maanantai 30. marraskuuta 2009

X-kaadon raportti

Tiimi starttasi kauden päättävään X-kaatoon hyvistä lähtökohdista. Valmistavat harjoitukset sujuivat hyvin eikä muutenkaan ollut mitään sairauksia tms. häiritsemässä.

Startti oli klo 5:00 Vihdin Jokikunnan Golf-kentällä, pakkasta n. -4 astetta. Ennen lähtöä meinasi tulla oikeasti kylmä, kun trikoissa odotteli milloin saa lähteä juoksemaan. Prologina ohjelmassa ollut yösuunnistus kutistui lopulta juoksuksi mönkijän perässä golf-kentän huoltoreittejä pitkin, kun väylille ei pakkasen takia saanut mennä. Noin viidentoista minuutin alkulämpöjen ottamisen jälkeen siirryttiin pyörällä lyhyt muutaman minuutin siirtymä pellon laitaan, jossa kanootit odottivat.

Olin laittanut kamat valmiiksi vuokrakanoottiin ja laskenut monesko kanootti vasemmalta lukien on meidän. Harmillisesti riviin oli tuotu lisää kanootteja, joten alkuun oli pientä sähläystä, että löydettiin pimeässä oikea kanootti. Sitten lähdettiin raahaamaan kanoottia n. 200-300 metriä läheiselle joelle. Kilometrin mittainen jokiosuus oli ihan oikeata melontaa, mutta kun päästiin järvelle selvisi jutun juoni - ja miksi juuri tämä järvi oli valittu X-kaadon melontaan. Järvi oli paikoitellen jäässä ja puolet siitä oli umpeenkasvanut. Pimeässä sitten arvottiin mikä rasti on mikäkin, kaikkien rastimääre oli tyyliin näreen päällä, näreen vieressä jne. Hiukan on vieläkin epäselvää leimattiinko lopulta oikein kaikki melonnan rastit, sillä emme tietenkään olleet kirjoittaneet rastimääreitä ylös kilpailukeskuksessa. Mutta ainakin trackerin jälki aika hyvin menee rastien läheltä, joten oletus on, että kaikki leimattiin oikein toisin kuin n. 10 joukkuetta, joilla oli vääriä leimoja. Kun kaikki rastit oli leimattu, palattiin samaa jokea pitkin melonnan vaihtoon. Melontaan meni ehkä n. 1:20 h.

Melonnan vaihdosta lähdettiin jalat kohmeessa pyörillä liikkeelle. Onneksi tuli lisättyä yksi pitkähihainen paita alkuperäiseen varustukseen juuri ennen starttia. Pyöräily oli ihan perustekemistä auringon pikku hiljaa noustessa, suurin osa oli hiekkatietä mutta sattui sinne väliin vähän polkuakin ja pari ryteikköpätkää, joissa sai repiä pyörää perässään. Tässä kohtaa olivat jalat vielä ihan jäässä, tuntui siltä, että jalat väsyy ennenkuin ehtivät lämpiämään.

Hiukan vajaan tunnin pyöräilyn jälkeen tultiin Pääkslahden huoltopisteelle, josta sitten lähdettiin menemään ohjeiden mukaan eriväreillä merkattuja luontopolkuja ja leimattiin kun rasti tuli vastaan. Loppuhuipennuksena oli köysilaskeutuminen veteen, jonka JanneH vähemmän kohmeisena teki. Sieltä sitten takaisin huoltopisteelle hiukan vajaan tunnin suorittamisen jälkeen ja taas pyöräilemään.

Reilun puolen tunnin pyöräilyn jälkeen tultiin Vihti cityyn, jossa oli vuorossa sprinttisuunnistus. Sen aikana käytiin about jokaisen Vihdin keskustasta löytyvän mäen päällä. Pidettiin ihan hyvää vauhtia yllä ja rastit löytyi sieltä mistä pitikin, kokonaisaikana suunnistukseen meni n. 35 minuuttia. Ainakin yksi tiimi ohitettiin suunnistuksen alkuvaiheilla.

Sitten taas pyörillä parin rastin kautta sellaiset 40 min samaan paikkaan mistä lähdettiin melontaan ja loppuun vielä 25 minuutin suunnistus maaliin. Loppusuunnistuksessa haettiin matkalta pari rastia Jokikunnan kartasta mäkien päältä (mäen päällä taitaa olla yleisin rastimääre näissä kisoissa :-). Hiukan ennen maalia edessä näkyi yksi tiimi (Mikko & Alpo) parin minuutin keulalla ja eikä takana näkynyt ketään, joten loppu otettiin ihan rauhallisesti. Tiesimme, ettemme saa Mikko ja Alpoa kiinni jos he eivät tee virheitä ja eiväthän ne niitä tehneet. Maalissa olo oli sellainen, että olisi voinut vielä jatkaakin ilman ongelmia, tankkaus sekä kisaa ennen että kisan aikana onnistui paremmin kuin Archipelagossa. Sijoitukset kisan aikana vaihteli jossain 5-10 välillä.

Maalissa olimme oman kelloni mukaan ajassa 5:44, virallisen ajanoton mukaan 5:50+ kun lähtö vähän venähti viidestä. Olimme 7. tiimi maalissa, mutta koska EMIT kuoli matkalla, emme saaneet ollenkaan lopputulosta, mikä oli multisportcupin pisteiden kannalta tuhoisaa. Kisassa jaettiin enemmän sakkoja kuin yleensä ja lopputuloksissa olisimme olleet viidensiä, jos EMIT:ssä olisi ollut virtaa. Toki sillä oletuksella, että meillä oli kaikki melonnan leimat oikein. Yhteensä matkaa tuli 63 km, josta pyörällä 41km, juosten n. 16km ja meloen n. 6km.



Kaiken kaikkiaan tiimiltä hyvä kisa joka antoi uskoa ensi kauteen. Pystyimme kisaamaan kaksi kisaa top 5-10 tasolla, ja vaikka ihan kärki meneekin selvästi kovempaa näki, että virheettömällä ja tasaisella suorituksella pysymme kärjen tuntumassa. Tästä on hyvä kevennellä ja aloittaa ensi kauteen valmistavat treenit uudella innolla.

JanneS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti