torstai 15. toukokuuta 2014

BUFF® Trail Tour Finland käynnistyy lauantaina

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Trail Tour Finland polkaistaan käyntiin tulevana lauantaina, kun reilu 100 innokasta polkujuoksijaa starttaa Karhunkierrokselle. Tiimistä mukana on JanneH, joka kertoo kuulumisistaan ennen yhtä kevään päätapahtumista.
 
Kilpailujen täyttämän toukokuun huipennus on ehdottomasti Buff Trail Tour Finlandin ensimmäinen osakilpailu NUTS Karhunkierros 53k. Salpaus-rogainingin ja Spring Adventuren lisäksi toukokuussa on tullut suunnistettua tiistaisin, joten kaikki muu treeni edellä mainittujen lisäksi onkin viime aikoina ollut vain palauttavaa. Näistä lähtökohdista on hyvä startata kisaan, vaikka alunperin tiukka kisaohjelma vähän mietityttikin. Tosin viime vuoden Salpaus-rogaining - Spring Adventure - EXTAR 48h peräkkäisinä viikonloppuina oli vielä kovempi urakka. Enemmän ongelmia tänä keväänä on aiheuttanut siitepöly ja todennäköisesti sen tuoma tukkoisuus. Tällä hetkellä isoin kysymysmerkki on kurkkukipu, mutta jos olo ei tästä pahene, niin vaikutusta suoritukseen tuskin on. Tankkausjuomana toimii kuitenkin Finrexin ja energiaa imeskellään Bafucinista.

Kuusamossa on tällä hetkellä vielä kymmenisen senttiä lunta ja koko talven tallotuilla poluilla sen sulaminen kestää hieman kauemmin. Kenkävalinta pitää tehdä vasta perjantaina sen mukaan, onko nastoille käyttöä, mutta todennäköisesti starttaan Salomonin Spikecrosseilla. Kassissa on mukana myös Salomon Sense 3 Ultra SG, jos lumet ehtivät häipyä. Tätä voi pitää kuitenkin erittäin epätodennäköisenä. Lämpötilaennusteet näyttävät lauantaille yli kymmentä astetta eli jopa shortseissa juokseminen saattaa tulla kyseeseen. Kilpailussa on kaksi vesipistettä ja pakollisia varusteita mukavan vähän, joten selkään lähtee ensimmäistä kertaa kisakäytössä oleva Salomon S-lab Advanced Skin Hydro 5. Yhteensä litran vedenkantokapasiteetilla pitäisi pärjätä hyvin ja energioiksi näin lyhyellä matkalla riittää geelit, joita kisan aikana kuluu 5-10.
 
BUFF® Trail Tour Finlandiin kuuluu kuusi osakilpailua, joista neljän parhaan tulokset huomioidaan pistelaskussa. Pisteitä jaetaan miesten ja naisten sarjassa jokaisen kilpailun 20 parhaalle maaliintulojärjestyksessä seuraavasti: 50-40-33-28-24-21-18-16-14-12-11-10-9-8-7-6-5-4-3-2. Sijasta 21. eteenpäin kaikki osanottajat saavat yhden pisteen. Lisäksi kisan finaalista Vaarojen maratonista jaetaan tuplapisteet. Jotta juoksun lisäksi tulisi tehtyä jotain hyvääkin, olen päättänyt lahjoittaa cupin päätyttyä euron jokaista keräämääni pistettä kohti Uusi Lastensairaala 2017 -projektille. Samalla haastan kaikki muut tourille osallistujat tekemään samoin.

Tunnelmia ennen kisaa ja sen jälkeen voi seurailla kätevimmin Twitterin kautta (esim.: @JiiHietala, @nutsfi, #NUTSKarhunkierros, #TrailTF ja #roadtoNUTSkk). Kisanaikainen seuranta sujuu mukavasti järjestäjän tarjoaman GPS-trackingin perusteella. Linkki siihen ilmestynee Twitterin lisäksi todennäköisesti myös järjestäjän nettisivuille, kun sen aika on. Kannattaa muistaa, että isojen poikien 160k kisa starttaa jo perjantaina klo 21:00. 80k startti on lauantaina klo 7:00 ja touriin kuuluva 53k klo 10:00.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti