lauantai 20. elokuuta 2011

Lupus Extreme nappasi kolmannet sijat Archipelago Adventuren miesten ja sekasarjoissa

Elokuun multisport-kohokohta Archipelago Adventure käytiin lauantaina Siuntion ja Inkoon maisemissa. Kilpailukeskus sijaitsi meren rannalla Kopparnäsissa ja aktiviteetit pyörivätkin pääasiassa sen lähialueilla. Oman mausteensa kilpailuun toi parhaillaan 15 m/s nopeudella käynyt tuulenvire, joka nostatti haastavaa aallokkoa.

Tiimi lähti viivalle kolmella joukkueella: miesten sarjassa kisasivat JanneH ja Jussi Kallioniemi ja sekasarjassa Reijo ja Anu sekä multisport-debyytin tehneet Jussi Hietala ja Milla Mattila. Kahden ensinmainitun joukkueen tavoitteena oli tapella mitalisijoista, kun taas Jussi ja Milla lähtivät hakemaan kokemusta ja tekemään tasaista suoritusta.

Kilpailu starttasi lyhyellä suunnistuksella, jossa kovinta vauhtia lähtivät odotetusti pitämään Anders Åkerman ja Jaani Lantela. Janne ja Jussi hyppäsivät peesiin lukien karttaa osuuden aikana kaksi kertaa muiden tiimin joukkueiden tullessa jonossa hieman taaenpana. Kärjessä mentiinkin suhteellisen hyvää suunnistusvauhtia, ja sykemittari ilmoitteli anaerobisen kynnyksen pinnassa olevia lukemia.

Suunnistuksen jälkeen napattiin vaihdosta uimapatjat ja suunnattiin saaristoon coastaleering-osuudelle (kartassa C:llä alkavat rastit). Tarjolla oli muutama erimittainen uintipätkä ja juoksua rantakalliolla. Nastakengät olivat hyvä valinta, vaikka nappulallakin pärjäsi. JYSK oli jälleen tehnyt hyvän tilin patjamyynnillä, eikä kellekään taida enää olla yllätys, mistä nopean packrafting-patjan saa hankittua. Osuus sujui kaikilta tiimin pareilta vähintääkin kohtalaisesti ja JanneH ja Jussi onnistuivat jopa nappaamaan usean minuutin mittaisen keulan osuuden aikana.


Coastaleeringista siirryttiin melontaan selvästi ratamestarin ennakkoarvioita nopeammin. Melonnassa (kartassa M:llä alkavat rastit) vauhti olikin sitten vähän verkkaisempaa, ja pahimmilla vastatuuliosuuksilla tuntui, ettei eteenpäin pääse ollenkaan. Kanoottisääntöä oli jälleen muutettu, ja tällä kertaa kisassa sai meloa lähes millä vain. Kajakkikaksikoita käytettäessä piti tosin käyttää yksipäistä melaa. Janne ja Jussi päätyivät viime hetkillä vuokraamaan kaksikon Welhonpesästä, Reijo ja Anu meloivat omalla avokanootillaan ja Jussi ja Milla tyytyivät järjestäjän tarjoamaan avokanoottiin.

Kova tuuli ja sen nostattama aallokko aiheuttivat ongelmia monille joukkueille, kuten myös Reijolle ja Anulle. Pari ehti napata sekasarjan kärkipaikan haltuunsa, kun seuraavalla välillä tuuli käänsi kanootin väkisin poikittain aaltoihin nähden, ja sen jälkeen aallokko tuuppasi kanootin nurin. Vaihtoehtoja rantautumiselle ei juuri ollut, sillä aallot veivät tehokkaasti vain yhteen suuntaan. Enää ei löytynyt intoa yrittää uudelleen kovaan aallokkoon, vaan pari jätti yhden rastin varaan.

Janne ja Jussi olivat pitäneet miesten kilpasarjan kärkipaikkaa toista tuntia, mutta joutuivat luopumaan siitä Multisport.fin ja Kettunen/Putkuri-parivaljakon tultua yksiköillä heittämällä ohi. Takana taas ei näkynyt uhkaajia ainakaan kovin lähellä, joten loppuosa melontaa otettiin varman päälle.

Melonnan päätyttyä napattiin fillarit, joilla tuupattiin rastille kolme. Sieltä matka jatkui yllättäen viitoituksena, joka vei kallioa pitkin johtavaa polkua noin kilometrin verran. Sieltä jatkettiin omavalintaista reittiä eteenpäin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Sekasarja oikaisi vaihdosta suoraan rastille neljä.


Tästä eteenpäin pyöriteltiin pääasiassa isoja teitä rasteja numerojärjestyksessä hakien. Rastilla kahdeksan oli kaksi quest-tehtävää, joista ensimmäisessä piti uida kolme rastia lammesta. Rastien paikka oli aavistuksen muuttunut tuulen ansiosta ja pari rastia sijaitsivatkin lähes rannassa. Toisessa questissa ajettiin jälleen viitoitettua polkua kalliolla. Paikallinen vandaali oli kuitenkin käynyt repimässä viitoitukset pois ja polkukin kuului osin sarjaan "user defined trail", mikä ei ainakaan helpottanut tehtävää.


Pyörällä ajettiin ennen vaihtoa vielä rastit 9, 10 ja 11, joille jokaiselle meni kartassa näkymätön ajettava polku. Lopuksi vuorossa oli enää lyhyt suunnistus, jossa oli neljä rastia.

Miesten sarjan voiton ottivat Markus Kettunen ja Tommi Putkuri Multisport.fin Pete Forsmanin ja Ville Niemelän ollessa toisia. Janne ja Jussi pitivät kolmannen sijansa loppuun saakka muutamista sisälukutaidon puutteesta johtuneista reitinvalintavirheistä huolimatta. Eroa kärkeen jäi vajaa 20 minuuttia loppuajan ollessa 5.24.

Reijo ja Anu nappasivat puuttuneen rastin myötä niin ikään kolmannen sijan sekasarjassa, jossa vaikea melonta, aikarajan vastaantulo yms. aiheuttivat myllerrystä tuloksiin kärkipäästä lähtien.

Jussi ja Milla päätyivät sijoille ynnä muut tehden kuitenkin ennakko-odotukset selvästi täyttäneen suorituksen. Kuuden tunnin aikarajan takia väliin jäivät ainoastaan neljä viimeistä suunnistusrastia.

Archipelago Adventure oli Jannelle ja Reijolle viimeinen pidempi treeni ennen kauden päätapahtumaa Gold Rush Mother Lodea, jonne joukkue matkustaa parin viikon kuluttua. Multisport cup puolestaan päättyy X-Kaatoon syyskuun lopussa.

JanneH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti