Voitto Espanjan MM-rogainingista 2025 (kisaraportti)

JanneS ja Manu voittivat Espanjassa Castilla y Leónin alueella järjestetyn MM-rogainingin miesten veteraanisarjan. Matkaa vuoristossa kertyi yhteensä 106 km ja nousua 5.3km. Kilpailu käytiin erittäin lämpimässä säässä luonnonkauniissa Neila Glacier Lagoons Natural Park ja Laguna Negra and Circos Glaciares de Urbión Natural Park kansallispuistoissa. 

Metsät olivat pääsääntöisesti hyvin juostavissa

Valmistautuminen

Omalta osalta valmistautuminen kisaan sujui hyvin, olen saanut tehdä hyvälaatuista treeniä Team Eletrofitin Simo-Viljami Ojasen valmentamana jo usean vuoden ajan ilman terveysongelmia. Vuosittaiset treeni&kisatunnit ovat nousseet kuuden vuoden takaisista noin 300 tunnista viime vuoden yli 700 tuntiin, jossa tosin oli kisasuorituksia reilusti yli 200 tuntia kun sekä Lapland Wilderness että Tor Des Geants osuivat samalle vuodelle. Yhdessä Manun kanssa ehdimme tehdä yhden pitkän lenkin Sipoonkorvessa alkukeväästä ja 12 tunnin suorituksen legendaarisella Markkasen Maratonilla toukokuun alussa. Kolmen vuoden takaisen Tsekin MM-kisan jälkeen molempien vahvuudet toki olivat tiedossa ja tavoitteena meillä oli voitto tai päästä vähintään podiumille. 

Reittisuunnitelma

Kävimme kisaa edeltävänä päivänä suunnistamassa mallikartalla reilun 2 tunnin kierroksen ja saimmekin siinä hyvän käsityksen millaista maastoa olisi luvassa ja kuinka paljon edessä olisi nousuja. Lähdimme suunnittelemaan reittiä siten, että pääsisimme etenemään mahdollisimman paljon käyriä pitkin välttäen turhaa ylös-alas menoa. Kartta-alueella oli kaksi vuorimassiivia kartan länsi ja itä puolilla, molemmat nousivat kisakeskuksen 1.100m korkeudesta reiluun 2.000m korkeuteen. Suunnitelmana oli hakea aluksi kartan itäpuolen rastit pikkuhiljaa nousten huipulle ja sitten laskeutua vuoren toiselle puolelle ja sitä kautta siirtyä kartan länsipuolen rasteille. Meillä oli loppuun lukuisia eri vaihtoehtoja kartan lounaisosassa, riippuen paljonko meillä olisi aikaa jäljellä. 

Keskittynyttä reitinsuunnittelua

Kilpailu

 

Tämä oli itselleni kahdeksastoista 24h rogaining, kolmas Espanjassa käydyistä ja samalla ensimmäinen kerta Espanjassa, kun metsät olivat oikeasti kulkukelpoisia, eivätkä täynnä piikkipensaita, vaikka toki niitäkin alueelta löytyi. Kartalla maaston kulkukelpoisuus on kuvattu eri väreillä, mutta ainakin itselleni oli maastossa välillä vaikea erottaa avoin alue ja puoli avoin alue sekä erot valkoisen – kulkukelpoinen metsä – ja vaalean vihreällä kuvatun metsän, jossa liikkuminen on hitaampaa välillä. Valkoisessakin metsässä saattoi olla ihan reilusti aluskasvillisuutta. Espanjan metsissä ero suomalaiseen metsään on, että tumman vihreä metsä on käytännössä sellaista mistä läpi ei mennä, Suomessa sellaista tilannetta harvemmin tulee vastaan, ettei metsästä pääsisi läpi – toki naarmut käsissä ja jaloissa jälkeenpäin todistavat, ettei se suomessakaan ihan ilmaiseksi tule. 

 

Tiedossa malliradan perusteella ja järjestäjienkin ilmoituksen perusteella oli, että suunnistus tulisi olemaan paikoitellen vaikeaa. 1:25000 kartalla 10 metrin käyrävälillä ei paljon yksityiskohtia ole kartalla näkyvissä ja monet rasteista olivat rinteessä olevissa notkoissa. 

 

Lähdimme alusta kartan kaakkoiskulmaa kohti hakien pari rastia lähdön läheltä. Pääsääntöisesti eteneminen oli joko ylämäkeä tai rinteen mukaisesti käyriä pitkin kulkemista, koska lähtöpaikka oli koko kartan alin paikka (n. 1.100m) ja rastit olivat vuoren rinteillä. Rastit löytyivät hyvin ja näimme muutamaa tiimiä useammalla rastilla, vaikka tarkat reitit hieman poikkesivat toisistaan, välillä meillä oli paremmat rastinotot ja välillä heillä. Kuljimme useamman rastivälin tasatahtia Australialaisten moninkertaisten maailmanmestarien Julien ja Davidin lähistöllä – ja totesimme että meillä on vielä paljon opittavaa tästä lajista. Meillä oli vauhti selkeästi nopeampi mutta he ottivat rastit varmasti ja suoraan ilman turhia kiertoja ja usein sitten näimmekin rastilla.

Startti

 

Ensimmäinen haparointi tapahtui mennessä rastille 106. Olimme jostain syystä suunnitelleet reitin suoraan avoimen alueen läpi, joka tarkoitti ensin reilun 100 metrin laskua laaksoon ja samojen metrien nousua myöhemmin. Lasku ei kuitenkaan ollut kovin nopea vaan kivikkoinen ja paljon järkevämpää olisi ollut tehdä tällä rastilla kierto ja pysyä käyrillä. Näissä vuoristo rogainingeissa on oleellista hahmottaa kartasta, milloin kannattaa kiertää ja pysyä käyrillä ja milloin taas kannattaa mennä suoremmin ja ottaa ylimääräisiä käyriä. Me todennäköisesti kiersimme hiukan turhaankin monessa kohtaa, jossa olisi kannattanut oikaista, mutta tällä rastilla meni vikaan toiseen suuntaan. 

 

Päivä jatkui kuumana ja vaikka otimme vettä lähes joka purosta mitä matkalle sattui, oli kroppa koko ajan pienessä nestevajeessa. Hyvän alun jälkeen haparoimme rastilla 96, joka oli aukio rinteessä n. 60 metriä alempana kuin mistä lähdimme, mutta menimme hiukan huolimattomasti ja tiputimme liian alas rinteessä ja menimme aukiosta alakautta ohitse. Onneksi olimme katsoneet kellosta, kuinka kauan tuohon väliin pitäisi suurin piirtein mennä ja haimme pienellä kierrolla rastin. 

 

Alun reitti

 

Isoin virhe sattui sitten heti seuraavalla rastilla 101 – joka oli reilun kilometrin rinne siirtymä metsäisessä rinteessä, jossa ei ollut oikein mitään käyrämuotoja, joista olisi saanut kiinni tarkkaa sijaintia. Lähdimme huolimattomasti muutaman kymmenen metriä korkeammalta kohdalta kuin missä luulimme olevamme ja arvioimme että rastille menisi noin 15 minuuttia, enintään 20 minuuttia – lopputuloksena oli, että hätäännyimme tuon 20 minuutin kohdalla ja kuvittelimme jostain syystä, että olisimme jo menneet rastin alapuolelta sen ohi, kun todellisuudessa olimme vähän matkan päässä rastista sitä ennen ja liian korkealla. Käännyimme ylöspäin ja sitten takaisinpäin. Kun emme saaneet paikkaamme hahmotettua, päätimme lähteä ylöspäin rinnettä kohti seuraavaa rastia. Rinteen päällä saimme vihdoin paikasta kiinni, kun näimme rastin 82:n lähellä olevat lammikot, joilla olimme juuri vähän aikaisemmin olleet. Koska kyseessä oli 100 pisteen rasti, päätimme käydä sen hakemassa. Onneksi se oli tästä suunnasta huomattavan paljon helpompi hakea, toki reilu 100 metriä alempana rinteessä, jotka laskumetrit tulikin sitten kaikki takaisin heti perään nousuna. Olimme molemmat aika rikki tässä vaiheessa ja totesimme, että siinä meni mahdollisuudet mitaliin, 40 minuutin virhettä ei jalalla yleensä oteta enää takaisin näissä kisoissa. 

 

Kiemurtelua 101:llä

 

Onneksi kokemus alkoi painaa ja pystyimme keskittymään suunnistukseen – ainakin paineet olivat täysin poissa – ja päätimme tehdä parhaan suorituksen mitä pystymme ja maalissa sitten näkisimme mihin sijoitukseen tämä suoritus riittäisi. Suunnistus sujui hyvin ja ohittelimme joukkueita, jotka olivat tulleet ohi 101:lla sekoilujen aikana. Seuraava vastoinkäyminen tuli vastaan puolenyön aikoihin, kun Manun toinen sauva meni poikki. Valitettavasti sauva meni niin totaalisesti poikki, ettei sitä voinut korjata, joten Manu tuli sitten loppumatkan yhdellä sauvalla. 

 

Yörastit löytyivät yllättävän hyvin, erityismaininta 88:sta, joka näytti kohtuullisen helpolta – noin 300 metriä tieltä ja rastimääreenä ”mäen päällä”. Mikä voisi mennä pieleen? Menimme rastista hiukan ohi suunnalla ja samalla saimme kasan muita rogaajia perään, joilla ei tainnut olla mitään käsitystä missä olivat. Kun tajusimme että meidän on pakko olla jo rastista ohi, käännyimme ja haimme rastin, joka olikin sitten sellaisen kymmenen metrisen pienen metsäisen minikukkulan päällä. Kun tulimme takaisin tielle, samat rogaajat kyselivät, että löysimmekö rastin. En tiedä miten heidän kävi, toivottavasti löysivät sen lopulta. 

 

Reittisuunnitelman kanssa olimme ajaneet itsemme nurkkaan, kääntymällä 98:lta hakemaan 93-88-104-83-45-72, joka johti siihen, että 72:lta meidän oli oikeastaan pakko hakea 113 ja jatkaa sieltä 90-121. Tuolloin emme tienneet että 121 ison avokallioalueen takana olisi ihan kauhea rasti hakea, ja varsinkin tulla sen alueen läpi takaisin. 120 pisteen rasti oli isoin pistemäärä mitä pystyi hakemaan ja kuvailimmekin tätä ratamestarin ansaksi. Haparoimme hiukan rastin löytymisen kanssa, vaikka kyseessä oli 11 metrisen kivipaaden juurella oleva rasti – valitettavasti tuo avokallioreuna oli samanlaisia kivipaasia väärällään. Mutta alueen läpikulku vasta ärsyttävää olikin, joko hyppelimme kiviltä toisilta tai sitten puskimme läpi kivikoiden välissä olevista katajikoista, vain päästäksemme karttaan merkitylle ”polulle”, joka osoittautui kivikossa kivikasoilla merkityksi reitiksi. Odotimme että edes se olisi ollut hiukan nopeampi kulkuista, mutta toive oli turha. Eteneminen nopeutui vasta 94:sta lähestyessä, kun alkoi oikea kuljettava polku. 

 

Lopun reittiä

 

Näin jälkikäteen ajateltuna meidän olisi kannattanut jatkaa 98:lta suoraan ylös 90:lle, ja sieltä 113-72 ja muille isoille rasteille, ja jättää 121 ja 94:n kokonaan väliin. Lopun mäessä olisi ollut hyviä rasteja haettavaksi paljon nopeammin kuin mitä 121:n hakuun meni. Tosin mitä kuulimme 98-90 välistä kisan jälkeen, niin se oli ollut erittäin jyrkkä ja kuluttava ylämäki. Toki nyt bonuksena pääsimme 113:sta valoisalla ja näimme aivan mahtavat maisemat mäen päältä Neilan laguuneihin.

 

Neilan laguunit - kuva: Iñigo Bengoa Larrigan

 

Meillä oli lopetukseen lukuisia eri vaihtoehtoja, ja ei niin kovin yllättäen päädyimme tässä kohtaa tulemaan kohtuullisen suoraan mäkeä alas ja katsomaan sitten alhaalla ehtisimmekö hakea vielä maalin lähellä olevat 50 pisteen rastit vai ei. Alkuperäisenä ajatuksena oli hakea 86-110-52-67-70, mutta nyt jouduimme menemään suoraan 86-70. Rasti 70 osoittautui hankalammaksi kuin kuvittelimme – emme meinanneet saada kiinni rinteestä missä kohtaa olemme, mutta onneksi osuimme lopulta hakkuualueelle, josta rasti oli helppo hakea. Yleisenä huomiona näillä pitkillä rastiväleillä usein kuvittelimme olevamme jo pidemmällä kuin missä lopulta olimmekaan. 42:lta lähtiessä laskimme, että emme ehtisi enää nousta 150 metristä mäkeä ja hakea 55:sta, joten suunta oli suoraan maaliin. Päätimme että tällä kertaa emme ainakaan häviäisi minuuteilla (tsekeissä kolme vuotta sitten hävisimme hopean kolmella minuutilla), joten juoksimme koko loppumatkan ja ohittelimme lukuisia erilaisilla tyyleillä eteneviä tiimejä, ja tulimme maaliin hyvissä ajoin ajassa 23:31. 

Alun rasteilla oli vielä vähän ruuhkaa leimatessa 

 

Mika oli maalissa vastassa ja kertoi meidän yllätykseksemme olevan johdossa, yksi pisteissä lähellä oleva tiimi oli vielä matkalla – mutta he olivat viidenkymmenen pisteen päässä ja joka tapauksessa vasta meidän jälkeemme maalissa, vaikka hakisivatkin vielä 50 pisteen rastin. Koitimme olla innostumatta, koska tuo GPS pohjainen tulosseuranta ei ainakaan aiemmin ollut kovin luotettava, ja uskoimme vasta lopullisten tulosten tultua, että todellakin voitimme oman sarjamme maailmanmestaruuden. Parannettavaa jäi aika paljon, mutta reittisuunnitelma oli hyvä ja kokonaisuutena olimme kuitenkin tehneet hyvän suorituksen – emme varmasti olleet ainoita, jotka olivat pummanneet vaikeita rasteja matkalla.

 

Reitit löytyvät täältä.

 

Tulokset löytyvät täältä. 

 

 

Analyysiä

Lopputuloksena pitkään unelmana ollut voitto, vaikka vieläkin suoritukseen jäi parannettavaa. Rogainingissa on vaikea tehdä ”täydellistä” suoritusta – jossa kaikki osuisi täysin kohdilleen – reittisuunnitelma, suunnistuksen sujuvuus, eteneminen sekä jalkojen että energiansaannin osalta. Reittisuunnitelmaa täytyy aina myös pystyä muokkaamaan matkan varrella etenemisvauhdin ja maaston perusteella, ja se on itselleni se kaikkein mielenkiintoisin osuus rogainingissa. Meillä on suoritusvarmuus todella hyvällä tasolla – tiesimme että pystymme molemmat liikkumaan hyvää vauhtia vuorokauden ajan. Reittisuunnitelmassa olisi ollut vielä parantamisen varaa jonkin verran, vaikka kokonaisuutena se toimikin hyvin. Tällä kertaa isoimmaksi parannuskohteeksi jäi suunnistaminen, mutta kokonaisuus oli riittävän hyvä. 

 

 

Jatkosuunnitelmat

 

Kausi jatkuu tästä muutaman viikon keventelyn jälkeen mäkitreeneillä kohti kauden toista päätapahtumaa – PTL (La Petite Trotte À Léon) – jonne olen menossa Nikon kanssa. Kyseessä on n. 300 kilometrin ja 25.000 nousumetrin kierros Mont Blancin ympäri pienempiä polkuja pitkin, vuoristomajojen toimiessa pääsääntöisinä huoltoina. Reittiä ei ole merkitty maastoon, joten jonkin verran matkalla täytyy navigoida, tosin GPS:ää hyväksi käyttäen. Meillä ei ole muita varsinaisia tavoitteita kuin tehdä hyvä suoritus ja pystyä liikkumaan tasaisesti ja tulla maaliin koko kierros kiertäneenä. Maalissa sitten näkee mihin se riittää reilun sadan tiimin joukossa. 

 

Rogaining saralla tänä vuonna olisi vielä SM-rogaining elokuun lopussa, mutta valitettavasti se jää PTL:n takia itseltä väliin. Suunnitelmissa on osallistua EM-rogainingiin Tsekeissä kesäkuun lopussa 2026 ja MM-kilpailuihin Australissa syyskuussa 2027. Pitänee käydä sitä ennen vähän enemmän rasteilla kuin mitä viime aikoina on ehtinyt.

 

Manun video MM-rogainingista löytyy täältä.

 

JanneS

 

 

Tor Des Geants 330 (kisaraportti)

Janne suoritti Tor Des Geants (TOR) polkujuoksun Aostan laaksossa ajassa 125 tuntia, sijoituksena 162/1.085. Matkaa kertyi yhteensä n. 350km ja nousua n. 27.000m+. TOR oli erittäin hyvin järjestetty ja sitä voi suositella kaikille 200-mailisista vuorijuoksuista kiinnostuneille.

 

Alkuvalmistelut

Alun perin olin ajatellut koittaa päästä TORille vuonna 2025, mutta päätin osallistua arvontaan alkuvuodesta, kun tiesin Nikon lähtevän viivalle Grand Trail Courmayeur:sta saadulla paikalla. Tiesin myös, että tänä vuonna olisi muitakin tuttuja viivalla ja todennäköisesti saisin suomalaista seuraa matkan varrella. Ainoa varsinainen TOR erityinen harjoitus oli 5 päivän alppivaellus Nikon kanssa noin kuukausi ennen kisaa, muuten kevät on ollut ihan normaalia treeniä, ensin Snowdonian 100-mailiseen toukokuussa ja sitten kesäkuun lopussa Lapland Wilderness Challengeen (LWC), jossa tuli edettyä 330 km Kaldoaivin erämaassa. Isoin hyöty näistä oli Snowdoniasta tullut itseluottamus, että ylämäissä ei ongelmia pitäisi tulla, ja LWC:n viiden päivän nukkumistestailut, kuinka vähällä unella pitäisi myös TOR:illa selvitä. 

 

Saavuimme kisapaikalle jo torstaina, startin ollessa sunnuntaina puolilta päivin. Perjantain vietimme yläilmoissa Mont Blanc Skyway:lla ja kävimme tutustumassa myös Midi:iin (3.842 mpy). Lauantai meni kisavalmisteluissa drop bagiä pakatessa ja muuten vaan rentoutumalla. 

 

Tavoitteita oli kolme tässä järjestyksessä:

-              Päästä maaliin

-              Päästä maaliin 130 tunnin alittavalla ajalla

-              Mennä niin pitkään kuin mahdollista Nikon kanssa, tavoitteena koko reissu yhdessä

 

1. etappi: Courmayeur - Valgrisanche 48.5km / 4.339m+ / 11h 41min / tauko 44 min

Lähdimme kakkoslähdössä puolenpäivän aikoihin pari tuntia kärjen perään reitille. Alku mentiin kevyttä hölkkää, kunnes pääsimme polun alkuun ensimmäiseen nousuun (1.465 m+). Onnistuimme täydellisesti ajoituksessa ja pääsimme polulle ilman jonotuksia, selvästi siinä vaiheessa alkoi jo vähän muodostua jonoa polun alkuun, kun leveä tie yhtäkkiä muuttuu yhden henkilön levyiseksi poluksi. Ensimmäisen nousu mentiin kohtuu rauhallista tahtia muiden samassa kohtaa olevien kanssa ilman ketään ohittelematta. 

Ensimmäisen päivän sadetta

 

Col d’Arpe:lta lähdimme rauhassa kävellen (etureisiä säästellen) La Thuilea kohti. Jaakko tuli jossain vaiheessa loppumäessä ohitse, mutta teimme La Thuilessa vähän nopeamman huollon ja lähdimme kolmistaan kohti päivän toista nousua (1.651 m+) Col Passo Alto:lle. Ensimmäinen päivä oli hieman sateinen, mutta eteni hyvin eri kisakokemuksista jutellessa. Jossain kohtaa illalla Jaakko jäi huoltamaan hieman pidemmäksi aikaa ja tiemme erkanivat. Kokonaisuutena ensimmäinen etappi tuntui aika helpolta, ja teimme Valgrisanchessa kohtuu nopean huollon – söimme ruokaa ja otimme seuraavan etapin eväät kantoon. Samalla vaihdoin kovat 0.75 litran pullot 0.5 litran lötköpulloihin. Kovien pullojen haaste oli, että en saanut repun etuviilekkeen taskuihin mahtumaan eväitä kovin hyvin – ne toimivat selvästi paremmin pehmeiden lötköjen kanssa.

2. etappi: Valgrisanche - Cogne 55.5km / 4.943m+ / 15h 32min / tauko 2h 43min

Toisella etapilla olikin sitten tiedossa kolme isoa nousua Col Fenetre (1.320 m+), Col Entrelor (1.313 m+) ja viimeisenä ja pisimpänä Col Loson (1.895 m+) ja kuten kuvaan kuuluu, saman verran laskuja. Ensimmäisen nousun loppu oli kohtuu jyrkkä, toisesta noususta ei jäänyt pysyviä mielikuvia, mutta viimeinen nousu Col Losonille oli todella pitkä. Alkuun mentiin pitkät pätkät loivaa ylämäkeä, mutta ihan lopussa mäki jyrkkeni huomattavasti ja siinä sai tehdä jo ihan kunnolla töitä, että matka eteni. 

Solan jälkeen oli usein alkuun vähän jyrkempää mäkeä

Pääsääntöisesti ohittelimme ylämäissä ensimmäisessä lähdössä lähteneitä kilpailijoita, ensimmäisten ohi menimme jo ennen Valgrisanchea, mutta tahti tuntui kiihtyvän toisella etapilla. Alamäissä sitten vastaavasti meistä mentiin jonkin verran ohitse.

Vähän loivempaa alamäkeä

 

Tarkoituksena meillä oli jatkaa vielä Cognesta eteenpäin nukkumatta, mutta sen verran molempia väsytti, että päätimme kuitenkin kokeilla nukkumista jo Cognessa. Omalta osalta uni ei oikein tullut ja lopulta jäi todella lyhyeksi, noin puoli tuntia. Selvästikin koitin nukkua vähän liian aikaisin. Toisaalta, seuraavalla etapilla ensimmäinen vuoristomaja (rifugio) oli vasta jossain 20 km päässä, joten sinnekään ei olisi ollut järkevää odottaa lepohetkeä. 

 

3. etappi: Cogne - Donnas 46km / 2.768m+ / 11h 26min / tauko 3h 07min

Kolmatta etappia pidetään yleisesti kaikkein helpoimpana, kyseessä on ”vain” yksi pitkä nousu (1.712 m+) ja vielä pidempi lasku. Kaikki on kuitenkin suhteellista, yksittäisenä ultrana tämäkin etappi olisi ihan kohtuuvaativa, mutta tosiaan TOR lasien kautta katsoessa kyseessä on helpohko etappi. Nousu Fenetre de Champorcher:lle tuntui toisena yönä pitkältä. Tunnetta pidensi vielä se, että odotin ensimmäistä huoltoa rifugio Dondenaa ennen huiputusta, kun se lopulta oli vasta yli viisi kilometriä huiputuksen jälkeen. Ylhäällä myös tuuli todella paljon ja laitoimme kunnolla vaatetta päälle, ettei tulisi kylmä. Lasku Donnasiin tuntui ihan loppumattoman pitkältä. Jossain laskun alkupuolella onnistuin vielä katkaisemaan toisen sauvani. Koitimme teippailla sitä kasaan huonolla menestyksellä, mutta onneksi aikataulut osuivat yhteen huoltojoukkojen kanssa ja sain varasauvat Donnasiin aamuseitsemäksi. Ensi kerralla priorisoin varasauvoille tilan drop bagiin, eikä yhden varasauvan kantaminen repussakaan täysin poissuljettua olisi pidemmillä huoltoväleillä.

 

Donnasissa otimme sitten kunnon levon ja siellä sainkin unta ihan samantien. Donnasia lähestyessä juttelimme viisi kertaa TOR:illa käyneen ranskalaismiehen kanssa ja hän kertoi katselleensa säätiedotteita, joissa Alpeille luvattiin kunnon lumimyrskyä loppuviikosta. Tämä pisti vähän miettimään, mutta lopulta vähänpä tuolle oli mitään tehtävissä muuta kuin varautua ottamaan kunnolla vaatetta mukaan.

Donnas

4. etappi: Donnas - Gressoney 54km / 5.933m+ / 20h 5min / tauko 3h 29min

Neljäs etappi alkoi kevyellä nousulla viereiseen Perlozin kylään, josta matka jatkui ylöspäin. Donnas oli koko reissun matalin kohta (322 mpy), joten nousua tuli ihan kunnolla, että päästiin taas tuonne 2.000-3.000 mpy korkeuteen, jossa suurin osa reitistä meni. Tällä välillä näkyi jonkin verran Tor Des Glaciers (450 km) juoksijoita, jotka olivat lähteneet pari päivää etukäteen matkalle ja tehneet omia kiemuroitaan jo ennen Donnasia. Reitit kuitenkin yhtyivät tässä kohtaa ja pääsääntöisesti menimme samaa reittiä Gressoney:hin, josta reitit taas lähtivät omiin suuntiinsa.  

 

Neljäs etappi oli ennakkotietojen mukaan kaikkein haastavin ja aikaa vievä. Meillä ei ollut mitään isompia ongelmia, matkalle osui pari hienoa vuoristomajaa, Coda ja Barma, ja jonkin verran enemmän teknisempää polkua kuin aiemmin. Aikataulujen suhteen meillä oli hyvä tuuri, että pääsimme pitkät pätkät nelosetapista valoisaan aikaan.

Rifugio Barma

 

5. etappi: Gressoney - Valtournenche 34km / 3.094m+ / 11h 29min / tauko 3h 23min

Viides etappi alkoi 1.567 m+ nousulla Col Pinterille, alkupäässä on yksi vuoristomaja. Nousu oli helppo ja siellä oli jonkin verran vaeltajiakin liikkeellä, muilla väleillä heitä näkyi aika paljon vähemmän. Hieman ennen Col Pinteriä kaksi vaeltajaa ohittivat meidät leppoisasti samalla jutellen. Tulimme hieman heidän perässään Col:ille ja kun kerroin, että he olivat ainoat vaeltajat, jotka ovat meistä menneet ohi, kävi ilmi, että toinen heistä oli Italian maajoukkuehiihtäjä. 

 

Pitkähkön laskun jälkeen pääsimme Champoluc:iin, jossa Heikki ja Jaakko näyttivät miten ammattimainen huoltaja toimii huollossa ja pääsimmekin nopeasti jatkamaan matkaa Valtournencheen. 

 

6. etappi: Valtournenche - Ollomont 48km / 4.625m+ / 20h 41min / tauko 3h 25min

Kuudenteen etappiin meillä meni lopulta vähän pidempi aika kuin kolmanteen, lähinnä sen takia, että nukuimme hieman Rifugio Magialla ja sitten toisen kerran Oyace:ssa. Magialla oli hyvä systeemi sänkyjen kanssa, siellä oli parikymmentä sänkyä varattuna juoksijoille ja varaajalle sai sanoa kuinka pitkään halusi nukkua. Systeemit tuntuivat vaihtelevan paikkakohtaisesti. Cognessa oli henkilö, jonka kanssa sai sopia milloin hän tulee herättämään. Donnasissa oli täysi kaaos ja vapaisiin sänkyisiin sai mennä ja hoitaa oman herätyksensä. Olisi varmasti hyötyä, jos tietäisi hiukan etukäteen missä kannattaa nukkua – rifugiot tuntuivat mukavimmalta kuin isot hallit life baseissa, mutta emme oikein uskaltaneet jättää nukkumisia rifugioiden varaan, joten meillä nukkumiset painottuivat life baseihin. 

 

Viimeisessä nousussa ennen Oyace:a Nikolla alkoi happi loppua ylämäessä ja hän joutui hieman hiljentämään. Sovimme, että menisimme rauhassa Oyaceen ja katsoisimme siellä tilannetta lääkärin kanssa. Huoltojoukot olivat Oyacessa vastassa ja saimme vaihtelua pasta-aterioihin ruisleipien ja munakkaan muodossa. Kilpailussa huoltojoukoista olisi iso hyöty juuri ruokahuollon muodossa – ihan hyvin TOR on tehtävissä ilmankin, mutta se rajoittaa ruoat pääsääntöisesti pastaan ja polentaan, joten niiden on parasta maistua. Onneksi meille maistui pastakeitto hyvin – sinne kun laittoi vähän kylmää vettä sekaan niin keiton pystyi juomaan suoraan kulhosta. 

Oyacessa lääkäri antoi Nikolle luvan startata pienien unien jälkeen ja jatkoimme matkaa viimeiseen isoon huoltoon Ollomontiin. Ollomontissa sovimme, että Niko käy lääkärissä ja sitten nukumme kaksi tuntia, jonka jälkeen tekisimme päätökset, miten matka jatkuu. Tiesimme, että olemme 3-4 tuntia edellä 130 tunnin tavoiteaikaa, joten jonkin aikaa olisin voinut odotella, mutta herätessäni tilanne oli selvä ja valitettavasti joutuisin jatkamaan loppuun matkan yksin. Meidän onnemme oli, että Heikki ja Jaakko olivat paikalla, ja oli helpompi lähteä, kun tiesin että Niko jää hyvään hoitoon. 

Ensiapupiste solassa

7. etappi: Ollomont – maali 50km / 3.906m+ / 17h 18min 

Olin seurannut säätiedotusta ja tiesin, että sää oli kylmentymässä ihan kunnolla, jonka lisäksi järjestäjät olivat laittaneet jääraudat pakolliseksi varusteeksi viimeiselle etapille. Hieman ylireagoin tuohon kylmenevään keliin ja otin mukaan vähän liikaakin vaatetta – olisi pitänyt luottaa, ettei siellä sellaista keliä tule mihin ei lyhyt- ja pitkähihainen tekninen paita, untuvatakki ja kuoritakki riitä. Hyvää oppia jatkon varalle. 

Col Champillonilla oli vähän lunta

Ilma alkoi muuttua hieman valkoiseksi lumihiutaleista jossain 1.600 mpy kohdilla ja parissa tonnissa lumi ei enää sulanut osuessaan maahan. Col Champillonilla (2.711 mpy) lunta olikin sitten n. 5-10 cm ja lisää tuli koko ajan. Olin vähän huolissani, mikä tilanne olisi Col Malatralla, joten koitin pitää vauhtia yllä. 

Col Champillon

Champillonin jälkeen alkoi koko reissun tylsin väli – ensin reilun viiden kilometrin päässä oli pieni huolto, jossa olisi varmaan ollut hyvä nukkua vähän, jos olisi pystynyt nukkumaan pää pöydällä. Sieltä matka jatkui melko tasaisena kymmenisen kilometriä Bossesiin. Meinasin nukahtaa kävellessä ja kaivoin jo kuulokkeetkin esille, jotta olisin kuunnellut äänikirjaa, mutta onneksi yksi juoksija sai minut kiinni ja päätin lähteä hänen matkaansa, vaikka hänen vauhtinsa oli hieman omaa kovempi. Seuraavat kolme kilometriä juttelimme Thaimaassa luolasta pelastetuista nuorista, jossa projektissa hän oli ollut mukana organisoimassa joidenkin suomalaisten kanssa. Heräsin tässä sen verran, että ilmoitin lopulta, että jatkan vähän hitaammin matkaa ja että nähdään maalissa. 

 

Sängyt Bossesin huollossa

Ohittelin muutamia zombeina eteneviä juoksijoita ennen Bossesia. Bossesin huolto oli yksi huonoimmista, mutta onnistuin saamaan telttasängyssä parikymmentä minuuttia unta ja tankattua ruokaa siellä. Jatkoin sieltä muutaman italialaisen kanssa kohti rifugio Frassatia. Frassatille saavuin aika ison joukon kanssa ja huomasin kaikkien italialaisten tilaavan pastaa, joten päädyin seuraamaan esimerkkiä ja tilaamaan sitä samaa mitä italialaisetkin tilasivat. Tämä taisi olla reissun ainoa maksullinen ateria (9 euroa), mutta todellakin sen arvoinen. 

 

Rifugio Frassati kisan aikana

Rifugio Frassati kuukautta aiemmin

Yhtäkkiä huomasin olevani yksi viimeisistä jäljellä Frassatilla ja totesin, että pitänee lähteä muiden mukana liikkeelle. Laitoin jääraudat jalkaan ja sitten kohti Malatraa. Ensimmäiset sata metriä nousua olivat todella nihkeätä menoa, tuntui että kaikki veri oli mennyt hyvän tankkauksen ansiosta mahaan ja jalkoihin ei riittänyt energiaa. Pikkuhiljaa meno kuitenkin parantui ja itse nousu Malatralle sujui hyvin. Järjestäjät olivat lisänneet köysiä nousun loppupään jyrkemmille osuuksille ja katsoivat että kaikki pääsivät turvallisesti ylös. Sää oli kylmä ja välillä tuli kylmiä kovia tuulenpuuskia, ilmeisesti sää meni tästä vielä pahemmaksi ja loppupään juoksijat saivat tulla vielä kylmemmässä kelissä lopun etapit. Malatran jälkeen ajattelin kiristää vähän vauhtia ja koitin juosta alamäkeen vähän reippaammin, mutta aika pian alkoi keuhkoissa tuntua että juokseminen ei ole hyvä idea, ja tiputin vauhdin ripeään kävelyyn. 

Matkalla Malatralle

Matka jatkui reilussa parissa tonnissa aika pitkään ja viimeisissä pienissä nousuissa keuhkot ilmoittivat, että vauhtia on hidastettava. Tulin sitten nousut edeten kuin hidastetussa elokuvassa, mutta tasaisella pystyin pitämään ihan hyvää kävelyvauhtia yllä. Viimeisen huoltopisteen, Mont de la Saxe, jälkeen reitti lähti laskuun, ja samalla ilma alkoi lämmetä. Keuhkot aukenivat tämän viimeisen vajaan tonnin laskun alkupuolella ja hölkkäsin loppukilometrit maaliin n. 125 tunnin ajassa, iltapäivällä viiden aikaan. Tuo oli hyvä aika tulla maaliin, kaupungilla oli paljon kannustajia, ja pääsin ruokailun jälkeen suoraan nukkumaan normaalissa unirytmissä. Pääsin tavoitteeseen ja alitin 130 tunnin aikarajan reilusti, joten Tor Des Glaciers paikka on nyt ansaittuna. 

Maaliintulo

 

Lauantai menikin sitten muita suomalaisia maalissa kannustaen ja maaliintulon jälkeen huoltaen, että kaikki pääsivät ruokailemaan ja lepäämään. Sunnuntaina oli vielä paitojen jako, jossa kaikki finisherit pyydettiin lavalle ja lopussa otettiin kaikista yhteiskuva.  

 

Ruoat

Olin varautunut joka etapille 4-5 vauhtikarkkipaketilla, kuivalihalla, 150g pähkinöitä, karkkipussilla ja 2-3 tailwindillä. Lopulta tarvitsin ehkä puolet siitä mitä olin pakannut dropbagiin. Tailwindit menivät hyvin nesteen mukana, muista upposi noin puolet. Sinänsä sain hyvin energiaa sisään ja priorisoin aina ruokaa, ja muuta huoltojen tarjontaa, kun sitä oli tarjolla, ja sitähän oli todella hyvin tarjolla. Huoltoja oli matkalla paljon, ja suuresta osasta sai ainakin jotain syötävää. Kaikissa oli ainakin pepsiä ja jotain naposteltavaa, monesta sai kysyessä keittoa, johon oli lisätty pastaa tai sitten pasta pomodoroa. Lifebaseissa oli kaikissa sitten vielä pidempi menu tarjolla, josta sai syödä niin paljon kuin pystyi. 

 

Käytännössä mulla oli kannossa keskimäärin vajaa puoli kiloa omia eväitä, jotka eivät tulleet käyttöön. Lisäksi täytin aina lötköt huolloissa, vaikka fiksumpaa olisi ollut monesti täyttää vaan toinen niistä ja sitten seuraavassa huollossa taas täyttää se yksi, koska huoltoon tullessa nestettä oli yleensä vielä ainakin puoli litraa jäljellä. Maastosta en ottanut nestettä yhtään kertaa, vaikka paikkoja olisi ollut paljonkin ja filtterikin oli osan matkaa mukana. Huoltoja oli sen verran usein, että niistä saatu neste riitti hyvin, eikä lämpötila ollut kovin kuuma, vaikka pitkään pärjäsi shortseissa ja t-paidassa. 

Varusteet

Lähdin lopulta kisaan Bonfus Fastus 23 litraisella repulla, ja se toimi todella hyvin. Pääsääntöisesti päällä oli shortsit ja tekninen t-paita, öisin ja alun sateissa kuoritakki, ja lopussa kun sää kylmeni, välissä oli myös pitkähihainen paita ja untuvatakki, jalassa windstopper trikoot. Vaihdoin Lifebaseissa sukat, kalsarit ja t-paidan. Jalassa oli koko kisan ajan Hoka Mafate 4:t, ja ne toimivat todella hyvin. 

 

Dropbagin osalta kaikki menikin sitten kunnolla pieleen. Lastasin sen liian täyteen ja hölmönä laitoin kamat vielä läpinäkymättömiin kuivapusseihin. Lopputulos oli se, etten meinannut löytää mitään helposti ja sain todella tehdä alussa töitä saadakseni kassin takaisin kiinni. Ruokaa ja varusteita oli ihan liikaa. Ensi kerralla laitan kaikki minigrippeihin ja päälle tiedon minkä huollon kamat kyseessä ja lämpimät vaatteet erikseen omaan pussiinsa. Lisäksi otan mukaan varasauvat ja varalta 1.5 kokoa isommat kengät, jos jalat sattuisivat turpoamaan. Näiden lisäksi sitten vielä suihkukamat ja släpärit mukaan, niin homma on kunnossa. 

Drop bag oli ihan hyvän kokoinen - sain sen silti ihan täyteen

Palautuminen

Ensimmäinen viikko kilpailun jälkeen meni aika levottomasti nukkuen ja jonkin verran yskien. Nyt kaksi viikkoa kilpailun jälkeen jalat alkavat tuntua ihan ok:lta, ovat vielä kyllä väsyneet. Keuhkot eivät ole vielä sadassa prosentissa, välillä yskittää ja olen koittanut rauhoittaa niitä hengityslääkkeillä. Pieni rasitus ei tunnu keuhkojen tilaa pahentavan, joten olen jo ensimmäisen lenkin tehnyt ja ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa treenaaminen vähän suunnitelmallisemmin – intervallit saavat kyllä vielä odottaa. 

 

Mitä jatkossa?

Tämä kausi on nyt tässä ja pienen tauon jälkeen alan keskittyä ensi kauteen. Vielä on vähän epäselvää mitä kisoja sinne on tulossa, tällä hetkellä ainoastaan Rogaining MM-kisat Espanjassa heinäkuussa ovat varmat. Keväällä ajatuksena olisi käydä tutustumassa R3 vaellusreittiin eli käydä juoksemassa Grand Canyon toiselta reunalta toiselle ja sitten takaisin yhden päivän aikana. Ensi syksylle joku polku-ultra mahtuisi vielä kalenteriin, mutta täytyy vielä miettiä mikä tuo olisi. Tällä hetkellä ajatuksena ei ole ainakaan ensi vuonna osallistua Glaciersiin, ehkä 2026 voisi toimia paremmin. Ehkä ensi vuonna on enemmän omia reissuja ja vähemmän pitkiä kisoja, en ole ihan varma, että tämän vuoden kolme pitkää kisaa samaan kauteen oli kovin fiksu valinta, vaikka lopulta kaikki meni todella hyvin ja sain kaikkiin tehtyä hyvät suoritukset.  

 

JanneS

Ultra-trail Snowdonia 100M (kisaraportti)

JanneS juoksi 100 mailia Snowdonia by UTMB kilpailussa Walesissa, sijoitus 36/260 - maaliin asti pääsi lopulta 99 juoksijaa, eli DNF prosentti oli yli 62%. Matkaa kertyi kelloon yhteensä 168 km, nousua ja laskua 10km, ajassa 40 tuntia 39 min. 

Maisemat avautuivat heti ensimmäisessä nousussa

 

Valmistautuminen

Sain todella hyvän yhtäjaksoisen harjoitusjakson Kullamannenin jälkeen, en pitänyt pitkää ylimenokautta enää kisan jälkeen, kun olin lähes kuukauden ennen Kullamannenia juoksematta ja motivaatiota riitti enemmän kuin aikaa. Tähän väliin osui muutama jenkkireissukin, mutta sain molemmilla tehtyä hyvät pitkät treenit paikan päällä. Erityismainintana työkavereiden kanssa tehty yhdistetty Dipsea Trail + Matt Davis Trail Kaliforniassa – täytyy jatkossakin koittaa järjestää aikataulut niin että ehtii tutustumaan paikallisiin huippupolkuihin. 

 

Ainoa pieni mutka matkaan sattui starttia edeltävällä viikolla 10 päivää ennen starttia, kun onnistuin saamaan aika pahat II-asteen palovammat vasempaan kämmeneen ja sormiin. Ehdin käydä testaamassa sauvat vielä ennen kisaa ja Lekin hihnat toimivat paremmin vammojen kanssa, joten lähdin niillä liikkeellä. Itse kisassa käsi ei haitannut, itse kämmen oli siteissä ja pidin koko kisan ajan ohuen Gore Windstopper hanskan kädessä – tarkoituksena oli suojata haavoja infektioilta, mitään kipuja ei onneksi ollut moneen päivään ennen starttia. 

 

Startti – 1 osuus: Llanberis – Pen-y-Pass 12.6km / 897m+ / 633m- / 2h 28min

Startti oli hyvin inhimilliseen aikaan perjantaina klo 13:00 auringon lämmittäessä. Päivä olikin lämmin, eikä reitillä ollut missään kohtaa mitään varjoa kumpanakaan päivänä. Oletettavasti tästä johtui monen haasteet ja korkea keskeytysprosentti, yhdistettynä tiukkoihin cut-off:ihin varsinkin alussa. 

 

Snowdonin nousu oli helppokulkuista

Starttasimme Pasin kanssa rauhassa jossain reilusti puolen välin takapuolella ja ihmettelimme edellä paljasjaloin menevää ihmemiestä, jonka starttinumero 5 kertoi kaverin tasosta kaiken tarvittavan (mitä pienempi numero – sitä korkeampi UTMB index). Ensimmäinen mäki Walesin korkeimmalle huipulle Snowdonille sujui varsin mukavasti leveää hyvin kuljettavaa vaellusreittiä pitkin maisemia ihaillessa. Siihen helpot alustat sitten loppuivatkin, pois lukien jotain huoltoihin siirtymiä myöhemmin. 

Maisema Snowdonilta alas tullessa

Snowdonin huipulta lähdettiin jo vähän teknisempää polkua alas kohti Pen-y-Pass:ia. Alussa lähdin vähän keulimaan ja ohittelin porukkaa oikealta ja vasemmalta, mutta totesin sitten kun Pasi alkoi jäämään taakse, että ehkä kannattaa ottaa vielä ihan rauhassa ja loppumatkan keskityin nauttimaan hyvästä seurasta, ottamaan valokuvia ja menemään kiltisti jonon jatkona. 

Tulimme vähän teknisempää polkua alas Snowdonilta

 

2. osuus: Pen-y-Pass – Glan Dena 11.2 km / 1008m+ / 1073m- / 3h 1min

Nopeahkon huollon lähdön jälkeen lähdimme kohti Glan Denaa, jossa perhe oli odottamassa. Aika pian nousussa Pasi ilmoitti ottavansa vähän rauhallisemmin ja jatkoin matkaa omaa tahtia. Nousu oli ensimmäinen kosketus paikalliseen suohon – olin kyllä kuullut, että sitä riittäisi, mutta tuli se silti yllätyksenä, että suota saattoi olla ihan missä vain, oli tasaista tai rinnettä. Ohittelin porukkaa aina välillä ja juttelin niitä näitä, jos jonkun kanssa satuin menemään pidempiä hetkiä. Oma reccaus reitistä oli jäänyt noin 300 metrin matkaan muutama päivä aikaisemmin perheen kanssa kävelyllä, ja sain kanssakilpailijoilta ihan hyviä vinkkejä vähän mitä olisi tiedossa jatkossa. Paikalliset ainakin FB:n keskusteluissa tuntuivat käyvän tutustumassa koko reittiin osissa ennen kisaa. En kyllä noita vinkkejä kovin hyvin muistanut, noiden huoltojen nimet eivät oikein painuneet mieleen, ja muutenkin olin sillä mielellä liikkeellä, että tulee mitä vaan vastaan, niin siitä sitten mennään. 

 

Suota löytyi tasaisen lisäksi rinteistä

Glan Denaa saavuin noin viiden ja puolen tunnin paikkeilla ja sain huollon perheeltä – varsinaista luksusta – mukaan lähti pari ruisleipää, jotka tulivatkin tarpeeseen yöllä. Vasta myöhemmin tajusin, että cut-off oli 6 tuntia ja jonkun kanssakilpailijan mukaan tähän cut-off:iin tippui 41 juoksijaa. Olin itsekin oletusajasta tässä kohtaa 30 minuuttia perässä, mutta en ollut mitenkään huolissani. 

 

Aurinko paistoi täydeltä taivaalta

3. osuus: Glan Dena – Capel Curig 26.1km / 1263m+ / 1386m- / 5h 23min

Järjestäjä ilmoitti muutama viikko ennen kisaa, että kolmas huolto on poistunut ja tilalle tuli pelkkä vesipiste hieman myöhemmin reitillä. Tarjolla oli siis todella pitkä väli. Alku oli varsin tiukka 900 m nousu Carnedd Llewelyn:in päälle, välillä pääsi ihan kunnolla ottamaan käsillä tukea että pääsi ylöspäin. Huipulta alkoi ihan huikean hieno harjanne osuus, joka osui juuri auringonlaskun aikaan. Täytyy kyllä sanoa, että järjestäjät todella laittoivat alkuun todella tiukat välit, nousua tuli ekalla kolmellakympillä melkein 3 kilometriä. 

Teknisempää kivikkoakin löytyi 

 

Pimeän tullessa alkoikin aika tylsä pätkä, jossa tuskin olisi paljon ollut näkemistä valoisallakaan. Ensin juoksimme loivaa rinnettä alas ja sitten jonkin kaivetun ojan vartta pellon laidassa kilometrikaupalla, lopulta päätyen sellaiselle kurapolulle, jossa ei tiennyt meneekö siinä polku vai puro. Päätin ottaa tämän välin varsin rauhallisesti ja joitain juoksijoita menikin aina välillä ohi. Ajattelin säästellä voimia loppuun ja etenin nopeaa kävelyä. 

Kolmannen etapin alkupuolen harjanteella

 

4. osuus: Capel Curig – Dolwyddelan 11.4km / 693m+ / 737m- / 2h 44min

Tämä osuus oli suosikkini ensimmäiseltä yöltä, alkuun nousimme vajaat 700 metriä Moel Siabod:lle. Nousu oli pitkä, mutta ihan kuljettavaa eikä mitenkään erityisen jyrkkä. Aloitin mäen rauhassa muutaman britin kanssa ja koitin ymmärtää mitä he höpöttivät - varsin huonolla menestyksellä. Jossain kohtaa mäkeä Marcus Kjellberg meni meistä ohitse ja pienen odottelun jälkeen lähdin hänen peräänsä. Olin Marcuksen kanssa vaihtanut muutaman sanan aiemmin reitillä ja kiittänyt häntä hyvistä Kullamannen videoista, joita katselin syksyllä. Menimme jonkin aikaa yhdessä, kunnes huomasin taas olevani yksin. 

Aurinko alkoi laskea kolmannella etapilla

 

Mäen päältä alkoikin sitten erittäin tekninen lasku, jossa sai hypellä kiveltä toiselle. Huomasin heti, että suurin piirtein samaan aikaan mäen päälle päässeiden juoksijoiden valot jäivät kauas horisonttiin ja menin hyvällä flowlla mäkeä alas hyvässä kunnossa olevilla jaloilla. Viime vuonna merkkejä oli ilmeisen vähän näyttämässä missä reitti menee, mutta nyt järjestäjä oli panostanut merkkaukseen hyvin eikä ollut mitään haasteita seurata reittiä. Mäen loppupuolella sain vihdoin paikallisen kaverin, joka lähti peesiin ja vaihdoimme kuulumisia huoltoon asti. Näissä karkeloissa on kyllä todella hienoa tavata samanhenkisiä juoksijoita, vaikka tietääkin että todennäköisesti seuraavalta huollolta jatketaankin eri tahtia. 

 

Golden hour

5. osuus: Dolwyddelan – Blaenau Festiniog 12.3km / 509m+ / 423m- / 2h 23min

Mikäli muistan oikein, tämä väli oli pelkkää suota. Ensin alkuun oli helppo nousu tietä pitkin ja sitten tasaista suota kilometri toisen perään yöllä. Tästä ei jäänyt mitään erityisiä muistikuvia, jotain valoja näkyi kaukana edessä ja välillä kaukana takana, jatkoin matkaa yksin. 

Kolmannelta etapilta, harjanne jatkui pitkään

 

6. osuus: Blaenau Festiniog – Croesor (Drop Bag huolto) 12.2km / 607m+ / 664m- / 2h 42min

Aurinko alkoi nousta huollosta lähdössä. Laittelin jotain kuvia reitiltä suomalaisten TOR whatapp ryhmään ja saman tien pummasin risteyksen ja jouduin palaamaan pari sataa metriä takaisin. Poluilla reitit oli todella hyvin merkitty, mutta kylissä sai olla tarkkana risteysten kanssa, ja välillä tarkistin puhelimesta, että olen oikealla reitillä. Kellossa olisi reitti myös ollut, mutta en kokenut sitä tarvitsevani ja koitin säästää akkua – lopulta Fenix 7 Pro:ssa oli akkua niin paljon että varmaan olisin voinut vaikka navigoida koko reitin sillä. 

 

Teknisempää laskua

Moelwyn Mawr:in nousu pääsi yllättämään ja luulin useamman kerran olevani huipulla, ja sitten polku vain jatkui ylöspäin. Ehkä olisi vähän enemmän kannattanut tutustua reittiin ennalta, mutta meni se näinkin. Lopulta polku tuli solaan ja tietenkin merkit jatkuivat siitä huipulle tapahtuman hengen mukaisesti – jos huipulle meni polku ja välillä vaikka ei mennytkään – niin sitä kautta reittikin meni. Pitäisi vaan uskoa, että 500 metrin nousu on pitkä nousu eikä se ihan heti lopu. Loppuun tulinkin sitten samat 600 metriä alas huoltoon – muistikuvissa tämä oli sellainen jyrkkä vehreä lasku, jossa sai ihan kunnolla jarrutella etureisillä. Profiililtaan nämä Walesin mäet ovat ihan erilaisia kuin mitä TGC:llä tai edes MIUT:lla oli. Kanarialla sain juostua melkeinpä kaikki mäet, MIUT:llä haasteita oli enemmän, mutta nekin olivat loivia näihin alamäkiin verrattuna. 

 

7. osuus: Croesor – Gwastadannas farm 14.9km / 693m+ / 779m- / 3h 42min

Tein ihan ok huollon Croesorissa, nappasin uuden akun Lupineen, pesin hampaat ja otin lisää Jolloksia reppuun. Päädyin jatkamaan samoissa vaatteissa ja kengissä, en ottanut niitä kertaakaan pois kisan aikana. Yölläkin tarkeni ihan hyvin lyhyissä shortseissa ja ohuessa t-paidassa. 

Maisemat olivat päiväsaikaan huikeat

 

Akuun noustiin 500 metriä Cnichtin päälle, josta sitten alkoikin varsin pitkä suo-osuus, jonka menin yhdessä britin kanssa. Siinä oli oikeasti apua, että pystyimme yhdessä vähän katsomaan mistä kannattaa mennä, ja osa suokohdista näytti sen verran syviltä, että ei haitannut turvamielessäkään olla toista juoksijaa lähellä. Lopussa laskimme huoltoon, jossa oli varsinainen hulina 50 km juoksijoiden tullessa samaan huoltoon n 4 tunnin kohdalla omaa matkaansa.

 

8. osuus: Gwastadannas farm – Beddgelert 13.3km / 336m+ / 384m- / 3h 3min

Alkuun reitti lähti 50 km reitin kanssa yhdessä joen viertä menevää polkua. Tämä oli yksi helpoimmista osuuksista reitillä ja suurin piirtein pysyin 50 km menijöiden kyydissä, mutta olin silti ihan tyytyväinen, kun reitit erkanivat toisistaan. Itse välillä oli nousua ja laskua reilut 300 metriä, mutta yllättäen sekin alkoi painaa auringon paistaessa. Kastelin lippistä purossa aina välillä ja koitin pitää kropan lämpötilaa kurissa. Lopulta osuus päättyi varsin kivannäköiseen Beddgelert kylään, jonne Pasi oli tullut oman huoltojoukkonsa kanssa huoltamaan minut. Miellyttävä yllätys. Jälkiviisaana olisi pitänyt tajuta pyytää vielä jätski, kun kerran oli huoltojoukkoa paikalla, mutta pärjäsin ilmankin.

Aamuaurinko, taustalla joku vanha liuskekivi kaivos

 

9. osuus: Beddgelert – Rhyd-ddu 14.2km / 1341m+ / 1191m- / 5h 20min

Varsin tehokkaan huollon jälkeen, lähtikin sitten loppureitin ja ehkä koko reitin kovin osuus. Tein exceliin arvioidut osuusväliajat ottamalla viime vuoden samoilla UTMB index pisteillä olevien 5 juoksijan väliajoista keskiarvot ja niiden perusteella tähän väliin menisi reilut 5 tuntia. En oikein uskonut sitä, ajattelin että ovat varmaan vaan hyytyneet viime vuonna ja että menisin paljon nopeammin. Kuinka väärässä olinkaan. 

Reitti menee tästä

 

Alku lähti aika nopeasti nousuun, välillä nousu oli vain todella jyrkkä, ja toisessa kohtaa sai kiivetä kiviä pitkin ylös ja toivoa että nousu jo kohta loppuisi. No ei se ihan heti loppunut, ja aurinko jatkoi paistamistaan. Lopulta kuitenkin alkoi näkyä Moel Hebogin huippu ja sieltä ihan huiput näkymät. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen koettelemus tällä osuudella, huipulta alkoi todella jyrkkä, joskin tasainen lasku ja heti kun pääsi alas, alkoi seuraava nousu. Välillä mentiin harjannetta pitkin ja osuuden loppupuolella pääsi vielä ihan kunnolla kiipeilemään kiviä pitkin alaspäin ja kun siitä pääsi, oli loppulaskukin todella jyrkkä. Tässä kohtaa alkoi etureidet ilmoitella aika vakavia viestejä, että alamäkiä olisi syytä vältellä. Perhe laitteli jo viestejä huollosta, että täällä ollaan, ja minä tulin etanan vauhtia alamäkeä alaspäin askel kerrallaan. Kyllä se huolto sieltä kuitenkin lopulta tuli vastaan ja sain yöksi uudet ruisleivät – jee. 

 

Monessa kohtaa reitti meni purojen lähellä

Jos jonkin reitin kävisin etukäteen reccaamassa, niin ehdottomasti tämän. Vaativuuden lisäksi osuudella oli myös todella hienot maisemat. Snowdonin huiputus olisi helpoin vaihtoehto, mutta se ei myöskään yllätä muuta kuin ehkä pituudellaan. Toinen kohta, joka jäi mieleen, oli alkupuolen nousu Glan Denalta Carnedd Llewelynille, ja kolmantena kävisin huiputtamassa Moel Siabodin ja juoksisin valoisalla teknisen laskun alas vauhdikkaasti.

 

10. osuus: Rhyd-ddu – Bron-y-fedw uchaf 12.3km / 895m+ / 918m- / 3h 38min

Kolmanneksi viimeinen osuus on pitkä nousu Snowdonin huipulle, ja sieltä toista kautta alas. Nousu ei ollut mitenkään erityisen tekninen, jonkin verran kivinen kylläkin ja muihin nousuihin verrattuna vähemmän tekninen, mutta ei tämäkään mitään perus ulkoilupolkua ollut. Nousun aikana tuli vihdoin pimeää ja lämpötila alkoi helpottaa sitä kautta. 100 kilometrin juoksijoiden reitti yhtyi meidän reittiimme hieman ennen huippua, ja sen jälkeen taas ympärillä oli paljon enemmän juoksijoita.

 

Lisää nousua

Alamäki tuntui todella pitkältä. Koitin sitä juosta, mutta etureidet olivat asiasta hieman eri mieltä. Jonkin laista hölkkää sain kuitenkin aikaiseksi alkupuolella. 

 

11. osuus Bron-y-Fedw Uchaf – Betws Garmon 8.2km / 554m+ / 586- / 2h 18min

Reitti lähti melko suoraan nousemaan lähdöstä, aluksi helppoja hieman kuraisia polkuja pitkin, kunnes rinne avautui edessä. Tämä olikin sitten todella jyrkkää nousemista taas. Otin askeleen kerrallaan ja työnsin sauvoilla itseäni ylöspäin. Hieman masentavasti 100K sarjalaiset suurimmalta osin menivät hieman nopeampaa ja tipuin letkasta, joten yksin etenemiseksi tämä taas meni. Lopulta kuitenkin huippu tuli vastaan – koitin vielä ottaa kuvaa hienosta kuun sirpistä, mutta en jaksanut alkaa sitä säätämään, kun kuva ei ekalla sohaisulla onnistunut. 

 

Alamäki olikin sitten ihan kunnon tuskaa. Pystyin ottamaan juoksuaskeleita jonnekin 5% jyrkkyyteen asti, jos alamäki meni sitä jyrkemmäksi, oli pakko kävellä. 

 

12. osuus Betws Garmon – Llanberis 15.6km / 760m+ / 779m- / 3h 56min

Tein nopean huollon ja katselin lähtiessä, että huoltoon jäi pari-kolme 100 mailin sarjalaista ja päätin yrittää pitää heidät takana maaliin asti. Lähdin hipihiljaa leirintäalueella sijainneesta huollosta, etten herättäisi ketään. Alkuun reitti nousi todella loivasti jonkin niityn reunalla ja jossain vaiheessa käännyimme kurapolulle. Katselin takaa lähestyviä valoja ja tiesin, että jos joku saa kiinni, niin en kyllä yhtään kovempaa pääse. Lopulta jotain 100K juoksijoita meni nousussa ohi, mutta en ainakaan huomannut, että ketään samassa sarjassa olevaa olisi siinä kohtaa mennyt ohi. Lopun alamäissä koitin vielä pakottaa itseni juoksemaan ja jonkinlaista juoksua muistuttavaa liikettä sainkin aikaan, muutama paremmilla etureisillä varustettu juoksija meni lopussa ohi, mutta ohittelin itsekin muutaman kävelyvauhtia etenevän. Maalissa Pasi oli vastassa ja maaliviivalla oli ehkä vähän toistakymmentä henkilöä taputtamassa. 

Maalissa aamun koittaessa

 

Kisa-analyysiä

Kokonaisuutena kisa meni todella hyvin suunnitelman mukaisesti. Tein aikataulun 41 tunnin mukaan ja olin koko kisan ajan n. tunnin haarukassa suunnitellusta aikataulusta. Jotenkin silti kuvittelin, että reitti olisi nopeampi, mutta eihän se ollut. Alamäissä olisi voinut aikaa säästää eniten, ylämäkiä en nopeammin olisi päässyt. 

 

Kun vertasin tätä Kullamannenin suoritukseen, selvästi omat vahvuudet tulevat esiin ja nautin enemmän tällaisesta ylös-alas hankalasta reitistä, joka on huomattavan paljon vähemmän juostavaa pohjaa. Täytyykin katsella mitä kivoja haastavia kisoja ensi vuonna olisi sopivaan aikaan alkuvuodesta. Heinäkuussa 2025 on Rogainingin MM-kisat Espanjassa ja elokuun lopussa kiinnostaisi joko UTMB tai PTL. 

 

Varusteet ja vaatetus

Päädyin juoksemaan koko reitin lyhyissä shorteissa, kompressiosäärystimissä ja t-paidassa, ainoastaan yöllä laitoin ohuen hanskan myös oikeaan käteen – vasemmassa oli koko kisan ajan hanska suojaamassa siteitä. Tarkenin varsin hyvin koko reissun. 

 

Jalassa oli Hoka Mafate 4:t, jotka toimivat omasta mielestä todella hyvin tässä maastossa. En ottanut koko aikana kenkiä pois jalasta – pari pientä rakkoa löytyi kantapään sivuilta, mutta ei mitään mikä olisi hidastanut menoa. Kuvittelin jotenkin lähdössä, että gaiterit olisivat tarpeelliset soilla pitämässä roskat loitolla, mutta näin jälkikäteen ajateltuna nuo olivat turhat ja olisin pärjännyt hyvin ilmankin. 

Reitti oli hyvin merkitty

Sauvat olivat lähes koko ajan kädessä ja tulivat todella tarpeeseen sekä ala- että ylämäissä. Harvat ainakaan omilla sijoituksilla käyttävät sauvoja alamäissä, itse käytän niitä lisänä varsinkin teknisemmissä paikoissa varsin hyvällä menestyksellä.

 

Sivuhuomautuksena Ivan Hrastovec juoksi reitin kokonaan paljasjaloin. Näin hänet muutamaan kertaan hyvävoimaisena huolloissa, reitillä emme tavanneet alun jälkeen. Täytyy kyllä kaverille nostaa hattua, kova suoritus. Hänellä oli hieman haasteita järjestäjien kanssa, he jo ehtivät diskata hänet ensimmäisellä huoltopisteellä, mutta ottivat toisella huoltopisteellä takaisin kisaan. Hän ei kirjaimellisesti rikkonut kisan sääntöjä, joten tuo diskaus olisi ollut vältettävissä, mutta inhimillisesti ymmärrän toki järjestäjien huolen. Heille taisi tulla vähän yllätyksenä, että joku lähtee sadalle mailille paljain jaloin. Ilmeisesti takaisinottoon oli jotain merkitystä, että kyseessä oli viime vuoden Julian Alps Trailin voittaja, jonka Performance Index on kunnioitettava 829. Maastojuoksukengät olivat pakolliset, mutta missään ei lukenut, että niitä pitäisi pitää jalassa (hän kantoi niitä repussa koko matkan). 

 

Lisää kivikko ylämäkeä

Energia & nesteytys

Otin startista mukaan Jolloksen vauhtikarkkeja, suklaata ja muutaman proteiinipatukan. Päädyin noista syömään sulaneet suklaat ja vauhtikarkkeja, proteiinipatukoihin en koskenut koko reissun aikana. Taktiikkana oli 30 minuutin välein ottaa pari vauhtikarkkia tai puolikas patukka, ja jokaisella huoltopisteellä mistä sai energiaa, otin Näak:in vohveleita, leipää ja lämmintä keittoa, niistä mistä sitä sai. Lisäksi otin aina huolloista yhteen lötköön energiajuomaa ja 1-2 lötköön vettä. Pidemmille väleille olisi kyllä ollut käyttöä vielä kolmannellekin vesilötkölle, aika monesta paikasta sain täytettyä matkaltakin vettä filtterilötköön ja sitä täyttelin aina kun vedet oli vähissä ja virtaavaa vettä oli saatavilla. Arvioin, että hiilareita olisi tullut n. 40 g/h, joka lienee aika minimimäärä, mutta toisaalta energiat eivät loppuneet missään vaiheessa, joten ilmeisesti sitten sain kuitenkin ihan riittävästi energiaa. 

Kivikkoalamäkien välillä oli jyrkkää niittyä

Nuo Näak:in energiajuomat eivät kovin hyviä olleet ja hiukan kaipailin Tailwindejä alkumatkasta. Otin muutaman mukaan drop bag huollosta ja kävi mielessä jossain kohtaa, että olisi niitä voinut ottaa jokaiselle välille omansa, ei niistä niin paljon painoa kuitenkaan tule ja tärkeintä on, että energia uppoaa. 

Toisen päivän ilta

 

Palautuminen ja jatkoajatuksia

Palautuminen on nyt pari viikkoa kisan jälkeen hyvässä vauhdissa, eikä juurikaan ole eronnut perus 24 h kisan palautumisesta. Ainoa isompi ero palautumisessa on ollut unen kanssa. Nyt kun jäi kaksi yötä välistä, meni unirytmin palauttamisen kanssa pidempi aika ja melkein viikko ennen kuin pääsin normaaliin rytmiin. Ensimmäisen juoksulenkin tein firmaliigassa 9 päivää maaliintulon jälkeen ja se meni yllättävän hyvin, jaksoin juosta ylämäetkin, vaikka jalat sinänsä ovat väsyneen oloiset. Aloittelen tässä pikkuhiljaa suunnitelmallisen treenaamisen kohti Lapland Wilderness Challengea, joka on jo juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kovin montaa tiukkaa treeniviikkoa tähän väliin ei mahdu, mutta näillä mennään.

 

Linkkejä:

-              Tulokset

-              Paljon tarkempi analyysi reitistä löytyy Oldies Ultras blogista