lauantai 17. maaliskuuta 2012

Mammuttihiihto - hämärästä (lähes) aamunkoittoon

Peräkylän Ponnistus järjesti perjantain ja lauantain välisenä yönä Itä-Vantaan ja Sipoon maastoissa umpihankirogaining-tyyppisen Mammuttihiihdon. JanneH kävi osallistumassa tapahtumaan yhdessä Heikki Hihnalan ja Pekka Teivaanmäen kanssa.

Mammuttihiihto on hieno underground-henkinen hiihtokilpailu, jota voisi pitää Mammuttimarssin talvisena vastineena. Rasteja oli maastossa seitsemän ja niiden haku latuverkkoon tukeutuen edellytti noin 85 kilometrin etenemistä. Ilmoittautuneiden listaa katsellessa varsinaisia yllätyksiä ei tullut ja loppuen lopuksi starttihetkellä perjantaina klo 19 Vantaan Kuusijärvellä oli n. 10 seikkailunhaluista henkilöä, joille perjantai-iltana ei ollut löytynyt tähdellisempääkään tekemistä.

Lähdimme Pekan ja Heikin kanssa kiertämään rinkiä vastapäivään ja pääpiirteissään reitti oli Kuusijärvi-Hakunila-Lillhagen-Söderkulla-Nikkilä-Backas-Talma-Keinukallio-Kuusijärvi. Olimme matkassa luistelusuksilla, repuissa oli olevinaan riittävästi evästä ja juotavaa, kartat sinne päin ja päässä luotettavat otsalamput. Teoriassa reitin pääsi kiertämään muutamaa kilometriä lukuun ottamatta ajettuja latuja, mutta viime päivien leudot kelit olivat tehneet tehtävänsä.

Alkumatkasta pidettiin ihan kohtalaista vauhtia ja noin 3,5 tunnin jälkeen olimme Söderkullassa. Lämpötila pysytteli läpi yön nollan yläpuolella ja keli oli erittäin kostea ja sumuinen. Pilkkopimeässä hiihtovauhtia oli hankala arvioida, mutta jonkinasteista suksen imemistä oli havaittavissa. Tästä oli myös hyötyä, sillä muutamassa paikassa pehmeässä hangessa oli pakko hiihtää vuorohiihtoa ja se tuntui onnistuvan myös vapaan suksilla, kun suksi imi alustaan.

Paikka paikoin laduilla oli myös paljon roskia ja suksi luisti yhtä hyvin kuin kesällä nurmikolla. Parin viikon takaisen Susihiihdon jälkeen ladut olivat kärsineet aika pahasti keleistä, mutta toisaalta se sopi tapahtuman luonteeseen paremmin kuin hyvin. Tienylityksiä tuli reitille kymmeniä ja osassa sukset jaksoi ottaa pois, osassa ei. Hiekkateiden ylitysten jälkeen pohjakuviokin alkoi vastata paremmin kelin aiheuttamia haasteita.

Nikkilässä Heikki totesi, että tuli ehkä lähdettyä vähän soitellen sotaan. Niinkin voisi sanoa, sillä kolme tuntia ennen starttia Heikki oli juuri tullut töistä kotiin ja aloittanut valmistautumisen kilpailuun mm. miettimällä mitä reissussa voisi tarvita. Välissä oli vielä ajettava Tampereelta Vantaalle. Heikin selkä alkoi jumittaa, mutta oltiinhan kuitenkin jo yli puolivälin. Hyvä niin, koska omat ja Heikin eväät alkoivat loppua ja juomapussit olivat tyhjät. Pekalla oli evästä mukana noin kilon verran, joten meetvurstia pistettiin jakoon.

Martinkylästä Talmaan käveltiin muutama kilometri asvalttitietä, samoin kuin Talmasta Keinukallioon. Heikin selkä alkoi taas toimia ja loppumatkasta kaikkien sukset liikkuivat hyvin. Oma lamppuni oli pätkinyt koko matkan ja lopetti toimintansa Keinukallion jälkeen. Joissain laskuissa meinasi vähän jännittää, kun piti pimeässä yrittää seurata poikien himmeitä tuikkuja. Viimeinen rasti oli miehitetty yökerho-rasti ison mäen päällä vähän ennen Kuusijärveä, mutta etsimme sitä viereiseltä kukkulalta, ja kun epävarmaa oli, onko rastia oikeasti olemassa, lähdimme pois analysoimatta tilannetta sen tarkemmin. Tämä jäi ehkä ainoana asiana hampaankoloon, koska rastilla olisi ollut makkara- ja vodka-tarjoilu.

Kuusijärvellä oltiin lopulta 9 h 20 min hiihtämisen jälkeen. Treeni oli hyvä, sillä sen kesto oli pitkä mutta palautumisaika jää pieneksi. Paremmalla valmistautumisella muutaman asian olisi voinut hoitaa paremminkin, mutta toisaalta kaikki harjoitukselliset tavoitteet täyttyivät ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Vaikka missasimme yökerhon, niin kotiin tultiin aamuviideltä hirveässä sumussa McDonald'sin kautta.

Kiitos Peräkylän ponnistukselle ja Mäkkylän mammutille sekä kaikille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille. Hienoa, että joku jaksaa järjestää tällaisia tapahtumia.

JanneH

lauantai 25. helmikuuta 2012

Finlandia-hiihtely 2012

JanneH kävi hiihtämässä lauantaina Finlandia-hiihdon perinteisellä hiihtotavalla. Suksi liikkui vaisusta johtuen lähinnä liki olemattomasta perinteisen hiihdosta tänä talvena. Kalustosta ei ollut tänäkään vuonna apuja, joten tuloksena oli 225. sija ajalla 3.03.08.

Palautuminen Vierumäen 24h-hiihdosta oli edennyt siihen malliin, että Finlandia-hiihtoa ei malttanut jättää väliin. Olihan kyseiseen massahiihtoon osallistuttu perinteisellä hiihtotavalla jo 10 kertaa putkeen. Se olikin oikeastaan ainoa syy olla mukana, sillä perinteisellä hiihtotavalla harjoituskilometrejä oli kertynyt tänä talvena vasta 90 ja niistäkin 2/3 viime viikolla. Viivalla oltiin, vaikka työpaikkalääkäriltä oli todistus, jolla osallistumismaksusta olisi saanut puolet takaisin.

Lahteen ajeltiin hyvissä ajoin lauantaiaamuna ja numerolappujen noutamisen jälkeen oli plakkarissa eturivin paikat kilpailun ensimmäiseen osaan. Siis siihen, jossa juostaan lähtökarsinaan ja valitaan paikka itse hiihtoon. Tältäkin välttyisi, kun hiihtäisi sadan joukkoon ja saisi seuraavana vuonna numeroidun paikan. Nyt kuitenkin pääsin hyvistä asemista starttaamaan myös itse hiihtoon.

Alku sujui omien tuntemuksien mukaan rauhallisesti ja suksi tuntui pitävän ja luistavan kohtuullisesti muihin verrattuna. Yön aikana oli satanut muutama sentti lunta, eivätkä järjestäjät olleet turhaan enää viitsineet ajaa latukoneella reittiä. Pikkupakkasen irtolumi tarttui pitovoiteisiin ja alkoi hidastaa suksen luistoa oleellisesti jo ensimmäisen viiden kilometrin aikana.

15 kilometriä kulki kohtalaisesti, mutta sen jälkeen huono luisto alkoi tehdä tehtävänsä. Tasatyöntöön ei löytynyt voimaa ja porukkaa paineli ohi tasaiseen tahtiin. Yhdenkään letkan vauhtiin ei ollut asiaa ja jos jonkun perässä pysyi, niin viimeistään alamäessä tuli eroa. Ainoastaan kahdet huonommin luistavat sukset tulivat vastaan, ja ne olivat molemmat vähemmän yllättäen Atomiceja.

Ison osan kilpailusta sai hiihdellä yksin

Lopulta hiihto meni hiihtelyksi ja puristusta ei ollut, vaikka kuinka olisi yrittänyt. Väsymistä tai muutakaan ei tuntunut, mutta suksi ei vain kulkenut. Kilpahiihdon tuntu oli kaukana ja edes lukuisat ohitetuksi tulemiset eivät jaksaneet haitata. Loppua kohti suksi alkoi toimia jälleen paremmin ja luisti alamäessä edes johonkin. Viimeisen 15 km aikana Vierumäellä tulehtunut olkapää alkoi sattua, mutta ei käytännössä vaikuttanut vauhtiin.

Maaliin tultiin ajassa 3.03.08 ja sijoitus huononi viime vuodesta noin 70 pykälää. Jos jotain positiivista haetaan, niin olkapään ja rystysten kipuja lukuunottamatta hiihto ei rasittanut kroppaa juurikaan. Ensimmäistä kertaa Finlandian jälkeen on olo, että voisi käydä illalla vielä lenkillä.

Kilpailun taso oli tänä vuonna suhteellisen kova, sillä voiton otti tsekkiläinen maajoukkuehiihtäjä Martin Koukal. Paras suomalainen Antti Lampinen oli kuudes ja takavuosina monta voittoa ottanut Team Hevoskuurin Kari Varis 10. Mukana olleista tekijämiehistä mainittakoon mm. Toni Livers ja Cristian Zorzi.

Seuraavat kilpailut käydään näillä näkymin vasta aikaisintaan huhtikuun lopussa, joten maaliskuun alussa alkaa parin kuukauden treenijakso, johon on haettu vähän uusia ideoita ja aiempaa enemmän suunnitelmallisuutta. Siitä tullee juttua joskus myöhemmin.

Puristusta ei tänään ollut kuin korkeintaan trikoissa

JanneH

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kultaa 24h-hiihdosta

JanneH kävi pokkaamassa kirkkaimman mitalin 24h-hiihdossa Vierumäellä 3.-4.2. Raikas talvisää kilpailun aikana pudotti tulostasoa ja voittoon riitti tällä kertaa 289 km. Lämpötila vaihteli kilpailun aikana 17-26 pakkasasteen välillä ja aiheutti omat haasteensa kaikille.

Vaikka kilpailun tarkoituksena oli toimia pitkänä treeninä kesän kisoja ajatellen, oli siihen kuitenkin panostettu melko paljon. Viime viikkojen sääennusteet pakottivat moneen kertaan vaateostoksille ja kaikkeen pyrittiin varautumaan. Edellisvuoden tuloksia oli luettu tarkkaan ja tiedossa oli, ketkä tulevat voitosta taistelemaan. Kilpailussa kierrettävää 4,7 km lenkkiä käytiin harjoittelemassa jo muutaman kerran alkuviikon aikana, jotta parhaat ajolinjat olivat selvillä.

Taktiikkana oli lähteä kolmella ruoka- ja vaatteidenvaihtotauolla siten, että välissä hiihdettäisiin aina noin kuusi tuntia. Geeliä, patukkaa, suklaata, proteiinijuomaa ja muuta kevyttä evästä oltiin varauduttu syömään jokaisen kierroksen jälkeen. Suksia oli kaksi paria, mikä mahdollisti niiden huoltamisen välissä.

Klo 18-24: kova aloitus
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin rauhallisesti, mutta vauhti kiihtyi nopeasti. Kärkipaikka oli tarkoitus ottaa haltuun ja sen jälkeen hieman hidastaa tahtia. Suksi liikkui herkästi ja hiihto tuntui kevyeltä, mutta vauhti oli selvästi liian kovaa. Ero toisena hiihtäneeseen Olli Somerpuroon ei kuitenkaan kasvanut, joten liikaa ei voinut hiljentääkään.

18 kierroksen jälkeen olo oli todella väsynyt ja tuntui, että kilpailu ehti mennä heti alussa pilalle. Huollossa aikaa meni puoli tuntia, kun söin pastavuokaa pari lautasellista ja vaihdoin melkein kaikki vaatteet. Ladulle palattuani kroppa oli kuin uudesti syntynyt, joten tasaisia rauhallisia kierroksia pystyi nakuttamaan läpi yön.

Klo 24-06: taistelua unta vastaan
Yön kilometrit tuntuivat muodostuvan vaikeiksi lähinnä sen takia, että silmä meinasi painua jatkuvasti kiinni kylmästä säästä huolimatta. Alamäet olivat lyhyitä, mutta niidenkin aikana ehti nukahtaa laskuasentoon. Uneliaisuutta yritettiin hillitä Teholla ja kofeiinipitoisilla geeleillä, mutta silti välillä oli todella vaikeaa.

Sijoitus oli pudonnut huoltotauon aikana toiseksi, ja ero pysyi suurin piirtein muuttumattomana läpi yön. Toinen tauko alkoi heti klo 6. Aamupuuro oli järjestäjillä hiukan myöhässä, ja huolto venyi yli puolituntiseksi. Vaatteet vaihdettiin jälleen, ja luvassa olivatkin vielä kaikkein kylmimmät tunnit ennen auringonnousua.

Klo 06-14: kärkipaikka haltuun
Kilpailun kärjessä läpi yön hiihtänyt Olli Somerpuro oli tehnyt vain lyhyitä huoltotaukoja, joiden aikana tuskin ehti vaatteita vaihtamaan. Meno alkoi aamulla olla kankeaa, ja järjestäjät uhkasivat jo hylkäyksellä, jos jatkaa hiihtoa jäätyneenä käymättä välissä sisällä lämmittelemässä. Aloin saada eroa kiinni, vaikkei oma hiihtokaan enää kovinkaan kevyeltä tuntunut.

Tässä vaiheessa alkoi taistelu, joka vaati kovaa henkistä kanttia. Aikaa oli vielä lähes puolet jäljellä, paikkoihin alkoi sattua ja hiihtokaan ei enää oikein muistuttanut hiihtoa. Kävi selväksi, että palautuminen kisasta tulee kestämään varmasti kauan. Kärkipaikka kuitenkin antoi syyn taistella.

Klo 14-18: taistelu kipua vastaan
Viimeinen ruokailu ajoittui noin kahden aikaan ja se kesti viisi minuuttia. Vaatteidenvaihdolle ei ollut tarvetta ja keitto lapattiin naamaan niin nopeasti kuin mahdollista. Tarkoituksena oli päästä ladulle yli kierroksen keulalla, koska johtoa oli silloin helpompi kontrolloida.

Sitten alkoi kisan tuskaisin vaihe. Olkapäähän sattui ja enää pystyi hiihtämään vain kuokkaa vasemmalle puolelle. Jopa tasaiset osuudet oli mentävä kuokalla, ja joukkuesarjojen hiihtäjiä paineli ohi tasaiseen tahtiin. Mutta jos oli vaikeaa, niin sitä se oli muillakin soolosarjan hiihtäjillä. Aloin laskea tarvittavia kierroksia ja kuudenneksi viimeiselle kierrokselle lähdin ainakin kolme kertaa. Aika ei tuntunut millään kuluvan, mutta lopulta 50 minuuttia ennen kuutta tiesin, että hiihtämisen voi lopettaa ja voitto on varma.

Lopussa hiihto ei enää juuri hiihtoa muistuttanut

Kilpailun jälkeen
Heti maaliin tultuani otin kaksi 800 mg Buranaa. Keuhkoista lähti yskimällä veristä limaa ja olo oli muutenkin aika piesty. Palkintojen jaon jälkeen suunnattiin mökille saunomaan ja nukkumaan. Kun Buranan vaikutus yöllä loppui, ei sängyssä enää pysynyt makaamaan, kun olkapäätä koski. Seuraava vuorokausi menikin aika zombie-fiiliksellä, mutta onneksi maanantaina pääsi lääkäriin toteamaan vaivat: vasen olkapää tulehtunut, molempien etusormien rystyset tulehtuneet ja vasemmassa kädessä jännetuppitulehdus.

Tulehdskipulääke Arcoxia palasi jälleen ruokavalioon ja alkaa kuulua siihen jo olennaisena osana. Naamassa olleiden teippien mukana lähti niiden alla ollut paletunut iho. Keuhkoja on yskitty pari päivää pihalle, mutta mitään bakteeritulehdusta ei löytynyt. Palautuminen tulee kestämään varmasti yli kuukauden, joten tällaisten kilpailujen järkevyyttä kesää ajatellen voi helposti kyseenalaistaa. Tai sitten ne pitäisi malttaa mennä hiljaa ja lopettaa jos alkaa sattua liikaa.

Kovan suorituksen kilpailun aikana tekivät myös huoltajat Harri Sivonen ja Marko Takanen. Molemmilla unet jäivät vähille ja miltei joka kierroksen jälkeen ladun varressa oli vähintään toinen huoltajista, jolloin sai nopeasti syötävää tai vaihdettua märkiä huiveja, pipoja ja hanskoja. Suksia harjattiin ja voideltiin muutamaan otteeseen kilpailun aikana, ja pakkasesta huolimatta suksi luisti. Ilman hyviä huoltajia kilpailun voitosta olisi ollut mahdoton taistella.

Kommunikointia huollon kanssa kilpailun aikana

JanneH

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lumikenkä-rogaining-harjoitus

Tiimi kävi nauttimassa Pohjois-Espoon lumisista maisemista JanneS:n tekemällä rogaining kartalla. Alunperin 4 tunnin suorituksi suunniteltu harjoitus päättyi valitettavasti n. 3 tunnin kohdalla JanneS:n nilkan murtumiseen, kun lumikenkä jäi rinnettä alastultaessa kiinni johonkin juurakkoon ja muu kroppa jatkoi liikettä alaspäin.

Rogaining harjoituskartta
Kartta on suunniteltu n. 4-6h rogaining harjoitusta varten, joten jos joku haluaa käydä treenailemassa samoissa maisemissa, kartta löytyy täältä. Arvostamme kovasti jos kuittaat jollekin tiimin jäsenelle tai blogin kommentteihin käytyäsi testaamassa radan, että tiedämme sitten kannattaako näitä karttapohjia julkaista täällä. Kartan pitäisi toimia yhtä hyvin talvella lumikengillä kuin kesällä ihan perusrogaining harjoituksen pohjana. Harjoituksen luonteeseen kuuluu, että Vihdintietä pitkin kulkeminen on kiellettyä, ja kartan suunnitteluun saa käyttää rajallisen ajan, meillä se oli 20 minuuttia. Rastit ovat virtuaalirasteja, eli siellä ei ole mitään merkkejä maastossa.

Saarijärven jäällä auringon noustessa.
Treenin kulku
Lähdimme kiertämään Saarijärveä myötäpäivään, 4 tunnin takaraja antoi mahdollisuuden jompaan kumpaan, joko kierrokseen lännessä tai koillisessa, ja koska lännessä oli enemmän pisteitä lähdimme sinne. Myös maisemallisesti Vihdintien eteläpuoli on ainakin omasta mielestä hienompaa, vaikka ei pohjoispuolessakaan mitään vikaa ole.

Itse suunnistus sujui kohtuullisen hyvin, mitä nyt muutamia pikku kiertoja tuli siellä täällä. Etenemimme sellaista reipasta kävelyvauhtia ja keskinopeus jäi hieman alle 4 km/h vauhdin. Lumikenkäily oli taas niin hienoa kuin aiemmin, aivan mielettömän upea laji. Lumikengillä pääsee talvisessa maisemassa paikkoihin, joihin ei muuten tulisi mentyä.
Suolikkaan jäällä.
Noin 3 tunnin kohdalla kävi vahinko kun tulimme kallion rinnettä alas ja JanneS:n lumikenkä jäi rinteessä kiinni johonkin. Rinne oli sen verran jyrkkä, että vauhti ei pysähtynyt siihen ja lumikenkä väänsi jalan siten, että oikea nilkka murtui. Pienen tuumaustauon jälkeen JanneH ja Reijo lähtivät hakemaan autoa ja Jussi ja JanneS "kävelivät" lähimmälle tielle. Onni onnettumuudessa oli, että tielle oli tapahtumapaikalta enää n. puoli kilometriä matkaa. Kävi myös mielessä, että se kännykkä kannattaa todella pitää näissä riennoissa mukana, ja muutkin ensiapuvälineet ovat ihan tarpeen.

Diacorin työterveyslääkäri passitti röntgenin jälkeen suoraan Jorviin, jossa pikaisen 4.5 tunnin jälkeen jalka oli kipsattu. Hyviä kuntoutus- ja treenivinkkejä mitä voi tehdä kipsin kanssa otetaan vastaan. Murtuma oli onneksi siisti, eikä jalkaa tarvinnut leikata, joten odotus on, että ensi kesänä pääsee taas juoksemaan. Hyviä treenejä kaikille!

Reitti ja kartta, tarkempi puhdas kartta löytyy täältä.
JanneS

maanantai 23. tammikuuta 2012

Tarjolla hiihtoa kellon ympäri

Vierumäellä hiihdetään helmikuun 3.-4. päivä 24 tunnin hiihto vapaalla hiihtotavalla. Kilpailu starttaa perjantai-iltana klo 18, jonka jälkeen kierretään 4,7 km kierrosta vuorokauden ajan mahdollisimman monta kertaa. Tiimistä mukana kilpailussa on JanneH.

Päätös osallistumisesta piti tehdä ajoissa, sillä kilpailu tuli täyteen jo marraskuun alkupuolella. Muistikuvat parin edellisen talven harjoitteluolosuhteista olivat positiiviset ja 24 tunnin kilpailu talvella sopi hyvin harjoitukseksi kesää ajatellen. Joulukuussa tilanne näytti vielä huolestuttavalta, kun oli ylipäätään epävarmaa kestääkö jalka hiihtämistä ja pääseekö missään harjoittelemaan.

Joulun jälkeen ortopedi näytti vihreää valoa hiihdolle ja pyöräilylle, joten yli kuukauden liki täydellinen lepo vaihtui hyvään harjoittelujaksoon etelän lumetetuilla laduilla. Lenkkien teemana oli lähes yksinomaan pitkä pk ja Vihdin 1,0 km, Oittaan 1,3 km ja Paloheinän 3,0 km ladut ovat tulleet tutuiksi. Kaiken kaikkiaan hiihtolenkkejä on ollut 3-4 viikkoa kohden ja sen lomassa on poljettu mahdollisuuksien mukaan työmatkaa ja kuntopyörää tv:n ääressä.

24 h hiihtoa yhteen pötköön tulee olemaan kuukauden hiihtoharjoittelulla äärimmäisen raskasta. Kuuden tunnin harjoitus lauantaina antoi osviittaa siitä, miltä hiihto tuntuu ensimmäisten tuntien jälkeen. Meno on kropalle yksitoikkoista, joten rasitus saattaa kasvaa nivelissä ja lihaksissa erittäin suureksi. Kilpailu on sekä fyysisesti että henkisesti raskaampi kuin 24 tunnin seikkailukisa, sillä lajit eivät vaihdu ja koko matka pitää mennä yksin ilman sen kummempia virikkeitä. Toisaalta nyt ei olla menossa tekemään maailmanennätystä eikä tuloksellakaan ole väliä, jos hiihto muuten kulkee kuten pitääkin ja pääosan ajasta jaksaa pysyä ladulla.

Viimeiset 10 vuorokautta ennen hiihtoa otetaan rauhallisesti kroppaa palautellen ja superkompensaatiota hakien. Vierumäelle matkustetaan hyvissä ajoin muutamaa päivää ennen ja pidetään tuntumaa yllä kevyillä lyhyillä lenkeillä. Huollon ja varusteiden suunnittelu on jo aloitettu ja kaikki näyttää hyvältä. Vaikka kilpailu onkin vain harjoitusta pitkiin kisoihin, antaa se oman motivaationsa talveen ja muuhun harjoitteluun.

"Liidä ku Letukka, pistä ku Sitikka"

JanneH

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Loppiaisrogaining kisaraportti

Tiimi osallistui perinteiseen, jo neljättä kertaa järjestettyyn Loppiaisrogainingiin. Hyvät järjestelyt toivat paikalle ennätysmäiset 83 joukkuetta ja n. 150 osallistujaa. Edellisinä kahtena vuotena olleesta 50 cm lumihangesta ja kovasta pakkasesta ei tällä kertaa ollut tietoakaan, metsässä lunta oli n. 5 cm ja pakkasta muutama aste.



Starttasimme tällä kertaa kolmena eri tiiminä kisaan, Jussi ja JanneS ominaan, Reijo ja Anu yhdessä. Teimme kuitenkin matkasuunnitelman yhdessä ja lähdimme yhtä matkaa liikkeelle. Heti alusta alkaen oli selvää, että kartan pohjoispuolelta haetaan aluksi kaikki rastit, sitten suunnataan etelää kohti kartan länsireunaa pitkin ja kun aika alkaa loppua suunnataan kohti maalia. Tavoitteena oli ehtiä hakemaan kartan lounaisnurkasta kaksi viiden pisteen rastia.

Käytännössä kaikki kärkipään joukkueet lähtivät suurin piirtein samanlaisella reittisuunnitelmalla liikkeellä, ja alussa rasteilla näkyikin paljon tuttuja. Pidimme yllä aika rauhallista vauhtia, mitä nyt Jussilla tuntui jo alussa juoksu kulkevan sen verran hyvin, että tasaisilla osuuksilla eroa tuli samantien sellaiset 50 metriä. Rasteilla olimme kuitenkin aina yhdessä. Rastit löytyivät alkupuolella hyvin, reittinä oli 22-33-24-45-35-56-49-29-36-53-55-48-38-59-52-34. 34:n jälkeen, noin puolessa välissä, Jussi lähti etenemään omaa vauhtiansa. Tapasimme kuitenkin vielä 25:llä. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päätimme jättää 26:n välistä, eli menimme 43-25-39-37-32-51.

51:llä teimme päätöksen että jätämme lounaisnurkan aikapulan vuoksi väliin, ja juoksimme 41:n kautta leveätä latupohjaa Sorlammelle, josta 28:n kautta 50:lle, jota sitten pummasimme ihan urakalla parikymmentä minuuttia. Lopulta sekin rasti kuitenkin löytyi, ja jatkoimme kohti maalia 46:n, 21:n ja 23:n kautta. Maalissa oli aikaa jäljellä enää kymmenen minuuttia, joten päätimme jättää 20:n väliin. Lopputuloksissa pisteitä 97 ja jaettu 12. sija. Yhtä isompaa pummia lukuunottamatta hyvä suoritus. Olin itse huolissani lähdössä mitä kahden kuukauden pakotettu treenitauko (mykoplasma) vaikuttaa suoritukseen, kun pääsin lenkkipoluille vasta viikkoa ennen kisaa, mutta ihan siedettävää vauhtia jaksoin silti edetä muun tiimin tahdissa. Jussi meni lopun soolona ja oli lopputuloksissa viides, pisteen kärkeä perässä.

Hyvin järjestetty kisa jälleen kerran, isot kiitokset siitä Miialle, Tiinalle ja Rasti-Jyrylle! Kiitokset myös Jussille, Reijolle, Anulle sekä Riitalle matkaseurasta! Kartalla Team Duron sekä Lupus Extremen tiimien reitit.

Karttapohjasta isot kiitokset Team Duron Tuomakselle!
JanneS

tiistai 3. tammikuuta 2012

Treenivuosi 2011

Viime vuosi oli päälisin puolin onnistunut, eikä se ollut sattumaa, vaan taustalla oli kovaa työtä ja tavoitteellista harjoittelua. Jokaisella oli omat tavoitteensa kisojen suhteen ja harjoittelun painopistealueet sen mukaan. Jutussa analyysiä siitä, miten kaikessa onnistuttiin.

JanneH:

Päätavoitteina menneelle vuodelle olivat Tukholman maratonilla kolmen tunnin alitus ja ensimmäinen pitkä seikkailukisa. Näitä silmällä pitäen harjoittelun oli tarkoitus olla monipuolista ja erityisesti keväällä kovavauhtinen juoksu oli merkittävässä osassa. Pari vauhdikasta ja yksi pidempi juoksulenkki viikossa yhdistettynä muuhun harjoitteluun toimivat ja kolme tuntia alittui Tukholmassa kirkkaasti. Sen jälkeen juoksumäärät pienivät ja pyöräilyn osuus kasvoi. Lisäksi tavoitteena oli parantaa lajitekniikkaa melonnassa ja köysitehtävissä. Eteenpäin mentiin, mutta edelleen näissä on huimasti parantamisen varaa.

Harjoittelumääriä oli tarkoitus hieman nostaa, mutta loppuvuoden loukkaantumisesta johtuen kasvu oli maltillista. Kokonaisuudessaan tuntimäärä oli noin 540 eli vajaa 40 edellisvuotta enemmän. Erityisesti keväällä kuitenkin harjoittelu oli aiempaa laadukkaampaa ja paremmin rytmitettyä. Vuonna 2012 suunnan tulisi olla jälleen eteenpäin, mutta palautuminen akillesjännevammasta haittaa vielä alkuvuodesta harjoittelua ja kovia treenejä juosten tai pyörällä ei voi hetkeen tehdä.

Päätavoitteena alkaneella vuodella on todennäköisesti heinäkuinen Endurance Quest, joten melonnalle on syytä varata aikaa kalenterista enemmän. Monipuolisuuden hallitseminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä, joten liikkua pitäisikin melkeinpä niin paljon kuin mahdollista. Muu elämä asettaa omat rajoituksensa, joten ajankäytön hallinta ainakin korostuu.

JanneS:

Vuoden 2011 päätavoitteena oli Retki-rogaining 24h, jota silmällä pitäen alkuvuoteen tuli useampi pitkä juoksu/rogaining-treeniä. Kokonaisuutena vuodelle 2011 tuli yhteensä kolme yli 100 kilometrin suoritusta juosten ja tavoite tehdä hyvä suoritus pääkisassa täyttyi, joten lopputulemaan voi olla todella tyytyväinen. Kestävyys pitkään juosten tehtävään suoritukseen alkaa jo olla hyvällä tasolla, mutta keskivauhtia pitäisi saada selvästi ylöspäin.

Treenimäärät jäivät selvästi 2010 vuodesta, kirjanpito on vielä hiukan kesken mutta kokonaissaldo jää jonnekin 400 tunnin alle. Juoksukilometrejä tuli jonkin verran enemmän vuodelle 2011 ja tuntien vähennys tuleekin pitkälti pitkien pyörälenkkien vähäisyydestä. Myös salilla käynti loppui alkuvuodesta 2011 työpaikan vaihdoksen myötä. Myös loppuvuoden mykoplasman johdosta pariin kuukauteen pitkittynyt ”ylimenokausi” teki oman lovensa treenitunteihin. Nyt tilanne on kuitenkin kunnossa ja pk-kausi on aloitettu.

Vuoden 2012 suunnitelmat ovat vielä auki, mutta todennäköisesti joku 24h rogaining sinne valikoituu ja Rokualle olisi mukava lähteä, jos hyvä tiimi saadaan kasaan. Tällä hetkellä työ- ja perhe-elämän kiireet eivät mahdollista pyörä- ja melontatreenimäärien nostamista useamman päivän seikkailukisan vaatimalle tasolle, joten se jää omalta osalta odottamaan tulevia vuosia, joskin tavoitteena on lisätä pyörätreenejä huomattavasti edellisestä vuodesta ja sitä kautta saada peruspyörävauhtia ylöspäin. Pääpaino tullee kuitenkin pysymään juoksussa.


Reijo:

Kausi 2011 oli ihan onnistunut. Treenimäärä kasvoi edellisestä vuodesta 20%:lla ylittäen nyt 500 tuntia. Mielenkiintoista oli että noilla tunneilla treenien keskituntinopeus on ollut 10 km/h:ssa, koska vastaavasti kilometrejä kertyi 5000. Kilometrit kerrytettiin pääasiassa pyörällä, juosten, hiihtäen ja meloen.


Kilpailukausi alkoi jo keväällä Multisport-cupilla, jossa oli puolustettavana edellisen vuoden sekasarjan mestaruus. Kauden kisoissa oli paljon parantamisen varaa, mutta loppujen lopuksi tasaisella uurastuksella mestaruus uusittiin. Päätavoiteena 2011 kaudella oli ensimmäinen pitkä seikkailukisa Gold Rush Kaliforniassa. Sieltä kerättiinkin rutkasti kokemusta tulevaisuuteen. Seikkailukisojen lisäksi tuli jonkin verran kierrettyä pyöräsuunnistus- ja MTB-kisoja vaihtelevalla menestyksellä.

Tulevalla kaudella päätavoite on todennäköisesti Endurance Quest, sillä sen verran jäi pitkiin kisoihin mielenkiinto ylle. Harjoittelussa mennään aikalailla samalla kaavalla kuin 2011. Kevät uurastetaan pitkillä ja rauhallisilla peruskuntolenkeillä ja keväämmällä otetaan kisavauhtia esille. Monipuolisuus tullaan pitämään pääasiana: pyöräilyä, juoksua, hiihtoa (jos kelit sallii), melontaa, jne. Pitkälti samalla kaavalla kuin edelliselläkin kaudella.

Anu:

Vuosi sujui ilman suurempia ongelmia ja harjoitustunteja kertyi lähes 400 h. Alkuvuodesta paljon hiihtoa, keväällä pyöräilyä ja loppuvuodesta enemmän juoksua ja suunnistusta. Päätavoitteina olivat ensimmäinen 24h kilpailu Rokualla ja jo perinteeksi muodostunut Multisport-cup.

Multisport-cup käynnistyi vauhdillisesti loistavasti, mutta pientä säätöä oli heti ensimmäisessä kisassa, kun yksi vaihtoleima puuttui. Myös Archipelagon ikimuistoinen kanootti-uinti muistutti oikean kanootti/kajakki-valinnan tärkeydestä ja melontaharjoittelun tarpeesta. Ensimmäinen yli 24h kilpailuni Rokualla meni SOS:n joukkueessa hyvin ja kokemus oli loistava. Syys-lokakuun 5 viikon kisaputki, suunnistuksen SM-kisoja ja X-kaato, lopetti kisakauden ja jätti positiivisen kuvan koko kaudesta. Kauden aikana tuli myös testattua ensimäistä kertaa pitkiä juoksuja, kevät-rogaining n.70km ja Mammuttimarssi 106km.

Tulevalla kaudella tarkoituksena kiertää jälleen Multisport-cup ja toiveena myös joku pidempi kisa, mahdollisesti Endurance Quest tai 24h Rokua.