Sen sijaan, että olisin lauantaina nukahtanut normaaliin television ääreen kesken elokuvan, oli unensaanti vaikeaa. Juuri kun olin saamassa unenpäästä kiinni, astui Monosen Janne teltan ovesta sisään ja ilmoitti tulleensa maaliin. Avausosuudella oli mennyt aikaa 1.18 ja Pärssisen Matti lähtenyt "ajamaan kärkeä kiinni". Laitoin kellon soimaan 20 minuutin päähän, mutta uni ei enää maittanut.
Vaikka vaihtoehtona olisi ollut koisia kotona lämpimässä kahden lakanan välissä, tarkoituksena oli lähteä juoksemaan pimeään, kylmään ja märkään metsään. Keli tosin oli yllättävän lämmin, vesi puista oli imeytynyt kahden ensimmäisen osuuden juoksijoiden suunnistusasuihin ja aamukin alkoi valjeta, mutta touhussa ei silti tuntunut olevan mainittavaa määrää järkeä. Ei tosin poikkea tavallisen mukavuudenhaluisen ihmisen mielestä millään tavalla muistakaan harrastuksistani.
Lähtökarsinassa odotteli paljon seikkailu-urheilupiireistä tuttua porukkaa. Ilmeisesti Jukolan pitkä yö sopii jollain tavalla tämänluonteisille ihmisille. Kuten aina, karsinassa tuli oltua aikaisin ja jos teko ei olisi ollut harkittu, voisi sanoa, että liian aikaisin. Tarjolla oli onneksi vettä, joka kompensoi suolaisen ruoan aiheuttamaa nestevajetta hyvin. Lopulta Masa saapuikin vaihtopuomille ja matka kohti tuntematonta alkoi.
Kartta oli jälleen sitä kokoluokkaa, ettei koko K-pistettä ja ykkösväliä meinannut löytyä millään. Lohduttavaa oli se, että kylmän tullen kartalla olisi voinut peitellä itsensä ja pysyä lämpimänä. Tennari liikkui hyvin, suunnistus sujui kohtalaisesti ja ABC:n bonuspannu meinasi pariin kertaan tulla ylös. Saman oli kokonut Mononenkin pari tuntia aiemmin.
Loputtomalta tuntuneen taapertamisen jälkeen sain iskettyä vaihtopuomilla seuraavan osuuden kartan Taija Karjalaiselle. Sen verran energiaa oli jätetty metsään, etten saanut sanottua mitään, kun Taija oli jo lähtenyt. Jännitys omasta suorituksesta oli ohi, kun leimojen todettiin rekisteröityneen emit-korttiin kuten pitikin. Enää piti jännittää oman joukkueen suoritusta. Kamat teltalta, saunaan, makkaralle ja nukkumaan. Harmitti enää vain se, etten varautunut saunaan oluella. Jälleen kerran harkittua, muttei ilmeisesti riittävän huolella.
Maailman parhaille suunnistajille laadittu Jukolan viesti on myös kuntoilijan näkökulmasta jotain, joka pitää itse kokea. Kymmenien tuhansien ihmisten kylä keskellä metsää oli ensimmäisellä kerralla nähtynä vaikuttava näky, nykyisin sentään tietää jo mitä odottaa. Vaikka uni-, ruoka- ja harjoittelurytmi meneekin hetkellisesti sekaisin, ei tapahtumasta voi poiskaan jäädä. Jukolan viestin kohdalla jopa voi luopua vanhasta periaatteesta, jonka mukaan yhdensuuntainen matka kilpailupaikalle ei saa kestää enempää kuin kisassa käytetty aika.
Ensi vuoden Jukolan viesti järjestetään Vantaalla Hakunilassa. Sijainti juuri ja juuri Kehä III:n reunalla ei tarkoita sitä, että maasto olisi sen helpompi kuin muulloinkaan. Jollain tapaa urbaanin maiseman läheisyys varmasti näkyy, ja jos ei muuta, se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monelle ensikertalaiselle. Vaikka matka kotiovelta vaihtopuomille kestää 20 minuuttia, pitänee majoitus ottaa paikan päältä, sillä iso osa Jukolan tunnelmaa syntyy juuri siitä huonosta yöunesta teltassa.
JanneH
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti