Hopeaa USA:n MM-rogainingista 2023 (kisaraportti)

JanneS ja Mika saivat hopeaa Lake Tahoe:lla (USA) järjestetyssä MM-rogaining kisassa. Matkaa kertyi yhteensä 101.5 km ja nousua noin 4km. Voittajajoukkue oli omilla pisteluvuillaan, mutta hopeasta kävimme tiukan kisan Tsekin tiimin kanssa lopulta voittaen heidät 10 pisteellä. 

Mitaleihin oli panostettu vähän normaalia enemmän

Valmistautuminen

 

Omalta osalta valmistautuminen on sujunut hyvin, MIUT:n jälkeen olen pystynyt harjoittelemaan ilman katkoja ja saanut hyviä harjoituksia alle. Viimeisen kovan harjoitusblokin tein noin 4 viikkoa ennen kisaa. Sen jälkeen harjoitukset ovat enimmäkseen olleet hotellien juoksumatoilla. Kisapaikalle tulimme vasta perjantaina päivällä – näin jälkikäteen mietin, että olisi ehkä kannattanut tulla jo muutamaa päivää aiemmin totuttelemaan parin tonnin korkeuteen. Itse en vielä näissä korkeuksissa huomaa eroa, mutta Mikalla oli alussa vähän käynnistymisvaikeuksia. Koska kyseessä oli meidän 7. yhteinen 24h kv. rogaining, ovat tiimin roolit jo hyvin muotoutuneet. 

 

Maisemat olivat upeat

Reittisuunnitelma

 

Tutustuimme hyvin samalla alueella 2021 järjestetyn USA:n mestaruusrogainingin karttaan etukäteen ja aika hyvin onnistuimme arvaamaan millainen kisa-alue tulisi olemaan. Kisakeskuksen itäpuolella meni iso tie, jonka sai ylittää vain yhdestä kohdasta. Tien itäpuolella oli selvästi vähemmän rasteja kuin länsipuolen vuoristossa joten lähdimme suunnittelemaan sillä ajatuksella että haemme länsipuolelta lähes kaikki rastit ja jos lopussa olisi ylimääräistä aikaa, hakisimme itäpuolelta muutamat lähimmät rastit. Tällä kertaa lopetus oli todella auki kun lähdimme liikkeelle, mielessä oli ainakin 5 erilaista hyvää lopetusta, enkä ollut huolissani ettemme saisi hyvää lopetusta, kunhan vain ehtisimme hakea maalipaikan lähellä olevan rastikierroksen (53-79-98-63).

 

Niin totta

Kilpailu

 

Starttasimme suoraan startista mäkeä ylös 35-89-106, yhteensä n. 500 metrin nousun. Heti startin jälkeen kaivoin ylämäkeen sauvat esiin ja huomasin, että ne olivat jämähtäneet paikoilleen enkä saanut sauvoja auki. Mika onnistui jotenkin napauttamaan sauvaa asfalttiin ylämäessä sen verran, että lukitus aukesi ja sain ne käyttöön. Hyvänä muistutuksena koittaa jokaisen krittisen välineen toiminta ennen starttia, varsinkin jos väline on ollut matkalaukkuun sullottuna edelliset 3 viikkoa. 

 

106:lta olimme piirtäneet 77:lle reitin rinnettä pitkin. Se reitti tuskin oli nopein tapa tuolle välille, olisi kannattanut ottaa ne 50 metriä lisänousua ja mennä teiden kautta 77:lle. Rinne oli täynnä sellaista 50-100 cm tiheää pensaikkoa, joka kantoi jonkin verran kun niiden oksien päälle astui. Onnistuin kuitenkin pyörähtämään selän kautta ympäri ja laskeuduin suoraan toisen sauvan päälle ja onnistuin katkaisemaan sen reilun tunnin suorituksen jälkeen. Lisäksi koitimme vältellä rinteessä pensaikkoja ja koska niiden kohdalla oli mahdotonta mennä ylöspäin, valuimme rinnettä sen verran alas, että saimme tunkata sen 106:lta säästetyn 50 metrin verran ylöspäin ennen kuin pääsimme rastille. 

 

Lähtö oli luistelukaukalosta

77:n jälkeen homma alkoi toimimaan heti kun sain teipattua rikki menneen sauvan n. 5 cm lyhyemmäksi kuin alunperin. Vaihtelin sauvoja aina niin että lyhyempi on ylämäen puolella ja yllättävän hyvin toimivat – vasta viimeisen tunnin aikana teippaus petti ja sauva lyheni vähän alle metriseksi. 

 

Haimme isot rastit kartan keskialueen vuoristosta koittaen välttää ylimääräisiä nousuja/laskuja ja siinä aika hyvin onnistuimmekin. Rastit olivat yllättävän haastavia – tyypillinen rastipiste oli ”the spur” eli ”nenä” tai vaihtoehtoisesti ”the re-entrant” eli ”notko” jossain kohtaa rinnettä. Todella tarkasti sai nuo rastit ottaa – yllättävän hyvin ne kuitenkin löytyivät. Pidän itse näistä kisoista, joissa saa oikeasti suunnistaa eikä lopputulosta ratkaista pelkästään sillä kuka juoksee kovinta vauhtia rastilta toiselle. 

 

Ensimmäisessä mäessä

Pakollisena varusteena oli vähintään 2 litraa vettä, meillä oli molemmilla 2.5 littaa kapasiteettia ja silti päivän kuumuudessa nesteen riittävyys teki tiukkaa. Lämpöä oli varmaan n 25-26 astetta ja ensimmäisen ja toisen rastipisteen väli meillä oli n 30 kilometriä, eli n. 6 tuntia. Kaivoin jossain vaiheessa Salomonin filtterin esille ja uskaltauduin ottamaan paikallista raikasta purovettä lisäksi. 

 

En ole kovin paljoa vielä analysoinut reittejä, mutta uskoisin meillä olleen kohtuu tehokas reitti. Olimme alun perin piirtäneet reitille 102:n (75-102-92), mutta päädyimme jättämään sen pois kun alun vuoristo-osuuteen meni kauemmin kuin oletimme ja 102-92 välin louhikko näytti kartalta todella hitaalta. Manu ystävällisesti totesi kisan jälkeen, että se 102 olisi ollut nopea haku ja hän on siinä aivan oikeassa. 102 oli suurinpiirtein samoilla korkeuksilla 92:n kanssa ja niiden väli olisi ollut mentävissä louhikon alapuolelta, lisäbonuksena 92:n olisi ollut helpompi löytää 102:lta tultaessa kuin miten meille nyt kävi. 

Polku malliradalta, näitä oli vähemmän itse kisassa

 

Ensimmäinen ja viimeinen isompi pummaus tuli juuri 92:lle vähän pimeän tulon jälkeen. Lähdimme tulemaan alas rastin pohjoispuolen jyrkännettä ekasta kohdasta mistä pääsi alas ja ajauduimme rinteessä liikaa länteen ja tulimme suoraan ihan tajuttomaan louhikkoon. Siellä oli sellaista pienen auton kokoisia lohkareita sikin sokin ja takana niin jyrkkä rinne ettei sitä olisi päässyt ylös. Hypimme kiviltä toisille ainoana päämääränä päästä louhikosta pois ja siinä meni vähän suunnat sekaisin. Kun pääsimme louhikosta vihdoin pois, emme ihan tarkkaan tienneet missä olemme ja alkoi mennä jo sekaisin mihin suuntaan kartan käyrien pitäisi olla. GPS-jäljestä näen nyt, että olimme täsmälleen siinä missä oletinkin louhikosta pois pääsyn jälkeen, mutta silti säntäilimme hetken ristiin rastiin mäkeä ylös ja alas. Lopulta otimme suunnan etelään, sillä idealla että jossain vaiheessa saamme joesta kiinni. Saimme onneksi sitä ennen jo kiinni vesiurasta, emme heti tienneet mikä vesiura oli kyseessä, mutta kun varmistui mikä ura oli kyseessä, oli rastin haku helppoa.

Viimeinen mäki maaliin

Jatko menikin sitten paremmin. Päätimme jättää välistä 101:n ja 100:n. Vaikka kyseessä olikin 100 pisteen rastit, olisi niiden hakuun mennyt sen verran kauan, että päätimme jättää loppuun enemmän aikaa, jotta ehdimme loppulenkin suunnitellusti. 87 rastia ei jostain syystä ollut ollenkaan maastossa – ensimmäinen kerta MM/EM kisoissa, kun näin käy – mutta onneksi rastipiste oli niin selkeä, että tiesimme olevamme oikeassa paikassa ja jatkoimme matkaa. Pisteet tuosta saimme protestin kautta maalissa – GPS-jälki kertoi meidän olleen oikeassa paikassa. 

 

Etelän rasteilla ei ollut ongelmia. Pidimme tasaista rauhallista vauhtia yllä ja otimme rastit varmasti. Aamun kohokohta sattui Tahoe Cityn lähellä, kun näimme kaksi karhua – toinen juoksi pakoon ja toinen jäi metsästä katselemaan meitä. Tiesin tuolla olevan karhuja, mutta en todellakaan uskonut, että niihin törmäisimme.

Palkintojenjako

Lopussa viilasimme vielä reittiä siten, että jätimme 45:n pois alkuperäisestä suunnitelmasta. 53-79 tummanvihreä rinneväli ja siihen menevä aika oli aika epävarma, joten oli varmempi jättää tuo pois, tiesin että lopussa oli joustovaraa hakea pari rastia kunhan vaan ehdimme hakea 98-63:n hyvissä ajoin. 63:n jälkeen polku sitten katosikin hetkeksi kokonaan, mutta onneksi löysimme sille takaisin, muuten olisi saattanut tulla todella kiire. Haimme lopussa vielä 31-21-27-38 ja olimme maalissa n. 4 minuuttia ennen 24 tunnin aikarajaa. Jonkin verran lopussa olisi voinut kiristää, jos olisi ollut pakko – tiesin koko ajan että ehdimme, mutta oli tuossa lopussa mäkeä vähän enemmän kuin kuvittelin ja meni vähän tiukemmalle kuin oletin. Aurinko ja lämpö alkoivat tehdä temppujaan ja vedetkin loppuivat jo hyvissä ajoin ennen maalia – vähän jouduin keräilemään itseäni maalissa makailemalla varjossa huoltojoukkojen hellässä hoidossa. 

 

Reitit löytyvät täältä

Tulokset löytyvät täältä

 

Analyysiä

Lopputuloksena loistava toinen sija, muutama joukkue aika lähellä takana. Aina kannattaa hakea viimeisetkin rastit, vaikka kuinka haluaisi jo päästä maaliin. Voittajajoukkueeseen oli niin pitkä matka, että siinäkään ei jäänyt mitään jossiteltavaa.

 

Kokonaisuutena suoritus oli hyvä. Meidän vahvuutena on tasainen ja varma suorittaminen. Alussa monet joukkueet juoksevat ohi oikealta ja vasemmalta, mutta lopussa ohitamme samat joukkueet ihan perusvauhtiakin menemällä. Kokemus alkaa näkyä reittisuunnittelussa, tämä oli nyt itselle kuudestoista 24h rogaining kisa, joista viisi on ollut MM-kisoja ja viisi EM-kisoja, loput SM-kisoja. Tuohon päälle sitten kolmisenkymmentä 8-12h rogainingia, synkkistä tai vastaavaa pidempää suoritusta kartan kanssa maastossa. 

 

Jatkosuunnitelmat

 

Kausi jatkuu tästä reilun kuukauden päästä Pöytyällä Rogaining EM-kisoissa, eli nyt pari viikkoa lepoa, sit pari viikkoa kunnon treeniä ja loppuun keventelyt. EM-kisojen jälkeen kalenterissa on ensimmäinen satamailinen UTMB Kullamannen marraskuun  alussa. Sinne ei ole muita tavoitteita kuin saada onnistunut suoritus ja kerättyä UTMB kiviä, jos vaikka ensi vuonna pääsisi UTMB:lle. Ehkä jotain lyhyempiä kisoja voi vielä kalenteriin mahtua ennen Kullamanennia. Rogaining kisojen osalta 2024 on vielä auki, huhu kertoo että SM-kisa saattaisi olla tulossa ja mahdollisesti EM-kisa, vahva veikkaus että EM-kisa päätyy Viro/Latvia akselille tässä maailman tilanteessa kun kaksi isoa Rogaining maata ovat poissa laskuista ja 2023 kisa järjestetään Suomessa. MM-rogaining järjestetään seuraavan kerran heinäkuussa 2025 Espanjassa. Se kannattaa laittaa jo nyt kalentereihin, Espanjassa on kokenut porukka järjestämässä ja varmasti hyvä kisa tulossa.  

 

JanneS

 

 

Madeira Island Ultra Trail (MIUT115) kisaraportti

JanneS kävi juoksemassa Madeiralla perinteisen MIUT:in pitkän matkan ajassa 25:20. Reitti oli haastava eikä tällä kertaa päästy maaliin ilman pieniä haasteita, mutta tapahtuma oli kaiken kaikkiaan ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Tunkkaamista oli paljon, välillä todella hienoissa maisemissa

Valmistautuminen

Päätin jo viime vuoden TransGranCanarian (TGC) jälkeen, että MIUT olisi seuraava pitkä kv. polkujuoksu ja niinpä tapahtuma varmistui kalenteriin heti ilmoittautumisen auettua syksyllä. Alkuvuoden harjoittelu sujui hyvin, kunnes helmikuussa sairastetun flunssan jälkeen sain jälkioireina kurkkukipuja, joiden kanssa meni kuukausi ilman harjoittelua. Yhteensä taukoa tuli 5 viikkoa, alkaen 10 viikkoa ennen tapahtumaa. Sain kuitenkin hyvin treenin käyntiin viimeiseksi 5 viikoksi, enkä ollut mitenkään huolissani läpäisystä. Toisaalta en odottanut mitään täydellistä suoritustakaan.

Reittikartta

 

Työkuviot vielä vähän sotkivat paikalle pääsyä ja toisin kuin muut suomalaiset, pääsin perille vasta torstaina illalla. Fiksuinta olisi tulla koko viikoksi Finnairin lomalennoilla jo maanantaina ja fiilistellä maisemia etukäteen. Tuomas ehti käydä tutustumassa melkein koko reittiin etukäteen ja saimme Kimmon kanssa hyviä reittiselvityksiä tapahtumaa edeltävällä viikolla, joten itselläkin oli vähän parempi käsitys mitä olisi edessä. 

 

Korkeusprofiili

Kisa

Ajelimme hyvissä ajoin Tuomaksen ja Kimmon kanssa perjantaina illalla bussien lähtöpaikalle ja siitä sitten kohti starttia, joka oli tasan puolilta öin saaren toiselta puolelta. Toisin kuin Kanarialla, lähdössä ei mitenkään ryhmittäydytty odotetun loppuajan mukaan. Lähtökarsina oli jo aika täynnä, kun puolelta sinne menimme - seurailin Kimmoa arviolta jonnekin puolen välin tienoille. Startin tapahduttua porukkaa sitten alkoikin lappaa ohi oikealta ja vasemmalta, Kimmokin katosi odotetusti jonnekin horisonttiin. Ensimmäinen mäki (n. 350m nousua) oli heti yllättävän jyrkkä, osa sitäkin juoksi vielä ylös. Itse nousu oli tietä pitkin, mutta alas lähdettäessä reitti muuttui pieneksi poluksi, jota tultiin alas. Siinä sitten käveltiin jonossa pikkuhiljaa, välillä paikallaan seisten odottaen, että jono liikkuisi eteenpäin. Tuohon alle parin kilometrin mittaiseen laskuun meni 24 minuuttia, josta ehkä sellainen 10 minuuttia tuli ylimääräistä jonottelun takia. 

 

Auringonnousu seitsemän aikoihin

Alhaalta lähdettiin sitten saman tien ensimmäiseen isoon ylämäkeen (1.1k+) kohti Fanalin huoltoa (huollossa sijoitus 752). Etenin rauhallisesti voimia säästellen ihan hyvävoimaisena ja nopean huollon jälkeen mäki nousi vielä hetken, jonka jälkeen oli pitkä lasku (800m-) Chāo de Ribeiran huoltoon (sijoitus 669). Tuosta välistä ei jäänyt paljoa mielikuvia, enkä muista kovin montaa ohittaneeni näillä alkupään alamäkiosuuksilla. Juoksuvauhtini ei päätä huimaa näillä alun väleillä - tasaisella sekä loivissa alamäissä porukkaa tuli jonkin verran ohi. Oletan, että suurin osa näistä sijoitusparannuksista alussa tuli huolloissa, joihin käytin 2-3 minuuttia per huolto. Olisi kiva tietää mikä keskimääräinen huoltoaika on, kun juostaan näillä ”muut” sijoituksilla.

 

Chāo de Ribeirasta lähti toinen iso nousu Estanquinhos:iin (1.4k+). Tällä välillä omat vahvuudet sitten pääsivät hyvin käyntiin ja ohittelin jyrkässä mäessä useampia porukoita. Sen verran katselin sykedataa, että tällä välillä keskisyke oli korkein kaikista etapeista, vähän aerobisen kynnyksen yli, kun koko reissun keskisyke oli PK1:llä. Estanquinhos:ssa sijoitus oli parantunut sadalla 569:ään. 

Aamun aurinko valaisi kauniisti rinteen

 

Seuraavat pari etappia olivat sitten haastavin osa matkasta. Otin alku puolikkaalle neljä pakettia Nosht:in vauhtikarkkeja ja 100g suklaata luottaen siihen, että huolloista saisi ihan hyvin syötävää. Olin tässä vaiheessa jo perässä oletettua aikaani (tein etappi arviot 24 tunnin kokonaisajan mukaan), joten jouduin vähän säästelemään energioita ennen dropbagia Curralissa. Huolloista otin aina Pepsiä mukiin ja jotain energiapatukan paloja tms, mutta en selvästikään riittävästi, koska energiatasot alkoivat laskea. Ylämäet menin hyvää tahtia ilman taukoja, tasaiset lähinnä kävelin powerwalkia ja loivat alamäet hölkkäilin rauhassa säästellen energioita. En oikein käsitä miten onnistuin näilläkin pitkillä etapeilla parantamaan sijoitusta vaikeuksista huolimatta. Toki etenin koko ajan tasaisesti, enkä pysähtynyt missään vaiheessa. Aika moni tuntui ottavan taukoja nousuissa. 

 

Välillä reitti meni levadoita pitkin

Encumeadassa (sijoitus 500) olisi ollut ihan ruokaakin tarjolla, mutta se tuli jotenkin yllättäen, enkä sitten lähtenyt kaivamaan pakollisiin varusteisiin kuulunutta lautasta esiin vaan jatkoin suoraan matkaa. Olin jotenkin henkisesti ajatellut syöväni vasta Curralin isossa huollossa. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo oli virhe ja tajusin sen vähän huollon jälkeen.

 

Vesiputouksia näkyi matkalla useampiakin

Seuraavasta välistä Curral das Freiras:iin (sijoitus 454) tulikin sitten pitkä auringon alkaessa paistaa ja lämpötilan noustessa. Välillä tuli nousua melkein kilometri ja laskua vähän enemmän, joten sain tuohon 15km väliin kulumaan yli kolme ja puoli tuntia. Curralissa käytin sitten aikaa enemmän, söin kunnon ruoan sekä pakkasin kaikki dropbagissä olleet vauhtikarkit ja suklaat mukaan – huollon kokonaisaika 25 minuuttia. 

 

Päivän edetessä maisemat paranivat

Curralista alkoi reitin parhaat välit, ensin 1.5k+ nousu Pico Ruivolle hyväkulkuista polkua pitkin. Tässä kohtaa takana oli 4.5k nousua ja tuo 1.5k päälle alkoi tuntua jaloissa. Nousu muuttui rankemmaksi, kun pääsimme pilvien yläpuolelle ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Maisemat olivat ihan mielettömän hienot ja piti muistutella itseä, että tämän takia täällä olen. Pico Ruivolta (sijoitus 405) alkoi polku Pico de Areeiro:lle (sijoitus 388). Tuolla välillä mentiin välillä jyrkästi alas, välillä ylös, välillä vuorenrinteeseen kaiverrettua polkua pitkin. Olin ajatellut tuon välin olevan aika lyhyt, mutta yllättävän rankka se oli heti tuohon Pico Ruivon nousun perään. 

 

Kun ensimmäisen kerran kun nousimme pilvien yläpuolille, näky oli mahtava

Pico de Areeirolta alkoi lasku ensin Chão da Lagoan huoltoon (sijoitus 377) ja siitä melkein tonnin tiputus Portelan huoltoon (sijoitus 350). Oma juoksu kulki loivaan alamäkeen poluilla hyvin ja sain pidettyä hyvää vauhtia välillä ohitellen muita, kunnes alamäki jyrkentyi ja samat, jotka olin just ohittanut menivät vauhdilla ohi. Täytyy treenata jyrkkiä alamäkiä enemmän, mulla meni jarrut selvästi muita aikaisemmassa vaiheessa päälle kuin muilla. 

Hieman ennen Pico Ruivoa

Portelasta alamäki (700m-) jatkui Porto da Cruzin huoltoon (sijoitus 343). Alamäki oli sen verran jyrkkä, etten pystynyt sitä juoksemaan, joten etenin rauhallisesti. Viimeisestä huollosta lähti sitten 400m+ nousu kaupungin katuja pitkin rannikolle, jossa polku meni jyrkän näköisessä rinteessä ja meri kuului. Maisemat olisivat varmaan olleet hienot, jos ei olisi ollut pimeää. Vaikken pitänyt mitenkään erityisesti kiirettä, tuli selkiä tasaisesti vastaan. 

Päädyin lopussa etenemään samaa matkaa Portugalilaisen Luis:in kanssa, joka kertoili 300 kilometrin kisasta Algarviana Ultra Trail Algarvessa, jota hän on ollut järkkäämässä. Luis kertoili, että he ottavat vain 100 osanottajaa, jotta pystyvät tarjoamaan hyvän kokemuksen kaikille. Varmasti siinä onnistuvatkin kun järjestäjiä on melkein yhtä paljon kuin juoksijoita. Suomalaisia tuolla ei ilmeisesti ole vielä näkynyt, vaikka kyseessä on varsin kansainvälinen tapahtuma. Tapahtumassa on tiukka 72 tunnin cut-off, joten ihan helppoa ei ole juosta 300km kolmeen päivään, vaikka ilmeisesti reitti itsessään on hyvin juostavaa eikä nousujakaan ole paljoa. Toivottavasti joku innostuu hieman erilaisesta pitkästä polku-ultrasta Portugalissa - itse olen hieman turhan hidas tuohon ja vetoa on enemmän vuorille. 

Matka eteni ihan kivasti niitä näitä höpötellen Luisin kanssa. Lopussa porukkaa alkoi tulla juosten ohitse ja siinä itsekin vähän innostuin ja sain vielä maalisuoralle ihan hyvän vauhtivedon aikaiseksi. 

 

Pico Ruivon ja Pico de Areeiron välillä oli jyrkkiä kohtia

Maalissa olin hyvävoimaisena ajassa 25:20, sijoituksena 327. Onnistuin pienistä vaikeuksista huolimatta parantamaan sijoitusta joka etapilla, jota voi pitää onnistuneen suorituksen mittarina. Oma vahvuus on ehdottomasti tasainen vauhti, jota pystyn pitämään yllä loppuun asti. Sain hakemani elämyksen ja tutustua saareen samalla. Tuomaksen kanssa kävimme vielä seuraavana päivänä kymmenen kilometrin levada kävelyllä avaamassa vähän paikkoja.

Polku meni välillä vuorenrinnettä

Kiitokset sekä Tuomakselle että Kimmolle seurasta. Mukavampaa näitä on yhdessä kokea, vaikka itse juoksut kulkivatkin eri tahtia. Tuomakselle vielä erityiskiitokset reittivinkeistä ja maalissa odottelusta seitsemän tuntia oman suorituksen jälkeen, vaikkei mitään oltukaan sovittu logistiikoista. Heti kisan jälkeen oli erittäin mukavaa, kun ei tarvinnut itse ajaa takaisin hotellille. 

 

Varusteet

Juoksin taas koko matkan shorteissa, enkä kaivannut enempää lämpöä jalkoihin. Yläpäässä oli alusta lähtien kevyt t-paita, yöllä korkeammalle noustessa tuli vähän viileä ja säätelin lämpöjä irtohihoilla ja ohuella tuulitakilla. Liivissä olisi vielä ollut Salomonin bonatti takki ja housut, hanskat, buff ja ohut pipo. Ainoastaan tuo sadetta pitävä takki oli pakollinen varuste, mutta oma olo on turvallisempi vuoristossa, kun on vähän enemmän vaatetta mukana kuin vain pakolliset varusteet. 

 

Pilvessä

Juoksin Hoka Speedgoat 5:lla, jotka toimivat ihan hyvin. Alussa kaipailin vähän enemmän pitoa, mutta päivän lämmetessä ja polkujen kuivuttua en kuitenkaan vaihtanut Mafate 4:iin dropbagista vaan jatkoin Speedgoateilla loppuun asti. Nestettä oli kannossa kaksi 0.5l lötköä, paitsi Pico Ruivon nousuun täytin dropbagistä ottamani kolmannen lötkön. Siinä se tulikin todella tarpeeseen. Lamppuna oli Lupinen Piko kahdella 3.5Ah pikkuakulla ja varalla pieni led-lamppu, johon piti vielä kantaa varaparistot mukana.

 

Loppumietteet

Voin lämpimästi suositella tapahtumaa kauden avaustapahtumaksi. Mietin matkalla, että 85k reitillä olisi saanut kaikki parhaat palat reitistä ilman alun paria pitkää nousua yöllä, mutta toki jos haluaa itsensä haastaa maksimaalisesti niin sitten ilmoittautuminen sisään 115k:lle. Helpoin ja paras tapa saarelle tulla on varmasti nuo Finnairin lomalennot ja aikataulujen salliessa tähän olisi ollut helppo yhdistää viikon etelänloma.

Nousu Pico de Areeirolle

Seuraavaksi kalenterissa on karhunkierros. Matkaa vielä arvon, täytyy miettiä mitä painottaa – haluanko sadan mailin kokemuksen, vähän vauhdikkaamman 83:n juoksun vai panostaisiko palautumiseen sekä treenaamiseen ja menisikin jollekin noista lyhyemmistä matkoista. Pääkisana tulossa Rogaining MM heinäkuun lopussa USA:ssa, joten sen ehdoilla mennään. Nyt kuitenkin pari viikkoa ihan rauhassa ja fiilisten mukaan sitten päätökset karhunkierroksen suhteen.

 

JanneS