Jukolan 3. osuus rastiväleittäin

62. Jukolan viesti kisattiin viime lauantaina Hyvinkään Kytäjän vaativissa maastoissa. JanneH otti osaa kilpailuun Finnmap 1 -joukkueessa kolmannella osuudella eli pitkällä yöllä. Osuus oli nimensä mukaisesti pitkä ainakin ajallisesti, mutta yöstä ei voida puhua kuin osuuden alkupuolella.

Joukkueemme lähti kilpailuun tarkoituksena parantaa sijoitusta edellisvuodesta ja välttää yhteislähtö. Mikkelin maastoissa pojat olivat napanneet hienosti 360. sijan. Aivan tavoitteeseen emme kuitenkaan päässeet pienoisten epäonnistumisten johdosta, joten ensi vuonna joukkue pääsee starttaamaan numerolla 399, mikäli tulokset eivät juuri nykyisestään enää elä.

Ihan nappiin ei mennyt omakaan suoritus, sillä tarjolla olleessa maastossa olisi pitänyt ilmiselvästi osata suunnistaa. Vaikka lähtökarsinassa verrytellessä tuli lähes koko ajan hoettua kahta sanaa, eli oma suoritus, tulivat suurimmat virheet juuri siitä, ettei malttanut luottaa itseensä, vaan harhautui muiden mukana mihin sattuu. Ja vaikka suorituksen aikana ja jälkeen ottikin useaan otteeseen rankasti päähän, on mielessä lähteä Jukolan taikayöhön myös ensi vuonna.

Joukkueessa suunnistivat:
1. Janne Mononen
2. Matti Pärssinen
3. Janne Hietala
4. Tapio Leino
5. Timo Pekkinen
6. Jussi Kallioniemi
7. Jari Jaakkola

Kuljettu reitti ja analyysia



Matka puomilta K-pisteelle ja siitä eteenpäin 1. rastille sujui hyvin, kunnes vähän ennen rastia tapahtui jotain käsittämätöntä, mitä en ymmärrä vieläkään. Todennäköisesti kuvittelin olevani kartalla hiukan enemmän oikealla, jossa oli hiukan samanlainen paikka mäkeä noustessa. Väärälle nyppylälle nousua edesauttoivat lisäksi siellä ollut rasti ja muiden otsalamput. Pienen pyörimisen jälkeen laskeuduin mäeltä oikealle, jolloin sain kiinni suosta ja nousin rastille. Virhe maksoi datan perusteella noin 3-3,5 minuuttia.

Seuraavalla välillä päätin ottaa varman päälle ja vetää rastiviivan poikki kulkevaan jyrkänteeseen lievästi oikealle, jotten missään nimessä missaa jyrkännettä. Reitti meni kuitenkin liikaa oikealle ja ajauduin suon päähän. Tästä rastille oli helppo löytää, mutta pieneen koukkuun kului puolisen minuuttia.

Kolmas väli meni taas lievästi vihkoon, sillä en selvästikään ole ollut tietoinen, mistä kohtaa tietä ylitän. Letka vei oikealle, eikä karttaa tullut luettua riittävän selvästi. Ja kun mäen päällä peitteisessä ja epämääräisessä maastossa pimeällä ei tiedä sijaintiaan, ei sitä ihan helposti löydä. Jälleen virheeseen aikaa noin 3 minuuttia.

Seuraavat kolme väliä kulkivat kohtuullisesti, vaikkei reitinvalinta kutoselle optimaalinen ollutkaan. Tyytyväinen pitää silti olla, että isompaa virhettä ei tullut, sillä välin aikana oli hetkiä, jolloin täyttä varmuutta omasta sijainnista ei ollut.

6-7-väli oli koko viestin vaikein, ja kuvasti hyvin Jukolan luonnetta. Lähtökarsinassa vuoroa odotellessamme puhuimme kaverin kanssa, että väli pitää ottaa melko tarkasti, kun valotaululla juuri näytettiin kärkijoukkueiden tekevän sillä isoja virheitä. Jostain syystä nämä puheet eivät ikinä siirtyneet käytäntöön. 6. rastilta lähdettäessä osuin letkaan, jonka vauhti oli selvästi liian kova siihen, että olisin pystynyt seuraamaan, missä mennään. Noin puolen kilometrin jälkeen tipuin kartalta, mutta uskoin letkassa jonkun tietävän, mihin mennä. Pian epäusko alkoi vaivata ja hetken päästä mentiin isoa uraa, joka tuntui vievän oikealle. Vaikea oli kuitenkaan hypätä pois, kun ei ollut mitään hajua, missä on.

Jossain vaiheessa oli pakko lähteä vasempaan, ja niin teki pari muutakin. Hetken päästä seisoskeltiin kalliolla ja yritettiin paikallistaa itseämme. Aurinko oli ehtinyt jo nousta, ja otsalampun pystyi vaihtamaan pienemmälle. Takaa tuli porukkaa, joten oli pakko vain hypätä mukaan kyytiin. Hetken kuvittelin olevani taas kartalla ja lähellä rastia, mutta sen jälkeen mentiin vielä muutama sata metriä, kunnes rasti tuli vastaan. Paikka oli äärimmäisen tarkka ja väli pitkä, joten perille pääsy oli selkeä helpotus. Vaikeaa on ollut muillakin, kerran sijoitus välillä oli näin täydellisen sekoilun seurauksena 501/1433. Hyvin siihen nähden, ettei omaa "reitinvalintaa" olisi mitenkään osannut piirtää karttaan jälkikäteen. Kärkipäästä mm. Leksands OK:n Leif Bader käytti väliin 8 minuuttia kauemmin.

Tästä eteenpäin pidin huolen siitä, että olen letkoissakin koko ajan kartalla. Kumma juttu, ettei tätä voinut tehdä alusta lähtien, kuten oli itselleen hokenut. Seuraavat pari väliä kulkivat kohtalaisesti, mutta 10. rastille kuljettu reitti sisälsi todella huonoa pätkää. Kerran joutui hyppäämään alas kivikkoon siten, että viimeiset oksat väistyvät naaman edestä sivuun vasta ilmassa. Onneksi edellä mennen kaverin tuskanhuuto jalan tehdessä alastuloa paljasti, että nyt kannattaa skarpata.

11. ja 12. löytyivät letkaa ohitellen helposti. 13. rasti oli eri hajonta muiden lähellä kulkeneiden kanssa, mutta luin välin tarkasti ja osuin rastille hyvin. 14. rastille sain tulla myös yksin, mutta se löytyi ilman isompia kiemuroita. Osuuden pisin väli meni vauhdikkaan suunnistajan perässä lähes rastille saakka, mutta tajusin vähän ennen rastia, että meillä on eri hajonta. Pieni koukku 200 metriä ennen rastia, jotta sijainti varmistui, ja siitä lipulle.

Vilkaisu kelloon näytti, että tavoitteena olleeseen kahteen tuntiin tulee kiire. Loppu oli selvempää suunnistusta, eikä muita enää näkynyt edessä tai takana. Uriakin oli jo ehtinyt muodostua, joten ei muuta kuin talla pohjaan. Suunnistus kulki hyvin ja tossukin liikkui. Viimeisellä kahdella kilometrillä ei tullut eroa kärkeen kuin 41 sekuntia. Tähän kun pääsisi aina, niin voisi alkaa treenata tosissaan. Toisaalta kun oli juossut 1.45 pk-sykkeillä, jaksoi lopussa vähän painaakin kovempaa.

Ilman alkupään virheitä reissusta olisi jäänyt hyvä kuva. Hyvällä suorituksella ajasta olisi voinut saada 10 minuuttia pois, joten kovinkaan tyytyväinen ei omaan suoritukseen voi olla. Tosin tuntemus heti maaliintulon jälkeen oli vielä huonompi. Juoksu kulki lenkkien määrään nähden hyvin, tosin tuntuu, että tiellä vauhti ei olisi yhtään kovempi kuin metsässä. Isojen virheiden jälkeen oli mentävä varman päälle, joten mitään huippusuoritusta ei olisi pystynyt näissä olosuhteissa tekemään.

Tuloksia löytyy tarkemmin täältä.

Kuten monesti ja joka paikassa todettua, maasto oli erittäin hankala. Syynä tähän oli pienipiirteisyys ja paikoin erittäin suuri peitteisyys. Välillä tuli mieleen vuoden 2008 Tampereen Jukola, jossa tosin puskaa ei ollut lähellekään näin paljon. En tiedä kuinka moni oikeasti nautti suunnistuksessa, mutta saunassa ainakaan kukaan ei tunnustanut niin tehneensä. Onneksi teltalla odotti Iso Karhu, joka upposi saunan lauteilla kivasti.

Joukkue oli omaan tasoon nähden hyvä ja porukassa hyvä henki. Analyysia muiden suorituksesta ei valitettavasti ole julkisesti luvassa. Kiitos Finnmapin porukalle ja jos tarvitsette ensi vuonnakin täydennystä joukkueeseen kolmannelle osuudelle, niin soitelkaa.

Nyt taas uutta matoa koukkuun ja treenien kautta kohti Hiiltomiehet Adventurea.

JanneH