Janne ja Niko kävivät vaeltamassa Euroopan haastavimmaksi vaellusreitiksi mainostetun GR20:n Korsikassa. Tavoitteena oli tehdä Nikolle hyvä valmistava harjoitus syyskuun TOR:iin ja samalla lomailla hienoissa maisemissa, ja molemmat tavoitteet täyttyivätkin hienosti.
GR20
GR20 on Korsikalla Calenzanasta Concaan vievä n. 200km vaellusreitti, joka on jaettu 16 päiväetappiin. Suurin osa vaeltajista vaeltaa yhden etapin päivässä. Reitin voi vaeltaa kumpaan suuntaan tahansa, me valitsimme suositumman suunnan pohjoisesta etelään.
 |
| Reitti menee pohjoisesta etelään Korsikan keskiosien läpi |
Etapit päättyvät aina Refugioille, joista sai ostaa ruokaa ja evästäydennyksiä, joskin valikoimat vaihtelivat hyvin suuresti riippuen siitä kuinka etäällä teistä refugio oli. Refugiot ovat myös ainoita paikkoja, joissa reitillä saa majoittua. Majoitusvaihtoehdot hieman vaihtelivat paikoittain, mutta suurimmasta osasta löytyi ennakkoon varattava sänkypaikka makuusalista, valmiiksi pystytettyjä telttoja ja telttapaikkoja omilla teltoilla majoittuville. Reitille osuu joitakin hotelleja, joten myös erittäin kevyillä kamoilla tehty juoksuvaellus on mahdollinen. Tapasimme muutaman kaverin, jotka olivat juoksemassa reitin neljässä päivässä ja he majoittuivat hotelleissa. Me valitsimme perinteisemmän tavan ja kannoimme molemmat omat teltat mukana, painoa selässä oli ilman ruokia ja vesiä n. 6 kiloa, käytännössä startissa rinkka painoi kaikkineen n. 10-11kg. Ruokia olisi halutessaan voinut kantaa vähemmänkin, matkalta niitä olisi saanut sen verran hyvin. Kun oli omat aamu- ja iltaruoat mukana, emme joutuneet turvautumaan niin paljon paikalliseen tarjontaan, mikä olikin hyvä koska siinä vaiheessa kun olimme perillä, oli illallisvaraukset jo menneet ja joinain päivinä muut söivät jo jälkiruokiaan kun tulimme refugiolle.
 |
| Refuge d'Usciolu vuorenrinteellä |
1. Päivä: Calenzana - Ascu Stagnu + Monte Corona (33 km, 3850 m+, 14 tuntia)
Starttasimme Calenzanasta heti aamutuimaan 6:15 ja ajattelimme olevamme ainoat siihen aikaan liikkeellä olevat, kunnes puolen tunnin kohdalla alkoi selkiä tulla vastaan ja lopulta ohittelimme ensimmäisten tuntien aikana parikymmentä vaeltajaa, ennenkuin saimme vaeltaa loppuetapin ilman muita. Sama kuvio toistui joka aamu, ensimmäiset lähtivät liikkeelle hieman ennen auringonnousua jo klo 5:00, mutta suurin osa heti aamun auringon ensi säteiden sarastaessa klo 5:30-6:00.
 |
Reitti menee kivikossa kallion reunaa ylöspäin |
Ensimmäisellä etapilla Refuge d’Ortu di u Piobbu:un oli nousua reilut 1.5 kilometriä, mutta onneksi vielä tässä kohtaa hyvillä poluilla. Olimme hyvävoimaisina refugiolla ja pienen tauon jälkeen päätimme lähteä huiputtamaan lähellä olevaa Monte Coronaa (2.144m), josta palasimme takaisin refugiolle syömään nopean lounaan ja jatkoimme toiselle etapille kohti Refuge de Carozzu:a. Toinen etappi näyttikin sitten paremmin mitä olisi jatkossakin tiedossa, teknistä ylä- ja alamäkeä, kiviltä toisille hyppelyä ja välillä käsien avulla kalliota kiiveten ylös tai alaspäin.
 |
| Vähän jyrkempi kohta reitillä |
Saimme syötyä toisen lounaan Carozzu:ssa ja päätimme lähteä vielä iltaa vasten kolmannen etapin Ascu Stagnuun. Etappi oli vain 6 km, mutta sille oli varattu opaskirjassa peräti 5.5 tuntia. Heti etapin alussa huomasin toisesta Hokasta revenneen kantapään takaosan, jota sitten teippailin ja liimailin kiinni samantien. Liimaukset kestivät noin päivän ja muutaman päivän päästä toisestakin Hokasta lähti kantapään takaosa samasta kohtaa. Näillä kengillä oli juostu vajaat kaksisataa kilometriä ennen tätä reissua, joten täytynee lähettää tehtaalle ja kysyä olivatko maanantaikappale. Yllättäen kyllä puuttuva kantapää ei menoa häirinnyt muuta kuin vähän alamäissä, joissa terävät kivet iskivät välillä läpi.
 |
| Hokat parin päivän jälkeen |
Aurinko oli paistanut koko päivän ja omalta osaltani ensimmäinen ja oikeastaan ainoa romahdus tapahtui kolmannen etapin viimeisessä ylämäessä. Nousu alkoi käytännössä toisen etapin refugiolta ja nousi jokilaaksoa pitkin vajaan kilometrin vertikaalia. Kropan lämpötila nousi sen verran, että jouduin ottamaan pienen lepotauon ainoassa varjopaikassa mitä löysimme. Katselin siinä samalla opaskirjaa ja huomasin hieman ylempänä olevan lammen, jossa sain laskettua kropan lämpötilaa sen verran, että pääsimme mäen päälle ja siitä puolen kilometrin laskun auringon jo alkaessa laskea.
 |
| Lepotauko ainoassa varjoisassa paikassa |
 |
| Uinti vuoristolammessa |
Jälkikäteen ajatellen kolmas etappi kahden pitkän etapin ja Monte Coronan huiputuksen päälle saattoi olla vähän liikaa ja ekasta päivästä tulikin pisin ja rankin koko reissussa.
2. Päivä: Ascu Stagnu – Castel di Vergio + Monte Cinto (28 km, 2.400m+, 12 tuntia)
Toinen päivä alkoi neljännen etapin pitkällä 1.3km nousulla Monte Cintolle (2.706m). Itse huippu oli vain noin kilometrin sivussa reitiltä ja eri lähteiden mukaan nousuakin oli vain 100-200 metriä, mutta saimme silti menemään noin puolitoista tuntia huipulla käyntiin ja paluuseen. Eksyimme menomatkalla useampaankin otteeseen, kunnes tajusimme reitin menevän alempana rinteessä. Näkymät olivat kyllä ehdottomasti tämän kierron arvoiset ja suurin osa muistakin vaeltajista kävi Cinton huipulla, kun edellisenä päivänä Coronalla näimme vain yhden ihmisen. Monte Cinto on Korsikan korkein huippu ja näkymät olivat sen mukaiset.
 |
| Aamun ekalla etapilla sai ohitella aiemmin lähteneet |
Viides etappi Castel di Vergioon oli helppokulkuista polkua, mutta matkaa tuli 15 kilometriä ja nousuakin melkein kilometri. Olimme Castel di Vergiossa sen verran myöhään, että päätimme jättää toisen päivän kahteen etappiin.
 |
| Monte Cinto - Korsikan korkein kohta |
3. Päivä: Castel di Vergio – Refuge de l’Onda (37 km, 2.000m+, 13+ tuntia)
Kolmas päivä alkoi pitkällä (17km), mutta helppokulkuisella etapilla Refuge de Manganu:un. josta matka jatkui ehkä hienoimmalle etapille koko reissulla. Seitsemäs etappi Refuge de Petra Piana:lle nousi teknistä nousua kapealle Bocca a e Porte solalle, josta avautui uskomattoman hieno näkymä laaksoon, missä näkyi kaksi vuoristojärveä Lac de Capitellu ja Lac du Melo. Reitti kiersi laakson reunoja pitkin ja pääsimme ihailemaan Lac du Meloa vielä toiseltakin puolelta, jolloin vasta tajusimme sen olevan pari sataa metriä alempana Lac de Capitellua.
 |
| Lac de Capitellu ja taustalla Lac du Melo |
Nikolla alkoi energian imeytymisongelmat etapin alkupuolella, eikä hän saanut mitään sisään Petra Pianalla. Siitä huolimatta päätimme lähteä vielä kolmannelle etapille, jotta pysyisimme aikataulussa ja loppumatkalle jäisi vähän pelivaraa. Tähän reitin kahdeksanteen etappiin kuluikin sitten ihan kunnolla aikaa, vaikka polut olivat pääsääntöisesti hyväkuntoiset, 500 metrin nousu lopussa tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta punnersimme kuitenkin itsemme Refuge de l’Ondaan, jossa Nikon energianimeytymisongelmat jatkuivat.
 |
| Siinä se polku menee |
4. Päivä: Refuge de l’Onda – Bergeries d’ E Capanelle (27 km, 1.700m+, 11 tuntia)
Neljännen päivän aamuna Niko sai onneksi pidettyä ruoat jo sisällään ja pääsimme liikkeelle kohti Vizzavonaa reitin yhdeksättä etappia. Päätimme jo aamusta tehdä vain kaksi etappia ja koittaa palautella loppumatkaa varten, joten meillä oli reissun pisin, yli tunnin tauko Vizzavonassa, kun tilasimme pitsat ja nautiskelimme ne ihan rauhassa. Päivän toinen etappi (kymmenes reitillä) alkoi pitkällä, melkein kilometrin nousulla 8.5 kilometrin matkalla, jonka jälkeen reitti jatkui suhteellisen tasaisena loppuun asti.
 |
| Pitsa maistui Vizzavonassa |
Kaksi etappia päivässä olisi sellainen tahti, jota uskoisin meidän pystyvän jatkamaan lähes loputtomiin. Koska tällä reissulla oli myös harjoituksellinen tavoite niin tiedossa oli, että jos ei mitään ihmeellistä sattuisi, loppuun pitäisi tehdä kahtena päivänä kolme etappia, jotta pääsisimme kuudessa päivässä reitin läpi. Tällöin voisimme nauttia yhdestä suunnitellusta varapäivästä Korsikalla ihan turisteina.
5. Päivä: Bergeries d’ E Capanelle – Refuge de Matalza (42 km, 2.400m+, 13.5 tuntia)
Viides päivä alkoi helpolla 14km etapilla (nro 11) hyviä polkuja, jonka jälkeen alkoi reitin eteläisen puolen hienoin etappi, jossa noustiin ensin melkein kahteen tonniin ja sitten loppu etappi käveltiin välillä toisella puolella vuoren harjannetta, välillä toisella. Maisemat olivat todella hienot, tosin auringon paistaessa täydeltä taivaalta meno oli aika raskasta.
 |
| Harjanteella menevä polku |
Nousussa Refuge de Pratille näimme paikallisen miehen heittelevän isompia kiviä polulta sivuun. Kun pääsimme hänen kohdalleen, huomasimme ettei hänellä ollut ollenkaan kenkiä. Miehellä oli mukanaan kaksi koiraa, lapio ja pieni vesipullo. Valitettavasti meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kun koitimme kysyä kengistä, niin luulisin että vastaus oli jotain siihen suuntaan, että ei pyhiinvaellusmatkoillakaan kenkiä käytetty ja pitkä selitys hymysuin ranskaksi päälle, josta selityksestä emme ymmärtäneet mitään. Vaikka menimme ihan ok vauhdilla mäen ylös, ei tätä kaveria tarvinnut kauaa odotella Refugella – toki hän oli heitellyt matkalla ne isot kivet extrana pois. Meille ei selvinnyt oliko hän vaeltamassa, töissä vai muuten vain raivaamassa polkuja.
 |
| Harjanteet jatkuivat suuren osan päivää |
Harjanteet jatkuivat vielä 5 ensimmäistä kilometriä päivän kolmatta etappia (13), jonka jälkeen laskeuduimme laaksoon ja jatkoimme helppoja polkuja päivän majoitukseen. Siellä muut olivat jo illallisella, mutta onneksi meille löytyi vielä viimeisestä nurkasta telttapaikat. Suihkussa käynti olikin sitten varsinainen elämys, harvoin sitä saa käydä jääkylmässä suihkussa suoraan kasteluletkusta, mutta on tuokin parempi kuin ei ollenkaan suihkua. Jokaisessa majoituksessa oli jonkinlainen suihkumahdollisuus, veden lämpötilat sitten vaihtelivat todella paljon.
 |
| Suihku Refuge de Matalzassa |
6. Päivä: Refuge de Matalza – Conca (40 km, 1.800m+/2.800m-, 13 tuntia)
Viimeinen päivä alkoi pitkällä melkein 10 km hyväkulkuisella nousulla Monte Alcudinan huipun vierestä menevään solaan, josta oli tekninen lasku ensimmäiselle Refugiolle. Refugion jälkeinen toiseksi viimeinen (15) etappi kiersi vuorenrinnettä pitkin Bavellan kylään, jossa pidimme pitkän, hieman yli tunnin tauon paikallisessa ravintolassa.
 |
| Vaihteeksi hyvää polkua 15. etapilla |
Viimeinen etappi (16) olikin sitten reissun pisin kilometreissä (19km) ja laskua oli tiedossa 1.600m. Täytimme vedet n. 5km kohdalla olleesta Refugiosta, mutta pari kilometriä sen jälkeen polulla oli istumassa vanha pariskunta, jotka olivat tulleet 12km enimmäkseen nousua reitin eteläpäästä paahtavassa kuumuudessa. Meillä oli pieniä kommunikaatiohaasteita, mutta sen ymmärsimme että heiltä oli kokonaan vesi loppunut ja he näyttivät sen verran uupuneilta, että annoin puolet omista vesistäni heille, jotta he pääsevät viimeiset pari kilometriä Refugiolle. Menin sitten loppuetapin itse alle litralla vettä, kun etapin lähteet olivat täysin kuivia.
 |
| Jollain on ollut ylimääräistä aikaa kasata kiviä juurakkoon |
Yhteensä matkaa kertyi 206km, 14.200m+ nousua ja Garminin mukaan yhteiskulutus oli 21.000 kcal. Monte Coronasta ja Cintosta matkaa kertyi extra 7km, nousua 777m+ ja noihin huiputuksiin meni yhteensä n. 3.5 tuntia ylimääräistä aikaa. Yhteensä olimme liikkeellä 76 tuntia, josta 7 tuntia oli taukoja päivien aikana.
Suosituksia
Mukana meillä oli reittioppaana Paddy Dillon: The GR20 Corsica - The High Level Route (Cicerone) josta löytyy kaikkien etappien kuvaukset, mistä saa lisää vettä jne. Se kannattaa ilman muuta hankkia jos aikoo vaeltaa GR20:n. Reitti on kyllä erittäin hyvin merkitty eikä mukaan tarvita erikseen karttoja, mutta joissain kohdissa tarkistimme sijainnin kännykällä GaiaGPS:stä, jonne olin ladannut offline-kartat ja reittijäljen.
 |
| Reittimerkki ja taustalla Lac du Ninu |
Jos haluaa mennä vaihtoehtoisia reittejä tai tehdä omia sivuretkiä, merkintöjen taso vaihtelee hyvin paljon ja silloin on syytä olla tarkempana siitä missä menee.
 |
| Risteykset oli hyvin merkitty |
Hieman yllätyksenä tuli kuinka pieniä kaupat olivat matkan varrella. Matkalta sai kyllä hyvin lisäruokaa, patukoita, vettä, juotavaa, aurinkorasvaa yms. mutta kaikki muut piti olla mukana. Calvista löytyi hyvin varusteltu Intersport, josta olisi saanut täydennystä retkivarusteisiin ja sieltä haimme kaasupullon, mutta sen jälkeen tarjonta oli hyvin rajallista.
 |
| Viimeinen sola ennen laskua Concaan |
Vaelsimme heti heinäkuun alussa ja ainakin silloin teltoille löytyi ihan kohtuulliset paikat. Oletukseni on, että myöhemmin heinäkuussa ja elokuussa vaeltajia saattaa olla ruuhkaksi asti. Mikäli haluaa majoittua jotenkin muuten kuin omassa telttamajoituksessa, kannattaa varaukset tehdä hyvissä ajoin tai sitten olla varaamassa paikkaa refugiolla aikaisin päivällä. Kun tulimme alkuillasta leiripaikoille, kaikki illallispaikat oli jo varattu ja jäljellä oli muutamia paikkoja omille teltoille.
GR20 voi kyllä lämpimästi suositella - ehkä ei kuitenkaan ihan ensimmäiseksi vaellukseksi. Korsika oli muutenkin hieno saari ja siellä olisi voinut pidemmänkin ajan viettää.
JanneS
