perjantai 29. heinäkuuta 2011

Rokua valloitettu - Anulle voitto ja Reijo 6.

Tiimiläisistä Anu ja Reijo ottivat osaa viikonlopun Rokua Geopark Challenge 24h sarjaan. Anu kiiti voittoon ScandinavianOutdoorStore.com:n joukkuueessa Riitta Siltasen ja Taija Huuskosen kanssa. Heidän kisaraportti kannattaa lukea aikanaan SOS:n blogista.

Reijo kisasi Omjakonin joukkueessa Heikki Hihnalan ja Niko Sorvarin kanssa. Niko saatiin joukkueeseen viime metreillä vaihdoksen kautta. Joukkueen lopputulos oli kokonaiskilpailun 6. sija, viimeinen joukkue, joka pääsi koko radan läpi ilman cut-offeja. Tässä hieman tarinaa Omjakonin matkasta.


Prologi - 12 km

Jo ennen prologia oli tiedossa, että joukkue myöhästyy lähdöstä. Heikki joutui aamupäivällä käymään vielä työasioilla asiakkaan luona, joten lähdöstä tulisi lennokas. Ennakkotietojen mukaan myöhästyminen tulisi olemaan noin 15-20 minuuttia. Saimme kuitenkin lähtöluvan prologin 1.osuudelle (juoksu ja uinti), koska siinä olisi ollut apua kolmannesta jäsenestä. Prologin 2.osuudelle (rullaluistelu) joukkueen pitää lähteä yhdessä.

Koska kuitenkin jouduttiin odottamaan Heikkiä, niin sovittiin Nikon kanssa, että tehdään 1.osuus rauhassa turhia kiirehtimättä ja se tuottikin tulosta. Lähdön jälkeen juostiin 50 metriä rantaan, jossa kartat odottivat joukkueita. Ensimmäinen tehtävä oli muistipeli. Järven ympärille oli piilotettu kahdeksan rastia, joista kaksi oli järvessä. Jokaisella rastilla oli kartanpala ja tehtävälapulle tuli merkitä, millä rastilla se oli ollut. Joukkue suoriutui tehtävästä nopeasti ja tulimmekin 1.osuuden vaihtoon kärjessä SOS:n tyttöjen kanssa. Tosin nyt sitten jouduimme jäämään odottamaan Heikkiä. Vähitellen muutkin joukkueet olivat 1.osuuden suorittaneet ja suuntasivat rullaluisteluun ja prologin 3.osuuden suunnistukseen.

Heikki saapui viimein kisapaikalle noin 20 minuuttia virallisen lähdön jälkeen. Matkan aikana Heikki oli saanut vaihdettua kisakamat päälle ja meillä oli valmiina hänelle 2.osuuden välineet ja näin matkaan päästiin kutakuinkin samantein. Rullaluistelua noin 3 km ja perään hieno 6 km:n suppasuunnistus kangasmaastossa. Suunnistuksen jälkeen rullaluistelu takaisin vaihtoon. Osuus meni sujuvasti.


Vihdoinkin liikkeellä. Kuva Riikka Räty.


1.osuus MTB + coastaleering + melonta + MTB - 115 km

Ensimmäinen pitkä osuus aloitettiin MTB:llä ja suunnattiin Ahmasjärven ensimmäiselle questille. Osuus alkoi tahmeasti, kun parin kilometrin ajon jälkeen Reijo huomasi numeroliivin jääneen vaihtoon. Pelastusliivien siirto päältä reppuun aiheutti numeroliivin unohtumisen välistä. Vaihdoissa pitää olla ripeä mutta johdonmukainen, jotta vältytään turhilta sähläilyiltä. Tästä turhaantuneena ajettiin hieman kovempaa ekat rastit, joka taas aiheutti pientä tökkimistä suunnistukseen. Iso mittakaava ja puuttuvat polut aiheuttivat pientä päänvaivaa, mutta sehän kuuluu lajin luonteeseen. Tällä osuudella otettiin kuitenkin muita joukkueita kiinni ja ruvettiin saamaan juonesta kiinni.

Ensimmäinen Quest oli Ahmaksen Kalevalaisessa perinnekylässä, jossa piti löytää 5 kpl piilotettuja kirjaimia ja muodostaa niistä sana. Pienen etsimisen jälkeen kolme kirjainta oli löytynyt ja loput saatiin pääteltyä, sana oli AHMAS. MTB matka jatkui kohti Utajärveä, josta aloitetaan coastaleering-osuus.

Coastaleering alkoi lyhyellä city-suunnistuksella ja sen jälkeen siirryttiin Oulunjoen kanaviin. Valitettavasti ensimmäiset krampit tulivat esiin jo tällä osuudella, kun Nikon etureisi alkoi pikkasen vaivaamaan. Suolatabuja ja salmiakkia äkkiä Reijon ja Heikin varastoista ja matka pääsi jatkumaan ihan hyvällä vauhdilla. Tämä oli joukkeen mielestä paras osuus koko kisassa. Hienot puitteet coastaleeringille ja vesikin oli mielyttävän lämpöistä.

Melontaan käytiin valitsemassa kanootti vaihdosta. Yllätykseksi siellä oli vielä paljon valinnan varaa, vaikka olimmekin lähteneet porukan perään. Olimme siis ohittaneet hitaampia reilusti ja kärkeä olimme tässä vaiheessa reilun tunnin perässä. Melontaosuudella oli muutama kanootin siirto kannasten yli ja muuten edettiin hyvin kanavissa. Melontaosuuden puolessa välissä oli quest, jossa hypättiin noin 4m korkeudesta jokeen.


Questin suoritusta joukkuetyönä. Kuva Riikka Räty.


Virkistävän kylvyn jälkeen jatkettiin melontaa vaihtoon, josta lähdettiin ajamaan kohti huoltoa. Tällöin alkoi myös satamaan oikein kunnolla. Sateen aiheuttaman mudan ja hiekan yhdistelmä aiheutti rahinaa ja rohinaa pyöriin. Kerran jouduttiin pysähtymään putsaamaan Heikin takajarrua, mutta onneksi matka jatkui taas. Vaikka vettä tulikin aivan kaatamalla, niin kylmä ei ehtiny tulla.

MTB osuus päättyi vaihtoon Rokualle, jossa tehtiin kunnon huolto ennen yön rullaluistelua ja trekkausta. Huollossa tankattiin elektrolyyttejä kramppeja ja energiaa väsymystä vastaan.


Vaihdossa. Kuva Riikka Räty.


2.osuus Rullaluistelu ja trekkaus - 56 km

Toinen pitkä osuus aloitettiin noin 20 km:n rullaluistelulla Kylmälänkylän kappelille, jossa olisi 10 minuutin pakollinen tauko. Taukopaikalla oli tarjolla lämmintä keittoa ja leipää, jotka tulivat ihan mukavaan väliin. Rullaluistelu ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla ja tällä osuudella otettiin muihin nähden reilusti takkiin. Kappelilta jatkettiin noin 5km luistelua ja siirryttiin trekkausosuudelle seudun "parhaille" soille. Tämä osuus oli todella märkää, niin kuin kaikki mukana olleet tietävät. Välillä raivattiin tietä kuin Amazonissa, uiden suo-ojissa samalla koittaen suojella rullaluistimia kastumiselta. Jälkeenpäin suot eivät enää tunnu niin pahoilta kuin silloin siellä. Tässä vaiheessa osuutta suoritettiin yhdessä AC Adventuren kanssa. Heikin uudet trikoot aiheuttivat hiertymiä ja kiireessä kenelläkään ei ollut tullut rasvaa mukaan. Rasvaa saatiin kuitenkin kanssakilpailijoilta (kiitos heille) ja matka jatkui.

Aamuyöstä päästiin taas sivistyksen pariin ja aamukahvien jälkeen Kantosaaren vesitornille laskeutumaan. Sieltä sitten trekattiin Rokuan hienojen harjujen kautta viimeiseen huoltoon.

3.osuus MTB -51 km

Viimeiselle pitkälle osuudelle lähdettiin puolenpäivän aikaan maastopyörillä. Samaan aikaan Multisport.fi tuli voittajana maaliin. Koska takana ei ollut ketään uhkaamassa ja edessä olevat olivat sen verran kaukana, tässä vaiheessa tavoitteeksi laitettiin enää koko porukan maaliin saaminen koko rata suoritettuna. MTB osuus oli hienoa Rokuan harjumaisemaa.

Pientä kisaväsymystä oli havaittavissa joukkueessa ja ihan kaikkea ei enää otettu porukasta irti. Hyvää treeniä kuitenkin jatkoa ajatellen. Maaliin tultiin vielä suorittamaan viimeinen Quest (vesijuoksu) ja kisa oli takana ajassa 30:37:00 tuntia.


Maalissa. Kuva Riikka Räty.


Jälkitunnelmia

Kisa oli hienosti järjestetty ja osuudet olivat sopivan mittaisia, jotta sai mukavasti vaihtelua. Coastaleering-osuus oli kaikkien suosikki. Kisan aikana kertyi roppakaupalla kokemusta ja oppi taas uusia asioita sekä itsestä että kisataktiikasta. Hienoa, että pitkiäkin kisoja jaksetaan järjestää Suomessa ja jatkoa ensi vuodelle lupailtiin.

Kisa oli erittäin hyvä treeni tulevaisuuden koitoksiin ja nyt alkaa viimeinen valmistava kuukausi Heikille ja Reijolle syyskuun isoon koitokseen. Luonollisesti JanneH ja Outi treenaavat kovasti mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti