Janne suoritti Tor Des Geants (TOR) polkujuoksun Aostan laaksossa ajassa 125 tuntia, sijoituksena 162/1.085. Matkaa kertyi yhteensä n. 350km ja nousua n. 27.000m+. TOR oli erittäin hyvin järjestetty ja sitä voi suositella kaikille 200-mailisista vuorijuoksuista kiinnostuneille.
Alkuvalmistelut
Alun perin olin ajatellut koittaa päästä TORille vuonna 2025, mutta päätin osallistua arvontaan alkuvuodesta, kun tiesin Nikon lähtevän viivalle Grand Trail Courmayeur:sta saadulla paikalla. Tiesin myös, että tänä vuonna olisi muitakin tuttuja viivalla ja todennäköisesti saisin suomalaista seuraa matkan varrella. Ainoa varsinainen TOR erityinen harjoitus oli 5 päivän alppivaellus Nikon kanssa noin kuukausi ennen kisaa, muuten kevät on ollut ihan normaalia treeniä, ensin Snowdonian 100-mailiseen toukokuussa ja sitten kesäkuun lopussa Lapland Wilderness Challengeen (LWC), jossa tuli edettyä 330 km Kaldoaivin erämaassa. Isoin hyöty näistä oli Snowdoniasta tullut itseluottamus, että ylämäissä ei ongelmia pitäisi tulla, ja LWC:n viiden päivän nukkumistestailut, kuinka vähällä unella pitäisi myös TOR:illa selvitä.
Saavuimme kisapaikalle jo torstaina, startin ollessa sunnuntaina puolilta päivin. Perjantain vietimme yläilmoissa Mont Blanc Skyway:lla ja kävimme tutustumassa myös Midi:iin (3.842 mpy). Lauantai meni kisavalmisteluissa drop bagiä pakatessa ja muuten vaan rentoutumalla.
Tavoitteita oli kolme tässä järjestyksessä:
- Päästä maaliin
- Päästä maaliin 130 tunnin alittavalla ajalla
- Mennä niin pitkään kuin mahdollista Nikon kanssa, tavoitteena koko reissu yhdessä
1. etappi: Courmayeur - Valgrisanche 48.5km / 4.339m+ / 11h 41min / tauko 44 min
Lähdimme kakkoslähdössä puolenpäivän aikoihin pari tuntia kärjen perään reitille. Alku mentiin kevyttä hölkkää, kunnes pääsimme polun alkuun ensimmäiseen nousuun (1.465 m+). Onnistuimme täydellisesti ajoituksessa ja pääsimme polulle ilman jonotuksia, selvästi siinä vaiheessa alkoi jo vähän muodostua jonoa polun alkuun, kun leveä tie yhtäkkiä muuttuu yhden henkilön levyiseksi poluksi. Ensimmäisen nousu mentiin kohtuu rauhallista tahtia muiden samassa kohtaa olevien kanssa ilman ketään ohittelematta.
Ensimmäisen päivän sadetta |
Col d’Arpe:lta lähdimme rauhassa kävellen (etureisiä säästellen) La Thuilea kohti. Jaakko tuli jossain vaiheessa loppumäessä ohitse, mutta teimme La Thuilessa vähän nopeamman huollon ja lähdimme kolmistaan kohti päivän toista nousua (1.651 m+) Col Passo Alto:lle. Ensimmäinen päivä oli hieman sateinen, mutta eteni hyvin eri kisakokemuksista jutellessa. Jossain kohtaa illalla Jaakko jäi huoltamaan hieman pidemmäksi aikaa ja tiemme erkanivat. Kokonaisuutena ensimmäinen etappi tuntui aika helpolta, ja teimme Valgrisanchessa kohtuu nopean huollon – söimme ruokaa ja otimme seuraavan etapin eväät kantoon. Samalla vaihdoin kovat 0.75 litran pullot 0.5 litran lötköpulloihin. Kovien pullojen haaste oli, että en saanut repun etuviilekkeen taskuihin mahtumaan eväitä kovin hyvin – ne toimivat selvästi paremmin pehmeiden lötköjen kanssa.
2. etappi: Valgrisanche - Cogne 55.5km / 4.943m+ / 15h 32min / tauko 2h 43min
Toisella etapilla olikin sitten tiedossa kolme isoa nousua Col Fenetre (1.320 m+), Col Entrelor (1.313 m+) ja viimeisenä ja pisimpänä Col Loson (1.895 m+) ja kuten kuvaan kuuluu, saman verran laskuja. Ensimmäisen nousun loppu oli kohtuu jyrkkä, toisesta noususta ei jäänyt pysyviä mielikuvia, mutta viimeinen nousu Col Losonille oli todella pitkä. Alkuun mentiin pitkät pätkät loivaa ylämäkeä, mutta ihan lopussa mäki jyrkkeni huomattavasti ja siinä sai tehdä jo ihan kunnolla töitä, että matka eteni.
Solan jälkeen oli usein alkuun vähän jyrkempää mäkeä |
Pääsääntöisesti ohittelimme ylämäissä ensimmäisessä lähdössä lähteneitä kilpailijoita, ensimmäisten ohi menimme jo ennen Valgrisanchea, mutta tahti tuntui kiihtyvän toisella etapilla. Alamäissä sitten vastaavasti meistä mentiin jonkin verran ohitse.
Vähän loivempaa alamäkeä |
Tarkoituksena meillä oli jatkaa vielä Cognesta eteenpäin nukkumatta, mutta sen verran molempia väsytti, että päätimme kuitenkin kokeilla nukkumista jo Cognessa. Omalta osalta uni ei oikein tullut ja lopulta jäi todella lyhyeksi, noin puoli tuntia. Selvästikin koitin nukkua vähän liian aikaisin. Toisaalta, seuraavalla etapilla ensimmäinen vuoristomaja (rifugio) oli vasta jossain 20 km päässä, joten sinnekään ei olisi ollut järkevää odottaa lepohetkeä.
3. etappi: Cogne - Donnas 46km / 2.768m+ / 11h 26min / tauko 3h 07min
Kolmatta etappia pidetään yleisesti kaikkein helpoimpana, kyseessä on ”vain” yksi pitkä nousu (1.712 m+) ja vielä pidempi lasku. Kaikki on kuitenkin suhteellista, yksittäisenä ultrana tämäkin etappi olisi ihan kohtuuvaativa, mutta tosiaan TOR lasien kautta katsoessa kyseessä on helpohko etappi. Nousu Fenetre de Champorcher:lle tuntui toisena yönä pitkältä. Tunnetta pidensi vielä se, että odotin ensimmäistä huoltoa rifugio Dondenaa ennen huiputusta, kun se lopulta oli vasta yli viisi kilometriä huiputuksen jälkeen. Ylhäällä myös tuuli todella paljon ja laitoimme kunnolla vaatetta päälle, ettei tulisi kylmä. Lasku Donnasiin tuntui ihan loppumattoman pitkältä. Jossain laskun alkupuolella onnistuin vielä katkaisemaan toisen sauvani. Koitimme teippailla sitä kasaan huonolla menestyksellä, mutta onneksi aikataulut osuivat yhteen huoltojoukkojen kanssa ja sain varasauvat Donnasiin aamuseitsemäksi. Ensi kerralla priorisoin varasauvoille tilan drop bagiin, eikä yhden varasauvan kantaminen repussakaan täysin poissuljettua olisi pidemmillä huoltoväleillä.
Donnasissa otimme sitten kunnon levon ja siellä sainkin unta ihan samantien. Donnasia lähestyessä juttelimme viisi kertaa TOR:illa käyneen ranskalaismiehen kanssa ja hän kertoi katselleensa säätiedotteita, joissa Alpeille luvattiin kunnon lumimyrskyä loppuviikosta. Tämä pisti vähän miettimään, mutta lopulta vähänpä tuolle oli mitään tehtävissä muuta kuin varautua ottamaan kunnolla vaatetta mukaan.
Donnas |
4. etappi: Donnas - Gressoney 54km / 5.933m+ / 20h 5min / tauko 3h 29min
Neljäs etappi alkoi kevyellä nousulla viereiseen Perlozin kylään, josta matka jatkui ylöspäin. Donnas oli koko reissun matalin kohta (322 mpy), joten nousua tuli ihan kunnolla, että päästiin taas tuonne 2.000-3.000 mpy korkeuteen, jossa suurin osa reitistä meni. Tällä välillä näkyi jonkin verran Tor Des Glaciers (450 km) juoksijoita, jotka olivat lähteneet pari päivää etukäteen matkalle ja tehneet omia kiemuroitaan jo ennen Donnasia. Reitit kuitenkin yhtyivät tässä kohtaa ja pääsääntöisesti menimme samaa reittiä Gressoney:hin, josta reitit taas lähtivät omiin suuntiinsa.
Neljäs etappi oli ennakkotietojen mukaan kaikkein haastavin ja aikaa vievä. Meillä ei ollut mitään isompia ongelmia, matkalle osui pari hienoa vuoristomajaa, Coda ja Barma, ja jonkin verran enemmän teknisempää polkua kuin aiemmin. Aikataulujen suhteen meillä oli hyvä tuuri, että pääsimme pitkät pätkät nelosetapista valoisaan aikaan.
Rifugio Barma |
5. etappi: Gressoney - Valtournenche 34km / 3.094m+ / 11h 29min / tauko 3h 23min
Viides etappi alkoi 1.567 m+ nousulla Col Pinterille, alkupäässä on yksi vuoristomaja. Nousu oli helppo ja siellä oli jonkin verran vaeltajiakin liikkeellä, muilla väleillä heitä näkyi aika paljon vähemmän. Hieman ennen Col Pinteriä kaksi vaeltajaa ohittivat meidät leppoisasti samalla jutellen. Tulimme hieman heidän perässään Col:ille ja kun kerroin, että he olivat ainoat vaeltajat, jotka ovat meistä menneet ohi, kävi ilmi, että toinen heistä oli Italian maajoukkuehiihtäjä.
Pitkähkön laskun jälkeen pääsimme Champoluc:iin, jossa Heikki ja Jaakko näyttivät miten ammattimainen huoltaja toimii huollossa ja pääsimmekin nopeasti jatkamaan matkaa Valtournencheen.
6. etappi: Valtournenche - Ollomont 48km / 4.625m+ / 20h 41min / tauko 3h 25min
Kuudenteen etappiin meillä meni lopulta vähän pidempi aika kuin kolmanteen, lähinnä sen takia, että nukuimme hieman Rifugio Magialla ja sitten toisen kerran Oyace:ssa. Magialla oli hyvä systeemi sänkyjen kanssa, siellä oli parikymmentä sänkyä varattuna juoksijoille ja varaajalle sai sanoa kuinka pitkään halusi nukkua. Systeemit tuntuivat vaihtelevan paikkakohtaisesti. Cognessa oli henkilö, jonka kanssa sai sopia milloin hän tulee herättämään. Donnasissa oli täysi kaaos ja vapaisiin sänkyisiin sai mennä ja hoitaa oman herätyksensä. Olisi varmasti hyötyä, jos tietäisi hiukan etukäteen missä kannattaa nukkua – rifugiot tuntuivat mukavimmalta kuin isot hallit life baseissa, mutta emme oikein uskaltaneet jättää nukkumisia rifugioiden varaan, joten meillä nukkumiset painottuivat life baseihin.
Viimeisessä nousussa ennen Oyace:a Nikolla alkoi happi loppua ylämäessä ja hän joutui hieman hiljentämään. Sovimme, että menisimme rauhassa Oyaceen ja katsoisimme siellä tilannetta lääkärin kanssa. Huoltojoukot olivat Oyacessa vastassa ja saimme vaihtelua pasta-aterioihin ruisleipien ja munakkaan muodossa. Kilpailussa huoltojoukoista olisi iso hyöty juuri ruokahuollon muodossa – ihan hyvin TOR on tehtävissä ilmankin, mutta se rajoittaa ruoat pääsääntöisesti pastaan ja polentaan, joten niiden on parasta maistua. Onneksi meille maistui pastakeitto hyvin – sinne kun laittoi vähän kylmää vettä sekaan niin keiton pystyi juomaan suoraan kulhosta.
Oyacessa lääkäri antoi Nikolle luvan startata pienien unien jälkeen ja jatkoimme matkaa viimeiseen isoon huoltoon Ollomontiin. Ollomontissa sovimme, että Niko käy lääkärissä ja sitten nukumme kaksi tuntia, jonka jälkeen tekisimme päätökset, miten matka jatkuu. Tiesimme, että olemme 3-4 tuntia edellä 130 tunnin tavoiteaikaa, joten jonkin aikaa olisin voinut odotella, mutta herätessäni tilanne oli selvä ja valitettavasti joutuisin jatkamaan loppuun matkan yksin. Meidän onnemme oli, että Heikki ja Jaakko olivat paikalla, ja oli helpompi lähteä, kun tiesin että Niko jää hyvään hoitoon.
Ensiapupiste solassa |
7. etappi: Ollomont – maali 50km / 3.906m+ / 17h 18min
Olin seurannut säätiedotusta ja tiesin, että sää oli kylmentymässä ihan kunnolla, jonka lisäksi järjestäjät olivat laittaneet jääraudat pakolliseksi varusteeksi viimeiselle etapille. Hieman ylireagoin tuohon kylmenevään keliin ja otin mukaan vähän liikaakin vaatetta – olisi pitänyt luottaa, ettei siellä sellaista keliä tule mihin ei lyhyt- ja pitkähihainen tekninen paita, untuvatakki ja kuoritakki riitä. Hyvää oppia jatkon varalle.
Col Champillonilla oli vähän lunta |
Ilma alkoi muuttua hieman valkoiseksi lumihiutaleista jossain 1.600 mpy kohdilla ja parissa tonnissa lumi ei enää sulanut osuessaan maahan. Col Champillonilla (2.711 mpy) lunta olikin sitten n. 5-10 cm ja lisää tuli koko ajan. Olin vähän huolissani, mikä tilanne olisi Col Malatralla, joten koitin pitää vauhtia yllä.
Col Champillon |
Champillonin jälkeen alkoi koko reissun tylsin väli – ensin reilun viiden kilometrin päässä oli pieni huolto, jossa olisi varmaan ollut hyvä nukkua vähän, jos olisi pystynyt nukkumaan pää pöydällä. Sieltä matka jatkui melko tasaisena kymmenisen kilometriä Bossesiin. Meinasin nukahtaa kävellessä ja kaivoin jo kuulokkeetkin esille, jotta olisin kuunnellut äänikirjaa, mutta onneksi yksi juoksija sai minut kiinni ja päätin lähteä hänen matkaansa, vaikka hänen vauhtinsa oli hieman omaa kovempi. Seuraavat kolme kilometriä juttelimme Thaimaassa luolasta pelastetuista nuorista, jossa projektissa hän oli ollut mukana organisoimassa joidenkin suomalaisten kanssa. Heräsin tässä sen verran, että ilmoitin lopulta, että jatkan vähän hitaammin matkaa ja että nähdään maalissa.
Sängyt Bossesin huollossa |
Ohittelin muutamia zombeina eteneviä juoksijoita ennen Bossesia. Bossesin huolto oli yksi huonoimmista, mutta onnistuin saamaan telttasängyssä parikymmentä minuuttia unta ja tankattua ruokaa siellä. Jatkoin sieltä muutaman italialaisen kanssa kohti rifugio Frassatia. Frassatille saavuin aika ison joukon kanssa ja huomasin kaikkien italialaisten tilaavan pastaa, joten päädyin seuraamaan esimerkkiä ja tilaamaan sitä samaa mitä italialaisetkin tilasivat. Tämä taisi olla reissun ainoa maksullinen ateria (9 euroa), mutta todellakin sen arvoinen.
Rifugio Frassati kisan aikana |
Rifugio Frassati kuukautta aiemmin |
Yhtäkkiä huomasin olevani yksi viimeisistä jäljellä Frassatilla ja totesin, että pitänee lähteä muiden mukana liikkeelle. Laitoin jääraudat jalkaan ja sitten kohti Malatraa. Ensimmäiset sata metriä nousua olivat todella nihkeätä menoa, tuntui että kaikki veri oli mennyt hyvän tankkauksen ansiosta mahaan ja jalkoihin ei riittänyt energiaa. Pikkuhiljaa meno kuitenkin parantui ja itse nousu Malatralle sujui hyvin. Järjestäjät olivat lisänneet köysiä nousun loppupään jyrkemmille osuuksille ja katsoivat että kaikki pääsivät turvallisesti ylös. Sää oli kylmä ja välillä tuli kylmiä kovia tuulenpuuskia, ilmeisesti sää meni tästä vielä pahemmaksi ja loppupään juoksijat saivat tulla vielä kylmemmässä kelissä lopun etapit. Malatran jälkeen ajattelin kiristää vähän vauhtia ja koitin juosta alamäkeen vähän reippaammin, mutta aika pian alkoi keuhkoissa tuntua että juokseminen ei ole hyvä idea, ja tiputin vauhdin ripeään kävelyyn.
Matkalla Malatralle |
Matka jatkui reilussa parissa tonnissa aika pitkään ja viimeisissä pienissä nousuissa keuhkot ilmoittivat, että vauhtia on hidastettava. Tulin sitten nousut edeten kuin hidastetussa elokuvassa, mutta tasaisella pystyin pitämään ihan hyvää kävelyvauhtia yllä. Viimeisen huoltopisteen, Mont de la Saxe, jälkeen reitti lähti laskuun, ja samalla ilma alkoi lämmetä. Keuhkot aukenivat tämän viimeisen vajaan tonnin laskun alkupuolella ja hölkkäsin loppukilometrit maaliin n. 125 tunnin ajassa, iltapäivällä viiden aikaan. Tuo oli hyvä aika tulla maaliin, kaupungilla oli paljon kannustajia, ja pääsin ruokailun jälkeen suoraan nukkumaan normaalissa unirytmissä. Pääsin tavoitteeseen ja alitin 130 tunnin aikarajan reilusti, joten Tor Des Glaciers paikka on nyt ansaittuna.
Maaliintulo |
Lauantai menikin sitten muita suomalaisia maalissa kannustaen ja maaliintulon jälkeen huoltaen, että kaikki pääsivät ruokailemaan ja lepäämään. Sunnuntaina oli vielä paitojen jako, jossa kaikki finisherit pyydettiin lavalle ja lopussa otettiin kaikista yhteiskuva.
Ruoat
Olin varautunut joka etapille 4-5 vauhtikarkkipaketilla, kuivalihalla, 150g pähkinöitä, karkkipussilla ja 2-3 tailwindillä. Lopulta tarvitsin ehkä puolet siitä mitä olin pakannut dropbagiin. Tailwindit menivät hyvin nesteen mukana, muista upposi noin puolet. Sinänsä sain hyvin energiaa sisään ja priorisoin aina ruokaa, ja muuta huoltojen tarjontaa, kun sitä oli tarjolla, ja sitähän oli todella hyvin tarjolla. Huoltoja oli matkalla paljon, ja suuresta osasta sai ainakin jotain syötävää. Kaikissa oli ainakin pepsiä ja jotain naposteltavaa, monesta sai kysyessä keittoa, johon oli lisätty pastaa tai sitten pasta pomodoroa. Lifebaseissa oli kaikissa sitten vielä pidempi menu tarjolla, josta sai syödä niin paljon kuin pystyi.
Käytännössä mulla oli kannossa keskimäärin vajaa puoli kiloa omia eväitä, jotka eivät tulleet käyttöön. Lisäksi täytin aina lötköt huolloissa, vaikka fiksumpaa olisi ollut monesti täyttää vaan toinen niistä ja sitten seuraavassa huollossa taas täyttää se yksi, koska huoltoon tullessa nestettä oli yleensä vielä ainakin puoli litraa jäljellä. Maastosta en ottanut nestettä yhtään kertaa, vaikka paikkoja olisi ollut paljonkin ja filtterikin oli osan matkaa mukana. Huoltoja oli sen verran usein, että niistä saatu neste riitti hyvin, eikä lämpötila ollut kovin kuuma, vaikka pitkään pärjäsi shortseissa ja t-paidassa.
Varusteet
Lähdin lopulta kisaan Bonfus Fastus 23 litraisella repulla, ja se toimi todella hyvin. Pääsääntöisesti päällä oli shortsit ja tekninen t-paita, öisin ja alun sateissa kuoritakki, ja lopussa kun sää kylmeni, välissä oli myös pitkähihainen paita ja untuvatakki, jalassa windstopper trikoot. Vaihdoin Lifebaseissa sukat, kalsarit ja t-paidan. Jalassa oli koko kisan ajan Hoka Mafate 4:t, ja ne toimivat todella hyvin.
Dropbagin osalta kaikki menikin sitten kunnolla pieleen. Lastasin sen liian täyteen ja hölmönä laitoin kamat vielä läpinäkymättömiin kuivapusseihin. Lopputulos oli se, etten meinannut löytää mitään helposti ja sain todella tehdä alussa töitä saadakseni kassin takaisin kiinni. Ruokaa ja varusteita oli ihan liikaa. Ensi kerralla laitan kaikki minigrippeihin ja päälle tiedon minkä huollon kamat kyseessä ja lämpimät vaatteet erikseen omaan pussiinsa. Lisäksi otan mukaan varasauvat ja varalta 1.5 kokoa isommat kengät, jos jalat sattuisivat turpoamaan. Näiden lisäksi sitten vielä suihkukamat ja släpärit mukaan, niin homma on kunnossa.
Drop bag oli ihan hyvän kokoinen - sain sen silti ihan täyteen |
Palautuminen
Ensimmäinen viikko kilpailun jälkeen meni aika levottomasti nukkuen ja jonkin verran yskien. Nyt kaksi viikkoa kilpailun jälkeen jalat alkavat tuntua ihan ok:lta, ovat vielä kyllä väsyneet. Keuhkot eivät ole vielä sadassa prosentissa, välillä yskittää ja olen koittanut rauhoittaa niitä hengityslääkkeillä. Pieni rasitus ei tunnu keuhkojen tilaa pahentavan, joten olen jo ensimmäisen lenkin tehnyt ja ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa treenaaminen vähän suunnitelmallisemmin – intervallit saavat kyllä vielä odottaa.
Mitä jatkossa?
Tämä kausi on nyt tässä ja pienen tauon jälkeen alan keskittyä ensi kauteen. Vielä on vähän epäselvää mitä kisoja sinne on tulossa, tällä hetkellä ainoastaan Rogaining MM-kisat Espanjassa heinäkuussa ovat varmat. Keväällä ajatuksena olisi käydä tutustumassa R3 vaellusreittiin eli käydä juoksemassa Grand Canyon toiselta reunalta toiselle ja sitten takaisin yhden päivän aikana. Ensi syksylle joku polku-ultra mahtuisi vielä kalenteriin, mutta täytyy vielä miettiä mikä tuo olisi. Tällä hetkellä ajatuksena ei ole ainakaan ensi vuonna osallistua Glaciersiin, ehkä 2026 voisi toimia paremmin. Ehkä ensi vuonna on enemmän omia reissuja ja vähemmän pitkiä kisoja, en ole ihan varma, että tämän vuoden kolme pitkää kisaa samaan kauteen oli kovin fiksu valinta, vaikka lopulta kaikki meni todella hyvin ja sain kaikkiin tehtyä hyvät suoritukset.
JanneS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti