JanneH voittoon Vaarojen maratonin 86 km:llä

Vaarojen maraton eri matkoineen juostiin lokakuun ensimmäisenä lauantaina Kolilla. Tiimistä mukana olivat JanneH ultramatkalla ja Reijo ja Anu 43 km:llä. JanneH:n aika 9.37.47 riitti sarjan voittoon reilun minuutin marginaalilla ennen Karsun Pasi Penttistä. Reijo juoksi loppuaikaan 5.13.07 ja Anu 5.44.58.

 

Teksti: JanneH

Kuvat: Merja Ylihärsilä, Susanne Vuori, Marko Takanen

 

Valmistautuminen Vaaroille oli tehty selvästi Nuuksio Classicia paremmin, kun viikko oli menty rauhassa ja ahmittu energiaa koneeseen. Maanantaina kävin vielä hierojalla, jossa lihaksia käsiteltiin melkein normaaliin tapaan ja sen jälkeen paikat olivat pari päivää vähän jumissa. Keskiviikon juoksulenkki ja torstain lyhyt pyöräily saivat kuitenkin lihakset tuntumaan valmiilta. Perjantaiaamuna pakkasin kamat ja pian sen jälkeen lähdettiin matkaan, jonka aikana alas meni mäkkisafkaa ja ABC:n pasta-ateria.

 

Viikot ennen maratonia olivat olleet sateisia ja järjestäjät pelottelivat nettisivuillaan mudasta. Reitti oli oletettavasti liukas ja jalkaan piti sovitella nastalenkkaria. Kuukauden vanhat Salomon Spikecrossit olivat olleet jalassa muutaman pidemmän lenkin ja luottamus kenkiin oli hyvä. Muukin varustepuoli oli testattu hyvissä ajoin paria päivää ennen kisaa, kun olin saanut JanneS:ltä lainaan Salomon XT Advenced Skin 5 S-Lab-repun. Sen ainoana huonona puolena tällaiseen juoksuun oli solkien avaaminen, joten tarkoituksena oli ottaa reppu pois selästä vasta maalissa tai hädän sattuessa. Niinpä alusta asti takaosassa kulkivat pakolliset varusteet avaruushuopa, ensiside, kännykkä ja pieni otsalamppu sekä varmuuden vuoksi ohut vedenpitävä takki. Ruokapuoli oli pakattu etuosaan ja 6 dl juomapullo oli erillisessä vyössä. Eväitä oli Nuuksio Classicin myötä varattu lähes saman verran kuin 3 vrk seikkailukisaan. Niistä mukana oli tosin vain pieni osa ja loput kierrosten välillä huoltopaikalla odottamassa.

 

Alku rauhassa tunnustellen

 

Ultran startti tapahtui pienessä hämärässä klo 7.00. Edellisiltana olimme hoitaneet ilmoittautumiset, joten aamulla piti vain ajella mökiltä starttipaikalle. Paukusta kaksi juoksijaa lähti heti pitämään vauhtia ja jäin kiltisti Nuuksio Classicin voittaneen Jani Riissasen kantaan. Myös Leppäsen Jaska juoksi kanssamme, mutta jäi aina välillä hiukan taaemmas kunnes jälleen teknisissä alamäissä tuli porukkaan. 43 km kisan muutama vuosi sitten voittanut Mäkelän Ville ohjeisti edellisviikolla, että sitä parempaan lopputulokseen pääsee, mitä rauhallisemmin malttaa aloittaa. Yritin noudattaa ohjetta ja juosta ensimmäisen kierroksen mahdollisimman vähällä rasituksella. Etenimme sopivasti käsijarru päällä antaen kärkikaksikon mennä menojaan. Jaska tiesi toisen olevan Pasi Penttinen, toista emme edes ehtineet tunnistaa.

 

Maisemat ovat hienoja, vaikkei niitä kisassa ehdikään seurata

Ryläyksen ensimmäisissä mäissä noin 20 km jälkeen sain hiukan kaulaa ryhmään, vaikka pyrin pitämään vauhdin aisoissa. Mietin, että odotanko sen verran, kunnes saadaan porukka kasaan, mutta päätin jatkaa juoksua yksin kuitenkaan vauhtia nostamatta. Yllätys olikin suuri, kun Ryläyksen huipulla näköpiiriin ilmestyi toinen kärkijuoksijoista. Hetken matkaa yhdessä juostessa selvisi, että kyseessä oli Juha Jumisko, jonka suorituksista oli tullut syksyn aikana jonkin verran lueskeltua.

Kierroksen loppupuoli oli selvästi tievoittoisempaa ja siinä vauhti oli melko reipasta. Todennäköisesti olisin yksin juostessa mennyt hiljempaa ja kävellyt enemmän ylämäkiä. Nyt oli kuitenkin hyvä kirittäjä, joten päätin pysyä kyydissä. Teimme molemmat kierrosten välillä samanmittaisen vaihdon, n. 1,5 min, ja jatkoimme matkaa toiselle kierrokselle. Vaihdossa taskuista lähti eväitä pois ja uutta tuli tilalle. Teho-energiajuomaa meni alas puoli pullollista ja saman verran tuli ylös heti ensimmäisen alamäen lopulla.

 

Toisen kierroksen alkupuolella karkuun

 

Uuden kierroksen alussa saimme tietoa, että ero kärjessä paahtaneeseen Pasi Penttiseen kaventuu nopeasti. Päästessämme metsään n. 50 km kohdalla Juha totesi vauhdin olevan liian kova. Pian sain kiinni Pasin, joka antoi heti tilaa polun sivuun. Eroa alkoi tulla, mutta pyrin pitämään vauhdin edelleen maltillisena. Into juosta oli kova, kun näki kavereilla olevan vaikeampaa kuin itsellä. Tässä vaiheessa vaikeinta oli malttaa juosta sortumatta ylivauhtiin, sillä matkaa oli kuitenkin vielä paljon jäljellä. Lisäksi pari kertaa lensi pitkä sylki, kun yritti väkisin tiputtaa ruokaa ja juomaa alas.

Uskoin pystyväni lisäämään eroa Ryläyksellä toisellakin kierroksella, vaikken erityisesti yrittäisikään lyödä siellä. Tärkeämpää oli juosta maltilla ja järkevästi, sillä aikaisempia varsinaisia ultrakokemuksia juosten ei ollut, vaikka samanmittaisia matkoja joissain rogainingeissa on jalan mentykin. Juoksutreeniä oli syksyn aikana kertynyt noin 50 km/vko, kesällä sitäkin vähemmän, mikä on todella niukasti verrattuna vaikka siihen, että Juha oli elokuun lopussa voittamassa Ranskassa PTL:ssä 300 km vuoristojuoksua yhdessä Janne Marinin kanssa ja muutenkin tottunut ihan erilaisiin kilometreihin.

 

Juoksu kulki tasaisesti, vaikka jalka alkoikin olla aika raskas. Helppoa ei ollut, mutta on ollut vaikeampaakin. Tietoa takanatulevista ei ollut missään vaiheessa saatavilla, mutta kun pitkillä suorillakaan ketään ei näkynyt takana, päätin ottaa viimeisetkin mäet rauhallisesti. Lonkankoukistajissa tuntuivat suurimmat kivut ja varpaissa oli jonkinlaisia rakkoja, jotka tuntuivat melko pahoilta alamäissä. Koko ajan oli kuitenkin sellainen tunne, että mikäli ihan lopussa pitää alkaa juoksemaan kunnolla kilpaa, löytyy koneesta vielä yksi vaihde. Vasta 200 metriä ennen maalia sanottiin, että takaa tullaan noin minuutin päässä. Enää ei ollut tarvetta hötkyillä.

 

Maalilinja ylittyi, kun reipasta ulkoliikuntaa oli takana 9.37.47. Minään aiempana vuonna se ei olisi tainnut riittää voittoon, mutta en toisaalta uskonut omiin voittomahdollisuuksiini tänäkään vuonna. Maalissa lyötiin samantien karvamikrofoni nenän eteen ja olo oli lievästi sanoen häkeltynyt. Parin haastattelun jälkeen pääsi sisälle ja kisakumppaneiden kanssa saunan lauteille.

 

Jälkifiilikset

 

Ilta jatkui tästä eteenpäin hotellilla, jossa oli hyvä meininki. Juoksu ei ollut ilmeisesti juurikaan porukkaa rasittanut, sillä sen verran hyvin kaikki jaksoivat. Tanssilattian letkeimmät muuvit veti naisten ultran voittanut Nina Heiskanen, joka ei malttanut pitää taukoa jammailuistaan edes ulkona, kun kävimme ottamassa vastaan myöhemmin maaliintulleita.

 

Sunnuntaina ajeltiin kotiin ja ilta jännitettiin, millaista pätkää kisasta oli Urheiluruutuun saatu. YLE oli onnistunut hyvin välittämään juoksun tunnelmat videolle ja kännykkä alkoi lähetyksen jälkeen piippailla onnittelutekstareiden myötä. Seuraavana päivänä töissä riitti juttuseuraa ja hämmästelijöitä. Ilman Urheiluruutua porukka olisi todennäköisesti vain ihmetellyt, että minkä takia se Hietala taas kävelee viikonlopun jälkeen noin vaivalloisesti.

 

Palautuminen on sujunut ongelmitta ja maanantainen kevyt hieronta teki jaloille hyvää. Etureisissä kireyttä riittää vieläkin, mutta kiirettä lenkille ei vielä ole ja loppukuu on tarkoitus ottaa iisisti. Sitten taas uutta matoa koukkuun.