torstai 20. helmikuuta 2014

Transgrancanaria lähestyy

Reilun viikon kuluttua Kanariansaarilla kipaistaan vuoden toinen Ultra Trail World Tour -kilpailu Transgrancanaria. Kovatasoisen kisan viivalla nähdään mm. ultrajuoksulegenda Scott Jurek, edellisvuosien voittaja Sebastien Chaigneau ja muutama muu lajin ammattilainen. Kaikkiaan osallistujia koko tapahtumassa on noin 3000, tiimistä mukana on JanneH.

Transgrancanaria eksyi tämän vuoden kisakalenteriin, kun sen sai yhdistettyä hyvin perheen lomareissuun. Kisassa on vaihtoehtoina 125, 82, 42, 30 ja 15 km matkat. Päätapahtuma on 125 km kilpailu, joten luonnollisesti osallistun siihen. Nousumetrejä matkalle mahtuu mukavat 8500, minkä paikkansa pitävyyttä tosin tohtii epäillä kisajärjestejien ollessa espanjalaisia. Lämpötila kisan aikana vaihtelee 10-20 asteen välillä, mutta joissain paikoin vuoristoa saattaa olla luntakin. Lumi toki sopisi suomalaisille huomattavasti lämpöä paremmin, sillä edellisen kerran auringonpaahteessa on
päässyt juoksemaan joskus puoli vuotta sitten.

Kisa kulkee Agaetesta Maspalomasiin

Viime kauden jälkeen tavoitteena oli viettää marraskuu ylimenokautta ja treenata sen jälkeen vajaa kolme kuukautta juoksupainotteisesti vain tätä kisaa silmällä pitäen. Juoksun kannalta talven kelit ovat olleet hyvät ja juostuja kilometrejä on kertynyt kohtalaisesti. Myös Malminkartanon mäkeä on tampattu viikoittain sauvojen ja repun kanssa. Näistä treeneistä huolimatta kisan nousut tulevat olemaan erittäin raastavia.

Profiilin perusteella matkalla on vain muutama mäki

Ihan kaikilta osin tavoitteisiin en ole päässyt, kun treenijaksoon on osunut kolme flunssaa, mutta sitä on turha murehtia nyt. Tärkeintä on, että olen pystynyt juoksemaan peräkkäisinä viikkoina isompia määriä kuin ennen ja ehkä myös palautumaan lenkeistä nopeammin. Viime lenkeillä askel on tuntunut erittäin kevyeltä, mihin on voinut vaikuttaa myös parantunut keskivartalon lihaskunto. Kisapainokin alkaa olla lähellä 60 kg:n rajapyykkiä.
 
Kunnon suhteen ei ole enää ennen kisaa paljon tehtävissä, vaan pitää keskittyä huolelliseen valmistautumiseen. Suurin työ lienee Astalla, jonka pitäisi vielä saada hierottua lihakset auki. Maanantaina niissä oli havaittavissa melkoista jumia, joka toivottavasti helpottaa, kun harjoittelu on selvästi keventynyt tällä viikolla. Lisäksi on suunniteltava tarkasti huollot, mietittävä varustepuoli ja kasattava sellainen biisilista, jolla ennen kisaa saa flown päälle.
 
Mukana karkeloissa on tänä vuonna kunnon kattaus mailman huippunimiä. Syynä tähän lienee kilpailun kuuluminen Ultra Trail World Tour -sarjaan. Parin edellisvuoden voittajan Sebastian Chaigneaun lisäksi matkaan lähtee mm. kolminkertainen Spartahlon-voittaja Scott Jurek, Timothy Olson, Ryan Sandes, Dylan Bowman ja monta muuta huippujuoksijaa.
 
Reissuun starttaamme keskiviikkona, joka on puhtaasti matkapäivä. Torstaina käydään mahdollisuuksien rajoissa vuoristossa tutustumassa paikkoihin ja perjantaina tehdään viimeiset voitelut. Bussi lähtöpaikalle lähtee perjantai-iltana 21:45 ja startti tapahtuu vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi. Maalissa Maspalomasissa on syytä olla lauantai-illalla.

Viime hetken tunnelmia ennen kisaa voi seurailla parhaiten Twitterin kautta (@JiiHietala).
 
Linkkejä:
Talk Ultran kisaennakko