sunnuntai 19. syyskuuta 2021

EM-rogaining (Viro 2021) kisaraportti

JanneS ja Mika kävivät 17. Rogainingin Euroopan mestaruuskilpailuissa Otepäässä, Virossa, syyskuun alkupuolella, lopputuloksena oman sarjan 10. sija ja kokonaiskilpailun 25. sija (224 joukkuetta) n. 118 km etenemisen jälkeen. Kilpailu sujui hyvin ja teimme tasaisen varman suorituksen. Viron ja Latvian joukkueet dominoivat kokonaiskilpailua, mutta Turun Metsänkävijät (Juha Karppinen ja Timo Lainema) toivat Suomeen hienosti Super Veteraanien sarjan pronssimitalin.

Kohta lähdössä - kuva: Aldis Toome

Valmistautuminen
Alkukausi meni molemmilta NUTS300:lle valmistautumiseen ja koska kisojen väliin jäi vähän yli 6 viikkoa, ei tuossa välissä kovin erityistä rogaining herkistelyä ehtinyt tehdä. Kun jalat alkoivat vihdoin palautua NUTS:lta, melkein täytyikin jo alkaa himmailemaan tähän kisaan. NUTSin jälkeen tuli jalkoihin vielä 2-3 viikon päästä kevyitä hermosärkyjä vähän tiukempien harjoitusten jälkeen, joten jonkin verran jouduin varomaan kovempia treenejä. Sain kuitenkin useampia hyviä suunnistusharjoituksia tehtyä ja kuntopohja oli hyvä alkukaudesta, joten kisastartissa oli luottavainen olo. 

Saavuimme kisakeskukseen (Otepää, Viro) hyvissä ajoin perjantaina ja ehdimme käydä illalla mallikartalta hakemassa muutaman rastin. Kuten olimme vähän epäilleetkin, kartalla oleva valkoinen saattoi maastossa olla mitä tahansa hyväkulkuisesta metsästä tumman vihreään lähes läpipääsemättömään ryteikköön, joten päättelimme oikojen olevan kisassa aika riskialttiita. Vauhti hidastuu todella paljon noissa ryteiköissä.

Mallikartalla - samanlaista maastoa löytyi myös kisassa


Lähtötunnelmia - kuva: Aldis Toome

Kilpailu
Lähdimme suunnittelemaan reittiä varman päälle sillä idealla, että haemme sitten lisärasteja jos matka alkaa vaikuttaa liian lyhyeltä. Näin jälkikäteen ajateltuna taktiikka saattoi olla liiankin konservatiivinen - olisimme saattaneet saada hiukan tehokkaamman reitin jos olisimme suunnitelleet jonkin verran pidemmän perusreitin ja ottaneet riskiä enemmän. Nyt ehdimme hakea koko suunnitellun reitin, lisälenkillä 62-41 matkalta ja lopussa vielä 21-65-35.

Ensimmäinen 6 tuntia (33km)

Ensimmäinen 6 tuntia (33km) sujui ilman ongelmia ja saimme pidettyä ihan hyvää vauhtia yllä. Päätimme jo tässä vaiheessa hakea alkuperäisen lenkin päälle kuvassa vasemmalla näkyvät 62 ja 41. Saimme pidettyä jalat kuivina ensimmäiset 4 tuntia, joka saattoi auttaa lopussa jonkin verran ainakin minulla. Tämä oli sinänsä yllättävää, koska yleensä jalat ovat läpimärät ensimmäisen 30 min jälkeen. 

6-12 tuntia (27km)

Ensimmäinen virhe (n. 10 min) tuli kun lähdimme hakemaan 92:sta hieman liian aikaisin ja jouduimme hakemaan itsemme kartalle uudestaan rinteen kautta. Pimeä tuli jossain 83-89 välillä, josta matka jatkui haastavinta suunnistusta tarjonneeseen lounaiskulmaan - siellä riitti mäkiä ja suppia - eikä kartta ollut kovin tarkka. Teimme heti alkuun virheen 85:lla, jälkeenpäin katsottaessa menimme GPS-jäljen mukaan todella läheltä rastia sen ohitse ja kun olimme selvästi ohi eikä ollut enää tietoa missä olemme, päätimme jatkaa eteenpäin 81:lle ja tulla takaisin 85:n kautta. Etelän kautta tuo 85:n olikin helpompi löytää. Suurin osa joukkueiden isoista virheistä taisi tulla tässä kulmassa ja osa tiimeistä ei lopulta löytänyt tunninkaan haun jälkeen joitain näistä rasteista. Vauhti meillä vähän hidastui pimeällä, osittain kylläkin sen takia että piti suunnistaa vähän tarkemmin - ja osittain koska tällä välillä oli enemmän hitaampaa metsäpätkää.

12-18 tuntia (29km)

Yöllä alkoi tulla todella kylmä ja lopulta meillä oli kaikki mukana olleet vaatteet päällä, joka minulla tarkoitti merinovillaista pitkähihaista aluspaitaa, pitkähihaista urheilupaitaa, kevyttä tuulitakkia ja sadetakkia + pipo ja hanskat. Kylmyys vaikutti siihen että päätimme mennä 104:lle tien kautta ilman riskeeraamista joen ylityksestä ja siitä mahdollisesti seuraavasta kylmettymisestä. Otimme rastit varman päälle ja ainoastaan 97:lle oli pientä haparointia ja 104:lta poistuessa käännyimme yhdestä risteyksestä väärin, muuten loppuyö meni hyvin ja matkaakin kertyi pitkien tiesiirtymien johdosta.


Viimeinen 6 tuntia (30km)

Lopun suunnistus sujui hyvin ilman virheitä. Ihan lopussa päätimme hakea lisärastit 65 ja 35, mutta päätin viime hetkellä lisätä mukaan vielä 21:n, vaikka se lisäsi matkaa aika paljon. Kun pääsimme 21:n jälkeen 65:lle ehdin jo katua tuota lisähakua, mutta päätimme että juoksemme maalia kohti ja jos 35:lle lähtevän polun kohdalla meillä on riittävästi aikaa, lähdemme yrittämään sitä. Ehdimme sen sitten lopulta ihan hyvin hakea ja olimme maalissa n. 8 minuuttia ennen 24 tunnin täyttymistä ihan hyvävoimaisina. 

Ensimmäiselle rastille menossa - kuva: Aldis Toome

Saimme koko matkan pidettyä hyvää omaa vauhtia yllä, poislukien Mikan pieni notkahdus yöaikaan, mutta siitäkin pääsimme ylitse ja yön aikana kerätyistä kilsoista päätellen vauhti ei kovin paljoa kuitenkaan hidastunut. Lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen, vaikka parannettavaakin jäi, kuten yleensäkin rogainingissa.  

Linkki GPS-jälkeen löytyy täältä ja lopulliset tulokset löytyvät täältä.

Varusteet ja eväät
Varustepuolella menin hyviksi todetuilla varusteilla, ainoastaan luuppi peukkukompassissa taisi olla uusi varuste. Eväspuolella lähdinkin sitten testaamaan vähän uusia tuulia, tavoitteena vähentää suklaan määrää ja löytää vähän enemmän vaihtelua energiansaantiin. Tällä kertaa mukana vanhojen tuttujen (5 kpl ruisleipiä, 6 suklaapatukkaa, 2 karkkipussia ja 2 pähkinäpussia) lisänä 5 kpl Tailwindiä ja 4 kpl Nosht:in vauhtikarkkeja. Hyvin nämäkin toimivat, ehkä vähennän Tailwindin määrää jatkossa, lisään vauhtikarkkeja jonkin verran ja heivaan pähkinät kokonaan pois. Pähkinät toimivat itsellä todella hyvin NUTS300:lla, mutta selvästi huonommin nyt kun vauhti oli kovempi. 

Jatkosuunnitelmat
Syksyn suunnitelmat olivat vielä täysin auki ennen kisaa, mutta nyt pari viikkoa kisan jälkeen fiilis on korkealla ja palautuminen niin hyvässä vauhdissa, että päätin siirtää ylimenokautta vasta Synkän Syysunelman jälkeiseen aikaan. Tähän väliin mahtuu vielä Louna-roga 6h. Olin vähän myös haaveillut Vaaroista, mutta en jaksa yrittää säätää sinne viime hetken lippua ja matkoja. Täytyy ens vuonna ilmoittautua ajoissa. 

2022 kalenterissa onkin sitten allekirjoittaneen toinen polkujuoksu, suuntana Transgrancanaria 129km maaliskuun alussa. Sinne ei ole mitään aikataulutavoitteita. Pääkisoina sitten EM-rogaining Karjalan kannaksella ja MM-rogaining Tsekeissä. Kummastakaan ei taida vielä mitään virallista kilpailukutsua olla olemassa. Jos tuonne väliin jotain kivoja polkujuoksuja tai seikkailukisoja saa mahtumaan niin sinne sitten myös. 

JanneS