tiistai 16. heinäkuuta 2013

Matkalla kohti Eiger Ultra Trailia

Lauantaina Sveitsin Grindelwaldissa juostaan Eiger Ultra Trail, jossa valittavana on oman mieltymyksen mukaan joko 16, 51 tai 101 km matka. JanneH starttaa näistä pisimmälle vaihtoehdolle yhdessä Niko Toimelan kanssa, ja matka Alpeille käynnistyy huomenna. 

teksti: Janne Hietala

Kuulin Eiger Ultra Trailista ensimmäisen kerran 2.4., kun Niko laittoi viestiä, että on lähdössä ja etsii matkaseuraa. Kahta päivää myöhemmin ilmoittautuminen oli sisällä ja lentoliput hankittu. Kisa sopi mukavasti aikatauluun, sillä maalis-huhtikuu oli pyhitetty juoksupainotteiselle treenille. Toukokuussa oli hyvä kesään valmistava kisaputki, kun peräkkäisiin viikonloppuihin osuivat 12 h Salpaus-rogaining, Spring Adventure ja EXTAR 48 h. Alun perin kovalta kuulostanut tripla sujui yllättävän helposti ilman pidempää palautumisjaksoa ja myös menestys antoi viitteitä onnistuneesta harjoittelusta. Kaikissa kisoissa olimme sarjassamme palkintokorokkeella.

Kesäkuu painoittui taas ahkeraan harjoitteluun, jonka välipalana kisasimme Jussin kanssa No Limit Adventuren. Tässä vaiheessa rouva Fortuna näytti persettään, kun kisassa kesken juoksun pehmeällä metsäalustalla nilkka vääntyi äkillisesti. Seurasi 28 kirosanan sävyttämä äänekäs huuto ja muutaman minuutin kestänyt kova kipu. Jalka ylös, painetta ja side ympärille, jotta päästiin pois metsästä.

Ensimmäinen diagnoosi oli, että nivelside venähti, koska kuulemma jalalla ei voisi kävellä, jos se repeäisi. Pari viikkoa myöhemmin kuitenkin kävin näyttämässä jalkaa lääkärissä ja sen jälkeen magneettikuvissa, joissa paljastui, että "FTA-ligamentti on revennyt lähinnä totaalin näköisesti". Kolmen vammautumista seuranneen viikon aikana kertyi noin viisi harjoitustuntia, kun tavoitteena oli juosta lähemmäs 100 km/vko. Ei hyvä siis.

Pahin on kuitenkin ohi ja viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet mukavasti lähinnä fillarin satulassa. Jokunen juoksulenkkikin on takana ja jalka kestää jo hyvin kaikkea muuta paitsi vääntöä, jossa jänteeseen kohdistuu tippaakaan kuormaa. Jotain sellaista siis, mitä maastojuoksussa voi tulla joka toisella askeleella. Kunto ei ole millään mittarilla tavoitetasolla, mutta tunnelma matkatavaroita pakkaillessa on silti korkealla. Tavoitteena on, että Eiger vedetään läpi varovaisesti ja osittain retkeilyn kannalta. Loppukesän Nuuksio Classicin, Vaarojen maratonin ja Frankfurtin maratonin kannalta järkevin ratkaisu olisi olla osallistumatta, mutta rulettia pelataan nyt panoksilla, jossa kuulan osuessa mustalle nämä kolme kilpailua saavat jäädä juoksematta. Joka tapauksessa parhaaseen tuloskuntoon ei niissä pääse, ja tuloksena on mitä ilmeisemmin vain pettymyksiä.

Eigerilla haasteena on 101 kilometrin lisäksi 6.700 metriä ylä- ja alamäkeä ja esimerkiksi ensimmäinen 15 km on lähes pelkästään ylöspäin. Korkein kohta Faulhorn sijaitsee 2.680 metrin korkeudessa. Pahinta eivät kuitenkaan ole ylä- vaan alamäet, joihin varsinkaan epästabiililla nilkalla ei voi kovinkaan kovaa ladata. Kisareitistä pääosa on polkua, joka ei kuitenkaan kuvien perusteella vaikuta erityisen tekniseltä.


Kaiken kaikkiaan reissussa tarvitsee melko maltillisesti tavaraa ja huoltopisteitä on tiheään. Pisimmillään matka huoltopisteiden välillä on noin 1,5 tunnin luokkaa ja tarjolla on yleensä veden lisäksi jotain muutakin, kuten geelejä, energiapatukoita, kakkua, juustoa ja kokista, joten ruokaakaan ei juuri tarvitse mukanaan kantaa. Pakollisina varusteina on lähinnä vaatteita, pari otsalamppua varaparistoineen, teippiä, pilli ja avaruuslakana.

Tunnelmia ennen ja jälkeen kilpailun voi seurata sosiaalisesta mediasta esimerkiksi seuraavasti:
Facebook: www.facebook.com/lupusextreme ja www.facebook.com/EigerUltraTrail
Twitter: @JiiHietala, @EigerUltraTrail ja #EigerUltraTrail

Kun sulkee silmänsä, voi kuvitella olevansa Malminkartanon mäellä

tiistai 21. toukokuuta 2013

Tiimille pronssia MATKaSPORT EXTAR 48h:n sekasarjasta

Lupus Extreme kävi 16.–18.5. Virossa kisaamassa MATKaSPORT EXTAR 48h -seikkailukisan kolmikolla Janne Hietala, Jussi Kallioniemi ja Johanna Leino. Kotiin tuomisena oli sekasarjan kolmas ja yleisen sarjan viides sija. Reitti kiersi Ida-Virumaalla Peipsijärven ja Suomenlahden välissä tarjoten hienoja paikkoja, ikimuistoisia hetkiä ja mahtavia kokemuksia.
 
Teksti: Janne Hietala
 
Viime vuoden EXTAR 48h Käärikussa eteläisessä Virossa oli hyvä kokemus ja päätimme osallistua kisaan tänäkin vuonna, tällä kertaa tosin sekasarjassa. Kilpailun sijaintikin oli tunnin lähempänä Tallinnaa, joten reissun pystyi toteuttamaan nopealla aikataululla. Viroon matkustettiin siis vasta torstaiaamuna ja paluu tapahtui jo sunnuntaina iltapäivällä.
 
Kisan formaatti oli rakennettu siten, että erilaisia osuuksia oli paljon ja niillä olevia rasteja sai hakea missä järjestyksessä tahansa. Kilpailun voittaa joukkue, joka ehtii hakea yhteensä eniten rasteja, jotka ovat lajista riippumatta samanarvoisia. Osuuksien vaihdossa pitää leimata tietyn aikaikkunan, yleensä puolen tunnin, sisään.
 
Valmistautuminen kisaan muutama päivä Spring Adventuren jälkeen oli haasteellista ja jälkikäteen ajateltuna tehty liian huolimattomasti. Yöunet olivat jääneet jääkiekon MM-kisojen, kamojen pakkailun ynnä muiden syiden takia lyhyiksi ja kisapaikallekin mentiin vähän sinne päin. Kisakeskus aukesi kolme tuntia ennen starttia ja karttoja sai noin kahta tuntia ennen. Valmisteluajasta puolet kului kuitenkin sellaisiin juttuihin, jotka olisi voinut tehdä jo aiemmin etukäteen saadun informaation perusteella, kuten fillarin kasaamiseen, eväiden pakkailuun ja kamojen lajitteluun.
 
Starttiviivalla oltiin kuitenkin klo 19 ja kaikki valmiina. Kahteen peruskarttaan oli spotattu ennen kisaa kaikki fillari- ja melontaosuuksien sekä muutaman trekin rastit. Kisan aikana saataisiin muutamassa paikassa lisää karttoja, kuitenkin selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Prologin kartta saatiin lähtöhetkellä ja se näytti mielenkiintoiselta, kartalla oli nimittäin vain kisakeskus, rastiympyrät ja pohjoisnuolet. Muu olikin pelkkää valkoista.
 
Prologissa kisa ei ratkea, mutta se antaa suuntaa kisalle. Vaikka aikaa ei mennytkään edes puolta tuntia, olimme hieman takamatkalla eikä kisa tuntunut käynnistyvän osaltamme oikein kunnolla. Perusvauhti pyörillä tuntui alusta asti tahmealta, mutta pääsimme ensimmäiseen vaihtoon tavoitepisteillä hyvissä ajoin skipaten yhden rastin sekasarjan kärjen tavoin.
 
Heti seuraavassa trekissä teimme suunnistusvirheen ja hukkasimme märällä suolla 25 minuuttia sekä mahdollisuuden kahteen suunniteltuun rastiin. Moni muukin jätti rastit väliin, mutta olimme muita joukkueita jälleen perässä ja melontaan lähdimme viime tipassa. Kanootti sentään kulki mukavasti joessa ja pääsimme muutaman joukkueen ohi ennen saapumista Peipsijärvelle.
 
Kanootti irti puusta ja matka jatkuu. Kuva: Kaimo Puniste
 
Melonnan jälkeen päästiin ensimmäisen kerran huoltokasseille ja saimme kisan osaltamme kontrolliin, eli pääsimme lähtemään seuraavalle pyöräosuudelle aikaikkunan alussa. Kuitenkin osuuden lopussa kartassa ollutta polkua ei löytynyt ja teimme ison kierron jääden taas aikaikkunan loppupäähän. Pyöräilyä seuranneelta suunnistusosuudelta halusimme ottaa mahdollisimman monta rastia ja pyöräillä vielä ennen kisakeskukseen paluuta mahdollisimman paljon pisteitä.
 
Kisakeskukseen saavuttiin, kun aikaa oli kulunut noin 29 tuntia. Taktisena valintana oli hakea öisiltä rullaluistelu- ja trekkiosuuksilta minimirastit ja nukkua noin 1,5 tuntia. Jälkikäteen on helppo todeta, että kannattavampaa olisi ollut tulla pyörillä aiemmin nukkumaan ja poimia rullaluistimilla ja juosten helppoja rasteja yön aikana. Tuurimomentti on kuitenkin aina tällä formaatilla olemassa ja nyt arpa ei osunut.
 
Pyöräilyä edeltävä vaihto leimattiin klo 2:30, mutta nukuttiin neljään ennen matkaan lähtöä. Olin unienkin jälkeen vielä väsynyt ja muistikuvat matkasta seuraavaan vaihtoon jäivät vähäiseksi ajaessani viimeisenä välillä nukahdellen. GPS-seuranta paljastaa, että unessa oltiin muutenkin, sillä ohitimme kaksi rastia läheltä hakematta niitä.
 
Aamun vaihto oli kaivosalueella, joka oli kisan hienoimpia. Jokaiselle oli oma quest: Jussi kiipesi tiiliseinän nurkkaa, Johanna tasapainoili puomilla ja minä laskeuduin kaivosrakennuksen ylätasolta. Sen jälkeen suunnistettiin kaivoksessa maan alla ja juostiin vielä pieni lenkki alueella sekä haettiin fillarilla yksi rasti läheltä. Jussin rengas hajosi ulkorengasta myöten, mutta viilto saatiin paikattua ilmastointiteipillä. Se tosin maksoi yhden rastin ja loppukisan kivikkoiset tiet jouduttiin ajamaan yhä varovaisemmin.
 
Rullaluistelusta haettiin lähimmät kaksi rastia. Kuva: Matti Kämärä
 
Tämän jälkeen ajettiin Suomenlahden rannikolle, jossa jyrkän rantatörmän varrelta haettiin rasteja todella upeista paikoista. Iltapäivällä päästiin vielä laskemaan kumilautalla koskea lyhyt pätkä ja suunnistamaan pariin otteeseen sekä tekemään vaijeriliu'ut ennen pyöräilyä maaliin, jossa olimme ajassa 47:25:03.
 
Raftingissä puita lähinnä alitettiin. Kuva: Matti Kämärä
 
Sekasarjan voiton otti suvereenisti edennyt Annemi ja pojat, jossa kisasivat Heiti Hallikma, Tiit Pekk ja takavuosien kilpahiihtäjä Annmari Viljanmaa. Toiseksi ehti virolainen AT Nobe, jonka vauhti erityisesti viimeisenä päivänä oli selvästi meitä kovempaa. Avoimessa sarjassa voiton korjasi ennakkosuosikki Vaude MATKaSPORT (Silver Eensaar, Rain Eensaar ja Erik Aibast) jättäen viime vuoden voittajan EBIKE.LV:n kakkoseksi. Kolmas oli Suprema Adventure Team.
 
Jälkikäteen ajatellen suorituksemme oli kohtalainen ja kouluarvosanalla ehkä 7 1/2. Perusvauhti fillarilla ja juosten oli kärkeä hitaampaa, eikä kisaa saatu kunnolla kontrolliin missään vaiheessa. Muiden osuuksien vauhdeilla ei juuri merkitystä kokonaisuuden kannalta ollut. Parannettavaa jäi paljon ja erityisesti valmistautuminen olisi pitänyt tehdä huolellisemmin. Omalta osaltani unta oli edellisinä öinä liian vähän ja välillä hereillä pysyminen oli todella vaikeaa.
 
Maalissa jälleen yhtä kokemusta rikkaampana
 
Kaiken kaikkiin kisasta jäi kuitenkin pääosin positiivisia kokemuksia. Reitin varrelta löytyi upeita paikkoja, kuten Suomenlahden jyrkkä sumuinen rannikko, Peipsijärven hiekkarannat, Kohtlan kaivosalue sekä noin 3km pitkospuut, joiden puolivälistä sai hakea rastin joko juosten tai pyörällä, jos osasi ajaa. Järjestelyt pelasivat kaikin puolin erittäin mallikkaasti. Muutenkin tunnelma tapahtumassa oli mahtava ja yhteisöllisyyden pystyi aistimaan, vaikkei tuntenutkaan kuin muutaman ihmisen ennen kisaa.
 
Ikävimpiä osuuksia olivat metsäautotiet, joihin oli ajettu 32…64 mm sepeliä. Näitä osuuksia oli välillä useampia kilometrejä eikä niitä erottanut kartasta mitenkään. Keskinopeus oli aavistuksen hitaampaa kuin kovalla hiekkatiellä. Myös kilpailun formaatti tympi viime vuotta enemmän, sillä on usein tuurista kiinni, että osaa hakea helpot rastit.
 
Muita pitkiä seikkailukisoja ei tänä kesänä ole ohjelmassa, mikä jättää hieman tyhjän olon. Kesän ja syksyn aikana on edessä Eiger Ultra Trail, Nuuksio Classic, Vaarojen maraton ja Frankfurt marathon, ja Jussilla ainakin UTMB, joten mihinkään väliin on hankala pitkää kisaa sijoittaa. Seuraavan kerran tiimi nähdään viivalla No Limit Adventuressa 8.6. kesken tiiviin harjoittelukauden.
 
Linkkejä:

maanantai 13. toukokuuta 2013

Spring Adventuresta sekasarjan voitto, miesten kilpasarjasta hopeaa

Vuoden ensimmäinen multisport-kisa Spring Adventure sujui tiimin osalta loistavasti. Reijo ja Anu nappasivat sekasarjasta voiton ja JanneH ja Jussi sijoittuivat kivikovassa miesten kilpasarjassa toiseksi. Lämpimässä kevätsäässä Nummi-Pusulan metsissä rymysi kaikkiaan noin 200 seikkailijaa ja puitteet olivat jälleen kerran huippuluokkaa.

Teksti: Janne Hietala

Ennakkoon kisaa pähkiessämme totesimme Jussin kanssa, ettei se sovi kovinkaan hyvin meille. Molempien harjoittelu alkuvuoden aikana oli painottunut vahvasti juoksuun, eikä kilometrejä fillarilla ollut juurikaan kertynyt. Miesten sarjan reitillä kaikki juoksu oli alussa ja sen jälkeen jatkettiin pyöräosuudelle, jonka välissä oli melko pitkä melonta. Kajakissa ei kumpikaan ollut kovinkaan montaa tuntia istunut viime heinäkuun jälkeen, joten varsinaista edgeä muihin tiimeihin ei melonnassa ollut otettavissa.

Kilpailu alkoi jalan suoritettavalla muistisuunnistusprologilla, jossa haettiin kolme rastia siten, että rastilta löytyi karttaotteesta aina seuraavan sijainti. Reilulla päällä ollut ratamestari ei ollut vienyt rasteja mäen päälle vaan ne sijaitsivat suppien pohjilla, joilta tuli kuitenkin ihan mukavasti kiivettävää: syvimmistä kuopista noustiin 7-8 käyrän verran eli 35-40 metriä. Kahdella rastilla emme onnistuneet paikantamaan seuraavan sijaintia, joten ei auttanut muuta, kuin liittyä kärkiletkaan. Siinä maailmanluokan hapenottokyvyn kaverit vetivät sellaista haipakkaa, että prologin jälkeen pohkeet olivat mukavasti hapoilla.

Ny rillataan. Kuva: Liisa Paakkanen
 
Prologista jatkettiin suunnistusosuudelle, joka oli varmasti vaikein, mihin on multisport-kisoissa törmännyt. Alkupään rasteja jouduttin arpomaan jonkun verran, osaa enemmän ja osaa vähemmän. Seitsemänneltä rastilta saakka päästiin kuitenkin Levijoen Samin vetämään letkaan ja sen jälkeen mentiiinkin aika mukavasti. Vauhti oli sopivaa, reitinvalinnat hyviä ja suunnistus sujuvaa. Suunnistusosuuden jälkeen oli trapetsiquest, jonka Jussi suoritti vakuuttavasti sen jälkeen, kun olin itse lentänyt maahan.

Suunnistusosuuden kartta sinnepäin suunnitellulla reitillä
 
Nopean vaihdon ansiosta pääsimme pyöräosuudelle tekemään omaa suoritustamme ilman muita. Suunnistus sujui hyvin ja rastit löytyivät sukkana. Yhdellä välillä merkittyä polkua ei ollut ja jouduimme tunkkaamaan mäen yli, mutta samaa reittiä olivat menneet ilmeisesti muutkin joukkueet. Parissa paikassa näimme takanatulevia joukkueita ja erot näyttivät kasvaneen hieman. Kärjessä meneviä joukkeita ei näkynyt ja erot olivat selviä.

Pyöräilyn kartta reitinvalinnoilla, joista poikettiin useassa kohdassa
 
Melonta alkoi Pusulanjärven pohjoispäästä ja toinen rasti sijaitsi etelään lähtevän joen sillalla. Siellä oli quest, jossa piti hakea peilikuvakarttaan piirretyt kaksi rastia numerojärjestyksessä. Ensimmäinen löytyi helposti, mutta toista haimme jonkin aikaa. Palasimme uudelleen katsomaan karttaa, ja järjestäjä totesi, että rasti on ilmeisesti pudonnut veteen, eikä sitä tarvitse etsiä. Takaatulleet joukkueet saivat saman informaation heti ja pääsivät kantaamme, kun lähdimme melomaan jokea alavirtaan päin.

Kääntöpaikalla selvisi, että edessämme on kolme joukkuetta lyhyin välimatkoin ja ero meihin selvä. Takaa tullut virolainen Heiti Hallikman ja Silver Eensaaren joukkue Sinimustavalkoinen totuus kuittasi meidät jokiosuudella, mutta löysimme melonnan viimeisen rastin nopeammin ja saimme noin 50 metrin kaulan vaihtoon tullessa. Eroa kärkikolmikkoon oli 15 minuuttia. Luvassa oli siis kova taistelu neljännestä sijasta. Kokonaisuudessaan melonta kesti yli kaksi tuntia.

Maalia ennen oli vielä muutama rasti pyörällä. Virolaiset pääsivät edellemme eri reitinvalinnalla, mutta ajoimme heidät nopeasti kiinni. Sen jälkeen ajettiin hetken matkaa rauhassa ilman isompia vetohaluja. Otin suunnistusvastuun ryhmän keulalla ja saimme ennen rastia olleessa jyrkässä ylämäessä hieman eroa, jolloin päätimme iskeä niin paljon kuin lähtee. Yllätykseksemme rastilta lähdettäessä Janne Monosen ja Ari Luusuan Multisport.fi tuli vastaan ja myös Auvisen Mikon kipparoima Auringonlaskun ratsastajat oli vain muutaman minuutin edellämme. Tästä saimme lisää voimaa ja nousimme toiselle sijalle kolme rastia ennen maalia. Muut joukkueet olivat tehneet huonoja reitinvalintoja suoraan metsien läpi, kun me kiersimme aina ajettavia polkuja, joten isot erot oltiin saatu kurottua.

Loput rastit sijaitsivat mäkien päällä ja muilla tiimeillä alkoi olla raskas jalka, kun me taas pystyimme ajamaan mäet ylös hyvällä iskulla. Reitinvalinnat lopussa otettiin varman päälle ja viimeiseltä rastilta ajoimme maaliin isoja teitä pitkin. Virolaiset pääsivät vielä iskuetäisyydelle suoraviivaisella reitinvalinnalla metsän läpi, mutta saimme tiellä eron pidettyä ja ehdimme maaliin toisina noin vartin erolla Team Neon Sportin Mäkelän veljeksiin. Virolaisilta puuttui alkupuolelta yksi leimaus, joten kolmanneksi nousi Multisport.fi.

Kilpailu sujui tuloksellisesti yli odotusten ja suurimpana syynä tähän oli pyöräilyssä hyvät reitinvalinnat ja sujuva suunnistus. Melonnassa teimme perussuorituksen näillä pohjilla, mutta juoksuosuuksilla harjoittelu ei juurikaan näkynyt. Tai ehkä eniten näkyi se, ettei kisavauhtista juoksua ole tehty kovinkaan paljon vaan harjoittelu on tähdännyt lähinnä pitkiin vuorijuoksuihin.
 
Sekasarjassa tiimille tuli vieläkin kirkkaammat mitalit, kun Reijo ja Anu kolasivat sarjan tyylikkäästi. Reitti sekasarjassa oli hieman lyhennetty versio miesten reitistä, tosin osuusjärjestys ja kilpailun luonne sen myötä erilainen.

Reijo ja Anu vaihtavat pyöräilystä melontaan. Kuva: Liisa Paakkanen

Toukokuun tiivis kisatahti saa päätöksensä ensi viikolla, kun matkaamme torstaina Jussin ja Leinon Johannan kanssa Viroon EXTAR 48h:hon. Siellä vastassa on kovia sekajoukkueita niin Suomesta kuin Virostakin.

Kuvia kisasta
Sykemittarin dataa

maanantai 6. toukokuuta 2013

Salpaus-rogaining avasi tiimin kesän kilpailukauden

Kesän 2013 kisat käynnistyivät tiimin osalta lauantaina kolmen joukkueen voimin Salpaus-rogainingissa. Kolmoisvoitto jäi kuitenkin haaveeksi, sillä JanneH ja Nina Heiskanen sijoittuivat neljänsiksi, JanneS ja Juha Päivärinta ottivat sijan kahdeksan ja Reijo ja Anu sijan 13. Kilpailussa muistettiin myös viime kesänä 37-vuotiaana menehtynyttä, tapahtuman isää, Juha Suokasta.

Teksti: Janne Hietala

Järjestyksessään neljäs Salpaus-rogaining sopi mukavasti kisakalenteriin pitkänä juoksutreeninä, sillä se osui parin vuoden tauon jälkeen eri viikonlopulle Spring Adventuren kanssa. Pariksi lähti ikinuori Nina Heiskanen, joten lähdimme liikkeelle tavoitteena sekasarjan voitto. Näiltä osin tavoitteeseen päästiinkin ja kokonaiskilpailussa suoritus riitti sijalle neljä. Voitto meni Viroon joukkueelle 2010 ja kakkoseksi tuli samalla pistemäärällä eli kaikki rastit haettuna venäläinen Red Fox. Kolmanneksi ehtivät Woodmanin Juha Nurminen ja Marko Pitkänen, joilta jäi yksi rasti hakematta.
 
Reittisuunnittelun lähtökohtana meillä oli vähintään 50 km linnuntietä, jonka arvioimme vastaavan noin 75 km kuljettua matkaa. Kartta ei tarjonnut juurikaan vaihtoehtoja, joten reittisuunnitelma oli valmis noin tunnissa ja näytti hyvin samanlaiselta kuin muillakin joukkueilla. Koko reitin pituudeksi tuli liki 60 km linnuntietä, joten pari oikoa oli suunniteltu reitin loppupuolelle.

Kisa-alue sijaitsi Vesijärven ja Päijänteen länsipuolella

Paukusta starttasimme Woodmanin ja Red Foxin kannassa, mutta toisen rastin jälkeen annoimme miesjoukkueiden karata kovemmalla vauhdilla. Tyhmästä reitinvalinnasta huolimatta pääsimme tiimien edelle kolmosrastilla ja jatkoimme Woodmanin kanssa yhtä matkaa. Red Fox paineli selvästi karkuun välittämättä järjestäjien kiellosta kulkea peltoja pitkin. Tuntui lievästi turhauttavalta kiertää isoa lenkkiä metsää tai tietä pitkin, kun näki itänaapurin poikien painelevan keskellä peltoa.
 
Liikuimme Woodmanin kanssa ensimmäisen kolmanneksen samoja rasteja ja pysyimme perässä parilla hyvällä reitinvalinnalla, vaikka pojat ehtivätkin välillä karata. Sen jälkeen tiemme erosivat, kun jätimme pari rastia väliin ja jatkoimme matkaa kahdestaan. Olimme edenneet alun hyvin, mutta toisaalta pidimme reittiä ylipitkänä ja etenimme suunnitelman mukaan, vaikka yhtä neljän pisteen rastia suunnitelman ulkopuolelta mietimmekin.

Mitä pidemmälle edettiin, sitä selvemmäksi kävi, että rata on erittäin nopea. Rastit sijaitsivat helpoissa paikoissa ja teitä pääsi hyödyntämään paljon. Näin ollen oikoja ei tarvinnut tehdä, vaan itseasiassa aikaa oli tehdä jopa pieni lisälenkki ja hakea pari suunnitelman ulkopuolelle jäänyttä rastia loppupuolella sekä maalin läheltä 20 pisteen rasti. Täysin optimaalista reittiä ei tällä tavalla enää ollut mahdollista tehdä, joten kilsoja tuli mittariin jopa kärkeä enemmmän. Loppuen lopuksi rasteja jäi hakematta neljä ja maaliin tultiin yli 30 minuuttia ennen täyttä aikaa.

Ensimmäistä kertaa rogainingissa kävi siis niin, että etenemään ehti enemmän kuin ajatteli. Kokonaismatka oli pari sataa metriä päälle 90 km, joka tarkoitti jonkin verran yli 60 km linnuntietä. Ensimmäistä kertaa myös jalat toimivat lopussakin niin hyvin, että tasaisella tiellä edettiin jatkuvasti alle 6 min/km vauhdilla. Ylämäet ja metsäpätkät käveltiin loppupuolella, mutta alkupuolella juostiin jonkin verran niitäkin.
 
Ainoat ongelmat kisassa liittyivät jälleen ruokapuoleen. Ties kuinka monetta kertaa mukana oli lähes yksinomaan makeaa evästä, kuten geelejä, patukoita, suklaata ja karkkia. Onneksi matkassa sentään oli yksi pizza, sillä makea ei uponnut alas enää neljän tunnin jälkeen. Niinpä viimeisinä tunteina ei tullut syötä kuin pari geeliä, sillä mitään makeaa ei pysynyt pureskelmaan. Jos taas ensi kerralla yrittäisi kantaa enemmän suolaista evästä.
 
Eväiden puolella tuli tehtyä taas samat virheet kuin aiemminkin


Harjoitustavoitteiden osalta kilpailu onnistui hyvin ja erot miesten kärkijoukkueisiin olivat sen verran selviä, ettei jälkiviisasteluunkaan ole tarvetta. Sekasarjassa erot taaksepäin olivat niin ikään selviä, sillä Suomesta ei helposti löydy naista, joka juoksee yhtä kevyesti 90 km kuin Nina.
 
Kausi jatkuu jo ensi lauantaina Spring Adventuressa, jossa kisaamme Jussin kanssa. Tiimin toisessa joukkueessa kisaavat tuttuun tapaan Reijo ja Anu. 

torstai 18. huhtikuuta 2013

Lupus Extremen kisakalenteri 2013

Tiimi on julkaissut vuosittain omat valintansa vuoden kisoista ja niin se tekee myös tänäkin vuonna. Mukaan on valittu niin seikkailu-urheilu-, rogaining- kuin polkujuoksukilpailujakin.Vuosi 2013 vaikuttaa selvästi aiempaa juoksupainotteisemmalta, mihin syynä on polkujuoksun suosion kasvu Suomessa sekä se, ettei pitkiä seikkailukisoja tänä vuonna järjestetä Suomessa.
 
 
4.5. Salpaus-rogaining, Asikkala
(Reijo ja Anu; JanneS ja Juha Päivärinta; JanneH ja Nina Heiskanen)

Kesän kilpailukausi korkataan kolmen joukkueen voimin Asikkalassa järjestettävässä 12 h Salpaus-rogainingissa. Jo neljäntenä vuonna putkeen järjestettävä kilpailu käydään tällä kertaa Lahden länsipuolella Evon maastoissa. Lumet ehtivät hädin tuskin sulaa metsistä, joten maasto tulee olemaan todella märkä ja vettä riittää varmasti kenkien sisäpuolellekin.


(JanneH ja Jussi; Reijo ja Anu)

Multisport cup käynnistyy perinteiseen tapaan Spring Adventuresta, joka tänä vuonna seikkaillaan Nummi-Pusulassa. Viime vuonna kauden aloitus oli tiimin molemmilta joukkueilta huono, joten tänä vuonna siihen haetaan parannusta. Kärkisijoille pääsy edellyttää kuitenkin tänä vuonna erittäin onnistunutta suoritusta, sillä taso nousee vuosi vuodelta.


(JanneH, Jussi ja Johanna Leino)

Tiivis kaudenaloitus huipentuu Virossa järjestettävään EXTAR 48h:hon. Lyhyistä osuuksista koostuva rogaining-tyyppinen seikkailukisa on tiimin kalenterissa toista vuotta putkeen. Viime vuonna JanneH, Jussi ja Reijo nappasivat pronssia yleisessä sarjassa, tänä vuonna menestystä lähdetään hakemaan kivikovasta sekasarjasta, jossa vastassa on niin suomalaisia kuin virolaisiakin huippujoukkueita. Onnistunut taktiikka, reittisuunnittelu ja suunnistustaito erilaisilla kartoilla ovat kisassa erittäin isossa roolissa.


(JanneH ja Jussi; Reijo ja Anu)

Multisport cup jatkuu kesäkuussa No Limit Adventurella Veikkolassa. Viime vuosina kilpailun on totuttu vetämään pitkissä trikoissa ja kosteassa kelissä pois lukien toissa vuosi, jolloin lämpötilat pyörivät 30 asteen paikkeilla. No Limit poikkeaa muista cupin kisoista siten, että peruslajien lisäksi edetään myös rullaluistimilla.


(Reijo, Jussi ja ?; Anu, Riitta Siltanen, Kati Vehmas)

Pisin, vaativin ja kovatasoisin Suomessa käytävä seikkailu-urheilukilpailu on tänä vuonna Rokua Geopark Challenge. Jo kolmannen kerran putkeen järjestettävä 24 tunnin kisa kerää paikalle runsaasti porukkaa eikä vähiten upeiden maisemien ja toimivien järjestelyjen takia.


(JanneH)

Euroopassa järjestetään upeita polku-ultria lähes joka viikonloppu ja yksi niistä on Eiger Ultra Trail, jonka tärkeimmät tunnusluvut ovat 101 km ja +6700 m. Samaa suosittua reittiä on trekattu mm. viime vuonna Apex:ssa. Suomesta mukana on muutama juoksija ja tiimistä JanneH, joka lähtee reissuun Toimelan Nikon kanssa.



Suomessa ainoa 24 h rogaining, jolla on myös jonkin sortin epävirallinen SM-arvo. Tänä vuonna kilpailukeskus sijaitsee Sappeella. Mahdollista ja jopa todennäköistä on, että tiimillä on joukkue kisassa, mutta ilmoittautumisia ei vielä ole tehty. Viime vuonna JanneS ja Juha Päivärinta ottivat kisasta hopeaa.


(Jussi)

Maailman ykköspolkujuoksutapahtuma, jolle kaikki muut kilpailut ovat kateellisia. Jussi juoksee tänä vuonna 168 km mittaisen UTMB:n, eli tapahtuman pääkilpailun, jolla kokonaisnousua kertyy liki 10 km. Kovaa kevään harjoitelleen Jussin tavoitteena on uusia viime vuotinen hyvä suoritus, joka tuli silloin hieman lyhyemmällä TDS:llä.
 
 
(JanneH; Reijo; Anu; Jenni Vapaaoksa)

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Nuuksio Classic muodostui heti nimensä mukaisesti klassikoksi. Tällä kertaa 400 osallistujan kiintiö tuli täyteen parissa viikossa ilmoittautumisen aukeamisesta. Myös taso on kova, sillä viime vuoden kärkikolmikon lisäksi ilmoittautuneina on pari muuta todella kovaa nimeä.


(JanneH ja Jussi; Reijo ja Anu)

Legenda, klassikko, you name it. Suomessa pisimpään järjestetty multisport-kisa, jossa on sitä jotain. Puolet kisasta pimeässä, lämpötila korkeintaan muutaman asteen plussalla ja kelikin usein vielä kostea. Viime vuosina on seikkailtu muun muassa Oittaalla, Vihdin Jokikunnalla, Rajamäellä, Vuosaaressa ja Vihdin Huhmarissa.


(JanneH; Reijo; Anu)

Reitiltään Suomen raskain maraton ja ultrajuoksu, tai ainakin lähelle sitä. Upeat maisemat Kolilla ja järjestetty kisa, jossa on hieno tunnelma. Ryläyksen tekninen polkuosuus ja viimeisten kilometrien nousu ovat reitin tunnetuimmat ja myös parhaat kohdat. Sen lisäksi mennään kilometreittäin helpompaa polkua sekä jonkin verran myös hiekkatietä.


25.–26.10. Mammuttimarssi
(JanneS)

Monelle syksyn viimeinen kisa, jota ei voi suositella kuin kaikkein kovimmille pojille ja tytöille. Viileät loppusyksyn kelit (viime vuonna -10 astetta), pilkkopimeä yö ja sarjasta riippuen hyvinkin pitkä matka taivallettavana. Kotikutoinen tunnelma ja old school -meininki, joka tekee tapahtumasta erittäin ainutlaatuisen.
 
JanneH

torstai 28. helmikuuta 2013

SnowFlakes Talviseikkailu


Ensimmäinen SnowFlakes Talviseikkailu järjestettiin hienossa kelissä Oittaan ulkoilukeskuksessa. Ratamestarina hääri Mikko Kolehmainen, joka olikin tehnyt mielenkiintoiset reitit kisailijoille. Tiimistä kilpasarjaan osallistuivat Anu ja Reijo sekä Jussi seuranaan O-P Holttinen.

Kilpasarjan reittikirjat jaettiin sunnuntaiaamuna klo 6. Toissa yön ajo Pyhän hiihtolomalta aiheutti Anulle ja Reijolle pikkasen univajetta, mutta pikku pakkanen aamulla herätteli hyvin kisaan. Huoltopaikalla laiteltiin välineet ojennukseen ja vaihdeltiin kuulumisia kisakumppaneiden kanssa.


Ennen kisaa vaihtoalueella. Kuva SnowFlakes.

Karttoja ei tällä kertaa jaettu etukäteen, joten reittisuunnitelmia ei tarvinnut tehdä. Tosin välineet laitettiin valmiiksi saadun reittikirjan perusteella. Kisassa oli 4 osuutta: suunnistus, hiihtosuunnistus, pyöräily ja quest+lumikenkäily.

Ensimmäinen osuus oli muistisuunnistusta. Tiedossa oli 6 rastia, jotka noudettiin jalkaisin. Ensimmäinen rastiväli oli esillä lähdössä ja aina rastilla oli kartta seuraavalle rastille. Tarkoituksena oli joko muistaa reitti rastille tai piirtää se muistiin. Alussa luonollisesti mentiin ekalle rastille aikalailla jonossa. Seuraaville rasteille kärki karkasi ja me seurattiin keskikastin kanssa tullen vaihtoon sijalla 7 ja 8 minuuttia kärkeä takana.

Hiihtosuunnistuksen alussa saatiin kartta, jossa oli hiihtosuunnistuksen ja pyöräilyn rastit. Vaihdossa käytettiin ehkä hieman liikaakin aikaa reittisuunnitelmaan ja reitille lähdettiin ilman muita joukkueita.


Vaihdossa reittisuunnitelmaa tekemässä. Kuva SnowFlakes.



Kartta ja kuljettu reitti.

Ensin lähdettiin hakemaan rasti S6, jolla nähtävästi oltiinkin ensimmäisten joukossa, koska rinteessä ei muiden jälkiä näkynyt. Tehtiin siis tällä kertaa muille polkua umpihankeen, kun muut joukkueet olivat ilmeisesti päättäneet hakea rastin vasta paluumatkalla. Umpihankirämpimisen jälkeen jatkettiin noukkien pistona S5 ja siitä S4:lle. S4:lle mennessä latu oli aika luonnontilassa ja niinpä päätettiin jatkaa S4:lta suoraan tien kautta juosten/hiihtäen S1:lle. Reittivalinta oli loppujen lopuksi ihan ok, vaikka luistelumonoilla juokseminen olikin hankalaa ja meni kävelyksi. Lisäksi matkalla oli pientä rämpimistä ennenkuin päästiin uudestaan tallien jälkeen latupohjalle. Sieltä sitten noukittiin S1, S2 ja S3 ja takaisin Oittaalle noukkimaan S8 ja S7. Vaihtoon tultiin sijalla 8. 


Reijo laskettelee metsässä. Kuva SnowFlakes.


Anu tulossa rastille. Kuva SnowFlakes.

Kolmas osuus oli pyöräily. Lähdettiin B2:n ja B3:n kautta ajamaan ratamestarin viivasuunnistukseen. Tässä kohtaa oli hyötyä, että oli lukenut ohjeet reittikirjasta, koska viivalta sai oikaista. HSL:n pysäkeillä oli alueen kartta ja hetken karttaa tarkastellen tultiin tulokseen, että kannattaa oikaista ja reilusti. Seuraavat B4 ja B5 löytyi suorinta mahdollista reittiä ja tässä vaiheessa taidettiin ohittaa monta joukkuetta. B6:lla Jussi ja O-P ottivat meidät kiinni ja B7:lla JytkyVenture. Vaihtoon tultiin sijalla 5 heti miesten joukkueiden perässä.
Viimeinen osuus aloitettiin questillä, jossa kasattiin tarpeeksi korkea lumikasa ja asennettiin koko matkan mukana kannettu porkkana kasan päälle. Quest ei tainnut aiheuttaa kenellekkään erityisiä ongelmia, mutta meidän vaihto meni hyvin ja lumikenkäilyyn kiilattiin kolmantena. Tosin itse tajuttiin tilanne vasta lumikenkäilyn 5 rastilla, kun kuultiin väliaikatietoja.


Lumikenkäilemässä. Kuva SnowFlakes.

Viimeiseltä lumikenkärastilta lähdettiin yhdessä Jussin ja O-P:n kanssa. Jussi ja O-P käyttivät lumikenkiä maaliin asti ja me päätettiin juosta ilman lumikenkiä lopun tieosuus. Näin päästiin maaliin kokonaiskisan kolmantena tunnin kärkeä takana.

Onnittelut Omjakonin Outille ja Heikille voitosta. Reitti oli tosi kiva ja mielenkiintoinen, siitä kiitos ratamestarille. Keli oli myös erittäin miellyttävä talviurheiluun. Kiitos järjestelijöille mukavasta kisasta, ensi vuonna uudestaan.

-Reijo & Anu 

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lupus Extreme-AGDE viidenneksi rogainingin EM-kisoissa

Lupus Extreme oli edustettuna kahdella kokoonpanolla lauantaina ja sunnuntaina Katalonian auringossa käydyissä rogainingin Euroopan-mestaruuskilpailuissa. JanneH ja Paul Galode ottivat viidennen sijan miesten avoimessa kilpasarjassa 330/363 pisteellä. JanneS ja Pekka Pajunen sijoittuivat samassa sarjassa sijalle 24 pistein 265.
 
teksti ja kuvat: Janne Hietala
 
Ajatus osallistua rogainingin EM-kisoihin heräsi elokuussa, kun keskustelimme Paulin kanssa kisasta. La Llacuna sijaitsi vain muutaman tunnin ajomatkan päässä Paulin kotoa Montpellieristä, joten reissuun oli helppo yhdistää myös perheloma. Kesällä en vielä edes ymmärtänyt, miten täydellisen valinnan tiimikaveriksi onnistuin tekemään.
 
Saavuimme kisapaikkakunnalle perjantai-iltana ja majoituimme Prittisen Juhan bongaamaan ylelliseen huoneistoon, jonka ulko-ovesta pääsi suoraan lähtö- ja maalipaikkana toimineelle torille. Uima-altain ja infrapunasaunoin varustettu hotelli pesi järjestäjän tarjoaman lattiamajoituksen 100-0. Samalla kuulimme runsaasti vinkkejä tulevaa haastetta varten, sillä Juhalle ja Nurmisen Jounille kisa oli jo ties kuinka mones 24 tunnin rogaining, meille molemmille puolestaan ensimmäinen.
 
Kartat saimme käteen lauantaina noin klo 10 ja aikaa suunnitella reitti oli pari tuntia. Kartta näytti hyvältä, mutta optimaalisen reitin löytäminen oli vaikeaa. Oli hankalaa arvioida, kuinka pitkän matkan vuorokaudessa ehtii taivaltaa ja toisaalta korkeuskäyrien vaikutus oli huomioitava reittisuunnittelussa. Teimme pari erilaista variaatiota, mutta lopulta päädyimme samaan perusideaan kuin Juha ja Jounikin, eli alussa putsataan pienellä lenkillä keskellä karttaa sijainnut harjanne ja laakso sekä osin viereisen harjanteen reuna. Sen jälkeen kisakeskuksesta lisää tavaraa ja pidempi lenkki kartan ympäri. Loppuun jätimme lisälenkin, mikäli aikaa olisi. Huonona puolena oli, että reitin pituus oli enemmän kun kuvittelin jaksavamme juosta ja lopussa oikomahdollisuudet olivat sellaisia, joilla menettää paljon pisteitä. Kuva reittikartasta on huono ja se päivitetään, kun järjestäjät laittavat sivuilleen. Kartan näkee parhaiten avaamalla sen uuteen ikkunaan.

Suunniteltu reitti pinkillä ja kuljettu reitti oranssilla piirrettynä
 
Kisan kulku pääpiirteissään
 
Lähtömerkin jälkeen painoimme välittömästi jyrkkään rinteeseen polkua ylös. Syke takoi kävelystä huolimatta anakynnyksellä, mutta Paul näytti etenevän vahvasti. Tässä vaiheessa alkoi selvitä, miten hyvässä seurassa todellisuudessa olin. Samaan suuntaan lähti vähän joukkueita ja nekin putosivat kelkasta melko nopeasti. Alun kulku oli hyvää ja rastit löytyivät helposti. Paulille suunnistaminen tämäntyyppisellä kartalla oli tuttua ja niinpä itse tyydyin lähinnä seuraamaan ja varmistamaan.
 
Aikaa ensimmäisen lenkin kiertämiseen meni vain vähän päälle neljä tuntia, vaikka arviomme oli ollut noin viiden luokkaa. Siltikään ei tuntunut siltä, että olisimme aloittaneet liian kovaa. Suunnistuksellisesti teimme kaksi muutaman minuutin koukkua. Kisakeskuksessa pakkasimme lisää evästä, vaihdoimme kuivaa päälle ja kumosimme noin litran coca colaa. Vaihtoon meni aikaa yhdeksän minuuttia, mutta sen jälkeen olo oli kuin uudelleen syntynyt.
 
Paul keskittyy suunnistukseen, jottemme hukkaa polkua
 
Heti toisen lenkin alkuun riitti kiivettävää parin jyrkän rinteen muodossa. Pimeä laskeutui noin kuusi tuntia startista ja edessä oli 14 tuntia pimeää. Keli oli loistava, täysikuu paistoi pääosin kirkkaalta tähtitaivaalta ja lämpötila pysyi selvästi plussan puolella. Paul hoiti suunnistuksen tyylikkäästi, mutta itselleni yö oli kovaa taistelua. 10 kofeiinipitoisesta karkista huolimatta luomet tuntuivat raskailta ja muutaman kerran olin nukahtaa kävellessämme tiellä. Etureisissä tuntui jyrkkien alamäkien rasitus ja kipu oli paikoin todella kova.
 
Maasto oli rutikuiva, joten vettä sai vain järjestäjien vesipisteistä, jos niistäkään. Selvitimme reissun kolmella täydennyksellä, eli kumpikin joi noin kahdeksan litraa. Yhdessä pisteessa kaivo oli kuiva, mutta nappasimme vettä epämääräisesti pulppuavasta putken päästä. Xinixillä vältyimme kuitenkin ongelmilta.
 
Pahin virhe tapahtui ennen rastia 92, kun päätimme oikoa puskan läpi lyhyen matkan välttääksemme kiertoa ja korkeuskäyrää. Emme kuitenkaan löytäneet pimeässä piikkipuskassa polun päätä ja teimme noin puoli tuntia koukkua. Muuten virheitä tuli vähän ja joitain rasteja haimme eri järjestyksessä kuin olimme ajatelleet. Kaikki tarkennukset suunnitelmaan olivat parempaan päin.
 
Aurinko nousee ja muutama tunti enää jäljellä
 
Aamun sarastaessa totesimme, että aikaa suunniteltuun lisälenkkiin ei ole ja kipu jaloissani oli niin kova, ettei juoksemisesta tullut oikein mitään edes tasaisella tai alamäissä. Laskimme, että ehdimme kiertää laakean kukkulan, kerätä sen takaa isot pisteet ja poimia toisiaan lähellä olevista vähempiarvoisista rasteista ainakin yhden. Lopussa sain kivuntunteen siirrettyä sivuun ja iskimme loikkarin päälle viimeisillä rastiväleillä. Niinpä saimme kerättyä kaikki pienetkin pisteet lopusta ja ylitimme maalilinjan ajassa 23.38.
 
Jälkianalyysiä ja katkeraa tilitystä
 
Rogaining jos mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden jälkiviisastelulle. Suunnittelemamme reitti oli todennäköisesti melko hyvä, sillä viides sija oli ennakkoon ajateltuna vahvasti yläkanttiin. Toisaalta matkaa pronssiin jäi vain kolme pistettä. Se olisi vaatinut itseltäni hiukan paremmat jalat, sillä lopussa olisi ollut pistolla haettavissa kuusi pistettä muutaman kilometrin juoksulla. Toisaalta samalle rastille olisimme ehtineet ilman isoa virhettä tai jättämällä rastin 34 väliin. Siellä tuhlasimme noin 30 minuuttia kolmeen pisteeseen. Tällä kertaa tyytyminen on kuitenkin viidenteen sijaan, mikä on sama, kuin olisi ollut 50. Vain voittajat muistetaan.
 
Kisa oli jaloille äärimmäisen raskas, sillä nousumetrejä tuli noin viiden kilometrin verran ja taivallettavaa 130 km. Syksyllä oli tarkoitus käydä kerran viikossa Malminkartanon mäessä, mutta sairastelun ja lumentulon takia kerrat jäivät vähiin. Se tuntui reisissä enkä ollut riittävän hyvin valmistautunut kisaan. Tuskin koskaan etureidet ovat olleet niin kipeät kesken kisan, mutta yllättäen muutamaa päivää myöhemmin käveleminen on jo helppoa.
 
Positiivista kisassa oli kuitenkin paljon. Pystyimme etenemään enemmän kuin ajattelin ja Paul hoiti suunnistuksen vahvasti. Vatsan kanssa ei ollut ongelmia ja ruokaa tuli syötyä noin 200 g lukuun ottamatta kaikki, mitä oli matkassa. Alas meni muun muassa pizzaa, croissanteja, sämpylöitä, muffinseja, geelejä, patukoita, juustoa ja karkkia. Jalat säilyivät hyvässä kunnossa, mihin auttoi kahden sukan käyttö. Vastoin kaikkia uskomuksia en rasvaillut jalkoja ollenkaan ennen kisaa ja tossunakin oli vasta edellistiistaina korkatut La Sportiva C-lite 2.0:t. Jalkoihin auttoi myös se, etteivät ne kastuneet kuin kerran, kun astuin Katalonian ainoaan vesilätäkköön.
 
Kisan aikana jälleen mietti, mikä saa itsensä kiusaamaan näin mukavaa miestä, mutta tuskin reissu viimeiseksi jäi. MM-kisat Venäjällä jäävät väliin, mutta Retki-Rogaining osuisi kalenteriin ihan mukavasti.