MM-pronssia 24h Rogainingista

Rogainingin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Saariselällä 22-23.08.2015. Lupus Extremestä kisaan osallistui kaksi joukkuetta: Anu ja Reijo sekä JanneS ja Juha. Loistavasti järjestetyt kilpailut saivat kaikilta kiitosta ja kilpailijat pääsivät nauttimaan Suomen lapin maisemista mahtavassa kelissä. Menestystäkin tuli, kun Anu ja Reijo nappasivat MM-pronssia omassa sarjassaan. Tässä on tarinaa Anun ja Reijon kisasta. JanneS:n ja Juhan tarinaa sitten myöhemmin.

Valmistautuminen

Jo talvella MM-rogaining asetettiin kauden päätavoitteeksi. Kesä ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Kesäkuussa 24h Ursak sekä Venlat ja Jukola vetivät Anun ihan piippuun. Samaan soppaan Reijon akillesjänne kipeytyi, joten maltillisempaa harjoittelua oli kesällä tiedossa kummallakin. 

Itse kilpailu on toinen 24h rogainingimme, joten uskoimme, että pahimmat virheet oli vältettävissä. Anu pähkäili loppuun asti kisakenkien suhteen. Viime vuonna Speedcrossit olivat löysät päkiän kohdalta ja seurauksena mahtavat rakot päkiään. Geelejä tilatessa huomasimme, että tarjouksessa oli Reijon kisakenkä Salomon S-Lab XT6 softground. Uudet kengät saapuivat 5 päivää ennen kisaa ja kilometrejä niillä tuli kasaan alle 15. Kengät siis kaikkea muuta kuin sisäänajetut. Itse kisaan ei ollut ennakkopaineita, sillä Reijon pitkään vaivannut akilleskipu aiheutti epävarmuutta jo siitä, että kyetäänkö koko 24h liikkumaan. 

Suunnittelu 

Viime vuoden 24h kilpailusta viisastuneina suunnittelukalusto oli uudistettu. Käytössä oli styroksialusta, neulat ja narua, jossa 10cm:n välein merkit. Suunnitelmaa alettiin tekemään 100km:n pohjalta, tarkoituksena saada reitin loppuun sekä oiko- että pidennysmahdollisuudet. Pikaisella vilkaisulla todettiin, että idän jokilaaksossa on paljon pisteitä ja siellä on käytävä. Sieltä ei kuitenkaan ollut hyviä oikomahdollisuuksia, joten sinne siis suunnattiin aluksi avotuntureiden kautta. Kartan alareunan suo mietitytti, mutta päätimme ottaa sen kuitenkin mukaan 6 lisäpisteen takia, tässä vaiheessa tietysti toiveena, että suo olisi kuiva ja nopeasti edettävä. Yö siis osuisi suolle ja kartan alareunaan. Loppuun jäisi kevyempää maastoa väsyneille jaloille. Sinne saatiin hienosti oikomahdollisuuksia ja myös mahdollinen lisälenkki. Suunnitelmat piirrettiin kartalle ja reitille laitettiin myös merkit 10cm:n eli 4km:n välein. Muistimme myös vahvistaa pohjoisviivat ja jopa lisäsimme niitä. Karttapussi teipattiin myös hyvin kiinni, sillä joen ylityksiä oli tiedossa monta.

Punaisella alkuperäinen reittisuunnitelma ja keltaisella mahdollsisia oikoja.

Kisa

Kisan ensimmäiset tunnit edettiin auringonpaisteessa avotuntureilla, rastit löytyivät hyvin, ylämäet käveltiin, paitsi ykköselle, ja muuten juostiin. Mieli lepäsi upeissa maisemissa. Ensimmäinen 20km linnuntietä vei 3h20min. Heti seuraavalla rastilla 57 tuli suurin pummi. Tulimme vähän rastin yläpuolelle, mutta korjasimme väärään suuntaan. Aikaa kierrokseen tuhlaantui 10min. Tässä vaiheessa oli mukava saapua jokilaakson, sillä joen ylitykset virkistivät mukavasti paahtavassa kelissä. Onneksi ylitykset onnistuivat kahlaamalla eikä vettä ollut kuin puoleen sääreen. 

Jokinotkosta poimimme kaikki rastit, 40km kohdalle (rasti 47) oli mennyt 8h, eli ei syytä reitin muutoksiin. Taktiikkana oli edelleen suoraan eteneminen ja jatkuva liike. Taukoja ei pidetty ja eväitä syötiin liikkeellä. Kerran sentään täytimme juomareput. Tähän asti myös käytimme vetonarua ylämäissä, eipähän tarvinnut Reijon vahtia pysyikö Anu perässä. Loppumatkasta ei sitten narua enää käytettykkään.

Rastin 85 jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi ja soistuvaksi. Ensimmäinen suo rastin 27 jälkeen oli kuivahko, mutta ennen rastia 70 päästiinkin jo kosteammalle suolle. Täällä myös joen ylitykset olivat haastavampia pehmeän pohjan takia. Lamput laitoimme rastin 70 jälkeen, jotta näimme lukea karttaa. Rasti 50 löytyi pimeässä hyvin, mutta rastille 81 tuli 5min mutka rastiympyrässä, olisi pitänyt lähteä ojaa toiseen suuntaan. Rastille 60 suo oli märkää ja paikoitellen aika hyllyvää. Juuri ennen rastia Reijo otti myös kunnon mutakylvyn.  Rastin jälkeen märkyys jatkui ja avosuo oli raskasta tarpoa. Laitoimme takit päälle heti kun päästiin suolta pois. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut reilu 13h ja matkaa oli taitettu 60km linnuntietä.  

Juomareput täytimme toista kertaa purosta ennen rastia 31, 82:lle reitin ainoa tiepätkä ja sitten alkoikin jo olemaan valoisaa. Laskeskelimme, että reittiin ei tarvitse tehdä muutoksia ennen suunniteltuja oikoja. Reijon akilles alkoi tosin vihoitella yhä enemmän.

Rastin 37 jälkeen ei olisi yhtään huvittanut kahlata jokea ja kahlaamisen jälkeen jouduimmekin laittamaan lämpimämmät paidat tuulitakin alle. Hanskoja oli ikävä. Edelleen etenimme suoraan rastilta rastille eikä taukoja pidelty. Ensimmäinen oikotie rastilta 64 jätettiin käyttämättä ja jatkettiin matkaa suunnitelman mukaan. Väsymys alkoi painaa ja rastille 84 tuli pieni mittavirhe, kuviteltiin että rastiväli oli 2km, mutta se olikin 2.7km. Niinpä sitten haahuilimme jo edeltävällä nenällä noin 5min ennen kuin uskalsimme jatkaa matkaa ylöspäin, yhtään ei nähnyt että mäki vielä nousi.  Rastilta 84 otimme sitten ennalta suunnitellun oikotien rastille 94. Heti rastin jälkeen vaihdoimme vaatetusta, tuulitakit ja kerrasto vaihdettiin alkuperäiseen urheilupaitaan.

Kelin lämmetessä alkoi myös voimat huveta. Liekö ollut vielä edellispäivän helteestä hieman nestehukkaa, eväitä ei muistettu syödä ja vauhti hiipui. Tässä vaiheessa tavoitteena oli vaan päästä pois metsästä matkalle osuvien rastien kautta. Ennalta suunniteltua oikoa kuitenkin hieman pidennettiin, rastien 22-63-78 sijaan päätettiin poimia rastit 22-58-74-78. Rastille 78 mennessä Anu huomasi, että 63 olisi kannattanut myös hakea 58-74 välillä, lisämatkaa ei olisi juurikaan tullut ja aikaa oli vaikka kuinka. No eipä enää siinä vaiheessa kannattanut palata. 

Maalissa olimme (muka) uupuneina ja parhaansa antaneina, olo oli kyllä aavistuksen liian mukava. Mitattu matka linnuntietä 95km ja GPS:n mukaan 109km, aikaa kului 23:09,  pisteitä 2390. Sijoitus XV sarjassa 3., XO 6. ja kaikista joukkueista 40. Onneksi tuo väliin jäänyt 60 pistettä ei vaikuuttanut sijoitukseen omassa sarjassa.

Pohdintaa

Reittisuunnitelmaan oltiin tyytyväisiä. Pummeja tuli yhteensä 20min. Tosin jossiteltavaksi jäi suovierailu, jos se olisi jätetty väliin, olisiko lopussa ollut paremmin energiaa. Polkuja käytettiin matkan aikana vain noin 17km, eli maastossa kuljettiin yli 90km. Suurin ongelma oli viimeisen 8 tunnin energiansaanti. Ei vaan muistettu juoda ja syödä, kun ei oikein maistunut. Varusteet toimivat riittävän hyvin. Anulla rakot kantapäiden ulkosyrjällä ja neljässä varpaassa, Reijolla kantapäässä ja päkiässä, mutta näiden ei annettu hidastaa vauhtia. 

Palautuminen on ollut yllättävän nopeaa. Rakot painuivat pois parissa päivässä, lihaskipu reisissä kesti vain maanantain, mutta voimien palaaminen lihaksiin vie kyllä aikansa. 'Ei enää ikinä 24h kisaan' -lupauskin piti tällä erää vain 3 h kilpailun jälkeen…

- Anu ja Reijo

URSAK 2015 Kisaraportti

Reijo ja Anu kävivät kisaamassa URSAK:n Joensuussa. URSAK on  kesän ainoa pidempi seikkailu-urheilukilpailun Suomessa. Kisassa oli kolme sarjaa: Kunto (28km/3h), Challenge (120km/11h) ja Extreme (215km/20-30h). Me osallistuimme pitkään Extreme sarjaan.

Teksti: Reijo ja Anu

Kuvat: Teemu Saramäki / Saramäki Photoworks

Ennakkotunnelmissa huomasimme olevamme ainoa sekajoukkue miesten sarjalaisten kanssa. Koska rata oli sama kaikille, niin todennäköisesti joutuisimme jossain vaiheessa cut-off:n, mutta tavoitteena oli päästä rataa mahdollisimman pitkälle ilman niitä.

Perjantai-iltana saavuttiin Joensuuhun ja käytiin viemässä maastopyörät Kontiolahden ampumahiihtostadionille. Siitä sitten mentiin Linnunlahden leirintäalueelle huoneistoon yöksi, rytmiä kisaan haettiin seuraamalla Nightwish-konsertin soundcheckiä. Kisapaikalle noustiin aamuvarhaisella ja paikalla oltiin heti klo 6, kun kisakeskus avattiin. Materiaalin saikin samantein ja alkoi nopea reitin suunnittelu ja kamojen välppääminen. Reitti piirrettiin karttoihin, kaikki 13 karttaa muovitettiin ja tarvittavat varusteet jaettiin 4 muuttolaatikkoon. Jonnekin se aika hukkui nopeasti ja huomasimmekin, että ihan kohta pitää lähteä noin 1km:n päähän lähtöpaikalle. Enää voi vain toivoa, että kaikki tarvittavat varusteet oli oikeassa paikassa. Matkalla vielä puhallettiin uimapatjat täyteen.

Prologi 14,5 km

Prologissa oli lajeina juoksu+uinti/patjailu ja loppuun sprinttisuunnistus Joensuun keskustan tuntumassa. Prologi oli sama kaikille sarjoille, joten rasteilla oli ruuhkaa alussa, mutta aika nopeasti porukka venyi jonoksi. Heti toisella rastilla oli pienoista hämminkiä, kun siellä ei ollutkaan leimasinta. Jonkin aikaa sitä haravoitiin ja sitten epävarmuudessa päätettiin vaan lähteä jatkamaan. Olettettiin, että näitä voi olla lisääkin matkan aikana ja näin olikin. Patjailu Pielisjoen yli virkisti, mutta ilman patjaa kylmässä vedessä ei olisi pitkälle päässyt. Sprinttisuunnistukseen lähtiessä meidän sarja erkani muista sarjoista.

Lähdöstä rauhallisesti liikkeelle.

Melonta 17km

Melontaan lähdettiin Pielisjoen rannalta avokanooteilla. Ensimmäisessä melonnassa oli sallittu käyttää myös kajakkimeloja, mutta me olimme ennakkoon päättäneet käyttää melonnassa perinteisiä yksipäisiä kanoottimeloja. Isolla selällä oli hieman isompaa aallokkoa, muutaman kerran aalto loiskahti sisään, mutta ei kuitenkaan erityisen paha keli. Ennen Höytiäisen kanavaan menoa melottiin yhden isomman kaislikon läpi ja seurannan perusteella suurin osa joukkuista valitsi saman ”puskamelonnan”.

Melonnan kolmosrastilla oli yllätystehtävä, jossa kummankin joukkueen jäsenen tuli hypätä kalliolta noin 5m korkeudesta kanavaan. Vesi oli odotetun kylmää, mutta onneksi leimauspaikka oli sen verran kaukana, jotta ehti vähän lämpenemään ennen uudelleen kanoottiin nousua. Tästä sitten läpsyteltiin Rajavillien perässä voimalaitokselle ja loppuun vielä muutaman sadan metrin kanootin kantaminen vaihtopaikalle.

Rullaluistelu + 2x quest 21,5km

Vaihtopaikalla vaihdettiin kulkuvälineet rullaluistimiin ja lähdettiin kohti vanhaa viljasiiloa, jossa oli seuraava yllätystehtävä. Yllätystehtävänä oli nousta ylös viljasiilon katolle, josta toinen tulisi köysilaskeutuen alas ja toinen juoksee raput alas. Tehtävä meni suht ripeästi ja luistelua jatkettiin Kontiolahden ampumahiihtostadionille. AH stadionilla oli ennakkoon arvailtu ampumahiihtoviesti. Kummatkin luistelivat noin 1km reitin ja kävivät ampumassa. Perään sitten mahdolliset sakkokierrokset. Kummallekin tämä oli ensimmäinen kosketus ampumahiihtoon ja siihen nähden meillä meni tämä tehtävä oikein hyvin. Reijo ampui yhden sakon ja Anu kaksi, kuulemma keskimääräistä paremmin.

Tehtävän jälkeen tehtiin hieman pidempi huolto (ruokaa ja juomareppujen täytöt) ennen pitkälle maastopyöräosuudelle siirtymistä. Tässä vaiheessa näimme vielä edellä menneen Rajavillit, mutta tämä jäikin sitten viimeiseksi näköhavainnoksi heistä.

MTB viivasuunnistus 11,5km

AH stadionilta lähdettiin maastopyörillä suorittamaan viivasuunnistusta vanhalle varuskunta-alueelle. Tehtävänä oli löytää kuvien perusteella neljä rakennusta ja käydä leimaamassa niillä. Lisäksi matkalla olisi mahdollisia lisärasteja, joiden lukumäärää ei ollut etukäteen ilmoitettu. Lähdimme rauhallisesti liikkeelle, tähyilimme rakennuksia välillä liiankin kaukaa, kaikki oli kuitenkin ihan viivan tuntumassa. Pieniä risteyksien ohiajoja tuli, mutta muuten tehtävä meni hyvin ja kaikki leimat löytyi matkalta.

MTB 27km + Quest 4,5km

MTB osuus alkoi maantiesiirtymällä Pyytivaaralle, jossa saimme ensimmäiset tuntumat paikallisiin nousuihin. Näitä sitten tulikin matkan varrella reilusti lisää. Pyytivaaralta eteenpäin maastopyöräiltiin pääsääntöisesti Kolinpolkua pitkin. Osuus oli paljolti teknistä polkuajelua merkityillä poluilla, eli suunnistus oli tehty helpoksi. Tosin tekninen polkuajelu mäkisessä maastossa tekikin sitten osuudesta vaativamman ja hitaamman kuin oletimme.

Samaan aikaan oli käynnissä puolustusvoimien WIHURI15 harjoitus samoissa maastoissa. Reijo pääsi tämänkin tuntemaan oikein konkreettisesti ajamalla maamiinaan. Yhdessä risteyksessä pojat olivat miinoittaneet alueen kaivaen miinapoterot valmiiksi ja laittaneet miinat viereen odottamaan. Reijon kääntyessä risteyksestä katse oli pitkälle eteenpäin ja ajoi suoraan yhteen miinapoteroon. Siitä komeat OTB:t ja keräilyt hiekkatiellä ihmetellen mitä ihmettä oli tapahtunut. No onneksi selvittiin pienillä pintanaarmuilla ja pyöräkin kesti rikkoontumatta. Pikkasen pärräten ja nauraen jatkettiin matkaa eteenpäin.

Ensimmäinen cut-off oli laitettu tämän osuuden questin alkuun klo 19. Aika pian Pyytivaaralta lähdön jälkeen aloimme aavistelemaan, jotta emme tule ehtimään tähän. Lopulta myöhästyimme tästä pikkasen alle tunnilla. Quest olisi ollut 4,5 km:n viivasuunnistus luontopolulla Kolvananuurolla. Tämä hieno nähtävyys jäi sitten meiltä näkemättä ja matkaa jatkettiin maastopyörillä.

MTB 15,5km

Kolvananuurolta jatkettiin maastopyöräilyä Patvinpolkua pitkin kohti seuraavaa vaihtoa. Rasti 12 oli viety Iso Suppuravaaran päälle, jonne joutui tunkkaamaan pyörän kanssa ylös ja alas. Tosin maisemat olivat todella hienot vaaran päältä.

Reitti Iso Suppuravaaralle.

Täältä sitten ajeltiin kohti Ahvenisen vaihtoa ja oli aika miettiä strategiaa seuraavalle pitkälle suunnistusosuudelle. Tässä kohtaa oli seuraavat cut-off rajat, klo 22 joutuisi lyhennetylle suunnistusreitille ja klo 24 joutuisi jättämään koko suunnistuksen väliin. Me saavuimme vaihtopaikalle noin klo 21.30.

Suunnistus 8km (22km)

Huolto hoidettiin rauhassa ja liikkeelle lähdettiin tasan klo 22, eli pääsimme lyhyemmälle reitille. Jo ykköselle mennessä havaittiin että maastopohja oli hidasta. Kaksi seuraavaa rastia olikin haastavia, tiheää korpimaastoa ja kunnon korkeuserot. Metsän tiheys pakotti myös laittamaan lamput päälle. Onneksi suurempia pummeja ei tullut, vain rastille CP16 arastelimme mennä tarpeeksi pitkälle.

Reitinvalintaa välillä CP14 – CP16.

Suunnistuksen loppupuolella Reijolla alkoi vanha penikkavaiva vaivaamaan ja Anulla alkoi energiat olemaan vähissä. Vaikka mukana oli evästä niin se ei oikein maistunut. Vaihdossa piti ottaa kunnon suolakurkkutankkaus ja olotila parani nopeasti. Huolto venyi, kun olosuhteet olivat mukavat, suojassa sateelta muuttoautossa.

Huolto mukavasti sateelta suojassa muuttoautossa.

MTB2 53km

MTB osuuden alussa oli pari kunnon tunkkaus pätkää. Muuten reitti kulki pieniä metsäteitä pitkin eikä ollut läheskään niin teknistä kuin ensimmäinen MTB osuus. Kartturilla alkoi myös matka painaa ja CP25:n jälkeen tuli suurin pummi, kun poljettiin toista kilometriä väärää tietä pitkin. Pari seuraavaa rastia käytiin noukkimassa jälleen tunkkaamalla vaarojen päältä. Loppumatka olikin tasaisempaa. Tässä vaiheessa Anu lisäsi vaatetta, kun lämmöt eivät meinanneet pysyä yllä. Vesisade oli kastellut jo osuuden alussa ja pyöräillessä eivät varpaat meinanneet pysyä lämpöisinä. Lisäksi Anu alkoi nukahdella pyörän selässä. Onneksi yksi rasti piti kävellä upottavalta suolta ja tässä varpaat sai lämpenemään. Osuuden loppupuolella todettiin myös tuulen yltyneen ja melonta alkoi mietityttämään, lähinnä Anun palelun takia. 

TA:lle saavuimme hieman ennen klo 7 ja melonnan cut-offiin oli aikaa vielä reilu tunti. Anu otti pikaiset  torkut nurmikolla ja samalla Reijo selvitti vaihtoehtoja, melontaa 26km oletettavasti noin 4h tai cutoff eli MTB noin 23km eli reilu tunti. Mielessä siinsi jo tulevan viikonlopun Jukola ja huokuttelevammaksi vaihtoehdoksi valikoitui pyöräily. Tankkaus ja pienet torkut piristivät nopeasti ja muutaman kilometrin pyöräilyn jälkeen mieleen hiipi ajatus, että olisiko sittenkin pitänyt lähteä melomaan. Maalissa olimme noin 24h ja 194km kisaamisen jälkeen.

Maalissa hymyilytti.

Myöhemmin kuulimme, että miesjoukkueetkin olivat joutuneet tekemään hartiavoimin töitä tuulta vastaan viimeisessä melonnassa ja aikaa kului useimmilla lähes 5h. Siinä vaiheessa pyöräilyn valinta ei harmittanut enää ollenkaan. Reitin vaativuudesta kertoo myös se, että vain 4 joukkuetta kiersi koko radan, 3 joukkuetta kiersi lyhennetyn radan ja jopa 4 joukkuetta keskeytti.

KARSU:lle iso kiitos hienoista ja hyvin organisoiduista kisoista. 

Jälkipelit GPS-seuranta sivulla: http://www.tulospalvelu.fi/gps/20150606ursakkarsuE/

Kisakausi käyntiin 2nd Muddy-XSouth:ssa

Reijon ja Anun kisakausi käynnistettiin Mäntsälän Hirvihaarasta käydyllä 2^nd Muddy-XSouth 4 tunnin pyörärogainingilla. Free Adventuren Seppo on tuonut Muddy-X tapahtuman myös eteläsuomeen ja nyt kisattiin toista kertaa Muddy-XSouth kisan merkeissä. Keli oli mahtava ja maasto oli aikaisin alkaneen kevään takia yllättävän kuiva. Tosin ratamestari oli silti löytänyt pikkasen kuraakin matkalle kisan nimen mukaisesti. Kisaajilla oli kaikilla mukana GPS-lähetin, joten kisaa pystyi seuraamaan reaaliajassa ja jälkipeliä pystyy tekemään kisan jälkeen. 

Kisakartta ja kaikkien jäljet löytyvät täältä: Linkki GPS seurantaan

Reijo teki edellisen Muddy-XS:n perusteella tavoitteellisen suunnitelman kiertää kaikki rastit 4 tunnin aikarajassa. Suunniteltu reitti näkyy alla olevassa kartassa.

Reijon suunnitelma.

Suunnitelmaa lähdettiin toteuttamaan etelän kautta myötäpäivään tarkoituksena jättää loppuun kisakeskuksen lähellä olevat pisteet, jotka sitten noudetaan jos aika antaa myöden. GPS seurannassa monet käyvät jossain vaiheessa bonustehtävän parissa Sepänmäen museolla Hirvihaarassa, jota ei ole merkattu karttaan (aika moni kisaaja valitsi sen ekaksi rastiksi). Ensimmäisen varsinaisen rastin (92) jälkeen Reijo saikin ajella loppumatkan ihan itsekseen, kun muut lähtivät toteuttamaan suunnitelmaansa pääasiassa vastapäivään kiertäen. Reijon suunnitelma toimi hyvin, koska pari rastia (71 ja 91) oli helpompi ottaa myötäpäivään kuin vastapäivään. Tosin suunnitelmassa tuli paljon pistoja rasteille, eli edestakaista ajamista tuli yllättävän paljon. Reitille tuli vain yksi noin 3 minuutin harhaanajo ja yksi noin 4 minuutin keskustelutauko yksityistien omistajan kanssa saako siinä ajaa polkupyörällä vai ei. Nämä kun olisi saanut pois, niin lopussa olisi ehtinyt vielä noukkimaan ainoan väliin jääneen 2 pisteen rastin (21). Kalusto ja kuski toimi hyvin kokomatkan ja lopussa aikaa oli kulunut 3:51h ja kilometrejä kertyi noin 71. Joka tapauksessa suunnitelman toteutus riitti voittoon miesten sarjassa.

Anu piirteli kartalle lähes saman suunnitelman, tarkoituksena oli jättää pois rastit (34) ja (82) kartan kaakkoiskulmasta. Muuten suunnitelman toteutus menikin hyvin, mutta rastilla (91) tuli 10 minuutin pummi väärän polun takia. Rastin (72) jälkeen vielä riskillä hakemaan rastia (37) Mäntsälän keskustasta, mutta pienen pyörätien tulkitseminen pihatieksi realisoi riskin ja kierrokselta oli palattava ilman pisteitä. Jos pummiin hukattu 10min olisi ollut vielä käytettävissä, olisi sekä (36) että (37) eli 13 pistettä ollut poimittavissa. Matkaa kertyi noin 59km ja aikaa kului 3:55h.

2nd Muddy-XSouth tulokset.

Kevätkauden suunnitelmat

Kevätkauden kisakalenteri on täyttynyt mukavasti. Reijon ja Anun kalenteri on lähes täyteen buukattu Jukolaan asti ja JanneS:n ja Juhan rogaining-kalenteri keväälle on myös lyöty lukkoon.

Seuraavana vuorossa on Salpausrogaining 2.5. Kalkkisissa, jossa on  tarjolla 12 tunnin juoksurogaining. Tämän on tarkoitus toimia treeninä elokuun 24-tunnin rogaining maailmanmesturuuskisoihin Saariselällä. Saariselälle onkin sitten lähdössä kaksi Lupus Extremen joukkuetta: Reijo ja Anu sekä JanneS ja Juha.

Salpausrogainingin jälkeen Reijo ja Anu kisaavat Lohjalla 9.5. multisportin parissa Spring Adventuressa. Täällä saadaan meloa, juosta ja pyöräillä tehden yllätystehtäviä lajien välissä.

Toukokuun puolessa välissä (16.5.) onkin sitten vuorossa rogainingin SM-kilpailut Jyväskylässä. Retkirogaining järjestetään tänä vuonna jo toukokuussa tulevien elokuun MM-kisojen takia. Tänne lähtee JanneS ja Juha hakemaan tuntumaa MM-kisoja varten. Reijo on mukana 8 tunnin MTB-sarjassa Jari Kaajan kanssa.

Toukokuun lopussa koitetaan pikkasen keventää kisasuorituksia kesäkuun alun pidempään seikkailu-urheilukisaan. Reijo ja Anu ovat lähdössä mukaan 6.6. Joensuussa järjestettävän URSAK:n Extreme-sarjaan, jonka kesto on arvioitu 22-30 tunnin mittaiseksi. Kisa on non-stop periaatteella käytävä parikisa, jossa suunnistetaan reittikirjan mukaisesti. Lajeina on kanoottimelontaa, juoksua, rullaluistelua ja maastopyöräilyä Joensuun lähiympäristön hienoissa maastoissa.

URSAK:n jälkeen onkin sitten vuorossa perinteinen Jukola, jossa varmasti tavataan monia tuttuja.

-Reijo ja Anu

Vaarojen maraton kruunasi BUFF® Trail Tour Finlandin

Suomen polkujuoksujen monumentti Vaarojen maraton keräsi viikonlopuksi Kolille ison osan suomalaisista polkujuoksun harrastajista. Kilpailu toimi päänäyttämönä BUFF® Trail Tour Finlandin viimeiselle osakilpailulle, josta tarjolla oli tuplapisteet. 43 km kisassa toiseksi juossut JanneH voitti kokonaiskilpailun niukasti ennen loppukesästä huikeita juoksuja tehnyttä Henri Ansiota, kun taas naisten puolella Maija Oravamäki kolasi näytöstyyliin neljä kilpailua ja vei kokonaiskisan maksimipisteillä.

 

Teksti: JanneH

 

Kauden alla asetin vuoden päätavoitteeksi Vaarojen maratonin 86 km matkan, joka ainakin omasta mielestäni on suomalaisen polkujuoksun (ja varsinkin polku-ultrailun) ykköskisa. Viime vuoden kakkossija jätti sopivasti hampaankoloon, vaikka juoksu muuten olikin erittäin onnistunut ja varmasti sen hetkisellä kuntotasolla maksimisuoritus.

 

Kesän läpi selvisin terveenä ja vammoitta, ja syyskuussa olin mielestäni parhaassa juoksukunnossa ikinä. Palauduin harjoituksista nopeasti ja pystyin juoksemaan päivittäin ilman, että jaloissa tuntui raskaalta. Ihan mahtava fiilis, joka auttoi kaikessa muussakin. Nummelan Aki oli laatinut etukäteen ajatellen todella kovalta näyttävän treenijakson 10-20 päivää ennen Vaaroja ja odotin sen kimppuun pääsemistä. Siitä kun selviäisin, olisin varmasti kovassa tikissä kisapäivänä.

 

Näihin maisemiin paluuta oli odotettu

 

Tästä kovasta jaksosta ehdin tehdä lopulta vain yhden treenin, 15 km reippaan aamulenkin Järvisen Mikon kanssa, ennen kuin iski flunssa. Aluksi näytti, että huilia tulee pari päivää, mutta lopulta tuli liki pari viikkoa. Viimeinen viilaus juoksukuntoon jäi tekemättä ja ennen kaikkea se huippufiilis katosi. Henkisesti kolaus oli kova ja noin viikko ennen kisaa alkoi kypsyä päätös jättää 86 km juoksematta ja kisata sen sijaan 43 km, jossa sijoitus kolmen joukkoon tarkoittaisi BUFF® Trail Tour Finlandin voittoa, vaikka Ansion Henri Vaaroilla kirkkaimman mitalin ottaisikin.

 

Matkanvaihdoksen suhteen olin pitkään vaitonainen ja oikeastaan vasta perjantai-iltana kerroin siitä muille. Luopuminen oli erittäin vaikeaa, mutta ilman 100 % iskukykyä en pitkälle matkalle halunnut lähteä. Jälkikäteen voi tosin todeta, että Lepistön Antin käsittämättömään vauhtiin ei olisi missään kunnossa ollut mitään asiaa ja kohtalona olisi ollut taistella himmeämmistä mitaleista.

 

Kisa itsessään lähti liikkeelle hyvin epävarman tuntuisesti. Tarkoitus oli aloittaa maltilla, mutta sykkeet olivat noin 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Ansion Henri karkasi alussa ja ajattelin monen aloittavan ylikovaa. Yllätykseksi porukka aloitti järkevästi tai sitten juoksin vain itse liian innokkaasti. Ainoastaan Ronkaisen Tomi lähti suurin piirtein samaa vauhtia ja pitkä matka mentiin yhdessä. Noin 12 km kohdalla kaaduin pahantuntuisesti alamäessä, mutta adrenaliinit nousivat ja sen jälkeen juoksu alkoikin kulkea paremmin.

 

Ilmeistä voi aistia määrätietoa ja keskittyneisyyttä. Kuva: Aapo Laiho

 

Tiesin 86 km kärjen startanneen kovaa ja olin lievästi huolissani heidän vauhdistaan, sillä 86 km kisan väliaika huomioitiin myös Tourin pisteiden laskuun. Tomi jäi Ryläksen alkupuolella ja yritin painaa tekniset pätkät vähän kovemmalla kaasulla. Kisan viimeisten kilometrien nousuihin saakka tossu kulki melko hyvin, mutta mäkien kiipeäminen ei ollut helppoa. Auvisen Mikko ajeli välillä tiepätkillä autolla vieressä kannustaen ja viimeiseen nousuun ehti jo lastenvaunujen kanssa. Vaikka reisissä tuntui pahalta, tietyllä tapaa fiilis oli hieno, kun tiesin vauhdin riittävän Tourin voittoon. Helpolla se ei tullut ja niin kisaan kuin kesäänkin mahtui monenlaisia tunteita.

 

Vaarojen maratonista upeiden maisemien lisäksi ainutlaatuisen kisan Suomessa tekee tunnelma. Vaikka polkujuoksukisoissa henki muutenkin on hyvä, on Vaarojen illassa silti jotain erilaista. Ultrasarjalaisia tulee maaliin tasaiseen tahtiin ja porukka käy vastaanottamassa tuttuja. Kaikki huipentuu viimeisten kilpailijoiden ylittäessä maaliviivan klo 23 aikoihin ulkotulilla koristeltua maalisuoraa pitkin jokaisen hotellilla olijan kannustaessa. Parasta koskaan ikinä missään suomalaisessa kuntourheilutapahtumassa.

 

Viimeinen mäki vie helposti viimeisetkin voimat. Kuva: Aapo Laiho

 

Viimeisen osakilpailun myötä piti vielä lunastaa alkuvuodesta tehty lupaus lahjoittaa euro jokaista Tourin loppupistettä kohden Uusi Lastensairaala 2017 -projektille. Sain haastettua mukaan myös muutaman kanssakilpailijan, joten kiitos ainakin Miia Kahila, Anniina Erkkilä, Matias Pusa ja Timo Taipalus. Tässä on hyvä perinne.

 

Kausi on tältä erää paketissa ja on aika viettää ylimenokautta palautuen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen jälkeen katseet suunnataan ensi kesään, johon on onneksi aikaa valmistautua taas huolella. Tavoite on luonnollisesti sama kuin jokaisena aikaisempanakin vuonna: olla kesällä taas paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin.

 

Kisavideo

Syke- ja gps-tietoa Ambitin mittaamana

BUFF® Trail Tour Finland lopputulokset 

Lupus Extreme mukana X-kaadossa

Lupus Extreme oli ensimmäistä kertaa naisten sarjassa Multisport-cupin kilpailussa. Kauden päättävässä X-kaadossa kisattiin joukkueella Anu Roininen ja Jenni Vapaaoksa.

Kuvat: Liisa Paakkanen

Teksti: Jenni Vapaaoksa

Ehdin jo jonkin aikaa etsiä varaparia kisaan kunnes huomasin Lupus Extremen Roinisten puuttuvan lähtölistalta. Sainkin aika helpolla houkuteltua Anun pariksi. Vaikka naisten sarjasta ei kummallakaan ollut kokemusta, niin ajattelin, että voimme siinä ihan pärjätä.

Kilpailukeskus oli Leppävaaran urheilukentällä, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kotoani, joten kotipaikkaetua oli. Tästä oli myös haittaa. Totesimme, että tavallisesti kulkemani reitit eivät olleetkaan nopeita tai edes lyhyitä.  Kisassa oli jaettu kahdet kartat, joten saimme molemmat suunnistaa. Anu suunnisti kokoajan varmasti. Itse olisi jättänyt vahingossa rasteja väliin, kun pyörällä liikuin vain viivaa pitkin. Talin frisbeegolf-kentällä suoritettiin yllättävän haastava tehtävä, joka tuntui menevän surkeasti. Kisan jälkeen muiden kanssa juteltuamme todettiin, että melko hyvinhän sen meni. Itselle tehtävä ei auennut ja olin siellä pelkkänä valona, kun Anu hoiti suunnistuksen oikeille koreille.

Kisan kulku kuvatekstein:

Startti klo 5:00 aamulla. Ensimmäinen tehtävä oli leimata kolme rastia, joiden vihjeet olivat kiinnitetty urheilukentän laidalla olevaan aitaan. Vihjekarttoja joutui jonkin aikaa tuijottamaan ennen kuin rastien sijainnit selvisi. Ja kilpailujohtaja huusi vieressä, että mikä maksaa. 

Muutaman pyöräilyrastin ja frisbeegolf-radan kautta tultiin Munkkiniemeen kick-bike osuudelle ensimmäisinä. Ainakin kolme naisjoukkuetta oli tässä vaiheessa ihan kannoilla.

Juoksimme ohjeiden mukaan Munkkiniemestä Seurasaareen, koska melonta oli peruttu kovan tuulen takia. Saimme erikoisen näköisen Seurasaaren kartan käsiin. Pientä haparointia oli ensimmäiselle rastille numero 31, mutta loput löytyivät melko hyvin.

Juosten ja pyöräillen siirryimme Malminkartanon mäkeen, jossa piti kantaa painoreppua, tarkemmin telamiinaa portaita kolme kertaa ylös ja hiekkatietä alas. Kirosanojen ja muun jupinan määrästä olisi voinut luulla, ettei tykätty hommasta, mutta tykättiin kuitenkin. Jopa niin paljon, että päätettiin kantaa pyörätkin ylös. 

Pyöräilyn ja lyhyen suunnistuspyrähdyksen kautta tulimme voittajina maaliin, noin neljän tunnin ja 44 kilometrin urbaanin seikkailun jälkeen.

Sekasarjassa olisi kyllä joutunut aika paljon tiukempaan kisaan. Siellä oli tasaista kärkijoukkueiden kesken. Voittajaksi selvisi Hiiltomiesten sekajoukkue. Tällä kerralla oli naisvoittaja myös miestensarjassa Neonsport joukkueella Ville Mäkelä ja Pauliina Pohja. Mahtavaa!  

Isot kiitokset kisajärjestäjille.

Tor Des Geants, Jättiläisten polku

Teksti: JussiK, 

Kuvat: JussiK, Juha Jumisko

Jussi Kallioniemi osallistui Juha Jumiskon kanssa  maailman rankimmaksi tituleerattuun vuoriultraan, Tor des Geantsiin. Reitti kiertää Aostan laaksoa seuraillen Alta Via 1 ja 2 polkuja. Kisalla on pituutta 332,6km ja vertikaalia tulee 24km. Kisassa on järjestäjien huolto n. 10-15km välein ja n. 50km välein on Life base, jonne tulee itse pakattu drop bagi. Jussi ja juha päätyivät sijoille 34 ja 35 hieman alle sadan tunnin ajalla. Nyt on sitten neljä suomalaista läpäissyt tämän kisan, meidän lisäksi Janne Marin 3krt ja Mika Penttilä kerran. Kisan nettisivut ovat tordesgeants.it

Ennakkotunnelmat

Ennakkoon en kovin suuria odotuksia kisalle laittanut. Olihan itsellä varsin huono treenikausi takana. Oikea nilkka ja sen vaikutuksesta selkä oli ollut kipeänä käytännössä koko vuoden. Ilmeisesti nilkka oli mennyt lukkoon edellisvuoden UTMB:llä ja se tajuttiin vasta kesän korvilla. Tästä syystä ennen Torria kertyi itselle juoksukilometrejä vaivaiset 736. Mutta mitään stressiä kisasta ei onneksi tarvinnut ottaa, koska se oli yksilökisa ja milloin vain sai keskeyttää. Onneksi seurana oli paljon pitkiä kisoja tehnyt Juha Jumisko.

tankkausateria

 

 

repun sisältö ja juoksuvaatteet

hotellilla valmiina lähtöön

Courmayeur-Valgrisenche, 48,6km, 9h36, unta 0h, Life base 31min

Lämpimässä säässä startattiin Courmayeurin keskustasta sunnuntaina 7.9.2014 klo 10. Huomattavasti TDS:ää rauhallisemmalla vauhdilla juostiin alamäkeen Dolonnen puolelle. Heti alkoi ylämäki singleträkkinä ja jos olisi halunnut olla voittajavauhdissa olisi pitänyt jo tässä vaiheessa olla hieman ylempänä. Meille rauhallinen alkuvauhti sopi. Tai ei se kyllä liian rauhallista ollut, kun mun syke oli siinä PK-kynnyksen hujakoilla. Selkeesti kuitenkin hitaampi alotus kuin TDS:llä ja UTMB:llä. Nousussa oli suuren kisan tuntua, kun väkeä oli runsaasti reitin varrella ja helikopteri seurasi kisaajia. Nousu oli helppoa polkua, jonka jyrkkyys vaihteli pitkin rinnettä. Muutamia sippasi jo tässä vauhdissa, mutta pääosin porukat tuntuivat menevän itselleen sopivaa vauhtia. Col D’Arp (2571m) saavutettiin pikkusen vajaan kahden tunnin kohdalla. Noin 15min/km keskivauhdilla tultiin mäki ylös ja keskisyke oli 152.

Tässä vielä hymyilyttää

Ekaa mäkeä ylös, kiltisti jonossa

Nyt jo lähellä Col d'Arpia

Eka lasku, Youllazin laakso

 Lasku La Thuileen (1458m) oli tuttua baanaa TDS:ltä. Joko sitä on vuosien saatossa oppinut jotain alamäkijuoksusta tai sitten TDGn aurinkoinen keli teki alamäestä huomattavasti loivemman kuin miltä sen tuntui sateisella TDS:llä. Rauhassa kuitenkin Juhan kanssa tultiin nurmikkorinnettä alas etureisiä säästellen. Osa meni kovempaa, mutta suurin osa tyytyi vielä hitaampaan vauhtiin. Puolessa välissä laskua oli eka huolto. Pikaisesti pullot täytin ja muuta en ehtinyt, kun Juha jo kiireisenä miehenä odotteli jatkoon (kovat pullot on paljon nopeempi täyttää kuin pehmeet). Aattelin, että hätänen kisa tulee, jos ei huolloissa kerkii mitään syömään tai juomaan.  La Thuilessa meinas vauhti taas karata käsistä ja sykkeet pompsahtaa taivaisiin, mutta otettiin onneks muutama napsu pois. La Thuilessa oli toinen huolto. Tällä kertaa ehti jotain pientä syömäänkin, mutta kauaa ei täälläkään notkuttu.

Matka jatkui joenuomaa seuraillen etelään päin. Reitti jyrkkeni ja muuttui teknisemmäksi kivipoluksi. Tämä olisi märkänä saattanut olla niljakaskin, mutta kuivana ihan ok. Ryhmä ympärillä pieneni ja homma kävi enempi yksinäiseksi puurtamiseksi, tai olihan meitä kuitenkin kaksi. Isompi ryhmä eteni meitä nopeampaa ja me jättäydyimme hieman hitaampaan kyytiin. Matkalla oli Deffeyksen rifugio, jolla pysähdyttiin juomaan kokikset ja täyttämään pullot. Taisipa siinä jotain evästäkin mennä. Majalta oli vielä pieni nousu Passo Altolle (2857m), päivän toinen colli. Aikaa oli palanut 5h46 ja itse nousuun n. 2h15. Lasku Passo Altolta oli kivilouhikkoa. Nyt oli kuitenkin kivet käännelty portaiksi (toisin kuin kisan alkuvuosina). Siinä pystyi juoksun tyyppistä etenemistä harrastamaan suht tuoreilla jaloilla. Vajaat kolme varttia lasketeltiin Promoudin huoltoon (2017m).  Nyt ei muistu huollosta mitään, joten kaipa sitä jatkettiin heti matkaa. Crosatien (2829m) nousu oli jyrkkä mutta hyväkulkuinen. Nousuun käytettiin vain reilu tunti ja alas loivahkoa laskua. Crosatien laskussa oli viime vuonna kuollut se kiinalainen juoksija. Muistomerkki oli pystytetty sinne. Paikkana ei ollut mikään paha, mutta jos kompastuu niin aina voi sattua pahasti. Plavanalissa oli  pikahuolto, kun ei ollut enää pitkä matka Valgrisenchen life baseen. Reipasta juoksukävelyä pääosin loivaan nousuun meni reitti huoltoon.

Rifugio Deffeys

Valgrisenche-Cogne, 53,5km, 12h38, unta 0h, Life base 1h16

Valgrisenche (1662m) oli kisan ensimmäinen life base. Valgrisenchen life base oli sokkeloisessa rakennuksessa. Säännöt olivat tiukat. Vaatteiden vaihto yläkerrassa ja ruokailu alakerrassa. Ei kai siinä auttanut kuin mennä yläkertaan rasvaamaan jalkoja. Ja vasta sitten syömään. Viidenneksi tullut japanilainen Masahiro Ono oli vielä täällä syömässä. Miehellä oli tappavan tehokas loppuosa. Sen verran pitkään myöhemminkin näimme herraa. Kisassa kuvittelimme hänen kärsivän jostain ongelmista, mutta taisi vaan olla fiksulla vauhdinjaolla liikkeellä. Puolisen tuntia vietettiin aikaa Valgrisenchessä. Lamput laitettiin päähän, kun pois lähdettiin. Heti alkoi metsäinen nousu kohti Col Fenetreä. Puolimatkassa käytiin pikaisella teellä Chalet de l’Epeellä. Loppuun asti loivana nousuna meni koko nousu ja collikin loppukin tuli hieman yllättäen. 2h15 meni ylämäkeen aikaa ja sykekeskiarvo oli jo tippunut illan myötä 135:een. Keskivauhti 14:32min/km. Kuten sanottua mäki ei ollut erityisen jyrkkä. Lasku olikin sitten jyrkkä. Olis ollu kiva nähdä mestat valosassa. Sen verran jännältä paikka näytti täyden kuun valossa. Alas Rhemes Notre Dameen tultiinkin sitten 48min ja 10:58min/km vauhdilla. Huoltopaikkaa en muista, mutta eiköhän sielläkin jotain syöty.

Saman tien alkoi uusi nousu kohti Col d’Entreloria (3002m). Taisin nukkua ylämäessä, kun en juuri muista mäkeä. Lopussa oli vähän teknisempää ja saavutettiin joku pikku porukka. Vimonen niistä kisailijoista huoju sen verran pahannäköisesti, että jätettiin pientä hajurakoa, kun noustiin muutamat metalliportaat ihan huipulla. Ei haluttu kaveria syliin. Sen verran otti meilläkin voimille, että pidettiin pikku huilitauko collilla. Vaikka olikin aivan tyyni, ei ihan hirveä kauan viittinyt istuskellä keskellä yötä 3002 metrissä t-paidassa (irtohihat) ja shortseissa. Taisi olla kuitenkin lämpötila aika lähellä nollaa. Nousuun meni 2h ja keskivauhti 21:50min/km. Lasku olikin sitten edellistä loivempi ja pidempi. Mitään ihmeellistä en kyllä muista siitäkään. 1h39 ja 9:38min/km.

Eaux Roussesissa (1654m) olikin telttahuolto. Ruokahalu oli yön myötä heikentynyt. Väkisin yritin jotain keittoa syödä, kun tiedossa oli kisan pisin nousu korkeimmalle huipulle, Col Losonille (3296m). Ei mennyt tämä pitstoppi ihan oppikirjan mukaan. Kaikki syöty tuli laatattua huoltoteltan pihalle. Siinä lähdettiin kevyenä kohti huippua. Väsy alko jo painaa ja nousu oli puuduttavan loiva ja samalla hyyviin piiitkäää. Muutama kaveri meni kevyellä jalalla ohi, mutta mentiin mekin yhdestä ohi (jee). Tästä tulikin sitten itelle kisan raskain colli. Taukoja pidettiin muutamia nousun aikana. Loppunousu on sitten vielä hyvin jyrkkä. Ei meinannut voima riittää nousta loppuun asti. Toki yöllä ja väsymyksellä oli oma osuutensa, mutta kyllä energianpuute siitä via dolorosan teki. Lopulta vähän seiskan jälkeen huippu saavutettiin. Juha olis saavuttanut sen jo paljon aiemmin, mutta odotteli kiltisti vielä mua. Tässä nousussa muuten nähtiin kisan paceri toimintaa ”parhaimmillaan”. Joku paikallinen (jälkikäteen huomattu, yleensäkin yli yhden pacerin kisaajat olivat paikallisia) nainen tuli kahden pacerin kanssa. Toinen paceri tarjosi juomia pitkin mäkeä eli omia juomia ei tarvinnut kantaa lainkaan. No sinällään ei tuo meitä hirveästi haitannut ja saavutettu etukaan ei vissiin hirveä ollut, kun nainen lopulta maaliin saapui ajalla 127,5h ja sijalla 200. Col Losonin lasku on yhtä pitkä kuin nousukin, mutta siellä on onneksi puolimatkassa rifugio Vittoria Sella –huolto (2585m). Sen verran oli aamuaurinko jo virkistänyt menoa, ettei hirveän kauan viihdytty huollossa, vaan jatkettiin alas Cognen huoltoon. Loppulaskussa oli pätkä inhottavaa leikkeistä kalliota. Siinä nilkat oli kovilla ja muutenkin eteneminen oli vaikeaa.  Lopussa oli parisen kilsaa tasasta tietä ennen huoltoa. Nousu Losonille vei 3h40 ja 16:50min/km ja lasku taukoineen 2h10 ja 10:50min/km oli vauhti. Kuuden collin alkurypäs oli nyt suoritettu.

Col Losonin nousussa väsyttää

Viimeiset metrit ennen Col Losonia +3299m

Cogne-Donnas, 46,6km, 8h31, unta 2h, Life base 2h39

Cognessa (1531m) oli kisan toinen life base. Matkaa oli edetty nyt 102km ja aikaa palanut 22h45min. Cognessa oli ruokana pasta pomodore. Olipas harvinaisen pahaa. Juhan esimerkkiä noudattaen pakko se oli syödä. Eikä muuten tullut ylös. Muuten normaalit rutiinit, jalkojen hoito ja sukkien vaihto. Amerikan tähti, Joe Grant, oli vielä huollossa eikä näyttänyt pitävän mitään kiirettä. Haastatteluja kerkis kameralle antaa (niin kerkis Juhakin). Ilmeisesti jotain ongelmia oli (Grantilla, ei Juhalla). Mutta matka hällä jatkui hieman ennen meitä. Cognesta matka jatkuu tietä pitkin. Pikkusen taidettiin Juhan kanssa juosta ja saatiinkin Grantti kiinni. Siihen sitten jäätiin jutustelemaan herran kanssa. Oikein symppis kaveri. Oli oikeasti kiinnostunut meidänkin tekemisistä ja kertoili Juhalle Ameriikan kisoista (Hardrock taitaa olla Juhan seuraava kisa, off the record tietona). Reitin alkaessa nousta kohti Grant sanoi meille heihei ja jatkoi kovemmalla vauhdilla ylös. Nousun alkuvaiheilla oli myös surullisen (?) kuuluisa pikkuhuolto, Goilles, jonka leimaamatta jättämiseen keskeytyi naisten kärjen, Francesca Canepan, kisa. Itsellä alkoi vasemman jalan jalkaterän ongelmat Cognen aikoihin. Tai kaipa ne olivat alkaneet jo aiemmin, mutta niitä ei oltu noteerattu.  Nousussa vasen jalkapöytä kipeytyi niin pahasti, että astuminen sattui paljon. Löystin nauhoja jonkin verran ja se hetkellisesti auttoikin. Sanoin jo Juhalle, että menee omaa vauhtia, kun omani hiipuu. Buranalla ja nauhojen löysennyksellä sain kuitenkin kivun sen verran katoamaan, että mentiin Juhan kanssa edelleen yhtä matkaa. Rifugio Sognolla (2534m) pikastoppi. Sää oli edelleen aurinkoinen ja lämmin. Sognolta oli lyhyt kipuaminen Col Fenetre de Champorcherille (2827m). Collilla oli taas väkeä jonkin verran hurraamassa ja oli sinne joku tullu fillarillakin (Sognon puolelta polku on ajettavissa). Lasku oli taas kivutonta jalalle. Reitti oli pitkään hiekka/kivitietä. Huolto oli Rifugio Dondenassa (2151m).

Kenkien nauhotukset Dondenasta eteenpäin

Pikkupojat juoksi perässä nimmareita haluten. Olo oli kuin isollakin tähdellä. Edellisen kerran multa onkin pyydetty nimmaria 90-luvulla  erään sulkispelaajan ylioppilasjuhlissa. Ei siis ihan joka päivästä herkkua. Jugurtti oli uutena ruokavaihtoehtona huollossa. Niitä menikin pari purkkia. Muuten jatkettiin kokislinjalla. Mulla jalkaterän ongelmat alkoivat toden teolla Dondenan jälkeen. Alamäki jatkui ja vasemmalla jalalla ei kärsinyt astua lainkaan. Sanoinkin Juhalla, että mee vaan, mä yritän selvityä Donnasiin ja ihmetellä sieltä miten jatketaan. Otin kengän kokonaan pois ja tutkin jalkaa. Mitään vauriota ei ulkoisesti näkynyt. Otin pari buranaa. Soitin Marinille neuvoa-antavan puhelun ja katselin kuinka juoksijoita paineli alamäkeen mun ohi (mm.  japanilainen Ono, tuleva vitonen). Sain puheluista (Marinille ja aiemmin Jennille) ajateltavaa. Marin:” Ootko nyt varmasti kokeillu jo kaikkea korjaavaa toimea mm. jalan sitomista” No en ollu. Jenni:” Mietipä sitä, että joudut varmasti tulemaan uudestaan Torriin, jos nyt sen  keskeytät. Haluatko sitä?” No en halua. Siinä hetken mietittyäni laitoin kengän kiinni, mutta jätin kaksi ylintä reikää nauhoittamatta ja lähdin köpöttelemään alaspäin.  

Siitä oli vajaa 30km Donnasiin ja alamäkeä vaan (luulin). Jalka alkoi taas toimimaan uudelleen nauhoituksen ja buranan ansiosta. Tässä kohtaa tulikin mieleen, että Juhalla oli buranaa paljon ja mulla vain vähän. Oli siis pakko ottaa Juha kiinni ennen kuin hän karkaa Donnasista eteenpäin. Jalka oli kuin uusi ja lensin hullunlaillla pusikkoisia pikku polkuja alas kohti Chardonnayta (1450m). En ajatellut seurauksia, juoksin vain hulluna. Chardonnayssa pikastoppi ja kulaus kokista naamaan ja Juhan perään. Reitti meni oudosti pikkukylien läpi ja aivan talojen pihojen läpi. Hyvä ettei keittiön ovesta paukattu sisään. Mutta reittimerkkejä oli, joten oikealla reitillä olin. Aika pian sain sitten Juhankin kiinni, huomattavasti ennen Donnasin (330m) life basea. Ja yhdessä jatkettiin taas. Oli siinä yksi huoltokin Pontboset. Onneksi täytin pullot, vaikka ajattelin tämän huollon olevan turha, kun Donnas on nurkan takana. Kuinka väärässä olinkaan. Matka Donnasiin ei ollut pitkä, mutta mäkeä riitti. Korkokäyrässä näkyvä pikku ”nypytys” olikin isoja nousuja ja laskuja perä perään metsän siimeksessä. Paljon oli kiviportaita ylös alas. Ohitettiin yksi kilpailija ja kaksi paceria. Tästä kilpailijasta tulikin meille usein nähty numero 32, Bardin oma tähti Ugo Perucca (Bard oli kylä jota olimme juuri ohittamassa).  Metsässä olikin paljon kannustajia ja jälkeenpäin selvisi, että kaikki olivat katsomassa ja kannustamassa kylän omaa poikaa. Lopulta nypytys loppui ja päästiin alas Bardiin. Bardissa vielä odotettiin tasoristeyksessä puomien takana kiltisti, kun juna paineli ohi. Tiesiirtymä ohi Bardin hienon linnan juostiin Donnasiin.

 Junan odotusta tasoristeyksessä

Donnas- Gressoney, 51,6km, 16h30, unta 1h, Life base 39min

Donnasiin saavuttiin 18:32. Matkaa oli tehty 148,7km ja aikaa kulunut32h32. Tehtiin normaalit huollot, syötiin ja minä kävin lääkintähenkilökunnan juttusilla jalasta. Sain jäitä siihen ja Buranaakin tarjottiin. Vika jalassa oli ollut hermon puristuminen ja siitä aiheutui suunnaton tuska. Puristuksen häviäminen hävitti oitis myös kivun. Oli kuulemma käynyt vastaavanlainen toinenkin potilas vastaanotolla. Pienestä oli kiinni minunkin keskeytys. Meillä oli nukkumisongelma. Ei ois haluttu jäädä Donnasiin nukkumaan, mutta seuraavaan mahdolliseen paikkaan (Rifugio Coda) oli arviolta vähintään viiden tunnin matka. Jäätiin Donnasiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Jälkikäteen kuultuna myös Sassassa olisi saanut nukkua. Tämä olisi ollu parin tunnin matkan päässä Donnasissa ja olis ollu sopiva meille. Tämä kuultiin vasta seuraavana päivänä. Nämä asiat ois kiva ollut tietää etukäteen (Marinikaan ei ollut varma, konsultoitiin kyllä. Yleensäkin Marin oli parempi tietolähde kuin järjestäjät). Tunti kieriskeltiin kuumassa ja ehkä tunti nukuttiin Donnasissa.

Puoli yhdentoista maissa jatkettiin matkaa.  Etukäteen oli tiedossa, että Donnas-Gressoney väli olisi rankin life base väli. Reitti jatkui Donnas+lähialueet saitsarina. Ensin mentiin ylösalas Donnasin kiviportaita. Sitten käytiin jonkin hienon linnan pihalla ja epävirallisessa huollossa Pont Saint Martinissa soitti orkesteri ja ulkotulia oli sytytetty reitin varrelle. Lisää kiviportaita ja epämääräisiä nousuja ja laskuja Perlozin huoltoon (663m) asti. Sää oli vaihtunut ja ympärillä salamoi ja ukkosti, mutta vettä ei satanut. Perlozista alkoi varsinainen nousu kohti Sassaa (1305m) ja Rifugio Codaa (2224m). Alku oli tietä kunnes alkoi Stairway to Hell tai niin ainakin itsestä tuntui, loputtomat portaat kohti Sassan huoltoa. Pisimmät portaat ikinä.  Vähän ennen Sassaa alkoi vielä satamaan. Sadetakki piti kaivaa ensi kerran repusta. Juhalla alkoi olla enempi menohaluja. Itsellä oli ruokahaluttomuutta ja ylämäissä piti vasenta jalkaakin varoa, ettei uudelleen kipeydy. Sassassa pikkubreikki ja jatkettiin pian matkaa. Teetä ja keksejä taisin syödä. Taisin laittaa sadehousutkin jalkaan. Jyrkkä nurmikkorinnettä jatkettiin ylöspäin. Polku muuttui kivisemmäksi ja teknisemmäksi ja lopulta päästiin harjanteelle. Olis varmaan ollut hieno näköala, mutta nyt vaan oli pimee, satoi ja tuuli. Coda loisti kauas pimeessäkin. Codalla taas muonatäydennystä ja alamäkeen matkaan. Sadekin tais loppua.

Molempia alkoi matkanteko väsyttää ja päätettiin ottaa tunnin tirsat Lago Vargnolla (1686m) ennen auringon nousua. Nyt sai jo ihan nukuttua. Taidettiin olla ainoot nukkujat siellä. Edessä oli hienoo nypytyspätkää ylävuoristossa. Teknistä polkua kohti Col Marmontanaa (2343m). Ja collilta teknistä polkua alas. Kulku oli molemmilla hyvää.  Alhaalla oli pikku huolto, josta löytyi top3 päässyttä ruokaa, ihan ehtaa pelkällä suolalla maustettua naudanpaistia. Sitä tulikin vedettyä useampi slaissi kokiksen kera. Seuraavalta pikku nyppylältä (Grena de Ley, 2311m) Juha lähti omaa vauhtia alas. Minä jäin selkeesti tässä teknisessä alamäessä.  Seuraavassa huollossa Colle della Vecchialla Juha huikkas vaan, että nähdään viimestään Gressoneyssa. Juhalla oli mono syönnillä, muttei itelläkään huono olo ollut. Pikahuollon jälkeen taas Juhan perään kohti Nieliä. Tämän pitkän laskun otin ihan rauhassa. Alku oli teknisempää ja loppu normaalia metsäpolkua. Nielissä sain Grantilta kannustusta, että kaverini (Juha siis) läks just. Juha oli ohittanut Amerikan tähden ja pari muuta kisaajaa pikahuollolla. Minä sen sijaan jäin syömään rauhassa pastaa. Reipasta rytmiryhmää oli Nielin huollossa.

Nielistä lähdin porukan perään. Pitkään aikaan ei aiemmin ollutkaan näkynyt muita kisaajia. Tunkkaus ylämäkeen alkoi heti Nielin väliaseman jälkeen. Mäki oli varsin helppo teknisesti ja keskijyrkkä. Yhden hyvin hitaasti etenevän kisaajista ohitin ylämäessä. Col Lasoney (2364m) olikin nummimainen aakea paikka. Merkityt vaellusreitit jakautuivat kahtia ja amerikan Grantti kaverinsa kanssa meinasivat lähteä väärään suuntaan ja pitihän heidät reitille huutaa takaisin. Vettä alko kevyesti ripotella ja muuta alkoivat pukea sadekamoja päälle. Minä jatkoin samoilla varusteilla. Eihän sitä ollut mitään tietoa mikä sää laaksossa olisi ja ainakin laaksossa olisi lämpimämpi. Lasku Ober Loon(2033m) väliasemalle oli pääsääntöisesti nurmikkopolkua. Muutama inhottava kivikkokohta siellä välillä oli. Sadekin lakkasi pian.

Väliasema oli turha, koska Gressonen Life Baseen oli vain 6km matka alamäkeen. Hörppäsin mukin kokista ja jatkoin matkaa reippaasti juosten alamäkeen. Pian alkoi runsas sade ja sadetakki oli syytä laittaa päälle. Reitti muuttui jyrkäksi kivipeltorappusiksi. Oma tekniikka ja uskallus ei riittänyt juoksemisen vaan tulin hyvin hitaasti könyten alas sauvoja paljon apuna käyttäen. Arvelin sieltä pian Grantin ja muiden tulevan pian ohi. Samalla kirosin mielessäni, että Juha oli varmasti päässyt kyseisen kivikon kuivana läpi. No ei sieltä tullut kuin yksi ranskis ohi ja Juhakin oli joutunut sateessa kivikon menemään. Pari viimeistä kilsaa Gressoneen oli asfalttitietä, jota osin juoksin ja osin kävelin. Sadekin taas lakkasi.

Gressoney-Valtournenche, 36km, 13h3, unta 2h, Life base 40min

Gressoneyn oli taitettu matkaa 200,3km ja aikaa oli kulunut 52h41. Life Basessa (1329m) odotti kuin odottikin vielä Juha. Pikaisesti putsasin jalat ja yritin myös hätäisesti syödä jotain. Granttikin tuli viereisen pöytään. Kiinnostuneena katsoi meidän jalkojen hoitoa ja asiasta myös keskusteltiinkin. Hän pelkäsi rasvan tuovan kosteutta (??) ja siksi ei käyttänyt NOKkia. Taisi kuitenkin hällä olla enempi ongelmia jalkojen kanssa kuin meillä.

Juha lähti kävelemään viitisen minuuttia ennen minua. Matka jatkui tasaisena muutaman kilometrin verran laakson pohjaa. Juoksin Juhan kiinni ja jatkettiin yhdessä matkaa kävellen. Nousu Alpenzuhun (1788m) jyrkkää hiekkapolkua. Jouduin hakemaan vasemmalle jalalle erikoisia astumisasentoja, jottei jalkapöytä uudelleen kipeytyisi. Hankalaa könyämistä se oli. Vanha tuttu nro 32 (Ugo Perucca) oli samassa mäessä pacereineen. Lisäksi mäkeä nousi Sveitsitär, naisten kolmonen ja toinen vanha tuttu ranskis. Alpenzun jälkeen päätettiin mennä vähän hitaammin loppumäki ylös. Nro 32 ja Sveitsitär etenivät kovempaa helppokulkuista nurmikkorinnettä ja ranskis tyytyi meidän vauhtiin. Ranskis ei puhunut kuin ranskaa ja minä taikka Juha taas ei puhuta sitä lainkaan. Hyvin tuli kuitenkin selväksi että edellisen kerran ranskis oli nukkunut Donnasissa ja oli hyvin väsynyt (ja sen kyllä huomas). Loppupätkä Col Pinterille (2776m) oli hyvin jyrkkää mutta teknisesti aika helppoa hiekka/kivipolkua. Mäessä nähtiin 32 viimeisen kerran ja jälkeenpäin katsottuna Perucca on tullut hienosti sijalle 18. ajalla 92h52. Lasku oli alkuosaltaan hyvin jyrkkä ja kivinen. Ilmavakin paikoin. Molemmilla oli etureidet aivan loppu. Ja itse pohdin alamäessä kisan jatkoa. Tästä oli vielä reilu 120km maaliin ja jalat loppu. Siitä ei hyvä seuraa. Toisaalta eipä sitä kannata liikaa miettiä vaan keskittyä nykyiseen tekemiseen. Loppunousussa jäänyt Ranskis tuli taas vauhdilla takaa ohi juuri ennen View Crestin huoltoa (1958m). Ranskis jäi nukkumaan johonkin ei kisaan kuuluvaan majataloon (?). Hieman ennen oikeaa huoltopaikkana toimivaa majataloa alkoi taas sataa voimakkaasti.

Näkymää Alpenzun yläpuolelta

 View Crestissä yritettiin syödä ja juoda, mutta ainakin itselle maistui lähinnä vain tee. Majatalossa kerrottiin, että alas Saint Jacquesin huoltoon olisi noin tunnin matka, ensin rinteessä tasaista tietä ja sitten lopuksi jyrkkä lasku alas laaksoon. Niinpä jatkoimme pian matkaa aikomuksena nukkua Saint Jacquesin huollossa. Kovin väärin oli meille arvioitu matka alas. ”Tasainen tie” olikin paikoin polkua (toki pääosin tietä) ja hyvin kumpuilevaa (lue suomalaisille isoja ylämäkiä). Tarjottiinpa meille autokyytiäkin matkalla. Ilmoitin kuskille olevamme kisassa mukana hän vastasi tietävänsä asian. Kieltäydyimme kohteliaasti kyydistä. Epäselväksi vähän jäi oltasko päästy ihan Saint Jacquesiin asti vaiko vain alamäkipolun alkuun ja oliko moni muu kilpailija ottanut tarjotun kyydin. Lopulta reilun tunnin päästä alkoi jyrkkä lasku. Sade jatkui ja jyrkkä lasku oli taas kivistä tehty polku. Hyvin samantyyppinen kuin kivinen lasku Nieliin. Nyt oli lisäksi pimeää. Pitäisi varmaan opetella juoksemaan tuommoisella alustalla. Nyt tultiin hyvin hyvin hitaasti kävellen polkua alas. Yksi kisaaja meni heittämällä ohi. Ja minä kun  olin alun perin ajatellut  sateen olevaan vaan meille etu. Lopulta reilun kahden tunnin jälkeen saavuttiin märkinä ja väsyneinä Saint Jacquesin huoltoon (1700m).

Vaihdossa juotiin teet ja kateltiin, kun sveitsitär veti päälle huoltajalta saatua uutta ja kuivaa kamaa päälle. Itsellä kun ei ollut moista luksusta tiedossa. Nukkumaan mentiin yläkertaan pian ja pari tuntia saatiinkin hyvää unta lämpimän peiton alla. Herätys olikin sitten karu. Horkka päällä vedin kylmän kosteat irtohihat ja läpimärät sukat ja kengät jalkaan. Painuttiin alas syömään ja ihmettelemään lähtöä. Sade oli unien aikana loppunut. Jotain pientä kai syötiin ja puettiin tuulitakit ja sadehousut jalkaan. Juhalla taisi olla hanskatkin, mutta mulla ei. Lähdettiin tunkkaamaan kohti Col Nanasta. Sää olikin muuttunut raikkaan viileäksi ja meno oli mukavaa. Jalat toimivat taas ja oli virkeä olo. Täysi kuukin loisti taivaalla. Tämä oli yksi hienoimmista pätkistä kisassa fiilisten puolesta. Näillä main taisin ensi kertaa ajatella, että maaliin saatan päästä. Jalat olivat uudestisyntyneet unien ja buranan jäljiltä.

Pikku breikki pidettiin Tournalinin majalla (2535m). Siellä piti käydä veskissä, kun oli ihan pönttökin tarjolla (useimmiten oli vaan reikä lattiassa). Majalta jatkui nousu kohti Col Nanasta (2770m). Nousu oli helppoa baanaa. Ennen huippua oli vähän jyrkempää ja teknisempää kiipeämistä. Collilta avautui huimat näkymät Monte Rosan jäätikölle. Jopa yöllä kuun valossa tai ehkä siitä johtuen näkymä oli lumoava. Collilta alkoi loputtomat pitkältä tuntuva lasku Valtournenchen Life Baseen. Lasku sinällään ei ollut tekninen, mutta lopussa juostiin lukemattomia serpentiinejä metsän siimeksessä ja odotettiin alamäen jo loppuvan.  Valtournenche ei ollut kovin elävä tiistaina kello 4 aikaan aamulla;)

Ateriaa Valtournenchen Life basessa

 Valtournenche-Ollomont, 47,2km, 15h1, unta 1h, Life base 40min

Valtournenchessa (1526m) oli matkaa taitettu 236,3 ja aikaa oli kulunut 66h23. Basessa törmättiin taas ranskikseen, joka oli huomattavan paljon virkeemmän oloinen kuin edellisellä kerralla (lähti ennen meitä). Hoidin taas jalat ja söin pastaa (pasta bianco) ja jugurttia. Pian lähdettiin matkaan. Edessä olisi raskas pitkä siirtymä ylävuoristossa. Alussa oli nousu pääosin kiviportaita pitkin Cignana-järvelle ja siinä vieressä olevalle Rifugio Barmasselle (2175m). Molempia alkoi ylämäessä väsyttää ja kofeiinillä ja redbullilla ei saatu väsymystä talttumaan. Päätettiin pitää tunnin nukkumatauko Barmassellä. Taas saatiin tunti hyvää unta ja oli hieno jatkaa aamuauringon valaistessa maisemaa kohti Oyacen kylää. Reitti sisälsi muutamia pikku colleja ja koko ajan pysyttiin 2500m yläpuolella.

Juhan lepohetki Col Terraylla

Fenetre du Tsanille (2738m) kiivetessä Juhalla alkoi matkanteko painaa. Hän kehotti mua jatkamaan yksin kovempaa eteenpäin. Mietin kyllä hetken, koska itsellä oli juuri silloin ihan hyvä ja vahva olo. Toisaalta Juhan heikot hetket oli ennenkin nähty ja ne ei kauaa kestä. Fenetre du Tsanin jälkeen tiputettiin muutama sata metriä alas ja päästiin pikku traversen jälkeen Bivacco Reboulazille (2585m).  Lyhyen ruoka- ja juomatauon jälkeen jatkettiin kohti seuraavaa collia, Col de Terrayta (2775m). Kokoajan mentiin hienoissa maisemissa puuttomassa ylävuoristossa. Keli oli mitä loistavin, tuulta ei nimeksikään ja aurinko paistoi liki koko ajan. Kuuma tuppasi olemaan. Rifugio Cuneyllä (2656m) tavattiin taas ranskis ja sveitsitär. Ranskiksella oli taas heikompi hetki menossa. Lähdettiin yhtä matkaa Sveitsittären kanssa eteenpäin. Bivacco Clermont (2705m)oli juuri ennen etapin viimestä Collia, Col de Vessonazia (2788m). Pikku Bivaccossa juotiin teet (minä ja kylmää) ja kahvit (Juha ja kuumaa). Itselle ei ruoka juuri maistunut. Vaalean leivän siivun taisin syödä. Paikallista punaviiniäkin oli tarjolla, mutta kieltäydyttiin tällä kertaa. Lyhyt loppuveto collille oli puuskuttavan jyrkkä. Maisemat collilta olivat upeat. Taas oli edessä pitkä lasku kohti Oyacen kylää. Alkulasku oli hienoa hiekkapolkua ja maisematkin olivat vielä hienot. Alhaalla laaksossa matka jatkui tylsässä metsäisessä maisemassa. Päälaakson pohjalle päästyä oli vielä muutaman kilometrin ylämäkialamäki siirtymä Oyacen kylään(1463m). Kuuma oli taas alhaalla. Rauhakseen tultiin loppupätkä kävellen ja hoidettiin yhteydenpitoja puhelimitse ulkomaailmaan.

Juha matkaoppaana Col de Vessonazilla

 Oyacen huollosta ei muuta kummosta mainintaa jää kuin top3-ruokiin päässyt lasagne, jota piti oikein hakea lisää. Huollon jälkeen lähdettiin taas työstämään seuraavaa väliä. Nousu Col Brisonille (2508m) oli samaa turvallista nousua, ei liian jyrkkää eikä teknistä. Reitillä nähtiin myös perhe, jossa pienet lapset kirmasivat polulla. Todettiin, että näin niitä Jornetteja ja Pereziä syntyy, ei lätkä- tai futistreeneissä.

Collilta alkoi päivän viimeinen lasku Ollomontin kylään (1396m). Laskussa huomasi päivän rasituksen etureisissä. Tultiin Juhan kanssa hipsutellen alas. Kummallakaan ei ollut kykyä kovempaan juoksuvauhtiin. Reidet oli taas aivan loppu. Lasku oli oikeinkin juostava, mutta nyt vaan ei kyennyt.

Ollomont-Courmayeur, 48,8km, 16h14, unta 3h

Ollomontissa olikin matkaa edetty 283,5km ja aikaa kulunut 82h4. Ollomontiin saavuttiin iltahämärässä. Taas reitti kiersi Ollomontin kylän kautta huoltoon, vaikka suoraankin olis päässyt. Oltiin jo suunniteltu menevämme yöksi ylös Rifugio Champillonille(2433m). Pikainen huolto piti suorittaa, mutta minä säädin kamojen kanssa. Mitä pidemmälle kisa eteni, sitä enempi säätöä (mulla) tuli. Onneksi tämä oli viimeinen huolto, joten säätö loppui siihen. Ollomontissa oli ruokalista, josta sai valita haluamaansa lämmintä ruokaa. Juha otti pelkkiä perunoita, minä pelkkää pastaa ja naapurikin tyytyi pelkkään pastaan. Että se siitä hienosta ruokalistasta. Viilenevässä illassa lähdettiin tunkkaamaan viimestä mäkeä. Hyvin tarkeni vielä T-paidassa ja irtohihoissa. Tuulta ei ollut nimeksikään ja kuu loisti isona. Nousu oli jyrkkä, mutta helposti edettävä. Rinne oli pääosin laidunpeltoa ja sen huomasi lehmänpaskan määrässä. Sitä oli kaikkialla. Juhaa alkoi ylempänä yskittää ja otettiin napsu pois vauhdista. Puoli yhdentoista aikaan saavuttiin rifugiolle. Siellä Juhalle tuttu emäntä Marina tarjosi kunnon keitot ennen nukkumaanmenoa.   

Itse nukuin hyvin 2h, mutta Juhalla oli noussut lämpöä yön aikana. Hetki pohdittiin jatkoa. Sovittiin, että edetään rauhassa ylös Col Champillonille (2707m) ja siitä alas ja eteenpäin. Juhan olo ei heikentynyt. Yö oli viilein koko reissulla. Yläosassa T-paita, irtohihat, tuulitakki ja alaosassa shortsit, sadehousut –yhdistelmä oli jo aika viileä, mutta kyllä sillä tarkeni, kun oli liikkeessä. Lasku Menovyn laaksoon sujui taas tuoreilla jaloilla hyvin. Juha karkasi välillä vähän, mutta ei joutunut pahasti odottamaan. Ohitettiin laskussa taas väsynyt Sveitsitär. Alhaalla Pointeillesissa (1830m) oli pikku huolto. Huollossa tarjottiin samaa settiä kuin muuallakin +erittäin herkullista itse tehtyä suklaaomenatorttua. Tämä eväs pääsi top3-listalle huoltotarjoiluissa. Kylmähän siellä tulee, jos ei liiku ja lähdettiin pian mustaan yöhön talsimaan kohti Saint Rhemy en Bossesia. Väli oli kisan pisin tasanen siirtymä (10km) rinteen syrjässä. Puuduttava matka alkoi väsyttää ja tien leveys ei tahtonut enää riittää seilailuille (lähinnä Juhan). Ehdotin tunnin torkkuja St-Rhemy en Bossesissa ja tarjous hyväksyttiin oitis.

Saatiin hyvät unet Bossesissa ja jatkettiin kohti kisan viimeistä Collia, Col Malatraa. Nousu oli helppo nurmikkorinne. Matkalla käytiin Frassatin majalla aamukokiksella. Timmissä kunnossa oleva majatalon työntekijä tuli juttelemaan Juhalle ja kuvittelin herran olevan jokin Juhan tuttu. Minä kun olen vielä noviisi tässä vuoriultraskenessä, niin en ollut tunnistanut yhtä lajin suurinta tähteä, Oscar Pereziä. Perez oli joutunut keskeyttämään Torrin jo Donnasissa. Tulipahan hetki juteltua tähden kanssa. Malatralle oli vielä pikkuinen mutta jyrkkä loppunousu. Ilman suurempia tunnekuohuja ohitettiin Malatra. Toki muutamat selfiet ja muut maisemakuvat collilta otettiin. Lämpenevässä säässä lasketeltiin Bonattin majalle, jossa otettiin reissukaljat. Tästä oli sovittu kisan alkumetreillä. Rauhassa saatiin oluset nauttia, ei ollut vielä muita asiakkaita majalla yhdentoista aikaan aamulla. Ilmasetkin vielä olivat ja varsin maukkaat, olihan niitä liki sadan tunnin ajan odoteltukin. Itsellekin tuttua reittiä lähdettiin rauhakseen jolkottelemaan kohti Bertonea. Oltiin laskeskeltu jo hetki, että 100h alle pitäs päästä. Se vaan on kumma miten kroppa huomaa reissun lopun. Joka paikkaan alkaa särkemään. Mulla vasen reisi kipeytyi ja Juhalla pikkuvarpaan rakko vaati toimenpiteitä. Juha sai rakon hallintaan, mutta itsellä alamäet alkoi olla tuskaa. Bertonen majalta on n. 800m lasku Courmayeuriin. Itselle tästä tuli tuskien taival. Ja ei vähiten henkisesti. Sen tiesi, että maaliin pääse varmasti, mutta kyllä se ketutti konkata alamäkeä, kun hurraavaa porukkaa tulee vastaan.  Buranakaan ei auttanut tähän vaivaan. Onneksi loppuasfaltilla jalalla pystyi juoksemaan ja päästiin säädyllisesti maaliin. 98h ja 58 minuuttia lähdön jälkeen saavutettiin maali juostuamme (lue tunkattuamme) 332,3km ja 24km vertikaalia. Monella tavalla maailman rankin vuoristoultra tuli selätettyä.

Frassatin maja, ennen Col Malatraa

Kaljat Bonattilla

Loppukommentti

Kisa sujui loppujen lopuksi oikeenkin hyvin omalta osalta. Mitään ennakko-odotuksia ei ollut, kun oli ollut niin rikkonainen kausi takana. Lisäksi astuin taas täysin uusille kilometriluvuille vuoriultrissa. Edellisen vuoden UTMB (168km) on lyhyt sprinttimatka Torriin verrattuna. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että onnistuin selättämään jalkateräongelmat kisan aikana. Toinen tyytyväisyyden aihe oli jalkojen palautuminen 2h unilla+buranalla. Lisäksi vaatteet ja kengät toimi siten ettei pahoja rakkoja tullut ja hiertymiä ei lainkaan.  Mitä sitten ensi vuonna? Mahdollisia juoksukisoja ovat vuoriultran MM-kisat Annecyssa, UTMB, PTL ja mikä ettei Torrikin. Nyt pitäisi vaan pystyä treenaamaan ehjänä.

Maalissa on helppo hymyillä

Kamat

Päällä:

-sukat 2*ohuet linerit

-kengät Inov8 Roclite 295. Vaihtelin kahta paria kisan aikana

-gaiterit, Raidlight (lopun matkaa drop bagissa)

-kompressiosäärystimet, BV Sport Elite  (samat koko kisan jalassa)

-kalsarit (samat koko kisan jalassa)

-reisimittaset trikoot (samat koko kisan jalassa)

-T-paita (3kpl käytin kisassa)

-sykepanta (koko kisan päällä)

-lippis (loppumatkan drop bagissa)

-aurinkolasit (loppumatkan drop bagissa)

Reppu painoi lähtöhetkellä 3,2kg. Tämä pitää sisällään kaiken nesteenkin.
*-merkityt pakollisia

Reppuna Salomonin S-lab 12 ja pulloina 2*0,5l pehmeet pullot

Varavaatteet:

-*sadetakki ja -housut, Montane Minimus (drop bagissa oli järeemmätkin versiot sadevaatteista)

-tuulitakki, Salomon S-lab

-*pitkä paita

-*3/4 mittaset trikoot

-*Buff (suurimman osan kisan päässä)

-*sadehanskat, Mammut

-*ohuet villasormikkaat

-irtohihat (suurimman osan kisasta käsissä)

”EA-Pakkaus”

-*paria eri teippiä

-*varalamppu (Petzl e-lite)+varapatterit

-*varapatterit päälamppuun

-kofeiinipillerit, Ibusal ja suolatabletit

-korvatulpat

-*ajokortti

-luottokortti+rahaa

-rakkolaastareita

-*avaruushuopa

-hakaneuloja

Irrallaan repussa

-NOK-rasva (alkumatkasta drop bagissa)

-*lamppu Petzl Myo RXP

-GPS mokkula Polariin

-reittiprofiili+ aikataulu laminoituna

-*kännykkä

-*muki

-*pilli (kiinni repussa)

Energiat. Nämä olivat mukana alussa, n. 350g. Energioita täydennettiin drop bagista reissun aikana.

-Lidl pulla, irtopakattu 50g

-2*irtokarkkipussi (2*80g)

-suklaapatukka 40g

-geeli 40g

-energiapatukka 65g

-elektrolyyttitabletteja