maanantai 15. helmikuuta 2010

Lumikenkäilyä Oittaalla

Tiimi kävi sunnuntaina tekemässä helmikuun pitkän lenkin, joka oli suunnitellusti lumikenkäily Oittaan ja Pirttimäen ulkoilualueiden upeissa talvimaisemissa. Lunta metsässä ainakin riitti, mistä johtuen treeni oli jaloille raskas. Reissu oli jälleen kerran onnistunut ja aikaa kului noin 5 h 30 min.

JanneS oli toiminut jälleen aktiivisesti ja vuokrannut meille lumikengät sekä laatinut Nuuksio-Luukkaa -karttaa apuna käyttäen hyvän reitin kierrettäväksi. Niinpä starttasimme matkaan sunnuntaiaamuna hiukan ennen kahdeksaa Oittaan leirintäalueelta. Pakkasta oli lähtöhetkellä noin 17 astetta, mutta ennusteiden mukaan iltapäiväksi oli odotettavissa noin -10 asteen lukemia.

Ensimmäinen kuvitteellinen rastipiste sijaitsi Kellonummen kappelin vieressä Ryssänkallion huipulla vain reilun kilometrin päässä. Sinne päästyämme olimme jo osanneet tehdä sen johtopäätöksen, että metsässä on lunta paljon ja erityisesti nouseminen oli raskasta. Vauhti metsässä tulisi siis olemaan selvästi hitaampi kuin edellisellä kerralla tammikuun alussa.

Ryssänkalliolta matka jatkui kohti Nuuksion pitkäjärveä, ja välillä olleet pari välietappia sijaisivat lähes suoralla linjalla. Reitti metsässä ei kuitenkaan ollut suora, sillä kesälläkin erittäin raskas maasto pakotti hiukan miettimään, mistä kohtaa kannattaa edetä. Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ollut löytää maksimaalisen järkevää reittiä eikä edes välttämättä hakea rastipisteitä vaan edetä. Lisäksi pyrimme varsinkin alussa välttämään ennalta tiedossa olevia kulku-uria.

Kun olimme saapuneet mäkisen metsän läpi Pitkäjärvelle, olimme onnistuneet käyttämään aikaa jo yli 2,5 tuntia. Tässä vaiheessa päätimme, että lyhennämme alkuperäistä reittisuunnitelmaa rankasti. Toki suunnitelma oli tehty sillä ajatuksella, ettei reissusta varmasti tule liian lyhyttä, ja sitä olikin tarkoitus tilanteen mukaan lyhentää. Ihan näin suurta muutosta emme toki alun perin olleet kuvitelleet.

Pitkäjärveltä matkaa jatkettiin Nuuksiontien varressa sijaisevalle Hyppykalliolle, josta aukeni huikeat näkymät eri suuntiin. Siellä pidimme matkan ainoan tauon, ja itse otin reissun ainoan kulauksen urheilujuomaa ja yhden energiageelin. Hyppykallioilta etenimme Sorlammen halki takaisin kohti Oittaata. Viimeisten kilometrien aikana kiipesimme vielä muutamalle mäelle, ja ennen määränpäätä teimme vielä lyhyen koukkauksen Bodominjärven nurkalla.

Viiden ja puolen tunnin aikana emme edenneet kuin noin 16 km, mutta reissu tuntui silti jaloissa. JanneS toimi hiukan useammin etumiehenä, jolle rasitus oli vielä kovempi. Edellispäivänä olin hiihtänyt 51 km vapaata, mikä osittain saattoi vaikuttaa siihen, ettei kenkää saanut lopussa aina edes kunnolla nostettua hangesta. Rasva-aineenvaihdunta tuntui kuitenkin molemmilla pelaavan, sillä energiaa lenkillä nautittiin paljon vähemmän kuin aiemmin on tarvinnut.

Käytetty kalusto oli vuokrattu Oittaalta, itselläni oli Tubbsin 25" kenkä ja JanneS:llä 27" kenkä. Tarkoituksena oli vertailla kenkiä ja vaihtaa maastossa, mutta kumpikaan ei jaksanut jäädyttää sormiaan. Tällä kertaa kenkinä oli molemmilla vaelluskengät, mutta ainakin omani alkavat olla siinä kunnossa, että käyttöikä on täynnä. Reissun aikana sekä kenkä että sukka vettyivät täysin, mutta jalka pysyi kuitenkin lämpimänä. Muita ongelmia varusteiden kanssa ei sitten ollutkaan.



Tiimin seuraava pitkä lenkki tulee olemaan maaliskuussa. Aika, paikka ja tapa ovat vielä mietinnän alla, mutta kaikki muu on suunniteltu.

JanneH


JanneS:n kommentti:

Omalta osaltanikin treeni oli erittäin onnistunut. Sää oli hieno, maisemat mahtavat ja kokonaisrasitus juuri sopiva. Keskisykkeet pysyivät hiukan alle kevyen juoksulenkin rasitustason vaikka ylämäissä sai ihan tosissaan puristaa että pääsi mäen ylös. Reittisuunnittelun yhtenä lähtökohtana oli käydä paikoissa joista voisi olla hyvät näköalat ja tämä tavoite myös matkan aikana toteutui.

Vaatetus-varusteasioista tuli taas uutta oppia ja ideoita. Vaatetus oli hyvin samankaltainen kuin Loppiaisrogainingissa ja toimi tälläkin kertaa hyvin - isoimpana erona jalassa olleet vedenpitävät korkeavartiset ulkoilukengät, jotka pitivät jalat mukavan lämpiminä. Varustepuolella lisävarusteena edelliskertaan oli juomaletkun eriste, jonka ansiosta letku jäätyi vain kerran lenkin alkupuolella. Ensi kerralla täytyy eristää myös repussa oleva juomapussi, jotta energiajuoma/mehu yhdistelmä pysyisi hiukan pidempään lämpimänä. Koko matkan aikana energiajuomaa meni parisen litraa, jonka lisäksi söin yhden suklaapatukan, yllättävän hyvin energiat silti riittivät koko reissun ajaksi.

Katso video reissun kohokohdista Youtubesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti