Suomen polkujuoksujen monumentti Vaarojen maraton keräsi viikonlopuksi Kolille ison osan suomalaisista polkujuoksun harrastajista. Kilpailu toimi päänäyttämönä BUFF® Trail Tour Finlandin viimeiselle osakilpailulle, josta tarjolla oli tuplapisteet. 43 km kisassa toiseksi juossut JanneH voitti kokonaiskilpailun niukasti ennen loppukesästä huikeita juoksuja tehnyttä Henri Ansiota, kun taas naisten puolella Maija Oravamäki kolasi näytöstyyliin neljä kilpailua ja vei kokonaiskisan maksimipisteillä.
Teksti: JanneH
Kauden alla asetin vuoden päätavoitteeksi Vaarojen maratonin 86 km matkan, joka ainakin omasta mielestäni on suomalaisen polkujuoksun (ja varsinkin polku-ultrailun) ykköskisa. Viime vuoden kakkossija jätti sopivasti hampaankoloon, vaikka juoksu muuten olikin erittäin onnistunut ja varmasti sen hetkisellä kuntotasolla maksimisuoritus.
Kesän läpi selvisin terveenä ja vammoitta, ja syyskuussa olin mielestäni parhaassa juoksukunnossa ikinä. Palauduin harjoituksista nopeasti ja pystyin juoksemaan päivittäin ilman, että jaloissa tuntui raskaalta. Ihan mahtava fiilis, joka auttoi kaikessa muussakin. Nummelan Aki oli laatinut etukäteen ajatellen todella kovalta näyttävän treenijakson 10-20 päivää ennen Vaaroja ja odotin sen kimppuun pääsemistä. Siitä kun selviäisin, olisin varmasti kovassa tikissä kisapäivänä.
 |
| Näihin maisemiin paluuta oli odotettu |
Tästä kovasta jaksosta ehdin tehdä lopulta vain yhden treenin, 15 km reippaan aamulenkin Järvisen Mikon kanssa, ennen kuin iski flunssa. Aluksi näytti, että huilia tulee pari päivää, mutta lopulta tuli liki pari viikkoa. Viimeinen viilaus juoksukuntoon jäi tekemättä ja ennen kaikkea se huippufiilis katosi. Henkisesti kolaus oli kova ja noin viikko ennen kisaa alkoi kypsyä päätös jättää 86 km juoksematta ja kisata sen sijaan 43 km, jossa sijoitus kolmen joukkoon tarkoittaisi BUFF® Trail Tour Finlandin voittoa, vaikka Ansion Henri Vaaroilla kirkkaimman mitalin ottaisikin.
Matkanvaihdoksen suhteen olin pitkään vaitonainen ja oikeastaan vasta perjantai-iltana kerroin siitä muille. Luopuminen oli erittäin vaikeaa, mutta ilman 100 % iskukykyä en pitkälle matkalle halunnut lähteä. Jälkikäteen voi tosin todeta, että Lepistön Antin käsittämättömään vauhtiin ei olisi missään kunnossa ollut mitään asiaa ja kohtalona olisi ollut taistella himmeämmistä mitaleista.
Kisa itsessään lähti liikkeelle hyvin epävarman tuntuisesti. Tarkoitus oli aloittaa maltilla, mutta sykkeet olivat noin 10 pykälää korkeammalla kuin normaalisti. Ansion Henri karkasi alussa ja ajattelin monen aloittavan ylikovaa. Yllätykseksi porukka aloitti järkevästi tai sitten juoksin vain itse liian innokkaasti. Ainoastaan Ronkaisen Tomi lähti suurin piirtein samaa vauhtia ja pitkä matka mentiin yhdessä. Noin 12 km kohdalla kaaduin pahantuntuisesti alamäessä, mutta adrenaliinit nousivat ja sen jälkeen juoksu alkoikin kulkea paremmin.
 |
| Ilmeistä voi aistia määrätietoa ja keskittyneisyyttä. Kuva: Aapo Laiho |
Tiesin 86 km kärjen startanneen kovaa ja olin lievästi huolissani heidän vauhdistaan, sillä 86 km kisan väliaika huomioitiin myös Tourin pisteiden laskuun. Tomi jäi Ryläksen alkupuolella ja yritin painaa tekniset pätkät vähän kovemmalla kaasulla. Kisan viimeisten kilometrien nousuihin saakka tossu kulki melko hyvin, mutta mäkien kiipeäminen ei ollut helppoa. Auvisen Mikko ajeli välillä tiepätkillä autolla vieressä kannustaen ja viimeiseen nousuun ehti jo lastenvaunujen kanssa. Vaikka reisissä tuntui pahalta, tietyllä tapaa fiilis oli hieno, kun tiesin vauhdin riittävän Tourin voittoon. Helpolla se ei tullut ja niin kisaan kuin kesäänkin mahtui monenlaisia tunteita.
Vaarojen maratonista upeiden maisemien lisäksi ainutlaatuisen kisan Suomessa tekee tunnelma. Vaikka polkujuoksukisoissa henki muutenkin on hyvä, on Vaarojen illassa silti jotain erilaista. Ultrasarjalaisia tulee maaliin tasaiseen tahtiin ja porukka käy vastaanottamassa tuttuja. Kaikki huipentuu viimeisten kilpailijoiden ylittäessä maaliviivan klo 23 aikoihin ulkotulilla koristeltua maalisuoraa pitkin jokaisen hotellilla olijan kannustaessa. Parasta koskaan ikinä missään suomalaisessa kuntourheilutapahtumassa.
 |
| Viimeinen mäki vie helposti viimeisetkin voimat. Kuva: Aapo Laiho |
Viimeisen osakilpailun myötä piti vielä lunastaa alkuvuodesta tehty lupaus lahjoittaa euro jokaista Tourin loppupistettä kohden Uusi Lastensairaala 2017 -projektille. Sain haastettua mukaan myös muutaman kanssakilpailijan, joten kiitos ainakin Miia Kahila, Anniina Erkkilä, Matias Pusa ja Timo Taipalus. Tässä on hyvä perinne.
Kausi on tältä erää paketissa ja on aika viettää ylimenokautta palautuen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen jälkeen katseet suunnataan ensi kesään, johon on onneksi aikaa valmistautua taas huolella. Tavoite on luonnollisesti sama kuin jokaisena aikaisempanakin vuonna: olla kesällä taas paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti