maanantai 16. syyskuuta 2013

UTMB, kauden pääkisa



Yhdestoista UTMB juostiin vajaan 2500 juoksijan voimin Mont Blancin ympärillä. JussiK oli arvonnassa kisapaikan voittaneiden onnellisten joukoissa. 168km, +/-9600m kisassa ajalla 27:57:05 päästiin sijalle 61.
    
Teksti: JussiK
Kuvat: UTMB kuvaajat

Ennen kisaa:
Tein kisavisiitin Chamonixiin lyhyen kaavan mukaan. Saavuin kisapaikoille vasta keskiviikkona iltapäivällä. Loppupäivä meni shoppaillessa ja kisatunnelmasta nauttiessa. Torstai meni ilmoittautuessa, North Js:ien ja Reippaiden GPS-jälkeä seuratessa ja muuten vain lepäillessä. Perjantaina iltapäivällä olikin jo startti.

Kisa:
Starttipaikalle tulin vähän kolmen jälkeen eli reilun tunnin ennen starttia. Parhaat paikat oli jo lähtöalueella varattu. Lämmin oli ilma ja tunnelma korkealla. Puolisen tuntia ennen lähtöä tähdet otettiin sisään omaan karsinaan kuin jalkapalloilijat stadionille konsanaan. Lähdön tunnelmaa on vaikea kuvailla. Kylmät väreet tulivat silloin ja tulevat vieläkin, kun lähtöä ajattelee. Tätä tapahtumaa silmällä pitäen oli koko vuoden harjoitukset suunniteltu ja tehty. Olin lähtökarsinassa ehkä sijoilla 500-1000. Perinteiseen tapaan loppusekunnit laskettiin yhteen ääneen ja sitten menoks. Yllättävän hyvin pääs heti matkaan. Yläfemmoja sai heitellä koko Chamonixin kaupunkialueen.

Les Houchesissa oli itse Killian kannustamassa kisaajia. Meidän kohdalla herra sai olla aivan rauhassa, suurin osa ei edes huomannut miestä. Mutta kuulin, että jälkijoukoissa oli ollut paljon kisaajia, jotka halusivat samaan kuvaan Killianin kanssa ja ruuhka hänen ympärillään oli ollut valtaisa. Nousu Delevrettiin oli hiekkatietä ja jyrkkyys ei ollut pahinta laatua. Varsin reippailla sykkeillä (VK-alueella) vielä tässä vaiheessa mentiin. Alamäki oli paikoin varsin jyrkkä, mutta viime vuoteen verrattuna jalat toimi. Tällä kertaa ohitin enempi  väkeä kuin mitä minua ohiteltiin. Naisten tuleva nelonen Katia Fori meni varsin kevyellä askeleella ohi.

Nousu Delevrettiin
Saint Gervaisissa oli valtaisa hulabaloo käynnissä. Ihmisiä oli kannustamassa teiden varrella tuhatmäärin. Itsekin innostuin huomaamattani juoksemaan Gervaisin läpi liian lujaa ja sykkeet pomppas maksimialueelle (ei hyvä). Pieni hengähdystauko oli Gervaisin juottoasemalla. Gervaisissa oli myös Pinolan Jukka kannustamassa.

Gervaisista eteenpäin reitti oli osittain varsin kapeilla poluilla ja maasto kumpuilevaa, mutta koko ajan ylöspäin menevää. Tässä kohtaa oli pakko hidastaa vauhtia, koska kova alkuvauhti alkoi vaatia veronsa. Välillä oli jopa pakko kävellä ihan tasaisella. Porukkaa lappas ohi. Tällä välillä katselin myös aikataulua ja totesin, että 30h alle ei mennä. Hyvä jos maaliin päästään. Tämä väli oli yksi raskaimmista kisassa itselle.

Les contaminesin huollossa istahdin hetkeksi ja laitoin lampun päähän. Hämärä alkoi vähitellen tulla. Contaminesin jälkeen liityin johonkin sopivaa vauhtia menevään ryhmään ja vauhdin tasaannuttua olokin alkoi helpottaa.  Notre Dame de la Gorgessa loppui tasanen hiekkatie ja alkoi roomalaisten rakentama tie kohti Bonhommea. Vähän oli pojilla tie jäänyt epätasaiseksi, mutta leveyttä riitti. Sauvoista ei juuri ollut apua kivitiellä. Lampunkin joutui näillä main sytyttämään. Pajusen Pekalta lainassa ollut Lupine Piko valaisi ympäristöä sen verran, että muiden oli turha pitää lamppua päällä, vaikka minimiteholla Piko olikin.

Balmen juottoasemalla porukkamme hajosi ja jatkoin omaa vauhtia (lue liian lujaa) ylös. Bonhommen huipulla olikin aika haastava polun pätkä. Kalliopaasien välistä polku eteni harjanteen yli. Minulle sattui hieman hitaampi porukka juuri ennen kapeaa pätkää eteen ja  aikaa tuhraantui (silloin harmitti, nyt ei enää). Alaspäin lamppu täysille ja jalat liikkeelle. Muistaakseni helppoa polkua ja loppu tietä Chapiexiin. Lamppu kerran sammahti alamäessä ja säikäytti. Onneksi ei akku ollut loppunut tai lamppu rikki. Mukana ollut varalamppu ei ollut kovin hääppöinen (Petzl E+lite). Toki mulla oli varapatteri Lupineen. Chapiexistä jatkuvaa  pitkää ”tiesiirtymää” Seignen juurelle en ollut noteerannut etukäteen lainkaan. Viitisen kilometriä oli suoraa ja tylsää asfalttitietä loivaan ylämäkeen. Juostako vaiko kävellä, siinäpä vasta kysymys. Minä pääasiassa kävelin ja muut ympärillä juoksi ohi. Osat vaihtu polun alkaessa.  Ohituskaistaa vedin ohi muista jyrkällä polkupätkällä. Seigneltä Lac Combalille oli ajoittain varsin kivistä polkua. Riskillä vedin alas kovaa. Tälle pätkälle tuli myös pohjat keskivauhdissa 10,38km/h ja tappio moniin kärkijuoksijoihin verrattuna pienin. Toki edelleen järkyttävä ero ihan kärkeen (krupicka tuli alas 13,11km/h ja vajaat 6min nopeammin)

Uudet vaikeudet alkoivat Lac Combalilta lähdön jälkeen. Laaksossa oli mulle koko kisan kylmin mesta (Lieneekö sitä myös absoluuttisesti). Päätin kuitenkin olla lisäämättä takkia, irtohihat riitti. Ylämäessä Arete du Mont Favrelle oli pakko ottaa vauhti kokonaan pois. Maha oli tosi kipee ja energiat todennäköisesti loppu. Porukkaa lappas ohi. Ylhäältä oli 12km alamäkeä Courmayeuriin. Tulin laskun tosi hitaasti. Mahavaivat ”säteili” ympäri kehoa ja juoksu ei maittanut. Päätin ottaa hyvin rauhallisen tauon Courmayeurissa. Lorvin siellä loppuviimeeks liki puoli tuntia, vaikken kovin paljon edes syönyt enkä tehnyt juuri muutakaan.

Courmayeurista lähtö ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin isot pojat olivat aiemmin varoitelleet. Runsaan tankkauksen jälkeen, kun saattaa Bertonen mäki tuntua raskaalta. Itsellä olo oli lähinnä helpottunut. Vatsavaivat alkoivat vähitellen hävitä ja mieli parantua.  Bertonen nousussa aloin myös jutella samaa vauhtia etenevän britin kanssa. Duncan Oakes-nimisen herran kanssa juttu luisti sen verran hyvin, että viihdytettiin toisiamme lopulta maaliin asti. Bertonelta Arnuvaan on ehkä hienoin polkupätkä koko kisassa. Nyt tosin jouduimme Bonattille asti vain kuvittelemaan näkymät, kun pimeässä vielä etenimme. Polku polveilee parin kilsan korkeudessa harjanteen reunalla. Vasemmalla puolella on jylhä Mont Blancin massiivi ja alhaalla näkyy Ferretin laakso. Bonattilla oli kuulemma Lizzy Hawkerkin ollut kannustamassa juoksijoita, muttei meidän kohdalla näkynyt.

Nousu Grand col Ferretille
Bonattin juottoaseman jälkeen aurinko nousi Grand Col Ferretin takaa. Kohtuullisen hieno näkymä oli. Tässä vaiheessa kävi ensimmäisen kerran mielessä, että eiköhän tämä kisa läpi päästä. Hieman ehkä aikaisessa vaiheessa (alle 100km juostuna), mutta siltä silloin tuntui. Liekö maisemalla ja seuralla ollut osuutta asiaan?

















Lasku Arnuvaan. Taustalla Grand col Ferret
Arnuvan syöttöpisteeltä alkoi pitkä nousu Grand Col Ferretille. Tämä taisi olla pisin väli ilman huoltoa, joten siinäkin mielessä oli tässä hyvä hieman tankata. Hyvää tahtia saatiin Duncanin  kanssa pidettyä ylämäessä ja selkiä tuli tasaseen vastaan. Itselle heinäkuun reissulta tuttu nousu helpotti menemistä. Alun alkujaan oli ajatus ehtiä Ferretille aamukahvin aikaan (ysiltä), mutta puolisen tuntia etuajassa saavuttiin. Sijoituskin oli noussut jo sadan paremmalle puolelle.  Ferretiltä alkoi pisin lasku, yhteensä n 20km ja 1500m vertikaalia. Hyvää haipakkaa tultiin alas, kun molempien jalat toimi vielä. Lopun jyrkkä lasku laakson pohjalle yllätti samoin kuin muutamat tiukat ylämäkitöppyrät. Etukäteisarvion mukaan kun reitin piti olla loivaa laskua Foulyyn (ja itse asiassa Issertiin) saakka.








Foulystä Champexiin mahtui paljon tylsähköjä siirtymiä asfalttia pitkin. Tosin oli sinne löydetty muutama helmi polkupätkäkin jonkin jyrkänteen halki. Etukäteen mua oli varotettu noususta Champexiin. Sitä kun ei meinaa huomata korkeuskäyrästä lainkaan (400m verttiä). Varoituksista huolimatta nousu Issertistä Champexiin tuntui jatkuvan metsän siimeksessä ikuisuuden.

Lasku Ferretiltä Foulya kohti seurana Duncan Oakes
Champexissa viihdyttiin taas vähän turhankin hyvin. Liki puoli tuntia nautiskeltiin kojun antimista. Maratoni kolmella nyppylällä oli suunnilleen jäljellä Champexista maaliin. Ensimmäinen nyppylä oli itselle näistä kolmesta pahin. Nousu Bovinelle on tasaisesti jyrkkenevä. Nyrkinkokoisilla kivillä päällystetty polku oli haastava nousta. Jouduttiin jopa muutama hengähdystauko pitämään nousun aikana. Alaspäin reidet kieltäytyivät ensin yhteistyöstä, mutta kun Duncan veti keulilla niin pakkohan sitä oli seurata. Onneksi reidet lämpeni tai turtui ja alamäki loikittiin hyvää kyytiä. Yksin olisin saattanut todeta reisien olevan loppu ja kävellyt, mutta onneksi oli seuraa. Alamäkikävelijöitä tuli muutama selkä edellä vastaan. Henkisesti oli helppoa juosta, kun selkiä tuli enempi vastaan kuin ohittajia.

Nousu Trientestä Catognelle ei ollut kovin paha, mutta alamäki otti mulla koville. Jäin Duncanin vauhdista, mutta hän odotteli kiltisti aina välillä. Minä olin odotellut häntä tasapuolisuuden vuoksi ylämäissä. Kiire meillä ei enää ollut. Kisan aikana syntyneet tavoitteet näyttivät täyttyvän (sijoitus sadan joukkoon ja aika alle 30h).

Vallorcinessä oli taas vaihteeksi kunnon hulabaloo. Katsojia oli paljon ja kisaajilla oli hirveä kiire vaihtopaikalla jatkamaan. Nautimme Duncanin kanssa viimeisestä ruokahuollosta rauhassa. Jatkettiin loivaa nousua joen vartta Col des Montetsiin kävellen. Kaipa sitä ois voinut juostakin, mutta kyllä totuuden nimissä jalat olivat sen verran kipeät, ettei tehnyt mieli. Varsinainen nousu Tete aux Ventsille on loppuosiltaan varsin tekninen. Tästä mua oli varoitettu ja viime vuoden vikan mäen aliarvioiminen ei tänä vuonna toistunut. Duncanilla taas alkoi matka painaa ylämäessä ja itselle se oli kohtuullisen kevyt (jos nyt joku nousu voi olla kevyt 150km jälkeen). Yllätys oli ylhäällä pitkähkö tekninen traverse ennen huippua. Ventsiltä alkoi loppulasku Flegeren kautta Chamonixiin. Pätkä Ventsiltä Flegereen oli teknistä polkua ja siinä päästeltiin omasta mielestämme kovaa vauhtia. Tultiin väli 27minuuttiin ja voittaja Thevenard oli vaatimattomasti pyyhältänyt sen 18minuuttiin! Että se siitä kovasta vauhdista.

Flegeressä huomattiin, että meillä olis saumoja 28h alitukseen. Niinpä yritin sinnitellä Duncanin perässä laskussa minkä loppuunkäytetyiltä etureisiltä pääsin. Hämärä alkoi jo synkillä poluilla laskeutua, mutta lamppua ei tarvinnut laittaa. Viimeiselle kilometrille jäi ruhtinaalliset 7minuuttia aikaa 28h alitukseen. Joen varressa juostessa ei enää jaloissa ollut kipua. Täällä oli oikeasti suuren urheilujuhlan tuntua. Kansaa riitti lauantai-iltana puoli ysin aikaan reitin varrelle Chamonixissa. Käsikädessä ajassa 27:57:05 tultiin Duncanin kanssa maaliin.

Maalissa
Kisasta muuten:
Kisan kärki: Ampumahiihtotaustainen Xavier Thevenard ei kuulunut suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta voitti kisan uudella reittiennätyksellä 20:34:57. Killian joutuu ensi vuonna osallistumaan kisaan rikkoakseen ennätyksen;).  Miguel  Heras (pyöräilijä Roberto Heraksen veli) tuli toiseksi ja amatööri Javier Domingos Ledo kolmanneksi. Naisten voittajaksi juoksi jenkki Rory Bosio murskaavalla ajalla 22:37.26. Legendana pidetty Lizzy Hawker ei ole koskaan juossut reittiä alle 25h, joten aika on todella kova. Yllättävän moni suosikki keskeytti, vaikka keli oli parhain mahdollinen.

Omasta vaatetuksesta: Kisassa päällä Salomonin S-lab twin skin shortsit ja S-labin T-paita. Jalassa ohuet Liner-sukat tuplana ja Inov Roclite 295 -kenkä. Säärystiminä Raid lightin versio ja BV-sportin kompressiosäärystimet. Ainoastaan irtohihoja ja lippistä vaihtelin lämpötilan mukaan. Muuten oli koko kisan ajan samat vaatteet/kengät päällä. Repussa oli vain pakolliset vaatevarusteet. Keli oli luvattu hyväksi koko kisan ajaksi, joten lisävaatteisiin en varautunut. Toki Courmayeurin dropbagissa oli lämpimiä vaatteita hieman.

Ruoka/energiat:  Repussa oli kolme isoa Maximin geeliä, neljä Fazerin sinistä patukkaa, yksi Powerbar energiapatukka, yksi myslipatukka ja 80g irtareita. Courmayeurissa täydensin satsia. Kisassa söin repusta vain kolme geeliä, kaksi suklaapatukkaa yhden irtokarkkipussin eli todella vähän. Toki huoltopaikoilla pyrin syömään, mutta tosi niukoilla energioilla mentiin kisa läpi. Pulloista toisessa oli vettä ja toisessa Nuunin elektrolyyttijuomaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti