keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Someron yörogaining kisaraportti

JanneS ja Juha kävivät pokkaamassa toisen sijan Somerniemellä järjestetystä yörogainingista (8h). Alkuviikosta lupaillut sateet ja ukkoset pysyivät kaukana ja sää oli lähes täydellinen yöjuoksulle. Kisa toimi hyvänä kenraaliharjoituksena kahden viikon päästä pidettävään Retki Rogainingiin (24h).

Alunperin viiden tunnin kilpailuksi suunniteltu tapahtuma muuttuikin tiimin iloksi kahdeksantuntiseksi ja ajankohdaksi tarkentui yö, joka tarkoitti hyvää harjoitusta pitkiin kisoihin. Yöharjoituksia tulee tehtyä muutoin ihan liian vähän. Sääennuste lupaili n. 10-15 astetta läpi yön, joka sitten toteutuikin ja koko kisa mentiin lyhythihaisessa paidassa.


Valmistelut sujuivat vanhoilla rutiineilla, ehkä vähän liiankin rutiininomaisesti kun muutama selkeä lyhyt oikaisu jäi huomaamatta. Rastit eivät antaneet armoa kun lähtöpaikan ympäristöön oli ripoteltu iso kasa rasteja, Iso-Valkeen ympärillä oli neljä rastia ja isot pisterastit oli laitettu myös kaukaisimpaan nurkkaan lähtöpaikasta katsoen. Lähtöpaikalla muutamat taisivat piirrellä reitit kaikkien rastien kautta, me jätimme samantien sivuun kaksi kolmen pisteen rastia (33 ja 113) ja yhden neljän pisteen rastin (34). Selkeää oli että hyvä tulos edellyttäisi isojen pisteiden hakemista kaikista rastikeskittymistä.

Starttasimme Pihkaniskojen ja parin muun tiimin kanssa suoraan lähimmälle rastille (133) mäkeä alas rantaan ja sieltä mäki takaisin ylös 135:lle, syke nousi samantien jonnekin anaerobiselle alueelle. Meno vähän rauhoittui kun juoksentelimme Pihkaniskojen kanssa 136, 127, 44, 115 ja 53, jonka jälkeen reittimme erkanivat kun lähdimme vielä hakemaan pari rastia lähtöpaikan läheisyydestä, joista toinen piti hakea heti kolmantena rastina, mutta joka alkuhässäkässä jäi välistä. Tämän jälkeen menimmekin rauhassa loppureitin, eikä muita tiimejä paljoa näkynyt.

Välillä eteneminen oli kuin esteradalla
Matka jatkui kohti isoja pistekeskittymiä napsien matkalta kaikki rastit, joita oli positiivisen paljon, toisin kuin yleensä näissä karkeloissa. Hiukan turhan kierron teimme 122:lta 52:lle kun karttaan merkittyä polkua ei näkynyt. Vähän sen jälkeen kiersimme 42:lta tien kautta kohti 32:sta kun emme vain olleet huomioineet oikomahdollisuutta. Rastit löytyivät kuitenkin hyvin ja tahti pysyi varsin hyvänä, huolimatta allekirjoittaneen pienistä mahakivistyksistä. Mieleenpainuvin kohta reitissä oli Iso-Valkeen kierto rantoja pitkin. Järjestäjät olivat varmistaneet että kaikki kokevat tämän laittamalla neljä rastia ja yhteensä 32 pistettä järven ympärille.

Someron yörogaining kartta ja reitti
Yöjuoksun hyviä puolia ovat hienot maisemat
59:n löytäminen hiukan huolestutti, supan löytäminen muuten täysin valkoiselta kartta-alueelta kun saattaa aiheuttaa päänsärkyä öiseen aikaan. Itse supalle löysimme kuitenkin helposti, rastia sieltä etsimme sitten muutaman minuutin. Tämän jälkeen seuraava jo alunperin huolestuttanut rasti 119 osoittautui niin hankalaksi kuin pelkäsinkin ja teimme n. 10 minuutin kierroksen hakien vauhtia rastin takaa sijainneelta tieltä. Aikaa oli kuitenkin vielä sen verran tämänkin jälkeen jäljellä, että päätimme jatkaa alkuperäisellä reittisuunnitelmalla. Pientä huolestuneisuutta ajan riittämisestä oli kuitenkin ilmassa, jota ei auttanut pienet kiertelyt rastin 50 ympärillä ja hetkittäinen epäselvyys seuraavalla rastivälillä omasta paikastamme kartalla.

Lisäsimme loppua kohti vauhtia ja parhaimmillaan etenimme n. 6 min/km vauhtia teitä pitkin. 129:lle päätimme viime hetkellä kiertää isoa tietä pitkin ja olla ottamatta mitään riskejä polkujen olemassaolosta. Isoin huoli oli kuitenkin viimeinen metsäoiko 114:lta 60:lle, jossa sitten ajauduimmekin liian etelään. 60:llä aikaa olikin enää puolituntia, joten laitoimme lisää vauhtia myllyyn. Somerniemen kesätorilla oli hämmästykseni väkeä vaikka kuinka paljon vaikka kello oli vähän vajaa kuusi aamulla. Viimeistä rastia hyppyrimäeltä etsimme ensin liian aikaisin ja pientä paniikkia oli ilmassa, aikaa kun oli enää 7 minuuttia. Päätimme lähteä maaliin tien kautta ja itse rasti näkyikin sitten tielle. Maaliin ehdimme hyvässä ajassa 3 minuuttia ennen määräaikaa, jälleen viimeisenä joukkueena ennen määräaikaa. Kilpailun voittaja Nopsajalka myöhästyi määräajasta n. 45 sekuntia, mutta koska hän oli hakenut kaikki muut kuin hyppyrimäkirastin (137), ei kolme miinuspistettä muuttanut lopputulosta.
Tiimi maalissa
Maalissa odotti ennakkovaroitteluista poiketen puuroa ja muuta syötävää, joka oli oikein positiivinen yllätys. Itse kilpailu oli hyvin järjestetty, muutama rasti oli alussa hiukan väärässä paikassa, mutta järjestäjät korjasivat tilanteen nopeasti eikä kukaan käsittääkseni kärsinyt mitään isoa vääryyttä. Ehkä se eniten itseä ilahduttanut asia oli se, että järjestäjät olivat selvästi panostaneet myös kolmen ja viiden tunnin sarjoihin laittamalla paljon rasteja lähimaastoon. Harmittavan usein kilpailut suunnitellaan "Pro" sarjan ehdoilla ja muut menevät sitten siinä sivussa, joka rogainingissa tarkoittaa muutamia rasteja ja ylipitkiä rastivälejä lyhyemmissä sarjoissa, jos hiukan kärjistetään.

Kokonaisuutena kisa meni hyvin, matkaa tuli yhteensä 52.3km ajassa 7h 57min ja lopputuloksena toinen sija.  Reittisuunnitelma toteutui lähes täysin, viimeiseksi rastiksi suunniteltu 134 olisi vaatinut ylimääräiset 5-10 minuuttia, mutta muuten menimme suunnitellun reitin. Pistesakko 3 pist/min oli niin raaka että riskiä ei kannattanut ottaa. Vajaa puoli vuotta sitten murtunut nilkka kesti myös hyvin ja kestävyyskuntokin oli parempi kuin mitä odotin, kevään juoksutreenit kun ovat pisimmillään olleet tunnin luokkaa. Nyt vihdoin tuntuu siltä että tilanne on normalisoitunut ja pitkät 2-3 tunnin lenkit voi ottaa mukaan ohjelmaan, tosin nyt täytyy ensin palautua tästä kisasta ja valmistautua puolentoista viikon päästä pidettävään Retki Rogainingiin, joten pitkät treenilenkit saavat vielä vähän odottaa.

Kiitokset järjestäjille hyvin järjestetystä kisasta, toivottavasti ensi vuonna pääsemme näkemään lisää Someron maastoja. 

JanneS

Kuvat: Skylihme




sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Endurance Questin startti oven takana

Tiimin kauden päätavoite ja Suomen vuoden kovin kestävyysurheilukilpailu Endurance Quest lähestyy kovaa vauhtia ja starttilaukaus kajahtaa jo reilun kahden viikon kuluttua. Kesän harjoittelu on sujunut joukkueelta pääosin hyvin ja jäljellä on enää valmistautuminen itse kilpailuun. Lupus Extreme I joukkueessa kisaavat Juha Prittinen, Janne Hietala, Mikko Kolehmainen ja Johanna Leino, II joukkueessa Reijo Roininen, Jussi Kallioniemi, Tommi Laitervo ja Anu Roininen.

Adventure Racing World Seriesiin kuuluva Endurance Quest on epäilemättä vuoden kovin kestävyysurheilukilpailu Suomessa. Tarjolla on menoa non-stoppina noin 72-100 tunnin edestä niin pyörällä, jalan, meloen kuin rullaluistellenkin. Meri tulee olemaan olennainen osa kilpailua, sillä melontaa on tarjolla noin 150 km eli ajallisesti liki kolmasosa kilpailua. Muutenkin vedessä puljataan paljon mm. uimapatjojen kanssa, joten todennäköisesti suurin osa kilpailusta saadaan edetä märissä kengissä. Kilpailun lähtö on tiistaiaamuna 24.7. ja voittajien odotetaan saapuvan maaliin perjantaiaamun aikana.

Melontaa on yritetty treenata ahkerasti

Joukkueiden odotukset kilpailun suhteen ovat korkealla. Tärkein yksittäinen laji tulee olemaa melonta ja se ratkaisee kilpailun sillon, kun se ei suju. Vauhdillisesti isoa eroa Star Duo -kaksikoilla ei normaalilla matkavauhdilla pääse syntymään, mutta eroa tulee silloin, kun tulee vaikeuksia. Matkan aikana ehtii muodostua tulehduksia yms., joiden riski on sitä suurempi, mitä vähemmän treeniä on takana. Muuten tärkeää on pystyä etenemään tasaisesti ja osata suunnistaa, sillä suunnistuksellista haastetta on todennäköisesti tarkoituksella paljon.

Kesän harjoittelu on sujunut kohtalaisen hyvin ja jäljellä on enää valmistava jakso, jolloin treeni on kevyttä ja varusteet viritetään kisakuntoon. Lajeja on paljon, joten niin on myös tavaraa. I-joukkue käy vielä tulevana lauantaina viimeistelemässä kuntoa Tuulonen Adventuressa, jossa tarkoituksena on kuitenkin vain edetä pintakaasulla paikkoja säästellen. II-joukkueessa Jussi ja Tommi palauttelevat vielä kesäkuun alun APEXin jäljiltä, sillä kaksi pitkää kisaa näin lyhyen ajan sisään ei juuri mahdollista kovia treenejä.

Kilpailun nettisivut
Tiimin Facebook-sivu

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Luger No Limit Adventuresta tuomisena miesten ja sekasarjan neljännet sijat

Vuosi vuodelta kasvava ja entistä enemmän mediahuomiota saava multisport-karavaani saapui viikonloppuna Nummelaan, kun vuorossa oli cupin toinen osakilpailu Luger No Limit Adventure. Banderolleja ja telttoja pursunut kisakeskus oli kohonnut lentokentän päähän Nummelanharjulle ja paikalla oli toistasataa innokasta seikkailijaa. Viiden tunnin suoritusten jälkeen Lupus Extremen JanneH ja Juha Prittinen ottivat neljännen sijan miesten kilpasarjassa, ja samaan sijoitukseen päätyivät Reijo ja Anu sekasarjassa.

Kesän ykköstapahtumaan, Endurance Questiin, tähtäävät joukkueet valloittivat Nummelan lauantaina, jossa oli tarjolla kivaa tekemistä noin viideksi tunniksi Mika Pasojen organisoimana. Lupus Extreme lähti viivalle niin ikään EQ:hun valmistautuminen mielessä, kun JanneH ja Juha Prittinen kisasivat miesten kilpasarjassa ja Reijo ja Anu totuttuun tapaan sekasarjassa. Tavoitteina molemmilla joukkueilla oli parantaa suoritusta Spring Adventuresta ja tehdä ehjä suoritus.

Kilpailu starttasi porukan sopivasti palasiksi repineellä noin 10 minuutin muistisuunnistuksella viereisen koulun pihalla. Siitä jatkettiin lyhyellä pyöräsuunnistuksella harjun polkuverkostossa, jonka jälkeen juostiin viitoitettu trail running -osuus Höytiönnummen metsässä. Molemmat joukkueet aloittivat kilpailun kohtalaisesti ja pysyivät kärjen tuntumassa. Janne ja Juha nousivat polkujuoksun aikana toiselle sijalle kolmisen minuuttia räväkästi aloittaneen Avanti Adventuren johtaessa, mutta metsässä väärää viitoitusta seuraamalla aikaa hukkui noin 14 minuuttia ja takaa-ajoasemiin päädyttiin heti alkumetreillä. Samassa ryhmässä pyörivät myös Hiiltomiehet ja No Limit.

Kisan startista on kaksi minuuttia ja happotasot huipussaan. Kuva: Multisport.fi 

Matka jatkui taas pyörillä ja pienen ajelun jälkeen tehtävänä oli lyhyt kolmen rastin muistisuunnistus pyörällä. Siitä eteenpäin myllytettiin jälleen tietä. Reijo ja Anu pysyivät hyvin iskuetäisyydellä sekasarjaa johtaneeseen Ulkoilun maailmaan, mutta pieni pummi viimeisellä rastilla ennen vaihtoa aiheutti aikatappiota.

Pyöräilyn jälkeen saavuttin kisakeskukseen, josta napattiin rullaluistimet reppuun, kainaloon tai mihin vaan mahtuivat ja juostiin suunnistus rullaluistelun alkuun. Miehillä oli muutama rasti sekasarjaa enemmän, ja niiden aikana kävi selväksi, ettei Jannelle ollut riittänyt viikko palautumisajaksi Tukholman maratonilta. Juoksu oli jumissa olevan takareiden takia tuskaista, vaikka sillä olisi pitänyt kuroa eroa umpeen. Rullaluistelu oli niin ikään hankalaa, eikä eroa kärkeen saatu juuri supistettua.

Rullaluistelun jälkeen edettiin taas jalan ja välillä uiden, ennen kuin päästiin melomaan kohti maalia. Janne ja Juha olivat melonnan alussa sijalla 6., mutta onnistuivat ohittamaan matkalla No Limitin ja hienon kisan vetäneen Telemark Team Ørnin. Reijo ja Anu joutuivat taipumaan lopussa toiselle sijalle kirineelle Team Durolle ja ranskalaisvirolaiselle Agde raid aventure inov8:lle. Näin molemmille tiimeille kirjattiin neljäs sija. Miesten sarjan kärkikolmikko oli Hiiltomiehet, Omjakon ja Avanti Adventure. Sekasarjassa kultaa otti Ulkoilun maailma.

Janne ja Juha tulevat takaa. Kuva: Multisport.fi

Kilpailu ei sujunut täysin odotuksien mukaan kummaltakaan, mutta suunta on parempaan päin. Endurance Questia ajatellen tilanne on hyvä, sillä Jannen ja Juhan kanssa kisaavat Ulkoilun maailmaa edustaneet Mikko Kolehmainen ja Johanna Leino ovat kovassa nousukunnossa. Reijon ja Anun kanssa EQ:hun starttaavat Jussi ja Tommi Laitervo olivat puolestaan No Limitin aikaan Sveitsissä APEXissa, jossa kisattavaa riitti useamman päivän ajan.

Kisaa voi fiilistellä katsomalla GPS-seurantaa tai kuvia.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Tiimi neljäs La Sportiva Rogainingissa

JanneS ja Juha Päivärinta kävivät avaamassa tiimin rogaining kauden Hyytiälässä järjestetyssä La Sportiva Rogainingissa 8 tunnin sarjassa. Lopputuloksena 41 km kävelyn jälkeen oli kilpailun neljäs sija.


Lähtökohdat kisaan olivat epävarmat JanneS:n tammikuun lopussa murtuneen nilkan ollessa vielä kuntoutuksessa ja juoksukiellossa. Koska edellisellä viikolla tehty kolmen ja puolen tunnin yhdistetty pyörä- ja metsäkävelylenkki kuitenkin meni hyvin ilman jälkiseuraamuksia, ilmoittautuminen tapahtumaan lähti viime hetkellä. Tavoitteena oli tehdä puhdas suoritus kävellen samalla testaillen välineitä ja tunnustellen fiiliksiä voisiko jalan saada 24h Rogaining kuntoon heinäkuun loppuun mennessä.

Reittisuunnitelman teimme n. 35-40 km reitin mukaan, mahdollisella n. 10 km lisäkierrolla ja lopun oikomismahdollisuuksilla. Vaikkei kävellessä ole niin paljon ole väliä kuin juostessa repun painolla, koitimme kuitenkin ottaa varusteet sen mukaan että olisimme lähdössä juosten liikkeelle.

Startista lähdimme monen muun kanssa hakemaan läheisen 100 pisteen rastin, jonka jälkeen jatkoimme etelään pääsääntöisesti teitä pitkin kulkien hakien rastit matkalta. Tällä kertaa saimme kulkea täysin rauhassa ensimmäisen 10 minuutin jälkeen eikä muita tiimejä paljoa näkynyt alkumatkalla. Alkuvauhti oli teillä jotain n. 6.5km/h paikkeilla, loivissa alamäissä jonkin verran turhautti kun kevyesti hölkäten vauhtia olisi saanut huomattavasti lisää etenemiseen, mutta sinnikkäästi pidimme kiinni periaatteesta että yhtään juoksuaskelta ei matkalla oteta. Rastit löytyivät sieltä mistä pitikin ja metsäoiot onnistuivat 1:40000 kartan epämääräisyydestä huolimatta hyvin.
Suotakin osui matkalle. Lähde: Rogaining Finland
Ensimmäisen kahden tunnin aikana etenimme n. 13 km, mutta keskivauhti tippui huomattavasti kun pääsimme kartan kaakkoisosan rastien kimppuun ja suurin osa etenemisestä oli umpimetsässä. Metsässä oli paljon kaatuneita puita ja etenemisvauhti sen mukainen. Isoin pummi matkalla tuli 57:lta 75:lle mennessä kun lähdimme seuraamaan metsäkoneen jälkiä jotka lähtivät oikeaan suuntaan, lopputuloksena oli että päädyimme eri järven rantaan kuin oletimme ja lähdimme seuraamaan sen rantaa päinvastaiseen suuntaan kuin missä rasti oli, asia onneksi selkesi parinsadan metrin jälkeen kun kompassisuunta oli väärä ja vierellä olevaa mäkeä ei näkynyt kartassa siinä missä meidän piti olla.

Jäljellä olevaa aikaa aloimme laskeskella n. puolitoista tuntia ennen loppua, laskimme että meillä menisi 92:lta metsän läpi 77:lle n. 20 minuuttia ja että 3km tiesiirtymään 77:lta maaliin pitäisi kävellen varata puolituntia. Kun 92:lla aikaa oli jäljellä ruhtinaalliset 51 minuuttia, päätimme hakea myös 77:n. Maaliin saavuimme viimeisenä maaliintulijana hieman alle 4 min ennen määräaikaa. Menimme täsmälleen sen reitin minkä suunnittelimmekin menevämme, eikä yhtään juoksuaskelta tullut otettua. Pronssin hävisimme samoilla pisteillä pariskunnalle jonka näimme matkan varrella muutamaan otteeseen, heillä oli täsmälleen sama reitti kuin meillä mutta juoksuaskel sen verran kevyt vielä lopussakin, että aikaeroa maalissa oli 16 minuuttia.

Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen, reittisuunnitelma oli hyvä ja toteutus onnistui hyvin. Tuli samalla todistettua, ainakin itselle, että rauhallisemmallakin etenemisvauhdilla voi pärjätä myös lyhyessä rogaining kisassa jos reittisuunnittelu onnistuu hyvin.

Omassa kisakalenterissani on seuraavaksi Jukola, jonne osallistuminen on vielä epävarmaa, heinäkuun 13. päivänä mahdollisesti 5 tunnin rogaining harjoituskisa Somerolla ja kesän päätapahtumana Retki Rogaining, mikäli jalka on silloin kunnossa. Syksy sitten fiiliksen mukaan, ainakin Nuuksion polkumaraton ja Mammuttimarssi kiinnostavat ja olishan se kiva päästä seikkailukisailemaankin. 

Tulokset kisasta löytyvät täältä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Tiimille pronssia EXTAR 48h:sta

Lupus Extreme kävi pokkaamassa kolmannen sijan Viron Käärikussa järjestetystä EXTAR 48h:sta kokoonpanolla JanneH, Reijo ja Jussi. Menestyksen salaisuutena oli onnistunut taktiikka, hyvin sujunut suunnistus ja pyöräosuudet. Voiton korjasi koko kilpailun ajan nopeinta vauhtia pitänyt latvialainen ebike.lv ja toiseksi tuli venäläinen Red Fox.

Kilpailun formaatti poikkesi muista tähän mennessä käydyistä kisoista selvästi. Osuuksia 48 tunnin kilpailuun mahtui 19, jokaiselle osuudelle oli annettu alkamis- ja päättymisajankohdat ja rasteja sai hakea vapaassa järjestyksessä. Jokaiselta osuudelta oli haettava vähintään yksi rasti ja eniten rasteja kerännyt voittaa. Osuuksien ajat menivät noin 30-60 minuuttia päällekkäin eli pientä liukumavaraa ja taktikoinnin mahdollisuutta oli. Myöhästymällä menetti osuuden pisteet ja sai lisäksi sakkoa. Seuraavan osuuden rastit spotattiin karttaan ennen liikkeellelähtöä. Pitkin kilpailua saatuja karttoja oli 12 kappaletta ja lähes kaikki eri tyyppisiä.

Joukkuekuva ennen lähtöä

Matkaan startattiin myöhään keskiviikkoiltana ja Tallinnassa yövyttiin mahtavissa puitteissa Heiti Hallikman luona. Torstaipäivän aikana ajeltiin Käärikuun Otepään lähelle ja kisa alkoi klo 20.00. Seuraavat 48 tuntia edettiin vaihtelevissa olosuhteissa jalan, pyörällä, meloen ja rullaluistimilla. Toisen yön aikana käytetiin trekkaus-osuudesta vajaa kolme tuntia siihen, että valmistettiin kaasukeittimellä retkimuonat ja nukuttiin autossa. Myös muutaman osuuden alkua jouduttiin odottamaan muutamia minuutteja ja niitä hetkiä pyrittiin hyödyntämään nukkumiseen.

Kilpailun aikana oli vaikeaa päätellä omaa sijoitusta, mutta lauantaiaamuna saimme tiedon, että olemme toisena tasapisteissä trekkiosuuden aikarajan nukkumalla ylittäneiden latvialaisten kanssa. Jäljellä olleilla etapeilla onnistuimme hyvin, muttemme täydellisesti, ja koko kisan nopeiten liikkuneet latvialaiset painoivat voittoon ja Red Fox otti toisen sijan. Takaa ei kuitenkaan tullut enää uhkaajia.

Tiimin vahvuutena oli pyöräily, joka kulki parhaimmillaan maailman luokan vauhtia myöhemmin sairastapauksen takia keskeyttämään joutunutta Geopark Challengea peesaillen. Loppua kohden fillarienkin vauhti hidastui, mutta silloin samat rastit ehti poimia hitaammallakin vauhdilla. Jalalla ja rullaluistimilla mentiin selvästi muita kärkijoukkueita hiljempaa, mutta suunnistus sujui hyvin lukuun ottamatta ensimmäistä trekkiä neuvostoliiton aikaisella kartalla. Molemmat melonnat olivat jokea ja osuuksien aikarajat olivat sellaiset, että jokainen joukkue ehti ne läpi aikarajojen puitteissa. Taktiikkana oli edetä riskittä ja varmistua aina siitä, että aikarajoissa pysytään. Niinpä vaihtopaikoilla pyrittiin olemaan heti, kun seuraavalle osuudelle pääsi.

Kilpailuun oli löydetty paljon erityyppisiä karttoja

48 tuntiin mahtui paljon hienoja hetkiä, upeita maastoja ja hyvin piilotettuja rasteja. Ikimuistoisin rasti sijaitsi rautatiesillan teräsrakenteissa, joita pitkin kiipeiltiin yli viiden metrin korkeudessa ilman mitään varmistuslaitteita. Ollessamme sillan alla meni vielä juna kovaa vauhtia yli.

Parhaat onnistumisen tunteet koettiin muutamaa tuntia ennen maalia suunnistusosuudella, jossa oli muutama merkitty rasti ja jokilaaksoa kulkenut viivasuunnistus, jossa oli kaksi lisärastia. Lähdimme hakemaan kahta merkittyä pistettä, joista toiselle kuljettiin kartasta peitetyn alueen läpi. Kun käyttämämme tie näytti tekevän mutkaa, otimme suunnan ja jatkoimme metsän läpi. Emme huomanneet järjestäjän tehneen jäynän tulostaessaan kartan muutaman asteen vinoon. Ottaessamme suunnan kartan suuntaisesti osuimme suoraan toiselle viivasuunnistusrastille ja pienellä järkeilyllä keksimme myös, mistä suunnasta toista viivasuunistusrastia kannattaa etsiä. Tavoitteena olleen kahden pisteen sijaan saimme neljä, jotka ratkaisivat lopulta kolmannen sijan meille.

Negatiivisimpiin hetkiin taas mahtui Jannen kaatuminen rullaluistimilla kovassa vauhdissa alamäessä. Rytäkässä hajosi jonkin verran varusteita, jalkaan tuli pahat asvaltti-ihottumat ja yksi kylkiluu murtui. Kisaa kuitenkin pystyttiin jatkamaan, tosin suunnistusvastuu siirtyi kaatumisen jälkeen hetkeksi muille.

Kilpailu toimi hyvänä valmistautumisena Endurance Questiin. Muutama kisaeväs osoittautui taas toimivaksi ja muutama ei. Tapahtuman järjestelyt pelasivat ja reitistä oli saatu paljon odottamaamme hienompi. Erittäin positiivinen kokemus ja ensi vuonna kisaan pitää ehdottomasti lähteä, jos vaan sopii kalenteriin.

JanneH

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kausi käyntiin Victorinox Spring Adventuressa

Multisport cupin avannut Victorinox Spring Adventure seikkailtiin lauantaina Karkkilassa koleassa säässä. Lupus Extremeä edustivat sekasarjassa Reijo ja Anu ja kilpasarjassa JanneH ja Jussi. Kumpikaan joukkue ei pystynyt parhaimpaansa ja sijoitukset jäivät tavoitteista selvästi.

Kilpailun reitti oli suoraviivainen ilman turhaa kikkailua ja vaihtoja oli vähän. Reissu alkoi 1000 metrin juoksulla kentällä ja sitä seuranneella suunnistuksella. Tästä matka jatkui Tour Alhovuoren rinnejuoksun sisältäneellä pitkällä pyöräilyllä, jonka jälkeen melottiin ja lopussa juostiin Karkkilan keskustan tuntumassa. Sekasarjalla melonta jaksottui keskelle pyöräilyä, eli alkupätkä pyörällä oli lyhyempi ja melonnan jälkeen oli pieni lisälenkki. Tarkemmin reitin löytää täältä ja samalla voi seurata muutaman miesjoukkueen, mukaan lukien Jannen ja Jussin, koukeroita, jotka ovat paikoin mielenkiintoista katsottavaa. 
 
Alun suunnistuksessa polut kartassa eivät täysin vastanneet maastoa ja tämä selviää hyvin tracker-seurannasta. Joukkueet juoksivat polkuja, mutta seurannan mukaan edetään ihan muualla. Reijo ja Anu tekivät pienen virheen, Janne ja Jussi pari isompaa. Alhovuoren mäkivetojen jälkeen pyöräosuudelle osui mielenkiintoinen reitinvalintaväli, jossa kartan mukaan oli muutama metsätetsaus valittavana. Osa joukkueista löysi uuden kartassa näkymättömän tien, tiimin molemmat kokoonpanot tunkkasivat rehellisesti puskien läpi.

Seikkailu-urheilijan tie alkaa, kun yleinen tie päättyy

Melonnasta erityisen haastavan teki kylmä keli ja pieni joenpätkä, jossa oli kaatuneita puita ja puskaa. Kaikkea tätä ryhditti vielä navakka tuuli ja märissä vaatteissa koettiin puolin ja toisin elämää suurempia kramppeja. Jopa kisan keskeyttäminen niiden takia hiipi salakavalasti mieleen. Matkaa kuitenkin jatkettiin ja lämmöt alkoivat palailla viimeisellä juoksuosuudella.

Juoksu sujui molemmilta joukkueilta kohtalaisesti, vaikka erityisesti Jannella olikin vaikeuksia saada enää tossua liikkumaan. Jannen ja Jussin kisan pilasivat lopullisesti huono sääntötuntemus, sillä mielessä painoi kuuden tunnin aikaraja, jonka takia jätettiin yksi rasti hakematta. Maalissa oltiin ajassa 5.58, mutta aikaahan olisi ollutkin yhteensä 6,5 tuntia. Väliin jääneestä rastista tuli tunti sakkoa ja sijoitus putosi lukemille ynnä muut. Nopea sääntöjen lukeminen kilpailun jälkeen paljasti lisäksi sen, että myöhästymälläkin sakot olisivat olleet paljon pienempiä kuin rastin väliin jättämällä. Reijo ja Anu ottivat sijan seitsemän etukäteen kovaksi tiedetyssä sekasarjassa.

Miesten sarjassa voiton nappasi koko matkan kovaa edennyt Karsu kokoonpanolla Auvinen & Leppänen. Toiseksi sijoittuivat Mäkelän veljekset nimellä Team Neon Sport ja kolmanneksi Avanti Adventure 2 joukkueella Kainulainen & Kortelainen. Sekasarjan voiton veivät upeasti Ulkoilun maailman Kolehmainen & Leino, toisena olivat Team Turkka ja kolmanneksi tuli ranskalaisvirolainen joukkue Adge Raid Adventure Inov8 kilpailijoinaan Galode & Saue. Onnea voittajille.

Avauskilpailun pettymykset nollataan nopeasti ja mennään jutilamaisesti eteenpäin, sillä Janne, Reijo ja Jussi ovat viivalla jo torstai-iltana Viron Käärikussa EXTAR 48 h -kilpailussa. Siellä

Victorinox Sping Adventuren parhaita paljoa ja muutamia kuvia voi seurailla myös osoitteista:
Multisport.fi
Lupus Extremen Facebook-sivut

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kisakalenteri 2012

Vuoden 2012 kilpailukausi pyörähtää käyntiin tiiviiseen tahtiin toukokuun aikana. Kesään mahtuu jälleen hienoja tapahtumia ja sekä lyhyempiä että pidempiä kilpailuja. Tässä kooste tärkeimmistä.

12.5. Victorinox Spring Adventure, MC1, Nummela
Multisport cup alkaa tuttuun tyyliin Spring Adventurella toukokuun toisena lauantaina. Osallistujalistan perusteella kilpailusta on tulossa erittäin kovatasoinen kaikkien kilpasarjojen eli miesten, naisten ja sekajoukkueiden osalta. Mukana ovat JanneH ja Jussi miesten kilpasarjassa sekä Reijo ja Anu sekasarjassa.

17.-19.5. EXTAR 48 h, Otepää, Viro
Tiimin osalta kauden ensimmäinen pidempi kilpailu käydään eteläisessä Virossa. Kilpailussa pyöräillään, juostaan, melotaan kanootilla ja rullaluistellaan sekä suoritetaan muutama erikoistehtävä. Lajinvaihtoja 48 tuntiin mahtuu liki parikymmentä eli kiirettä pitää ja vaihtojen pitää sujua ripeästi. Kilpailuun starttaavat JanneH, Reijo ja Jussi, mukana on myös pari muuta suomalaisjoukkuetta.

9.6. Luger No Limit Adventure, MC2, Nummela
Multisport cup jatkuu kesäkuussa No Limit Adventurella, joka käydään tänä vuonna Nummelassa. Viime vuoden kilpailu muistetaan noin 30 asteen lämpötilasta ja sen myötä raskaasta seitsemän tunnin kilpailusta.

23.-29.7. Endurance Quest, Kirkkonummi
Kauden ehdoton kohokohta on Suomen ensimmäinen ARWS-sarjan kilpailu Endurance Quest, jossa matkaa taitetaan kärjen osalta noin 72 tuntia. Lupus Extreme osallistuu ainoana joukkueena kilpailuun kahdella kokoonpanolla. Ykkösjoukkueessa kisaavat Juha Prittinen, JanneH, Mikko Kolehmainen ja Johanna Leino. Toiseen joukkueeseen kuuluvat Reijo, Anu, Jussi ja Tommi Laitervo.

Viivalla on tiimejä 25 kappaletta ja edustettuna on kahdeksaa eri kansalaisuutta. Listalta löytyy toinen toistaan kovempia porukoita ja panokset ovat isot, sillä kilpailun kaksi parasta saavat paikan MM-kisoihin Ranskaan syyskuussa.

Meri tulee olemaan tärkeä osa Endurance Questia
 
18.8. Aquapac Multi Adventure, MC3, XX
Archipelago Adventuren korvannut Multi Adventure jatkaa Multisport cuppia elokuussa. Luvassa todennäköisesti vanhan kaavan mukaan vesileikkejä ja reipasta menoa noin 6-7 tunnin edestä.

1.9. Nuuksio Classic, Espoo
Nuuksiossa järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnon polkumaraton, joka sopii hyvin kenraaliharjoitukseksi Vaarojen maratonille. Tapahtumasta toivottavasti muodostuu nimensä mukaisesti klassikko ja se järjestetään tulevinakin vuosina. Reittikartta lupailee pääosin teknistä ja vähemmän teknistä polkua, välissä on vain pieniä pätkiä isompaa tietä. Kaikesta päätellen kilpailuun voidaan odottaa isoa määrää osallistujia.

9.9. SnowFlakes Seikkailu, Espoo
Kolmatta kertaa järjestettävä SnowFlakes Seikkailu käydään tänä vuonna Solvallassa. Tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti seikkailu-urheilusta kiinnostuneille aloittelijoille, mutta mukana on myös Pro-sarja, jossa on vuosi vuodelta enemmän kokeneempia joukkueita kisaamassa.

29.9. XGlow-kaato, MC4, pk-seutu
Multisport cupin päättää jo 13. kerran X-kaato, joka tosin on yhteistyösopimuksen myötä saanut uuden nimen. Kilpailu starttaa aamulla samoihin aikoihin, kun juhlakansa palaa koteihinsa, joten ensimmäiset pari tuntia vedetään pilkkopimeässä. Hieno päätös seikkailu-urheilukaudelle.

6.10. Vaarojen maraton, Koli
Kolilla juostaan jälleen lokakuussa. Matkoja on muutamia, mutta niistä tärkeimpinä 43 km ja 86 km. Maisemat ovat hienoja ja reitti kulkee maastossa polkuja ja hiekkateitä pitkin. Viime vuonna Jussi otti hienosti pitkän matkan seitsemännen sijan.