maanantai 15. maaliskuuta 2010

Multisport cupin sääntömuutokset

Multisport cupin sääntöihin on luvassa pieniä muutoksia koskien pääasiassa sarjajakoa ja reittiä. Tiimi uskoo sääntömuutoksista olevan meille enemmän hyötyä kuin haittaa, tässä perusteluja.

Viime vuonna Multisport cupin kilpailujen kesto vaihteli noin viiden ja kuuden ja puolen tunnin välillä, kärki taisi liikkua Spring Adventuressa jopa alle neljään ja puoleen tuntiin. Aikaero kärjen ja viimeisten joukkueiden välillä saattoi olla useampi tunti. Tänä vuonna kaikkien kilpailujen kilpailuaika tulee olemaan rajoitettu noin viiteen tuntiin ja rata suunniteltu siten, että kilpailijat saadaan maaliin suunnilleen yhtä aikaa. Moni varmasti vetäisi mielellään pidempiäkin kilpailuja, mutta järjestäjien kannalta parikin lisätuntia tekee jo nyt suuresta vaivannäöstä vielä suuremman.

Kilpailun kulku tulee olemaan tällä kaudella sellainen, että kilpailun alussa kaikille osallistujille on ns. perusrata, joka joukkueiden on ensin suoritettava. Sen jälkeen alkaa rogaining-osuus, jossa eriarvoisia rasteja saa hakea haluamassaan järjestyksessä niin paljon kuin ehtii ennen määräajan loppumista. Rogaining-osuus muodostaa kärkijoukkueiden osalta merkittävän osan kilpailua. Tasoerot eri harrastajien kesken ovat niin merkittäviä, että kärjen vetäessä perusradan 2,5 tuntiin menee joiltain joukkueilta siihen aikaa koko viisituntinen. Välillä erot voivat olla vieläkin suurempia.

Käytännössä tämä tarkoittaa kärkijoukkueiden osalta sitä, että rogaining-osuus ei ole enää rastien hakua pelkästään juosten, vaan muillakin välineillä liikutaan. Ennen kaikkea tämä muodostaa myös uuden taktisen aspektin, sillä käytettävään aikaan suhteutettuna järkevimmän reitin kokonaisuus ja kulkuvälineet on hankalampi miettiä etukäteen. Kun ennen rogaining-osuutta mietittiin nopeasti periaatteella "katsotaan, jääkö aikaa hakea ja mietitään sitten", on nyt kilpailun suunnittelussa panostettava pääasiassa rogaining-osuuteen.

Me koemme, että taktisen osaamisen merkityksen korostuminen sopii tiimillemme hyvin, vaikka molemmilla seikkailukilpailukokemusta onkin vasta muutamalta vuodelta. Kummankin lähestymistapa urheiluun on hyvin analyyttinen, joten kokemukset, onnistumiset ja virheet ovat hyvin takaraivossa ja kaikesta pyritään oppimaan mahdollisimman paljon.

Taktikointimahdollisuus tulee myös siinä, että omia vahvuuksia voi hyödyntää entistä paremmin. Tiimimme vahvuus on tasaisuus, joten sinänsä mitään liikkumismuotoa ei tarvitse heti sulkea pois reittiä suunniteltaessa. Toisaalta selkeää vahvuusaluettakaan ei ole, joten yksittäisissä kilpailuissa vaikkapa hyvät maastopyöräilijät saattavat hyötyä vahvuudestaan enemmän.

Sarjajako uudistuu täksi kaudeksi siten, että enää mies-, nais- ja sekajoukkueet eivät kilpaile samassa sarjassa pistehyvitysten turvin, vaan kaikille on oma sarjansa. Tästä johtuen muutamat viime vuosien kovat sekajoukkueet joutuvat hiukan muuttamaan kokoonpanojaan. Neljässä kilpailussa joukkuetta saa edustaa yhteensä kolme eri kilpailijaa. Jos sekajoukkue muodostui ennen kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta, ei se enää voi kilpailla mies-mies-muodossa. Tai voi, mutta kerää silloin pisteitä eri sarjaan. Toki kokonaiskilpailuun lasketaan vain kolmen parhaan kilpailun pisteet.

Sarjajaon muutos vaikuttaa tiimimme kannalta sen verran, että tulosluettelossa kovat sekajoukkueet eivät ole sekoittamassa pakkaa pistehyvityksineen. Merkitys kokonaisuuden kannalta on käytännössä kuitenkin kosmeettinen, sillä tiimimme tuskin taistelee aivan kirkkaimmista mitaleista.

JanneH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti