Reitti 2000
Perjantaiaamuna klo 6.00 Jannet ja Reijo polkaisivat liikkeelle Tammistosta päämääränään kiertää Reitti 2000 fillareilla. Netistä oli luettu muutama raportti, ja yleensä niiden mukaan reitin kiertäminen pyörällä oli kestänyt 8-9 tuntia. Tästä syystä lähdimmekin aikaisin liikkeelle, sillä päiväksi oli luvassa lämmintä keliä. Matkan vauhdittamiseksi JanneS oli sopinut business-tapaamisen klo 14, joten maksimissaan lenkkiin oli käytettävissä seitsemän tuntia.
Tammistosta ajeltiin Pitkäkoskelle, josta liityttiin viralliselle reitille. Ensimmäiset noin 25 km Luukkiin olivat entuudestaan tuttuja JanneH:lle, joten navigointiin ei tarvinnut juurikaan keskittyä muuten kuin harjoitusmielessä. Karttoja oli mukana pari kappaletta, joista tarkempi sijaitsi repussa ja puhelinluettelon karttatarkkuutta vastaava JanneS:n karttatelineessä.
Alkupätkä oli hyväkulkuista ulkoilutietä ja välillä asvalttiakin, joten Luukkiin paineltiin suurin piirtein tunnissa. Reitin varrella oli muutamia kohtuu jyrkkiä mäkiä, Petikossa yhdessä alamäessä vauhtia kertyi enemmälti polkematta lähes 50 km/h. Luukissa reitti jakautui kahtia, ja valitsimme pitkäksi menneestä risteyksestä johtuen kiertosuunnan myötäpäivään. Reitin varrella olleet opasteet kuitenkin paljastivat myöhemmin, että reitti on selvästi tarkoitettu kierrettäväksi toiseen suuntaan.
Heti Luukin jälkeen edessä olikin hiukan teknisempää polkua, ja kaikista paikoista ei päässyt edes ajamalla läpi. Meno muuttuu yllättävän raskaaksi, jos fillari on keskiötä myöten suossa. Ja jos voimat riittävät, niin rengas ei saa enää pitoa. Teknisempää osuutta oli kilometrin luokkaa, ja sen jälkeen ajettiin taas ulkoilutietä. Pätkä Pirttimäkeen oli selvästi mukavaa ajella ja matka taittui. Pirttimäestä eteenpäin kohti Solvallaa reitti oli jälleen kunnostettua baanaa, joka nousi mitä ilmeisemmin kaikkien mahdollisten mäkien päälle.
Solvallassa pidettiin muutaman minuutin mittainen tauko, jonka aikana käännettiin karttaa, otettiin vähän evästä ja heitettiin vettä. Solvallan jälkeen paineltiin asvalttitietä oikaisten reitillä hieman, sillä välissä oli polkuosuus, jossa maastopyöräily oli kielletty. Pienen asvalttirypistyksen jälkeen edettiin taas metsäautotietä kohti Salmen ulkoilualuetta.
Vähän ennen Salmea vedimme risteyksestä väärään suuntaan, mutta emme jaksaneet kääntyä, sillä kaikki ulkoilutiet veivät Salmeen. Käytössä ollut kartta oli samaa luokkaa kuin se, jolla Kolumbus purjehti kohti Intiaa, joten suurta apua siitä ei saatu. Virheellisestä urasta johtuen päätimme tehdä vielä pienen sakkolenkin kohdatessamme reitin jälleen.
Salmessa vietettiin toinen pieni breikki, ja matkaa jatkettiin Vihdintien pohjoispuolella. Tässä vaiheessa oli aika kaivaa tarkempi kartta esiin. Edessä olivatkin reitin parhaat pätkät, noin 10 kilometria osin kivikkoista ja juurakkoista single trackia. Kuivalla säällä polku oli pääosin ajettavaa, mitä nyt muutama jyrkempi kalliopätkä piti tunkata ylös. Kiertosuunnan etuna oli se, että parhaat palat säästyivät kierroksen loppuun. Vaihteistostakin piti kaivaa esiin pienin eturatas koko pätkälle.
Kun olimme taas Luukissa, aikaa oli kulunut vähän yli neljä tuntia todellisen ajoajan ollessa hiukan sen alle. Tästä alkoi kierroksen tylsin osuus, eli 25 km takaisin samaa uraa pitkin. Petikon mäet tuntuivat aavistuksen raskaimmilta kuin toiseen suuntaan, joten vauhti ei ollut enää ihan menomatkan kaltaista. Kehä III:n sisäpuolinen osuus oli kuitenkin taas tasaista ja kaikkien fillarit liikkuivat hyvään malliin.
Koko reittiin meni aikaa noin 5.25, josta ajoaika oli 5.06. Matkaa kertyi GPS:n mukaan hiukan päälle 100 km. Reittiä on selvästi kunnostettu vielä viime vuonnakin, joten lukemamme raportit reitin kiertämisestä antoivat hiukan väärän kuvan ja kiersimme lenkin hiukan oletettua nopeammin. Metsäpolkua olisi saanut olla enemmän, mutta toisaalta ajamista riitti näinkin.
Reitin merkkaus on paikoitellan hiukan puutteellinen, mutta pääosin uralla pysyy, jos jaksaa olla skarppina. Risteykset oli opastettu toisesta suunnasta tullessa, joten kartasta tuskin oli haittaa, vaikkei aina hyötyäkään. Keli oli koko matkan aurinkoinen, joten shortsit ja t-paita olivat oikea valinta. Samalla oli hyvä hieman testailla kisaeväitä AC24:ä varten.
Melontaa Tuusulanjärvellä
Tiimi kokoontui jälleen yhteen viikonlopun grillailujen jälkeen maanantaina, jolloin vuorossa oli melontaa Tuusulanjärvellä. Kalustona toimi Reijon Mad River, jolla harjoiteltiin melontaa kolmipäällä hiukan eri kombinaatioita testaillen.
Aurinkoinen ja tuulinen keli tarjosivat mitä parhaimmat mahdolliset puitteet harjoitteluun, sillä aaltojen korkeus järven pohjoisessa päässä oli melkoinen. Yli 200 kg massalla lastattu Mad River oli kuitenkin vakaa kuin mikä, ja keula puski aalloista läpi siististi. Vettä vasta-aallokkoon meloessa tyrskysi kanootin pohjalle useita litroja.
Myös AC24:ä varten investoitu keskipenkki pelitti mainiosti, vaikkakin melonta kanootin leveimmästä kohdasta onkin hankalaa. Kilpailussa käytettäväksi istumajärjestykseksi muodostui se, mitä alun perin spekuloitiinkin. Muilla variaatioilla kanootti kulki joko enemmän mutkitellen tai keula pystyssä.
Oman haasteensa kilpailussa tuo se, että meloina käytetään järjestäjien suoralapaisia alumiinivartisia meloja, jotka ovat hiilikuituisiin verrattuna painavia eikä lapakulma ole optimaalinen. Tämä on kaikille onneksi sama, joten enää pitää keskittyä oikeanpituisen melan löytämiseen.
Viikonloppuna tiimin näkee Hiiltomiehet Adventuressa, josta raporttia on luvassa alkuviikosta.
JanneH
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti