissä näki hyvin mihin astuu ja pystyi pitämään vauhtia yllä miettimättä asiaa sen kummemmin. 

Ainoa hiukan huolta aiheuttanut asia oli ruokahalun puute kisan loppupuolella. Omat eväät jäivät loppupuolella pitkälti syömättä, mutta onneksi järjestäjien pöydistä sai riittävästi suolaista naposteltavaa. Energiat eivät kuitenkaan loppuneet missään vaiheessa, joten mitään ongelmaa tästäkään ei aiheutunut. Jälkiviisaana olisin voinut noista eväistä jättää puolet pois ja silti olisin pärjännyt ihan hyvin. 

Vaatetuksesta

Pelästyin järjestäjien kisapäivän viestiä "strong decrease of temperaturs, probable rain, mud and, specially, heavy wind conditions. Therefore, we strongly recommend you to maximize your clothes for cold weather, specially a long windbreaker trouser". Otin lopulta mukaan startissa olleen t-paidan lisäksi merinovillaisen aluspaidan, tuulitakin ja sadetakin - jalassa lyhyet shortsit ja repussa sekä ohuet pitkät trikoot että Salomonin Bonatti sadehousut. Näiden lisäksi vielä mukana pipo, hanskat ja buff. 

Arvoin ihan loppuun asti uskallanko lähteä shortseilla liikkeelle. En ole koskaan kisannut shortsit jalassa, joten kynnys oli kova, mutta onneksi uskalsin luottaa kokeneempien sanaan, että kyllä ne jalat pysyy lämpimänä kun vaan liikkuu. Lopulta menin sitten shortseilla startista maaliin, enkä kyllä kaivannut jalkoihin lisää lämpöä. Nilkkojen suojana oli kompressiosäärystimet. Nyt jos lähtisin, jättäisin noi trikoot pois repusta ja turvautuisin pelkkiin sadehousuihin. 

Kaksi takkia oli turha - kuten joku etukäteen sanoi Malminkartanolla kun varusteista juteltiin. Tolla Bonattilla olis pärjännyt ihan hyvin ja jos olisin tajunnut laittaa sen aiemmin, ei olisi tarvinnut matkalla vaihtaa läpimärkää t-paitaa merinovillaan. Toki nyt kun se oli mukana, niin oli kyllä aika luksusta laittaa kuiva paita päälle ja sitten vielä uudestaan vaihtaa puhdas paita drop bagistä. Jättäisin ainakin tuon tuulitakin pois, vaikkei se paljoa painakaan. 

Merinovillainen aluspaita on hyvä turvavaruste jos kokee sellaista tarvitsevansa, pienellä riskillä senkin voisi ehkä jättää pois. Reitillä on kuitenkin huoltoja sen verran tiheästi, että todennäköisesti pääsee sinne avaruuslakanaan käpertymään - mitä näkikin aika paljon (ensimmäinen oli avaruuslakanassa vähän parinkympin jälkeen). Se etu minkä "ylimääräisestä" aluspaidasta saa on, että jos sen tajuaa laittaa ajoissa päälle kun on tulossa kylmä, ei välttämättä ollenkaan päädy sinne avaruuslakanaan. Rogainingissa ei huoltoja ole ja etäisyys kisakeskukseen voi olla parhaimmillaan 15-20km linnuntietä, siellä pitää ottaa vähän enemmän varman päälle.

Loppumietteet

Järjestelyt oli hyvin hoidettu enkä kertaakaan joutunut katsomaan kellosta tai puhelimesta reittiä. Tiedotuskin toimi sekä englanniksi että espanjaksi, joten senkään puolesta ei ollut ongelmia. Voin lämpimästi suositella TGC:tä vaikka ensimmäiseksi ulkomaan polku-ultraksi, matkoja kun löytyy kaikkiin tarpeisiin ja tähän olisi helppo yhdistää perheen lomamatkakin, jos lomat antaa myöden ja maaliskuun alussa kaipaa lämpöä.

Omana tavoitteena oli elämysmatka - nauttia liikkumisesta ja luonnosta - mutta toteutus meni vähän suorittamisen puolelle. Ehkä seuraava pitkä polku-ultra sitten enemmän elämysreissuna. Täytyy katsella mitä muita vastaavia olisi tarjolla - MIUT jo ainakin listoilla. Enemmän kiinnostaa nämä alkukevään tai loppusyksyn tapahtumat, kun kesä on yleensä niin täynnä ja palautuminen tällaisesta 24h suorituksesta vie aina sen kuukauden. Ehkä yhden vastaavan saisin mahtumaan vuosittain kalenteriin.

Kausi jatkuu seuraavaksi Markkasen Maratonilla, jonka jälkeen olisi parikin kertaa siirretyt ilmoittautumiset ensin Salpaus Rogaining (12h) ja sitten KK83, joka tuli takaisin mahdollisuuksiin kun Venäjän EM-rogaan ei tarvitse lähteä. Päätapahtumana kesällä Rogaining MM-kisat, nuo sitä ennen olevat enemmän fiilistelynä ja pitkinä treeneinä. KK osalta vielä harkinnassa keskittyisikö silloin treenaamiseen vai lähtisikö viivalle. Onneksi tuon voi päättää sitten lähempänä.

JanneS