tiistai 12. heinäkuuta 2011

Heinäkuussa kisarintamalla hiljaista

Heinäkuu on lomakuukausi myös kilpailun järjestäjille ja tapahtumat ovat vähissä. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että pystyy harjoittelemaan paremmalla rytmityksellä ja enemmän. Parissa kilpailussa tiimiläisiä kuitenkin heinäkuun aikana näkee.

Retki-rogainingiin valmistautuvat JanneS ja Juha osallistuivat viikonloppuna Suomen ensimmäiseen ultraintervalliin. Norjasta lähtöisin olevassa kilpailumuodossa juostaan sama reitti useaan kertaan. Kilpailussa juostiin kahdeksan kertaa Bodominjärven ympäri, yhteensä 104 km. Uusi kierros starttasi aina kolmen tunnin välein, joten kokonaisuudessaan kilpailu kesti vajaan vuorokauden, josta juoksuaika oli noin puolet. JanneS:n ja Juhan tarkoituksena oli testailla varusteita ja energioita rogainingiin sekä totuttaa jalkoja pitkään menoon. Raporttia kisasta tulossa lähiaikoina.

Loppukuusta kisataan kotimaisen seikkailu-urheilukesän kruununjalokivi, Rokua Geopark Challenge. Tiimiläisistä mukana ovat Reijo, joka kilpailee Omjakonissa Heikki Hihnalan ja Niko Sorvarin kanssa, ja Anu, joka lähtee SOS:n naiskolmikkoon Riitta Siltasen ja Taija Huuskosen kanssa. Reijolle ja Heikille kilpailun tarkoituksena on olla pitkä harjoitus Gold Rush Mother Lodea varten, kun taas Anu lähtee vahvistamaan naistensarjan ylivoimaista ennakkosuosikkia kilpailun ykköspaikka mielessä.

Muuten heinäkuu käytetäänkin armottomaan treenaamiseen ja valmistautumiseen kesän päätapahtumia varten. Varustelistoja on alettu käydä läpi ja viimeiset hankinnat käynnissä. Lisäksi henkistä valmistautumista pitkiin koitoksiin tehdään ja suunnitellaan ennakkoon kaikki, mikä on mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti