lauantai 13. elokuuta 2011

Retki-Rogaining ennakkotunnelmia

Kauden rogaining-päätapahtuma, Retki-Rogaining Raaseporissa, lähestyy vääjäämättömästi startin ollessa puolilta päivin ensi viikon lauantaina. Ennakkoodotukset ovat korkealla, tulossa on varmasti hieno tapahtuma upeissa maisemissa. Tiimistä starttiviivalla ovat JanneS ja Juha, 306 muun kilpailijan kanssa.

Valmistautuminen

Sovimme päätavoitteesta kaudelle jo tammi-helmikuussa ja siitä lähtien olemme treenanneet yhdessä ja erikseen Retki-Rogaining mielessä. Yhteisiä treenejä on ehtinyt kertyä hyvä määrä: kolme pitkää juoksulenkkiä, kaksi 12 tunnin rogainingia ja ultra-intervalli (8x13km). Pääsääntöisesti treenaus on painottunut juoksuun sekä suunnistukseen, toki unohtamatta muita lajeja. Ultra-intervalli sujui sen verran hyvin, että odotukset jalkojen kestämisestä ovat korkealla.

Kevään ja kesän mittaan kisatarvikkeita on hankittu ja testailtu. Mitään isoja muutoksia hyviksi koettuihin välineisiin emme tule kisaan tekemään. Tällä hetkellä mietinnässä on ruoan ja energian määrä, kuinka paljon enemmän jaksaa kantaa kuin mitä noissa 12 tunnin karkeloissa on ollut. Oma tavoite on pitää reppu alle 5 kilon lähtöpainossa, joten ihan koko vaatekaappia ei mukaan voi ottaa, kun pelkästään reppu + lupine + pakolliset varusteet painavat sen parisen kiloa.

Ennakkotunnelmia

Kartta esimerkki. Lähde: http://www.rogaining.fi/
Järjestäjät ovat julkaisseet sivuillaan mukavasti lisätietoja kisasta, karttaesimerkeistä näkee että alueelta löytyy vähän vaikeampaakin maastoa.

Omat kokemukset maastosta sijoittuvat seikkailu-urheilu-uran alkupuolelle Endurance Quest 2008:iin, joka kisattiin samoissa maisemissa. Silloin taisi pari rastia jäädä kokonaan löytymättä. Onneksi sen jälkeen kokemusta on kertynyt kohtuullisen paljon lisää.

Maisema kisa-alueelta. Lähde: http://www.rogaining.fi/




Endurance Questistä jäi mieleen hienot maisemat kisakeskuksen ympäristössä. Koska perinteisesti vähintään joka toinen rasti on jonkun mäen päällä, maisemia pääsee katselemaan useamman kerran matkan varrella.



Kisataktiikka ja -tavoitteet

Tavoitteena tiimillä on yksinkertaisesti pitää yllä tasaista vauhtia koko kisan ja välttää isoja pummeja. Mielellään hitaimman tunnin aikana edetty matka olisi aika lähellä keskimääräistä etenemisvauhtia ja pummeja tulisi koko aikana alle puoli tuntia. Huoltokäyntiin toki varaudumme, mutta tavoitteena on edetä koko matka ilman huoltoa.

Maalissa sitten nähdään mihin sijaan suoritus riittää. Viivalla on kovia kilpakumppaneita kotimaasta, etelä- ja itänaapureista puhumattakaan, joten siltä osin ei ole mitään turhia kuvitelmia. EM-kisojen tulosluettelo kertoi selkeästi, että Virossa ja Venäjällä Rogainingin taso on uskomattoman kova. Top kymppiin mahtui vain kaksi joukkuetta muualta, parhaina suomalaisina kymmenentenä vanhat kilpakumppanimme Prittinen ja Nurminen. Toisaalta yksi Rogainingin suola nimenomaan on, että matkalla ei voi murehtia sijoituksesta, kun siitä ei ole mitään hajua, voi vain keskittyä tekemään parhaan mahdollisen oman suorituksen.

Tsemppiä valmistautumiseen kaikille Raaseporiin tai Archipelago Adventureen ensi viikonloppuna suuntaaville. Kisaraportteja molemmista kisoista voi odottaa melko pian kisojen jälkeen.

JanneS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti