sunnuntai 25. syyskuuta 2011

X-kaato kruunasi Multisport cupin

Multisport cup saatiin päätökseen lauantaina perinteiseen tapaan X-kaadossa. Vuosaaren semiurbaaneihin maastoihin oli järjestetty kivaa tekemistä aamuyöksi ja -päiväksi ja viivalla olikin yli 50 tiimiä. Lupus Extreme osallistui karkeloihin kolmen joukkueen voimin.

Cupin neljäs osakilpailu X-kaato keräsi porukkaa Vuosaareen kuten aiemminkin niihin aikoihin, kun paikalliset asukkaat vaelsivat yökerhoista koteihinsa. Kartat jaettiin klo 3.30 ja starttipistooli kajahti klo 5.00. Lupus Extremen vahvuudessa mukana olivat kilpasarjassa JanneH ja Jussi Hietala sekä JanneS ja Sakari Hollmén, ja sekasarjassa Reijo ja Anu.

Kilpailu sai oman sävytteensä, kun yhtenä questinä ollut lyhyt melonta peruttiin ruuhkan takia ja tuloksissa hyvitettiin questillä käytetty aika. Matkan varrella tarkasta sijoituksesta tai aikaeroista ei siis ollut tietoa, joten tulosluettelossa nähtiin hyvin pieniä eroja. Karvaimman tappion kokivat Reijo ja Anu, jotka reilun neljän ja puolen tunnin kisaamisen jälkeen jäivät sekasarjassa hopealle neljän sekunnin erolla. Sarjan voitti ScandinavianOutdoorStore.com kokoonpanolla Eetu Ahlqvist ja Riitta Siltanen.

Myös kilpasarjan kärkikolmikossa oli pieniä eroja, kun toiseksi tulleen Ravitiimin ja pronssia ottaneen Vaarojen maratonin ero oli kuusi sekuntia. Paras paikalla olleista oli Omjakon, jota edustivat Heikki Hihnala ja Jaakko Mäkelä. Nopeinta vauhtia pitivät SOS:n miesjoukkueen Juha Prittinen ja Pekka Teivaanmäki unohtaen kuitenkin yhden vaihtoleiman ja saaden siitä miinuspisteitä.

Lupus Extremen kilpasarjan joukkueet olivat mukana lähinnä nautiskelemassa reitistä, sillä vauhti näillä kokoonpanoilla ei riittänyt kärkitaistoon. Kilpailun tiimellyksessä unohtuneet leimaukset kaiken lisäksi rasittivat rankasti tuloksissa molempien joukkueiden osalta. Harmittava tapa pilata muuten ehjästi sujunut kilpailu.

Lyhyet rastivälit ja useat questit olivat reitin erityispiirteitä

Kilpailu käynnistyi siten, että toinen joukkueen jäsenistä meloi kajakilla ja toinen juoksi, rastilla molempien piti olla yhtäaikaa. Järjestäjän tarjoamat melat tuntuivat Epicin Mid Wingin jälkeen kohloilta, mutta tilanne oli sama kaikille. Isoja eroja melonnassa ei tullut ja porukka pysyi kohtalaisen tiiviissä kasassa myös melontaa seuranneissa pyörä- ja juoksusuunnistuksissa.



Rastilla 19 oli jo mainittu lyhyt avokanoottimelontaquest, jonne porukka tuli sen verran tiiviissä rykelmässä, että homma meni jonottamiseksi tarjolla olleen kaluston pienen määrän takia. Noin 15 tiimiä ehti meloa, kunnes järjestäjä ilmoitti peruvansa melonnan ja ajat hyvitettiin. Ratkaisu oli tilanne huomioiden järkevä, sillä muuten hitaimmilla joukkueilla kilpailun maksimiaika kuusi tuntia olisi tullut loppureitillä vastaan.

Seuraava quest oli rastilla 23 ja siinä haettiin pari rastia, joiden etäisyys ja suunta mäen päältä oli ilmoitettu. Rastilla 25 laskettiin betonimuurissa olleita syvennyksiä ja rastilla 29 suunnistettiin Toisen maailmansodan aikaisissa juoksuhaudoissa, jotka olivat enemmän tai vähemmän kaatuneiden puiden peitossa.



Kaiken kaikkiaan reitti oli hieno ja tarjosi mahtavia rastipisteitä kaikenlaisissa bunkkereissa ja kellareissa. Pyöräsuunnistus oli lyhyiden rastivälien myötä hieman tavallista tarkempaa ja aiheutti yllättäviä ongelmia. Ilmeisesti porukassa ajo luo sen verran paineita, että helpoissakin paikoissa ajetaan risteyksissä väärin ja missataan polkujen lähtöjä.

Cupin kokonaistilanteessa palkinnoille

Reijo ja Anu nappasivat viime vuoden tapaan sekasarjan cup-voiton, vaikka yksittäisen osakilpailun voitto jäikin tänä vuonna saavuttamatta. Suorittaminen oli kuitenkin koko porukan tasaisinta ja kiertopalkinto matkasi Järvenpäähän.

Kilpasarjassa JanneH:n ja Jussi Kallioniemen suoritukset kolmessa ensimmäisessä kilpailussa toivat cupin kolmannen sijan. Voiton nappasi Multisport.fin nelikko Pete Forsman, Ville Niemelä, Janne Mononen ja Eero Jäppinen ja toisen sijan Markus Kettunen ja Tommi Putkuri. Sääntöjen mukaan neljän osakilpailun kolme parasta suoritusta lasketaan tuloksiin ja joukkuetta saa kauden aikana edustaa yhteensä neljä eri urheilijaa.

Lupus Extreme kiittää Multisport cupin järjestäjiä mahtavista kilpailuista tänäkin kesänä. Upeita maastoja oli jälleen löydetty Uudeltamaalta ja järjestelyt pelasivat.

JanneH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti