tiistai 20. huhtikuuta 2010

KY City Challenge ennakkotunnelmia

JanneS:n kisakauden avaus lähestyy hyvää vauhtia, kun kahtena edellisenä vuotena muiden menojen takia väliin jäänyt KYCC starttaa perjantai-iltana. Tiimi on kasassa, nyt enää loppuviimeistelyjä ja tankkausta muutama päivä ja perjantaina startti Narinkkatorilta.

Tiimin kasaus onnistui lopulta yllättävän hyvin, vaikka opiskelijastatuksen omaaminen osallistumiskriteereissä hiukan aiheutti päänvaivaa. En ole kummankaan tiimiläisen kanssa kisannut yhdessä koskaan, mutta molemmat olen tuntenut työkuvioiden kautta jo vuosia, joten siinä suhteessa ei tule yllätyksiä.

Varusteiden hankintakaan ei lopulta tuottanut tuskaa, kaikki pyörät löytyivät omasta "tallistani", itse lähden uudella Anthemilla, Lauri ottaa vanhan täysjousto Ridley Mamban ja Antti puolestaan Kona Jake cyclocrossarin. Oletettavasti city-ympäristössä cyclocrossari on nopein ja ehkä paras vaihtoehto mutta koska muut kisat ajan kuitenkin Anthemilla on tämä hyvää totuttelua kauteen.

Muilta osin tarvittavat varusteet löytyivät osittain omista varastoistani, tiimiläisiltä ja lainassa on vielä lisäksi Lupine Wilma, vaikka hiukan mietin vielä kuinka paljon valoa kisassa tarvitaan, mutta kun varusteluettelossa se mainitaan pakollisena varusteena niin kai sitä sitten tarvitsee kisan aikana. Muutenkin pakollisten varusteiden luettelo on mallia kaikki mahdollinen ja vähän päälle, itse pidän enemmän perusmallisesta luettelosta jossa pakollisena varusteena on vain pyörä, kypärä, puhelin ja ea-pakkaus, muilta osin se on itsestä kiinni kokeeko tarvitsevansa kompassia, juotavaa, vaihtovaatteita, jne. kisan aikana.

Ennakkotietojen mukaan lähtö on klo 16.00 perjantaina Narinkkatorilta, puolessa välissä olevaan huoltoon asti pärjää lenkkareilla ja huollon jälkeen pyöräilykengillä. Perjantain huoltoon pitää varata vaihtovaatekerrasto, joten perjantain kuviot näyttävät kohtalaisen selkeiltä, ainakin sen osalta että ennen huoltoa on vesileikkejä :-).

Lauantain ohjelma sen sijaan on täysi mysteeri. Jossain välissä tarvitaan HSL:n matkalippua ja maaliin tullaan lauantaina klo 11-13 välillä. Tuosta voisi päätellä että lähtö on joskus klo 5-6 aamuyöstä, olettaen että edellisvuosien tapaan kärjeltä menee etappeihin n. 4-5 tuntia.

Hieno kisa varmasti tulossa, toivon mukaan ei ole liian kylmä eikä sada kovin paljoa vettä. No, olosuhteet ovat kaikille samat. Kisarapparia tulee sitten kisan jälkeen.

JanneS

1 kommentti:

  1. Se on muuten Lupine Wilma, kokonaiset 930 lumenia ;)

    Tsemppiä kisaan!
    tj

    VastaaPoista