JanneS ja Juha saivat SM pronssia helteisessä säässä järjestetystä Retki Rogainingista (24h). Kilpailu oli molemmille kauden päätapahtuma. Matkan varrella ensimmäistä kertaa harkittiin keskeyttämistäkin, mutta sisulla kilpailu kuitenkin mentiin lävitse.
Kilpailu järjestettiin Viitapohjassa, sää oli lähdössä varsin lämmin ja tiedossa oli jo silloin että yöksi olisi tulossa ukkosta ja salamointia, mutta että lämpötilan pitäisi pysyä päälle 15 asteessa koko ajan. Lähtövalmisteluihin meillä oli käyttää koko kolme tuntia, mutta koska kisakeskus oli onnistuttu laittamaan keskelle kilpailualuetta ja rastit varsin tasaisesti joka puolelle karttaa, meni reitinsuunnitteluun valtaosa valmisteluajasta. Aika nopeasti selvisi ettei kukaan hakisi lähellekään kaikkia rasteja.
Päädyimme suunnitelmaan jossa ensin kartan pohjoispuolelta haettaisiin isot pisteet pois ja sitten suuntaisimme kartan itäpuolta etelään niin pitkälle kuin käytettävissä oleva aika antaisi myöten ja sieltä sitten takaisin maaliin. Huolto taktiikkana oli, kuten aina, ottaa kaikki tarvittava mukaan, mikä tällä kertaa tuotti allekirjoittaneelle hiukan haasteita kun olin päättänyt testata Salomonin 5 litraista reppua itse viritellyn etulaukun kanssa. Sain just ja just sullottua kaikki pakolliset tarvikkeet ja syötävät nyssäköihin. En tietenkään ollut koskaan testannut kyseistä yhdistelmää, ja alkumatkasta selvisi että täyteen sullottu etulaukku pomppii aika inhottavasti juostessa, mutta tilannetta sai hiukan helpotettua kun veti hihnat niin kireälle kuin pystyi - loppumatkasta ongelmaa ei ollut kun etulaukussa oli vähemmän painoa. Säädöt siis seuraaviin kisoihin jatkuvat.
Starttasimme monen muun mukana kohti 70:stä, ja kerrankin maltoimme alussa pitää vauhdin maltillisena, ja niinpä selät katosivatkin nopeasti horisonttiin ja saimme edetä omissa oloissa tehden omaa suoritusta. 70:seltä jatkoimme ilman ongelmia 85, 95, 96 ja 58. Kuumuus alkoi kuitenkin jo tehdä tehtävänsä vaikka takana oli vasta pari-kolme tuntia ja nesteet olivat loppu jo 58:lla. Otimme nopean täydennyksen Purnulammista ja jatkoimme matkaa kohti 65:sta. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tankata vettä tosissaan ja täydentää varastot uudestaan, sillä vähän 46:n jälkeen nesteet olivat taas lopussa ja Juhalla lämpö alkoi tosissaan tökkimään, itselläkään olo ei ollut mitenkään kovin tuore. Ensimmäinen pummi tulikin sitten 56:lle kun pellonlaitaan piirretty "tie" katosi samantien kun pääsimme pellon laitaan. Painelimme metsään tavoitteena löytää pohjoispuolinen tie, mutta ajauduimme sen ohitse etelän puolelta ja oli pakko hakea vauhtia rastin idän puolella olevalta tieltä. Sieltä kun lähdimme suunnalla houruissamme niin päädyimme ei niin harmittavasti pari sataa metriä pohjoisen puolella olevalle lammelle, jossa päätimmekin sitten ottaa pikku tauon ja kunnon vesitäydennyksen. Lammelta rastille oli onneksi helppo löytää, ja pummi oli lopulta koko reissun isoin, melkein parikymmentä minuuttia.
Löin oikean jalkani jossain suon ylityksessä ennen 46:sta, ja jalka alkoi tosissaan vaivaamaan aina kun jalka osui vähänkin väärässä kulmassa maastoon. Vasemmassa kantapäässä alkoi myös tuntumaan siltä, että kunnon rakko tekee tuloaan ja olo oli todella pohjalla. 67:n ja 71:n tiesiirtymällä keskustelimme vakavasti leikin jättämisestä kesken, kaivoin jopa puhelimen repusta etulaukkuun valmiiksi. Silloin olisi vielä voinut päästä kilpailukeskuksesta pois illalla jollain kyydillä, kummallakaan kun ei ollut mitään yöpymisvälineitä mukana, ei autoa käytössä jolla olisi päässyt omia aikoja lähtemään pois, eikä aika pahanhajuisessa maneesissa nukkuminenkaan kovin paljoa houkuttanut. Jatkoimme kuitenkin sinnikkäästi eteenpäin. Pelastukseksi koitui 41:n jälkeen rannassa tehty kunnon jalkahuolto ilman mitään kiirettä, Compeedit eivät ryppyisissä ja rakkoisissa jaloissa enää pysyneet, mutta huljuttelimme jalkoja vedessä ja teippasimme pahimmat paikat ja sitten taas menoksi. Oma olo parani huomattavasti, ja oikean jalan vammakin helpotti, tai ehkä se vain jäi muiden kipujen alle.
Juhalla olo alkoi huonontua jossain 68:n jälkeen, kuumuus oli tehnyt tehtävänsä ja jalkojen rakot alkoivat sattumaan ihan tosissaan, sinnikkäästi välillä kiroten etenimme kuitenkin tasaisesti eteenpäin. 82:n kahlausta odotimme kuin kuuta nousevaa, kropan lämpötila oli ollut liian korkealla jo pitkään eikä vesi ja kuralätököissä kasteltu lippis riittänyt asiaa korjaamaan. Virkistävä kahlaus tuntui hyvältä ja sen jälkeen jalkaan laitetut puhtaat sukat taivaalliselta ylellisyydeltä. Vähän 82:n jälkeen alkoi ukkostaa ja salamat valaisivat taivaanrantaa, pahaksi onneksemme suuntana meillä oli juuri se paikka missä eniten ukkosti. Lähimmäksi salama iski n. 500 metrin päähän joskus 91:n jälkeen kaatosateessa taivaltaessamme. Silti oli sen verran lämmin että takit saivat pysyä repussa. Päädyimme jättämään 52:n välistä, jotta ehtisimme hakea etelästä isompia pisteitä, eikä pitkä tiepisto juuri sillä hetkellä houkutellut liiemmälti.
48:n haku huolestutti pitkästä aikaa kohtuu helppojen rastipisteiden jälkeen, melkein kilometrin metsäpätkä meni kuitenkin hyvin kun tiputimme vauhtia ja otimme suunnistuksen varman päälle. 86:n lähestymissä eteentullut iso työmaaalue yllätti, ja päädyimme ryynäämään työmaa-alueen ja Ala-jalkajärven välistä. Kartassa helpon näköinen maasto oli aika hidaskulkuista, mutta itse rasti löytyi kyllä lopulta hyvin. Tässä vaiheessa laskeskelimme loppureittiä, ja totesimme että todennäköisesti suunniteltu kierto 51-83-12-33-57 jouduttaisiin jättämään väliin. Juhan olo ei ollut parantunut, joten jatkoimme rauhallisen tasaista etenemistä.
Olimme kyllä jo oppineet, että katkoviivapolku kartassa tarkoitti mitä tahansa leveästä metsätiestä siihen että joskus 40 vuotta sitten kyseisellä paikalla oli ehkä ollut joku hevosen mentävä ura, siitä huolimatta oli pettymys kun Kiikkisjärven pohjoispuolella olevat polut eivät siellä olleet (tai ainakaan me emme niitä löytäneet). Tielle kuitenkin päästiin, mutta seurauksena oli että 61:n jälkeen ei usko riittänyt mennä katkoviivapolulle asti vaan taapersimme vähän polun eteläpuolella metsässä vaikka se kuljettava polkukin siellä olisi ollut. 43:lta lähestyttäessä Juha kysyi, ehtisimmekö hakea sen, toiveikkaana kuulemaan vastauksen että "ei". Vakuutin, että hyvin kerkiäisimme sinne ja takaisin ja vielä maaliinkin ajoissa, vaikka vauhti olisikin hiljainen, ja lopulta päätimme hakea rastin, vaikka Juhan jalkojen kunto oli jo heikko. Onneksi kävely sattui yhtä paljon kuin juoksu, joten juoksimme alamäet ja etenimme lopulta ihan ok vauhtia vaikka henkisesti tiukkaa olikin. 94:n koitimme ottaa varman päälle ja pienellä kierrolla sekin löytyi, mutta samalla kello ja fiilis näytti että 40:lle ei olisi enää asiaa. Jatkoimme siis maaliin hyvissä ajoin 26 min ennen takarajaa.
Lopputuloksissa edellä olivat nappisuorituksen tehnyt IhanHukassa ja mielettömän matkan juosseet RC Eemelin pojat, Raivojuoksijat ohitimme 3 pisteellä (kannatti hakea se 4 pisteen rasti). Jossiteltavaa ei juurikaan jäänyt, sen verran iso ero edellä oleviin juokkueisiin oli. Kaiken kaikkiaan suoritus oli aika keskitasoa, pummeja tuli normaali määrä, joskaan ei yhtään megapummia. Pidimme tasaista vauhtia yllä koko ajan vaikeuksista huolimatta. Reittisuunnitelma onnistui taas erittäin hyvin, eikä yhtään harmita että siihen tuli käytettyä valtaosa valmistautumisajasta. Lämpö ei meille sopinut, mutta olosuhteet olivat kaikille samat, joten siitäkään ei voi valittaa.
Ehkä se isoin positiivinen asia itselle oli, että pystyin 4.5 kk kipsin poiston jälkeen juoksemaan 115 km näissä olosuhteissa, kesäkuun lopussa kun oli vielä epäselvää voisinko startata ollenkaan. Iso kiitos tästä kuuluu huippufyssarilleni, jonka kuntoutusohjelma toimi paremmin kuin hyvin. Iso kiitos!
Varusteet toimivat kohtuullisen hyvin, molempiin jalkoihin tuli kunnon rakot, mutta siitäkin huolimatta jalat olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Energiat olivat ihan kohdallaan, lähestulkoon kaikki meni mitä otin mukaan ja viimeiset pitsanpalat upposivat hyvin vielä siinä 21 tunnin kohdalla. Pikkuhiljaa alkaa löytymään kokeilujen kautta mikä toimii ja mikä ei.
Jatkosuunnitelmat loppukesälle ovat itsellä täysin auki, paitsi että Mammuttimarssille on pakko päästä. Ehkä tuohon joku seikkailukisa voisi vielä kalenteriin mahtua. Treenimotivaatio on kuitenkin harvinaisen korkealla, koko kevät kun on mennyt pk-jurrutuksessa kuntoutuksen takia. Nyt voi kaivaa rullikset, maastopyörä ja kick-bike esille ja tehdä kivoja juttuja ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ja tietty niitä aina niin mukavia vk-treenejä juosten. Vuoden 2013 rogaining kisat ovat jo kiikarissa, ja vauhtia pitäisi saada lisää, että pääsisi tuonne 120-130 km edettyä matkaa luokkaan.
JanneS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti