sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Joulukuun harjoituskatsaus

Joulukuun ja vuoden 2009 harjoitukset ovat takana päin. Etelään tuli mukavasti lunta joulukuun aikana, mikä mahdollisti myös hiihdon ottamisen mukaan harjoitteluun. Toisaalta juokseminen ja pyöräily pöperössä muuttui sekä raskaammaksi että turhauttavammaksi. Tässä katsaus tiimin harjoitteluun joulukuussa:

JanneH:

Joulukuu alkoi kevyesti marraskuun lopun Levin reissun jälkeen. Ensimmäinen viikko koostui työmatkapyöräilystä neljänä päivänä sekä loppuhuipennuksena sunnuntain seikkailusuunnistuksesta, joten tunteja kertyi yhteensä noin 9,5.

Toisen viikon tuntimäärä oli samaa luokkaa, mutta jakaantui tasaisemmin. Töihin tuli pyöräiltyä neljänä päivänä ja juostua yhtenä. Lisäksi viikkoon mahtui tunnin hiihtolenkki Ylläs-hallissa ja tunnin juoksulenkki sunnuntaina.

Seuraava viikko alkoi kevyesti kolmena päivänä työmatkapyöräilyllä. Viikonloppuna pääsi kuitenkin ladulle ja molemmille päiville tuli heitettyä parin tunnin mittainen hiihtolenkki, toinen vapaalla ja toinen perinteisellä. Tunteja kertyi koko viikolle vain 8,5.

Jouluviikko koostui pääosin hiihdosta. Viikon aikana tuli tehtyä viisi reilun parin tunnin mittaista hiihtolenkkiä ja yksi 40 minuutin juoksulenkki lumisessa kelissä. Tunteja tuli noin 11,5.

Viimeisen neljän päivän aikana ohjelmaan mahtui vielä yksi pyöräily töihin ja kotiin, puolentoista tunnin juoksulenkki ja pari hiihtolenkkiä.

Näin ollen kuukauden kokonaissaldo oli noin 45 tuntia. Hiihtokilometrejä ehti kertyä kuukauden aikana hiukan alle kolmesataa. Huonona puolena harjoittelussa taas oli pitkien pyöräilylenkkien puute ja juoksulenkkien vähyys. Harjoittelu oli pääosin peruskuntoa, jossa riittääkin kehitettävää. Mukaan mahtui vain yksi hiihto, jossa ainakin rasitustaso voidaan luokitella vauhtikestävyydeksi.

JanneS:

Joulukuun kokonaissaldoksi tuli työmatkapyöräilyjen kanssa n. 37 tuntia. Juoksua tuli lähes yhtä paljon kuin parhaina kesäkuukausina, yhteensä 103 kilometriä, josta 30 km tuli seikkailusuunnistuksesta. Pyöräilyn treenaus jäi yhteen kertaan trainerillä ja työmatkapyöräilyihin, tosin lumipenkassa ajaessa nuo hiukan reilut puolituntisetkin pyöräilyt olivat välillä aika raskaita (ja kehittäviä?). Mukaan mahtui myös uintia 3 kertaa, salilla ehdin käydä 7 kertaa mutta hiihtämässä vain kerran. Yhteensä treenikertoja tuli 20 + työmatkapyöräilyt.

Kokonaisuutena joulukuun treenimäärä oli kohtuullinen, hiukan liian tasapaksua, vaihtelua toi oikeastaan vain tuo seikkailusuunnistus. Muuten viikkojen tuntimäärät olivat aika samankaltaisia.

Kokonaisuutena vuoteen 2009 tuli harjoittelua 270.5h + työmatkapyöräilyä 109.5h, eli yhteensä 380h (7+ tuntia per viikko). Juoksua/suunnistusta hiukan reilut 900km/87h, pyöräilyä (maantie+mtb+työmatkat) n. 3500km/163h, uintia 50km/27krt/23h, sali+kuntopiiriä 57krt/40h ja muita harjoitteita tai kisoja 29krt/67h. Harjoitusmäärä lisääntyi vuodesta 2008 23%:lla, joten määrään voi olla tyytyväinen. Helmi- ja maaliskuun harjoitusmäärät olivat jalkavaivan johdosta hiukan pienemmät mutta muuten kroppa pysyi hyvin kasassa ja pystyin harjoittelemaan sen suhteen täysipainoisesti.

Mukaan mahtui 8 seikkailukisaa/harjoituskisaa (Multisport Cup kokonaisuudessaan, Hiiltomiehet Adventure ja Lohjanjärven Yöseikkailu + 2 "mini" yöseikkailua, jotka olivat kestoltaan Multisport Cupin kisojen luokkaa), puoli triathlon (Joroinen), perusmatkan triathlon (Kisko) ja puoli maraton (Tuusula).

Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kaudelle 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti