tiistai 1. marraskuuta 2011

Mammuttia selättämässä

Tiimi osallistui viikonloppuna Hangon Lappohjassa järjestettyyn jo legendaariseen mammuttimarssiin peräti kolmen tiimin voimin. Sää suosi osallistujia ollen reilusti plussan puolella kokoajan ja muutamat pienet vesisateetkaan eivät matkantekoa haitanneet. Järjestelyt olivat taas huippuluokkaa, ensi vuonna uudestaan.


Matkan arvontaa
Alunperin tarkoituksena oli lähteä liikkeelle kahden tiimin voimin, Reijo ja Anu Lupus Extreme Mix tiimillä ja JanneS Lupus Extreme I tiiminä, kunnes Jussi keksi pari päivää ennen kisaa tarvitsevansa kolme UTMB pistettä, jos vaikka ensi kesänä kiinnostaisi lähteä matkailemaan Keski-Eurooppaan ja ilmoittautui Runtulle. Puolentoista tunnin ryhmässä juoksun jälkeen Jussi kuitenkin tuli järkiinsä ja totesi, että onkin mukavampaa mennä loppumatka isommalla porukalla kuin yksin juosta Runtun jäljellä olevat 120km. Päätöstä helpotti myös se, ettei muita runtulaisia näkynyt mailla halmeilla siinä vaiheessa.

Kisan kulku
Starttasimme kaikki Lupuksen tiimit yhdessä ekalle kierrokselle, alussa letkassa oli kymmenkunta henkilöä, mutta lopulta porukan koko oli kuusi henkeä Ulkoilun Maailman Tommin ja Eetun kanssa. Pidimme ekalla kierroksella (n. 35km pääosin hiekkateitä) vauhtina n. 6:30 min/km, joka oli jonkin verran kovempaa kuin mitä olen yleensä alussa mennyt näillä pidemmillä matkoilla.

Hieman alle 4 tunnin juoksemisen jälkeen saavuimme uintirastille, jossa yleisön painostuksesta vaihdoin lennosta uintiin sakkorastin sijasta. Uintirasti ei lopulta ollut ollenkaan niin paha kuin odotin. Ajallisesti siinä säästi jonkin verran, uinti + sen jälkeinen huolto vei 23 minuuttia kun Reijolla ja Anulla meni n. 20 minuuttia pelkkään sakkorastin hakemiseen. Uintia ei paljon nopeampaa olisi voinut suorittaa, mutta huoltoon sen jälkeen tuhraantui vähän turhan paljon aikaa.

Starttasin yksin toiselle kierrokselle sillä ajatuksella, että otan pari rastiväliä rennosti ja lopputiimi saa minut kiinni ennemmin tai myöhemmin. Heti rastin R30 jälkeen näimmekin toisemme, n. 3 minuuttia sen jälkeen kun olin tiputtanut karttani jonnekin metsään pyöritellessäni erillisinä printteinä olevia rastien lähestymiskarttoja. Ulkoilun Maailman pojat ottivat meidät sitten seuraavan rastin jälkeen kiinni, jonka jälkeen etenimmekin pitkän matkan kuuden hengen porukkana. Hangonniemen jälkeen Jussin, Tommin ja Eetun juoksujalkaa alkoi sen verran kolottaa, että pojat lähtivät omille teilleen, meidän seuraillessa vähän rauhallisempaa tahtia. Loppukirin saimme vielä aikaiseksi R46:lta maaliin, kun vastaan tuli hölkkäillen kolmen hengen porukka ja totesimme että meidänhän ohi ei kukaan mene.Viimeiseen n. 4-5 km meillä meni n. puoli tuntia välillä katsellen taaksepäin ettei siellä vain näy ketään. Loppukiri osoittautui turhaksi kavereiden tullessa n. 27 minuuttia meidän jälkeen maaliin, mutta hyvä fiilis siitä silti jäi.

Taktiikkana oli oikaista mahdollisimman paljon, joka onnistuikin todella hyvin Reijon toimiessa päänavigaattorina. Yhtään varsinaista suunnistusvirhettä ei matkalla tullut, pitkä oikaisu lentokentän päästä R44:lta R45:lle osui varsin hitaaseen maastoon, mutta sitä olisi kartasta ollut aika hankala arvioida etukäteen.


Varusteista
Yksi omista päätavoitteista oli testata varusteita 24h rogaining kisoja varten. Kenkävalintana oli ekalle lenkille Niken Vomerot ja toiselle kierrokselle Speed Cross 2:t. Yhdistelmä toimi hyvin, ainoa vaurio lopulta oli yhden jo ennen kisaa melkein lähteneen kynnen kulmakertoimen kasvaminen. Samalla selvisi, että vaikka Vomerot toimivat hyvin tievoittoisella alkupätkällä, en olisi niillä halunnut loppumatkaa mennä. Myös Speed Crossit tuntuvat toimivan hyvin tuon 60-70km, mutta sen jälkeen kaipaisin vähän enemmän iskunvaimennusta. Täydellisten tossujen etsintä siis jatkuu.

Reppuvalintana oli tällä kertaa Deuterin 10 litrainen speed lite, joka houkutti painollaan (n. 320 grammaa). Reppu toimi kyllä juostessa, oli kevyt ja sinne mahtui kaikki vähät tavarat mitä oli mukana, mutta kaipasin silti Osprey Talonin lukemattomia lisätaskuja. Loppupäätelmänä kannan ensi kerralla mielelläni sen 150 grammaa enemmän, jotta saan noita elämää helpottavia lisätaskuja jonne voi laittaa kaikkea mitä matkalla tarvitsee.

Energiat ja nesteet
Energiat riittivät hyvin koko matkan ja nestettä tuli nautittua enemmän kuin yleensä. Ruokapuolella yhteensä meni 3 suklaapatukkaa, 1.5 energiapatukkaa, n. 150g karkkia ja sipsejä, 1 Siripiri putkilo, 1 banaani, 2 juustosämpylää ja 5 nakkia. Huoltopaikalla otin pari mukillista lämmintä mustikkakeittoa. Juomapuolella nestettä kului yhteensä n. 5.5 litraa.

Jatkosuunnitelmat
Tästä alkaa omalta osalta ylimenokausi ja vannoinkin matkalla, että kisastartteja ei enää tälle vuodelle osu ja aion siitä pitää kiinni. Tiimistä saattaa olla lähtijöitä vielä Raatojuoksuun ja/tai KK-rogainingiin, joita voin molempia lämpimästi suositella. Joulukuun alkupuolella tiimillä on suunnitelmissa joko käydä Nuuksiossa juoksemassa Montrail tai vaihtoehtoisesti käydä hakemassa virtuaalirasteja allekirjoittaneen varastoista löytyviltä radoilta. Tammikuun alkupuolella ohjelmassa on jo perinteinen Loppiaisrogaining (8h).

Vuoden 2012 suunnitelmat ovat vielä piirustuspöydällä, niistä sitten enemmän kun jotain varmistuu, mutta se on varmaa että mammuttimarssi tulee olemaan mukana. Josko ensi vuonna sitten matkana Runtu, Luistelijoiden esimerkkiä seuraten.

JanneS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti