sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

ERC 2014

Lupus Extremen oli tarkoitus osallistua etelä-Virossa pidettyihin ERC-kilpailuihin kahdella joukkueella. Juhalla oli ongelmia jalan kanssa ja varamiehelle iski kuume, joten toinen joukkue joutui jättämään matkan väliin. Viroon suuntasivat siis Reijo ja Anu. Tämä oli Reijon ja Anun ensimmäinen 24h rogaining.

Perjantaina aamupäivällä laivalla Tallinnaan ja siitä kolmen tunnin ajomatka Pölvaan. Pölvaan saavuttiin hyvissä ajoin, kävimme kuittaamassa huoneen ja piipahdimme vielä kisakeskuksessa 40 km päässä noutamassa materiaalit. Maastosta sai jonkinlaisen kuvan tien reunoja tarkkailemalla, paikoitellen todella tiheää kasvillisuutta, mutta välillä jopa kangasmetsää. Hotellilla syötiin vielä annokset pastaa ja pakattiin reput valmiiksi. Molempien reput tuntuivat melko painavilta, vaikka reput kyllä olivat kevyet, Salomon S-lab 12 Anulla ja Pro 10+3 Reijolla. Mukana oli tuulitakki, kerrastonpaita, varasukat, hanskat ja buff. Eväänä geelejä, sipsejä, snickersejä, pasteijoita, pari proteiini patukkaa, irtokarkkeja ja lakuja. Molempien lamput laitettiin Reijon reppuun. Aamulla reppuihin täytettiin molemmille 1.5 litran juomapussi ja yksi 5dl pullo repun etutaskuun. Mukaan lisättiin vielä urheilujuoma- ja zero-tabletteja sekä hyttysmyrkky. Hotellilla nautittiin kunnon aamupala ja laitettiin juoksuvarusteet valmiiksi päälle. Molemmilla Salomonin 3/4 kompressiotrikoot, kompressiosäärystimet ja lyhyt urheilupaita. Anulla oli jalassa kahdet sukat ja kunnolla sisäänajetut Salomonin Speedcross 2:t. Reijolla oli teipit ja yhdet sukat Salomonin Fellcross 2:n kanssa. 

Kisakeskuksessa oltiin hyvissä ajoin ja ehdittiin moikata tuttuja. Kaksi tuntia ennen lähtöä saatiin kartat, yksi kartta oli paperinen ja siihen tehtiin alustava suunnitelma, varsinaiset kisakartat olivat loistavaa muovitettua materiaalia. Testasimme myös sen, että suunnitelma piti piirtää karttaan vedenpitävällä tussilla, muuten suunnitelma olisi pyyhkiytynyt pois. Kartalla oli rasteja 99 kpl ja hetken vain tuijotimme karttaa, ei mitään ajatusta mihin suuntaan reitti kannattaisi suunnitella. Paniikki meinasi iskeä, mutta ei siinä auttanut kun alkaa johonkin suuntaa suunnitelmaa tekemään. Suunnitelma tehtiin 30cm viivotinta avuksi käyttäen. Reittiä mitattaessa kirjoitettiin kartan reunaan myös matkoja ylös. Saatiin mitattua reitin alku (lähdöstä rastille 511 oli 50km) ja loppu (rastilta 209 rastille 309 oli 35km).  Väliin siis mahtuisi noin 20-30km pätkä. Tämä pätkä olisi ilmeisesti pimeää, joten koitimme pysytellä suunnitelmassa selkeillä rasteilla. Reitistä tuli suunnitelman mukaan lopulta noin 110km. Koko kaksi tuntia meni reitin suunnitteluun ja kopioimiseen varsinaiseen kisakarttaan. Yhtään ei ehtinyt edes energiaa nauttimaan ja lähtöalueelle kiiruhdimme vasta pari minuuttia ennen lähtöä. 


Kartta ja kuljettu reitti.

Ykkösrastille (409) etenimme rauhassa jonon mukana, letkat harvenivat kuitenkin nopeasti ja jo kakkosrastin jälkeen saimme edetä kahdestaan. Suunnistus sujui hyvin ja rastit poimittiin täysin suunnitelman mukaan. Ensimmäiselle juomarastille W4 saavuimme, kun matkaa oli taivallettu 25 km ja aikaa oli kulunut 3h 45min. Täytimme molemmille juomat täyteen ja jatkoimme matkaa samantien, paarmoja oli sen verran paljon ettei pidempi tauko kiinnostanut.

Matka jatkui suon ympäri, jossa paikoin oli melkoista varvikkoa. Juomapaikan W1 ohi hölkkäiltiin tietä pitkin, sillä juomaa ei ollut vielä paljoa kulunut. Pian saavuimme suolle, kulkukelpoisuus ei ollut ihan sitä mitä toivottiin. Kaksi ensimmäistä väliä tarvottiin varvikossa ja kolmas väli 513-604 näytti upealta avosuolta ilman varpuja. Juu, ei ollut varpuja, mutta vettä olikin sitten puolisääreen koko matkan. Aurinko porotti täydeltä taivaalta ja juoma loppui molemmilta. Onneksi seuraavalla välillä matkan teko hieman keveni, kun päästiin hölkkäämään pitkospuita pitkin. Rastin 319 vieressä käytiin pikaisesti järvessä vilvoittelemassa, kasteltiin jalat ja huuhdottiin kasvot. Virkistys oli tarpeen, kun juomarastille oli vielä matkaa yli tunnin verran, ilman juomaa. Vihdoin saavuimme juomarastille W3 noin 9h kohdalla, matkaa kasassa 55km. Eli ihan suunnitelman mukaisesti. Juomat täytettiin taas pikaisesti ja suunnitelman toteutusta jatkettiin ilman muutoksia. Tosin 222 käytiin poimimassa, vaikka sitä ei alkuperäiseen suunnitelmaan oltu jostain syystä piirretty. 

Tässä vaiheessa alkoi Anun jalkapohjassa tuntua ikävä rakon alku. Jalkaa tietysti varoi ja askellus muuttui ulkosyrjälle, siitä seurauksena uudet rakot ilmaantuivat kantapään sivuihin. Tämän jälkeen ei kisassa ollutkaan yhtään askelta ettei rakot olisi sattuneet. Lamput laitettiin päähän ennen rastia 701 ja samalla laitettin päälle ohuet Salomonin tuulitakit. Pimeässä oli myös pitkä siirtymä tietä pitkin rastille 209. Jo alkoi Reijonkin jalkapohjat olla rakoilla, mutta eipä se vauhtia juurikaan hidastanut. Matkaa oli taivallettu reilu 12h ja tiellä hölkätessä vauhti oli noin 7min/km. Muita ongelmia ei ollut, mutta rakot synkistivät mieltä ja pohdimme, että tämä on kyllä ensimmäinen ja viimeinen 24h rogaining. Pimeää oli juomarastille W5 asti, siellä riisuimme lamput ja täytimme juomareput. Tämä oli viimeinen juomarasti ja aikaa oli jäljellä vielä 8h. Rasteja ei pummattu, mutta reitinvalinta ei aina mennyt ihan optimaalisesti. Esim. väli 401-201 päätettiin mennä suoraan, kun maasto oli ollut edellisillä väleillä hienoa kangasta. Tällä välillä olikin äärettömän tiheää taimikkoa, mutta ei auttanut kun puskea läpi. 

Välillä tarkisteltiin matkoja kartan reunasta, mutta syytä oikoihin ei ollut, aikaa oli hyvin jäljellä. Tiet ja polut edelleen juostiin ja metsäpätkät käveltiin. Aamulla noin klo 8.30 riisuttiin takit, kun tarkeni taas lyhyellä paidalla. Tässä vaiheessa puhkesivat myös ensimmäiset rakot jalkapohjista. Laskeskeltiin että saatamme ehtiä jopa pari ylimääräistä rastia jos suunnistus sujuu edelleen. Rastit poimittiin täysin suunnitelman mukaan ja reitille lisättiin rastit 308 ja 501, myös 205 olisi ollut haettavissa, mutta otimme varmanpäälle ja se jätettiin hakematta. Maaliin saavuttiin ajassa 23h3min ja matkaa oli kasassa 127km. Tuloksissa sijoituttiin omassa XV sarjassa sijalle 8./46 ja avoimessa sekasarjassa (XO) sijalle 13./94.


Ja niinhän siinä kävi, ettei mennyt montaakaan tuntia kisan jälkeen, kun jo suunniteltiin seuraava kisaa. On kyllä niin koukuttava laji, ettei taida jäädä viimeiseksi 24h rogainingiksi. Rakot jalkapohjissa muistuttelivat itsestään muutaman päivän. Reitin pituus ja edetyt matkat sekä rasteilla kuluneet ajat purettiin kotona repussa mukana olleesta gps-tallentimesta.

Haasteita:
-molemmilla rakot jalkapohjissa 12h jälkeen, Anulla myös kantapään sivuilla ja varpaissa useampia
-24h kisan reittisuunnittelu on haasteellista pelkällä viivottimella, edetyillä kilometreillä olisi saanut enemmänkin pisteitä  

Positiivista:
-vielä viimeisilläkin tunneilla juoksuvauhti oli tiellä alle 7min/km 
-taukoihin ei mennyt ylimääräistä aikaa, vesipisteillä meni aikaa 4min+9min+3min+6min, lamppujen laittoon ja takkien pukemiseen meni alle 5min, hyttyset ja paarmat pitivät huolen lyhyistä tauoista 
-energiat riittivät hyvin, alussa muistimme jopa syödä säännöllisesti, kaikki eväät, mitä syötiin, syötiin vauhdissa
-rasteja ei pummattu, paria rastia pyörähdettiin rastiympyrässä pari minuuttia
-kartta piti hyvin paikkansa ja oli säänkestävää materiaalia
-varusteet toimivat erinomaisesti lukuunottamatta kenkä/sukka yhdistelmää

Anu ja Reijo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti