JanneS ja Manu voittivat Espanjassa Castilla y Leónin alueella järjestetyn MM-rogainingin miesten veteraanisarjan. Matkaa vuoristossa kertyi yhteensä 106 km ja nousua 5.3km. Kilpailu käytiin erittäin lämpimässä säässä luonnonkauniissa Neila Glacier Lagoons Natural Park ja Laguna Negra and Circos Glaciares de Urbión Natural Park kansallispuistoissa.
Metsät olivat pääsääntöisesti hyvin juostavissa
Valmistautuminen
Omalta osalta valmistautuminen kisaan sujui hyvin, olen saanut tehdä hyvälaatuista treeniä Team Eletrofitin Simo-Viljami Ojasen valmentamana jo usean vuoden ajan ilman terveysongelmia. Vuosittaiset treeni&kisatunnit ovat nousseet kuuden vuoden takaisista noin 300 tunnista viime vuoden yli 700 tuntiin, jossa tosin oli kisasuorituksia reilusti yli 200 tuntia kun sekä Lapland Wilderness että Tor Des Geants osuivat samalle vuodelle. Yhdessä Manun kanssa ehdimme tehdä yhden pitkän lenkin Sipoonkorvessa alkukeväästä ja 12 tunnin suorituksen legendaarisella Markkasen Maratonilla toukokuun alussa. Kolmen vuoden takaisen Tsekin MM-kisan jälkeen molempien vahvuudet toki olivat tiedossa ja tavoitteena meillä oli voitto tai päästä vähintään podiumille.
Reittisuunnitelma
Kävimme kisaa edeltävänä päivänä suunnistamassa mallikartalla reilun 2 tunnin kierroksen ja saimmekin siinä hyvän käsityksen millaista maastoa olisi luvassa ja kuinka paljon edessä olisi nousuja. Lähdimme suunnittelemaan reittiä siten, että pääsisimme etenemään mahdollisimman paljon käyriä pitkin välttäen turhaa ylös-alas menoa. Kartta-alueella oli kaksi vuorimassiivia kartan länsi ja itä puolilla, molemmat nousivat kisakeskuksen 1.100m korkeudesta reiluun 2.000m korkeuteen. Suunnitelmana oli hakea aluksi kartan itäpuolen rastit pikkuhiljaa nousten huipulle ja sitten laskeutua vuoren toiselle puolelle ja sitä kautta siirtyä kartan länsipuolen rasteille. Meillä oli loppuun lukuisia eri vaihtoehtoja kartan lounaisosassa, riippuen paljonko meillä olisi aikaa jäljellä.
 |
| Keskittynyttä reitinsuunnittelua |
Kilpailu
Tämä oli itselleni kahdeksastoista 24h rogaining, kolmas Espanjassa käydyistä ja samalla ensimmäinen kerta Espanjassa, kun metsät olivat oikeasti kulkukelpoisia, eivätkä täynnä piikkipensaita, vaikka toki niitäkin alueelta löytyi. Kartalla maaston kulkukelpoisuus on kuvattu eri väreillä, mutta ainakin itselleni oli maastossa välillä vaikea erottaa avoin alue ja puoli avoin alue sekä erot valkoisen – kulkukelpoinen metsä – ja vaalean vihreällä kuvatun metsän, jossa liikkuminen on hitaampaa välillä. Valkoisessakin metsässä saattoi olla ihan reilusti aluskasvillisuutta. Espanjan metsissä ero suomalaiseen metsään on, että tumman vihreä metsä on käytännössä sellaista mistä läpi ei mennä, Suomessa sellaista tilannetta harvemmin tulee vastaan, ettei metsästä pääsisi läpi – toki naarmut käsissä ja jaloissa jälkeenpäin todistavat, ettei se suomessakaan ihan ilmaiseksi tule.
Tiedossa malliradan perusteella ja järjestäjienkin ilmoituksen perusteella oli, että suunnistus tulisi olemaan paikoitellen vaikeaa. 1:25000 kartalla 10 metrin käyrävälillä ei paljon yksityiskohtia ole kartalla näkyvissä ja monet rasteista olivat rinteessä olevissa notkoissa.
Lähdimme alusta kartan kaakkoiskulmaa kohti hakien pari rastia lähdön läheltä. Pääsääntöisesti eteneminen oli joko ylämäkeä tai rinteen mukaisesti käyriä pitkin kulkemista, koska lähtöpaikka oli koko kartan alin paikka (n. 1.100m) ja rastit olivat vuoren rinteillä. Rastit löytyivät hyvin ja näimme muutamaa tiimiä useammalla rastilla, vaikka tarkat reitit hieman poikkesivat toisistaan, välillä meillä oli paremmat rastinotot ja välillä heillä. Kuljimme useamman rastivälin tasatahtia Australialaisten moninkertaisten maailmanmestarien Julien ja Davidin lähistöllä – ja totesimme että meillä on vielä paljon opittavaa tästä lajista. Meillä oli vauhti selkeästi nopeampi mutta he ottivat rastit varmasti ja suoraan ilman turhia kiertoja ja usein sitten näimmekin rastilla.
 |
| Startti |
Ensimmäinen haparointi tapahtui mennessä rastille 106. Olimme jostain syystä suunnitelleet reitin suoraan avoimen alueen läpi, joka tarkoitti ensin reilun 100 metrin laskua laaksoon ja samojen metrien nousua myöhemmin. Lasku ei kuitenkaan ollut kovin nopea vaan kivikkoinen ja paljon järkevämpää olisi ollut tehdä tällä rastilla kierto ja pysyä käyrillä. Näissä vuoristo rogainingeissa on oleellista hahmottaa kartasta, milloin kannattaa kiertää ja pysyä käyrillä ja milloin taas kannattaa mennä suoremmin ja ottaa ylimääräisiä käyriä. Me todennäköisesti kiersimme hiukan turhaankin monessa kohtaa, jossa olisi kannattanut oikaista, mutta tällä rastilla meni vikaan toiseen suuntaan.
Päivä jatkui kuumana ja vaikka otimme vettä lähes joka purosta mitä matkalle sattui, oli kroppa koko ajan pienessä nestevajeessa. Hyvän alun jälkeen haparoimme rastilla 96, joka oli aukio rinteessä n. 60 metriä alempana kuin mistä lähdimme, mutta menimme hiukan huolimattomasti ja tiputimme liian alas rinteessä ja menimme aukiosta alakautta ohitse. Onneksi olimme katsoneet kellosta, kuinka kauan tuohon väliin pitäisi suurin piirtein mennä ja haimme pienellä kierrolla rastin.
 |
| Alun reitti |
Isoin virhe sattui sitten heti seuraavalla rastilla 101 – joka oli reilun kilometrin rinne siirtymä metsäisessä rinteessä, jossa ei ollut oikein mitään käyrämuotoja, joista olisi saanut kiinni tarkkaa sijaintia. Lähdimme huolimattomasti muutaman kymmenen metriä korkeammalta kohdalta kuin missä luulimme olevamme ja arvioimme että rastille menisi noin 15 minuuttia, enintään 20 minuuttia – lopputuloksena oli, että hätäännyimme tuon 20 minuutin kohdalla ja kuvittelimme jostain syystä, että olisimme jo menneet rastin alapuolelta sen ohi, kun todellisuudessa olimme vähän matkan päässä rastista sitä ennen ja liian korkealla. Käännyimme ylöspäin ja sitten takaisinpäin. Kun emme saaneet paikkaamme hahmotettua, päätimme lähteä ylöspäin rinnettä kohti seuraavaa rastia. Rinteen päällä saimme vihdoin paikasta kiinni, kun näimme rastin 82:n lähellä olevat lammikot, joilla olimme juuri vähän aikaisemmin olleet. Koska kyseessä oli 100 pisteen rasti, päätimme käydä sen hakemassa. Onneksi se oli tästä suunnasta huomattavan paljon helpompi hakea, toki reilu 100 metriä alempana rinteessä, jotka laskumetrit tulikin sitten kaikki takaisin heti perään nousuna. Olimme molemmat aika rikki tässä vaiheessa ja totesimme, että siinä meni mahdollisuudet mitaliin, 40 minuutin virhettä ei jalalla yleensä oteta enää takaisin näissä kisoissa.
 |
| Kiemurtelua 101:llä |
Onneksi kokemus alkoi painaa ja pystyimme keskittymään suunnistukseen – ainakin paineet olivat täysin poissa – ja päätimme tehdä parhaan suorituksen mitä pystymme ja maalissa sitten näkisimme mihin sijoitukseen tämä suoritus riittäisi. Suunnistus sujui hyvin ja ohittelimme joukkueita, jotka olivat tulleet ohi 101:lla sekoilujen aikana. Seuraava vastoinkäyminen tuli vastaan puolenyön aikoihin, kun Manun toinen sauva meni poikki. Valitettavasti sauva meni niin totaalisesti poikki, ettei sitä voinut korjata, joten Manu tuli sitten loppumatkan yhdellä sauvalla.
Yörastit löytyivät yllättävän hyvin, erityismaininta 88:sta, joka näytti kohtuullisen helpolta – noin 300 metriä tieltä ja rastimääreenä ”mäen päällä”. Mikä voisi mennä pieleen? Menimme rastista hiukan ohi suunnalla ja samalla saimme kasan muita rogaajia perään, joilla ei tainnut olla mitään käsitystä missä olivat. Kun tajusimme että meidän on pakko olla jo rastista ohi, käännyimme ja haimme rastin, joka olikin sitten sellaisen kymmenen metrisen pienen metsäisen minikukkulan päällä. Kun tulimme takaisin tielle, samat rogaajat kyselivät, että löysimmekö rastin. En tiedä miten heidän kävi, toivottavasti löysivät sen lopulta.
Reittisuunnitelman kanssa olimme ajaneet itsemme nurkkaan, kääntymällä 98:lta hakemaan 93-88-104-83-45-72, joka johti siihen, että 72:lta meidän oli oikeastaan pakko hakea 113 ja jatkaa sieltä 90-121. Tuolloin emme tienneet että 121 ison avokallioalueen takana olisi ihan kauhea rasti hakea, ja varsinkin tulla sen alueen läpi takaisin. 120 pisteen rasti oli isoin pistemäärä mitä pystyi hakemaan ja kuvailimmekin tätä ratamestarin ansaksi. Haparoimme hiukan rastin löytymisen kanssa, vaikka kyseessä oli 11 metrisen kivipaaden juurella oleva rasti – valitettavasti tuo avokallioreuna oli samanlaisia kivipaasia väärällään. Mutta alueen läpikulku vasta ärsyttävää olikin, joko hyppelimme kiviltä toisilta tai sitten puskimme läpi kivikoiden välissä olevista katajikoista, vain päästäksemme karttaan merkitylle ”polulle”, joka osoittautui kivikossa kivikasoilla merkityksi reitiksi. Odotimme että edes se olisi ollut hiukan nopeampi kulkuista, mutta toive oli turha. Eteneminen nopeutui vasta 94:sta lähestyessä, kun alkoi oikea kuljettava polku.
 |
| Lopun reittiä |
Näin jälkikäteen ajateltuna meidän olisi kannattanut jatkaa 98:lta suoraan ylös 90:lle, ja sieltä 113-72 ja muille isoille rasteille, ja jättää 121 ja 94:n kokonaan väliin. Lopun mäessä olisi ollut hyviä rasteja haettavaksi paljon nopeammin kuin mitä 121:n hakuun meni. Tosin mitä kuulimme 98-90 välistä kisan jälkeen, niin se oli ollut erittäin jyrkkä ja kuluttava ylämäki. Toki nyt bonuksena pääsimme 113:sta valoisalla ja näimme aivan mahtavat maisemat mäen päältä Neilan laguuneihin.
 |
| Neilan laguunit - kuva: Iñigo Bengoa Larrigan |
Meillä oli lopetukseen lukuisia eri vaihtoehtoja, ja ei niin kovin yllättäen päädyimme tässä kohtaa tulemaan kohtuullisen suoraan mäkeä alas ja katsomaan sitten alhaalla ehtisimmekö hakea vielä maalin lähellä olevat 50 pisteen rastit vai ei. Alkuperäisenä ajatuksena oli hakea 86-110-52-67-70, mutta nyt jouduimme menemään suoraan 86-70. Rasti 70 osoittautui hankalammaksi kuin kuvittelimme – emme meinanneet saada kiinni rinteestä missä kohtaa olemme, mutta onneksi osuimme lopulta hakkuualueelle, josta rasti oli helppo hakea. Yleisenä huomiona näillä pitkillä rastiväleillä usein kuvittelimme olevamme jo pidemmällä kuin missä lopulta olimmekaan. 42:lta lähtiessä laskimme, että emme ehtisi enää nousta 150 metristä mäkeä ja hakea 55:sta, joten suunta oli suoraan maaliin. Päätimme että tällä kertaa emme ainakaan häviäisi minuuteilla (tsekeissä kolme vuotta sitten hävisimme hopean kolmella minuutilla), joten juoksimme koko loppumatkan ja ohittelimme lukuisia erilaisilla tyyleillä eteneviä tiimejä, ja tulimme maaliin hyvissä ajoin ajassa 23:31.
 |
| Alun rasteilla oli vielä vähän ruuhkaa leimatessa |
Mika oli maalissa vastassa ja kertoi meidän yllätykseksemme olevan johdossa, yksi pisteissä lähellä oleva tiimi oli vielä matkalla – mutta he olivat viidenkymmenen pisteen päässä ja joka tapauksessa vasta meidän jälkeemme maalissa, vaikka hakisivatkin vielä 50 pisteen rastin. Koitimme olla innostumatta, koska tuo GPS pohjainen tulosseuranta ei ainakaan aiemmin ollut kovin luotettava, ja uskoimme vasta lopullisten tulosten tultua, että todellakin voitimme oman sarjamme maailmanmestaruuden. Parannettavaa jäi aika paljon, mutta reittisuunnitelma oli hyvä ja kokonaisuutena olimme kuitenkin tehneet hyvän suorituksen – emme varmasti olleet ainoita, jotka olivat pummanneet vaikeita rasteja matkalla.
Reitit löytyvät täältä.
Tulokset löytyvät täältä.
Analyysiä
Lopputuloksena pitkään unelmana ollut voitto, vaikka vieläkin suoritukseen jäi parannettavaa. Rogainingissa on vaikea tehdä ”täydellistä” suoritusta – jossa kaikki osuisi täysin kohdilleen – reittisuunnitelma, suunnistuksen sujuvuus, eteneminen sekä jalkojen että energiansaannin osalta. Reittisuunnitelmaa täytyy aina myös pystyä muokkaamaan matkan varrella etenemisvauhdin ja maaston perusteella, ja se on itselleni se kaikkein mielenkiintoisin osuus rogainingissa. Meillä on suoritusvarmuus todella hyvällä tasolla – tiesimme että pystymme molemmat liikkumaan hyvää vauhtia vuorokauden ajan. Reittisuunnitelmassa olisi ollut vielä parantamisen varaa jonkin verran, vaikka kokonaisuutena se toimikin hyvin. Tällä kertaa isoimmaksi parannuskohteeksi jäi suunnistaminen, mutta kokonaisuus oli riittävän hyvä.
Jatkosuunnitelmat
Kausi jatkuu tästä muutaman viikon keventelyn jälkeen mäkitreeneillä kohti kauden toista päätapahtumaa – PTL (La Petite Trotte À Léon) – jonne olen menossa Nikon kanssa. Kyseessä on n. 300 kilometrin ja 25.000 nousumetrin kierros Mont Blancin ympäri pienempiä polkuja pitkin, vuoristomajojen toimiessa pääsääntöisinä huoltoina. Reittiä ei ole merkitty maastoon, joten jonkin verran matkalla täytyy navigoida, tosin GPS:ää hyväksi käyttäen. Meillä ei ole muita varsinaisia tavoitteita kuin tehdä hyvä suoritus ja pystyä liikkumaan tasaisesti ja tulla maaliin koko kierros kiertäneenä. Maalissa sitten näkee mihin se riittää reilun sadan tiimin joukossa.
Rogaining saralla tänä vuonna olisi vielä SM-rogaining elokuun lopussa, mutta valitettavasti se jää PTL:n takia itseltä väliin. Suunnitelmissa on osallistua EM-rogainingiin Tsekeissä kesäkuun lopussa 2026 ja MM-kilpailuihin Australissa syyskuussa 2027. Pitänee käydä sitä ennen vähän enemmän rasteilla kuin mitä viime aikoina on ehtinyt.
Manun video MM-rogainingista löytyy täältä.
JanneS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti