Pyörärogaining Kurussa vol.2

Team Woodman järjesti toista kertaa pyörärogaining tapahtuman Kurussa 9.11. Reijo oli tänä vuonna mukana tapahtumassa Mikko Kolehmaisen kanssa. Tulokset löytyy Rogaining.fi sivulta.

Kisa ajettiin samoissa maastoissa kuin viime vuonna. Maasto sopiikin loistavasti tällaiseen tapahtumaan, koska pieniä polkuja ja metsäautoteitä on alueella runsaasti. Tänä vuonna pidempää sarjaa oli pidennetty tunnilla 6h sarjaksi. Pitkän sarjan lisäksi tarjolla oli lyhyempi 3h sarja. Pientä jännitystä alkuun loi Mikon viime viikkoinen sairastelu ja siitä toipuminen. Lisäksi minulla oli jo valmiiksi ongelmia vapaarattaan kanssa, mutta onneksi näistä ei aiheutunut sen enempää huolia.

Reittisuunnitelmassa kummitteli viimevuotinen yltiöoptimaalinen reitti ja sitä pyrittiinkin Mikon kanssa huomioimaan. Koitettiin etsiä reitti, jossa tasaisin välein löytyy rasteja ja loppuun vielä mahdollisia lisälenkkejä ja exit-plänejä. Alustavassa mittauksessa suunniteltu reitti oli linnuntietä noin 67km. Kertoimen arveltiin olevan luokkaa 1,3-1,5 ja lopussa toteutunut kerroin oli 1,5, sillä kuljettu matka oli 104km. Alla kartat ja suunniteltu reitti.

Kartta osa1.

Kartta osa2.

Kisa aloitettiin vastapäivään ja näin ollen loppuun jäi yksi mahdollinen lisälenkki ja muutamia mahdollisia oikaisuja, jos niitä tarvittaisiin. Ekalle rastille 74 mentiin porukalla Team Zoncolan ja Rogaining.fi tiimien kanssa. Ekan rastin jälkeen meidän reitit sitten erkaantuivat, kun me lähdettiin etelään hakemaan laavulta 73 ja joen ylityksen kautta 83. Muut jatkoivat suoraan pohjoiseen 63:n kautta. Tässä me saatiin hyvä alku pisteiden keräykselle. 

83:lla kummankin oli aika riisua pois ylimääräistä vaatetusta. Taas kerran molemmat lähti liikkelle olosuhteisiin nähden liialla vaatetuksella ja kummallakin oli lähellä alkaa keittämään. Vaatteiden vähennyksen jälkeen ajaminen maistui taas ihan eritavalla. 

Alkuosuus meni ihan suunnitelman mukaisesti ja oltiin jopa hieman aikataulua edellä. Pohjoisessa rastilla 82 laskeskeltiin, että piste on kerätty joka toinen minuutti. Tässä kohtaa aikaa oli kulutettu 2:21 ja koossa oli jo yli puolet koko kisan pisteistä (71/137). 82:lta lähdettiin ajelemaan länteen kohti vesipistettä (62). Siellä tankattiin kummankin pullot raikkaalla kaivovedellä.

45:lta suunnitelmana oli oikoa suon jälkeen 200m metsässä, jotta löytyy polun vieressä menevä metsäautotie. Lopulta metsästä löytyi ihan ajettava polku metsätielle ja päästiin ihan ilman tunkkausta. Itseasiassa koko reissussa jäi kunnon tunkkaamiset kokonaan tekemättä.

Kuljettu reitti.

Rastin 53 jälkeen oli kulutettu 3:31h ja alkoi kuumeinen spekulointi, josko ehdittäisiin lännessä tekemään lisälenkki 44:n ja 85:n kautta takaisin alkuperäiselle reitille. Matkalla laskeskeltiin, että lisälenkkiin menisi melkein tunti, joten se alkoi tuntumaan mahdottomalta ja aika nopesti päätettiin jättää ainakin 44 hakematta. Spekulointi 85:n hakemisesta pistona jatkui 54:lle, joka olisi noin 8km:n lisäpisto. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että sekin jätetään väliin, koska muuten tulisi liian kiire maaliin. Päätettiin, että ajetaan suunnitelman mukaisesti ja siivotaan eteläinen osa rasteista.

Aika pian 51:n jälkeen oltiin ihan tyytyväisiä ettei lähdetty lisälenkeille ja ajettiin loppuosa suunnitelman mukaisesti hakien vielä lopussa suunnitelman ulkopuolelta rasti 34. Maaliin saavuttiin ajassa 5:41h ja kokonaissaldona 137 pistettä. Jälkikäteen laskeskeltiin, että kiire olisi tullut lisälenkeiltä, jos sinne oltaisiin suunnattu. Voidaan olla tyytyväisiä sekä suunnitelmaan että toteutukseen. Näillä kuitattiin voitto kotiin.

Kiitokset Team Woodmanille järjestelyistä ja kisakumppaneille fiiliksestä. Hienot oli jälleen puitteet ja mallikkaat järjestelyt.

-Reijo

JanneH Vaarojen maratonin ultramatkan kakkoseksi

Suomen suurin polkujuoksutapahtuma Vaarojen maraton juostiin Kolin kansallismaisemassa lauantaina. Pisimmän matkan 86 km ultran viivalla oli kilpailun historian kovin osanottajajoukko ja ennätyksiä pistetiin uusiksi. Voiton korjasi latvialainen Martins Purins, tiimistä ainoana ultramatkan juossut JanneH tuli hopealle noin yhdeksän minuuttia myöhemmin. 43 km kisassa juoksivat Jussi, Reijo ja Anu, joista Jussi sijoittui parhaana hienosti neljänneksi.

Teksti: Janne Hietala

Kahdeksannen kerran järjestetty Vaarojen maraton todisti jälleen polkujuoksun suosion kasvua Suomessa. 700 osallistujapaikkaa tuli täyteen hetkessä ja yhä useampi oli valinnut matkakseen täydet 86 km. Vuonna 2008 ultramatkalta maaliin tuli kymmenkunta juoksijaa, tänä vuonna 97. Polkujuoksuinnostus on myös nostanut tulostasoa ja tämän vuoden kilpailussa 10 tunnin alle juoksi peräti 12 kilpailijaa. Aikaisempina vuosina tähän on pystynyt yhteensä vain yhdeksän juoksijaa.

Myös Heikki Siivarin reittiennätys 9:03:37 pistettiin uusiksi, kun viime keväänä Madeira Island Ultra Trailin nelonen Martins Purins pisteli radan läpi aikaan 8:50:10. Oma juoksu riitti tällä kertaa toiseen sijaan ja täpärästi yhdeksän tunnin alitukseen digitaalien pysähtyessä maalissa aikaan 8:58:52. Kolmanneksi maaliin ehti käsi kädessä kolmikko Mikko Auvinen - Antti Niinikoski - Pekka Teivaanmäki ajalla 9:15:07. Keli oli viime vuotista nopeampi, mutta se tuskin yksinään selittää isoja tulosparannuksia.

Näkymä Ukkokolilta Pieliselle on alueen hienoimpia. Kuva: Vaarojen maraton



Taktiikkana oli lähteä liikkeelle viime vuoden tapaan rauhallisesti. Purins karkasi kärkeen muutaman kilometrin jälkeen ja vain pari juoksijaa lähti seuraamaan. Alkumatka sujui mukavasti Teemu Lemmettylän ja Pasi Penttisen vuorotellen vetämässä letkassa, jossa olivat Purinsia lukuun ottamatta lähes kaikki etukäteen spekuloimani kovat kilpakumppanit. Vauhti oli selvästi viime vuotta reippaampi ja lähes kaikki ylämäetkin juostiin, mutta syytä hiljentää ei ollut, sillä juoksu tuntui vahvalta.

Ensimmäinen harvennus letkaan tapahtui kierroksen puolivälin jälkeen Kolinvaaran ja Ryläyksen teknisellä 10 kilometrin polkuosuudella Antin pitäessä vauhtia yllä. Pari kovaa startannutta juoksijaa saatiin kiinni ja lopulta 32 km vesipisteelle päästyämme etenimme Teiviksen ja Antin kanssa kolmestaan Mikon tullessa noin 50 metriä taaempana. Vesipisteellä ilmoitettiin, että vettä ei ole, joten noin 11 km osuus hotellille piti mennä ilman nesteitä, kun pullo oli jo juotu tyhjäksi.

Ongelmia tästä ei aiheutunut ja pian saimme edellä menneen Juha Kanervon näkyviin. Lisäsin vauhtia kierroksen lopussa, jotta sain Kanervon kiinni ja tulimme yhtä matkaa 43 km huoltoon parin minuutin erolla muihin. Nopean huollon ansiosta pääsin matkaan yksin toisella sijalla. Huollossa join proteiinijuomaa ja pari lasillista vettä, jotka viime vuoden tapaan tulivat ylös jo heti jyrkässä asvalttilaskussa kohti lähtöpaikkaa. Huollosta mukaan tarttui myös puolikas mikropizza, jonka söin hiljalleen seuraavan kolmen kilometrin aikana. Vauhti alamäkivoittoisella polulla oli melko rapsakka, joten syöminen oli äärettömän hankalaa.

 

Kuva: Terho Lahtinen

Toisen kierroksen alkupuoli sujui hyvin, kunnes noin seitsemän kilometrin jälkeen alkoi metsäpolku kohti Kiviniemeä. Ylämäet tuntuivat ensimmäistä kierrosta vaikeammilta, mutta sain piiskattua itseni juoksemaan alamäet ja tasaiset sen verran hyvin, että ero kärkeen pysyi muutamassa minuutissa. Väliaikatietoja Purinsiin tuli silloin tällöin, mutta niiden luotettavuus ei ollut kovinkaan hyvä. Takaatulijoista ei ollut mitään hajua ja ajattelin eron olevan parin kolmen minuutin luokkaa.

Toisen kierroksen Ryläyksen osuus oli vaikea ja varsinkin ylämäissä vauhti tuntui pysähtyvän. Muutaman kerran melkein teki mieli jäädä istumaan kivelle, mutta eteenpäin oli mentävä. Isompia kipuja ei ollut, mutta reisi tuntui mäissä tyhjältä. Myös sykekäyrällä näkyy tehojen putoaminen toisen kierroksen aikana. Tieosuudet olivat kulkeneet kuitenkin sen verran hyvin, että tiesin selviäväni niistä viime vuotta nopeammin, kunhan vain pääsen Ryläykseltä pois. Paukut eivät riittäneet haastamaan kärkimiestä ja ero kasvoi metsässä kilometri kilometriltä.

 

Lopulta jäljellä oli vain lähes pelkkää hiekkatietä noin 10 km ja sen aikana pari miehekästä nousua. Niistä ensimmäisessä noustiin noin 100 m ja toisessa 200 m. Jyrkimmät pätkät meni kävellen, mutta loivemmilla osuuksilla pystyi vielä juoksemaan. Reilun parin kilometrin mittaiseen loppunousuun kului aikaa alle 19 minuuttia, kun viime vuonna ensimmäisellä kierroksellakin meni yli 21 minuuttia. Mäkitreeneistä Malminkartanolla on varmasti ollut apua.

Maalisuora. Kuvaus ja kannustus: Timo Pekkinen

Juoksuun voi olla kaikin puolin tyytyväinen ja omassa arvoasteikossa se nousee viime vuotisen voiton ohi. Tänä vuonna viivalla oli paljon kovia kilpakumppaneita, ja tuossa porukassa toinen sija oli etukäteisodotuksiin nähden yläkanttiin. Keli oli hyvä ja varusteet toimivat niin kuin pitääkin. Kenkävalintana oli Salomon Fellcross 2, joka pelasi muutamaa liukastelua lukuun ottamatta moitteetta. Loistava kenkä tällaiseen kisaan, jossa juostaan myös hiekkateitä useampia kilometrejä.

 

43 km kisassa ykkönen oli Simo-Pekka Fincke uudella reittiennätyksellä 3:36:10. Reilu kuukausi takaperin UTMB:llä huippusuorituksen tehnyt Jussi otti neljännen sijan ajalla 4:04:23 ja Reijo oli 29. ajalla 4:51:30. Naisissa Anu oli 11. käyttäen reittiin 5:31:45. Naisten ultramatkan vei nimiinsä niin ikään uudella reittiennätyksellä Maija Oravamäki. Aikaa kahteen kierrokseen kului yhteensä 10:11:55. Viime vuoden ykkönen Nina Heiskanen oli toinen vajaan tunnin hitaammalla ajalla. 

Seuraava startti on jo kolmen viikon päästä, kun Frankfurtissa juostaan asvaltilla maratonin verran. Tavoitteita sinne ei ihmeemmin ole ja arvoitus on, miten kroppa palautuu. Marraskuussa on tarkoitus pitää ylimenokausi ja aloittaa sen jälkeen treenit kohti Transgrancanariaa, joka on 1.3.2014. Siellä matkana on 125 km ja noususumma mukavat +7.500 m. Malminkartanossa saa siis käydä ahkerasti, mikäli meinaa selvitä Kanarian läpi kunnialla.

Sykemittarin data
Tulokset

Kiitos kilpakumppanit, kannustajat, järjestäjät, Salomon.



Lunta tupaan X-kaadossa

Syksyn multisport-kohokohta X-kaato kisattiin menneenä lauantaina Espoossa. Tiimi osallistui kilpailuun kolmella joukkueella, mutta menestys jäi laihaksi. JanneH ja Jussi jäivät mitalien ulkopuolelle miesten sarjassa ollen neljänsiä, Reijo ja Anu kokivat saman kohtalon sekasarjassa ja JanneS ja Pekka Pajunen sijoittuivat miesten sarjan 15. sijalle. Kaiken kaikkiaan joukkueita oli viivalla 106.

Teksti: Janne Hietala
Kuvat: Lilli Rantahakala

X-kaadon kilpailukeskuksena toimi tänä vuonna Laaksolahden urheilustadion, jonne kerääntyi mukavasti porukkaa tarkoituksenaan reipas ulkoliikunta aamuyön tunteina. Ensimmäinen X-kaato-starttini oli vuonna 2008 myös Espoossa, joten ympyrä sulkeutui kuudennen yhtäjaksoisen osallistumisen myötä. Materiaalien jako aloitettiin jo perjantai-iltana ja kuvitelma nopeasta reittisuunnittelusta karisi hetkessä, sillä pyöräosuus tuotti yllättävän paljon päänvaivaa. Siitäkin huolimatta, että liikuttiin melko tutulla aluella. Kisan kartat löytyvät täältä.

Reitit oli suunniteltu perjantaina noin klo 23 ja kartat piirretty sekä pussitettu. Sama setti tehtiin Team Swecolle, jonka jäsenet halusivat levätä kunnolla illalla ja luottivat reittisuunnittelussa ammattilaisiin. Herätyskello pirahti 03:00 ja unihiekat karisteltiin silmistä. Starttiviivalla aamuviideltä tuntui viileältä tuulen puhaltaessa pohjoisesta, mutta ainahan lähdössä pitää vähän palella, muuten on liikaa päällä. Onneksi sentään numerolappu paidan etupuolella piti vähän tuulta, kaikkialta muualta tuuli kun meni läpi.

Lyhyt kahden rastin muistisuunnistusprologi Laaksolahdessa suoritettiin fillarikengillä pienen pummin saattelemana, mutta jo prologia seuranneen fillariosuuden ykkösrastilla pääsimme kärkiletkaan. Kasavuorella sijainneelle yösuunnistusosuudelle pääsimme lähtemään Mäkelän veljesten kanssa yhtä matkaa, kun pyöräosuudella jokainen joukkue teki vähän eri reitinvalintoja. Jo suunnistuksen ensimmäisessä nousussa totesin, että karkuun ei kannata yrittää, kun minuutin päässä on SP Fincken tasoinen suunnistaja. Neljännellä rastilla teimme pienen virheen ja sen jälkeen osuus juostiinkin loppuun SP:n vetämässä letkassa.

 

Lähdöstä sännättiin laiturille tutkimaan karttoja

Vaihdossa pyöräilyyn jäimme muista, mutta pari rastia myöhemmin saimme näköyhteyden. Kärkikolmikko etsi pyöräilyn rastia 7 yhtä mäkeä liian aikaisin ja tarrauduimme jälleen porukkaan. Heti seuraavalla välillä jokainen teki oman reitinvalintansa. Selvästi nopein vaihtoehto olisi ollut kiertää ison tien kautta, mutta ajoimme juurakoista polkua suoraan. 3,5 barin rengaspaineet kosteassa juurakossa yhdistettynä omalta osaltani vähäiseen maastopyöräharjoitteluun olivat liikaa ja jäimme kärjestä jälkeen.

Oittaalla olleeseen suunnistukseen saavuimme kuusi minuuttia Mäkelöiden perään, Auvinen ja Fincke vaihtoivat lähes samaan aikaan ja ykkösrastin leimasimme yhdessä. Siitä eteenpäin eroa syntyi tasaisesti joensuulaisten hyväksi ja suunnistuksen lopussa olimme kolmantena 10 minuuttia kärkeen ja neljä minuuttia kakkossijaan. Avantin Rantahakala ja Hollo olivat tässä vaiheessa neljäntenä kymmenisen minuuttia takana. Pojilta olisi jäänyt suunnistuksen viimeinen rasti hakematta, mutta hyvässä urheiluhengessä kerroimme asiasta heille.

Tämän jälkeen kilpailussa tapahtui osaltamme ratkaiseva käänne, eikä se ollut parempaan. Pyöräilyssä tuli tekninen polkuosuus, jossa meidän olisi pitänyt pystyä lyömään ja ajaa Auvinen & Fincke kiinni. Sen sijaan ajaminen oli itselleni erittäin vaikeaa ja jokainen vinottainen juuri tuotti ongelmia. Yhdessä kaatumisessa vääntyi jarrulevy ja aikaa tuhraantui muutenkin. Taistelutahto oli poissa ja luotimme rutiinivauhdin riittävän kolmanteen sijaan. Rastia 15 haimme kuitenkin noin 17 minuuttia rastivälin nopeimpia hitaammin, sillä emme olleet alkubriiffissä kuulleet, että karttaan käsin piirretty ulkoilutie on selvästi väärässä paikassa. Muutenkaan hoksottimet eivät aivan olleet kunnossa ja niinpä taistelu kolmannesta sijasta kävi tiukaksi.

 

Syksyn viimeinen tunti melontaa lähti tästä

Melontaan pääsimme noin 100 m erolla ja edelleen uskoimme, että melonnassa pystymme pitämään Avantin takanamme. X-kaato ei kuitenkaan olisi X-kaato, jos sen melonta olisi pelkkää kauhomista ilman muita haasteita. Heti ensimmäisellä rastilla oli vastassa ruovikkoa, jonne ei missään tapauksessa olisi kannattanut kajakilla mennä. Jalkauduimme liian myöhään ja rastilla aikaisemmin rantautunut Avanti oli jo pari minuuttia edellä. Poispääsy ruovikosta vasta olikin vaikeaa ja siihen tuhraantui ehkä 10 minuuttia ylimääräistä. Sen jälkeen olikin aika sama, vaikka olisi jättänyt leikin kesken, mutta tulimme kuitenkin kaikessa rauhassa maaliin neljännellä sijalla. Lopussa oli vielä lyhyt köysitehtävä ja sen jälkeen uinti Finnfoam-levyllä. 

Reijon ja Anun kisa meni pilalle myös melonnassa, joka oli sekasarjan ensimmäinen osuus. Heille tuli takkiin myös saman rastin haussa niin paljon, että kärki ehti karata tavoittamattomiin. Lopulta tuloksena oli niin ikään neljäs sija, kun nopeimmin radan kiertäneiden Mikko Kolehmaisen ja Johanna Leinon kohtalona oli hylkäys emitin hajoamisen vuoksi.

Vesi on kylmää, kuten Mikon ilmeestä voi päätellä

Tärkeintä on, että kisasta selvittiin ilman vammoja ja ensi lauantaina juostavalle Vaarojen maratonilla voi valmistautua kaikessa rauhassa. Onnistunut suoritus siellä on X-kaatoa tärkeämpää, joten kaikki henkiset ja fyysiset voimavarat on laitettava peliin. Taso 86 km:llä tulee olemaan erittäin kova ja kärjestä löytynee ainakin sellaisia nimiä kuin Martins Purins, Janne Klasila, Antti Niinikoski, Pasi Penttinen, Teemu Lemmettylä, Joonas Kortelainen ja Mikko Auvinen vain muutamia mainitakseni. Tiimistä vaaroille lähtevät myös Jussi, Reijo ja Anu, jotka juoksevat 43 km matkan.

UTMB, kauden pääkisa

Yhdestoista UTMB juostiin vajaan 2500 juoksijan voimin Mont Blancin ympärillä. JussiK oli arvonnassa kisapaikan voittaneiden onnellisten joukoissa. 168km, +/-9600m kisassa ajalla 27:57:05 päästiin sijalle 61.

    

Teksti: JussiK

Kuvat: UTMB kuvaajat

Ennen kisaa:

Tein kisavisiitin Chamonixiin lyhyen kaavan mukaan. Saavuin kisapaikoille vasta keskiviikkona iltapäivällä. Loppupäivä meni shoppaillessa ja kisatunnelmasta nauttiessa. Torstai meni ilmoittautuessa, North Js:ien ja Reippaiden GPS-jälkeä seuratessa ja muuten vain lepäillessä. Perjantaina iltapäivällä olikin jo startti.

Kisa:

Starttipaikalle tulin vähän kolmen jälkeen eli reilun tunnin ennen starttia. Parhaat paikat oli jo lähtöalueella varattu. Lämmin oli ilma ja tunnelma korkealla. Puolisen tuntia ennen lähtöä tähdet otettiin sisään omaan karsinaan kuin jalkapalloilijat stadionille konsanaan. Lähdön tunnelmaa on vaikea kuvailla. Kylmät väreet tulivat silloin ja tulevat vieläkin, kun lähtöä ajattelee. Tätä tapahtumaa silmällä pitäen oli koko vuoden harjoitukset suunniteltu ja tehty. Olin lähtökarsinassa ehkä sijoilla 500-1000. Perinteiseen tapaan loppusekunnit laskettiin yhteen ääneen ja sitten menoks. Yllättävän hyvin pääs heti matkaan. Yläfemmoja sai heitellä koko Chamonixin kaupunkialueen.

Les Houchesissa oli itse Killian kannustamassa kisaajia. Meidän kohdalla herra sai olla aivan rauhassa, suurin osa ei edes huomannut miestä. Mutta kuulin, että jälkijoukoissa oli ollut paljon kisaajia, jotka halusivat samaan kuvaan Killianin kanssa ja ruuhka hänen ympärillään oli ollut valtaisa. Nousu Delevrettiin oli hiekkatietä ja jyrkkyys ei ollut pahinta laatua. Varsin reippailla sykkeillä (VK-alueella) vielä tässä vaiheessa mentiin. Alamäki oli paikoin varsin jyrkkä, mutta viime vuoteen verrattuna jalat toimi. Tällä kertaa ohitin enempi  väkeä kuin mitä minua ohiteltiin. Naisten tuleva nelonen Katia Fori meni varsin kevyellä askeleella ohi.

Nousu Delevrettiin

Saint Gervaisissa oli valtaisa hulabaloo käynnissä. Ihmisiä oli kannustamassa teiden varrella tuhatmäärin. Itsekin innostuin huomaamattani juoksemaan Gervaisin läpi liian lujaa ja sykkeet pomppas maksimialueelle (ei hyvä). Pieni hengähdystauko oli Gervaisin juottoasemalla. Gervaisissa oli myös Pinolan Jukka kannustamassa.

Gervaisista eteenpäin reitti oli osittain varsin kapeilla poluilla ja maasto kumpuilevaa, mutta koko ajan ylöspäin menevää. Tässä kohtaa oli pakko hidastaa vauhtia, koska kova alkuvauhti alkoi vaatia veronsa. Välillä oli jopa pakko kävellä ihan tasaisella. Porukkaa lappas ohi. Tällä välillä katselin myös aikataulua ja totesin, että 30h alle ei mennä. Hyvä jos maaliin päästään. Tämä väli oli yksi raskaimmista kisassa itselle.

Les contaminesin huollossa istahdin hetkeksi ja laitoin lampun päähän. Hämärä alkoi vähitellen tulla. Contaminesin jälkeen liityin johonkin sopivaa vauhtia menevään ryhmään ja vauhdin tasaannuttua olokin alkoi helpottaa.  Notre Dame de la Gorgessa loppui tasanen hiekkatie ja alkoi roomalaisten rakentama tie kohti Bonhommea. Vähän oli pojilla tie jäänyt epätasaiseksi, mutta leveyttä riitti. Sauvoista ei juuri ollut apua kivitiellä. Lampunkin joutui näillä main sytyttämään. Pajusen Pekalta lainassa ollut Lupine Piko valaisi ympäristöä sen verran, että muiden oli turha pitää lamppua päällä, vaikka minimiteholla Piko olikin.

Balmen juottoasemalla porukkamme hajosi ja jatkoin omaa vauhtia (lue liian lujaa) ylös. Bonhommen huipulla olikin aika haastava polun pätkä. Kalliopaasien välistä polku eteni harjanteen yli. Minulle sattui hieman hitaampi porukka juuri ennen kapeaa pätkää eteen ja  aikaa tuhraantui (silloin harmitti, nyt ei enää). Alaspäin lamppu täysille ja jalat liikkeelle. Muistaakseni helppoa polkua ja loppu tietä Chapiexiin. Lamppu kerran sammahti alamäessä ja säikäytti. Onneksi ei akku ollut loppunut tai lamppu rikki. Mukana ollut varalamppu ei ollut kovin hääppöinen (Petzl E+lite). Toki mulla oli varapatteri Lupineen. Chapiexistä jatkuvaa  pitkää ”tiesiirtymää” Seignen juurelle en ollut noteerannut etukäteen lainkaan. Viitisen kilometriä oli suoraa ja tylsää asfalttitietä loivaan ylämäkeen. Juostako vaiko kävellä, siinäpä vasta kysymys. Minä pääasiassa kävelin ja muut ympärillä juoksi ohi. Osat vaihtu polun alkaessa.  Ohituskaistaa vedin ohi muista jyrkällä polkupätkällä. Seigneltä Lac Combalille oli ajoittain varsin kivistä polkua. Riskillä vedin alas kovaa. Tälle pätkälle tuli myös pohjat keskivauhdissa 10,38km/h ja tappio moniin kärkijuoksijoihin verrattuna pienin. Toki edelleen järkyttävä ero ihan kärkeen (krupicka tuli alas 13,11km/h ja vajaat 6min nopeammin)

Uudet vaikeudet alkoivat Lac Combalilta lähdön jälkeen. Laaksossa oli mulle koko kisan kylmin mesta (Lieneekö sitä myös absoluuttisesti). Päätin kuitenkin olla lisäämättä takkia, irtohihat riitti. Ylämäessä Arete du Mont Favrelle oli pakko ottaa vauhti kokonaan pois. Maha oli tosi kipee ja energiat todennäköisesti loppu. Porukkaa lappas ohi. Ylhäältä oli 12km alamäkeä Courmayeuriin. Tulin laskun tosi hitaasti. Mahavaivat ”säteili” ympäri kehoa ja juoksu ei maittanut. Päätin ottaa hyvin rauhallisen tauon Courmayeurissa. Lorvin siellä loppuviimeeks liki puoli tuntia, vaikken kovin paljon edes syönyt enkä tehnyt juuri muutakaan.

Courmayeurista lähtö ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin isot pojat olivat aiemmin varoitelleet. Runsaan tankkauksen jälkeen, kun saattaa Bertonen mäki tuntua raskaalta. Itsellä olo oli lähinnä helpottunut. Vatsavaivat alkoivat vähitellen hävitä ja mieli parantua.  Bertonen nousussa aloin myös jutella samaa vauhtia etenevän britin kanssa. Duncan Oakes-nimisen herran kanssa juttu luisti sen verran hyvin, että viihdytettiin toisiamme lopulta maaliin asti. Bertonelta Arnuvaan on ehkä hienoin polkupätkä koko kisassa. Nyt tosin jouduimme Bonattille asti vain kuvittelemaan näkymät, kun pimeässä vielä etenimme. Polku polveilee parin kilsan korkeudessa harjanteen reunalla. Vasemmalla puolella on jylhä Mont Blancin massiivi ja alhaalla näkyy Ferretin laakso. Bonattilla oli kuulemma Lizzy Hawkerkin ollut kannustamassa juoksijoita, muttei meidän kohdalla näkynyt.

Nousu Grand col Ferretille

Bonattin juottoaseman jälkeen aurinko nousi Grand Col Ferretin takaa. Kohtuullisen hieno näkymä oli. Tässä vaiheessa kävi ensimmäisen kerran mielessä, että eiköhän tämä kisa läpi päästä. Hieman ehkä aikaisessa vaiheessa (alle 100km juostuna), mutta siltä silloin tuntui. Liekö maisemalla ja seuralla ollut osuutta asiaan?

Lasku Arnuvaan. Taustalla Grand col Ferret

Arnuvan syöttöpisteeltä alkoi pitkä nousu Grand Col Ferretille. Tämä taisi olla pisin väli ilman huoltoa, joten siinäkin mielessä oli tässä hyvä hieman tankata. Hyvää tahtia saatiin Duncanin  kanssa pidettyä ylämäessä ja selkiä tuli tasaseen vastaan. Itselle heinäkuun reissulta tuttu nousu helpotti menemistä. Alun alkujaan oli ajatus ehtiä Ferretille aamukahvin aikaan (ysiltä), mutta puolisen tuntia etuajassa saavuttiin. Sijoituskin oli noussut jo sadan paremmalle puolelle.  Ferretiltä alkoi pisin lasku, yhteensä n 20km ja 1500m vertikaalia. Hyvää haipakkaa tultiin alas, kun molempien jalat toimi vielä. Lopun jyrkkä lasku laakson pohjalle yllätti samoin kuin muutamat tiukat ylämäkitöppyrät. Etukäteisarvion mukaan kun reitin piti olla loivaa laskua Foulyyn (ja itse asiassa Issertiin) saakka.

Foulystä Champexiin mahtui paljon tylsähköjä siirtymiä asfalttia pitkin. Tosin oli sinne löydetty muutama helmi polkupätkäkin jonkin jyrkänteen halki. Etukäteen mua oli varotettu noususta Champexiin. Sitä kun ei meinaa huomata korkeuskäyrästä lainkaan (400m verttiä). Varoituksista huolimatta nousu Issertistä Champexiin tuntui jatkuvan metsän siimeksessä ikuisuuden.

Lasku Ferretiltä Foulya kohti seurana Duncan Oakes

Champexissa viihdyttiin taas vähän turhankin hyvin. Liki puoli tuntia nautiskeltiin kojun antimista. Maratoni kolmella nyppylällä oli suunnilleen jäljellä Champexista maaliin. Ensimmäinen nyppylä oli itselle näistä kolmesta pahin. Nousu Bovinelle on tasaisesti jyrkkenevä. Nyrkinkokoisilla kivillä päällystetty polku oli haastava nousta. Jouduttiin jopa muutama hengähdystauko pitämään nousun aikana. Alaspäin reidet kieltäytyivät ensin yhteistyöstä, mutta kun Duncan veti keulilla niin pakkohan sitä oli seurata. Onneksi reidet lämpeni tai turtui ja alamäki loikittiin hyvää kyytiä. Yksin olisin saattanut todeta reisien olevan loppu ja kävellyt, mutta onneksi oli seuraa. Alamäkikävelijöitä tuli muutama selkä edellä vastaan. Henkisesti oli helppoa juosta, kun selkiä tuli enempi vastaan kuin ohittajia.

Nousu Trientestä Catognelle ei ollut kovin paha, mutta alamäki otti mulla koville. Jäin Duncanin vauhdista, mutta hän odotteli kiltisti aina välillä. Minä olin odotellut häntä tasapuolisuuden vuoksi ylämäissä. Kiire meillä ei enää ollut. Kisan aikana syntyneet tavoitteet näyttivät täyttyvän (sijoitus sadan joukkoon ja aika alle 30h).

Vallorcinessä oli taas vaihteeksi kunnon hulabaloo. Katsojia oli paljon ja kisaajilla oli hirveä kiire vaihtopaikalla jatkamaan. Nautimme Duncanin kanssa viimeisestä ruokahuollosta rauhassa. Jatkettiin loivaa nousua joen vartta Col des Montetsiin kävellen. Kaipa sitä ois voinut juostakin, mutta kyllä totuuden nimissä jalat olivat sen verran kipeät, ettei tehnyt mieli. Varsinainen nousu Tete aux Ventsille on loppuosiltaan varsin tekninen. Tästä mua oli varoitettu ja viime vuoden vikan mäen aliarvioiminen ei tänä vuonna toistunut. Duncanilla taas alkoi matka painaa ylämäessä ja itselle se oli kohtuullisen kevyt (jos nyt joku nousu voi olla kevyt 150km jälkeen). Yllätys oli ylhäällä pitkähkö tekninen traverse ennen huippua. Ventsiltä alkoi loppulasku Flegeren kautta Chamonixiin. Pätkä Ventsiltä Flegereen oli teknistä polkua ja siinä päästeltiin omasta mielestämme kovaa vauhtia. Tultiin väli 27minuuttiin ja voittaja Thevenard oli vaatimattomasti pyyhältänyt sen 18minuuttiin! Että se siitä kovasta vauhdista.

Flegeressä huomattiin, että meillä olis saumoja 28h alitukseen. Niinpä yritin sinnitellä Duncanin perässä laskussa minkä loppuunkäytetyiltä etureisiltä pääsin. Hämärä alkoi jo synkillä poluilla laskeutua, mutta lamppua ei tarvinnut laittaa. Viimeiselle kilometrille jäi ruhtinaalliset 7minuuttia aikaa 28h alitukseen. Joen varressa juostessa ei enää jaloissa ollut kipua. Täällä oli oikeasti suuren urheilujuhlan tuntua. Kansaa riitti lauantai-iltana puoli ysin aikaan reitin varrelle Chamonixissa. Käsikädessä ajassa 27:57:05 tultiin Duncanin kanssa maaliin.

Maalissa

Kisasta muuten:

Kisan kärki: Ampumahiihtotaustainen Xavier Thevenard ei kuulunut suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta voitti kisan uudella reittiennätyksellä 20:34:57. Killian joutuu ensi vuonna osallistumaan kisaan rikkoakseen ennätyksen;).  Miguel  Heras (pyöräilijä Roberto Heraksen veli) tuli toiseksi ja amatööri Javier Domingos Ledo kolmanneksi. Naisten voittajaksi juoksi jenkki Rory Bosio murskaavalla ajalla 22:37.26. Legendana pidetty Lizzy Hawker ei ole koskaan juossut reittiä alle 25h, joten aika on todella kova. Yllättävän moni suosikki keskeytti, vaikka keli oli parhain mahdollinen.

Omasta vaatetuksesta: Kisassa päällä Salomonin S-lab twin skin shortsit ja S-labin T-paita. Jalassa ohuet Liner-sukat tuplana ja Inov Roclite 295 -kenkä. Säärystiminä Raid lightin versio ja BV-sportin kompressiosäärystimet. Ainoastaan irtohihoja ja lippistä vaihtelin lämpötilan mukaan. Muuten oli koko kisan ajan samat vaatteet/kengät päällä. Repussa oli vain pakolliset vaatevarusteet. Keli oli luvattu hyväksi koko kisan ajaksi, joten lisävaatteisiin en varautunut. Toki Courmayeurin dropbagissa oli lämpimiä vaatteita hieman.

Ruoka/energiat:  Repussa oli kolme isoa Maximin geeliä, neljä Fazerin sinistä patukkaa, yksi Powerbar energiapatukka, yksi myslipatukka ja 80g irtareita. Courmayeurissa täydensin satsia. Kisassa söin repusta vain kolme geeliä, kaksi suklaapatukkaa yhden irtokarkkipussin eli todella vähän. Toki huoltopaikoilla pyrin syömään, mutta tosi niukoilla energioilla mentiin kisa läpi. Pulloista toisessa oli vettä ja toisessa Nuunin elektrolyyttijuomaa.

Polkujuoksun juhlaa Nuuksiossa

Toista kertaa järjestetty Nuuksio Classic keräsi lauantaina kansallispuistoon 400 innokasta polkujuoksijaa. Lupus Extremestä mukana olivat JanneH, Reijo, Anu ja Jenni. Hyvä keli ja kisan saama suosio nostivat tulostasoa, joten viime vuoden ennätyksiä paranneltiin reilusti. Voiton kisassa otti ylivoimaiseen tyyliin Janne Mononen ajalla 3.12.58.

Teksti: Janne Hietala

Kuva: Olli Salo

 

Nuuksio Classic järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja kisaan osallistui noin 200 juoksijaa. Tänä vuonna osallistujamäärän yläraja oli asetettu 400:aan ja ehkä monien yllätykseksi se tuli täyteen parissa päivässä. Syynä tähän on varmasti polkujuoksun suosion kasvu sekä tapahtuman erinomaisesti onnistunut toteutus, joka on parasta mahdollista mainosta houkuttelemaan porukkaa. Järjestelyt onnistuivat myös tänä vuonna niin hyvin, ettei mitään negatiivista tule mieleen. Ensi vuonna mukaan pääseminen vaatinee siis erittäin nopeita toimia ilmoittautumisen auettua.

 

Omalta osaltani viime vuoden kisa toimi hyvänä opetuksena polkumaratonin juoksemisesta. Se opetti sekä tankkauksen merkityksestä maratonin mittaiselle matkalle sekä rasitustason säätelystä, kun alusta on mäkistä ja vaihtelevaa polkua. Siinä missä tehovaihtelut pysyvät melko vähäisinä, on kilometrivauhdeissa kovia eroja. Tärkeää on kuitenkin pitää tehot aisoissa, sillä maastossa on maantietä helpompaa juosta liian kovaa.

 

Tänä vuonna taktiikkana olikin aloittaa rauhassa ja seurata omia sykkeitä enemmän kuin muiden kovaa alkuvauhtia. Niinpä alussa annoinkin monen juoksijan karata omaa vauhtiaan ja varoin menemästä punaiselle. Vaikka tuntui, että aloitus oli rauhallinen, olivat ensimmäisten kilometrien sykkeet melko lähellä anakynnystä. Ei kuitenkaan selvästi sen yli, kuten viime vuonna.

 

Solvallan mäen päälle asti juoksin Kivilohkareen Manun perässä ja sijoitus väliajassa oli 10. Siitä eteenpäin etenin tasaisesti ja selkiä tuli silloin tälläin vastaan. Luotin siihen, että moni on aloittanut liian kovaa ja oma kunto riittää 30 km jälkeen vielä hyvään vauhtiin. 24 km kohdalla olin noussut 5. sijalle ja tossu liikkui vielä hyvin. Vähän myöhemmin sain kiinni neljäntenä juosseen Kai Langelin ja etenimme hetken matkaa yhdessä. Oma askel veti ehkä vähän paremmin ja eroa tuli Kattilan jälkeisissä ylämäissä.

 

33 km juottopisteellä kuulin, että eroa kolmanteen on alle puoli minuuttia ja olin edelleen luottavainen, että ero on kurottavissa kiinni. Vielä 5 km aiemmin ero oli ollut pari minuuttia. Vähän ennen 34 km kohtaa näin Niinikosken Antin tutun hahmon edessä. Pääsin noin 50 metrin etäisyydelle, mutta sen jälkeen välimatka ei enää kutistunut. Loppumatkan pysyin näköetäisyydellä ja vaikka lopussa löytyi yksi vaihde lisää, löytyi se Antiltakin. Sijoitus maalissa oli 4. loppuajalla 3.32.30 ja eroa pronssiin 12 sekuntia. Toiseksi sijoittui entinen kansallisen tason kärkihiihtäjä Risto Ikonen pari minuuttia nopeampana. Voiton korjasi Multisport.fin hiihtoniilo Janne Mononen uudella reittiennätyksellä 3.12.58. Joukkuekisasta otimme voiton Helsinki Trail Running Clubin porukalla Antin, Kolehmaisen Mikon ja Vähäsillan Jaakon kanssa. Mutta kuten kisan jälkeen totesin, tiimikisan voitosta iloitsevat ne, jotka eivät henkilökohtaisessa kisassa pärjää.

 

Sääennusteista huolimatta keli oli kuiva pääosan kisasta. Salomon Sense oli onnistunut kenkävalinta ja samaan tai lähes samaan oli päätynyt moni muukin. Kärkikymmeniköstä seitsemällä juoksijalla oli joko Senset tai Sense Ultrat. Repussa kulki mukana geelejä iso kasa ja muutama kanssakilpailija tai järjestäjä taisi niiden määrää tiedustellakin. Loppujen lopuksi niitä kului kisan aikana neljä, siis sama kuin viime vuonna. Tällä kertaa mukana oli myös väkevää urheilujuomaa juomapussissa ja huoltopisteiltä otin pulloon vettä.

 

Tiimin muista jäsenistä Reijo oli 52. ajalla 4.24.05 ja Anu naisten sarjassa 11. ajalla 4.59.00. Jenni joutui jättämään leikin kesken.

 

Sykemittarin dataa

Kisan tulokset

Kuvia kisasta 

UTMB ennakko

Viikko 35 on vuorijuoksujuhlaa Chamonixissa. 4 ultrakilpailua viedään läpi viikon aikana Mont Blancin ympärillä. Matkoina ovat CCC (100km, +5950m, 1900 juoksijaa), TDS (119km, +7250m, 1500 juoksijaa), UTMB (168km, +9600m, 2300 juoksijaa) ja kruununa ”retkisarja” PTL (300km, +24000m, 80 joukkuetta). Jussi osallistuu kahden muun suomalaisen (Nora Pinola ja Emil Söderlund) kanssa nimikkomatkalle eli UTMB:lle.

Teksti: Jussi Kallioniemi

Viime vuonna juostun TDS:n jälkeen sydän vuorijuoksulle oli roihahtanut liekkiin. Luonnollinen jatkumo TDS:lle oli hieman pidempi UTMB (Ultra Trail du Mont Blanc). Ihan helpolla sinne ei kuitenkaan pääse, koska halukkaita kisaan on liikaa. Lopulta määräaikaan mennessä (tammikuun 8.) halukkaita juoksijoita kaikkiin neljään kisaan oli yli kymmenen tuhatta, joten puolet jäi rannalle. Itselle rouva fortuna oli suosiollinen ja paikka kisaan irtosi. Suomalaisia muille matkoille osallistuu 4 CCC:lle ja peräti 7 TDS:lle. PTL:ään lähtee tänä vuonna ennätykselliset kaksi suomalaista joukkuetta. Mukana ovat viime vuoden voittajat The North Js, Janne Marin ja Juha Jumisko ja uutena voimana enempi seikkailupiireistä tutut Heikki ”betonireisi” Hihnala, Jaakko Soivio ja Mikko Penttilä joukkueella Mustavuoren Reippaat.

Syksystä lähtien onkin sitten omat treenit painottuneet hyvin vahvasti juoksupuolelle. Pyöräily on tänä vuonna jäänyt lähes kokonaan sivuun. Juoksutreenit ovat olleet hyvin monipuolisia. Liityin vuoden vaihteessa Runners High:n juoksukouluun, jossa perustreeneinä on ollut vetoja 200m ylöspäin plus paljon askel- ja muita juoksuharjoitteita. Toisaalta tuli tarvottua useina viikonloppuina Marinin Jannen kanssa Nuuksiossa umpihangessa mäkiä ylös alas neljän-viiden tunnin ajan. Välillä vedettiin myös auton renkaita ylämäkeen tiellä. Yleisin treeni on kuitenkin ollut Lintuvaara-Pasila välin työmatka eri reittivariaatioin. Teknisesti riittävän haastavat polut löytyvät aivan nurkan takaa Leppävaaran metsistä.

Talvi menikin puhtaasti treenien merkeissä eikä mitään kisoja ollut ”häiritsemässä” treenejä. Keväällä sitten otettiin tehoja irti muutamissa kisoissa, mutta EXTAR48:a lukuun ottamatta en osallistunut mihinkään pidempään kisaan.

Heinäkuussa tein pitkän viikonlopun (18.-22.7) reissun kisamestoille. Parin päivän ajan juoksentelin Chamonixin laaksossa ja pari päivää vierähti tois puol montblanccii eli Courmayeurissa. Hyvät setit sain vedettyä, keskimäärin 6-7h päivässä. Tärkeintä oli saada etureisille iskutusta pitkistä alamäistä ja sitä ne saivat kyllä.

Näkymä Grand Col Ferretiltä Ferretin laaksoon. Aamukahvin paikka kisassa, n. 100km kohdalla.

UTMB on nimikkokisana tapahtuman suurin kisa. Siellä juoksevat kovimmat tähdet. Tänä vuonna tosin lajin ykkösnimi Kilian Jornet jättää pöydän haastajille käytyään tällä viikolla rukkaamassa Cervinia-Matterhorn-Cervinia reitin ennätyslukemia ja voitettuaan Matterhorn Ultraks 46-kisan. Teknisesti UTMB:n polku ei pitäisi olla kovin paha, mutta 9600m ja 168km tekevät reitistä kyllä riittävän haastavan. Onneksi reitin alkuosalla juostaan pitkät pätkät leveää hiekkatietä, jotta pahimmat sumput vältetään.

UTMB korkeuskäyrä

Ensi perjantaina kello16.30 paikallista aikaa paukahtaa UTMB startti Chamonixissa. Jonkinlaista live-seurantaa on luvassa http://utmb.livetrail.net/ ja tv-kuvaa kärjestä http://www.ultratrail.tv/. Mutta jo maanantai-illasta alkaen voi seurata suomipoikien etenemistä GPS:n välityksellä PTL:ltä.

Eiger Ultra Trail: paluu kilparadoille

JanneH kävi tekemässä vuoriultradebyyttinsä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Eiger Ultra Trailissa Sveitsissä 20.7. 101 km / +6700 m reittiin kului aikaa 15.30.38 ja sillä irtosi kokonaiskilpailun 17. sija. Vaikka täysin tyytyväinen juoksuun ei voikaan olla, se antoi jälleen lisää motivaatiota harjoitteluun ja positiivisia asioita mahtui reissuun paljon.

Teksti: Janne Hietala

Matkaan lähdimme Toimelan Nikon kanssa keskiviikkona iltalennolla Pariisin kautta Zürichiin. Kaikki tärkeät tavarat oli pakattu luonnollisesti käsimatkatavaroihin ja kuinka ollakaan Nikon laukku ei päätynyt kanssamme samalla koneella perille, yllätys. Selvittelyn jälkeen nappasimme tilaihme Skoda Citygon allemme ja ajoimme pimeässä vesisateessa parin tunnin matkan Interlakeniin.

Seuraavana päivänä lähdimme suunnittellusti tekemään akklimatisoitumista vuoristoon ja tutustumaan kisakeskus Grindelwaldiin. Päivä alkoi mukavissa tunnelmissa, kun 50 km/h alueella tutka näytti 73 km/h ja tästä muistutuksena tuli 600 CHF eli noin 500 euron sakko. Vuoristoon kuitenkin päästiin ja siellä tehtiin noin tunnin lenkki, mikä on siis karkeasti ottaen noin tuntia vaille kolme vuorokautta liian lyhyt aika totuttautua ilmastoon.

"Tossa nousussa huomenna tiputetaan Iker Karrera, jos ollaan samassa letkassa"

 

Perjantaina halusimme heti aamusta käydä varustetarkastuksessa ja hakea kisanumerot, jotta loppupäivän voisi viettää kevyesti. Omat kamani eivät menneet läpi, sillä takki ei järjestäjien mielestä ollut vedenpitävä, varaparistoja lamppuun ei ollut riittävästi ja ruokaakin piti olla hätätilanteen varalle. Illalla siis uudelleen toisen takin, muutaman Babybellin ja toisesta lampusta irrotettujen paristojen kanssa.

Muu päivä piti viettää Tyler Hamiltonin kirjasta opittujen pyöräilijöiden energiansäästövinkkien mukaisesti: 1. Jos seisot, istuudu 2. Jos istut, käy makuulle 3. Vältä portaita kuin ruttoa. Näissä ei onnistuttu alkuunkaan ja jalkojen päällä oltiin lähes koko ajan. Jalan lihakset tuntuivat olevan jumissa jo ennen starttia. Edes rentouttavia oluita ei kisaa edeltävänä päivänä nautittu.

Kisa-aamuna kello herätti 3.00. Nopean aamupalan jälkeen ajeltiin ralli-Skodalla Grindelwaldiin (rajoituksia noudattaen) ja lähtöpaikalla oltiin hyvissä ajoin. Lopulta klo 5.00 ammuttiin lähtölaukaus ja porukka säntäsi mäkeä ylös kohti Grosse Scheideggia. Aurinko nousi noin tunti startista, jolloin olimme ehtineet jo ensimmäisen mäen päälle. Säteet valaisivat hienosti vierekkäisten vuorien Eigerin, Mönchin ja Jungfraun seinämät.

Alkupuoli reitistä kiersi laakson pohjoispuolta ja sen aikana oli myös korkein kohta Faulhorn, joka sijaitsi 2.580 metrissä. Nousu sinne tuntui tappavan hitaalta niinkuin kaikki muutkin siihen astiset nousut. Alamäissä olin kuitenkin pystynyt ohittamaan porukkaa ja mielestäni pidin ihan hyvää vauhtia. Väliajat kertoivat kuitenkin muuta, sillä olin tässä vaiheessa Nikoa noin 15 minuuttia perässä sijalla 76.

Parhaimmillaan polku oli teknisesti helppo ja juostavaa

Faulhornilta puolen välin huoltopisteelle asti reitti oli laskuvoittoisempaa ja pystyin alamäissä ohittelemaan porukkaa. Nilkka tuntui kestävän yllättävän hyvin, vaikka jouduin ottamaan sitä tukeneen siteen pois jo alkumatkasta sen painaessa jalkapohjaan. Burglauenenin huollossa noin 53 km kohdalla näin Nikon ja nopean huollon ansiosta pääsin loppupuoliskolle edellä.

Parissa minuutissa mätetty pastalautanen sekä muutama lasi kokista ja urheilujuomaa antoivat myös henkistä energiaa ja seuraavat puolitoista tuntia sisältäen nousun ja laskun Wengeniin sujuivat hyvin. Wengenistä alkoi monille kisan raskain vaihe ja sitä se oli itsellekin. 5 km matkalla noustiin noin 1000 m Männlichenille ja aikaa tähän kului noin 1.20. Aurinko paahtoi avoimessa rinteessä, johon ei tuntunut yhtään tuulenvirettä.

Huipulle pääsy oli iso helpostus ja sen jälkeen piti olla enää pienempiä mäkiä jäljellä. Jokainen niistä oli kuitenkin taistelua ylöspääsystä, mutta onneksi loppuun saakka alamäissä pystyi juoksemaan kohtuullista vauhtia ja sijoitus nousi pikkuhiljaa. Ukkoskuuro iski päälle, kun olin noin 75 km kohdalla, mutta omaan menooni se ei vaikuttanut. Taaempana tulleiden reittiä muutettiin osittain ilmeisesti sateen (!) takia.

"Oh my god, he is suffering"

 

Viimeisen nousun päältä maaliin on noin 5 km ja perille pääsin hyvissä ajoin ennen pimeää noin klo 20.30. Tuloksena 17. sija kokonaiskisassa, mikä kertoo siitä, kuinka heikko taso kilpailussa lopulta oli. Starttiviivalla paikalliset jormat näyttivät arvokkaissa vaatteissaan ja kapeine poskineen kovilta juoksijoilta, mutta yllättäen maastossa kyyti olikin hitaampaa. Niko saapui omien vaikeuksiensa jälkeen maaliin noin 1,5 tuntia myöhemmin, joten pääsimme hyvissä ajoin suihkun, palauttavan oluen, pastalautasen ja lyhyen hieronnan jälkeen palaamaan base campiimme Interlakeniin.

Päällimmäisenä kilpailun jälkeen pyöri mielessä se, miten huonosti ylämäet nousivat. Vaikka mäkitreenit nilkkavamman vuoksi jäivätkin vähiin, oli todennäköisesti enemmän merkitystä vuoristoilmalla, johon ei ole tottunut. Jos kisoihin haluaisi panostaa, pitäisi korkealla käydä tekemässä kesän aikana pari reissua, jotta kroppa tottuu. Tyytyväinen puolestaan voi olla alamäkien kulkuun ja siihen, miten vamman jälkeen pystyi palaamaan taas kisoihin, vaikkakin kunto ei ollut sillä tasolla, millä ilmoittautuessa ajatteli. Ja tärkeintä oli kuitenkin se, että nilkka kesti, vaikka pari kertaa saikin iskua kivikossa.

Kisajärjestelyt pelasivat sveitsiläiseen tyyliin kuin käkikello ja homma toimi hienosti. Oikeastaan mistään asiasta ei voi esittää kritiikkiä, joten skabaa voi suositella hyvillä mielin. Tarjolla oli myös 51 km ja 16 km matka, jos ei halunnut kiusata itseään liian kauaa. Reitillä maisemat olivat mahtavia, tosin juoksun ajan katse oli lähinnä edessä olevalla kahdella metrillä.

Reissu itsessään oli melkoista säheltämistä ylinopeussakkoineen, hukkuneine tavaroineen ja varusteiden unohteluineen. Pisteenä iin päälle etsimme Nikon autoa HKI-Vantaan parkkihallista noin 15 minuuttia. Mutta kaikesta huolimatta reissu oli hieno ja sen voisi hyvinkin toteuttaa ensi vuonna uudelleen. Silloin tosin mielellään olisi hyvässä kunnossa.

Somero yörogaining (8h) kisaraportti

JanneS ja Juha kävivät nauttimassa Someron metsistä perjantain ja lauantain välisenä yönä 8h rogaining kilpailussa. Tavoitteena oli tehdä aggressiivinen reittisuunnitelma, jonka onnistuessa saisi hyvät pisteet mutta lopulta riskit toteutuivat ja sijoitus jäi puolenvälin paikkeille 9 minuutin myöhästymisen rokottaessa neljäsosan kaikista kerätyistä pisteistä.

Teksti: JanneS

Yleistä kilpailusta
Someron yörogainingin osallistujamäärä tuplaantui edellisvuodesta ja sen verran hyvin järjestelyt sujuivat tänäkin vuonna, että toivon mukaan järjestäjät jaksavat järjestää kilpailua jatkossakin. 30 euron joukkuekohtaisella osallitumismaksulla sai kolme karttaa, kahvia, mehua ja pullaa lähdössä, maalissa puuroa, sipsejä jne. ja saunakin kuului hintaan. Lisäksi arvontapalkintoja oli suhteessa osallistujamäärään enemmän kuin olen missään ikinä ennen nähnyt. Normaalihinta muissa vastaavan tasoisesti järjestetyissä tapahtumissa on yleensä 50 euroa per henkilö.

Rastin 168 lähettyviltä (kuva otettu rasteja pois haettaessa)

Reittisuunnittelu
Ratamestari oli luonut onnistuneen radan, jossa oli paljon erilaisia vaihtoehtoja ja useat kärkitiimeistä menivätkin erilaisia reittejä. Päänvaivaa meille aiheutti suunnitteluvaiheessa Liesjärven kansallispuistoon sijoitetut 8 rastia, joista saisi yhteensä 59 pistettä. Rastit olivat näennäisesti lähellä toisiaan, joten pakkohan reitti sinne oli piirtää. Ongelmaksi muodostui se, että Liesjärven alue oli kartan koillisosassa kaukana kilpailukeskuksesta ja sinne meno- ja paluureittejä oli rajoitetusti. Ensimmäinen reittisuunnitelma jonka piirsin oli 70 km kuljettua matkaa, joten jouduimme uudelleen miettimään reittiä ja seuraavassa versiossa mittaa jäi vielä 60 km, kuitenkin siten että lopussa oli oikopaikkoja.

Toteutunut reitti, lähtöpaikalta vastapäivään. Karttapohjasta kiitokset Niilos MC:lle

Huomioikaa, että rastien pisteet katsotaan rastin viimeisestä numerosta, eli 153 on 3 pistettä, 154 on 4 pistettä, 160 on 10 pistettä jne.

Lähtö
Kilpailukeskuksen ympärille sijoitetut kolme rastia aiheuttivat sen, että lähes 50 joukkuetta hajaantuivat hyvin tehokkaasti eri suuntiin jo heti alusta. Me haimme kaksi lähirastia (161 ja 153) ja suuntasimme etelään hakien sieltä kaikki rastit (164, 154, 175, 168, 160, 177, 159 ja 156). Suunnistus sujui ilman suurempia ongelmia ja rastitkin löytyivät hyvin. Vaikka juoksu kulki ihan hyvin, metsäoiot olivat sen verran hitaita että olimme juuri ja juuri aiotussa 60 km kisavauhdissa alkumatkasta.

158:lla päätimme että haemme vielä lisälenkillä teitä pitkin 138:n jälkeiset 59:n ja 157:n. Molemmat olivat lähellä tietä, ja helppoja, mutta tämä vajaan 4 km lisälenkki vei vähän vajaat puolituntia, joka sitten osaltaan vähensi ratkaisevasti pelivaraa lopussa. Jälkiviisaana voi nyt todeta että tässä kohtaa olisi kannattanut mennä 138:lta suoraan 136:lle, kun muutenkin olimme hyvin tiukilla reittisuunnnitelman vaatiman etenemisvauhdin kanssa, mutta jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Olimme jo aluksi päättäneet olla menemättä Salkolanjärven ja Liesjärven toiselle puolelle hakemaan aika hajanaisesti sijoiteltuja rasteja, joten etenimme 136 - 167 - 114 - 135 - 124, jossa sitten tuli ensimmäinen pummi. Rasti oli sijoitettu rantaan kanavan kohdalle, mutta jatkoimme tien viertä liian pitkälle ja vasta kunnan rajan näkyessä tajusimme kääntyä takaisin ja mennä etsimään rastia järven rannasta (n. 7 min pummi). Olimme tähän asti vielä suurin piirtein aikataulussa, 4 tuntia tuli täyteen hiukan ennen 124:sta ja matkaa tuolloin oli kertynyt 29 km.

Liesjärven kansallispuisto ja maaliintulo
Liesjärvelle näennäisesti läheiseen ryppääseen sijoitellut rastit sitten osoittautuivatkin huomattavan paljon hitaammiksi hakea kuin olin ajatellut tai varautunut. Ajattelin, että polut olisivat jonkin verran hitaampia juosta, mutta en silti ollut vielä kovin huolissani ja ajattelin että ehdimme maaliin loppureitin hiukan oikaissen mutta silti ihan hyvin pisteitä keräten. Todellisuus kuitenkin oli toinen, vaikkemme tehneet mitään isoja virheitä, polut ja metsäoiot olivat niin hitaita, että meillä oli enää 2 tuntia aikaa kun pääsimme 129:lle, josta oli ainakin 15 kilometriä suorinta järkevää reittiä maaliin. Mietin jopa etelän kautta menoa, mutta koska olimme jo hakeneet kaikki rastit siltä suunnalta, olisi se tarkoittanut reilua 10 kilometriä ja 0 pistettä, joten jatkoimme riskillä pohjoiseen.

Ensimmäinen rasti jonka jätimme hakematta oli 117, josta olisi saanut 400 metrin pistolla 7 pistettä. Haimme sen jälkeen matkalta vielä 126:n joka oli n. 15 metrin päässä tiestä mutta jätimme 8 pistettä 148:lle kun sinne olisi pitänyt tehdä toinen 400 metrin pisto. 145:n päätimme hakea, kun sen kautta maaliin menevä reitti oli yhtä pitkä kuin muutkin vaihtoehdot, mutta teimme vielä viimeisen virheen kun lähdimme yrittämään Hirsaidankallioiden pohjoispuolella olevan pisteviivapolun kautta menevää n. kilometrin suorempaa reittiä kuin mitä teitä pitkin menevä reitti olisi ollut. Polkua ei koskaan löytynyt ja viimeinenkin toivo ehtimisestä ajoissa maaliin meni melkein kilometrin rymyämiseen ryteikössä. Vaikka tiekierto olisi ollut pidempi, olisi siihen mennyt n. 10 minuuttia vähemmän aikaa.

Kuva epävirallisista 8h sarjan tuloksista

Loppumatkasta laskettiin minuutteja ja toivottiin ihmettä, menimme vielä 169:n kautta kun oletus oli että rannassa voisi kulkea polku ja se väli onneksi osoittautui nopeaksi. Siitä huolimatta energiat allekirjoittaneen jaloissa olivat niin loppu ettei loppukiri riittänyt ja olimme maalissa 9 minuuttia myöhässä ja menetimme kerätyistä 197:stä pisteestä 45 pistettä. Lopussa jäi vielä hakematta lähes näköetäisyydeltä ohitettu 174 ja 165:n joka olisi vaatinut lyhyen metsäoion. 10 minuutin myöhästymisestä olisi seurannut hylätty suoritus, joten aika tiukalle meni sen suhteen.

Jälkikäteen on kiva jossitella, ja olisihan sijoitus ollut aika paljon parempi JOS olisimme ehtineet maaliin ajoissa ja JOS olisimme ehtineet hakea läheltä ohitetut 24 pistettä, mutta tällä kertaa näin. Emme olleet ainoat joille Liesjärven rastit tuottivat yllätyksen, viimeinen maaliintulija myöhästyi tunnin ja muillakin oli paluumatka Liesjärveltä ollut suorempi kuin alkuperäiset suunnitelmat olisivat antaneet olettaa.

Hyvä harjoitus kaiken kaikkiaan. Juhalla oli lopussa sen verran enemmän virtaa, että perässä pysyäkseni jouduin juoksemaan ihan rajoilla viimeiset kaksi tuntia, sen päälle että ensimmäiset kuusikin tuntia etenimme reippaampaa vauhtia kuin yleensä. Yhteensä edettyä matkaa kertyi 56 kilometriä. En muista koska viimeksi olisin ollut näin poikki maalissa. Nukuin heti maalipaikalla 1.5 tuntia, kotona päälle toiset samanlaiset päiväunet ja seuraavana yönä melkein 14 tuntia yhteen putkeen.

Kiitokset vielä järjestäjille hyvin järjestetyistä kisasta! Toivottavasti näemme samoissa merkeissä ensi vuonna.

Rokua Geopark Challenge (24h) - kisaraportti

Lupus Extremen jäseniä kisaili Rokua Geopark Challengessa kolmessa eri tiimissä, Jussi ja Reijo Lupus Extremen riveissä (miesten sarjan 7.), Anu naisten sarjassa AC Adventure tiimissä (naisten sarjan 3.) ja JanneS sekasarjassa Sweco Finlandia (sekasarjan 4.) edustamassa. Kilpailu käytiin Muhoksen maisemissa, ja ratamestarin optimistiset ihanneajat osuuksille aiheuttivat lopulta radan lyhentämisen muutamasta kohdasta jotta kärki saatiin aikataulussa maaliin.

Teksti: JanneS

 

Prologi (Run 5.4 km + Run, Swimming 5.4 km + Rollerblades/Run 12.8 km)

Kilpailu aloitettiin kolmeosaisella prologilla, jonka reittikirjan sai puolituntia ennen starttia. Jokaiselle osuudelle kartat saatiin vasta osuuden alkaessa. Kun kaksisataa metriä startin jälkeen jono paineli nokkospuskiin hakemaan ensimmäistä rastia, muistin miksen yleensä käytä lyhyitä trikoita seikkaiukisoissa vaikka olisi kuuma. Pitkä tauko edellisestä seikkailukisa startista oli päästänyt tämän elämän realiteetin painumaan taka-alalle ajatuksissa. Ratamestari oli löytänyt matkalle pari mukavaa tunnelin pätkää, joten joka osuudelle pakolliseksi varusteeksi merkitty lamppukin sai käyttöä heti aamusta. Sinänsä ensimmäinen osuus oli perussuunnistusta kaupungissa, yhdessä kohtaa pystyi hiukan oikaisemaan uimalla mutta muuten suuria reittivalintoja ei tarvinnut tehdä. 

Kuva: Tapani Launonen

Toiselle prologiosuudelle mukaan otettiin uimapatjat ja pääsimme tutustumaan lähemmin Muhoslampeen. Loppupuolelle oli vielä järjestetty "etsi vihje museon alueelta" tyyppinen tehtävä ja rastin pääsi hakemaan metsästä patjan kanssa. 

Prologin viimeinen osuus oli rullaluistelu/juoksu, jossa pääsi itse rullaluistelun lisäksi joko juoksemaan polkuja rullaluistinten kanssa tai opettelemaan nopeita rullaluistin/lenkkari vaihtoja. Koko kilpailun pahin virhe järjestäjien taholta sattui rastille 3.6 kun rastilla jonka piti olla 3.4 lukikin että kyseessä on 3.5 ja että rasti 3.6 pitäisi hakea läheiseltä monumentilta. "Kilpaileva" 3.6 oli kuitenkin merkitty karttaan, ja lopputuloksena oli kaikki kolmea variaatiota eli että haettiin rasti 3.6 sekä monumentilta että karttaan merkitystä kohdasta (tämä se oikea versio), haettiin vain kartan 3.6 tai että tiimi haki 3.6 vain monumentilta. En tiedä miten tuo lopulta otettiin huomioon lopputuloksissa, mutta niistä päätellen ketään ei kuitenkaan suuremmin rankaistu jos tämä meni väärin. 

Kuva: Janne J Sakko

Pitkä MTB (125 km)

Prologin jälkeen lähdettiin pyöräilyosuudelle, jonka alkupuolella oli laskeutumistehtävä. Questillä oli jonkin verran jonoa mutta muuten itse pyöräily oli aika peruskauraa. Aikataulujen venyessä kaikilta tiputettiin Ponkin kierto pois, mutta tästä huolimatta ainakin meillä mittariin tuli pyöräilyn aikana 135 kilometriä. Lopun jumarointi kuumailmapalloonkin jäi väliin kun tulimme paikalle sen verran myöhään että ketään ei ollut enää paikalla. Pyöräilyn rastit oli hyvin sijoitettu ja aika monella välillä oli useampia vaihtoehtoja reitiksi. Meillä suurin osa reittivalinnoista osui kohdalleen, ainoa isompi virhe tuli CP10:ltä CP11:lle kun tiekierto osoittautui pehmeäksi tieksi ja oikoreitti polkua suon läpi oli ilmeisesti ollut nopea ajaa. Pyöräilyn lopussa saimme niskaan vielä kaatosateen, joka sitten aiheutti sen että vaihto melontaan venyi aika pitkäksi.

Melonta (20+ km)

Melonnassa kävi heti alusta lähtien selväksi miksi ihanneaika reilun parinkymmenen kilometrin myötävirtaan melomiselle oli 6 tuntia, joessa oli kaatuneita puita riittävästi ja välillä pieniä koskia rytmittämässä menoa. Saimme hyvän rytmin melontaan heti alusta alkaen ja vaikka kanootti jäi lukuisia kertoja kiinni koskissa kivien päälle ja puunrunkojen päälle, pääsimme joka paikasta irti muutamassa minuutissa ja ohittelimme ehkä 4 tiimiä. Melonnan loppupuolella olevaa kantopätkää odottelimme kauan, ensimmäisen kerran karttaa katsottaessa olimme ehkä meloneet kolmasosan tuosta matkasta. Kanjonissa tarkka paikantaminen oli hankalaa kun maamerkkejä oli hyvin vähän, mutta lopulta kantopaikan lähellä oleva silta tuli näkyviin. Questin ja kanootin kannon jälkeinen melonta oli sitten helpompikulkuista.

Kuva: Janne J Sakko

Canyoneering (20+ km)

Canyoneeringin alussa aloimme katsella kelloa ja totesimme että loppumatkasta tulee vielä kiire että ehdimme maaliin annetussa maksimiajassa. Lopulta taisteluväsymys otti voiton ja seitsemän rastin jälkeen päätimme että jätämme joen toisella puolella olevat neljä rastia hakematta jotta varmasti ehdimme maaliin. Taktisesti olisi varmaan ollut järkevämpää oikoa jo pyöräilyssä esim CP 11, mutta päätimme jo alussa yrittää päästä koko rata läpi ja että oiomme vasta jos on pakko. Rastit löytyivät ilman isoja ongelmia ja pääsimme lopulta viimeiseen vaihtoon.

MTB (20+ km)

Vaihdossa saimme kuulla että lopun pyöräilystä oli tiputettu useampi rasti pois, mutta päädyimme kuitenkin vieläkin suorempaan reittiin viimeiselle rastille ja jätimme vielä kolme rastia välistä lopun pyöräilyssä. Maaliin pääsimme puolitoista tuntia ennen maalin sulkeutumista ajassa n. 31.5 tuntia. 

Kuva: Tuulia Miettinen

Omat tuntemukset

Oma fiilis kisan jälkeen oli erittäin positiivinen. Pari viime vuotta on tullut keskityttyä rogainingiin ja olen ehtinyt osallistua vain muutamaan lyhyeen seikkailukisaan vuosittain - mutta nyt muistui mieleen miten mukava tällainen pidempi kilpailu on. Lähdin mukaan viikon varoajalla, ja jos olisin tiennyt aiemmin osallistuvani - olisi kevään harjoitusohjelmaan kuulunut muutama pidempi pyörälenkki. Yllättävän hyvin pitkä MTB meni nytkin ottaen huomioon että maastopyöräkilometrit tälle vuodelle ainakin viisinkertaistuivat kerralla. 10 kilometriä suuntaansa työmatkan polkeminen ei valmista kovin hyvin vuorokauden seikkailukisan pyöräilyyn. Yhden "välikuoleman" koin jossain 50-60 km kohdalla, mutta vauhdin tiputtamisella ja CP15:n huollon energialla siitäkin pääsi yli. Iso apu oli myös siitä että molemmat tiimikaverit jaksoivat vetää letkaa ja minun huolekseni jäi vain suunnistus ja peesissä roikkuminen. Kokonaisuutena tiimi toimi hyvin yhteen vaikkei yhtään yhteistä lenkkiä ollutkaan takana. Ensi vuonna uudestaan.

GPS reitit löytyy täältä.