teksti: Janne Hietala
Kuulin Eiger Ultra Trailista ensimmäisen kerran 2.4., kun Niko laittoi viestiä, että on lähdössä ja etsii matkaseuraa. Kahta päivää myöhemmin ilmoittautuminen oli sisällä ja lentoliput hankittu. Kisa sopi mukavasti aikatauluun, sillä maalis-huhtikuu oli pyhitetty juoksupainotteiselle treenille. Toukokuussa oli hyvä kesään valmistava kisaputki, kun peräkkäisiin viikonloppuihin osuivat 12 h Salpaus-rogaining, Spring Adventure ja EXTAR 48 h. Alun perin kovalta kuulostanut tripla sujui yllättävän helposti ilman pidempää palautumisjaksoa ja myös menestys antoi viitteitä onnistuneesta harjoittelusta. Kaikissa kisoissa olimme sarjassamme palkintokorokkeella.
Kesäkuu painoittui taas ahkeraan harjoitteluun, jonka välipalana kisasimme Jussin kanssa No Limit Adventuren. Tässä vaiheessa rouva Fortuna näytti persettään, kun kisassa kesken juoksun pehmeällä metsäalustalla nilkka vääntyi äkillisesti. Seurasi 28 kirosanan sävyttämä äänekäs huuto ja muutaman minuutin kestänyt kova kipu. Jalka ylös, painetta ja side ympärille, jotta päästiin pois metsästä.
Ensimmäinen diagnoosi oli, että nivelside venähti, koska kuulemma jalalla ei voisi kävellä, jos se repeäisi. Pari viikkoa myöhemmin kuitenkin kävin näyttämässä jalkaa lääkärissä ja sen jälkeen magneettikuvissa, joissa paljastui, että "FTA-ligamentti on revennyt lähinnä totaalin näköisesti". Kolmen vammautumista seuranneen viikon aikana kertyi noin viisi harjoitustuntia, kun tavoitteena oli juosta lähemmäs 100 km/vko. Ei hyvä siis.
Pahin on kuitenkin ohi ja viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet mukavasti lähinnä fillarin satulassa. Jokunen juoksulenkkikin on takana ja jalka kestää jo hyvin kaikkea muuta paitsi vääntöä, jossa jänteeseen kohdistuu tippaakaan kuormaa. Jotain sellaista siis, mitä maastojuoksussa voi tulla joka toisella askeleella. Kunto ei ole millään mittarilla tavoitetasolla, mutta tunnelma matkatavaroita pakkaillessa on silti korkealla. Tavoitteena on, että Eiger vedetään läpi varovaisesti ja osittain retkeilyn kannalta. Loppukesän Nuuksio Classicin, Vaarojen maratonin ja Frankfurtin maratonin kannalta järkevin ratkaisu olisi olla osallistumatta, mutta rulettia pelataan nyt panoksilla, jossa kuulan osuessa mustalle nämä kolme kilpailua saavat jäädä juoksematta. Joka tapauksessa parhaaseen tuloskuntoon ei niissä pääse, ja tuloksena on mitä ilmeisemmin vain pettymyksiä.
Eigerilla haasteena on 101 kilometrin lisäksi 6.700 metriä ylä- ja alamäkeä ja esimerkiksi ensimmäinen 15 km on lähes pelkästään ylöspäin. Korkein kohta Faulhorn sijaitsee 2.680 metrin korkeudessa. Pahinta eivät kuitenkaan ole ylä- vaan alamäet, joihin varsinkaan epästabiililla nilkalla ei voi kovinkaan kovaa ladata. Kisareitistä pääosa on polkua, joka ei kuitenkaan kuvien perusteella vaikuta erityisen tekniseltä.
Kaiken kaikkiaan reissussa tarvitsee melko maltillisesti tavaraa ja huoltopisteitä on tiheään. Pisimmillään matka huoltopisteiden välillä on noin 1,5 tunnin luokkaa ja tarjolla on yleensä veden lisäksi jotain muutakin, kuten geelejä, energiapatukoita, kakkua, juustoa ja kokista, joten ruokaakaan ei juuri tarvitse mukanaan kantaa. Pakollisina varusteina on lähinnä vaatteita, pari otsalamppua varaparistoineen, teippiä, pilli ja avaruuslakana.
Tunnelmia ennen ja jälkeen kilpailun voi seurata sosiaalisesta mediasta esimerkiksi seuraavasti:
Facebook: www.facebook.com/lupusextreme ja www.facebook.com/EigerUltraTrail
Twitter: @JiiHietala, @EigerUltraTrail ja #EigerUltraTrail
Kun sulkee silmänsä, voi kuvitella olevansa Malminkartanon mäellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti