tiistai 6. syyskuuta 2011

Rock Hard Wet Woody's

Tiimin matka Kaliforniassa on sujunut toistaiseksi suunnitelmien mukaisesti. Matkatavarat saapuivat perille kerralla ja ehjinä, ja tällä hetkellä kilpailuun valmistaudutaan South Lake Tahoen kaupungissa Kalifornian ja Nevadan rajalla.

Outi, Reijo ja Janne saapuivat lauantai-iltana San Franciscoon, jossa Heikki jo odotteli Bud Light -salkku kainalossa. Fillarit, melat ja muut kamat saapuivat paikalle pääosin ilman vaurioita ja sunnuntaina haettiin vuokralle Toyota Sienna, joka nipin napin riitti kaikille mukana oleville rojuille.

San Franciscon kaupunki jäi tällä kertaa näkemättä matkan jatkuessa tiukalla aikataululla takavasemmalle. Zombie Runnerin ja REI:n kautta kulkenut reitti päättyi sunnuntai-iltana South Lake Tahoelle vuoristoon. Rahaa kaupoissa paloi arviolta 1000 taalaa, ja jotain uuttakin kamaa lähtee heti testiin itse kilpailuun, mikä on tietenkin kaikkien oppikirjojen mukaista.

Kisapiiskat kasvattanut Heikki tutustuu REI:n valikoimaan

Olosuhteet kilpailussa tulevat olemaan haasteelliset: aikaero, korkea ilmanala, lämpötila ja amerikkalainen ruoka ovat elementtejä, joihin ei ole täysin pystynyt valmistautumaan Suomessa. Kaikki päivät ennen kilpailua on kuitenkin pyritty hyödyntämään edellä mainittuihin totutellessa. Viime yö tosin osoitti sen, että ainakaan aikaeroon ei ole täysin totuttu, sillä nukkuminen on ollut vaikeaa. Toisaalta kisassakaan ei nukuta, joten valvominen on hyvää treeniä sitä ajatellen.

Sunnuntaina totuteltiin paikalliseen ruokaan Wet Woody'sit kyytipoikana

Maanantaina pääsimme ajamaan yhden maailman hienoimmista maastopyöräreiteistä, Flume Trailin Lake Tahoen maisemissa. Vuoristossa kulkenutta etappia ei pysty sanoin kuvailemaan, eivätkä edes digipokkarilla otetut kuvat kerro koko totuutta. Koko 37 km matka meni ihastellessa maisemia ääneen ja räpsiessä kuvia. Nousumetrejä tuli tonnin luokkaa, ja ohuen ilman hengittäminen kävi välillä keuhkoille työlääksi. Reitiltä löytyi sekä pitkiä ja raskaita nousuja nousuja, ilmavia polkuja vuorenrinteellä että vauhdikkaita laskuja.

Reitti kulki Marlette Laken kautta

Tiimipotretti mäellä, takana Lake Tahoe.

Näillä poluille jokaisen maastopyöräilijän on joskus päästävä

Huomenna matka jatkuu kilpailukeskukseen Bridgeportiin ruokakaupan kautta. Perillä pyritään laittamaan kaikki mahdolliset kamat kisakuntoon ja valmistaudutaan keskiviikon kamatsekkeihin ja muihin muodollisuuksiin kuten prologiin ja pre race -dinneriin. Tositoimet alkavat keskiviikkoiltana, kun kartat saadaan ja itse kilpailu startaa torstaiaamuna.

JanneH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti