tiistai 28. heinäkuuta 2020

Juoksuvaellus (64km) Teijon kansallispuistossa

Kävimme Juhan kanssa testaamassa miten hyvin yhden yön reissun kamojen kanssa pystyy juoksemaan ja tutustua samalla Teijon kansallispuistoon. Lopputuloksena oli onnistunut reissu, juoksua yhteensä 64 km yhden illan ja yhden aamun aikana. 


1. päivä 31 km (Lehmijärvi - Hamarijärvi - Kalasuntti - Nenusta - Kalasuntti)

Starttasimme aurinkoisessa kelissä lauantai illalla viiden aikaan. Koska merkittyjä reittejä Teijolla on n 50 kilometriä ja tavoite oli juosta 30km + 30km, päädyimme valitsemaan lähtöpaikaksi Lehmijärven uimarannan parkin, josta on 8km merkitty reitti Kirjakkalaan. Alku reitistä oli leveätä baanaa, pienemmille poluille päästiin kun noin 6km jälkeen lähdimme polkuja pitkin Kirjakkalan luontopolkua kohti, jota kierreltiin Hamarijärven rannoilla ja ihailtiin maisemia.

 

1pv reitti



Hamarijärven luontopolku


Kirjakkalan jälkeen ei ollut merkittyä reittiä, joten pienen tiepätkän päätimme tehdä pienen lenkin ja tutustua karttaan merkattuun pieneen luontopolkuun Hamarijärven länsipuolella. Itse luontopolku oli aika mitään sanomaton ilman mitään merkintöjä, mutta polut sinne ja takaisin olivat kivat. Pääsimme vihdoin n. 16km lähestymisen jälkeen varsinaisille Teijon reiteille ja päätimme käydä katsastamassa Kalasuntin telttapaikat jo valmiiksi iltaa varten. Kalasuntti vaikutti kivalta joten päätimme vielä juosta Sahajärven ja Nenustan kierrokset ja palata sitten takaisin. Yhden käännöksen missasimme, jonka seurauksena juoksimme ehkä kilometrin ylimääräisen kierroksen, mutta muuten nautimme lämpimästä kesäillasta ja rauhallisista poluista. Mieleen loppupätkällä jäivät lähinnä Nenustan kalliot, joista oli kiva näkymä.


Kalasuntti

Nenustannokka

Koko päivän saldoksi tuli suunnistuskiemuroiden jälkeen 31km, johon meni hieman yli 4 tuntia. Olo oli illalla ihan hyvä ja löysimme Kalasuntista hyvän rauhallisen majoituspaikan. 


2. päivä 33 km (Kalasuntti - Matildanjärvi - Puolakkajärvi - Punassuo - Kirjakkala - Lehmijärvi)

2pv reitti


Lähdimme aamulla liikkeelle heti seitsemän jälkeen ja suuntasimme Matildanjärvelle. Alkuperäisenä suunnitelmana oli kiertää lenkki Matildanjärven pohjoispuolella, mutta kun illalla mittailimme päivälle tulevaa matkaa päädyimme jättämään sen ja Jeturkastin lenkit väliin ja pysyimme järveä kiertävällä merkityllä reitillä. Saimme kulkea hyvin rauhassa muiden vielä heräillessä teltoissaan.


Aamu Kalasuntissa
 

Järvenpäänsuo (Puolakkajärven länsipuolella)

Matildanjärvellä saimme myös reissun ainoan ulkopuolisen vesitäydennyksen, kun löysimme juomaletkun talon kyljestä. Muilta osin hoidimme vesitäydennykset puroista ja järvistä Salomonin  XA filtterin avulla. Painoa saatiin kevennettyä mukavasti myös Matildanjärven parkkialueen nurkasta löytyneeseen roskasäiliöön. Valmispakatut omissa pusseissaan valmistuvat ruuat ovat käteviä, mutta nuo pussit ovat tyhjinä yllättävän painavia ja henkisesti on kiva kun pääsee eroon ns “tyhjästä painosta”.


Punassuo

 

Matildanjärveltä lähdimme juoksemaan Puolakkajärven kautta kohti Punassuota. Pari kilometriä Teerisaaren leiripaikan jälkeen oli polun reunassa pieni kyltti, että reitti on suljettu tästä eteenpäin. Jatkoimme kuitenkin jokamiehen oikeuksien metsäteitä pitkin isomman maalaistien kautta Punassuon parkkiselle, ja siitä ihailemaan suomaisemaa pitkoksille. Juoksu kulki hyvin ja aikaisen aamulähdön takia lämpökään ei vielä ehtinyt nousta kovin korkealle. Punassuon jälkeen teimme pienen oion merkityiltä reiteiltä ja palasimme jo edelliseltä päivältä tutulle Sahajärven kierroksen reitille, jota pitkin menimme Hamarijärven rantaan ja pienen tiesiirtymän kautta Kiljakkalan perinnekylään, josta lähtee 8km hyvin merkitty reitti Lehmijärvelle. 

 

Matkaa toiselle päivälle kertyi lopulta 33km.   


Reittipiristys

 

Varusteet

Varusteet olivat hyvin lähellä Nuuksiossa käytettyjä, uusina tuttavuuksina Therm-a-Restin Vesper Quilt 7C ja Therm-a-Restin NeoAir UberLite makuualusta. Reppuna aivan loistavaksi juoksurepuksi osoittautunut Salomon XA 35. Lisäksi parisataa grammaa sain viilattua jättämällä sauvat kotiin ja ottamalla tilalle Six Moon Design Carbon 49" telttakepit, jotka toimivat hyvin Zpacks Duplex Tentin kanssa. Lähdössä repun paino oli 4.7kg, josta vettä litra ja evästä n. 750g (6 suklaapatukkaa, 100g energiageeli ja 2 pussiruokaa - kaikki meni).   


JanneS


1 kommentti: