tiistai 5. lokakuuta 2010

Syyskuun harjoitteluraportti

Kesä- ja kisakausi saatiin virallisesti päätökseen syyskuussa ja edessä on enää Mammuttimarssi, joka yhtenä vuoden raskaimmista koitoksista otetaan kuitenkin ihan fiilistelyn kannalta. Syyskuun aikana treenejä kertyi normaaliin tapaan.

JanneH:

Syyskuussa harjoitustunteja kertyi vähän yli 45, mikä vastasi kesän kuukausittaisia harjoitusmääriä. X-Kaato oli kuukauden ainoa kilpailu, joten harjoitukset pystyi rytmittämään hyvin sen mukaan. Kuun ensimmäinen viikko toimi vielä palauttelulle elokuun lopusta, mutta sen jälkeen mentiin kaksi viikkoa suhteellisen hyvillä tehoilla. Tämän jälkeen oli taas muutama päivä kevyempää ennen X-Kaatoa, josta eteenpäin urheilu on ollut lähinnä palauttavaa.

Kuukauden aikana oli pari useamman tunnin treeniä, jotka keskittyivät tiimin järjestämän yhteistreenin ympärille. Ensin tehtiin maastotyötä, sitten vedettiin treeni ja seuraavana viikonloppuna vielä kierrettiin reittiä kertauksen vuoksi fillarilla.

Juoksua osui kuukauteen hiukan tavanomaista enemmän, tosin määrät ovat edelleet olleet turhan maltillisia. Tossu kuitenkin liikkui kohtalaisesti siitä päätellen, että yhdellä lenkillä ohittamani juoksija luuli minua Petteri Muukkoseksi. Ulkonäössä on niin vähän yhteneväisyyttä, että erehdyksen oli pakko johtua askeleen keveydestä. Tosin cooperin testissä Herttoniemen urheilukentällä vesisateessa kulki saman verran, kuin muinoin armeija-aikaan Haminassa, vaikka joitain treenejä on sen jälkeen tehtykin.

Uutuutena ohjelmistossa oli kickbikellä potkuttelu, joka osoittautui niin hyväksi treeniksi, että kyseisen laitteen hankkiminen tulee olemaan syksyn tärkeimpiä varusteostoksia. Myös seinäkiipeilyä käytiin taas kokeilemassa ja toteamassa, eivätkä fysiikan lait olleet muuttuneet edellisen kerran jälkeen, sillä yhtä vastustamattomasti maa veti edelleen puoleensa.

Lokakuun aikana on tarkoitus ottaa rennosti ja palautua kauden treeneistä ja kilpailuista ikään kuin ylimenokauden merkeissä. Kiipeilyä ja kajakkimelontaa olisi ainakin tarkoitus harrastaa kerran viikossa, sekä kokeilla heittää pari pidempää juoksulenkkiä ennen kuun lopussa käytävää Mammuttimarssia. Kuukauden aikana VK-lenkkien määrä tulee olemaan rajallinen.

JanneS:

Kausi alkaa olla lopuillaan, mutta koska treenimotivaatio on vieläkin korkealla aloitan ylimenokauden vasta Mammuttimarssin jälkeen. Nyt kun kisoja on vähemmän, on mukava kun voi keskittyä treenaamiseen. Syyskuussa treeniä tuli yhteensä aika lailla tavoitteen mukaisesti noin 40 tuntia. Pitkiä treenejä X-Kaadon lisäksi tuli tiimin 5 tunnin suunnistus/MTB yhteisharjoitus yöllä ja yksi pitkä maantiepyörälenkki.

Muilta osin tuli treenattua aika paljon kickbikea, jonka aluksi vuokrasin ja sen osoittauduttua varsin tehokkaaksi harjoitusvälineeksi ostin laitteen itselleni. Aluksi pohkeet pamahtivat ihan jumiin lenkin jälkeen mutta nyt homma alkaa jo sujua. Kickbike sopii todella hyvin omaan arkirytmiin, vaikkei olisi aikaa juosta töihin aamulla niin voin napata kickbiken, jolla saan paljon tehokkaamman treenin kuin pyörällä mutta silti aikaa ei mene kuin se reilu 5 minuuttia kauemmin – ja treenin pystyy tekemään molempiin suuntiin, kun juoksen yleensä vain toiseen suuntaan. Matka-ajat ovat olleet ainakin itselläni aika lähellä niitä aikoja joita kesällä menee rullaluistimilla. Varmaan noista ajoista vielä muutaman minuutin saa puristettua pois kun oppii tekniikan paremmin. Syksymmällä on suunnitelmissa hiukan pidempi lenkki kickbikella, mitä se sitten tarkoittaa suoritusaikana jää nähtäväksi. Lisätietoja kickbiken testauksesta/vuokrauksesta/ostosta saa täältä.

Erittäin positiivisena uutisena fysioterapeutti löysi jalasta vikaa ja nyt on sovittu sellaiset jumppaliikkeet, joilla jalan liikeradat pitäisi saada toimimaan myös tehotreenissä (ja sen jälkeen). X-Kaato rytmitti kuukautta siten, että kovaa tehoa en vieläkään päässyt tekemään juosten mutta nyt on toiveissa että muutaman kovankin lenkin ehtisi vielä saada alle tälle kaudelle.

Lokakuun treenaus tähtää vain ja ainoastaan kauden päätökseen Mammuttimarssiin. Suunnitelmissa on lisätä juoksumääriä huomattavasti, mukaan koitan peruslenkkien ja muutaman kovan lenkin lisäksi saada kolme vähintään 2.5 tuntista metsälenkkiä, joista ensimmäinen on jo tätä kirjoitettaessa takana. Mukaan aikataulujen sallimissa puitteissa työmatkapyöräilyä, kickbikea, uintia ja seinäkiipeilyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti