Kävimme Mikan kanssa testaamassa välineitä NUTS300:lle pika fastpacking-reissulla Ilvespolulla, välillä Pääjärvi - Kivijärvi - Liesjärvi (56km).
Ajankohdaksi kuukausi takaperin sovittu helatorstai osoittautui sään puolesta täydelliseksi, joten tällä kertaa ei päästy sadekamoja testaamaan.Majoite
Päähuomio itsellä oli majoitteessa, testissä Outdoor Researchin Helium Bivy (458g). En ollut edes nähnyt yhtään bivyä livenä ennenkuin tämän tilasin, joten mielenkiinnolla odotin mitä tuleman pitää. Sentään olohuoneen lattialle sen kertaalleen levitin ja jotain epäileviä katseita ja kysymyksiä sain perheeltä, että tuossa ruumissäkissäkö todella meinaat nukkua. Hyvin tuo kuitenkin toimi ja tämän hetken suunnitelmien mukaan ottaisin bivyn mukaan NUTS300:lle, koska kakkosetappi Kalmankaltiolta Hettaan on sen verran pitkä (118km), että siinä todennäköisesti tulee tarve majoittua.
Kengät
Kenkinä olen 24h kisoissa käyttänyt Inov-8:n Roclite 275/280/290 malleja, mutta nyt päätin testata Hokan Evo Speedgoatit. Hiukan meinasi mennä tiukoille kenkien saaminen, mutta ehdin käydä ne hakemassa postista matkalla starttipaikkaan ja sitten suoraan paketista jalkaan. Olin noihin tyytyväinen, toimivat hyvin tällaisessa polkukävelyssä. Tuntuma Hokissa maastoon on omaan makuun heikompi kuin noissa matalammissa vaihtoehdoissa, mutta ei tuo polulla haitannut ja vaimennus on varmasti riittävä pidempäänkin matkaan. Testiin on tulossa vielä La Sportivan Akashat, saa nähdä kuinka ne toimivat. Lopullinen kenkävalinta kisaan jäänee kesäkuun loppupuolelle.
Reppu
Reppukombinaationa testissä oli Salomon XA35 (533g) ja OMM:n 4 litrainen (96g) pikku pussi edessä. Olen 24h kisoissa käyttänyt jo vuosia luottoreppunani Salomon Advanced Skin 12-litraista juoksuliiviä, josta pidän älyttömän paljon. Tuohon vanhempaan 12l malliin saa kovat 0.75l pullot etutaskuihin, siinä on hyvän kokoiset sivutaskut ja reppuosassa on riittävästi tilaa 24h kisan vaatimille eväille ja varusteille. Tuo riittäisi tilan puolesta hyvin jos mukaan ei ota muita majoitteita kuin pakollisen palan 3 millistä solumuovia alustaksi ja emergency bivyn.
Salomonin isompi reppu toimi tositoimissa hyvin lisäetupussin kanssa. Ilman etupussia siinä on aika heikosti edessä tilaa patukoille. OMM:n etupussi tuo sitä tilaa sitten riittävästi ja kartankin saa kätevästi käden ulottuville. Itse reppuosa on turhankin tilava NUTS300:lle, mutta ei tuo ylimääräinen tila sinänsä haittaa kun repun saa kiristettyä hyvin vaikka siellä olisi vähemmänkin tavaraa mukana. Itse reppu painaa jopa hieman vähemmän kuin tuo vanha 12 litrainen. Tällä retkellä pakkasin vähän ylimääräistä mukaan ja lähtöpainona oli 8.1kg, sisältäen kaikki ruoat ja litran vettä. Loppupainona ilman nesteitä oli 6.45kg.
Reitti
Tällä kertaa päädyimme tekemään harjoituksen pelkästään kävellen, koska sitä NUTS300:llakin tullaan tekemään. Tavoitteena pitää yllä reipasta vauhtia koko ajan. Lähtöpaikaksi arvoimme Pääjärven, joten keskiviikko illalle jäi sellainen 25km taivallettavaa kun matkalle lisättiin Iso-Melkuttimen kierto. Lähdön venyttyä kuuteen illalla, tarkoitti se sitä että olimme Kivijärvellä vasta illan hämärissä joskus vähän ennen yhtätoista. Parasta polkuantia oli ehdottomasti Iso-Melkuttimen ympäristö ja polut siitä pohjoiseen, Iso-Melkuttimen jälkeen polku etelään oli kyllä selkeä ja hyvin merkitty, mutta maisemat eivät vedä vertoja alkumatkalle.
Iso-Melkuttimella illan koitteessa.
Aamulla keräsimme kimpsut kasaan siinä 7-8 aikoihin ja lähdimme pienen kierron kautta Kerityn ja Onkimaanjärven kautta kohti Liesjärveä. Hieman alle kuuteen tuntiin etenimme 30 km lämpenevässä säässä. Hyvin ehdimme siitä vielä lounaalle Kievarin Kirnuun ja oli loppupäivä aikaa tehdä muita juttuja.
2. pv reitti |
JanneS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti