Yhdestoista UTMB
juostiin vajaan 2500 juoksijan voimin Mont Blancin ympärillä. JussiK oli
arvonnassa kisapaikan voittaneiden onnellisten joukoissa. 168km, +/-9600m
kisassa ajalla 27:57:05 päästiin sijalle 61.
Teksti: JussiK
Kuvat: UTMB
kuvaajat
Ennen kisaa:
Tein kisavisiitin Chamonixiin lyhyen kaavan mukaan. Saavuin
kisapaikoille vasta keskiviikkona iltapäivällä. Loppupäivä meni shoppaillessa ja kisatunnelmasta
nauttiessa. Torstai meni ilmoittautuessa, North Js:ien ja Reippaiden GPS-jälkeä seuratessa ja muuten vain
lepäillessä. Perjantaina iltapäivällä olikin jo startti.
Kisa:
Starttipaikalle tulin vähän kolmen jälkeen eli reilun tunnin
ennen starttia. Parhaat paikat oli jo lähtöalueella varattu. Lämmin oli ilma ja
tunnelma korkealla. Puolisen tuntia ennen lähtöä tähdet otettiin sisään omaan
karsinaan kuin jalkapalloilijat stadionille konsanaan. Lähdön tunnelmaa on
vaikea kuvailla. Kylmät väreet tulivat silloin ja tulevat vieläkin, kun lähtöä
ajattelee. Tätä tapahtumaa silmällä pitäen oli koko vuoden harjoitukset
suunniteltu ja tehty. Olin lähtökarsinassa ehkä sijoilla 500-1000. Perinteiseen
tapaan loppusekunnit laskettiin yhteen ääneen ja sitten menoks. Yllättävän
hyvin pääs heti matkaan. Yläfemmoja sai
heitellä koko Chamonixin kaupunkialueen.
Les Houchesissa oli itse Killian kannustamassa kisaajia.
Meidän kohdalla herra sai olla aivan rauhassa, suurin osa ei edes huomannut
miestä. Mutta kuulin, että jälkijoukoissa oli ollut paljon kisaajia, jotka
halusivat samaan kuvaan Killianin kanssa ja ruuhka hänen ympärillään oli ollut
valtaisa. Nousu Delevrettiin oli hiekkatietä ja jyrkkyys ei ollut pahinta
laatua. Varsin reippailla sykkeillä (VK-alueella) vielä tässä vaiheessa
mentiin. Alamäki oli paikoin varsin jyrkkä, mutta viime vuoteen verrattuna
jalat toimi. Tällä kertaa ohitin enempi
väkeä kuin mitä minua ohiteltiin. Naisten tuleva nelonen Katia Fori meni
varsin kevyellä askeleella ohi.
 |
| Nousu Delevrettiin |
Saint Gervaisissa oli valtaisa hulabaloo käynnissä. Ihmisiä
oli kannustamassa teiden varrella tuhatmäärin. Itsekin innostuin huomaamattani
juoksemaan Gervaisin läpi liian lujaa ja sykkeet pomppas maksimialueelle (ei
hyvä). Pieni hengähdystauko oli Gervaisin juottoasemalla. Gervaisissa oli myös
Pinolan Jukka kannustamassa.
Gervaisista eteenpäin reitti oli osittain varsin kapeilla
poluilla ja maasto kumpuilevaa, mutta koko ajan ylöspäin menevää. Tässä kohtaa
oli pakko hidastaa vauhtia, koska kova alkuvauhti alkoi vaatia veronsa. Välillä
oli jopa pakko kävellä ihan tasaisella. Porukkaa lappas ohi. Tällä välillä
katselin myös aikataulua ja totesin, että 30h alle ei mennä. Hyvä jos maaliin
päästään. Tämä väli oli yksi raskaimmista kisassa itselle.
Les contaminesin huollossa istahdin hetkeksi ja laitoin
lampun päähän. Hämärä alkoi vähitellen tulla. Contaminesin jälkeen liityin
johonkin sopivaa vauhtia menevään ryhmään ja vauhdin tasaannuttua olokin alkoi
helpottaa. Notre Dame de la Gorgessa loppui
tasanen hiekkatie ja alkoi roomalaisten rakentama tie kohti Bonhommea. Vähän
oli pojilla tie jäänyt epätasaiseksi, mutta leveyttä riitti. Sauvoista ei juuri
ollut apua kivitiellä. Lampunkin joutui näillä main sytyttämään. Pajusen
Pekalta lainassa ollut Lupine Piko valaisi ympäristöä sen verran, että muiden
oli turha pitää lamppua päällä, vaikka minimiteholla Piko olikin.
Balmen juottoasemalla porukkamme hajosi ja jatkoin omaa
vauhtia (lue liian lujaa) ylös. Bonhommen huipulla olikin aika haastava polun
pätkä. Kalliopaasien välistä polku eteni harjanteen yli. Minulle sattui hieman
hitaampi porukka juuri ennen kapeaa pätkää eteen ja aikaa tuhraantui (silloin harmitti, nyt ei
enää). Alaspäin lamppu täysille ja jalat liikkeelle. Muistaakseni helppoa
polkua ja loppu tietä Chapiexiin. Lamppu kerran sammahti alamäessä ja
säikäytti. Onneksi ei akku ollut loppunut tai lamppu rikki. Mukana ollut varalamppu
ei ollut kovin hääppöinen (Petzl E+lite). Toki mulla oli varapatteri Lupineen.
Chapiexistä jatkuvaa pitkää ”tiesiirtymää”
Seignen juurelle en ollut noteerannut etukäteen lainkaan. Viitisen kilometriä
oli suoraa ja tylsää asfalttitietä loivaan ylämäkeen. Juostako vaiko kävellä,
siinäpä vasta kysymys. Minä pääasiassa kävelin ja muut ympärillä juoksi ohi.
Osat vaihtu polun alkaessa. Ohituskaistaa
vedin ohi muista jyrkällä polkupätkällä. Seigneltä Lac Combalille oli ajoittain
varsin kivistä polkua. Riskillä vedin alas kovaa. Tälle pätkälle tuli myös
pohjat keskivauhdissa 10,38km/h ja tappio moniin kärkijuoksijoihin verrattuna
pienin. Toki edelleen järkyttävä ero ihan kärkeen (krupicka tuli alas 13,11km/h
ja vajaat 6min nopeammin)
Uudet vaikeudet alkoivat Lac Combalilta lähdön jälkeen.
Laaksossa oli mulle koko kisan kylmin mesta (Lieneekö sitä myös
absoluuttisesti). Päätin kuitenkin olla lisäämättä takkia, irtohihat riitti.
Ylämäessä Arete du Mont Favrelle oli pakko ottaa vauhti kokonaan pois. Maha oli
tosi kipee ja energiat todennäköisesti loppu. Porukkaa lappas ohi. Ylhäältä oli
12km alamäkeä Courmayeuriin. Tulin laskun tosi hitaasti. Mahavaivat ”säteili”
ympäri kehoa ja juoksu ei maittanut. Päätin ottaa hyvin rauhallisen tauon
Courmayeurissa. Lorvin siellä loppuviimeeks liki puoli tuntia, vaikken kovin
paljon edes syönyt enkä tehnyt juuri muutakaan.
Courmayeurista lähtö ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin
isot pojat olivat aiemmin varoitelleet. Runsaan tankkauksen jälkeen, kun
saattaa Bertonen mäki tuntua raskaalta. Itsellä olo oli lähinnä helpottunut.
Vatsavaivat alkoivat vähitellen hävitä ja mieli parantua. Bertonen nousussa aloin myös jutella samaa
vauhtia etenevän britin kanssa. Duncan Oakes-nimisen herran kanssa juttu luisti
sen verran hyvin, että viihdytettiin toisiamme lopulta maaliin asti. Bertonelta
Arnuvaan on ehkä hienoin polkupätkä koko kisassa. Nyt tosin jouduimme
Bonattille asti vain kuvittelemaan näkymät, kun pimeässä vielä etenimme. Polku
polveilee parin kilsan korkeudessa harjanteen reunalla. Vasemmalla puolella on
jylhä Mont Blancin massiivi ja alhaalla näkyy Ferretin laakso. Bonattilla oli
kuulemma Lizzy Hawkerkin ollut kannustamassa juoksijoita, muttei meidän
kohdalla näkynyt.
 |
| Nousu Grand col Ferretille |
Bonattin juottoaseman jälkeen aurinko nousi Grand Col
Ferretin takaa. Kohtuullisen hieno näkymä oli. Tässä vaiheessa kävi ensimmäisen
kerran mielessä, että eiköhän tämä kisa läpi päästä. Hieman ehkä aikaisessa
vaiheessa (alle 100km juostuna), mutta siltä silloin tuntui. Liekö maisemalla
ja seuralla ollut osuutta asiaan?
 |
| Lasku Arnuvaan. Taustalla Grand col Ferret |
Arnuvan syöttöpisteeltä alkoi pitkä nousu Grand Col
Ferretille. Tämä taisi olla pisin väli ilman huoltoa, joten siinäkin mielessä oli tässä hyvä hieman tankata. Hyvää tahtia saatiin Duncanin kanssa pidettyä ylämäessä ja selkiä tuli
tasaseen vastaan. Itselle heinäkuun reissulta tuttu nousu helpotti menemistä.
Alun alkujaan oli ajatus ehtiä Ferretille aamukahvin aikaan (ysiltä), mutta
puolisen tuntia etuajassa saavuttiin. Sijoituskin oli noussut jo sadan
paremmalle puolelle. Ferretiltä alkoi
pisin lasku, yhteensä n 20km ja 1500m vertikaalia. Hyvää haipakkaa tultiin
alas, kun molempien jalat toimi vielä. Lopun jyrkkä lasku laakson pohjalle yllätti
samoin kuin muutamat tiukat ylämäkitöppyrät. Etukäteisarvion mukaan kun reitin
piti olla loivaa laskua Foulyyn (ja itse asiassa Issertiin) saakka.
Foulystä Champexiin mahtui paljon tylsähköjä siirtymiä
asfalttia pitkin. Tosin oli sinne löydetty muutama helmi polkupätkäkin jonkin
jyrkänteen halki. Etukäteen mua oli varotettu noususta Champexiin. Sitä kun ei
meinaa huomata korkeuskäyrästä lainkaan (400m verttiä). Varoituksista
huolimatta nousu Issertistä Champexiin tuntui jatkuvan metsän siimeksessä ikuisuuden.
 |
| Lasku Ferretiltä Foulya kohti seurana Duncan Oakes |
Champexissa viihdyttiin taas vähän turhankin hyvin. Liki
puoli tuntia nautiskeltiin kojun antimista. Maratoni kolmella nyppylällä oli
suunnilleen jäljellä Champexista maaliin. Ensimmäinen nyppylä oli itselle näistä
kolmesta pahin. Nousu Bovinelle on tasaisesti jyrkkenevä. Nyrkinkokoisilla
kivillä päällystetty polku oli haastava nousta. Jouduttiin jopa muutama hengähdystauko
pitämään nousun aikana. Alaspäin reidet kieltäytyivät ensin yhteistyöstä, mutta
kun Duncan veti keulilla niin pakkohan sitä oli seurata. Onneksi reidet lämpeni
tai turtui ja alamäki loikittiin hyvää kyytiä. Yksin olisin saattanut todeta
reisien olevan loppu ja kävellyt, mutta onneksi oli seuraa. Alamäkikävelijöitä
tuli muutama selkä edellä vastaan. Henkisesti oli helppoa juosta, kun selkiä
tuli enempi vastaan kuin ohittajia.
Nousu Trientestä Catognelle ei ollut kovin paha, mutta alamäki
otti mulla koville. Jäin Duncanin vauhdista, mutta hän odotteli kiltisti aina
välillä. Minä olin odotellut häntä tasapuolisuuden vuoksi ylämäissä. Kiire meillä
ei enää ollut. Kisan aikana syntyneet tavoitteet näyttivät täyttyvän (sijoitus
sadan joukkoon ja aika alle 30h).
Vallorcinessä oli taas vaihteeksi kunnon hulabaloo. Katsojia
oli paljon ja kisaajilla oli hirveä kiire vaihtopaikalla jatkamaan. Nautimme
Duncanin kanssa viimeisestä ruokahuollosta rauhassa. Jatkettiin loivaa nousua joen vartta Col des Montetsiin
kävellen. Kaipa sitä ois voinut juostakin, mutta kyllä totuuden nimissä jalat
olivat sen verran kipeät, ettei tehnyt mieli. Varsinainen nousu Tete aux
Ventsille on loppuosiltaan varsin tekninen. Tästä mua oli varoitettu ja viime
vuoden vikan mäen aliarvioiminen ei tänä vuonna toistunut. Duncanilla taas alkoi
matka painaa ylämäessä ja itselle se oli kohtuullisen kevyt (jos nyt joku nousu
voi olla kevyt 150km jälkeen). Yllätys oli ylhäällä pitkähkö tekninen traverse
ennen huippua. Ventsiltä alkoi loppulasku Flegeren kautta Chamonixiin. Pätkä
Ventsiltä Flegereen oli teknistä polkua ja siinä päästeltiin omasta mielestämme
kovaa vauhtia. Tultiin väli 27minuuttiin ja voittaja Thevenard oli
vaatimattomasti pyyhältänyt sen 18minuuttiin! Että se siitä kovasta vauhdista.
Flegeressä huomattiin, että meillä olis saumoja 28h
alitukseen. Niinpä yritin sinnitellä Duncanin perässä laskussa minkä loppuunkäytetyiltä
etureisiltä pääsin. Hämärä alkoi jo synkillä poluilla laskeutua, mutta lamppua
ei tarvinnut laittaa. Viimeiselle kilometrille jäi ruhtinaalliset 7minuuttia
aikaa 28h alitukseen. Joen varressa juostessa ei enää jaloissa ollut kipua.
Täällä oli oikeasti suuren urheilujuhlan tuntua. Kansaa riitti lauantai-iltana
puoli ysin aikaan reitin varrelle Chamonixissa. Käsikädessä ajassa 27:57:05
tultiin Duncanin kanssa maaliin.
 |
| Maalissa |
Kisasta muuten:
Kisan kärki: Ampumahiihtotaustainen Xavier Thevenard ei
kuulunut suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta voitti kisan uudella reittiennätyksellä
20:34:57. Killian joutuu ensi vuonna osallistumaan kisaan rikkoakseen ennätyksen;). Miguel Heras
(pyöräilijä Roberto Heraksen veli) tuli toiseksi ja amatööri Javier Domingos
Ledo kolmanneksi. Naisten voittajaksi juoksi jenkki Rory Bosio murskaavalla
ajalla 22:37.26. Legendana pidetty Lizzy Hawker ei ole koskaan juossut reittiä
alle 25h, joten aika on todella kova. Yllättävän
moni suosikki keskeytti, vaikka keli oli parhain mahdollinen.
Omasta vaatetuksesta: Kisassa päällä Salomonin S-lab twin
skin shortsit ja S-labin T-paita. Jalassa ohuet Liner-sukat tuplana ja Inov Roclite
295 -kenkä. Säärystiminä Raid lightin versio ja BV-sportin
kompressiosäärystimet. Ainoastaan irtohihoja ja lippistä vaihtelin lämpötilan
mukaan. Muuten oli koko kisan ajan samat vaatteet/kengät päällä. Repussa oli
vain pakolliset vaatevarusteet. Keli oli luvattu hyväksi koko kisan ajaksi,
joten lisävaatteisiin en varautunut. Toki Courmayeurin dropbagissa oli lämpimiä
vaatteita hieman.
Ruoka/energiat: Repussa
oli kolme isoa Maximin geeliä, neljä Fazerin sinistä patukkaa, yksi Powerbar
energiapatukka, yksi myslipatukka ja 80g irtareita. Courmayeurissa täydensin
satsia. Kisassa söin repusta vain kolme geeliä, kaksi suklaapatukkaa yhden
irtokarkkipussin eli todella vähän. Toki huoltopaikoilla pyrin syömään, mutta
tosi niukoilla energioilla mentiin kisa läpi. Pulloista toisessa oli vettä ja
toisessa Nuunin elektrolyyttijuomaa.
