sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Todellinen Raatojuoksu

JanneH käväisi ylimenokauden ja antibioottikuurin jälkimainingeissa juoksemassa Sipoossa Raatojuoksun 20 km lauantaina. Kolmen viikon sairastelu ja treenitauko olivat tehneet tehtävänsä, ja meno oli sitä myötä täyttä tuskaa alusta loppuun.

Perinteisesti suunnistuskauden päättävä Raatojuoksu oli laitettu kesällä kalenteriin, eikä tapahtumaa malttanut jättää väliin, vaikka tiedossa oli, ettei meno olisi kovinkaan herkkää. Edellisestä treenistä oli aikaa kolmisen viikkoa ja keskiviikkona aloitettu antibioottikuuri flunssan taltuttamiseen päällä.

Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui jo autolla ennen starttia, kun huomasin suunnistuskengistä unohtuneen pohjalliset kotiin. Jalassa kenkä tuntui kuitenkin ihan hyvältä, mitä nyt nastat vähän jalkapohjassa tuntuivat, enkä viitsinyt investoida uusiin kenkiin, joita oli myynnissä kilpailukeskuksessa.

Startista matkaa K-pisteelle oli puolisen kilometriä ja se mentiin käytännössä urku auki. Ensimmäinen rastiväli oli kolmisen kilometriä ja siitä suuren osan sai juosta tietä, kun lähti vähän kiertämään. Jo tieosuudella kävi selväksi, että tossu ei kulje, kun porukkaa paineli ohi jatkuvalla syötöllä. Vielä pieni typerä reitinvalinnan muutos liian myöhään vei ennen rastia ylimääräistä aikaa ehkä minuutin tai kahden verran.

Ensimmäiset neljä rastia olivat putkiosuutta, joiden jälkeen tehtiin erimittaisia perhoslenkkejä ja niiden sisällä lisää perhoslenkkejä. Oikea rastijärjestys piti katsoa aika tarkkaan. Suunnistuksellisesti kuitenkin eteneminen oli helppoa, sillä muista metsässäliikkujista sai apua eikä varsinaisia pummeja tullut kuin nimeksi.

Ilman pohjallisia suunnistuskengät näemmä menettävät kaiken sivutuen, joten metsässä juokseminen oli yhtä tuskaa. Nilkkoihin sattui aina jalan osuessa maahan ja välillä piti jopa kävellä sen takia. Suo-osuuksilla oli onneksi hyvä jäähdytellä nilkkoja jääkylmässä vedessä. Hakkuuaukeilla oli kaikkein vaikeinta ja tuntui kuin olisi ollut humalassa, sillä aika usein askel petti kokonaan alta. Mahtoi eteneminen näyttää aika typerältä, eikä sitä vaikutelmaa poistanut valitsemani sinivalkoinen vaakaraidoitettu suunnistusasu, jonka kuuluttajatkin noteerasivat tullessani maalisuoralla.

Noin tunnin juoksemisen jälkeen tuntui siltä, että tänään voisi vaikka keskeyttääkin. Maalialueelle oli kuitenkin niin pitkä matka, että lykkäsin päätöstä aina vaan eteenpäin. Loppua kohti jalat alkoivat muuttua todella tönköiksi ja kieltämättä oli aika inhottava fiilis, kun ei tielläkään jaksanut oikein juosta. Kevyttä töpöttelyä sitten mentiin, vaikka kuinka olisi halunnut lisätä vauhtia. Silminnäkijähavainnot myös kertoivat, ettei maalisuorassa "juoksu" enää näyttänyt kovinkaan irtonaiselta.

Kaiken kaikkiaan reissuun meni aikaa yli 3.07 ja suoritus oli jotain huonon ja surkean väliltä. Yllättävän paljon kunto voi laskea kolmessa viikossa, kun on tekemättä mitään ja sairastaa. Harjoituslenkeilläkin lokakuun alussa juoksuvauhti oli parempaa ja sykkeet selvästi alempana. Pahinta kuitenkin oli se, että vasempaan polveen kehkeytyi joku juoksijan polven tyylinen kipu, mikä vaatinee taas muutamia viikkoja parantelua.

Monia tuttuja näytti olevan mukana ja useat heistä onnistuivat hyvin tai erinomaisesti, joten onnittelut heille siitä. Ensi vuonna taas uudestaan.

JanneH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti