sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Loppiaisrogaining 2022 (kisa)raportti


JanneS ja Mika kävivät avaamassa rogaining kauden perinteikkäässä Loppiaisrogainingissa Keimolassa. Tällä kertaa Loppiaisrogaining järjestettiin korona-ajan poikkeusjärjestelyin liukuvalla lähdöllä ja kartat sai jo edellisenä iltana suunnitteluun. Lopputuloksena 47km ja 142 pistettä, joilla tämän hetken tietojen mukaan sijoitus olisi 6. noin 45 joukkueen joukosta. 

Reitti

Lähdimme liikkeelle sillä ajatuksella, että lähdemme tekemään hyvän suorituksen ja katsotaan sitten maalissa miten meni. Itse tulin reissusta edellisenä iltana siten, että lentokentällä aloin kännykästä katsella lennon aikana julkaistuja karttoja, joten edellinen ilta menikin sitten kamoja kasaan laittaessa ja reittiä piirrellessä. Onneksi tähän alkaa olla jo rutiinia eikä reitin suunnitteluun kovin paljoa aikaa mennyt. Lumitilanne oli vähän epäselvä ja siitä syystä oli hiukan haastava päätellä paljonko ehtisimme edetä, mutta päädyin siihen että ehtisimme käydä koillisnurkasta hakemassa kartan houkuttelevimmat pisteet ja sitten kysymyksenä olikin vain kumpaan suuntaan kiertäisimme ja koittaisimmeko hakea kaikki rastit matkalta vai täytyisikö matkalta jättää pienempiä pisteitä välistä. Lopulta reittisuunnitelma oli n. 48km, sisältäen useita oikoja lopussa.


Lähdimme startista 23-31-61 rastien kautta pohjoiseen. Alunperin ajattelin hakea 61-44 välin suoraan, mutta päädyin siihen että kierto idän kautta ja 25:n haku on niin pieni lisämatka että se kannattaa, lännenkin kautta olisi joutunut menemään sillan kautta ja itäisellä reitillä oli enemmän tiesiirtymää. Rastit löytyivät varsin hyvin.



28 oli sen verran sivussa, että sen jätimme suosiolla pois suunnitelmasta. 49-66 välin menimme suoraan ja saimme raivata ihan uutta uraa koska todennäköisesti suurin osa muista meni välin tiekiertona. 46:n laitoin ihan ekassa suunnitelmassa haettavaksi vasta paluumatkalla, mutta päädyin siirtämään sen jo menomatkalle, koska tämä mahdollisti paremmin luoteiskolkan rastien haun paluumatkalla. 


Kartan paras pistekertymä oli ehdottomasti koillisnurkassa, joten sinnehän piti päästä, vaikka kartasta katsottuna tiedossa olisikin vähän haastavampaa suunnistusta. Oikeastaan vasta vähän ennen 90:stä alkoi maastossa näkymään enemmän polkuja, sinne asti jälkiä näkyi vain muutamia. Osa joukkueista jotka kiersivät karttaa myötäpäivään olivat päässeet 90:lle asti ja siitä eteenpäin meno olikin vähän enemmän polkujuoksua kuin suunnistusta, kunhan vain osui oikealle uralle. 45-26 väliltä onnistuimme löytämään vielä neitseellistä maastoa ja saimme ihan itse raivata uraa metsässä.


Ensimmäinen rasti jonka jätimme pois suunnitelluista oli 48, kun arvioin että lopussa voi tulla tiukkaa ajan kanssa ja maalin lähellä oli vielä hyvin pisteitä haettavissa. Olen hieman epävarma kannattiko 29 hakea 59-67 välillä vai olisiko pitänyt mennä tuo väli suoraan ja koittaa sitten lopussa hakea esim 40. 59-29 väli oli aika nopea, mutta 67:n pisto aika pitkä, mutta enimmäkseen tietä. 



Loppuun olin suunnitellut n 5 erilaista maaliintuloa, tämä toteutunut oli kohtuu hyvä kun ehdimme hakea myös rastit 38 ja 62. Nopein olisi ollut 53-40-22, jos olisi tullut todella kiire, ja jos olisi ollut enemmän aikaa, olisimme hakeneet 35-40-34-24-22, nyt sitä ylellisyyttä ei kuitenkaan ollut. Maalissa olimme reilut 10 min etuajassa. Arvoimme vielä matkalla lähtisimmekö hakemaan 21:stä, mutta jätimme sen sitten hakematta kun kartassa ei ollut selkeää reittiä tai tietä/polkua sinne. Loppumatka 47km, joka oli selvästi vähemmän kuin muut top 10 sijoituksilla maaliin tulleiden kuljetut kilometrit mitä kuulin (51-55km). Toisaalta nuo kilometrit eivät paljoa kerro eikä niillä ole oikeastaan väliäkään kun lopputuloksissa lasketaan pisteitä eikä matkaa.

Kartat ja järjestelyt

Kartat olivat ensiluokkaiset ja rasteja oli riittävästi ja valinnanvaraa riitti eikä kukaan ehtinyt lähellekään hakea kaikkia rasteja. Pidän todella näistä suunnistuskartta tasoisista 1:20000 rogaining kartoista. Muistan vielä kun aloittelin rogainingin parissa ja kartat olivat jotain 1:30000-1:40000 väliltä ja peruskarttapohjalla. Kaikki rastit löytyivät ilman suurempaa etsimistä, vaikka osa rastilipuista oli vähän turhan “piilotettuja” omaan makuun. Kannatan enemmän sitä että rasti näkyy kun olet muutaman kymmenen metrin päässä eikä tarvitse katsoa jokaisen kiven taakse, mutta toki rastit olivat kaikille samat. 

Muutenkin järjestelyt olivat ensiluokkaiset. Korona-ajan erityistarpeet oli otettu hyvin huomioon.

Eväät

Isoimmat haasteet itselle tulivat nesteen kanssa. Ei tämä nyt ensimmäinen kerta ollut kun pakkasella olin kisaamassa, mutta niinpä vain laitoin 1.5 litraa lämmintä mehua etupulloihin ajattelematta asiaa sen kummemmin. Jotenkin mietin, että vaikka pillit jäätyvätkin niin saan kyllä kannen pois ja juotua pullosta suoraan. Hyvää tuo mehu oli ehkä ensimmäiset 1.5 tuntia, sen jälkeen se oli sellaista jäähilettä, jota pystyi juomaan hyvin pienen suullisen ettei koko kroppa jäätynyt sisältä. Lopputulos tästä kaikesta oli, että nestettä meni kaiken kaikkiaan aika tasan 0.5 litraa, toinen pullo oli vielä täynnä ja täysin umpeen jäätynyt maalissa ja toisessa oli se kolmasosa jäässä pohjalla ja päällä. Yllättävää kyllä ei tuo mitenkään menoon vaikuttanut, jano alkoi vähän lopussa olla, mutta energiat riittivät ihan hyvin etenemiseen. 

Juomapullot tunti maaliintulon jälkeen

Muina eväinä meni suunnitellun mukaisesti 3 Noshtin vauhtikarkkipakkausta, 2 suklaapatukkaa ja 1 kerrosruisleipä. Yksi vauhtikarkkipaketti jäi vielä varalle, joten aika optimisti oli eväitä mukana. Muuten repussa oli vähän turhaa painoa kun varalla oli mukana toinen takki, ohuet lisähanskat ja kypärämyssy - mutta talvella pidän mieluummin liikaa vaatetta mukana kuin liian vähän. Jos jotain käy matkalla ja vauhti hidastuu, lämmöt häviävät todella nopeasti kropasta.

Kausi jatkuu nyt ihan normaalisti peruskuntokaudella. Toivottavasti saadaan etelään hyvät ladut, että saisi vähän vaihtelua juoksuun. Malminkartanolla tulee varmasti myös vietettyä aikaa seuraavan parin kuukauden aikana, jotta Gran Canarian mäet saa sitten maaliskuussa selätettyä.

Tulokset löytyvät täältä.

JanneS




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti