sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kesäkuun harjoitteluraportti

Kulunut kesäkuu ei ollut tiimin harjoittelun kannalta paras mahdollinen. Vain yhden yhteisen kilpailun sisältänyt kuukausi tarjosi hyvät puitteet harjoitteluun, mutta JanneS joutui uhraamaan monta hyvää treeni-iltaa uuden kämpän remontin eteen. JanneH:n treenit kulkivat suurin piirtein suunnitellulla tavalla, vaikka määrää olisikin saanut olla jonkin verran enemmän.

JanneH:
Tiivistahtisen toukokuun jälkeen vuorossa oli pientä taukoa pidemmistä koitoksista, joten kesäkuun harjoittelua pystyi rytmittämään paremmin. Toki sekä No Limit Adventureen että Jukolan viestiin piti keskittyä sen verran, että ihan parasta mahdollista hyötyä kuun treenailusta ei saanut.

Ensimmäiselle viikolle osui kevyempi jakso toukokuun lopusta palautumisen takia. Sunnuntaista alkoi tehokkaampi pätkä, jonka keskelle NLA osui. Seuraava viikko kulki hyvin, mutta viikonlopulle piti hiukan keventää Jukolan viestiä varten. Myös lomille lähtö noin 10 terassin kautta aiheutti oman häiriönsä treenaamiseen. Juhannusviikon alkupuoli meni jälleen kuten pitääkin, mutta loppuviikosta muut aktiviteetit veivät aikaa ja harjoittelu jäi vähälle.

Viimeisellä viikolla alkoi jo keventävä jakso ennen AC24:ä. Sen aikana on lähinnä tarkoitus nautiskella hyvistä keleistä, urheilla enemmän fiiliksen mukaan ja yrittää olla lihoamatta liikaa ennen kauden pääkilpailua. Toki 24 tunnin aikana on hyvä olla vähän ylimääräistäkin poltettavaa.

Alkuperäinen tavoite oli treenata keskellä kuukautta noin parin viikon periodi reippaammin, mutta ihan täysin suunnitelman mukaisia harjoitusmääriä ei tullut tehtyä. Kaiken kaikkiaan treeniksi laskettavaa liikehdintää tapahtui noin 42 tunnin edestä. Olosuhteet huomioiden 50 tuntia olisi saanut rikkoutua, mutta toisaalta olo ei ainakaan tunnu liian rasittuneelta. Eikä tuntimäärä yksinään kerrokaan koko totuutta.

Kesäkuun aktiviteetteihin kuului maastopyöräilyä, maantiepyöräilyä, pyöräsuunnistusta, juoksua, suunnistusta, melontaa ja rullaluistelua, eli vaihtelevuutta riitti. Kauden huipentuman kynnyksellä tehoja oli pelissä 2-3 kertaa viikossa. Pientä harmia aiheutti vasemman polven kipeytyminen juoksulenkillä, mutta fysioterapeutilta löytyi jälleen keinot pienen askelvirheen poistamiseen.

Heinäkuussa fokus on AC24:ssä, jonka kenraaliharjoituksena Hiiltomiehet Adventure toimii. Muuta ulkoilua tehdään enemmän fiilispohjalta, ja elokuussa katsotaan tarkemmin, miten treenejä jatketaan.

JanneS:
Kesäkuuta rytmitti eniten uuden kämpän remontti ja valmistautuminen muuttoon, jotka toivatkin haastetta riittävästi. Varsinaisia harjoittelutunteja kuukauden aikana kertyi vain noin 25 tuntia, mutta elimistön kokonaisrasitustila oli lähes huipussaan koko kuukauden kun yhteen päivään mahdutti ensin päivätyöt ja ilta meni erilaisissa kepeissä ja vähemmän kepeissä remonttihommissa suoraan kipsilevyihin liimattuja tapetteja ja vähän seinääkin mukana poistaessa, järjettömiä määriä kittiä seinään lapatessa ja sitä pois hioessa ja lopulta kaikki seinät kolmeen kertaan maalatessa.

Treenin osalta valopilkkuina oli pari reilun kolmen tunnin maantiepyöräilylenkkiä ja rullaluistelu, jota tuli harjoiteltua pitkästä aikaa vähän enemmän. Muutoin saldo jäikin sitten säälittävän vähäiseksi, muutama juoksulenkki ja salitreeni kuukauteen toki mahtui. Toki tuntien vähäisyyteen vaikutti myös käytännön pakosta vähentynyt työmatkapyöräily kun erinäisiä tavaroita joutui autolla kuljettelemaan asuntojen välillä.

Fiilis on kuitenkin ihan hyvä kauden pääkisan lähestyessä. Kestävyys on kevään koitosten perusteella ihan hyvällä mallilla, toki kisan kesto on arviolta reilut tuplat tähän asti pisimpään kisaan verrattuna, joten varmasti elimistöstä oppii taas jotain ihan uutta. Nopeus ei ole tällä hetkellä ihan parhaassa terässä vähäisten tehotreenien jäljiltä mutta onneksi nopeudella harvoin on merkitystä pitkissä kisoissa. Heinäkuussa treenitunteja tulee puoliväkisinkin reilusti, alkukuukausi on tarkoitus ottaa kevyesti poislukien Hiiltomiehet Adventure, jossa mennään niin kovaa kuin pääsee. AC24:n jälkeen voi reilun viikon palautella ja sitten fiilisten mukaan tavoitteena on aloittaa kovat tehotreenit jos vaikka syksyksi saisi diesel-koneeseen vähän sitä kaivattua nopeuttakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti